Liikunta ja osallisuus -hanke, Seinäjoen työpaja I, 4.12.2015



Samankaltaiset tiedostot
Liikunta ja osallisuus -hanke, Mikkelin työpaja I,

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS

Lisätietoja/tarkennuksia 1. Lasten ja nuorten ryhmät Onko järkevää että ryhmät keskittyvät yhteen lajiin? Ryhmät voisivat kokeilla useimpia lajeja.

Liikunta ja osallisuus hanke

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö. Tommi Yläkangas Soveltava Liikunta SoveLi ry

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015

Päivähoidon kyselyn yhteenveto

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO

KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ. Hanke on käynnissä

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Harrasteliikunta. Jukka Läärä kehittämispäällikkö LiikU

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!

Ohjattua liikuntaa Espoossa

Kohti yhteistä liikuntaa. Soveltava liikunta SoveLin strategia

LIIKUNTATOIMI TOIMINTASUUNNITELMA Inarin kunnan liikuntatoimen toimintasuunnitelma

Lasten ja nuorten seuratoiminta

Liikunta ja osallisuus -hanke. Tukiryhmän kokous

Liikuntakysely. 1. Sukupuoli. 2. Kotikunta. 3. Syntymävuosi. 4. Koulutustaso. Vastaajien määrä: 480. Vastaajien määrä: 480

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016

Tilavaraukset. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta

Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite erityisryhmien ja ikäihmisten liikuntamahdollisuuksien parantamisesta

Rajatonta liikuntaa liikuntaa yli rajojen Ylikunnallinen yhteistyö Turun seudulla

aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %)

Tähän otsikkoa. Abra cadab rakad. Uimahallit koko kansan liikuttajina

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN

Liikuntakysely. 1. Sukupuoli. 2. Kotikunta. 3. Syntymävuosi. 4. Koulutustaso. Vastaajien määrä: 288. Vastaajien määrä: 288

KOULUJEN JA KYLÄYHDISTYSTEN YHTEISTYÖLLÄ VIREYTTÄ KYLÄT JA KOULUT -HANKE. Lehtori Juha Oksanen

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

YLIVIESKAN LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO ALKAEN LIITE 1 UINTI

alkaen lippua 10 %:n alennus yli 50 lippua 20 %:n alennus

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI

Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 %

Millainen on minun liikuntapolkuni? NEUROLIIKKUJA PAIKALLISTASOLLA

Lataa Nuoren urheilijan ravitsemus - Olli Ilander. Lataa

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013

Kainuun liikuntakysely

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY Tulokset

AIKUISVÄESTÖN LIIKUNNAN HARRASTAMINEN, VAPAAEHTOISTYÖ JA OSALLISTUMINEN

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija p

Tällä lomakkeella kerätään tietoja kunnan toiminnasta liikunnan edistämiseksi ja terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseksi.

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Kaikille avoin liikunta - ohjelma

(N) Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta

Soveltavan liikunnan kalenteri

Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti

OKM:n seuratuen haku

LIIKUNTAPALVELUIDEN MAKSUT ALKAEN

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan toimijakartoitus

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu

Suomen CP-liitto ry.

VIHDIN KUNNAN LIIKUNTATOIMEN ULKOISET MAKSUT ALKAEN Maksut sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron.

Ravitsemustaidoilla hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Liikuntalaitosten, -rakennusten, -alueiden sekä välineiden vuokrat ja maksut.

TOIMINTAKERTOMUS / liikunta. Yleiset tavoitteet. Toimenpiteet. I Urheiluseurojen tukeminen. Inarin kunnan liikuntatoimen toimintakertomus

LIIKUNTAPALVELUJEN KÄYTTÖMAKSUT

Erityisliikunta OKM/VLN vuonna Toni Piispanen valtion liikuntaneuvoston suunnittelija

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa / Seija Karjalainen

Erityisryhmien liikuntamatkailu liikeyrityksen näkökulmasta - Case Liikuntakeskus Pajulahti Osku Kuutamo

Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen

KENTÄT LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO NURMIKENTÄT

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

Soluku. Soluku luontolomat vuonna 2012

Wiitaunionin liikuntakysely. Wiitaunionin liikuntakysely toteutettiin loka-marraskuussa 2014.

VIHDIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TAKSAT ALKAEN

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI

Kevä tkäusi Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kuluttajaviraston suositusten mukaan alle 8-vuotiaat uimahalleihin vain aikuisen valvonnassa. Uimahallien vuosikorttien käyttö max. 1 krt/pv.

Turku liikkuu iloiten

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä

Ikääntyneiden liikunta / Joensuun kaupungin toimintamalli. Jenni Raassina, Liikunnanohjaaja / Joensuun seudun kansalaisopisto

ENNAKKOMATERIAALI 2015

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

Transkriptio:

1 Liikunta ja osallisuus -hanke, Seinäjoen työpaja I, 4.12.2015 Tehtävä 1: Miten Seinäjoen liikunta- ja vapaa-ajan toimijoiden verkostoitumista ja yhteistyötä voitaisiin edistää? Mitä haluaisitte tehdä yhdessä? Millainen yhteistyö ja mitkä lajit kiinnostavat? Tehkää 5 konkreettista etenemisehdotusta. Käyttäkää apuna listaa alueella toimivista järjestöistä ja seuroista. Ryhmä 1 Ehdotus 1. Yhteistyön ja verkostoitumisen edistäminen muiden järjestöjen ja urheiluseurojen suuntaan Lisätietoja/tarkennuksia Kaikki Seinäjoen kansanterveys- ja vammaisjärjestöt ovat potentiaalisia kumppaneita. Yhteistyötä voitaisiin edistää esim. Eläkeliiton Seinäjoen yhdistyksen kanssa. Urheiluseurat ovat varteenotettavia yhteistyökumppaneita. Niissä on tarjolla esim. salibandyn kokeilemista, pyörätuolisählyä, sählykerhoa (Törnävän liikuntasali; kesto oli puoli vuotta), S- kiekkoa, sauvakävelyä ja S-kiekon nitroskiekkoa (Sorsanpesän kuntosali). Lajikokeiluja voitaisiin järjestää Jouppilanvuorella, siellä on hyviä paikkoja ja mahtavat maisemat. Urheiluseuroista mainittiin myös Seinäjoen Seudun Urheilijat. 2. Yhteistyön ja verkostoitumisen edistäminen vapaaajan järjestöjen suuntaan 3. Oppilaitosyhteistyön kehittäminen, esim. ammattikorkeakoulujen osalta Mainituiksi tulivat Martat, partio sekä eläkeläisjärjestöt. Seinäjoen eläkeläisjärjestöjen kanssa tehdään jo nykyisin yhteistyötä ja ne ovat aktiivisia. Ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat vetäneet liikuntaryhmiä (neurologiset ryhmät; kesto 6 vko). Se liittyi opiskeluun kuuluvaan työharjoitteluun. Tämä on jokavuotinen käytäntö. Oppilaitosyhteistyötä voitaisiin kehittää mm. tiedottamisen avulla. 4. Yhteistyön kehittäminen kansalaisopiston suuntaan Kansalaisopisto ottaa helposti vastaan uutta. Yhteistyötä kansalaisopiston kanssa kyllä tehdään jo nykyisin ja se toimii hyvin. Se järjestää myös joogaa ja pilatesta. Ei ole kuitenkaan tietoa siitä, mahtuvatko kaikki halukkaat mukaan. Joihinkin kansalaisopiston ryhmiin eläkeläiset ja työttömät pääsevät osallistumaan edullisemmin. 5. Järjestö-extreme -tapahtuman hyödyntäminen Tämä tapahtuma järjestetään Seinäjoen lisäksi esim. Turussa ja Helsingissä. Siihen sisältyy myös toiminnallisia rasteja. Tapahtuma järjestettiin Seinäjoella viimeksi 24.11.2015. Seuraavaan tapahtumaan voisi osallistua myös Liikunta ja osallisuus -hanke. Tapahtuma järjestetään aina

marraskuussa. Tapahtumaan nimetään 2 vastuuopettajaa ja 4 vastuuopiskelijaa. Tapahtumaa valmistelevaan ryhmään osallistuu mm. Allergia- ja Astmaliiton aluepäällikkö Hannele Kiviranta. 6. Kuntosalitoiminnan edistäminen Sorsanpesässä (Fysio 2000:n kuntosali) on myös esteettömiä, paineilmalla toimivia laitteita, mutta kuntosalikortti on kallis. Seinäjoen kaupungilla on tarjolla halpa kuntosali- ja uimakortti. Jos perheessä on lapsi, jompikumpi vanhemmista pääsee ilmaiseksi. Tietoa kaupungin kuntosali- ja uimakortista tulee jakaa, kaikilla työpajaan I osallistuneilla ei ollut tietoa tästä mahdollisuudesta. 7. Vesijumpan harrastaminen Vesijumppaa voivat harrastaa lähes kaikki. Allergia- ja Astmaliiton paikallisyhdistyksen jäseninä on paljon lapsiperheitä. 2 Ryhmä 2 Ehdotus 1. Ratsastus (Liikkeelle voisi lähteä esim. kaikille avoimella tallipäivällä) 2. Työikäisille ja nuorille omia ryhmiä (esim. eläkeläisille on jo paljon toimintaa) 3. Perheliikunta (esim. luontoretket tai muu yhdessä perheiden kesken liikkuminen) 4. Uinti / uimakoulut (esim. koko perheen uimakoulut, soveltava uimakoulu aikuisille) Lisätietoja/tarkennuksia - Tarve kokeilla ennen pitkäaikaista sitoutumista. - Voisi tehdä kartoitusta, voisiko jokin talli alkaa esim. viikoittain järjestää erityisryhmien ratsastusta. - Työikäisillä liikunnan soveltajilla on halukkuutta liikkua myös muissa kuin ikäihmisten ryhmissä. - Tällaista ryhmää on jo koottu neurologista sairautta sairastavien keskuudesta Sarika Kivimäen toimesta, mutta ideaa voisi soveltaa myös muihin erityisryhmiin. - Esim. Allergia- ja astmaliiton jäsenistössä pienten lasten äidit on suuri jäsenryhmä. - Yhteistyötä voisi virittää esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen kanssa (esim. äiti - lapsi -ryhmät). - Uimakouluja järjestetään kesäisin, myös erityislasten uimakoulu. - Aikuisille ei ole uimakoulua. Voisiko soveltaville ryhmille järjestää aikuisten uimakoulun? - Tilat muodostavat ongelman (kaupungin uimahallin esteettömyydessä on puutteita). Y- talon uintitiloja voisi kuitenkin selvittää tähän tarkoitukseen.

5. Erityislapset urheiluseuroihin - Erityislapsilla on halukkuutta ja tarvetta liikkua mukana urheiluseuroissa integroituna yleiseen ryhmään. - Paikalliset menestyneet urheilijat (esim. Tero Pitkämäki) ja suomenmestaruuksia voittaneet seurat (esim. SJK) ovat lasten suuria idoleita o Voisiko näitä saada jonkinlaisiksi kummeiksi tms. mukaan? 3 - Järjestötalon edustaja(t) (toiminnanjohtaja Riitta Vatanen ja järjestöpäällikkö Eva Blom) kutsutaan mukaan hankkeen kokouksiin ja tilaisuuksiin jatkossa http://www.jarjestotaloseinajoki.net/?page_id=4 - Toiselle työpajakierrokselle halutaan kutsua mukaan kaikki urheiluseurat. Tehtävä 2: Ideoikaa talvi- tai keväturheilupäivä tai liikuntaa sisältävä vapaa-ajan tapahtuma, jossa hyödynnätte tehtävässä 1 ehdottamianne ideoita. Ryhmä 1 Mikä laji, tapahtuma? Kuka järjestää? Tilat, paikka Aika Ohjaaja Tapahtuma olisi Lumikenkäily-tapahtuma ja se toteutettaisiin yhdessä Suomen Ladun kanssa. Tällainen tapahtuma on järjestetty aikaisemmin Allergia- ja Astmaliiton paikallisyhdistyksen toteuttaman hankkeen toimesta. Koko perhe voi yhdessä tulla mukaan. Ainakin kaksi kertaa on myös järjestetty Talvipäivät Jouppiskalla (mm. vammaislaskettelumuodot, oli mahdollisuus laskea ohjatulla kelkalla). Fysioterapiaopiskelijat ohjasivat kelkkoja alas mäkeä. Seinäjoen liikuntatoimi voisi järjestää tämän tapahtuman yhteistyössä järjestöjen paikallisyhdistysten kanssa. Osallistujat ottaisivat omat eväät, ja esim. makkaraa olisi myynnissä. Tapahtuma voitaisiin järjestää Peräseinäjoen Kalajärvellä (luistelua, retkiluistelua, lumikenkäilyä; aikaisemmin myös Muumi oli paikalla -> Muumilumikenkäilyä). Peräseinäjoen Kalajärvellä on myös metsäreitti. Tämä tapahtuma yhdistäisi perheitä sekä molempia järjestöjä. Myös Jouppilanvuori voisi olla hyvä vaihtoehto järjestämispaikaksi. Tämä voitaisiin yhdistää myös Reppuhiihto-päivään, jonka ajankohta ei ole vielä tiedossa. Tämä tapahtuma järjestetään vuosittain. Suomen Ladun omat lumikenkäohjaajat, esim. Sami Halén, voisivat toimia ohjaajina. Ohjaajia voisi tulla myös esim. Lakeudun Ladulta.

4 Avustaja Apuvälineet Kulku, kuljetukset Mitä tulee kertoa omasta tilasta? Fysioterapiaopiskelijat ja muiden ammattikorkeakoulujen opiskelijat voisivat toimia avustajina. Lumikengät tulivat Suomen Ladulta; Elämysliikunnalla ja Lakeudun Ladulla voi myös olla lumikenkiä; Peräseinäjoen Kalajärvi vuokraa mm. luistimia. Soliassa on myös luistelupulkkia jne. Allergia- ja Astmaliiton paikallisyhdistyksen aikaisemman projektin yhteydessä kaikki osallistuja tulivat omalla autolla. Omaa autoa käytettäessä voi olla paikalla niin kauan kuin haluaa. Ei haittaa mitään, kaikesta voi kertoa. Oleellista on kertoa, mihin pystyy ja missä tarvitsee apua. Vapaa-ajan toiminnan osalta tuotiin esille seuraavia ehdotuksia: - Martat ja sienestys; Martat ja marjastus: Nämä eivät kuitenkaan sovellu kaikille Neuroliiton paikallisyhdistyksen jäsenille. - Kaupunkikävelyt - Tapahtumien järjestäminen Jouppilanvuorella. Tällä hetkellä järjestetään mm. tanssia. Tapahtumat ovat olleet yleensä kaikille avoimia. Jouppilanvuorella järjestettävien tapahtumien tulee olla alhaalla, Jouppilanvuoren yläosat ovat haasteellisia. - Soveltavan liikunnan Talvipäivä on tulossa 16.2. Myös Reppuhiihto-päivä järjestetään Peräseinäjoella (myös muuta oheistoimintaa). Reppuhiihtopäivä järjestetään vuosittain, mutta seuraavan tapahtuman ajankohta ei ole vielä tiedossa. Ryhmä 2 Mikä laji, tapahtuma? Kesäkuinen tallipäivä: - Kaikille avoin, sopii koko perheelle - Ohjelmassa ratsastusta ja kärryajeluja, paikalla myös tarjoiluja - Voisiko yhdistää johonkin kansalliseen teemapäivään? Kuka järjestää? - Tapatuman järjestämistä varten perustettaisiin työryhmä niin, että mukaan haluttavista yhdistyksistä jokaisesta pyydettäisiin yksi henkilö suunnittelemaan ja organisoimaan. Sarika Kivimäki liikuntatoimen edustajana kutsuisi työryhmän kokoon ja toimisi työryhmän koordinaattorina. - Mukaan pyydettäviä järjestöjä olisivat Etelä-Pohjanmaan MS-yhdistyksen sekä Etelä-Pohjanmaan Allergia- ja Astmayhdistyksen lisäksi ainakin 4H-yhdistys, Martat (esim. tarjoilu), Partio ja SPR (ensiapu) - Myös SEAMK:n opiskelijoita mukaan (fysioterapia, liikunnanohjaus).

Tilat, paikka - Yksi uusi maneesi on perustettu kesällä 2015. He voisivat tarttua tähän tilaisuuteen, koska maneesin omistajalla on taustaa erityisliikunnasta. Sarika Kivimäki lupasi ottaa omistajaan yhteyttä. - Maneesilla on myös muita eläimiä, esim. lampaita, joista lapset pitäisivät. Aika - Kesäkuun alku 2016 - Viikonloppuna (yksipäiväinen tapahtuma la tai su) Ohjaaja - Tallilta ohjaaja(t) - Ratsastusta harrastavat yhdistysten jäsenet voisivat myös toimia ohjaajina ja avustajina. Avustaja - Opiskelijoita avustajiksi. Apuvälineet - Riippuu pitkälti siitä, mitä kaikkia apuvälineitä maneesilla on. Voidaan tarvita esimerkiksi ramppia, valjaita ja tikkaita. - SOLIA:a hyödynnetään tarvittaessa, mutta sieltä ei saa ratsastuksen apuvälineitä (kuitenkin tarvittaessa muita apuvälineitä). Kulku, kuljetukset - Omakustanteiset kuljetukset 5 Mitä tulee kertoa omasta tilasta? - Apuvälineiden tarpeesta tulee kertoa (kävelykepit, rollaattorit ym.) - Onko kaikilla avustajaa tarvitsevilla mukana oma avustaja? Toivotaan oman avustajan käyttöä, mutta avustuksen tarvetta tulisi kysyä ennakko-ilmoittautumisen yhteydessä, jotta osataan varata paikalle riittävä määrä avustajia. - Inva-wc ja tilojen esteettömyys ovat tärkeitä asioita. Näitä pitää maneesin osalta vielä selvittää.