Kymenlaakson Sähkö Kymenlaakson Sähkön osavuosikatsaus 1.1. 31.8.2011
Kymenlaakson Sähkö -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 31.8.2011 Pientalorakentaminen elpyi Sähkön käyttö väheni Etäluettavien mittareiden asentaminen etenee Liikevaihto 84,0 miljoonaa euroa Liikevoitto 17,5 miljoonaa euroa Toimintaympäristö EU:n komissio hyväksyi kesäkuussa energiatehokkuusdirektiivin, joka asettaa kunnille ja energiayhtiöille velvoitteita energiatehokkuuden edistämisestä. Direktiivillä varmistetaan vuodelle 2020 asetettujen ilmastotavoitteiden saavuttamista. Energiamarkkinavirasto teki päätöksen valtakunnalliseen tehoreservijärjestelmään kuuluvista laitoksista. Järjestelmään kuuluu kaksi voimalaitosta, joissa Kymenlaakson Sähköllä on osuuksia. Tehoreservilailla varmistetaan sähkön tuotannon ja kulutuksen tasapainoa niissä tilanteissa, joissa Suomen oma sähköntuotantokapasiteetti ei riitä kattamaan huippukulutusta. Kysynnän jouston lisäksi tuotantoon tarvitaan silloin reservikapasiteettia. Energiamarkkinavirasto julkaisi lausuntokierrosten jälkeen kesäkuun lopussa verkkotoiminnan kolmatta valvontajaksoa 2012 2015 koskevat suuntaviivat. Suuntaviivoihin perustuvat yrityskohtaiset vahvistuspäätösluonnokset julkaistaan syksyllä. Osana toiminnan ja talouden tehostamisprojektia yhtiö on myynyt eräitä pieniä kiinteistöjä. Heinäkuussa allekirjoitettiin kauppakirja Kantturakosken pienvesivoimalaitoksesta. Kolme vuotta sitten käynnistyneen projektin tuloksena saavutettiin miljoonan euron kertaluontoiset myyntitulot sekä puolen miljoonan euron vuosittaiset säästöt toimintakuluissa. Konsernirakenne Kymenlaakson Sähkö -konsernin muodostavat energia- ja verkonrakennusliiketoimintaa harjoittava Kymenlaakson Sähkö Oy emoyhtiönä ja verkkoliiketoimintaa harjoittava Kymenlaakson Sähköverkko Oy tytäryhtiönä. Energialiiketoiminta Tammi elokuussa Suomen Spot-hinnan keskiarvo oli 54,3 /MWh (53,6 /MWh). Vesivoimavarannot olivat vuoden ensimmäisellä kolmanneksella selvästi keskimääräistä alhaisemmalla tasolla, mutta parantuivat toisen kolmanneksen aikana normaalitasolle. Päästöoikeuksien hinnan lasku ja parantunut vesivoiman tuotantotilanne laskivat tukkusähkön hintanoteerauksia. Tukkusähkön hintanoteeraus oli syyskuun puolivälissä loppuvuodelle 51 /MWh ja talvelle 53 /MWh tasolla Suomen hinta-alueella. Suomen alueen noteeraus oli noin 6 /MWh keskimääräistä pohjoismaista systeemihintaa korkeampi.
Kymenlaakson Sähkö Oy 13 omistajakuntaa Hallintoneuvosto Hallitus Kymenlaakson Sähkö -konserni (energia-, verkko- ja verkonrakennusliiketoiminta) Kymenlaakson Sähkö Oy taloushallinto energialiiketoiminta verkonrakennusliiketoiminta Orimattilan Lämpö Oy (45 %) Artjärven Lämpö Oy (34 %) Kymppivoima-yhtiöt Kymppivoima Oy (27,6 %) Kymppivoima Hankinta Oy (25 %) Kymppivoima Hydro (20,1%) Kymenlaakson Sähköverkko Oy (100 %) verkkoliiketoiminta Kymenlaakson Sähkö Oy:n sähkönmyynti oli katsauskaudella 982 (1018) GWh. Sähkönmyynnin väheneminen johtui viime vuotta lämpimämmästä säätilasta sekä eräiden yrityssegmentin sähkönmyyntisopimusten päättymisestä. Sähkönmyynnistä 306 (402) GWh eli 31 (39) prosenttia tuotettiin omilla voimaosuuksilla. Yhtiö osallistuu Kymppivoiman tuotanto-osuuksien kautta tuulivoimapuistojen laajennushankkeisiin Kristiinassa, Kokkolassa ja Kemissä. Yhtiön tuulivoimakapasiteetti kasvaa yli kaksinkertaiseksi vuoden 2012 aikana. Yhteistyö Suomen Omakotiliiton kanssa jatkuu Kymenlaakson Sähkö Oy ja Suomen Omakotiliitto ry allekirjoittivat uuden kaksivuotisen myynti- ja markkinointiyhteistyösopimuksen. Omakotiliiton jäsenille markkinoidaan Takuukymppi-sopimuksia sekä uutena sähkösopimuksena Ilona Tuulisähköä. Sähkökauppa yksityisasiakaspuolella oli muutenkin vilkasta, sillä kevään ja kesän aikana päättyi paljon määräaikaisia sopimuksia. Jatkosopimusten teko onnistui hyvin. Päättyneistä sopimuksista noin 80 prosenttia jatkui uudella määräaikaisella Takuukymppi-sopimuksella. Asiakaspalvelu kehittyy Perinteinen puhelinpalvelu on ollut vuosien ajan suosituin asiakaspalvelukanava. Katsauskaudella vastaanotettujen puhelujen määrä laski tuhannella puhelulla vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Syynä oli mm. laskusaatavien valvonnan siirtäminen palveluntarjoajalle. Jo neljättä vuotta alueen kesätapahtumissa ja messuilla kiertänyt Wattivaunu oli taas liikkeellä. Asiakkaat vierailivat vaunulla aktiivisesti ja keskusteluja käytiin sähkösopimuksista energiansäästöön liittyvistä aiheista. Asiakaspalvelun koulutukset jatkuivat palvelun ja tiimityön koulutuksella. Sähköisen asioinnin lisäämiseksi käynnistettiin kevään aikana yhtiön nettisivujen kehitystyö. Tavoitteena on tärkeiden palveluiden parempi esille tuominen, tarkempi kävijäseuranta ja valmius kieliversioiden käyttöönottoon.
Suurasiakasmyynnissä vilkasta aikaa Loppukesästä alkanut pörssisähkön hintojen lasku on vilkastuttanut kaupankäyntiä yritysasiakasmyynnissä. Yritysasiakkaat aktivoituivat tekemään kiinteähintaisia sähkösopimuksia. Verkkoliiketoiminta Sähköä käytettiin yhtiön vastuualueella 902 (938) GWh eli 4,0 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2010 vastaavaan aikaan. Alkuvuosi oli edellisvuotta lämpimämpi. Uusia liittymissopimuksia tehtiin 355 (327) kappaletta. Määrän kasvu näkyi pientalojen liittymissopimuksissa, joita oli 17 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Pientalojen rakentamisen määrät jatkoivat toipumistaan laman jäljiltä. Lomaasuntojen sähköistäminen jatkui edellisen vuoden tahtiin. Ukkosmyrskyjä aikaisempaa vähemmän Kuluneen talven runsaslumisuus näkyi myös alkuvuoden häiriöluvuissa. Tammikuussa etenkin itäinen verkkoalue kärsi lumikuormien aiheuttamista häiriöistä. Kesäkausi oli kuitenkin huomattavasti edellisvuotta parempi, eikä alueelle osunut juurikaan ukkosmyrskyjä. Asiakkailla oli jakeluhäiriöitä 1.1. 31.8. keskimäärin 1,9 (1,9) kappaletta ja keskeytysaika oli 0,79 (2,2) tuntia. Toimitusvarmuus paranee Askolan Monninkylään rakennettavan 110 kv johdon ja 110/20 kv sähköaseman suunnittelua jatkettiin. Noin 8 km pituisen sähköjohdon maankäyttölunastus on valtioneuvoston käsittelyssä. Luumäen uuden sähköaseman rakentaminen ja Pyhtään sähköaseman uusiminen aloitettiin. Suurimmat jakeluverkoston uusintainvestoinnit kohdistuivat alkuvuonna Miehikkälän, Askolan ja Loviisan alueille. Etäluettavien mittareiden asentaminen etenee Sähkömittareiden etäluennan koeasennukset ja kenttätestit suoritettiin alkuvuoden aikana. Kesän aikana tehtiin vielä toinen pilottiasennus, jossa testattiin mittareiden toimivuutta erilaisten tapahtumien yhteydessä. Mittareiden massa-asennukset aloitetaan syksyn aikana ja kaikki 100 000 mittalaitetta vaihdetaan etäluettavaksi vuoden 2013 loppuun mennessä. Toukokuussa etäluettavat taloudet saivat käyttöönsä tuntikohtaiset sähkönkäyttöraportit. Raportit ovat luettavissa Online-asioinnissa. Verkonrakennusliiketoiminta Yksikkö on pääsääntöisesti tehnyt konsernin tilaamia töitä. Runsasluminen talvi lisäsi alkuvuodesta merkittävästi häiriönselvitystöitä, jotka vähenivät kauden loppupuolella suhteellisen häiriöttömän kesän ansiosta. Uusien liittymien rakentaminen vilkastui kesäkuukausien aikana nousten edellisvuosien tasoon. Kunnossapitotöiden osuus kasvoi edellisvuosista. Suurimmat verkonrakennustöiden kohteet olivat kauden loppupuolella Loviisan ja Orimattilan palvelualueilla. Talous Konsernin liikevaihto katsauskaudella oli 84,0 (81,3) miljoonaa euroa ja liikevoitto 17,5 (14,6) miljoonaa euroa. Konsernin voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 17,2 (13,9) miljoonaa euroa. Sähkön myynnin voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 3,9 (3,2) miljoonaa euroa ja sähkön siirron 14,4 (11,5) miljoonaa euroa. Konsernin liikevoitto oli 20,9 (17,9) prosenttia liikevaihdosta. Investoinnit olivat yhteensä 6,9 (7,6) miljoonaa euroa, josta verkostoinvestoinnit olivat 5,2 (5,7) miljoonaa euroa ja muut investoinnit 1,7 (1,9) miljoonaa euroa Konsernin lainojen määrä oli 26,9 (27,2) miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli ilman liittymismaksuja 43,4 (39,6) prosenttia ja liittymismaksujen kanssa 75,5 (71,6) prosenttia. Maksuvalmius (Quick ratio) oli 2,6 (1,8). Henkilöstö Konsernin palveluksessa oli vuoden 2011 elokuun lopussa 160 (165) vakinaista ja 12 (12) määräaikaista henkilöä. Neljä henkilöä on jäänyt eläkkeelle katsauskaudella. Lähes kaksikymmentä nuorta sai kesätyöpaikan yhtiössä. Konsernin johtoryhmässä tapahtui muutoksia 1.6.2011 verkkoyhtiön toimitusjohtaja Asko Määtän jäädessä eläkkeelle. Ins. Raimo Härmä nimitettiin Kymenlaakson Sähköverkko Oy:n toimitusjohtajaksi ja DI Tuure Aho verkonrakennusliiketoiminnan johtajaksi. Arvio loppuvuoden kehityksestä Säätilojen vaihtelut sekä tukkusähkön markkinahinnan kehitys vaikuttavat konsernin liiketoimintojen tuloskehitykseen. Investoinnit sähköverkon uusimiseen, sähkön toimintavarmuuden parantamiseen ja etäluettavaan mittarinluentajärjestelmään jatkuvat. Konsernin liiketoiminnan ja taloudellisen tuloksen ennakoidaan kehittyvän suunnitelmien mukaisesti.
Konsernituloslaskelma tuhatta euroa 1.1. 31.8.2011 1.1. 31.8.2010 1.1. 31.12.2010 Liikevaihto 83 962 81 344 126 456 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos 670 193 131 Valmistus omaan käyttöön 2 223 1 849 4 338 Liiketoiminnan muut tuotot 176 158 350 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista -40-71 -477 Materiaalit ja palvelut -54 461-54 588-84 358 Henkilöstökulut -5 804-5 986-9 639 Poistot ja arvonalentumiset -5 502-5 219-7 670 Liiketoiminnan muut kulut -3 691-3 109-5 412 Liikevoitto 17 534 14 571 23 719 Rahoitustuotot ja -kulut -309-642 -624 Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 17 225 13 929 23 096 Tuloverot -4 706-3 980-6 644 Laskennalliset verot 224 337 512 Tilikauden voitto 12 742 10 286 16 964
Konsernitase tuhatta euroa 31.8.2011 31.8.2010 31.12.2010 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet 17 189 18 673 18 465 Aineelliset hyödykkeet 77 039 73 110 74 689 Sijoitukset 39 083 39 394 38 938 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus 1 833 1 274 1 166 Laskennallinen verosaaminen 2 225 1 856 2 001 Rahoitusomaisuus 37 348 33 074 37 887 Yhteensä 174 718 167 381 173 145 VASTATTAVAA Oma pääoma Osakepääoma 230 230 230 Muu oma pääoma 75 566 66 070 72 698 Vieras pääoma Laskennallinen verovelka 6 844 6 873 6 844 Pitkäaikaiset lainat 21 488 22 369 19 651 Liittymismaksut 56 031 53 519 54 365 Lyhytaikainen vieras pääoma 14 559 18 320 19 357 Yhteensä 174 718 167 381 173 145 Tunnusluvut 31.8.2011 31.8.2010 31.12.2010 Liikevoitto % 20,9 % 17,9 % 18,8 % Maksuvalmius (Quick ratio) 2,6 1,8 2,0 Omavaraisuusaste % (ilman liittymismaksuja) 43,4 % 39,6 % 42,1 % Omavaraisuusaste % (liittymismaksut mukana) 75,5 % 71,6 % 73,5 % Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Kouvolassa 3.10.2011 KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY Hallitus Kymenlaakson Sähkö Kymenlaakson Sähkö Oy Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki Puh. (05) 778 01 www.kymenlaaksonsahko.fi