Vanha Kråkö palaa vesille Myynti-ilmoituksessa ei tarkemmin kerrottu veneen kunnosta, joten otin puhelimitse yhteyttä myyjään. Myyjä kertoi, että vene oli jo luvattu toiselle, mutta syystä tai toisesta tama ostaja ei ollut ilmaantunut paikalle ja nyt häneen ei saatu yhteyttä. Ystävällinen myyjä antoi kuitenkin minulle mahdollisuuden käydä katsomassa kuvia eräältä serveriltä. Ilmeisesti minulle tarjottiin mahdollisuus ostaa vene Löysin vuonna 1967 valmistetun Kråkö 17 -veneen internetin avulla Suomenlahden Puuveneilijöiden pörssistä. Veneen on veistänyt Thure Lindström. Näin myyjän isä muisteli. Tunnusmerkit ja erityisesti valmistustyyli ainakin viittaavat siihen. Omistan myös Tom Lindströmin vuonna 1973 veistämän mahonkiveneen ja samoja työmetodeja on käytetty tässäkin veneessä. Eroavaisuudet löytyvätkin lähinnä muutamissa yksityiskohdissa. Voisi sanoa, että mestarin jälki eroaa oppipojan vastaavasta. Olen päätellyt, että Kråkön veistämöt ovat tehneet aikanaan hyvinkin saman tyyppisiä veneitä ja jokseenkin samoilla metodeilla. Ilmeisesti Porvoon suunnalla valmistetut tasaperäiset moottoriveneet ovat ainakin jossakin määrin samaa sapluunaa noudattavia, tosin kunkin veistäjän omia ideoita on sitten sovellettu aina kussakin veneessä vuosien varrella. itselleni, muistan ajatelleeni tuolloin syksyllä 2003. Valokuvien perusteella oli helppo tehdä nopea ostopäätös. Tämä vene oli valmistettu hyvin tummasta mahongista ja näytti selvästi säilyneen hyvin, vaikka olikin ollut kuivilla jo kauan. Mahonkituntijat väittävät, että kyseinen mahonkilaji on paras laadultaan ja kestävyydeltään. Myyjä lupasi ottaa yhteyttä minuun viikon kuluttua, ellei tavoittaisi sitä ostajakanditaattia, joka veneen oli luvannut ottaa. Näin tapahtuikin muutamaa päivää myöhemmin ja sovimme kaupat puhelimitse ja maksoin veneen samana päivänä.
Hankinta siis perustui nähtyihin kuviin ja myyjän kertomukseen. Internetin välityksellä on asioista perillä olevan ostajan ja myyjän varsin helppo kommunikoida ja tehdä kauppa valmiiksi. Rekkakkyydillä pohjoiseen ja mies töihin Nyt oli päätettävä, kuinka saisin veneen Tammisaaresta kotiin Oulun pohjoispuolelle. Matkaa oli n. 740km, joten omin kyydein olisi varattava riittävästi aikaa liikkumiseen. Olihan jo lokakuu ja talvi tulee usein yllättäen. Sovimme, että ilmoitan veneen noutamisesta/ kuljetuksesta niin pian kuin mahdollista. Otin yhteyttä erääseen autoilijaan, jonka tiesin kuljettavan rahtia Etelä-Suomesta pohjoiseen. Kävi niin, että Tammisaaren liepeiltä oli tulossa harjateräskuorma ja veneen voi ottaa kuorman päälle. Sovimme nopeasta aikataulusta ja soitin myyjälle, olisiko veneen lastaus mahdollista jo samana päivänä muutaman tunnin sisään. Onnekseni se onnistui ja niin vene saatiin matkaan jo samana päivänä. Vältyin siis pitkältä ajomatkalta ja riskin ottamisesta, että hakumatkalla saattaisi sataa lunta. Noin 700kg vene trailerilla jäisellä tiellä ei ole mikään miellyttävä yhdistelmä. Pari päivää myöhemmin kävin läheisellä teollisuusalueella katselemassa, olisiko ostamani vene jo tullut. Syrjäsilmällä havaitsin, että alueen laidalle oli ilmestynyt outo vene. Valkoinen katto viestitti, että kyseessä oli ostamani Kråkö. Vene oli laskettu kahdelle trukkilavalle. Matkan aikana ei ollut tullut vaurioita ja venettä oli käsitelty varoen. Pikainen tutkiskelu sai minut vakuuttumaan, että oli tehnyt erittäin hyvän ostoksen. Kråkö oli säilynyt äärimmäisen hyvin. Lakkaus oli pysynyt hyvin kiinni kyljissä ja sisällä, eikä mahonki ollut haalistunut. Myös kajuutta oli erinomaisen hyvässä kunnossa. Onneksi omistaja oli säilyttänyt venettä suojapeitteiden alla väljästi peiteltynä. Vain toisen puolen kulkusillan takapää oli ollut sään armoilla, kun peite oli repeytynyt vuosien saatossa. Kajuutan katon purjekangas oli niin ikään osittain lahonnut, mutta kattovaneri oli ehyt. Pikaisen tarkastelun perusteella projekti oli siis helpompi kuin oli aavistellut. Kysyin paikalla liikkuneelta trukkikuskilta, voisiko hän nostaa veneen trailerilleni. Se sopi hänelle, joten tunnin kuluttua vene olikin jo tallillani. En olisi uskonut paria päivää aikaisemmin, että pääsisin projektin pariin näinkin nopeasti. Joskus asiat sujuvat paremmin kuin uskaltaisi toivoa. Hyvä niin. Aloitin jo seuraavana päivänä veneen kunnostamisen poistamalla purjekankaan veneen katosta ja irroitin lämpöpuhaltimella ja siklillä muovipinnoitetta kansista ja kulkusilloista. Materiaali oli laitettu ilmeisesti telalla maalamalla pintaan. Siklillä työntelemällä tuo
ohut materiaali irtosi todella helposti. Alta paljastui ehyt mahonkivaneri. Nyt oli siis päätettävä, millaisen ratkaisun laipioiden suhteen tekisi? Kansiosan sivut voisi rakentaa mahonkilaudasta, jos laipioden suhteen tulisi valittavaksi nimenomaan mahonkipuu, eikä pinnoite. Tällaisen kokonaisratkaisun voisi tehdä yhtenäisen vaikutelman aikaansaamiseksi. Etukannen voisi myös valmistaa noin 40mm leveästä mahonkirimasta ponttaamalla. Toinen vaihtoehto olisi luonnollisesti Oregon mänty. Vaihtoehdot siinsivät jo valmiina silmissäni. Jos rimoituksen tekee vaaleammasta mahongista, saa veneeseen pirteyttä ja kontrastia, muistan ajatelleeni. kokonaisuus. Vanhat huolellisesti valmistetut puuveneet ansaitsevat aina arvoisensa kohtelun. Työtä on tehtävä, mutta sehän ei maksa mitään, kun tekee itselleen ja omaan käyttöön mieleisen. Parin työpäivän jälkeen oli vene imuroitu puhtaaksi ja pinnoitteet poistettu. Myös toinen kylki oli puhtaalla puulla, sillä nuorempi poikani oli auttamassa lakan poistossa. Irrottelin ikkunat ja listat veneestä. Samoin kaikki helat löysivät tiensä omaan hyllyyn, josta ne helposti aikanaan löytyisivät mahdollista jatkokäyttöä silmällä pitäen. Eräänä sunnuntai päivänä poistin lakkauksen myös toisesta kyljestä. Poistin myös kajuutan seinien ja katon lakkauksen, sillä vuosien saatossa se oli hieman hilseillyt paikka paikoin. Koska lakkauksessa oli käytetty öljypohjaista lakkaa, sillä se irtosi helposti lämpöpuhaltimella lämmittämällä. Henkilökohtainen mielipiteeni on, Ehyt katto löytyi puuvillakankaan alta Veneestä oli siis syytä tehdä kaunis ja omaa silmää miellyttävä Alkuperäistä lakkapinnoitetta että öljypohjaista lakkaa on syytä käyttää puuveneissä. Tämänkin
veneen lakkaus oli säilynyt viimeiset 20 vuotta niin hyvin, etten näe mitään syytä käyttää muita lakkatyyppejä. Toisen mahonkiveneeni lakkaus oli tehty muutamia vuosia aikaisemmin 2 -komponenttisella lakalla. Koska tällaista lakkaa oli käytetty myös aikaisemmin, oli punainen mahonkivene muuttunut auringon valon vaikutuksesta hyvin vaaleaksi. Lakan poistaminen 2 komponenttisella lakalla käsitellystä puuveneestä on myös kaksin verroin työläämpää. Siitä minulla on kokemusta. Naapurini kävi katsomassa veneprojektiani ja mietimme ratkaisua perästeevin molemmin puolin olevan ja perälautaa sen alaosasta tukevan kahden kappaleen uusimiseksi. Kappaleet olivat niin pehmeitä, että ne tulisi ottaa pois ja uusia. Koska nämä kappaleet olivat ruuveilla kiinni niin pohjasta, kuin sisäpuolelta perälautaan ruuvattuna, olisi ruuvien poistaminen eniten aikaa vievä työ. Oli myös hankittava mahonkipuuta, sillä kahden mahonkiveneen omistajana tulisin sellaista joka tapauksessa eri tarkoituksiin käyttämään. Hionta puupuhtaaksi Loppusyksyn 2003 aikana hioin veneen puupuhtaaksi ja poistin ikkunat ja listat veneestä. Talletin alkuperäiset helat mahdollista myöhempääläyttöä ajatellen omiin laatikoihinsa. Ikkunoiden irrotus onnistui varsin helposti, sillä ikkunoille oli tehty ajohyttiin hyvät pokkaukset. Lämpöpuhaltimella sain vanhan mustan ikkunatiivisteen pehmenemään niin hyvin, että ikkunat irtosivat varsin helposti. Tämän työvaiheen tehtyäni hioin koko veneen puupuhtaaksi epäkeskohiomakoneella. Välttääkseni niittien esiintulemista käytin hellävaraista otetta ja 80 & 120 hiomapaperia. Varsinaisen lakkakerroksen poisitni skrapalla ennen hiontaa. Oltiin jo marraskuun puolella, kun jätin lumien tullessa veneen talvehtimaan. Olin saanut vuotta aikaisemmin vuokrattua ison navetan, jossa oli veneiden ja autojen parissa mukava silloin tällöin aikaansa kuluttaa. Tila siis ei olisi ongelma jatkossakaan. Kesällä 2004 mietittiin ja tutkittiin - 2005 keväällä suunniteltiin Kesällä 2004 minulla ei ollut mahdollisuutta edetä projektin parissa. Vene oli kuitenkin viileässä tilassa hyvässä säilössä, joten ei ollut syytä huoleen. Puuveneitä ja niiden myyni-ilmoituksia seurasin kuitenkin mielenkiinnolla. Loppuksesästä kävin tuttavieni luona Karhulassa ja samalla matkalla kävin kurkistelemassa muutamien pressujen alla lojuvien veneiden kuntoa. Suurin osa oli päässyt huonoon kuntoon.
Pääsyynä oli. että ne oli pakattu niin tiukkaan pakettiin, ettei ilma päässyt kiertämään. Sellaisestahan ei hyvää seuraa, kuten arvata saattaa. Loppukesästä 2004 ostin Itä-Suomesta kolmannen kråkölaisen mahonkiveneen. Naispuolinen omistaja oli käyttänyt venettä ainoastaan yhtysveneenä mantereelta lähellä olevaan saareen mökilleen. Pääasiallinen syy kolmannen veneen hankintaan oli kuitenkin moottori, joka veneessä oli hyvä ja varsinvähän käytetty. Lokakuun alkupuolella kolmas mahonkivene saatiin talliin tulevia toimenpiteitä varten. Talven aikana tuli aika ajoin mietittyä asioita entisöinnin kannalta. Päädyinkin siihen lopputulokseen, että koetan tehdä työn niin hyvin ja sellaisilla materiaaleilla, että lopputulos vastaisi mahdollisimman lähelle alkuperäistä. Oli siis selvitettävä mistä materiaaleja voisi hankkia ja mitä projekti tulisi kustantamaan. Kyllästyksen olin päättänyt tehdä mahongille hyvin soveltuvalla Hempelin Impreg 1 kyllästysaineella. Olin tutkinut eri mahonkilajikkeita ja päätynyt siihen lopputulokseen, että Thure Lindström oli käyttänyt Väli-Amerikassa kasvanutta Kuuban mahonkia valmistusmateriaalina. Sitä pidettiin puualan piireissä parhaana mahollisena materiaalina. Itsekin olin todennut sen seikan, että puu oli erittäin tiheäsyistä. Jotakin kertoo tästä materiaalista sekin, ettei veneessä ollut yhtään lautaa haljennut. Keulassa oli yhdessä laudassa kolmen niitin matkalla pientä halkeaman alkua. Samoin perässä juuri sillä alueella, missä vesi oli päässyt makaamaan vuosien aikana ja pehmentänyt peräpeilin tukikappaleet. Halkeamat olivat kuitenkin ainoastaan pinnassa, joten tämä kertoi puun lujuudesta jotakin. Pehmenneet tuet perästeevin molemmin puolin Vuosin saatossa oli vesi tehnyt tuhojaan, kun suojapressu oli revennyt
Kyllästettä pintaan Kesäkuun lopussa 2005 käytin veneen ulkona hallista, jotta voisin tarkastella tekemääni hiontatyötä kriittisesti luonnonvalossa. Ennen kyllästämistä olisi kaikki pienet naarmut ja klommot hiottava. Olin kuitenkin tehnyt syksyllä 2003 niin hyvää työtä, ettei parsittavaa ollut. Niinpä vene palasi taas talliin ja aloitin kyllästyksen. Olin varannut 20 litraa Impreg 1 kyllästettä. Märkää märälle sivelyä oli siis tiedossa muutamaksi tunniksi. Mahonki imi aluksi kyllästettä varsin nopeasti, mutta neljännellä sivelykerralla alkoi imeytyminen selvästi hidastua. Kuudennen sivelykerran jälkeen alkoi jo muodostua pientä kalvoa ja seitsemännen kerroksen vedettyäni veneen kyljissä ja pohjassa oli jo kalvopinta. Kyllästettä kului kaiken kaikkiaan 8 litraa, mutta osa siitä käytettiin ajohytin kyllästykseen ja osa etukannen kyllästykseen. Vanha mahonkivaneri imi itseensä yllättävän paljon kyllästysainetta. Se olikin rutikuiva. Yleensä vaneri ei ime kyllästysainetta juurikaan, koska välissä oleva liimakerros estää imeytymisen läpi vanerilevyn. Vanha vanerilevy näyttää kuitenkin ottavan ainetta sisäänsä hieman enemmän. Jätin veneen kuivumaan kaikessa rauhassa ja keskityin tässä vaiheessa veneen pohjatrallien hiomiseen puupuhtaaksi. Siinä kuluikin pari päivää rattoisasti, kun ensin siklasi vanhat lakat pois ja hioi epäkeskolla mahonkitrallit kauniin punaisiksi. Veneestä tulisi kaikin puolin lähes uutta vastaava. Lakkaa pintaan ja välihiontaa Parin viikon kuvumisajan jälkeen oli aika aloittaa veneen lakkausvaihe. Olin valinnut lakaksi hitaammin kuivuvan Hempel Classic Varnish -lakan. Siitä ei ollut monellakaan kokemuksia, mutta arvelin kiinanpuuöljyä sisältävän lakan olevan hyvä valinta. Tämä valinta osoittautui myöhemmin erinomaiseksi. Valmistelin lakkausta huolellisesti ja hioin kyllästetyn pinnan käsin huolellisesti auki. Poisin kaiken pölyn ja töhkän tahmaliinalla ja aloitin 50% ohennetulla hyvin ohuella seoksella lakkauksen. Työ joutui varsin nopeasti. Valumien kanssa oli oltava tarkkana, sillä ohut lakka valuu herkästi varsinkin limien köhdalla. Peräpeilin lakkasin aina ensimmäisenä. Saatuani kyljet ja pohjan lakattua, siirryin lakkaamaan veneen sisäpuolelle kalusteita. Yhteen lakkauskierrokseen kului vähän toista tuntia, joten jäi paljon aikaa muhinkin töihin. Annoin lakkakerroksen kuivua pari päivää ennen kuin menin edes katsomaan lopputulosta. Koska vene oli viileässä ja varjossa auringolta, kuivui lakka normaalia hitaammin. Ensimmäinen lakkakerros kuivui kome päivää, ennen kuin pääsin hiomaan pintaa auki. Toisen
lakkauskerros tehtiin 30% ohennetulla lakalla ja se kuivuikin hieman nopeammin. Kolmas kerros ohennettiin enää 10%:lla ja se kuivuikin selvästi nopeammin. Kaksi ensimmäistä välihiontaa tein 150 ja 240 hiomapaperilla. Kolmannen välihionnan jälkeen käytin pelkästään karhunkieltä, joka on juuri sopivan ohut karheus. Kaikkien välihiontakertojen jälkeen poistin hiontapölyn tahmaliinalla. Tein myös kokeilun ja lakkasin ensimmäisen ohentamattoman kerroksen mohairtyynyllä. Se toimii käytännössä siveltimen tavoin, mutta imee varsin paljon lakkaa sisäänsä. Valumien kanssa onkin syytä olla tarkkana. Itselläni tuli muutamia, mutta siklillä ne voi varsin helposti poistaa. vesirajan maalauksen. Pohjan maalauksen päätin tehdä ruiskulla saadakseni huippuhyvän pinnan. Tuulisena päivänä se onnistuisi kevytpeitteellä tehdyssä suojassa hyvinkin. Näin myös tapahtui ja hyvä tuli. Kaiken kaikkiaan pohjan pohjatyöhön ja maalaukseen kannattaa panostaa. Sehän ei näy, mutta sileä pohja takaa pienemmän kulutuksen ja pari solmua nopeutta. Näin väittävät ne, jotka ovat asioiden parissa paljon aikaansa käyttäneet. Pohja puupuhtaana ja hiottuna Viisi kerrosta lakkaa. Pohja lakattuna Vene ulos ja aurinkoon Koska säät vaikuttivat otollisilta ja kesä oli muutenkin lämmin, päätin viedä veneen ulos aurinkoon. Näin lakka kuivuisi paremmin. Tulin siihen tulokseen, että jätän loppulakkaukset keväälle 2006, jolloin vene vasta otettaisiin käyttöön. Ulkona kotipihalla voisin tehdä perän korjauksen ja pohjan maalauksen, sekä Pohjan maalaukseen olin varannut Hempelin Yacht Primerin ja Hard Racing Xtra antifouling maalin. Hempelin Primer on mainio maali, sillä se sopii tuntemattoman antifouling maalin ja uuden käytettävän maalin välimaaliksi. Ruiskulla pohjamaalin levittäminen oli nopeaa ja pinnasta tuli sileä, mutta pinnaltaan karhea. Antifoulin -maali tarttuu takuuvarmasti tähän.
Parin tunnin kuivumisen jälkeen pohja on käytännössä kuiva. Jätin kuitenkin pohjan maalauksen seuraavaan päivään ja keskityin muihin töihin projektini parissa. Perämoottorikaukalo sai uuden pohjan ja kaikke muutakin pienempää tehtävää oli riittävästi. Pohjaan ruiskutin kaksi kerrosta Hard Racin Xtraa. Lopputulos hiveli silmää - se on kuin lujitemuoviveneen pohja. Erittäin sileä. Edessä oli enää vesirajan teippaaminen ja uuden vesirajan maalaaminen. Tämä työvaihe on yllättävän työläs, sillä maalarinteipin vetäminen suoraan limisaumaiseen veneeseen vaatii hieman ajattelua. Teippi kyllä asettuu oikeaan kohtaansa, mutta saumojen kohdat on sitten leikattava tarkasti mattoveitsellä siten, että vesiraja myös näyttää suoralta ja joka paikasta saman levyiseltä. Maalasin vesirajan käsin valkoisella Miranolilla. Tämän tein luonnollisesti kahteen kertaan ja hioin ensimmäisen kerroksen teräsvillalla karheaksi. Olisihan noloa, jos vesirajan maali alkaisi lohkeilla. Nyt oli veneen runko saatu kuntoon ja odottamaan mahdollista vesillelaskua samana kesänä. Vielä oli askarreltavaa, sillä peräpeilin tukilaudat oli vaihdettava, mietittävä uuden ohjausvaijerin ja moottorin kaukohallintalaitteen sijoittelu, sekä muutama muu oleellinen seikka. Näytti huolestuttavasti siltä, ettei kesä riittäisi kyseisten asioiden tekemiseen. Olin irrottanut ikkunat ja ikkunatiivisteet syksyllä 2003. Ikkunatiivisteet olivat kyllä ehyet, mutta päätin vaihtaa ne uusiin. Samaa tavaraa oli onneksi saatavilla, samoin pienen pieniä nauloja, joilla tiiviste piti naputella kiinni. Siinä kuluisi pari iltaa rattoisasti. Saatuani ikkunatiivisteet, naulat ja perän tukikaarien kiinnitysruuvit, aloimme naapurin kanssa työstämään veneen peräpäätä. Parin päivän aikana työ tuli tehtyä. Muutimme tukikappaleita hieman, jotta vesi ei pääsisi tekemään pesää mihinkään. Uudet kappaleet on tehty niin tarkasti, että ne piti lyödä kevyesti paikoilleen. Ne istuvat nyt paikallaan niin erinomaisesti, että näyttää kuin ne olisi tehty veneen valmistumisvuonna 1967. Tukikaaret ovat aavistuksen vahvemmat ja leveämmät, joten ne vahvistavat peräpeilin alapäätä paremmin kuin alkuperäiset. Ulkopuolelta kiinnittyvät messinkiruuvit porattiin samoihin laudoituksen reikiin. ne olivat aavistuksen vahvemmat ja Sikaflexin kanssa ne pureutuivat kiinni todella hyvin. Lopuksi kyllästin kaaripuut kunnolla Hempelin Impregillä, jota oli jäänyt jonkin verran käyttämättä. Uskoisin, että tekemämme työ saisi edesmenneen Thure Lindströmin hyväksynnän.
Ikkunoiden kiinnittäminen onnistui suhteellisen vaivattomasti kirkkaalla ikkunatiivistemassalla. Olin onnekseni ymmärtänyt hankkia veneveistäjien käyttämiä puupuristimia. Niille tulikin nyt käyttöä, sillä ikkunoita joutui puristamaan aavistuksen paikalleen, jotta ne olisivat tiiviit. Itse ulkopuolisen ikkunatiivisteen kiinnittäminen oli sujuvaa työtä. Pienellä vasaralla naputtelemalla kaikki neljä ikkunaa tuli kiinnitettyä parin illan aikana. Tiivisteen liitokset tein viistoiksi, jotta ne olisivat mahdollisimman näkymättömät. Koetin myös ajatella asiaa niin, että sauma olisi sijoitettuna sellaiseen paikkaan ikkunakehyksessä, ettei vesi siinä kohdassa olisi kerääntymässä ja pyrkimässä sisäpuolelle. Aika näyttää oliko tästä järjenkäytöstä yhtään apua. Edessä olisi nyt kannen ja kulkulaitojen tekeminen, tai hallintalaitteiden/sähkölaitteden sijoittaminen. Päädyin jälkimmäiseen, koska en ollut vielä lopullisesti päättänyt. laitanko venee kanteen rimoituksen, vai Nautofleksin kansikatteen. Järki kehoitti harkitsemaan rimoitusta, koska sen ylläpito olisi määrätyllä tavalla helpompaa. Tunnesyyt taas vetosivat kansikatteen puolesta, sillä sellainen veneessä oli alunperin ollut. Päätin siis antaa itselleni aikaa ja tehdä ns. sisätöitä loppukesän. Veneen vesillelaskua en enää ajatellut, vaikka sellainen olisi täysin mahdollista vielä saman kesän aikana. Tein uuden mahonkisen ohjauspulpetin taustakappaleen, kun en halunnut tehdä tarpeettomia reikiä vanhaan. Tapani on arvostaa vanhoja rakenteita ja pyrin aina säilyttämään mahdollisiman paljon alkuperäisyyttä. usein tällainen ajattelu teettää lisää töitä, mutta kun ei koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ajattelin tässäkin tapauksessa tilannetta, jossa alkuperäinen asu pitää saada takaisin. Se olisi nyt mahdollista. Tlasin uuden ohjauskaapelin ja päätin laittaa modernimman ratin, kunhan sellainen eteen tulee. Puukehäinen sen olla pitää. Ehkäpä jostakin sellainen löytyy, ajattelin. Oma aikansa meni, kun mietin suhteellisen ahtaaseen tilaan sijoitettavaa kaukohallintalaitetta. Sen tulisi sijaita ergonomisesti sellaisessa paikassa, että ohjattaessa venettä, käsi olisi mahdollisimman luonnollisessa asennossa. Ajattelin myös tilannetta, missä venettä joutuu ohjaamaan seisten. Valitettavasti kaukohallitalaite jää tässä tapauksessa hieman liian alas. Kaikkea ei voi saada. Tässä samassa yhteydessä päätin tehdä ohjauspulpetin alaosaan pienen hyllyn, jossa voi säilyttää kiikareita yms. pientä tavaraa. Päätin myös toetuttaa pulpetin alaosaan sellaisen kääntyvän alaosan, joka toimii tarvittaessa ratin alla pienenä pöytänä. Tämä pöytä siis kääntyy alas ja muodostaa lukittavan kaapin aikaisemmin tehdylle hyllytasolle. Idea poiki siis toisen. Veneen laipioon tein paneelin, johon sijoitetaan sisävalojen, ajovalojen ja muiden sähkötoimisten laitteiden kytkimet. Sijoitan aluksi yhden kytkinpaneelin sulakkeineen tähän. Muistin, että minulle oli jäänyt pieniä halogen -polttimoilla varustettuja sisustusvalaisimia parin vuoden takaisesta keittiöremontista. Nämä valaisimet ovat
halkaisijaltaan vain 27mm ja niiden sijoittaminen laipiohin olisi helppoa. Tein muutaman valmiin vanerikappaleen, mihin kiinnitin valaisimet. Kaiken kaikkiaan valaisimia tuli 8kpl. Kaulapiikissä, missä nukutaan on 2 valaisinta peräkkäin. Kajuutassa on laipioissa 4 valaisinta omana ryhmänään ja peräosassa kaksi valaisinta omanaan. Valaisimia voi käyttää erillisinä ryhmiä ja näin valoa on käytössä ainoastaan siellä, missä sitä oikeasti tarvitaan. Näiden lisäksi sijoitin 2kpl karttavalaisimia, jotka olin muutamaa vuotta aikaisemmin nettihuutokaupasta huutanut. Niille tulikin nyt hyötykäyttöä. Sijoitettuani valaisimet, aloin miettiä millaisen irrotettavan pöydän voisin veneeseen laittaa. En halunnut muuttaa rakenteita millään tavalla, joten piti jälleen käyttää mielikuvitusta. Sitä minulla on joskus liikaakin ja se aiheuttaa usein turhaakin mietittävää. Hankin pienen mukana kannettavan retkipöydän ja kaksi minituolia. Tuotteita myyvät Kodin Anttilat ja hinnat ovat edulliset. Kääntelin ja vääntelin retkipöytää aikani ja keksin, että sen voi sijoittaa suhteellisen helposti paapuurin puolelle punkan päätyyn. Sahasin vain pöydän taittuviin jalkoihin sopivat koloukset ja niinhän pöytä asettuu paikalleen kätevästi, sekä tukevasti. Kun sen ottaa käyttöön, ei tarvitse kuin nostaa se pois paikaltaan ja viedä sinne minne haluaa. Pienet minipuutarhatuolit kulkevat keulapiikissä säilytysverkoissa kätevästi. Sieltä ne voi ottaa käyttöön, kun tarvitsee. Koska syksy oli jo koittanut, en uhrannut enää aikaani vesillelaskua ajatellen, vaikka vene olisi ollut mukava kastaa ja nimetä. Nimikin oli jo valmiina, mutta shampanjapullo oli ostamatta. Päätin siirtää kastamisen seuraavaan kevääseen. Moottori, jonka olin kiinnittänyt alustavasti kokeajoa silmällä pitäen perään, on 1990 mallin Evinrude. Sen imuaukko on avarrettu ja pääsuutin vaihdettu suuremmaksi. Näin 20hv moottori muuttuu 30hv tehoiseksi. Moottori on hieman alitehoinen nykymittapuun mukaan, mutta 40 vuotta sitten tällaista 5,27m pitkää venettä kuljetti yleensä vain 15hv moottori. Itse en niinkään arvosta huippunopeutta. Jos vene kulkee kohtuudella 15-17 solmua, niin hyvä on. Sen tiedän, että 50hv moottorilla tämä vene on kulkenut 4 hengen kuormalla jopa 25 solmua. Nähtäväksi jää, pitääkö veneeseen hankkia jokin 40-50hv moottori. Aika näyttää ja varallisuus asian määrittelee. Lopun syksyn aikana mietiskelin veneessä kahden akun sijoittamista niin, että toinen olisi starttiakku ja toinen käyttöakku. Pienikokoisia akkuja jos sijoittaa pari kappaletta, ei veneen paino nouse kohtuuttomsti. Samalla saisi riittävästi virtaa, kun vain muistaa aina silloin tällöin ladata molempia akkuja.