Kantelija A on antanut vastineen hankitusta selvityksestä.

Samankaltaiset tiedostot
Hakuilmoituksen kohdassa Hakijalta odotamme todettiin seuraavaa:

Valtioneuvoston kanslia on antanut päivätyn selvityksen.

VALTIONEUVOSTON ASETUS OIKEUSMINISTERIÖSTÄ ANNETUN VALTIONEU- VOSTON ASETUKSEN 6 :N MUUTTAMISESTA

ASIA. Virkanimitys KANTELU

Viranhakuilmoituksen valintaperusteiden ilmoittamiseen tulee kiinnittää huomiota

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 7479/01.01.

Valtiovarainministeriö on antanut selvityksen

Virkanimitys KANTELU SELVITYS JA VASTINE

Päätös. Laki. tuomareiden nimittämisestä annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

LAKIUUDISTUS TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON NÄKÖKULMASTA. Heljä-Tuulia Pihamaa Toimistopäällikkö

HE 111/2014 vp. sosiaali- ja terveysministeriön yhteydestä oikeusministeriön yhteyteen. Samalla lapsiasiavaltuutetun itsenäisestä ja riippumattomasta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain )

Maahanmuuttovirasto on antanut päivätyn selvityksen. Kantelija on antanut päivätyn vastineen.

Hallituksen esitys eduskunnalle EU:n yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi HE

Määräaikaisen ylitarkastajan ja määräaikaisen maksatustarkastajan

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Valtion. ylimmän johdon valintaperusteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Valintamenettely ja viran kelpoisuusvaatimukset

Dnro 1975/4/05. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Esittelijä: Esittelijäneuvos Eero Kallio

Laki. tuomioistuinharjoittelusta. Soveltamisala. Tuomioistuinharjoittelun sisältö

'f5;i)jcqj Robin Lardot. Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) /2011/2368. Sisäasiainministeriö Poliisiosasto

Ajankohtaista lainsäädännöstä Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE EU:N YLEISTÄ TIETOSUOJA-ASETUSTA TÄYDENTÄVÄKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI (HE 9/2018 vp)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Oikeusministeriön suositus kielitaidon huomioon ottamisesta työhönotossa valtion viranomaisissa ja tuomioistuimissa

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

Tietosuojalainsäännön katsaus Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos

Valtiollisten tehtävien jaosta ja ylimpien laillisuusvalvojien rooleista

HE 9/2018 vp EU:n YLEISTÄ TIETOSUOJA-ASETUSTA TÄYDENTÄVÄKSI LAIN- SÄÄDÄNNÖKSI

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Kuinka välttää oikaisuvaatimukset rekrytoinneissa?

HE 92/2011 vp. annetun lain 19 :n ja henkilötietojen käsittelystä. tietojen luovuttamisesta syyttäjäviranomaisille.

Nimitysmuistion ansiovertailu

Dnro 4837/4/15. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Esittelijä: Esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto

Kaikki osastonylilääkärin virkaa hakeneet täyttivät vaaditut kelpoisuusehdot ja ovat naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreitä.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Väliaikaishallinto. Vapaaehtoinen poliittinen seurantaryhmä. Valmistelutoimielin. Valmisteluhenkilöstö. POPmaakunta. Näkemyksen antaja.

Seurakunnan kirkkoneuvoston selvitys on annettu

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain )

Asia: Hallituksen esitys (HE) 9/2018 vp eduskunnalle EU:n yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Stj/

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 72/2009 vp

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 147/2009 vp. laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta. Valiokuntakäsittely. Asia.

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Kansliapäällikkö LVM/1504/11/2018 Harri Pursiainen

Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Lausunto Sami Kilpeläisen Oulun hallinto-oikeuteen tekemästä hallintojohtajan viran täyttämistä koskevasta valituksesta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Euroopan tietosuojavaltuutettu

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Hallituksen esitys eduskunnalle EU:n yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018

keskiviikko klo hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto

Väliaikaishallinto - muutoksia ja täydennyksiä Etunimi Sukunimi 1

Yhteinen eurooppalainen tietosuoja Apulaistietosuojavaltuutettu Jari Råman

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 3 Hallitus

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Valtionhallinnon kehittämisosasto OHJE VM/2643/ /2018 SUOSITUS

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Valtioneuvoston asetus rangaistusten täytäntöönpanon hallinnosta

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Ylilääkäriltä tehtävään soveltuva erikoisalan pätevyys lääketieteen erikoisalalla. erikoisalalla.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto

KANTELU SELVITYS. Sisäasiainministeriöstä on hankittu nähtäväksi vähemmistövaltuutetun viran täyttämistä koskevat hakemus- ja virantäyttöasiakirjat.

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Laki. EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

HALLITUKSEN ESITYS EU:N YLEISTÄ TIETOSUOJA-ASETUSTA TÄYDENTÄVÄKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI (HE 9/2018 vp)

Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen.

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti.

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallinnon opiskelijaedustajien hakuohjeistus Sisältö

Ulkoasiainministeriön valtiosihteerin kansliapäällikkönä nimittämismenettely

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

1991 vp - HE 168. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä.

VALTIOVARAINMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto OHJE VM/2118/ /2016 Valtion työmarkkinalaitos

Tiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa

Päätös. Laki. rekisterihallintolain muuttamisesta

Transkriptio:

ANONYMISOITU PÄÄTÖS 19.03.2019 Dnro OKV/1856/1/2018 OKV/1857/1/2018 1/6 ASIA Oikeusministeriön menettely viranhakuilmoitusten julkaisemisessa KANTELUT Oikeuskanslerille 19.11.2018 saapuneissa kahdessa kantelussa arvosteltiin oikeusministeriön ja tietosuojavaltuutetun toimiston menettelyä kahden apulaistietosuojavaltuutetun virkasuhteen täyttämistä koskevien hakuilmoitusten julkaisemisessa. Kanteluiden mukaan 14.11.2018 valtiolle.fi palvelussa julkaistut hakuilmoitukset poistettiin 15.11.2018 eivätkä hakuilmoituksiin sisältyneet apulaistietosuojavaltuutetun virkojen pätevyysvaatimukset vastanneet EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain vaatimuksia. SELVITYS Oikeusministeriö on antanut 10.1.2019 saapuneen selvityksen. VASTINE Kantelija A on 30.1.2019 antanut vastineen hankitusta selvityksestä. RATKAISU Menettely hakuilmoitusten julkaisemisessa Virkamieslain 6 a :n mukaan virka on ennen sen täyttämistä julistettava haettavaksi. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää. Oikeusministeriön selvityksen mukaan oikeusministeriö valmisteli kahden apulaistietosuojavaltuutetun määräaikaisen virkasuhteen rekrytointi-ilmoituksia julkaistavaksi valtiolle.fi -palvelussa niin, että ne voitaisiin julkaista heti kun eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen tietosuojalaiksi. Eduskunta hyväksyi tietosuojalain 13.11.2018. Ilmoitukset julkaistiin valtiolle.fi:ssä 14.11.2018. Oikeusministeriön mukaan ilmoitukset menivät valtiolle.fi:hin keskeneräisinä epähuomiossa ja kiireellisen aikataulun vuoksi. Sen vuoksi ne otettiin palvelusta pois seuraavana päivänä. Hakuajan päättymispäivä valtiolle.fi:ssä olleissa ja sieltä poistetuissa ilmoituksissa olisi ollut 5.12.2018.

Apulaistietosuojavaltuutettujen virkasuhteet laitettiin uudelleen julkisesti haettaviksi valtiolle.fi:hin 21.12.2018. Hakuaika päättyi 18.1.2019. Uusissa ilmoituksissa tehtävän alkamisaika oli siirretty muuttuneen rekrytointiaikataulun vuoksi kuukaudella aiemmin aiotusta, maaliskuun 1. päivään 2019 ja päättymisaika helmikuun viimeiseen päivään 2024. Hakuilmoitusten sanamuotoihin tehtiin myös joitakin muutoksia. Avoimista viroista tiedotettiin myös twitterkanavalla. Oikeusministeriö ei tiedottanut hakuilmoitusten poistamisesta ja poistamisen syistä tai siitä, että hakuilmoitukset tullaan julkaisemaan myöhemmin, mikä on voinut perustellusti aiheuttaa mahdollisten hakijoiden joukossa epätietoisuutta. Katson, että hyvän hallinnon mukaista menettelyä olisi ollut tiedottaa myös hakuilmoitusten poistamisesta ja siitä, että hakuilmoitukset julkaistaan myöhemmin uudelleen uudella hakuajalla. Hakuilmoitusten tehtävänkuvaus, kelpoisuusvaatimukset ja muut edellytykset Virkamieslain 6 c :n mukaan hakuilmoituksessa on mainittava viran tehtävät ja säädetyt kelpoisuusvaatimukset, hakuajan päättymisaika sekä se viranomainen, jolle hakemus on osoitettava. Ilmoituksessa on mainittava, onko virka perustettu tiettyyn yksikköön vai onko se viraston yhteinen. Tämän lisäksi hakuilmoituksessa on suositeltavaa mainita muun muassa muut tehtävän hoidon asettamat edellytykset. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 53 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden valvontaviranomaisten kaikki jäsenet nimitetään läpinäkyvää menettelyä noudattaen ja että kullakin jäsenellä on oltava tehtävien hoitamisessa ja valtuuksien käytössä tarvittava pätevyys, kokemus ja ammattitaito erityisesti henkilötietojen suojaamisen alalta. Tietosuojaasetuksen 54 artiklan mukaan kunkin jäsenvaltion on laissa säädettävä pätevyydestä ja kelpoisuusehdoista, joita kunkin valvontaviranomaisen jäseneksi nimitettäviltä edellytetään. Tietosuojalain 8 :n mukaan tietosuoja-asetuksessa tarkoitettuna kansallisena valvontaviranomaisena oikeusministeriön yhteydessä on tietosuojavaltuutettu. Tietosuojavaltuutettu on toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton. Tietosuojalain 9 :n mukaan tietosuojavaltuutetulla on toimisto, jossa on vähintään kaksi apulaistietosuojavaltuutettua. Tietosuojavaltuutettu hyväksyy toimiston työjärjestyksen. Tietosuojalain 10 :n mukaan tietosuojavaltuutetun ja apulaistietosuojavaltuutetun kelpoisuusvaatimuksena on muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto, hyvä perehtyneisyys henkilötietojen suojaa koskeviin asioihin sekä käytännössä osoitettu johtamistaito. Lisäksi edellytetään kykyä hoitaa kansainvälisiä tehtäviä. Tietosuojalain 11 :n mukaan tietosuojavaltuutetun ja apulaistietosuojavaltuutetun nimittää valtioneuvosto viideksi vuodeksi kerrallaan. Tietosuojalain 14 :n mukaan tietosuojavaltuutetun tehtävistä ja toimivaltuuksista säädetään tietosuoja-asetuksen 55 59 artiklassa. Tietosuojavaltuutetulla on myös muita tietosuojalaissa tai muussa laissa säädettyjä tehtäviä ja toimivaltuuksia. Tietosuojavaltuutettu edustaa Suomea Euroopan tietosuojaneuvostossa. Tietosuojavaltuutettu akkreditoi tietosuoja-asetuksen 43 artiklassa tarkoitetun sertifiointielimen. Tietosuojavaltuutettu laatii vuosittain tietosuojaasetuksen 59 artiklassa tarkoitetun toimintakertomuksen, joka toimitetaan eduskunnalle ja valtioneuvostolle. 2/6

Tietosuojalain 16 :n mukaan tietosuojavaltuutetun ja apulaistietosuojavaltuutetun välisestä tehtävien jaosta määrätään tietosuojavaltuutetun toimiston työjärjestyksessä. Apulaistietosuojavaltuutetulla on tehtäviensä hoidossa samat toimivaltuudet kuin tietosuojavaltuutetulla. Apulaistietosuojavaltuutettujen virkasuhteita koskevien 14.11.2018 ja uudelleen 21.12.2018 julkaistujen hakuilmoitusten mukaan säädettyinä apulaistietosuojavaltuutetun kelpoisuusvaatimuksina on muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto, hyvä perehtyneisyys henkilötietojen suojaa koskeviin asioihin sekä käytännössä osoitettu johtamistaito. Lisäksi edellytetään kykyä hoitaa kansainvälisiä tehtäviä. Nämä vastaavat tietosuojalain 10 :ssä säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Toisen hakuilmoituksen viran/tehtävän kuvauksen mukaan apulaistietosuojavaltuutettu vastaa tietosuojavaltuutetun toimiston työjärjestyksen mukaisten asioiden ratkaisemisesta ja johtaa vastuulleen kuuluvaa sektoria, joka kuuluu yleisen tietosuoja-asetuksen (EU) 2016/679 soveltamisalaan. Lisäksi hän toimii jäsenenä kollegiossa, joka päättää hallinnollisen seuraamusmaksun määräämisestä. Hän on toimiston johtoryhmän jäsen ja toimii esimiehenä ryhmänsä asiantuntijoille. Viran/tehtävän kuvauksen mukaan apulaistietosuojavaltuutetun erityisvastuualueena on huolehtia tietosuojavaltuutetun apuna ja johtoryhmän jäsenenä tietosuojaviranomaisen kyvystä huolehtia sille kuuluvat kansainväliset ja EU-oikeuteen perustuvat tehtävät. Tässä roolissa hän vastaa muun muassa yhdenmukaisuusmekanismiin perustuvan asiankäsittelyprosessin toimivuudesta Suomessa ja EU-linjausten huomioon ottamisesta tietosuojaviranomaisen toiminnassa. Hän ohjaa tietosuojaan liittyvän tiedon ja ohjausaineiston tuottamista kansalaisille ja organisaatioasiakkaille. Lisäksi hänen vastuulleen kuuluu lainsäädäntövaikuttamiseen liittyvän politiikan valmistelu ja koordinointi. Yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan liittyvää sektoria johtavalta, kansainvälisistä ja EU-oikeuteen perustuvista tehtävistä huolehtivalta apulaistietosuojavaltuutetulta odotettiin 14.11.2018 julkaistun hakuilmoituksen mukaan tehtävässä tarvittavaa EU:n tietosuojalainsäädäntöön sisältyvien prosessien hallintaa ja kykyä toimia tavoitteellisesti ja tuloksellisesti eurooppalaisessa asiankäsittely- ja päätöksentekojärjestelmässä. Lisäksi häneltä odotettiin tehtävässä tarvittavia hyviä henkilöstöjohtamisen taitoja ja valmiuksia rakentaa tietosuojaviranomaisen toimintaa johtoryhmän jäsenenä. Hakuilmoituksen mukaan tehtävässä tarvitaan sujuvaa englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa. Hakijalle luettiin eduksi kokemus EUlainsäädännön ja kansallisen lainsäädännön valmistelusta, politiikkavalmistelusta sekä EUyhteistyöstä. Kokemus EU-lainsäädäntöön perustuvasta oikeudellisesta ratkaisutoiminnasta ja sen johtamisesta edistää hakuilmoituksen mukaan tehtävien menestyksellistä hoitamista, samoin kuin kokemus sidosryhmäyhteistyöstä, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja verkostojen johtamisesta. Toisen hakuilmoituksen viran/tehtävän kuvauksen mukaan apulaistietosuojavaltuutettu vastaa tietosuojavaltuutetun toimiston työjärjestyksen mukaisten asioiden ratkaisemisesta ja johtaa vastuulleen kuuluvaa sektoria, joka kuuluu rikosasioiden direktiiviin (EU) 2016/680 perustuvan lainsäädännön soveltamisalaan. Lisäksi hän toimii jäsenenä kollegiossa, joka päättää hallinnollisen seuraamusmaksun määräämisestä. Hän on toimiston johtoryhmän jäsen ja toimii esimiehenä ryhmänsä asiantuntijoille. Viran/tehtävän kuvauksen mukaan apulaistietosuojavaltuutetun erityisvastuualueena on huolehtia tietosuojavaltuutetun apuna ja johtoryhmän jäsenenä toimiston toimintaedellytyksistä ja kyvystä hoitaa sille kuuluvat tehtävät. Tässä roolissa hän vastaa toiminnansuunnittelusta, stra- 3/6

tegisesta ennakointityöstä, tulosohjauksesta ja toiminnan kehittämisestä. Hän ohjaa tietosuojavastaavien verkoston toimintaa ja koulutusta sekä huolehtii näihin liittyvästä kumppaniyhteistyöstä. Lisäksi hänen vastuulleen kuuluu valvontapolitiikan valmistelu ja koordinointi. Rikosasioiden tietosuojadirektiiviin perustuvan lainsäädännön soveltamisalaan liittyvää sektoria johtavalta apulaistietosuojavaltuutetulta odotettiin 14.11.2018 julkaistun hakuilmoituksen mukaan tehtävässä tarvittavaa rikosasioiden direktiivin piiriin kuuluvien organisaatioiden toimintaympäristön yleistä tuntemusta ja lisäksi tehtävässä tarvittavaa kykyä strategiseen toiminnan suunnitteluun, kehittämishakuista työotetta ja näyttöjä muutosten johtamisesta. Lisäksi häneltä odotettiin tehtävässä tarvittavia hyviä henkilöstöjohtamisen taitoja ja valmiuksia rakentaa tietosuojaviranomaisen toimintaa johtoryhmän jäsenenä. Uudessa 21.12.2018 julkaistussa hakuilmoituksessa ilmoitusta tarkennettiin siten, että tehtävässä tarvitaan kykyä tietosuojaan liittyvään strategiseen toiminnansuunnitteluun. Sanat näyttöjä muutosten johtamisesta poistettiin. Hakuilmoituksen mukaan hakijalle luetaan eduksi kokemus vastaavan valvonta- tai sääntelyviranomaisen toiminnasta, valvonnan organisoinnista ja hallinnollisten seuraamusten käytöstä. EU-lainsäädäntöön perustuvasta oikeudellisesta ratkaisutoiminnasta ja sen johtamisesta edistää hakuilmoituksen mukaan tehtävien menestyksellistä hoitamista, samoin kuin kokemus verkostojen ja sidosryhmäsuhteiden johtamisesta. Tehtävässä tarvitaan sujuvaa englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa. Kanteluissa arvosteltiin sitä, että toinen apulaistietosuojavaltuutettu vastaisi toiminnan suunnittelusta, tulosohjauksesta ja toiminnan kehittämisestä ja että viranhakijalta odotetaan muun muassa kykyä strategiseen suunnitteluun, kehittämishakuista työotetta ja näyttöjä muutosjohtamisesta. Lisäksi molempien virkojen osalta hakijoilta odotettiin hyviä henkilöstöjohtamisen taitoja. Toisessa kantelussa arvosteltiin myös sitä, että hakuilmoituksissa todetaan, että apulaistietosuojavaltuutetut toimivat tietosuojavaltuutetun apuna. Virkaan kuuluvien tehtävien kertominen mahdollisimman selvästi ja tarkasti jo hakuilmoituksessa on tärkeää sekä nimittävän viranomaisen että viran hakijoiden kannalta. Nimittävä viranomainen joutuu määrittelemään haettavana olevan viran tehtävät jo ennen haettavaksi julistamista, koska vasta tämän jälkeen voidaan arvioida, mitä edellytyksiä valittavalle asetetaan. Tehtävien määrittely ja mainitseminen hakuilmoituksessa vaikuttavat myös siihen, että nimitysharkinta on mahdollista tehdä tasapuolisesti. (valtiovarainministeriön ohje VM/2118/00.00.00/2016). Viranhakuilmoituksessa kerrotaan muun muassa virkaan säädetyt kelpoisuusvaatimukset ja tehtävien onnistuneen hoidon kannalta tärkeät lisävalmiudet ja henkilökohtaiset ominaisuudet. Säädettyjen kelpoisuusvaatimusten tulisi olla selkeästi hakijoiden tiedossa. Säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia tarkoitettaessa hakuilmoitukseen kirjoitetaan esimerkiksi: Kelpoisuusvaatimuksena on Muita edellytyksiä ja ominaisuuksia tarkoitettaessa kirjoitetaan esimerkiksi: Parhaat edellytykset tehtävän hoitamiseksi antaa tai Lisäksi virkaan kuuluvien tehtävien menestyksellisen hoitamisen kannalta on tärkeää, että valittavalla on Hakijoiden ansioiden vertailussa voidaan nojautua vain sellaisiin lisävalmiuksiin ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, jotka on mainittu hakuilmoituksessa (valtiovarainministeriön ohje VM/2118/00.00.00/2016). Virkaan nimitettävältä vaadittavat edellytykset riippuvat asianomaisten tehtävien laadusta ja sisällöstä. Tällä on merkitystä, kun harkitaan nimitysperusteiden keskinäistä painotusta ja painotuksen vaikutusta viran hakijoiden ansioiden vertailussa. Esimerkiksi tehtävien hoidon edel- 4/6

lyttämä vieraiden kielten taito, yhteistyökyky sekä suullinen ja kirjallinen ilmaisutaito kuuluvat osana nimitysperusteina olevien taidon ja kyvyn arviointiin. (valtiovarainministeriön ohje VM/2118/00.00.00/2016). Oikeusministeriön selvityksen mukaan apulaistietosuojavaltuutettujen päätehtävät ovat tietosuojan valvontaviranomaisen toimialaan kuuluvia tietosuojaan liittyviä substanssitehtäviä. Tietosuojavaltuutettu hyväksyy työjärjestyksen, jossa apulaistietosuojavaltuutettujen tehtävät määritellään. Tietosuojavaltuutettu on suunnitellut apulaistietosuojavaltuutetuille alustavasti tietynlaiset tehtävänjaot, joita 14.11.2018 julkaistuissa rekrytointi-ilmoituksissa kuvailtiin. Tehtävänkuvien suunnittelussa on käytetty apuna tietosuojavaltuutetun tehtävänkuvaa. Hakuilmoituksissa olleet Hakijalta odotamme ja Luemme eduksi -kohdat perustuivat apulaistietosuojavaltuutetuille suunniteltuihin tehtävänkuviin. Molemmat apulaistietosuojavaltuutetut vastaisivat toimiston työjärjestyksen mukaisten asioiden ratkaisemisesta ja johtaisivat vastuulleen kuuluvaa sektoria sekä toimisivat esimiehinä ryhmänsä asiantuntijoille. Sektorit olisi jaettu substanssin mukaan: toinen kuuluisi yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan ja toinen rikosasioiden direktiiviin perustuvan lainsäädännön soveltamisalaan. Oikeusministeriön mukaan sektorin johtotehtävät sopivat yhteen tietosuojalaissa säädetyn kelpoisuusvaatimuksen, käytännössä osoitetun johtamistaidon kanssa, eivätkä siten tuo mukanaan lain ulkopuolisia vaatimuksia tehtävään valittaville. Molemmilta hakijoilta odotettiin henkilöstöjohtamisen taitoja ja valmiuksia rakentaa tietosuojaviranomaisen toimintaa johtoryhmän jäsenenä. Nämä edellytykset liittyvät apulaistietosuojavaltuutettujen rooliin ryhmiensä esimiehinä ja johtoryhmän jäseninä. Oikeusministeriön selvityksen mukaan toisen apulaistietosuojavaltuutetun erityisalueeksi on suunniteltu ja rekrytointiilmoituksessa mainittu tietosuojavaltuutetun toimiston toimintaedellytyksistä huolehtiminen. Hänen yhtenä tehtävänään olisi toiminnan suunnittelu, strateginen ennakointityö, tulosohjaus ja toiminnan kehittäminen. Koska nämä tehtävät ovat myös tietosuojavaltuutetun tehtäviä, ne on oikeusministeriön mukaan katsottu tarpeelliseksi sisällyttää yhtenä tehtävänä hänen sijaisensa tehtävänkuvaan. Viranhakuilmoituksessa tulee ilmoittaa laissa säädetyt kelpoisuusvaatimukset, jotka ovat ehdottomia edellytyksiä virkaan nimittämiselle. Säädettyjen kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakijan muu osaaminen, kokemus tai henkilökohtaiset ominaisuudet voidaan lukea hakijan eduksi. Nimittävällä viranomaisella on harkintavaltaa sen suhteen, millaista osaamista, kokemusta tai ominaisuuksia virkaa tai virkasuhdetta täytettäessä halutaan painottaa. Hakijoiden eduksi luettavien seikkojen tulee kuitenkin olla johdettavissa kyseisen viran tehtävien sisällöstä. Hakijan eduksi luettavat seikat tulee myös ilmoittaa hakuilmoituksessa. Apulaistietosuojavaltuutettujen virkasuhteita koskevista hakuilmoituksista käy nähdäkseni selkeästi ilmi, miltä osin on kyse säädetyistä kelpoisuusvaatimuksista, jotka ovat ehdottomia vaatimuksia virkasuhteeseen nimitettävälle, ja miltä osin on kyse hakijan eduksi luettavasta kokemuksesta tai ominaisuuksista. Oikeusministeriö on perustellut näitä seikkoja apulaistietosuojavaltuutetuille suunnitelluilla tehtävänkuvilla. Ministeriön harkintavaltaan kuuluu arvioida nämä seikat apulaistietosuojavaltuutetuille suunniteltujen tehtävien sisällön perusteella, kunhan ne liittyvät tehtävien laatuun ja sisältöön. Hakuilmoituksista ilmenee myös, että apulaistietosuojavaltuutetut toimivat jäseninä kollegiossa, joka päättää hallinnollisen seuraamusmaksun määräämisestä. Tietosuojalain ja sen esitöiden perusteella apulaistietosuojavaltuutettu on samalla tavalla toiminnassaan ja asemaltaan itsenäinen ja riippumaton kuin tietosuojavaltuutettu. Apulaistietosuojavaltuutetut eivät siten ole alaissuhteessa tietosuojavaltuutettuun. Apulaistietosuojavaltuutetuilla on tehtäviensä hoidossa sa- 5/6

mat toimivaltuudet kuin tietosuojavaltuutetulla. Ehdotetulla sääntelyllä on pyritty varmistamaan hallinnollisia seuraamusmaksuja koskevassa päätöksenteossa edellytetty asiantuntemus, riippumattomuus ja puolueettomuus (HaVM 13/2018 vp). Tätä taustaa vasten hakuilmoituksen sanamuotoa, jonka mukaan toisen apulaistietosuojavaltuutetun erityisvastuualueena on huolehtia tietosuojavaltuutetun apuna ja johtoryhmän jäsenenä tietosuojaviranomaisen kyvystä huolehtia sille kuuluvat kansainväliset ja EU-oikeuteen perustuvat tehtävät ja toisen apulaistietosuojavaltuutetun erityisvastuualueena on huolehtia tietosuojavaltuutetun apuna ja johtoryhmän jäsenenä toimiston toimintaedellytyksistä ja kyvystä hoitaa sille kuuluvat tehtävät, ei nähdäkseni voida pitää lainvastaisena tai harhaanjohtavana. Käytettävissä olevan selvityksen ja edellä selostetun perusteella ei ole ilmennyt aihetta epäillä oikeusministeriön menetelleen hakuilmoitusten julkaisemisessa lainvastaisesti tai harkintavaltansa ylittäen. 6/6 Oikeuskansleri Tuomas Pöysti Esittelijäneuvos Johanna Koivisto