Kaukolämpömuistoja Espoosta Nykyisen kaltainen vesikaukolämmitys otettiin Suomessa ensimmäisenä käyttöön Espoon Tapiolassa kuusikymmentä vuotta sitten. Kaukolämmitys oli uusi edistyksellinen, koko alueen kattava lämmitysjärjestelmä, joka perustui voima- tai lämpölaitoksessa lämmitettävän veden kierrätykseen kaukolämpöverkon kautta asiakkaan lämmönjakolaitteeseen ja takaisin. Tämä ratkaisu loi pohjan nykyisin Suomessa laajasti käytössä olevalle kaukolämmitykselle. Modernin mallikaupungin suunnittelu käynnistyy sotien jälkeen Sotien päätyttyä Suomi eli sosiaalisesti ja taloudellisesti vaikeita aikoja. Raskaat sotakorvaukset koettelivat suomalaisten voimavaroja. Asuntotuotanto oli lähes täysin tyrehtynyt ja etenkin lapsiperheiden oli vaikea saada asuntoja. Suuret kansalaisjärjestöt ryhtyivät vaikuttamaan päättäviin tahoihin pohjan luomiseksi sosiaaliselle asuntotuotannolle. Vuonna 1951 viisi organisaatiota perusti Asuntosäätiön suunnittelemaan ja toteuttamaan uudenlaista mallikaupunkia. Tärkeimpänä visionäärinä hankkeessa toimi varatuomari, sittemmin professori Heikki von Hertzen, joka Väestöliitosta siirtyi Asuntosäätiön johtoon. Väestöliiton ohella muut taustajärjestöt olivat SAK - Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto, Virkamiesliitto, Suomen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien Liitto, Vuokralaisten keskusliitto ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Säätiö aloitti hankkimalla maata. Sopiva alue suurimittaiselle hankkeelle löytyi Espoosta, Hagalundin kartanon mailta, jonne professori Otto-Iivari Meurman oli jo aiemmin laatinut rakennuskaavan. Rahoituksen saanti ei ollut helppoa, sillä puutarhakaupunkihanketta pidettiin uhkarohkeana ja aluetta takapajuisena. Värikkäiden vaiheiden jälkeen päästiin kuitenkin muuraamaan peruskiveä keskelle metsäraiviota syyskuussa 1953. Nimikilpailun tuloksena puutarhakaupungin nimeksi tuli Tapiola. Tavoitteet Tapiolassa korkealla Tavoitteiksi Tapiolassa asetettiin asuntopulan voittaminen, asumistason kohtaaminen sekä yhtenäinen, ajanmukainen puutarhakaupunki, joka antaisi sysäyksen koko maan asuntopolitiikan kehitykselle. Tarkoituksena oli rakentaa 270 hehtaarin alueelle 16 000 ihmisen asuinalue. Ajatuksena oli, että eri kansalaisryhmät voisivat asua, työskennellä ja viihtyä rinta rinnan. Asuntosäätiö ei huolehtinut ainoastaan asuntojen rakentamisesta keskitetysti, vaan sen vastuulla oli myös katujen, vesi- ja viemärilaitoksen, sähkölaitoksen, katuvalaistuksen, puistojen, viheralueiden sekä suurehkon lämpövoimalaitoksen suunnittelu ja rakentaminen.
Tapiolan puutarhakaupunki kehkeytymässä. Vasemmalla suurhankkeen primus motor Heikki von Hertzen. Uudenlainen kaukolämmitys tapiolalaisia lämmittämään Aikaisemmin kerrostalot oli Suomessa lämmitetty talokohtaisesti, jolloin polttoaineiden kuljetus ja varastointi aiheutti ongelmia, savut saastuttivat ilmaa ja savupiiput rumensivat maisemaa. Näitä haittoja ei uuteen puutarhakaupunkiin haluttu, vaan lämmitys haluttiin toteuttaa kaukolämmityksen avulla. Suunnitteluvaiheessa riitti epäilijöitä he arvioivat ratkaisun liian kalliiksi suhteessa asukastiheyteen ja ennustivat Asukassäätiön tekevän konkurssin kaukolämmön vuoksi. Keskustelun seurauksena Asuntosäätiö ryhtyi tutkimaan lämmön ja sähkön yhteistuotantoa, jossa sähköntuotannon lauhdutusvesi käytetään hyväksi kaukolämmityksessä, jolloin polttoaineen hyötysuhde nousee 40 prosentista 80 prosenttiin. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto alkoi koemielessä Tapiolassa vuonna 1960. Yhteistuotantoa pystyttiin toteuttamaan vain talvisin ja vain osakuormalla, sillä Tapiolassa ei ollut tarpeeksi lämpöä käyttäviä asiakkaita. Lisälauhduttimena toimi tarvittaessa keskusallas, joka oli rakennettu koristamaan Tapiolan keskustaa. Yhdyskuntasuunnitteluhankkeena Tapiola oli paljon aikaansa edellä. Suuri lämpövoimala, joka tuotti lämmön, lämpimän veden ja sähkön 20 000 asukkaalle sekä kerros- että omakotitaloihin, oli parinkymmenenvuoden ajan ainutlaatuinen koko maailmassa.
Puutarhakaupunki Tapiolaa rakennetaan Merituulentiellä. Kaukolämmityksen suunnittelu Asuntosäätiössä, taustatietoa Ruotsista Asuntosäätiössä oli lämpöteknillinen toimisto kaukolämpölaitoksen suunnittelua ja rakentamista varten, jossa suunnittelua johtivat toimistopäällikkö, lvi-insinööri DI Kalevi Sassi sekä koneinsinööri DI Veikko Santala, joka toimi ensin Otsolahden Lämmön, sitten sekä Tapiolan Lämmön että Asuntosäätiön perustaman Tapiolan Sähkölaitos Oy:n johtajana. Suunnittelu oli haasteellista. Siihenastinen osaaminen oli keskittynyt suunnittelutoimisto Ekonoon, joka palveli etupäässä teollisuutta. Asuntosäätiö oli tilannut kokonaissuunnitteluna Ekonolta ensimmäisen rakennusvaiheen taloihin sekä kaukolämpöverkon, kaukolämpökeskukset että LVI-laitteiden suunnittelun. Ensimmäisten suunnitelmien valmistuttua haluttiin lisää asiantuntemusta järjestelmän oikeasta mitoituksesta suhteessa ilmasto-olosuhteisiin sekä toimimisesta ääritilanteissa. Tähän tehtävään löytyi Göteborgissa toimiva insinööri Harri Carlson, joka tarkisti kaikki lämmitysjärjestelmän suunnitelmat ja antoi neuvoja toteutuksesta. Erityisen arvokkaita hänen neuvonsa olivat toisen vaiheen lämmitysvoimalaitoksen sijainnista, koska se vaikutti keskusta-alueen suunnitteluun. Ensimmäisessä rakennusvaiheessa rakennettua vesikattiloilla varustettua lämpökeskusta oli tarkoitus käyttää siihen saakka kunnes voimalaitoksen vesikattilalaitos voitaisiin ottaa käyttöön kasvattamaan lisää lämpökuormaa lämmitysvoimalaitososaa varten. Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus käyttää vesikattilan polttoaineena myös jätteitä, mutta käytännön kokemukset olivat huonoja ja siitä luovuttiin.
Otsolahden lämpökeskus aloitti asiakkaiden lämmittämisen jouluaattona Tapiolan rakentaminen aloitettiin sen itäisestä osasta. Rakennusvaiheessa toiminnassa oli pieni lämminvesikattiloilla varustettu lämpölaitos, jota myöhemmin käytettiin varalaitoksena. Otsolahden Lämmön hiilikäyttöisen lämpökeskuksen ja kaukolämpöverkoston rakennustyöt aloitettiin elokuussa 1953. Jouluaattona 1953 sytytettiin tuli ensi kerran kaukolämpökattilaan Otsolahden lämpökeskuksessa. Ilmassa oli juhlan tuntua. Samana päivänä oli lämpöä jo putkessa, muistelee tuolloin Otsolahden Lämmön työnjohtajana toiminut sähköteknikko Pentti Koljonen. Ensimmäinen asiakas oli As Oy Viisikko Kimmeltiellä. Jouluaattona alkoi lämmöntoimitus taloyhtiöön ja näin Suomen ensimmäinen nykyisen kaltainen vesikaukolämmitys oli otettu käyttöön. Virallisesti lämmöntoimitus alkoi vuoden alusta1954. Tammikuun aikana eräät muutkin taloyhtiöt alkoivat saada kaukolämpöä Otsolahden uudesta lämpövoimalaitoksesta. Alussa siinä oli kaksi Högforsin Termis-kattilaa, joilla oli tehoa yhteensä kaksi gigakaloria tunnissa. Pian tarvittiin kolmaskin kattila, joka oli Lokomon valmistama ja yksinään teholtaan neljä gigakaloria tunnissa. Otsolahden lämpökeskus oli jo alun pitäen mitoitettu näitä kattiloita varten. Samoin polttoainesiilot rakennettiin heti. Polttoaineena oli puolalainen kivihiili. Polttoainetta ei tarvinnut lapioida, vaan kuljetin vei hiilen Stokersuppilosta kattilaan. Silloin tällöin suppilo tukkeutui ja aiheutti lisätöitä. Syyksi löytyi hiilen joukosta mm. puolalaisten kaivoshevosten kenkiä. Kattilalaitosta hoitamassa oli aluksi viisi henkilöä kolmivuorotyössä eikä varahenkilöitä ollut. Miehet asuivat lähistöllä, jotta yllätysten sattuessa pääsivät vapaavuorosta nopeasti paikalle. Alussa esiintyi hiukan lastentauteja, kuten nokipalo kattilassa, mutta uuden tekniikan parissa työskentelevät uskoivat vahvisti kaukolämpöön eikä kukaan kyseenalaistanut teknisiä ratkaisuja, toteaa materiaalipäällikkö Einari Pitkänen. Kaukolämmön siirtolinjaa rakennetaan vuonna 1981.
Kaukolämpöverkko kasvaa asutuksen mukana Kaukolämpöverkko oli ensi vaiheessa vaatimaton. Se ulottui Mäntyviidasta Menninkäisentielle ja edelleen Lastentalomäen yli Kimmeltielle. Pituutta verkolla oli arviolta 700 metriä. Rakennustöiden edistyessä ja kaukolämpöverkon laajentuessa oli käytössä myös siirrettäviä lämpökeskuksia. Alkuperäinen kaukolämpöverkko oli tyypiltään paikalla valettua laatikkokanavaa, joka on käytössä edelleen. Kaukolämpökanavan tyyppi oli alkuvaiheessa käytössä muuallakin Tapiolassa. Myöhemmin Tapiolassa käytettiin melkein yksinomaan lämpöteknillisen toimiston suunnittelemaa kanavatyyppiä, mutta myös muita tyyppejä. Silloisten putkien ja työn laadukkuus olivat ratkaisevia koko lämmönsiirtojärjestelmälle. Vaativa työnjohto ja erittäin hitsaustaitoiset putkimiehet tekivät työnsä hyvin. Kaukolämpöputki määriteltiin paineastiaksi vasta myöhemmin, mutta Tapiolassa tehtiin ankarat laatukriteerit täyttävää työtä tällä saralla alusta alkaen. Työn ja tarvikkeiden hyvää laatua korosti ennen kaikkea käyttöpäällikkönä toiminut ylikonemestari Gösta Lindholm. Espoon kasvaessa ripeästi hoidettiin uusien alueiden lämmitystä aluksi siirrettävillä lämpökeskuksilla. Kuvassa Iivisniemen lämpökeskus vuodelta 1967. Kaukolämpöverkko on kasvanut kaupunkien kehityksen mukana alkuvaiheen 700 metristä aina 800 kilometriin. Nykyään kaukolämpöverkko kattaa Espoon, Kauniaisten sekä Kirkkonummen alueet. Kaukolämpöverkko ulottuu Suomenojan voimalaitoksesta linnuntietä pisimmillään 17 kilometrin päähän Kirkkonummelle. Yksi suurimmista viimeaikaisista rakennushankkeista oli 13 km pituisen siirtoverkoston rakentaminen Espooseen vuosina 2007-2009. Siirtoverkko mahdollistaa kaukolämmön tarjoamisen uusille asuntoaluille.
Asukkaiden kirjoa Tapiolassa Asuntosäätiö valitsi asukkaat ensimmäisiin kaukolämpötaloihin lukuisten hakijoiden joukosta. Onnekkaimmat pääsivät asumaan Tapiolaan. Kerrostaloasunnot olivat omistusasuntoja ja niihin muutti enimmäkseen nuoria perheitä. Kimmeltien omakotialueelle muutti alkuaikoina myös monia valtakunnallisesti tunnettuja nimiä, mm. kansanedustajia ja virkamiehiä sekä SAK:n ja SAJ:n korkeinta johtoa. Kaukolämmön mittaus ja laskutus kehittyvät Lämmön laskutus tapahtui ensi vaiheessa arvion mukaan, koska mittareiden puuttuessa ei talokohtaista energiamenekkiä voitu mitata. Tapiolan lämpökeskuksessa on säilynyt käsin täytettyjä alkuperäisraportteja, joista näkyvät laskutusperusteet. Vuonna 1955 oli jo käytössä lämpömäärän mittareita. Ensimmäisen sarjan kookkain mittari painoi yli 44 kiloa. Sen laskijalaite pyörivine hammasrattaineen edusti vaativaa tekniikkaa ja hienoa kellosepäntyötä. Myös silloiset vesimittarit sisälsivät pyöriviä osia. Nykyisin tieto asiakkaiden lämmönkäytön lukemista siirtyy kaukolämpömittarilta etäluennalla Fortumille laskutusta ja raportteja varten. Energiakriisi muutti laskutusperusteita Alun perin Tapiolan Lämpö peri liittymismaksua ja laskutuksen perusteena energiamaksua, mutta ei lainkaan perusmaksua. Asuntosäätiön näkemyksen mukaan talon koosta riippumatta kaikilla piti olla sama hinta. Kokonaan energiamaksuun perustuva kaukolämmön hinta nousi jyrkästi, kun maailmaa kohtasi energiakriisi vuonna 1973 ja polttoöljy kallistui erittäin paljon. Sen jälkeen todettiin perusmaksullinen tariffi paremmaksi ja siirryttiin siihen. Tapiolan kallein kahvipannu putken tukkeena Kaukolämpöputken salaojitus eli ns. vesitys tehtiin huolella. Tärkeää kestävyyden kannalta on, että ulkopuolisen veden pääsy putkikanavaan estetään, koska se ruostuttaa putket pilalle. Vesitys hoidettiin hyvin, vaikka kohdattiin vaikeitakin haasteita kuten alava Silkkiniityn alue. Ongelmatilanteita oli harvoin, mutta joskus saattoi lämpökanavissa olla tukkeutumia, niistä löytyi jopa haalareita. Tuolloin Otsolahden Lämmössä työnjohtajana työskennelleen Pentti Koljosen mieleen on jäänyt erityisesti Aarnivalkean alueella tapahtunut, paljon lisätyötä aiheuttanut häiriö. Omakotitalot jäivät ilman lämpöä ja kaukolämpökanavasta nousi runsaasti höyryä. Salaoja oli tukkeutunut ja vesi pääsi nousemaan korkealle. Vaiheikkaan selvitystyön jälkeen vedennousun aiheuttaja lopulta selvisi. Salaojan oli tukkinut lasten leikeistä putkeen joutunut pieni leikkikahvipannu. Tukkeutumasta aiheutui mittava korjausurakka. Pikkuinen pannu oli kaukolämpömiehillä pitkään tallella ja kantoi titteliä Tapiolan kallein kahvipannu. Suorakytkentä aiheutti dramatiikkaa Osa Tapiolan ensimmäisen vaiheen rakennuksista oli varustettu lämmönsiirtimillä. Osassa oli ns. suorakytkentä, jolloin kaukolämpövesi kiersi huoneistopattereissa saakka. Menetelmä oli hankala, sillä putket ja patterit olivat suuren paineen alaisina ja joutuivat alttiiksi kovalle rasitukselle. Lisäksi kuluttajien laitteet ja niiden kunto vaikuttivat verkkoon, esimerkiksi happi saattoi ryöstäytyä putkistoon talojen laitteiden kautta ja aiheuttaa korroosiota.
Dramaattisin tilanne sattui, kun suoraan kytketyssä talossa liitokseen tuli repeämä ja kuumaa vettä sinkoutui erääseen lastenhuoneeseen. Onneksi suihku lensi vuoteen yli eikä osunut lapseen. Myöhemmin suorakytkennästä luovuttiin ja talot muutettiin lämmönsiirrintekniikkaa käyttäviksi, jolloin kaukolämpö kiertää lämmönsiirtimen putkistossa ja lämmittää talon patteriverkoston vettä. Tällöin talon lämpöverkko muodostaa oman kiertopiirinsä, johon kaukolämpöverkon paineolosuhteet eivät vaikuta. Lämpöyhtiöt monena Yksi Tapiolassa toteutetuista, ennennäkemättömistä ideoista oli lämpöyhtiöiden omistuspohja. Asukkaat taloyhtiöiden kautta omistivat itse lämpöyhtiönsä. Itäisen Tapiolan asuntoyhtiöt omistivat Otsolahden Lämmön ja Länsi- ja Pohjois-Tapiolan asuntoyhtiöt Tapiolan Lämmön. Osakkaina olivat sekä asunto-osakeyhtiöt että vuokratalot. Omakotilojen ja liiketalojen omistajat sen sijaan eivät olleet lämpöyhtiöiden osakkaina. Alussa Otsolahden Lämpö ja Tapiolan Lämpö hoitivat kaukolämmön lisäksi kaiken muun kunnallistekniikan sähköä lukuun ottamatta. Jäteveden tai kuten silloin sanottiin viemäriveden puhdistus hoidettiin omasta takaa. Kunnallisteknisessä osastossa oli myös puutarhuri, jonka johdolla istutettiin puita, pensaita ja kukkia kaunistamaan puutarhakaupunkia. Kaukolämmöstä puhuttaessa vuonna 1953 perustettu Otsolahden Lämpö Oy oli alkuvaiheen pioneeriyhtiö. Tapiolan Lämmön saatua toimintansa vauhtiin Otsolahden lämpökeskus jäi varalle. Yhtiöt tekivät hyvää yhteistyötä. Tapiolan Lämpö esimerkiksi hoiti tarjouskyselyn siinä vaiheessa, kun Otsolahteen oltiin hankkimassa suurempitehoista kattilaa huippulämmön tarvetta varten. Tapiolan Lämmön kumppani sähkön osalta oli Tapiolan Sähkölaitos. Tapiolan sähköntoimittajana oli alun perin Helsingin Ympäristön Sähkölaitos Oy, joka toi sähkön Leppävaaran kautta. Tarvittaessa ostettiin lisäenergiaa Helsingin sähkölaitokselta. Tapiolan Sähkölaitoksen sähköntuotanto ei kattanut kaikkea tarvetta, joten Helsingin Ympäristön Sähkölaitos jatkoi sähkön toimittamista Tapiolaan. Espoon alueella toimi aikoinaan monia sähkölaitoksia. DI Veli Rautojan ollessa Espoon Sähkö Oy:n toimitusjohtajana paikallisia sähkö- ja lämpölaitoksia alettiin yhdistää kaupungin omistamaan Espoon Sähköön. Espoon Sähkö siirtyi E.ON Finlandin omistukseen vuonna 2003 ja lopulta Fortumin omistukseen vuonna 2006. Nykyään Fortum Power and Heat Oy tuottaa, jakelee ja myy kaukolämpöä Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen alueella lähes 7000 asiakkaalle. Fortum on tänään 5. suurin lämpöyhtiö maailmassa ja kaukolämpötoimintaa on kahdeksassa maassa. Vahvaa osaamista ja kokemusta hyödynnetään kansainvälisesti.
Ei niin kaunis, mutta niin lämminsydäminen. Suomenojan voimalaitos on sykkinyt lämpöä koko alueelle vuodesta 1977. Lämmöntuotanto pääasiallisesti yhteistuotannolla Asuntosäätiöllä oli alusta alkaen näkemys sähkön ja lämmön yhteistuotannosta, mikä oli edistyksellinen näkökulma. Keskitetyllä sähkön ja lämmön yhteistuotannolla saavutetaan ainutlaatuinen energiatuotannon kokonaistehokkuus. Kun vielä otetaan huomioon voimalaitosten päästöjen hallinta- ja puhdistusmenettelyt, on kaukolämpö myös ympäristön kannalta erinomainen lämmitysmuoto. Sähkön ja lämmön yhteistuotantoon perustuva voimalaitos rakennettiin Suomenojalle vuonna 1977. Laitos tuottaa nykyään valtaosan Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen tarvitsemasta kaukolämmöstä, noin 2200 GWh vuodessa (vastaa noin 100 000 omakotitalon kaukolämmön kulutusta). Voimalaitoksella tuotetaan myös sähköä valtakunnan verkkoon noin 1800 GWh vuodessa. Suomenojan voimalaitos käsittää nykyään neljä eri yksikköä: höyryvoimalaitos, kaasuturbiinilaitos, kiertoleijukattila sekä kaasukombilaitos. Pääpolttoaineet Suomenojan voimalaitoksella ovat maakaasu ja kivihiili. Laitoksella tutkitaan parhaillaan muun muassa biopolttoaineiden käyttöä ja lämpöakkujen hyödyntämistä lämmön varastoinnissa.
Kaukolämpöä kehitetään alan toimijoiden kanssa Kaukolämpölaitoksia tuli vähitellen eri kaupunkeihin ja laitosten välillä heräsi ajatus perustaa Suomeenkin kaukolämpöyhdistys. Perustava kokous pidettiin Tapiolassa vuonna 1964. Kokouksen päätöksenä oli perustaa Suomen Kaukolämpöyhdistys ry, johon silloiset kaukolämpölaitokset vähitellen liittyivät. Kaukolämpöyhdistyksen piirissä toimi kaukolämpöä ja eri alueita edustavia toimikuntia, mm. lämmönjakokeskustoimikunta, verkkotoimikunta ja tilastotoimikunta. Nämä toimikunnat tekivät aikaa myöten huomattavia kaukolämpöalan kehittämistoimia. Kaukolämpökanavat on saatu tyypitetyiksi. Kaukolämmön järjestelmäkustannukset on saatu selvästi pienemmiksi kuin entisinä aikoina. Nykyään, kun lämmönjakolaitteet on vakioitu, tilantarve kiinteistössä on oleellisesti pienentynyt ja mittauslaitteet ovat tarkentuneet. Kaikki hoituu sähköisesti. Esimerkiksi aiemmin pelkkä lämmönsiirrin vei tilaa viiden kuution verran. Nyt pesukoneen ja kuivausrummun kokoiseen tilaan mahtuvat niin lämmönsiirtimet, pumput kuin automatiikkakin. Myös kaukolämpöveden lämpötiloissa on tapahtunut huomattava muutos. Alkuaikoina menoveden lämpötila oli 110 120 C ja paluuveden 70 C. Nykyisin menovesi on 115 C ja paluuvesi 45 C. Tämä merkitsee sitä, että kaukolämpöputkien koko riittää hyvin, koska verkon siirtokyky on kasvanut. Tapiolasta kimmokkeensa saanut Suomen Kaukolämpöyhdistys on nykyisin osa Energiateollisuus ry:tä. Kaukolämpöverkon rakentaminen Tapiolassa kiinnosti alan pioneereja vuonna 1964.
Kaukolämpötoiminta Espoon alueella vuosiluvuin 1953 Otsolahden Lämpö Oy aloitti toimintansa 1956 Tapiolan Lämpö Oy aloitti toimintansa 1967 Espoon Sähkön kaukolämpötoiminta alkoi 1981 Kaukolämmön rakentaminen Kauniaisiin alkoi 1982 Tapiolan kaukolämpötoiminta siirtyi Espoon Sähkölle 1983 As Oy Lähderannan lämmöntoimitus siirtyi Espoon Sähkölle 1985 Espoon ja Helsingin välinen lämpökauppa käynnistyi 1986 Karakallion Lämpö siirtyi Espoon Sähkölle Viherkallion Lämpö siirtyi Espoon Sähkölle 1994 Koskelon Lämpö siirtyi Espoon Sähkölle 1994 Espoon Sähköstä pörssiyhtiö 1997 Kirkkonummen Lämpö Oy Espoon Sähkölle 2000 Joensuun Energia siirtyi Espoon Sähkölle 2003 Espoon Sähkö siirtyi E.ON Finland Oyj:lle 2006 -> E.ON Finlandin toiminta siirtyi Fortumille Tiesitkö, että kaukolämmön historia alkoi USA:sta? Kaukolämpö otettiin käyttöön Yhdysvalloissa, New Yorkin osavaltiossa jo vuonna 1876. Alkuaikoina putkistoissa kiersi kuuma höyry, mikä aiheutti usein teknisiä ongelmia. Eurooppaan kaukolämpö alkoi levitä noin sata vuotta sitten. Pohjoismaista ensimmäisenä kaukolämmöstä kiinnostui Tanska. Suomessa Helsingin Sähkölaitos tutki pitkään kaukolämmön mahdollisuuksia ja ryhtyi rajoitetusti soveltamaan höyrykaukolämmitystä. Nykyisen kaltainen, varsinainen vesikaukolämmityslaitos otettiin maassamme kuitenkin ensimmäisenä käyttöön Tapiolassa vuonna 1953. Lähteet: Kaukolämpömuistoja Tapiolan syntyajoilta, historiikki vuodelta 2003 Espoon Sähkön kaukolämpö 1967-1997, historiikki vuodelta 1997 Henkilöstön haastattelut Kuvat: Fortum Power and Heat Oy Fortum Power and Heat Oyj, Y-tunnus 0109160-2, Kotipaikka Espoo