Liikenteen ajurit: Pitkän aikavälin toimialakehityksen perusskenaario liikenne-ennusteessa Esitys alue-ennakointiseminaarissa Gustavelundissa 21.3. 219 Juha Honkatukia Merit Economics
Tässä esityksessä Talousskenaarioiden taustoista ja tulkinnasta Liikenne-ennusteessa käytetty perusskenaario Liikenne-ennusteen erityispiirteitä
Valtakunnan liikenne-ennuste
Talouskasvun mallintamisesta Tarjonta: kansantalouden tuotantopotentiaali määräytyy sekä teknologian kehittymisestä seuraavasta tuottavuuskasvusta, investointikyvystä, että käytettävissä olevasta työpanoksesta tuottavuuserot muuttavat toimialarakennetta teollisuuden työvoimaosuus vähenee tuottavuuden kasvun vaikutus näkyy kasvavasti myös monissa palveluissa väestörakenne merkittävä rajoite Kysyntä: tuottavuuserot muuttavat suhteellisia hintoja ja vaikuttavat kysyntärakenteeseen palvelujen osuus kasvaa myös vaurastuminen kasvattaa palvelujen suhteellista osuutta teknologian muutos kasvattaa palvelujen roolia myös viennin osalta
2 15 1 5-5 -1 Suomen talouden rakennemuutoksesta Kontribuutio bkt:n kasvuun 28-215 hyödykkeittäin ja käytön mukaan Toimialojen arvonlisän kontribuutio bkt:n kasvuun 28-215 Viennin kasvu on ollut palveluiden ja öljynjalostuksen varassa Palvelut muodostavat merkittävän osan teollisuudenkin tuotannon arvosta Sähkö ja lämpö Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus Maa- ja metsätalous -15 Kulutus Investoinnit Julkinen sektori Varastojen muutos Vienti Tuonti Yhteensä Arvonlisä
Kansantalouden pitkän aikavälin kasvunäkymistä (perusskenaario) Keskeisiä muutostrendejä palveluvaltaistuminen sekä toimialarakenteen että tuoterakenteen osalta myös ammatit palveluvaltaistuneet Suomen talous toistaa muiden länsimaiden kehitystä teollisuuden arvonlisäosuus kuitenkin laskenut poikkeuksellisen nopeasti 28 jälkeen vientiä kohdannut sekä länsimarkkinoiden lama että Venäjänmarkkinoiden romahdus Talouden tarjontapuolen keskeinen ongelma väestön ikääntyminen Ongelmat kasautuneet, kun kasvu ei ole käynnistynyt
ENKO-skenaarioiden päivitys Kansantalouden tilinpidon tiedot 215-216 saakka VM kevään 217 ennuste kasvun käänne pankkeja ja tutkimuslaitoksia maltillisempi VM KPAV 221 saakka sisältää kikyn ja joitakin uusia menoja ei sisällä varsinaista arviota SOTE- ja maakuntauudistuksista, oletetaan onnistuvan Lisäksi: Teknologiavetoinen skenaario (VTT majakat) KAUHU-skenaario (politiikkatavoitteissa epäonnistutaan) Perusskenaario alueellistettu Jatkossa alueskenaariossa SOTE-sektorit SOME-mallilla
Päivitetty perusskenaario 7 Tarjontatekijöiden kasvuvaikutus 215-24 6 5 4 3 Hyödykeverot Työvoima Pääoma Teknologinen kehitys 2 1 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24
Päivitetty perusskenaario 1 Kysyntätekijöiden kasvuvaikutus 215-24 8 6 4 2 Tuonti Vienti Julkinen kulutus Investoinnit Yksityinen kulutus -2-4 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24
Päivitetty perusskenaario 6 Kysyntä- ja tarjontatekijöiden kasvuvaikutukset 215-23, prosenttiyksikköä 5 4 Sähkö ja lämpö 3 Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi 2 Julkiset palvelut Yksityiset palvelut 1 Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit -1 Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus -2 Rakentaminen Kemianteollisuus -3 Maa- ja metsätalous Yksityinen kulutus Investoinnit Julkinen kulutus Vienti Tuonti Arvonlisä
Päivitetty perusskenaario 6 Kysyntä- ja tarjontatekijöiden kasvuvaikutukset 215-24, prosenttiyksikköä 5 4 Sähkö ja lämpö 3 Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi 2 Julkiset palvelut Yksityiset palvelut 1 Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit -1 Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus -2 Rakentaminen Kemianteollisuus -3 Maa- ja metsätalous Yksityinen kulutus Investoinnit Julkinen kulutus Vienti Tuonti Arvonlisä
Päivitetty perusskenaario 8 Kokonaistuotanto, MEURO 7 6 5 4 3 2 1 Sähkö ja lämpö Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus Maa- ja metsätalous 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24
Päivitetty perusskenaario 1, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1,, 15,3 22,2 2,6 1,4 Toimialojen osuudet kokonaistuotannosta, prosenttia 2,4 2,3 2, 1,7 5,8 5,8 5,7 5,6 8,6 8,5 9, 9,3 3,9 3,6 3,4 2,8 21,7 2,4 11,4 2,3 2,3 5,4 6,4 2,3 2,1 5,1 4,9 8,5 8,7 14, 12,3 11,7 2,9 3,3 4,1 4,8 2,5 2,5 2,6 3, 216 22 23 24 2,9 2,3 12,8 2,1 6,4 1,8 5,3 9,2 21, 2,2 12,7 2, 6,2 1,6 5,6 9,8 Sähkö ja lämpö Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus Maa- ja metsätalous Palvelualat yhteensä 54 prosenttia
Päivitetty perusskenaario Työlliset ammattiryhmittäin 3 Työllisyys kohenee jo 22 luvulla eläkeuudistuksen ansiosta 25 2 15 1 5 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24 Maa-ja metsätaloustyö Teollinen työ Rakennusalan työ Liikenne- ja logistiikkatyö Palvelutyö Toimistotyö Sosiaali-ja terveysalan työ Opetus- ja kasvatustyö Kulttuuri- ja tiedotustyö Muu johto- ja asiantuntijatyö Turvallisuusalan työ Tuntematon
KAUHU-skenaario Kasvun tukeminen tarjontatekijöihin vaikuttamalla epäonnistuu 1) yhteiskuntasopimus ja eläkeuudistus Työhönosallistumisaste ei kasva -> ikääntyneiden työn tarjonta - 75% perusuraan verrattuna, myös työikäisten työhönosallistumisaste jää kooknaisuudessaan alemmaksi Hintakilpailukyky perusuraa heikompi 2) Julkisen sektorin uudistukset epäonnistuvat Julkisten menojen kasvu perusuraa nopeampaa (volyymi kasvaa +1 prosenttia vuodessa perusuraan verrattuna) -uuden teknologian ja hallinnon tehostamisessa epäonnistutaan (tuottavuuskasvu -1 prosenttia perusuraan verrattuna) 3) Työn tuottavuuden kasvu hidastuu pysyvästi
Kauhuskenaario 6 Tarjontatekijöiden kasvuvaikutus 215-24 5 BKT:n kasvu 1% perusuraa pienempi 4 3 Hyödykeverot Työvoima Pääoma Teknologinen kehitys 2 1 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24
Kauhuskenaario 8 Kysyntätekijöiden kasvuvaikutus 215-24 6 4 2 Tuonti Vienti Julkinen kulutus Investoinnit Yksityinen kulutus -2-4 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24
Perusskenaario 6 Kysyntä- ja tarjontatekijöiden kasvuvaikutukset 215-24, prosenttiyksikköä 5 4 Sähkö ja lämpö 3 Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi 2 Julkiset palvelut Yksityiset palvelut 1 Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit -1 Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus -2 Rakentaminen Kemianteollisuus -3 Maa- ja metsätalous Yksityinen kulutus Investoinnit Julkinen kulutus Vienti Tuonti Arvonlisä
Kauhuskenaario 6 Kysyntä- ja tarjontatekijöiden kasvuvaikutukset 215-24, prosenttiyksikköä 5 4 3 2 1-1 Yksityinen kulutus Investoinnit Julkinen kulutus Vienti Tuonti Arvonlisä Sähkö ja lämpö Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus Maa- ja metsätalous -2-3
Perusskenaario 8 Kokonaistuotanto, MEURO 7 6 5 4 3 2 1 Sähkö ja lämpö Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus Maa- ja metsätalous 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24
Kauhuskenaario 7 Kokonaistuotanto, MEURO 6 5 4 3 2 1 Sähkö ja lämpö Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus Maa- ja metsätalous 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24
Päivitetty perusskenaario 1, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1,, 15,3 22,2 2,6 1,4 Toimialojen osuudet kokonaistuotannosta, prosenttia 2,4 2,3 2, 1,7 5,8 5,8 5,7 5,6 8,6 8,5 9, 9,3 3,9 3,6 3,4 2,8 21,7 2,4 11,4 2,3 2,3 5,4 6,4 2,3 2,1 5,1 4,9 8,5 8,7 14, 12,3 11,7 2,9 3,3 4,1 4,8 2,5 2,5 2,6 3, 216 22 23 24 2,9 2,3 12,8 2,1 6,4 1,8 5,3 9,2 21, 2,2 12,7 2, 6,2 1,6 5,6 9,8 Sähkö ja lämpö Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus Maa- ja metsätalous Palvelualat yhteensä 54 prosenttia
Kauhuskenaario 1, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1,, 2,4 2,3 2,2 2, 5,8 5,7 5,6 5,3 8,6 8,4 8,8 9,2 3,9 3,6 3,2 2,5 15,3 22,2 2,6 1,4 2,3 5,4 Toimialojen osuudet kokonaistuotannosta, prosenttia 21,5 2,4 11,3 2,3 6,4 2,3 2,2 5,1 5, 8,5 8,8 14,2 13,2 13,4 2,2 2,2 2,2 2, 2,9 3,3 3,8 4, 2,5 2,5 2,6 2,9 216 22 23 24 11,8 2,4 6,5 2,1 5,4 1,1 1,7 2,5 6,1 2, 5,6 11,6 Sähkö ja lämpö Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus Maa- ja metsätalous
Perusskenaario 3 Perusskenaario: Tarjontaerien vaikutus kasvuun (vuosikasvu, prosenttiyksikköä) 2,5 2 1,5 1 Hyödykeverot Työvoima Pääoma Teknologinen kehitys,5 -,5 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24
Kauhuskenaario 2,5 KAUHU-skenaario: Tarjontaerien vaikutus kasvuun (vuosikasvu, prosenttiyksikköä) 2 1,5 1 Hyödykeverot Työvoima Pääoma Teknologinen kehitys,5 -,5 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24
Päivitetty perusskenaario Työlliset ammattiryhmittäin 3 25 2 15 1 5 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24 Maa-ja metsätaloustyö Teollinen työ Rakennusalan työ Liikenne- ja logistiikkatyö Palvelutyö Toimistotyö Sosiaali-ja terveysalan työ Opetus- ja kasvatustyö Kulttuuri- ja tiedotustyö Muu johto- ja asiantuntijatyö Turvallisuusalan työ Tuntematon
Kauhuskenaario Työlliset ammattiryhmittäin 3 25 2 15 1 5 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24 Maa-ja metsätaloustyö Teollinen työ Rakennusalan työ Liikenne- ja logistiikkatyö Palvelutyö Toimistotyö Sosiaali-ja terveysalan työ Opetus- ja kasvatustyö Kulttuuri- ja tiedotustyö Muu johto- ja asiantuntijatyö Turvallisuusalan työ Tuntematon
Teknologiaskenaariot VTT Lighthouses Muutospolkuskenaario: Muutospolut (työpaja) 1. Keinoäly työn murroksessa 2. Suomesta big data -osaamisen keskus 3. Palvelullistamisen elinkaarimalli. 4. Skaalan ymmärtäminen Muutosskenaario II: I + BiolowCarbon 1. Energia- ja ilmastostrategia 2. Metsäklusterin uudet teknologiat
Muutospolut
Esimerkiksi biotalous missä mennään? Predevelopment phase 2 3 years Acceleration phase 2-3 years Battle between old and new paradigm Build up and decay of institutions materials energy agriculture Tipping Point Widespread application of new paradigms Distribution and diffusion of societal advantages Consolidatiion package health Time We are here See also, Rotmans 21 and Foxon 25
Muutospolkuja 1. Keinoäly työn murroksessa 2. Suomesta big data -osaamisen keskus 3. Palvelullistamisen elinkaarimalli. 4. Skaalan ymmärtäminen
Muutospolkuskenaario 6 Kysyntä- ja tarjontatekijöiden kasvuvaikutukset 215-23, prosenttiyksikköä 5 4 Työn tuottavuus kasvaa perusskenaariota nopeammin (BD+AI), myös julkisissa palveluissa (BD) Sähkö ja lämpö 3 Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi 2 Julkiset palvelut Yksityiset palvelut 1 Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit -1-2 Palveluvienti kasvaa perusskenaariota nopeammin Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus -3 Maa- ja metsätalous Yksityinen kulutus Investoinnit Julkinen kulutus Vienti Tuonti Arvonlisä
Muutospolkuskenaario 1 Kysyntä- ja tarjontatekijöiden kasvuvaikutukset 215-24, prosenttiyksikköä 8 6 Sähkö ja lämpö Kuljetus Vähittäiskauppa 4 selluloosa ja paperi Julkiset palvelut Yksityiset palvelut 2 Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit Öljyn jalostus -2 Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus -4 Maa- ja metsätalous Yksityinen kulutus Investoinnit Julkinen kulutus Vienti Tuonti Arvonlisä
Muutospolkuskenaario 1 Kokonaistuotanto, MEURO 9 8 7 6 5 4 3 2 Sähkö ja lämpö Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus Maa- ja metsätalous 1 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24
Muutospolkuskenaario 1, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1,, 15,3 22,2 2,6 1,4 Toimialojen osuudet kokonaistuotannosta, prosenttia 2,4 2,2 1,8 1,5 5,8 5,8 5,8 5,8 8,6 8,6 9,2 9,5 3,9 3,6 3,5 3, 13,7 22,2 2,5 11,6 2,3 2,2 1,9 5,4 6,3 6,2 1,5 2,3 2, 5,6 5,1 5, 8,5 8,5 8,5 13,3 13,5 2,9 3,3 4,2 5, 2,5 2,5 2,7 3,1 216 22 23 24 11,3 22,2 2,5 9,9 23, 2,3 1,6 5,8 1,2 6,3 8,3 Sähkö ja lämpö Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus Maa- ja metsätalous Palvelualat yhteensä 54 prosenttia
Päivitetty perusskenaario 1, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1,, 15,3 22,2 2,6 1,4 Toimialojen osuudet kokonaistuotannosta, prosenttia 2,4 2,3 2, 1,7 5,8 5,8 5,7 5,6 8,6 8,5 9, 9,3 3,9 3,6 3,4 2,8 21,7 2,4 11,4 2,3 2,3 5,4 6,4 2,3 2,1 5,1 4,9 8,5 8,7 14, 12,3 11,7 2,9 3,3 4,1 4,8 2,5 2,5 2,6 3, 216 22 23 24 2,9 2,3 12,8 2,1 6,4 1,8 5,3 9,2 21, 2,2 12,7 2, 6,2 1,6 5,6 9,8 Sähkö ja lämpö Kuljetus Vähittäiskauppa selluloosa ja paperi Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Muut palvelut Muu teollisuus Kaivosteollisuus Perusmetallit Öljyn jalostus Elektroniikkateollisuus Rakentaminen Kemianteollisuus Maa- ja metsätalous Palvelualat yhteensä 54 prosenttia
Muutospolkuskenaario Työlliset ammattiryhmittäin 3 Työllisyys kohenee jo 22 luvulla eläkeuudistuksen ansiosta 25 2 15 1 5 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24 Maa-ja metsätaloustyö Teollinen työ Rakennusalan työ Liikenne- ja logistiikkatyö Palvelutyö Toimistotyö Sosiaali-ja terveysalan työ Opetus- ja kasvatustyö Kulttuuri- ja tiedotustyö Muu johto- ja asiantuntijatyö Turvallisuusalan työ Tuntematon
Päivitetty perusskenaario Työlliset ammattiryhmittäin 3 Työllisyys kohenee jo 22 luvulla eläkeuudistuksen ansiosta 25 2 15 1 5 216 217 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24 Maa-ja metsätaloustyö Teollinen työ Rakennusalan työ Liikenne- ja logistiikkatyö Palvelutyö Toimistotyö Sosiaali-ja terveysalan työ Opetus- ja kasvatustyö Kulttuuri- ja tiedotustyö Muu johto- ja asiantuntijatyö Turvallisuusalan työ Tuntematon
Alueellistettu perusskenaario Kasvuhistoria päivitetty 214 saakka (viimeisin aluetilinpidon vuosi/kevät 217) Tuorein alueellinen väestöennuste (TK 215) VM kesän 218 ennuste Ei tietoa SOTEn aluevaikutuksista Ei tietoa maakuntauudistuksen aluevaikutuksista Perusurassa kuitenkin sisällä sote-sektorien ja hallinnon tehostumista Eläkeuudistus kohentaa työn tarjontaa 22-luvulla (ETK)
Väestön kasvu vuodesta 218 22 225 23 235 24 18 Lappi 1 Uusimaa 2 2 VarsinSuomi 16 PohjPohjanm 15 KeskiPohjanm 17 Kainuu 15 1 5-5 -1-15 3 Satakunta 4 KantaHame 5 Pirkanmaa 14 Pohjanmaa 6 PaijatHame 13 EtelaPohjanm 7 Kymenlaakso 12 KeskiSuomi 8 EtelaKarjala 11 PohjKarjala 1 PohjSavo 9 EtelaSavo
Työn tarjonnan kasvu vuodesta 218 22 225 23 235 24 1 Uusimaa 18 Lappi 15 2 VarsinSuomi 17 Kainuu 1 5 3 Satakunta 16 PohjPohjanm -5 4 KantaHame 15 KeskiPohjanm -1-15 5 Pirkanmaa -2 14 Pohjanmaa 6 PaijatHame 13 EtelaPohjanm 7 Kymenlaakso 12 KeskiSuomi 8 EtelaKarjala 11 PohjKarjala 9 EtelaSavo 1 PohjSavo
3 Työlliset, henkeä 25 2 15 1 5 218 219 22 221 222 223 224 225 226 227 228 229 23 231 232 233 234 235 236 237 238 239 24 1 Uusimaa 2 VarsinSuomi 3 Satakunta 4 KantaHame 5 Pirkanmaa 6 PaijatHame 7 Kymenlaakso 8 EtelaKarjala 9 EtelaSavo 1 PohjSavo 11 PohjKarjala 12 KeskiSuomi 13 EtelaPohjanm 14 Pohjanmaa 15 KeskiPohjanm 16 PohjPohjanm 17 Kainuu 18 Lappi 19 Ahvenanmaa
17 Kainuu Kansantuotteen kasvu vuodesta 218 22 225 23 235 24 1 Uusimaa 18 Lappi 9 2 VarsinSuomi 8 7 6 3 Satakunta 16 PohjPohjanm 15 KeskiPohjanm 5 4 3 2 1-1 4 KantaHame 5 Pirkanmaa 14 Pohjanmaa 6 PaijatHame 13 EtelaPohjanm 7 Kymenlaakso 12 KeskiSuomi 8 EtelaKarjala 11 PohjKarjala 9 EtelaSavo 1 PohjSavo
Kasvu vuodesta 218 pops popaged labsup gdp 1 Uusimaa 18 Lappi 1 2 VarsinSuomi 17 Kainuu 8 3 Satakunta 6 16 PohjPohjanm 4 4 KantaHame 2 15 KeskiPohjanm 5 Pirkanmaa -2 14 Pohjanmaa 6 PaijatHame 13 EtelaPohjanm 7 Kymenlaakso 12 KeskiSuomi 8 EtelaKarjala 11 PohjKarjala 9 EtelaSavo 1 PohjSavo
Toimialojen tuotoksen kasvu 218-24, prosenttia Alkutuotanto Teollisuus Energia ja vesi Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Yksityiset palvelut Julkiset palvelut Muu palvelutoiminta 1 Uusimaa 18 Lappi 18 2 VarsinSuomi 16 17 Kainuu 14 12 1 3 Satakunta 16 PohjPohjanm 15 KeskiPohjanm 8 6 4 2-2 4 KantaHame 5 Pirkanmaa 14 Pohjanmaa 6 PaijatHame 13 EtelaPohjanm 7 Kymenlaakso 12 KeskiSuomi 8 EtelaKarjala 11 PohjKarjala 9 EtelaSavo 1 PohjSavo
Uudenmaan tuotoksen kasvu (1) Toimialojen tuotoksen kasvu 218-24, prosenttia Alkutuotanto Kaivannaiset Teollisuus Energia ja vesi Rakentaminen Kauppa Kuljetus ja varastointi Yksityiset palvelut Julkiset palvelut Muu palvelutoiminta 18 16 14 12 1 8 6 4 2 1 Uusimaa
Uudenmaan tuotoksen kasvu (2)
7 Uudenmaan kauppavirrat Uudenmaan kauppa muiden maakuntien kanssa vuonna 28 6 5 4 3 2 1 Maataloustuotteet Raakapuu Kiinteät polttoaineet Nestemäiset polttoaineet Sora, hiekka, malmit ja rikasteet Elintarvikkeet Kappaletavara Metsäteollisuuden tuotteet Kemikaalit Muut massatuotteet Jätteet Muut tuotteet Metallituotteet
Lopuksi Liikenne-ennuste (LiVi 57/218) käyttää ENKO-skenaarioita Väestö vanhenee ja keskittyy Näkyy liikkumistarpeessa Lisäksi väestörakenne vaikuttaa alueiden kasvuedellytyksiin Ympäristönäkökulma vaikuttaa talouden kehitykseen Energiaratkaisut, tulevaisuuden käyttövoimat De-materialisaatio Infrastruktuurin uudistaminen 21/3/219 49