Vapauden Enkeli Kappale 4 - Faraiya Faeth tunsi kuinka häntä raahattiin jonnekin pitkin käytäviä jossain talossa. Hänen ympärillään kuului erilaisia ääniä kun ihmisiä käveli sen käytäviä pitkin. Faeth ei nähnyt mitään, koska hänen silmillään oli musta side. Faeth ei muistanut lainkaan kuka sen oli hänen silmilleen laittanut, mutta sen hän muisti, että Ray oli varoittanut tyttöä ennen kuin ne sotilaat olivat ympäröineet hänet. Faeth oli myös jokseenkin huolissaan siitä, että Raylle oli tehty jotain hirveää, mutta hän kuitenkin uskoi, että tämä ei ollut ainakaan siellä missä Faeth itse oli. Toivon mukaan Ray ei kuitenkaan saisi päähänsä, että hän lähtee jollekin pelastusretkelle, sillä se oli vähintä mitä Faeth halusi. He pysähtyivät yhtäkkiä ja kahden ihmisen ote Faethin käsistä tiukkeni. Viekää tyttö tuonne, kuului naisen ääni. Kyllä, tohtori, Faethin vasemmalla puolella ollut mies sanoi. Faethin mahanpohjassa muljahti, kun hän tajusi olevansa jossakin tiedemiesten päämajassa. Hän oli kuullut siitä, että ne oudot tutkijat olivat jo kauan tienneet Faethin voimista ja olivat yrittäneet siepata tytön. Faeth tunsi suunsa kuivuvan tajutessaan, että ne valkotakkiset lääkärit ja tutkijat yrittäisivät saada sen jumalattaren esiin. Nyt kun tyttö asiaa tarkemmin ajatteli, kun hän raahattiin kohti huonetta, josta tulisi kaiketi hänen omansa, hän ei edes tiennyt jumalattaren nimeä. Luultavasti se liittyi jotenkin vihaan ja oli jotenkin yhteydessä koko maailman muinaiskansoihin ja muihin sellaisiin, joista oli puhuttu koulussakin hyvin tylsillä tunneilla. Eikö se ole erikoisen kiintoisaa, kuinka paljon se poika sinusta välittää? kylmä ääni puhui Faethin mielessä. Tyttö tunsi vielä tokkuraisessa mielessään jumalattaren läsnäolon ja se oli kerrassaan vahingoniloinen. Turpa kiinni ja jätä minut rauhaan! Faeth huudahti sille ja tunsi palan nousevan kurkkuunsa. Hän alkaisi itkeä ihan kohta. Hän ei tiennyt lainkaan kuka sellaisen tuntemuksen hänelle aiheutti. Oliko se Rayn ajatteleminen vai se epätoivo ja hirvittävä tuska, joka tyttöä oli piinannut viimeiset kolme vuotta? Faeth ei uskaltanut edes ajatella ensimmäistä vaihtoehtoa. Faeth kuitenkin tunsi kuinka hänet nakattiin pehmeälle sängylle ja side otettiin pois tytön silmiltä. Hän tarvitsee ruokaa, naispuolinen tohtori kuului sanovan. Hän luultavasti kieltäytyy syömästä. Pakkosyötämmekö häntä? joku toinen tohtori kysyi. Ei, jos hän tahtoo kärsiä, meidän täytyy noudattaa hänen valintaansa. Ja jumalatar tulee esiin? Niin juuri, nainen sanoi. Faeth kuuli lääkärien tulevan luokseen ja kääntävän tytön selälleen. He katsoivat tyttöä, joka katsoi kylmästi takaisin. Nätti tyttö, mies sanoi. Faeth värähti. Hänelle tuli heti ensimmäisenä mieleen Ray jostain kummasta syystä, jota hän ei osannut selittää. Hän muistuttaa sinua siitä pojasta, eikö? jumalatar kysyi hiljaa. Faeth ei vastannut tämän kysymykseen. Jumalatar vain nauroi Faethille. Äläpä kuvittele mitään kierouksia, tohtori Engels, sillä tyttö on minun vastuullani, nainen ärähti miehelle, joka näytti hyvin pettyneeltä. Minut tullaan kyllä hakemaan täältä pois, Faeth sanoi hyytävällä äänellä. Koko La Fiel tulee tänne ja murskaa tämän paikan. Tohtori Morgan, tämä nainen on vaarallinen, tohtori Engels sanoi. Tiedän sen. Jos hän alkaa riehua, tainnutamme hänet, tohtori Morgan sanoi. Ray istui La Fielin laajassa kirjastossa lukien suurta ikivanhaa kirjaa. Sen kannet olivat väriltään ruskeat ja hieman halkeilleet. Rayn löydettyä kyseisen kirjan, hän oli melkein tukehtunut, sillä kirja oli ollut aivan pölyn peitossa ja pöly oli saanut Rayn yskimään. Kirjan sivutkin vaikuttivat todella
vanhoilta ja ne ratisivat inhottavasti. Pojan täytyi siis varoa, ettei hän vain hajota yhtäkään, sillä kirjaston hoitaja oli hyvin pirullinen nainen, joka ei ollut käynyt samuraikoulua lainkaan. Tämä oli vain kirjastonhoitaja. Eikö täällä todellakaan ole mitään, mikä kertoisi jotain sellaisista otuksista?! Ray raivosi hiljaisessa huoneessa vastausta saamatta. Hän löi kirjan kiinni ja käveli näreissään ulos kirjastosta auringonpaisteeseen. La Fiel oli jotenkin hiljainen ilman Faethia. Tyttö toi omalla persoonallaan jotain erilaisuutta koulun ilmapiiriin. Pojan mielestä tyttö ei ollut lainkaan niin ilkeä ja inhottava, kuin tyttö oli antanut ymmärtää. Ei Ray Faethia oikeastaan pelännyt, mutta ei ihan tiennyt, haluaisiko ystävystyäkään tämän kanssa. Pojan mielessä kuitenkin oli ajatus siitä, että hänen ja Faethin välinen suhde voisi muuttua aika paljon, jos tyttö ei olisi niin kylmäverinen ja ilkeä. Ray ei edes tiennyt, mistä sen Zachon ja Faethin välinen riita oli oikein saanut alkunsa. Poika käveli halki La Fielin etupihan, jossa kaikilla penkeillä istui jonkin verran poikaa nuorempia tyttöjä, jotka vaikuttivat juuri sellaisilta, jollaisista Ray ei lainkaan pitänyt. Poika kuitenkin huomasi, ettei päässyt karkuun heitä, vaan joutui kärsimään yhden tytön viettely-yrityksen taas kerran. Näin oli tapahtunut muutamaa tuntia aikaisemminkin, kun Ray oli ollut matkalla kirjastoon. Hän oli joutunut raivoamaan kahdelle ihailijalleen jonkin aikaa ennen kuin nämä olivat jättäneet pojan rauhaan. Nyt Ray oli taas samassa tilanteessa ja ei tiennyt, miten pääsee pois. Hän kirosi mielessään isäänsä, joka oli samana aamuna herättänyt Ray-paran kuulutuksella sääntöjen muutoksista. Hei, Ray, samuraityttö sanoi. Ah, minulla on kiire Ray yritti selittää. Minne muka? tyttö kysyi silmiään räpytellen. Miettimään, kuinka teurastan kaikki ihailijani kerta heitolla, jotka eivät jätä minua rauhaan, vaikka haluaisin niin käyvän. Minä en häiritse sinua. Häiritset pelkällä olemuksellasikin, likka. Olet liian nuori minulle, minä pidän Faeth Satimayan kaltaisista tytöistä, Ray sanoi. Hassua, kuinka Faethin nimi tuli hänelle ensimmäisenä mieleen Minä olen tuhat kertaa kauniimpi kuin Satimaya! tyttö närkästyi. Sinulla on finni nenässä, Ray sanoi ja se lausahdus sai tytön kirkaisemaan kauhusta ja juoksemaan matkoihinsa. Todellisuudessa tytössä ei ollut mitään vikaa. Tämä vain vaikutti liikaa huoralta, ei muuta. Ray käveli vihellellen eteenpäin kohti kartanon länsipuolella sijaitsevaa metsää, joka oli ollut aina pojan lempipiilopaikka. Ainakin siihen saakka, kunnes eräässä kokeessa mukana ollut samuraityttö kuoli yllättäen. Nyt tyttö olisi kahdenkymmenenviiden. Tapaus sattui kymmenen vuotta sitten, kun metsässä oli ollut käytännön koe oikeita vihollisia vastaan. Ray oli ollut siellä vain katsomassa, kun hän ei saanut osallistua siihen, koska oli liian nuori. Tyttö, Cornelia, oli mennyt metsän syvimpiin osiin ja kohdannut loppunsa, kun liukastui johonkin liuskekiveen. Tämä putosi rotkoon, jonka pohjalla oli teräviä piikkikiviä. Kokeet päätettiin tapauksen jälkeen lopettaa kokonaan. Ne pidettiin kirjallisina nykyään. Ray oli tosin lähtenyt ennen loppukoetta Fromeciaan, joten hän ei ollut koskaan päässyt koulua loppuun. Ehkä hänen pitäisi käydä koulu loppuun ja leuhkia jollekin, kuinka sai kaikista aineista kymppejä. Auts! poika karjaisi törmättyään puuhun. Hän lensi selälleen ruohikkoon ja hieroi kipeää varvastaan. Miten hän saattoi olla niin ajatuksissaan, että oli törmännyt puuhun? Poika nousi noituen seisomaan ja käveli synkkään metsään, joka oli hyvin vanha. Ray myös kykeni kuulemaan sen Cornelian kauhun kiljaisun, kun hän tajusi putoavansa kuolemaansa. Kirkaisu oli loppunut ihan yhtä äkkiä kuin oli metsässä kaikunut. Tytön vanhemmat olivat seuraavana päivänä vaatineet Roylta vahingonkorvauksia, mutta mies oli ottanut tyynesti vastaan juristin tuoman haasteen. Roy kuitenkin voitti oikeudenkäynnin, mutta maksoi vahingonkorvaukset. Neljän vuoden kuluttua tapauksesta Faeth oli tullut La Fieliin, jota ei silloin vielä ympäröinyt aitaukset. Ray oli sitä paitsi löytänyt tytön maasta makaavasta ja vienyt tämän
sairaalasiipeen. Kummallista oli se, ettei Faeth muistanut koko asiaa, vaikka hän käveli itse omilla jaloillaan sairaalasiipeen. Fromiyan ketale! kuului kimeä huudahdus. Ray pysähtyi. Hänen silmiensä edessä leijui keijukainen, jolla oli päässään velhon hattu ja musta pieni mekko. Kädessä hänellä oli taikasauva ja kasvoilla voitonriemuinen ilme. Hiukset olivat vaaleat ja siniset vaaleansiniset. Tyttö istui luudalla. Sinä siis tulit takaisin, keiju sanoi ja laskeutui Rayn kämmenelle. Joo, kun jäin kiinni Fromeciassa. Isä taisi tietää, että olin siellä, eikö? Ray kysyi keijulta hiljaa. Joku taisi kertoa hänelle. Tunnustan, että se olin minä, keiju sanoi hiukan syyllisenä. mutta hän pakotti. Uhkasi hakata metsän maahan, jos en kerro. Ja lähetti kaikki divisioonat hakemaan minua Ray sanoi hiljaa ajatellen Faethia. Hänen mieleensä hiipi ajatus, että Fromeciassa saattoi olla joku tiedemiesten vakooja, joka oli huomannut Faethin taistelun sitä Paeonia vastaan. Ray, maa kutsuu sinua! keiju ärjäisi ja iski hampaansa pojan sormeen. Ray karjaisi kovaan ääneen ja kirosi keijua jonkin aikaa. Keiju vain nauroi pirullisesti. Mikä sinua vaivaa? Taidan olla rakastunut ensimmäisen kerran elämässäni oikeasti, Ray sanoi heti. Mitä järkeä oli alkaa valehdella sellaiselle olennolle, joka näki suoraan sieluun? Mutta? keiju kysyi. Tyttö on samuraikapteeni ja hyvin kylmäverinen, Ray sanoi. Ehkä hän todellakin oli ihastunut Faethiin? Hänen piti kuitenkin yrittää pitää tunteensa kurissa ennen kuin kaikki menee pieleen. Mutta ensin Rayn täytyisi hakea se tyttö pois niiden tiedemiesten luota elossa ja terveenä. Faeth Satimaya, eikö? keiju kysyi. Hän meni ohitse tästä eilen iltapäivällä, tiukasti vartioituna tosin, kohti Farnian herttuakuntaa. Eli se typerä päämaja on jossain Farnian ja Fromecian rajalla tai Farnian herttuakunnassa, Ray sanoi hiljaa. Sinne on pitkä matka. Miten sellaisen matkan kulkee muutamassa minuutissa, jos Faeth tapetaan? Käytä jotain kulkuneuvoa. Voit ratsastaa sinne ihan hyvin, keiju sanoi. Tai minä siirrän sinut suoraan huoneeseen, jossa nuppusi nukkuu jonkun tohtorin katsoessa häntä ahnein silmin. Faeth on elossa? Ray kysyi heti. Enemmän elossa kuin osaat kuvitella. Hän tosin ei syö ruokaa ollenkaan, keiju sanoi. Ray tunsi vatsanpohjan kääntyvän ylösalaisin. Ei hän halunnut Faethin kuolevan! Nyt tyttöparka kituuttaa nälissään jossain tiedemiesten kiusattavana. Rayn piti päästä sinne mahdollisimman pian hakemaan Faeth pois. Hän laski keijun läheiselle kannolle ja mumisi jotain kiireellisestä tapaamisesta isänsä kanssa ja lähti takaisin kouluun. Todellisuudessa poika oli menossa omaan huoneeseensa miettimään asioita. Häntä ahdisti edelleen todella paljon Faethin tilanne. Poika ei kuitenkaan päässyt lähellekään omaa huonettaan, koska hänen isänsä tuli Rayn luokse kasvot ilmeettöminä ja kädessään kirje. Tämä tuli sinulle aamulla, Ray. Siinä ei ole lähettäjän nimeä ja sinunkaan nimestäsi sai tuskin selvää, mies sanoi ja ojensi kirjeen pojalle. Ray kuitenkin kurtisti kulmiaan katsottuaan kirjoitusta kuoressa. Se oli hyvin paljon samankaltaista kuin Paulan, Rayn äidin, käsiala oli ollut. Kiitos, isä. Minä menen nyt omaan huoneeseeni, Ray sanoi ja painui saman tien omaan huoneeseensa. Hän katsoi kirjettä hiukan hämillään ja aukaisi sen. Paperi oli vaaleanpunainen ja tuoksui ruusuille. Poika oli varma, että se todella oli hänen äitinsä lähettämä: kukaan muu ei ollut koskaan nähnytkään sellaista paperia, jota Ray veti pois kuoresta. Olen varma, että tämä on äidin lähettämä kirje. Pakko sen on olla, Ray sanoi hiljaa itsekseen. Hän istuutui pöydän ääreen lukemaan sitä. Hiisi vieköön, hän ärisi ja laittoi kirjeen pöydälle.
Hän naputti pöydän ruskeaa pintaa sormillaan ja tuhahteli vähän väliä. Hänen äitinsä, Ray oletti, kertoi tietävänsä Faethin olinpaikan, mutta Ray ei ollut varma, kannattaako hänen uskoa naista. Eihän poika edes ollut varma, oliko kirjeen kirjoittaja hänen äitinsä! Sehän saattoi olla Paulan kaksoissisar Pauline. Faeth makasi sängyssään yksin huoneessaan. Hänelle oli tuotu ruokaa taas kerran ja edellinen oli viety pois. Hänellä oli nälkä. Niin kova nälkä, että hän alkoi jo ajatella kannibalismiin ryhtymistä, mutta sitten hän vain hitaasti tappaisi itsensä, jos söisi itseään. Hän päätti jättää sen tekemättä. Faeth nousi istumaan ja käveli ikkunan luokse. Hän tunnisti paikan jonkinlaiseksi sairaalamaiseksi rakennukseksi, joka sijaitsi jossain päin maailmaa. Faeth ajatteli sen olevan Farnia, koska hän näki yksinäisellä kukkulalla Ce Lucca -nimisen suvun synkän kartanon. Nuori tyttö oli siis herttuakunnassa. Olen hirveän kaukana La Fielistä, hän sanoi hiljaa. Tulevatko... he.. hakemaan minua..? Faethia pelotti kovasti, ettei häntä tultaisi hakemaan pois ollenkaan. Jos niin ei kävisi, mitä ihmettä hänelle tapahtuisi? Faeth uskoi, että hänet tapettaisiin ja jumalatar ottaisi hänen ruumiinsa, jonka jälkeen tyttöä kutsuttaisiin velhottareksi. Eihän nykyään kukaan hyväksynyt jumalattarien olemassaoloa. Taikuudetkin olivat katoamassa maailmasta kokonaan. Hitaasti tietenkin, mutta oli varmaa, että joskus parin tuhannen vuoden kuluttua taikuuksia ei olisi enää olemassa. Tulisipa joku auttamaan minut pois täältä... Faeth sanoi ääneen ja istuutui tuoliin lähellä ikkunaa. Hän katsoi ulos ja alkoi toivoa, että Ray tulisi auttamaan. Mutta miksi ihmeessä hän toivoi nimenomaan Rayn tulevan luokseen? Oliko se rakkautta? Typeryyksiä, se tyyppi ei edes ymmärrä minua, Faeth ärähti itsekseen ja tunsi sitten vatsansa huutavan kovaan ääneen ruokaa. Niinpä Faeth luovutti ja haki ruokalautasen pöydältä, johon tohtoreiden palvelija oli sen jättänyt ja alkoi syödä sitä. Ei hän halunnut kuolla. Sinä välität suuresti siitä pojasta, jumalatar sanoi häijysti. Älä murehdi, sillä hän kyllä kohtaa loppunsa kun olet kuollut. Pääset tuonpuoleisessa hänen luokseen. Jätä minut rauhaan! Faeth huudahti. Jumalatar vain alkoi nauraa kylmästi. Sinä et kuitenkaan saa häntä, Roy ei hyväksy sinuakaan, koska olet orpo. Ole hiljaa, Faeth sanoi vastaan. Niin, tyttö oli orpo ja jumalatar oli jo vuosia käyttänyt sitä aseenaan, jotta saisi enemmän valtaa tytöstä. Pian hän vaipuisi transsiin ja tappaisi itsensä, jolloin jumalatar jäisi jäljelle ja ottaisi Faethin ruumiin itselleen. Silloin mikään ei olisi entisellään. Faeth nyyhkäisi. Hän halusi puhua siitä jollekulle. Hän halusi kertoa, miltä hänestä tuntui ja miksi hän oli sellainen kuin oli. Kukaan ei koskaan kuuntelisi häntä. Roy tiesi kaiken, mutta ei ehtinyt kuunnella Faethin puheita eikä muita kiinnostanut tai tyttö ei vain voinut kertoa ongelmastaan kenellekään. Hän nousi seisomaan tuolistaan ja laski tyhjän ruokalautasen läheiselle pöydälle. Samassa hän myös tunsi jumalattaren yrittävän valtaavan tytön mielen. Niin tämä oli yrittänyt tehdä jo kauan, mutta ei ollut onnistunut suunnitelmassaan. Tyttö on tässä huoneessa, kuului tohtori Morganin ääni. Viemme hänet tänään laboratorioon, tohtori Morgan, kuului toinen, Faethille tuntemattoman miehen ääni. Heti, sir, tohtori Morgan sanoi ja tuli Faethin huoneeseen. Faeth katsoi välinpitämättömänä naiseen. Ah, samurai, mies, joka tuli huoneeseen tohtori Morganin perässä, sanoi. Kukaan ei kertonut minulle, että Satimayan pentu on samurai. Faethin sisällä alkoi kuohua, kun mies haukkui tyttöä pennuksi. Jos hän vain saisi miekkansa käteensä, tuo mies kuolisi saman tien. Sitten Faeth huomasi miehessä tuttuja piirteitä. Ihan kuin tämä muistuttaisi jotain ihmistä, jonka Faeth tunsi. Sitten ajatus tuli hänen mieleensä ihan yhtäkkiä. Tuo mies oli Zachon isä! Tyttö oli nähnyt miehen muutamaan kertaan La Fielissä ja hän ei voinut unohtaa sitä voitonriemuista ilmettä tämän kasvoilla, kun mies oli nähnyt Faethin. Tyttö oli tuolloin ollut
viidentoista, mutta tuo oli harvoja muistikuvia tytön menneisyydestä, sillä hän oli yhtäkkiä unohtanut paljon erilaisia tapahtumia menneisyydestään. Raykin vaikutti kumman tutulta, nyt kun Faeth asiaa alkoi ajatella. Olivathan he sentään samanikäisiä ja sen vuoksi oli mahdollista, että he kaksi olivat olleet samassa luokassa koulussa, koska Faeth tiesi Rayn opiskelleen La Fielissä pari vuotta sitten. Jos Ray olisi ollut Faethin kanssa samassa luokassa, eikö tytön pitäisi muistaa varsin tarkasti Ray? Faeth kuuli aavemaista naurua päästään ja alkoi tuntea raivon kasvavan sisällään. Saakelin hyödytön ämmä! hän karjaisi ääneen Jumalattarelle edes tajuamatta asiaa. Zachon isä kääntyi katsomaan. Tainnutanko hänet? joku hoitaja kysyi ruisku kädessään. Ei vielä, ole hyvä, Zachon isä sanoi. Sinä oletkin pippurinen nuori tyttö, hän jatkoi, kun hoitaja laski ruiskeen. Minä arvasin, että pistät poikasi vakoilemaan minua! Faeth murisi. Ja sinä et saa Jumalatarta itsellesi, koska minä tuhoan sen! Typerys, sinä kuolet, jos Jumalatar jättää ruumiisi, Zachon isä sanoi ja hymyili julmasti. Ja on hienoa, että veimme sinut pois sen pojan luota... mies jatkoi halveksiva sävy äänessään. Älä puhu Raysta tuohon sävyyn, idiootti! Faeth huudahti ja hämmentyi, miksi puhui niin Raysta. Ihme kun poikasi on tuollainen, on perinyt luonteensa isältään. Tainnuttakaa hänet, Zachon isä sanoi. Ei, odota! Faeth protestoi, mutta tunsi yhtäkkiä kaiken sumenevan silmissään ja vaikeni. Apua! Ray huudahti hätkähtäessään hereille kesken unen seuraavana aamuna. Poika katsoi ympärilleen vauhkona ennen kuin tajusi nähneensä vain unta mielipuolesta, joka yritti murhata pojan. Se mielipuoli muistutti kovasti Zachoa. Ja ei Ray kyllä pahemmin ihmetellytkään, jos sellainen heppu kuin Zacho päättäisi tehdä Raysta lopun. Poika värähti ajatusta ja nousi sängystään. Hän pukeutui ja katsoi ikkunasta pilvistä taivasta ja La Fielin kaupungin ruskeakattoisia taloja. Hän voisi nyt mennä kaupungin kirjastoon, kun sadekin oli vihdoin lakannut. Ehkä hän löytäisi sieltä jotain tietoa, joka auttaisi Faethia. Ray mietti, mitä tyttö oikein puuhasi. Varmasti hän kärsii ja se oli Rayn syytä. Hän huokaisi. Hitto, antaakohan Faeth minulle anteeksi kun menin tekemään niin? poika mutisi itsekseen kävellessään huoneensa ovelle. Kun hän aukaisi sen, hän näki lauman tyttöjä, jotka pölähtivät pojan ohi tämän huoneeseen. Hei, menkää ulos! Ray huudahti. Tytöt eivät ottaneet Rayn sanoja todesta, vaan alkoivat kikattaa. He olivat ehkä korkeintaan 15-vuotiaita ja yhdellä heistä oli samanlaiset hiukset kuin Faethilla ja silmät yhtä kirkkaan vihreät kuin tytöllä. Ray ravisti päätään. Mikä ihme häntä vaivasi? Voisitteko painua ulos huoneestani? hän kysyi kohteliaasti. Tytöt kikattivat enemmän. Älä murehdi Faethista, hän lähti pakoon, yksi heistä sanoi. Tällä oli vaaleanruskeat hiukset ja siniset silmät. Faethin näköinen tyttö näytti mietteliäältä. Me voimme pitää hauskaa yhdessä, Ray, vaaleanruskeatukkainen tyttö jatkoi. Loistava idea, Ayumi! muut, paitsi Faethin kaksoisolento, sanoivat innoissaan. Hei... oikeasti... Ray aloitti. Minä en halua viettää aikaa teidän kanssanne! Mikset? Ayumi kysyi. Koska minä oikeasti pidän Faethin kaltaisista tytöistä, Ray sanoi. Hän hämmästyi itsekin. Mistä se tuli hänen mieleensä yhtäkkiä? Se on ihastunut Faeth Satimayaan, yksi tytöistä sanoi. Niin juuri, Sofia, Ayumi myönteli. Ja sehän on verenhimoinen neljännen divisioonan kapteeni, eikö? On hän, Ayumi sanoi. Ei hän ole verenhimoinen, te ette tiedä mikä häntä vaivaa, Ray sanoi. Ja Faeth on hyvä
kapteeni, joten päät kiinni! Tytöt näyttivät loukkaantuvan ja lähtivät hiljaa jonossa huoneesta. Ray varmisti, että nämä varmasti lähtivät ja sulki oven. Faeth ei koskaan alkaisi seurustelemaan kanssasi, Ray, kuului ääni. Ray kääntyi katsomaan ja näki sen Faethin näköisen tytön. P oika käveli tytön luokse uteliaana. Oletko sinä aito ihminen vai mikä? poika kysyi. Olet epäkohtelias, Fromiya. Minä tiedän olevani Faethin näköinen, mutta en ole mitään sukua hänelle, tyttö sanoi. Hän ojensi kätensä Raylle. Olen Faraiya, tyttö esitteli itsensä. Ray ravisti hänen kättään. Ray Fromiya, poika sanoi ja päästi irti. Minä tiesin, kuka olet, Faraiya sanoi. Minä tiedän missä Faeth on. Farnian herttuakunnassa, eikö? Ray sanoi. Kyllä, Faraiya sanoi. Siellä on tiedekeskus, joka on rakennettu Ce Luccien rahoilla. Faeth on viety sinne. Zacho Yenin isä on rahoittanut tutkimuksia jo hyvin pitkään. Zacho itse on La Fielissä vakoillut Faethia koko ajan. Vau, Ray sanoi. Mitä? Faraiya kysyi hymyillen. Sinä tiedät kaikkea vaikka kuinka. No, eikö vakoojan kuulu tietää? Faraiya sanoi. Olet siis vakooja? Ketä sinä La Fielissä vakoilet? Ray kysyi. Ja kuka sinut palkkasi? Vanhempasi palkkasivat minut vakoilemaan alun perin toisiaan, mutta sanoin sopimuksen irti isäsi kanssa, joten olen äitisi palkkaama kokopäiväinen vakooja, Faraiya sanoi. Se, että näytän Faethilta, on kerrassaan kummallista. Minusta olet söpö, Ray sanoi. Tietenkin se aito Fae on ihanampi, mutta ei sinussa mitään valittamista ole. Voi kiitos, Ray, Faraiya sanoi ja nauroi. Tosin epäilen, että hän kiinnostuu sinusta. Aina voit yrittää. Minä yritänkin! Ray sanoi hullu ajatus mielessään. Minä pelastan hänet! Romanttista. En tiedä, ymmärtääkö Faeth sitä, Faraiya sanoi. Mutta olen kertonut asiani sinulle, joten voin lähteä takaisin äitisi luokse kertomaan edellisen reissuni tuloksia. Missä kävit? Ray kysyi heti. Fromeciassa ja sitten menin Araniaan. Silloin näin Faethin niiden sieppaajiensa käsissä ja järkytyin. Kävin ensin äitisi luona ja lähdin sitten tänne, Faraiya sanoi. Äiti siis todellakin lähetti minulle sen kirjeen? Ray kysyi. Kyllä hän sen kirjeen lähetti, mutta minä toin sen, Faraiya sanoi ja lähti huoneesta hymynkare huulillaan. Ray seisoi hiljaa keskellä huonetta ja lähti sitten huoneesta itsekin aamiaiselle. Hän ehtisi hyvin myöhemminkin tutkia kirjoja Faethia auttaakseen. Nyt hänen täytyi päästä hakemaan tyttö pois Farniasta ja vähän vikkelästi. Hän istui vaiteliaana pöydässä ja söi leipää. Ron oli monien muiden neljännen divisioonan jäsenten kanssa hänen seuranaan, mutta nämä juttelivat keskenään, joten Ray kykeni miettimään miten pääsee pois ilman, että hänen isänsä huomaa. Roy Fromiya katseli poikaansa omalta paikaltaan mietteliäänä ja sai Rayn miettimään, oliko hänen isänsä jo tietoinen poikansa aikeista. Ray alkoi katsella ruokasalissa ympärilleen etsien Faraiyaa, jota ei kuitenkaan näkynyt missään. Ehkä tämä oli todella lähtenyt, kuten oli sanonut tekevänsä. Toivottavasti isä ei tiedä... Ray vaikeroi ääneen. Kuka tietää mitä? Ron kysyi. Ray hätkähti ja katsoi Roniin, joka katsoi takaisin uteliaana kaveriensa kera. Minä, tuota... öh, Ray sanoi päätään raapien. Hän tiesi, että Ron ei aikonut luovuttaa. Aiotko mennä auttamaan kapteenia? Ron kysyi muina miehinä. Hei! Ray huudahti. Mistä sinä tiesit? Arvasin, kun olet jokseenkin ihastunut häneen. Sen näkee tyhmäkin, Ron sanoi virnuillen.
Minä en ole ihastunut häneen, Ron! Ray huudahti. Ron vain naurahti. Mutta silti, minä olen menossa auttamaan Faethia. Rakkaudella ei ole sen kanssa mitään tekemistä, Ray jatkoi. Eikö tosiaan? Ron kysyi virne kasvoillaan. Ei! Ray huudahti. Ei todellakaan ole.