Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Samankaltaiset tiedostot
Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

HIIRIKAKSOSET. Aaro Lentoturma

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, Ajankohta: 11.8.

ME 112 HUHTIKUU PÄÄTOIMITTAJA

Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa luokat

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin

KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Pienten lasten kerho Tiukuset

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

OPS Kohti uudenlaista koulua

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA

LEIKIN VOIMA Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

TEKSTIÄ YLEISÖLLE - tarina viestinnässä

Työssäoppimassa Tanskassa

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU PÄÄTOIMITTAJA

Miten tukea lasta vanhempien erossa

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

o l l a käydä Samir kertoo:

Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

KUVATAIDETTA. 9 val. ryhmätyö----pop Aleksis, Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat

JOKA -pronomini. joka ja mikä

Lucia-päivä

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta.

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

AIKAMUODOT. Perfekti

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakaskysely

Osallistujan palautelomake

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

Kokemuksia kerhotoiminnasta

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

Thaimaa Rayong

Yleisiä kommentteja kokeesta.

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Nyhkälä luokat ohjaava opettaja Sari Metsäkivi luokat ohjaava opettaja Heidi Rouvali

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla Joensuussa Tuuli Karhumaa

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille keväällä Kerro luokkasi

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso:

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Maanantai : Viimeinen kokonainen työviikko!

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

Vertaisryhmätoiminta rahapeliongelman hoidossa

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Koulun lehti 1. jakson valinnaiskurssin julkaisu 2016

KIRSI PIHA RYTMI- HÄIRIÖ

Tämä toimii. Kuhan koulu 3.lk Ranua. Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko.

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kaveritaidot -toiminta

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio 6-9lk. Saima Herrala 8lk

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN

Rauman nuorten työpaja

Erilaista, samanlaista sisaruutta ja ihanan älytöntä touhua! - Sisarussuhteet erityislapsiperheessä

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

Kota- hanke. Kohdennetun tuen antaminen

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Nuorten erofoorumi Sopukka

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

HYBRIDIOPPIKIRJA KOULULAISTEN KOKEILTAVANA. Hämeenlinna Maija Federley Tutkija

Ajatuksia oppimisesta

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Answer date Question Answer

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

KESKIVIIKKO Ryhmätyö 1. asioille. aikaa tähän. Ei meillä ole. omaltakannalta: Onko pakko? saatu jo

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

4.1 Samirin uusi puhelin

Kolmannen luokan luokkalehti

Täyden kympin vapaa-aika

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Transkriptio:

Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu

Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia 12 2

Pääkirjoitus Pääkirjoituksena tässä lehdessä julkaistaan 8C-luokan oppilaan, Ulpu Ristan kirjoitus Minun proggikseni. Ville J., ope Minun proggikseni 10,9,8 Lähtölaskenta. Seisoin salin takaosassa, ovien lähellä. 7,6,5 Tunsin sydämeni sykkeen. Jännitti. 4,3,2 Käteni tärisivät. 1,0! Ja yleisö sisään! Ovet aukenivat ja yleisö virtasi istumaan paikoille. Ensi-illan huuma. Vielä viime keväänä proggis ei ollut minulle iso juttu. Kaksi ensimmäistä proggistuntia, eli kaikkien seitsemänsien luokkien yhteiset ilmaisutunnit, olivat vain hauskaa vaihtelua koulutyöhön. Syksyllä, heti ensimmäisellä viikolla piti jo valita proggisryhmä. Ajattelin ensin ottaa lavastuksen. Mediakin kiinnosti, mutta päädyin lopulta puvustukseen ja maskeeraukseen, sillä se vaikutti ainoalta oikeasti kiinnostavalta ryhmältä. En ole valintaani katunut, vaikka ensimmäisillä proggistunneilla tunsin valinneeni väärän ryhmän. Ryhmässäni ei ollut yhtäkään kaveria, ja lähinnä piirsimme jotain henkilöitä, mikä ei aivan vastannut odotuksiani proggiksen hohdokkuudesta. Kunnolla pääsimme vauhtiin vasta lähtiessämme kauneudenhoitoalan oppilaitokselle harjoittelemaan maskien tekoa. Tein parilleni Karolinille orjamaskin kolmen opiskelijan avustuksella ja silloin aloin tajuta, miten paljon tehtävää meillä on. Innostukseni kasvoi. Proggis ei enää vaikuttanut niin tylsältä jutulta kuin alussa. Pikkuhiljaa ensi-ilta alkoi lähestyä, tahti kiihtyi. Ennen kuin huomasinkaan, oli ensimmäinen tsemppiviikko. Hahmot jaettiin puvustettaviksi. Minulla ja Karolinilla oli herra Shelby (Joe), Rouva ja herra Marks (Maija ja Noel), sekä professori Richards (Fanni). Pukujen 3

kokoaminen oli hauskaa, ja käytimme siihen ensimmäiset päivät. Sen jälkeen tehtävät alkoivat jo loppua ja saimme ottaa rennosti. Ensimmäisen tsemppiviikon perjantaina oli tekninen läpimeno, jossa puvustajien ei tarvinnut olla mukana. Mutta jo seuraavalla viikolla oli joka päivä läpimeno, joissa meidän piti olla maskeeraamassa. Minulla ja Karolinilla oli vain Joe maskeerattavana. Välillä minua harmitti, etten saanut näyttämön takaisesta kiireestä ja draamasta osaani, mutta toisaalta oli ihan kiva, kun ei tarvinnut olla paineessa koko ajan. Ensimmäisessä läpimenossa, jota olin katsomassa, ajattelin, ettei se ollut yhtään samanlainen kuin viimevuoden proggis. Syksyn alussa, kun kuulin orjuuden olevan aiheemme, muistan, miten kaikki olivat pettyneitä ja valittivat aiheen olevan ihan samanlainen kuin viime vuonna. En olisi uskonut ohjaajamme Petterin olevan oikeassa sanoessaan, että me teemme tästä omanlaisemme, mutta niin siinä vain kävi. Ja sitten, koko syksyn huipentuma, hetki, jota varten olimme työskennelleet ja jota olimme odottaneet. Ensi-ilta. Olin koko perjantaipäivän aivan täpinöissäni ja jännitin näyttelijöiden ja tanssijoiden puolesta. Kaksi kaveriani ja vanhempani olivat tulossa katsomaan näytöstä, ja jännitin onnistumisemme puolesta. Ensi-ilta meni kuitenkin hyvin ja sen jälkeisessä karonkassa oli hauskaa. Pystyin tuntemaan, miten yhteishenki oli kasvanut huimasti. Seuraava viikko meni viiden esityksen pitämisessä ja tunneilla otettiin rennosti. Sitten tuli perjantai. Viimeinen päivä tsemppiviikoista, purkupäivä. Uskon, että proggis on ollut kaikille kasvattava ja opettava kokemus. Ja vaikka se onkin tylsä ilmaisu, uskon todella, että jokainen on oppinut jotain pientä, kasvanut hitusen, tämän mahtavan kokemuksen aikana. Sen takia tunsin haikeutta repäistessäni teipin, jossa oli nimeni, puvuston peilin kulmasta. Ja vaihtelusta koulutyöhön oli tullut iso juttu. - Ulpu Rista, 8C 4

Proggislogokilpailu 2013 Vuoden 2013 proggislogokilpailun voitti 8A-luokan oppilas Marja- Liisa Mouttonen. Onnea Marja-Liisa voitosta! Ville J., ope 5

Sarjakuvia Tekijöinä ranskan lukijat 6

7

8

9

Koulu alkoi ja musiikki soi ( 7A ja 7B) Ensimmäinen päivä, JÄNNITTI! Sähkötysleikki oli kivaa! Hauskaa leikkiä yhdessä! 7B Hapessa! Tukarit mukana! 10

Kukaan ei oikein vielä tunne toisiaan! Tutustuttiin uusiin oppilaisiin paremmin piirileikeissä. Minne haluan matkustaa? Nämä kuvat ovat ensimmäisestä discostamme. Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset järjestivät kaikenlaista ohjelmaa, ja salissa soi musiikki kovalla. Teemana oli intiaanit ja länkkärit. Harvat olivat kuitenkaan pukeutuneet teeman mukaisesti. Mopodiskossa tarjoiltiin mehua ja tanssittiin! Tukarit ohjasivat ohjelmaa. 11

Koululehti sai nimen Uudistuneelta koululehden puuttui nimi, ja sitä varten järjestettiin nimikilpailu. Kilpailuehdotuksia tuli runsaasti ja pienen alkukarsinnan jälkeen lopullisiksi ehdokkaiksi päätyivät muun muassa Impivaaran ilmoitukset, Superkivis!, Galexi, Kivikausi Oppilaat olivat selkeästi valinneet suosikkinsa, ja näistä suurimman äänipotin keräsi 9B luokan Otson ehdotus Kiveen hakattu. - Ville J., ope Lomatoivotuksia 7A:lta Joulusta hauskin joulupukki on, lapset ne leikkii ja ruokaa syö. Joulu on tulossa ja fiilistä on! Hyvää joulua joulupukki tuo! Lämmintä joulua! Joulumieli syntyy yhdessäolosta! Rentouttavaa lomaa! 12