LIITE 1: Järjestöt kehittäjinä vuonna 2018

Samankaltaiset tiedostot
SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä

Oivaltava päivät Hotelli Arthur, Helsinki. Avustus/Anne Kukkonen,

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kohti näkyvää ja vahvaa järjestöyhteistyötä!

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Monialainen yhteistyö

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ikääntyvä väestö Asuinalueiden kehittämisohjelmassa

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Mikkeli Heta Malinen

ESR TL5 hankekentän tilanne Koko maa / Alueet

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Juvenia -nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Maahanmuuttajien turvallisuuden edistäminen

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Ohjaamojen projektipäällikköpäivät. kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA

Rakennerahasto-ohjelman saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR

NUORTEN MATALANKYNNYKSEN PALVELUIDEN YHTEINEN TOIMINTAMALLI ESPOOSSA

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli Taru Vartiainen

Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön uusia rakenteita

Ajankohtaista liikuntatoimesta ja oppilaitosrakentamisesta

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA

OKM:n seuratuen haku

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

Kasvu, oppiminen, perheet

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Klubitalossa jäsenten ja henkilökunnan suhde on tasavertainen. Klubitalo EI ole hoitopaikka.

Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen

Perheet Keskiöön! Perheet keskiöön! On STEAn rahoittama järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinaatiohanke

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aluehallintoviraston myöntämät valtionavustukset

Hyvinvointia yhdessä ja Marja-Liisa Honkanen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Aineellinen apu. Yhdyspinnat STEA-toimintoihin

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

FSD2438 Terveyden edistämisen barometri 2009: kunnat

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

FSD2439 Terveyden edistämisen barometri 2009: jäsenjärjestöt

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

Miljoonat jakoon. Helsinki, torstaina klo Kouvola, keskiviikkona klo

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle?

Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne

Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla. Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit. Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja DIAK

Kansallinen muistiohjelma - Tavoitteena muistiystävällinen Suomi

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Järjestöt Meijän maakunnassa -järjestöfoorumi Joensuu

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Toimintasuunnitelma 2018

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana

Manner-Suomen ESR ohjelma

Transkriptio:

LIITE 1: Järjestöt kehittäjinä vuonna 2018 Sosiaali- ja terveys-järjestöjen avustus-keskuksen STEAn avustukset vuodelle 2018 Opetus- ja kulttuuri-ministeriön avustukset vuodelle 2018 Aluehallinto-viraston avustukset vuodelle 2018 Taiteen edistämis-keskuksen avustukset vuodelle 2018 Euroopan rakenne-rahastojen () avustukset vuodelle 2018 Manner-Suomen maaseudun n 2014 2020 avustukset vuodelle 2018 Maa- ja metsätalous-ministeriön avustukset vuodelle 2018 Yhteensä Lasten, perheiden ja vanhemmuuden tukeminen 1 384 000 (avopalvelut, Perheentalo-toiminta, arjenhallinnan vahvistaminen ja tukeminen, osallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen) 1 384 000 Nuorisotoiminta, nuorten tukeminen 1 670 725 (elämänhallinnan ja arjen tuki, tyttöjen talo toiminta, nuorten kanssa työskentelevien koulutus) 115 000 173 400 (lasten ja nuorten paikallinen harrastustoiminta, nuorten työpajatoiminta, etsivä nuorisotyö) 94 900 (työpajatoiminta syrjäytymisuhan alla oleville nuorille muotoilun parissa, eläin- ja luontoavusteista toimintaa maahanmuuttajataustaisille ja haavoittuvassa taloudellisessa asemassa oleville nuorille, sukupuolisensitiivinen nuorisotyö) 10 600 2 064 625... 1...

Mielenterveys- ja päihdetyö 2 713 000 (kohtaamispaikat, vapaaehtois- ja vertaistoiminta, kriisi- ja mielenterveystyö, elämänhallinnan vahvistaminen, mielenterveysomaisille suunnattu toiminta, päihdeongelmista kärsivien tuki-, neuvonta ja auttamistyö) 8700 (toimintamali päihtyneiden potilaiden tukemiseen ja ohjaukseen) 2 721 700 Vammais-, potilasja kansanterveystoiminta 2 144 620 (vammais- ja kansanterveysjärjestöjen yhteistoiminta, aistivammaisten sopeutumisvalmennus, erityisen tuen tarpeessa olevien lapsiperheiden palveluohjauspalveluiden saatavuuden lisääminen, syömishäiriöistä toipuvien ja läheisten tukeminen, Erilaisten vammais- ja potilasryhmien ja omaisten tuki- ja neuvontatyö, omaishoitajien- ja perheiden tuki, ruokaan ja internettiin kohdistuvan riippuvuuden tuki- ja hoito, asumiseen liittyvät) 2 144 620... 2...

Työelämää sekä työ- ja toimintakykyä edistävä toiminta 765 500 (vaikeasti työllistyvien nuorten urapolut, työttömien tai osatyökykyisten palkkaaminen järjestöihin, huono-osaisten ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien väestöryhmien osallisuuden, arjen hallinnan ja sosiaalisten verkostojen tuki, työelämävalmiuksien kehittäminen, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien sosiaalisten taitojen, tunteiden käsittelyn ja itsetuntemuksen tuki) 646 200 (vapautuvien vankien siviiliin paluun tukeminen, toimintamalli osaamisen lisäämiseksi työyhteisöissä, maatalousyrittäjien työssäjaksamisen tuki, syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien miesten osallisuuden ja elämänhallinnan tuki, isyyden tuki työelämässä, toimintakyvyn tuki kulttuuritoiminnan keinoin) 10 700 1 422 400 Yleinen järjestöjen yhteistoiminnan, löydettävyyden ja toiminnan edistäminen 534 000 (vertaistoiminnan, vapaaehtoistyön, ohjauksen ja neuvonnan piiriin löytäminen, järjestöjen toiminnan ja yhteistyön kehittäminen) 28 900 (järjestöjen koulutushanke) 562 900... 3...

Ikäihmisten arjen, osallisuuden ja asumisen tukeminen 2 039 715 (ikäihmisten osallisuuden tukeminen, yksinäisyyden vähentämiseen, muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskustoiminta, muistisairaiden kehitysvammaisten tukimuotojen kehittäminen, Ikäihmisten tietotekniikkataitojen tuki, vapaaehtois- ja vertaistoiminta, vapaaehtois- ja vanhustyöntekijöiden ryhmänohjausosaamisen edistäminen, asumiseen liittyvät) 122 300 2 162 015 417 000 6500 69 000 Kulttuuri- ja taidetoiminta (festivaaliavustukset, lastenkulttuuri, arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuuri-koulu, muotoilun edistäminen) 207 300 (ruokamatkailu, sirkustoiminta, Riuttalan museoalueen kehittäminen, jazzmusiikki toiminta) 699 800... 4...

Urheilutoiminta ja liikuntamahdollisuudet Harrastukset ja vapaa-aika 7000 (kierrätysyhdistyksen kahvilatoiminta) 412 000 (Liikunnan aluejärjestön toiminta, seuratuet) 120 000 (metsäkar-tanon kunnostus) 3000 71 200 (liikunnallisen elämäntavan tuki) 712 693 150900 37 900 Neuvontatoiminta 23 000 /Raviurheilu) (koulutusvälineistö turvallisen aseen käsittelyyn, kerhotilan kunnostaminen vanhustentalo asukkaiden ja yhdistysten kokoontumiskäyttöön) (digineuvonta ja sähköisten palveluiden käyttöön oton edistäminen) 300 100 (frisbeegolf rata, kuntoportaiden rakentaminen, Vaellusreitin kunnostus ja tuotteistus suunnistus, pysäköintipaikka urheilupaikalle) 368 000 (maa- ja puutarhatalouden neuvontatoiminta) 1 498 993 315 800 391 000... 5...

Päätöksenteko ja osallistuminen 120 000 (vähävaraisten äänen kuuluviin tuomiseen päätöksenteossa) 120 000 Kylä ja asukastoiminta sekä maaseudun kehittäminen, mikä ei liity elinkeinoihin 580 100 (kokoontumis- ja uimapaikka kylälle, asuinalueiden kehittäminen, toimintakeskus, kylän elinvoiman ja osallistumisen edistäminen valokuvapankin keinoin, maaseututaajamien palveluiden ja osallisuuden kehittäminen uusien kumppanuuksien kautta) 580 100... 6...

Turvallisuus ja arjen turvallisuus 1 445 000 (katusovittelu, rikoksentekijöiden väkivaltaisen käyttäytymisen vähentäminen ja ehkäiseminen, lähisuhdeväkivallan matalankynnyksen avopalvelu, tukitoiminta rikostaustaisten ja heidän läheistensä parissa, väkivallan katkaisu perheissä ja väkivaltaisen käytöksen ehkäisy, Ihmiskaupan uhrien tukeminen) 15 900 (mönkijän hankinta hälytyskäyttöön) 1 460 900 Monikulttuurisuustoiminta ja kotoutuminen 535 000 (Maahanmuuttajien kotoutumista edistävä toiminta, Vapaaehtoinen kielenopetus maahanmuuttajataustaisille, Turvapaikanhakijoiden osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistäminen) 39 900 (maahanmuuttajien matalan kynnyksen työllistymisen tuki) 574 900 Yhteensä 13 358 560 1 064 000 333 800 69 000 860 900 1 749 393 668 100 18 103 753... 7...

Tiedot on koottu Pohjois-Savon Sosiaaliturvayhdistyksen hallinnoiman Sakke- Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishankkeen toimesta tammikuussa 2019. Listauksesta puuttuvat TE-toimistojen myöntämät työllisyyspoliittiset avustukset. Nämä otetaan huomioon seuraavan kerran, kun taulukkoa päivitetään. Kuntien avustukset järjestöille. Nämä kootaan osana Sakke - Pohjois-Savon Järjestöyhteistyön hanketta ja sen kuntakierrosta syksyllä 2019. Muita huomioita: Osa STEAn myöntämistä avustuksista voi olla myönnetty valtakunnalliseen toimintaan, mikä pitää sisällään toimintaa osittain Pohjois-Savon alueella. Manner-Suomen maaseuturahaston avustukset sisältävät myös yksityisen rahoituksen osuuden. Euroopan rakennerahaston avustukset sisältävät myös muun julkisen rahoituksen osuuden. Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksissa ei ole huomioitu valtakunnallisten liittojen avustuksia, joista osa kohdentuu Pohjois-Savon alueen järjestöille valtakunnallisten liittojen kautta.... 8...