Anni ja Heikki Takko sekä lapset Minttu, Santtu ja Siiri Sataa, sataa ropisee! Tätä kirjoittaessani ulkona sataa ja ukkostaa. Tähän aikaan maaliskuun lopussa kuuluisi olla jo ihana kuuma kesä. Sadekausi alkaa vasta kesäkuun alussa ja vain helmikuussa kuuluisi olla lyhyt esisadekausi ukkoskuuroineen. Niinhän tutkijat väittävät, että ilmastonmuutos näkyy jo näissä normaalin säätilan muutoksissa. Sää ei ole enää varmuudella ennustettavissa. Toisaalta runsaat sateet ja välissä olleet kuumat aurinkoiset päivät ovat saaneet koko Nepalin luonnon viheriöimään ja kukoistamaan. Sateesta huolimatta kevät on saapunut: heinäsirkat sirittävät, pihallamme asuva käki kukkuu kovaäänisesti ja olemme jopa uskaltautuneet jo uimaan. Kathmandu, Nepal 2.4.2015 Me vietimme joululomaa Suomessa ja tapasimme myös monia teitä työmme tukijoita. Kohtaamiset olivat lämpimiä ja meille hyvin rohkaisevia. Kiitos kun muistatte työtämme ja perhettämme! Tunnemme olevamme hyvin etuoikeutettuja kun meillä on siellä joukko puolestamme rukoilevia ihmisiä. Tässä samalla haluamme myös kiittää teitä kaikkia, jotka muistitte Annin äitiä, joka joutui suureen leikkaukseen, mutta toipuu nyt hyvin. Annin työtä Lähetysseuran kirkollinen työ saa tänä keväänä uuden hankehallinnon käsikirjan. Annin alkuvuoteen kuuluikin paitsi kumppanien tapaamista ja raporttien tarkistamista, myös kirkollisten kumppaneiden koulutuspäivät, jossa aloitimme uuden käsikirjan jalkauttamisen ruohonjuuritasolle. Yhdessä Benin (aluepäällikkö), Marian (kirkollisen työn koordinaattori) ja Mukundan (talousja hallintokoordinaattori) pidimme kumppaneille koulutuspäivät, joiden aikana käsittelimme hyvään hankehallintoon liittyviä asioita, kuten suunnittelua, raportointia, budjetointia ja talousraportteja, korruptiota ja lastensuojelua. Minun vastuullani oli erityisesti hankkeiden suunnitteluvaihe ja lastensuojelu. Kummityön kumppanit toimivat siis hallinnollisesti kirkollisen työn alla. Kuva 1 Mahtava työntekijäporukkamme! Suomen Lähetysseuran työntekijät Nepalissa: vasemmalta Heikki, Anni, Maria Westerling (kirkollisen työn koordinaattori), Ben Westerling (aluepäällikkö), Santtu, Minttu, Siiri, Hannaleena Pölkki (kehitysyhteistyön koordinaattori), Sara Dhakal (harjoittelijoiden ja vierailevien ryhmien koordinaattori), Raija Kiljunen (mielenterveystyön neuvonantaja), Niko ja Prakash Dhakal (vammaistyön neuvonantaja). Kuva 2 Kummikumppanit. Näiden ihmisten kanssa Anni työskentelee läheisesti. Kuva: Mikko Hakala
Työn oikeusperustaisuus Tänä keväänä olen tehnyt kenttämatkoja kehitysyhteistyön kohteisiin. Pisin kenttämatkani suuntautui kaukolänteen Kailalin lääniin. Matka oli todella hyvä, antoisa ja koskettava. Tapasin paljon niin sanottuja marginaalissa eläviä ihmisiä. Lähetysseura haluaa tehdä työtä juuri kaikkein hyljeksityimpien ihmisryhmien parissa. Työn tavoitteena on, että ihmisoikeudet voisivat toteutua kaikkien elämässä. Tapasin HIV/Aidsin vaikutuspiirissä eläviä yksinhuoltajaäitejä ja äitejä, joiden miehet ja pojat ovat ulkomailla töissä, kun työtä ei omasta maasta löydy. Valitettavan usein miehet tuovat vaimoilleen HIV:in mukanaan ulkomailta. Naisten kouluttaminen on ollut hyvin merkittävää; heille kerrotaan paitsi miten HIV:n voi välttää, myös perhearvoista ja siitä, miten mahdollisen taudin kanssa pystyy elämään. Eräs HIVpositiivinen yksinhuoltajaäiti halusi korostaa sitä, etteivät heidän miehensä huvikseen lähde naapurimaihin töihin. "Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa! Ruoka ei riitä ja jostakin on saatava rahaa." Tapasin muslimityttöjä, jotka saavat opiskella vain urdua ja koraania. Nyt Lähetysseuran tuella näiden madrasa-koulujen opetusohjelmaa laajennetaan ja opettajia koulutetaan mm. lapsiystävällisestä opetuksesta. Tapasin maattomia dalit-äitejä, joiden lapset ovat päässeet kouluun ja saavat lapsiystävällistä opetusta, johon ei kuulu ruumiillista kurittamista. Dalit-perheet ovat muuttaneet vuoristoalueelta Nepalin tasankoalueelle lähelle Intian rajaa paremman elämän toivossa. Tapasin mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä, jotka ovat kumppanimme kautta saaneet hoitoa, kuntoutusta ja vertaistukea. Erään aikuisen mielenterveyspotilaan äiti kertoi, miten tytär oli edellisestä päivästä saakka laittautunut kuntoon meidän tapaamista varten. Päivä oli koko perheelle todella erityinen. Mietin, miten tärkeää meille jokaiselle on tunne ja kokemus siitä, että joku tulee tänne tapaamaan juuri minua. Äärimmäinen köyhyys - äärimmäinen ihmisoikeusloukkaus. Työmme niin kylissä kuin ihmisryhmien parissa perustuu paljolti ryhmien muodostamiseen: esimerkiksi äideistä perustetaan ryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti. Ryhmäläiset voivat jakaa ongelmia ja asioita yhdessä, oppia uutta, saada tukea ja kannustusta. Lisäksi tuellamme he voivat saada erilaisia koulutuksia, jotka auttavat toimeentulossa. Usein ryhmä myös säästää yhdessä ja säästöistä he voivat ottaa lainaa. Tapa on todella toimiva. Mutta aina minua pysäyttää summa, jonka kukin ryhmäläisistä voi tuoda säästettäväksi kuussa: se on useimmiten 20 rupiaa, ei siis kahtakymmentä senttiäkään. Kuussa. Enempään ei ole varaa. On hienoa nähdä, miten erityisesti naiset voimaantuvat ryhmässä. He uskaltavat puhua, oppivat lukemaan, saavat koulutusta, jonka kautta heidän perheiden toimeentulo rakentuu vankemmalle pohjalle ja aivan erityisesti: he alkavat nähdä itsensä yhtä arvokkaina kuin muutkin. Kuva 3 Dalit-perheiden vanhemmat ovat tulleet tapaamiseemme koululle, jossa heille kerrotaan lapsiystävällisen ohjelman etenemisestä. Oli todella ilo huomata, miten sitoutuneita vanhemmat olivat koulun toimintaan! Äidit ja isät kertoivat ylpeinä ja iloisina lastensa tulevan nykyään kouluun mielellään ja oppimistulosten parantuneen. Lapsemme tulisivat kouluun vapaapäivänäkin, sanoivat monet. Muutos on lähes uskomatonta verrattuna reilun vuoden takaiseen aikaan, jolloin tässäkin koulussa lapsia kuritettiin mm. piiskaamalla heitä nokkosilla. Kenttämatkat ovat olleet koskettavia tapaamisia täynnä. Yksi koskettava tapaaminen liittyi myös kumppaniemme koulutuspäiviin, kun eräs pitkäaikaisen kumppanimme työntekijä totesi, ettei ole ennen ymmärtänytkään, miten me kristityt haluamme auttaa juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.
Heikin työtä Heikki on jatkanut työtään kumppanimme SUS:n (Samaritan Uttan Sewa) kanssa. Alkuvuonna on jouduttu miettimään koko vuoden budjettia uudelleen, koska euron heikkenemisellä on myös suorat vaikutukset tänne Nepaliin. Valuuttakurssien muutoksista johtuen budjettiamme joudutaan leikkaamaan (jos alkuvuoden kurssi pysyy koko vuoden) jopa 20 prosenttia. Tarkalla suunnittelulla tämä onnistuu, mutta lisää työtä tietenkin aiheuttaa. Maaliskuussa Heikki kävi kenttämatkalla Etelä-Nepalissa, käyden läpi koko työalueen kolmen läänin alueella. Morangin läänissä tutustuttiin uusiin kyläkohteisiin ja suunniteltiin tulevia töitä. Yhdessä uudessa kylässämme Betauna Jhodassa tilanne on todella hankala. Kylä on alakastisten Dalitien kylä ja sijaitsee valtion maalla (eli ihmiset ovat maattomia) ja aivan joen vieressä. Sen lisäksi että olosuhteet ovat hankalat, ruokaturva olematon ja työtä minimaalisesti, joutuvat kyläläiset joka vuosi muuttamaan kolmeksi kuukaudeksi läheisen koulun pihalle joen tulviessa yli äyräiden. Tulvat tuhoavat joka vuosi savimajat ja pilaa vesipumppujen vesiä. Kuitenkin näillä noin 30 taloudella ei ole muutakaan Kuva 4 Betauna Jhodan kylässä kyläaktiivi Kunti Rishideu näyttää mihin tulvavesi joka vuosi nousee. paikkaa asua ja kolmen kuukauden kuluttua he palaavat rakentamaan savimajansa uudelleen. Työ on kylässä alussa ja tuleva monsuunikausi tulee avun kannalta liian myöhään, mutta syksyllä toivottavasti pääsemme aloittamaan työt joen juoksun hallitsemiseksi penkereen korottamiseksi. Kylässä on kuitenkin tuellamme esimerkiksi säästöryhmät ja lasten esikoulu aloittaneet toimintansa. Sarlahin ja Chitwanin lääneissä oltiinkin sitten iloisemmissa tunnelmissa. Punarbaksen ja Bandarjhulan kylissä juhlimme maaliskuussa työmme aloituksen 10 v. juhlaa ja samalla työmme luovuttamista kyläläisten haltuun ja vastuulle. Juhlissa oli paikalla kenttätyöntekijät, korkeimmat paikalliset viranomaiset hallituksen, armeijan ja poliisin puolesta, poliittisten puolueiden aluejohtajat sekä tietenkin useita satoja kyläläisiä! Yhteistyökumppaninne SUS on työskennellyt aktiivisesti Punarbasen ja Bandarjhulan kylissä 8 vuotta ja tämän jälkeen seuraten ja ohjaten kyläläisten työtä kaksi vuotta. Nämä kaksi kylää olivat SUS:n ensimmäiset, joissa kehitysyhteistyö aloitettiin ja nyt kumppanimme työ on laajentunut uusiin lääneihin ja useisiin kyliin. Nyt juhlimme työmme 10-vuotispäivää sekä työn luovuttamista virallisesti kyläyhteisön käsiin. Vaikka eläminen syrjäisissä kylissä on edelleen hankalaa ja työlästä, on kylissä tapahtunut muutos valtava. Punarbaksen ja Bandarjhulan kylät ovat myös esimerkkejä ja innoittajia muille kylille ja ihmisille siitä, että muutos on mahdollinen. Tällä hetkellä suurimmalla osalla kyläläisiä on toimeentulo. Ihmisistä osa pitää ompelimoa, osa kauneushoitolaa, kylissä on useita pieniä kauppoja, runsaasti hedelmä ja vihannesviljelyä, sikojen ja kanojen kasvatusta sekä kehittyneitä kastelujärjestelmiä, jotka parantavat pelto- ja vihannesviljely mahdollisuuksia sadoille viljelijöille. Kylien asunnot ovat muuttuneet olkimajoista kunnon kestäviin savitaloihin. Kaikki Punarbaksen ja Bandarjhulan kylien lapset pääsevät kouluun ja valtion koulujen lisäksi kylissä toimii nykyään valtion terveysasema. Yhteistyö viranomaisten kanssa on hyvällä tasolla. Lisäksi alueilla toimii kymmeniä erilaisia säästöryhmiä ja molemmissa kylissä oma osuuskunta. 10 vuotta sitten Punarbaksen kylässä 360 taloudesta 41:ssä oli vähintään yksi mieshenkilö vankilassa. Rikollisuus oli käytännössä kylän tärkein elinkeino. Ihmisillä ei ollut esimerkiksi henkilöllisyystodistuksia, ei puhdasta juomavettä, eikä vessoja. Kylissä käydessämme peittivät naiset kasvonsa kokonaan huiveilla, koska he eivät kehdanneet näyttää kasvojaan, eivätkä kokeneet itseään muiden ihmisten arvoisiksi. Ihmiset olivat täysin riippuvaisia ympärillä asuvista yläkastisista. Nyt viimeisimpien tietojen mukaan vain 3-4 miestä Punarbaksen kylästä on vankilassa, perheillä on kunnon asunnot, lähes kaikilla on henkilöllisyystodistus ja
elinolosuhteet ovat parantuneet todella paljon. Taloissa on myös omat vessat ja kylässä on monta vesipistettä. Molemmissa kylissä ihmiset ovat iloisia parantuneesta elintasosta, mutta tärkein kiitoksen aihe on riippumattomuus yläkastisista. Ihmiset kokevat voimakkaasti saaneensa ihmisarvon, jota ei ennen heillä ollut. Naisten arvostus perheissä on kasvanut ja heistä on tullut myös miehistään riippumattomampia. Yksikään nainen ei enää peitä kasvojaan vieraan tullessa kylään. Ja lapset saavat mahdollisuuden käydä koulua! On hienoa nähdä työmme tuomat muutokset ja tietää, että työn tuloksena kehitys ei tule pysähtymään kylissä jatkossakaan. Kuva 5 Bandarjhulan kylän juhlallisuuksiin osallitui yli 500 ihmistä!
Kiitos Lapsemme Minttu, Santtu ja Siiri voivat hyvin. Ongelma on ainoastaan Kathmandun pöly- ja ilmansaasteet, joihin erityisesti Santtu reagoi. Hänellä on usein ääni poissa ja hän kärsii nielutulehduksista. Pyydämme rukoustukea Santun terveyden puolesta! Pääsiäiseksi saimme kuusihenkisen ystäväperheen Ruotsista vieraiksemme. Nautimme kaikki kovasti heidän seurastaan. Minttu pitää erityisesti siitä, kun saa kertoa vieraille arjestamme täällä. Kuva 6 Vietämme joka vuosi pääsiäisjuhlia lastenkodeissamme. Niin lastenkodin lapset kuin meidänkin lapset erityisesti Minttu odottavat aina juhlia innolla. Tämä kuva on Morning Star-nimisestä lastenkodista. Tunnelma oli korkealla ja nauru raikui! Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Luuk 24: 4-6 Siunattua pääsiäistä! Heikki ja Anni Takko Lähdimme kolmen lapsemme kanssa Nepaliin helmikuussa 2012. Heikki tekee paikallisten kumppanien kanssa työtä ruokaturvahankkeissa ja Anni vastaa Nepalin kummityöstä ja kehitysyhteistyöstä tiedottamisesta. Suomen Lähetysseura toteuttaa Jumalan rakkautta sanoin ja teoin. Teemme työtä 30 maassa lähes sadan kirkon ja järjestökumppanin kanssa. Tue työtämme: IBAN: FI38 8000 1400 1611 30 BIC: DABAFIHH, viestiksi nimeni