Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

Samankaltaiset tiedostot
Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

TOIMINTAKERTOMUS Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2005

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

TURUN KEMISTIKERHO RY

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

2016 TOIMINTAKERTOMUS

SYYSKOKOUS

Kokouksen esityslista

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa.

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Vars.jäsenet Malla Dunder Varajäsenet Ulla Eerola

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2

Soukan Kamerat ry Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Toimintakertomus 2015

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

SYYSKOKOUS

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Toimintakertomus 2012

Turun Senioriurheilijat ry

Mikkeli Pöytäkirja 1/ (10) Suomenniemen aluejohtokunta Aika , klo 18:10-18:59. kahvila-ravintola Salmenranta

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Turun luonnonsuojeluyhdistys ry:n toimintakertomus 2015

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Transkriptio:

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Toimintakertomus 2016 1. Toimihenkilöt Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Susiluoma ja varapuheenjohtajana Markku Lemmetty. Hallituksen muut jäsenet olivat Amanda Ahonurmi, Ritva Kupari, Hannu Laakkonen, Silja Parri, Anne Pennanen, Anita Pätynen ja Ulla-Sinikka Sihvonen. Hallituksen varajäsenenä olivat Marjaana Lehto ja Kaisa Tervonen. Sihteerinä toimi Anne Pennanen, taloudenhoitajana Ulla-Sinikka Sihvonen, tiedottajana Ritva Kupari ja kotisivuvastaavana Amanda Ahonurmi. Anita Pätynen käynnisti perhetoimintaa. Toiminnantarkastajina olivat Marja Kupari ja Pekka Tikkanen. 2. Jäsenmäärä Vuoden 2016 aikana yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi 13 jäsenellä ja oli vuoden lopussa 945 henkeä. 3. Kokoukset ja ansiomerkit Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 30.3. Keski-Suomen luontomuseolla. Osallistujia oli yhteensä kymmenen henkeä. Kokouksen jälkeen eräopas Minna Jakosuo opasti retkeilyn perustaitoihin. Kokouksessa myönnettiin Irma Heiskaselle, Hannu Laakkoselle ja Silja Parrille Suomen luonnonsuojeluliiton hopeinen ansiomerkki yli kymmenen vuoden toiminnasta.

Yhdistyksen puheenjohtaja Heikki Susiluoma (vasemmalla) luovutti kevätkokouksessa Luonnonsuojeluliiton hopeisen ansiomerkin Irma Heiskaselle ja Hannu Laakkoselle. Silja Parri sai oman ansiomerkkinsä myöhemmin. Sääntömääräisessä syyskokouksessa Jyväskylän Ladun Soppimajassa 8.10. oli paikalla yhdeksän jäsentä. Kokousasioiden jälkeen retkeilimme majan ympäristössä ja saunoimme. Hallitus kokoontui yhdeksän kertaa toimintavuoden aikana. 4. Tiedottaminen Jäsenistölle tiedotettiin tapahtumista ja ajankohtaisista asioista aiempien vuosien tapaan kahdella jäsenkirjeellä, jotka lähetettiin helmikuussa ja syyskuussa. Kirje lähetettiin sähköisenä niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa. Näille jäsenille lähetettiin myös ajantasaisia tiedotteita tapahtumista sähköpostilla. Tapahtumista ilmoiteltiin myös yhdistyksen kotisivuilla ja facebooksivulla, Luonnonsuojelijassa, Keskisuomalaisen menopalstalla, paikallisradiossa sekä Jyväskylän kaupungin tapahtumakalenterissa netissä.

5. Tapahtumat 5.1. Yleisötilaisuudet Järjestimme Kohtuutalouden aika? -tilaisuuden Jyväskylän kaupunginkirjaston pienessä luentosalissa 26.4. Aiheesta olivat puhumassa ja keskustelemassa Talous kasvun jälkeen kirjan kirjoittajat Tuuli Hirvilammi, Maria Joutsenvirta, Marko Ulvila ja Kristoffer Wilén. Kuulijoita oli noin 65 henkeä. Eläinten ajatusmaailma luonnontieteellisessä valossa tilaisuus 11.11. houkutteli kirjaston pieneen luentosaliin noin 80 henkeä. Aiheesta puhui ekologi, evoluutiobiologi FM Noora Kaunisto. 5.2. Retket Teimme 11.3. pöllöretken kimppakyydein Hannu Laakkosen opastamana. Retkelle osallistui 16 henkeä. Hankasalmen Pieni-Kaihlaselle, Laukaan Lapinjärvelle ja Vuonteelle tehtiin linturetki kimppakyydein 14.5. Hannu Laakkosen opastamalle retkelle osallistui 12 henkeä. Retkeläiset tutkimassa Muuramenharjun suppaa.

Luonnonkukkapäivän retki 19.6. suuntautui Muuramen Hetteen niitylle. Oppaina olivat Kaisa Tervonen ja Kaisa Raatikainen. Yhdistys tarjosi bussimatkan osallistujille, joita oli 30-40 henkeä. Muuramenharjulla patikoitiin 1.9. Markku Lemmetyn johdolla tutustuen alueen geologiaan. Mukana oli 17 henkeä. Muuratsalossa retkeiltiin 1.10. Heikki Susiluoman johdolla. Retkelle osallistui 18 henkeä. Joutsenten kerääntymiä ja loppusyksyn vesilintuparvia tarkkailtiin 29.10. Oppaana oli Hannu Laakkonen. Kimppakyytiretkelle osallistui kolme henkeä. 5.3. Perhetoiminta Anita Pätynen valmisteli yhteistyössä ympäristöluotsien ja Luonto-Liiton Keski-Suomen piirin (Kessu) kanssa perhetapahtuman, joka toteutettiin Jyväskylän Haukanniemessä 17.4. Tapahtumaan osallistui yli 200 henkeä. Kesän aikana Kessun kanssa järjestettiin lisäksi kuusi pienimuotoisempaa perheille sopivaa luontoretkeä touko-, kesä-, heinä- ja elokuussa.

Haukanniemen perhetapahtuman tunnelmaa. 5.4. Talkoot Osallistuimme linnunpönttötalkoisiin yhdessä Palokan luontokerho Palosirkkojen kanssa 19.3. Pönttöjä oli Palokan koululla tekemässä noin kymmenen henkeä. Yhdistys oli opastamassa linnunpönttöjen tekoa myös Tuttirock-tapahtumassa Riihivuoressa 14.5. Lapsiperheet valmistivat yli 40 pönttöä ripustettavaksi luontoon. Jättipalsamin torjuntatalkoot Viitaniemen Eerolanlahdella pidettiin 11.6. Anita Pätysen johdolla. Talkoot järjestettiin osana Jyväskylän kaupungin haittakasvikampanjaa. Niihin osallistui neljä henkeä. Järjestimme niittotalkoot Muuramen Hetteellä Keski-Suomen Ely-keskuksen avustamana 25.7. Talkoisiin osallistui neljä henkeä.

Tuttirock-tapahtumassa Riihivuoressa koottiin yli 40 linnunpönttöä. 6. Muu toiminta Heikki Susiluoma ja Markku Julkunen osallistuivat Jyväskylän kaupungin uuden metsäohjelman suunnittelua käynnistävään ennakkohaastatteluun. Varsinainen yhdistyksen edustaja pienemmässä suunnitteluryhmässä on Miia Kokkonen. Kasvikerho kokoontui Johanna Hallmanin vetämänä luontomuseolla kahdeksan kertaa. 7. Myönnetyt avustukset Palokan koulun luontokerho Palosirkoille annettiin 100 euron avustus linnunpönttötalkoisiin.

8. Yhteistyö Yhteistyö Luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin kanssa jatkui edellisten vuosien tapaan. Yhdistys toimi alivuokralaisena piirin toimitilassa maksaen 10 prosenttia tilan vuokrasta ja sähkökuluista. Piirin kanssa jaettiin myös mm. kokouksista ja yleisötilaisuuksista aiheutuneita kuluja. Tiedotimme jäsenistölle Korpilahden luonnonsuojeluyhdistyksen ja Kessun tapahtumista. Jatkoimme yhteistyötä myös muiden Jyväskylässä toimivien ympäristöjärjestöjen ja Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen kanssa.