AVIOERON LIITÄNNÄISVAATIMUKSET JA NIIDEN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

AVIOERON LIITÄNNÄISVAATIMUKSET JA NIIDEN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA Tytti Hietanen Opinnäytetyö Toukokuu 2012 Liiketalouden koulutusohjelma Oikeudellisen asiantuntijuuden suuntautumisvaihtoehto Tampereen Ammattikorkeakoulu

TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Liiketalouden koulutusohjelma Oikeudellisen asiantuntijuuden suuntautumisvaihtoehto HIETANEN, TYTTI: Avioeron liitännäisvaatimukset ja niiden käsittely käräjäoikeudessa Opinnäytetyö 61 sivua Toukokuu 2012 Avioerojen määrä on Suomessa vuosittain yli 13 000. Avioerojen yleisyydestä huolimatta avioeron liitännäisvaatimusten käsite ja sisältö jää monelle epäselväksi. Opinnäytetyön tavoitteena oli parantaa ihmisten liitännäisvaatimusasioiden tuntemusta. Opinnäytetyössä tarkasteltiin erityyppisten liitännäisvaatimusten sisältöä ja niiden käsittelyn kulkua Suomen käräjäoikeuksissa. Opinnäytetyön tarkoituksena oli laatia avioeron liitännäisvaatimuksista ja niiden käräjäoikeuskäsittelystä tiivis mutta samalla suhteellisen kattava tietopaketti yksiin kansiin. Työn tarkoituksena oli, että siitä hyötyvät sekä opiskelijat että esimerkiksi avioeroprosessissa olevat tai sitä harkitsevat henkilöt. Opinnäytetyön tuli vastata kysymyksiin liitännäisvaatimusten käsitteestä, sen sisällöstä ja oikeuskäsittelyn vaiheista. Avioeron liitännäisvaatimukset voivat kohdistua puolisoiden välisiin varallisuussuhteisiin tai toisaalta lapsiin liittyviin asioihin. Liitännäisvaatimuksista yleisimpiä ovat lapsiin, erityisesti huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyvät vaatimukset. Liitännäisvaatimusasiat tulevat käräjäoikeudessa vireille pääsääntöisesti hakemusasioina. Liitännäisvaatimukset voidaan käsitellä kirjallisesti niiden ollessa riidattomia, mutta riitaiset asiat etenevät suulliseen istuntokäsittelyyn. Riitaisistakin liitännäisvaatimusasioista suuri osa ratkaistaan jo asian valmisteluvaiheessa, ja pääkäsittelyvaiheeseen edetään suhteellisen harvoin. Avioeron liitännäisvaatimusasiat ja erityisesti lapsia koskevat riidat asettavat niitä ratkaiseville tuomareille omantyyppiset haasteensa. Liitännäisvaatimusasioita käsittelevien tuomareiden ammattitaidossa korostuvat asioiden luonteesta johtuen muun muassa erinomaiset sosiaaliset taidot. Nämä taidot ovat suuressa roolissa esimerkiksi oikeudenkäynnille vaihtoehtoisessa menettelyssä, eli tuomioistuinsovittelussa. Siinä sovinnolliseen ratkaisuun pyritään vapaamuotoisessa käsittelyssä tuomarin toimiessa sovittelijana. Yhtenä tulevaisuuden tavoitteena voidaan nähdä se, että tuomioistuinsovittelua olisi mahdollista hyödyntää ja sen asemaa menettelytapana tulisi korostaa erityisesti lapsiin liittyvissä asioissa nykyistä enemmän. Asiasanat: avioero, ositus, lapsen huolto, tuomioistuinkäsittely

ABSTRACT Tampereen ammattikorkeakoulu Tampere University of Applied Sciences Degree programme in Business Administration Option of Legal Expertise HIETANEN, TYTTI: Secondary Claims for Divorce and Their Court Proceedings in District Court Bachelor's thesis 61 pages May 2012 The annual number of divorce cases in Finland is approximately 13 000. Despite their frequency, the concept of secondary claims for divorce is somewhat unclear to many people. The purpose of the thesis was to improve people s knowledge of the secondary claims. The thesis reviewed the contents of different types of secondary claims for divorce and their court proceedings in district court. The objective of the thesis was to write out a compact but at the same time a relatively comprehensive information package about secondary claims for divorce and their court proceedings. The thesis was designed to serve not only students, but also the people who are considering or already have a divorce process in progress. The thesis was supposed to answer questions about the concept, the contents and the handling phases of secondary claims. There are two kinds of secondary claims for divorce. They can either be related to the financial relations of the spouses or they can be focused on the children s matters. Most commonly presented claims are focused specifically on the child custody and visitation rights. Undisputed secondary claims cases can be processed simply in writing, but disputed cases are handled in court hearings. Many of the disputed cases are already settled during the court s preparation phase before the main hearing. Secondary claims cases and particularly the ones that handle children s matters are challenging to court judges. In such cases the judge has to have for example excellent social skills. Those skills act an important role in court mediation. The spouses are able to choose this alternative procedure over the actual court proceedings. Court mediation is a special procedure, in which a court judge acts as a mediator in an informal process and tries to find an understanding between the two parties. As a future goal, court mediation could be better exploited and underlined than today, especially in the cases that are focused on children s matters. Key words: divorce, division, custody, court proceedings

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 7 2 AVIOEROPROSESSI SUOMESSA... 8 2.1 Avioero harkinta-ajan jälkeen... 8 2.2 Avioero ilman harkinta-aikaa... 9 3 AVIOERON LIITÄNNÄISVAATIMUKSET... 11 3.1 Liitännäisvaatimusten kahtiajako... 11 3.2 Yhteiselämän lopettaminen... 12 4 PUOLISOIDEN TALOUDELLISIIN SUHTEISIIN LIITTYVÄT VAATIMUKSET... 14 4.1 Avioliiton varallisuussuhteista... 14 4.2 Omaisuuden ositus... 16 4.2.1 Ositusperusteet ja ositettava omaisuus... 16 4.2.2 Ositusmenettely... 17 4.2.3 Sopimusositus ja toimitusositus... 18 4.3 Pesänjakajan määrääminen... 18 4.4 Puolison elatus... 21 4.4.1 Puolison elatuksen tarve ja elatussopimus... 21 4.4.2 Tuomioistuimen päätös elatusavusta... 22 5 LAPSEEN KOHDISTUVAT VAATIMUKSET... 24 5.1 Lapsen huolto ja tapaamisoikeus... 24 5.1.1 Huollon sisältö ja määräytyminen... 24 5.1.2 Vanhempien sopimusvapaus... 25 5.1.3 Tuomioistuimen päätös... 26 5.1.4 Tapaamisoikeus käytännössä... 29 5.2 Lapsen asuminen... 30 5.2.1 Lapsen asumisjärjestelyistä päättäminen... 30 5.2.2 Erilaisia asumismalleja... 30 5.3 Lapsen elatus... 31 5.3.1 Lapsen oikeus elatukseen ja vanhempien elatusvastuu... 31 5.3.2 Oikeus elatusapuun... 32 5.3.3 Elatusavun vahvistaminen... 33 5.3.4 Elatusavun määrä ja maksaminen... 35 5.3.5 Elatusavun muuttaminen ja palauttaminen... 37 6 LIITÄNNÄISVAATIMUSTEN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA... 40 6.1 Tuomioistuinkäsittelyn yleisistä periaatteista liitännäisvaatimusasioissa... 40

5 6.2 Liitännäisvaatimusasian käsittelyjärjestys... 42 6.3 Kirjallinen valmistelu ja käsittely... 43 6.4 Suullinen istuntokäsittely... 44 6.4.1 Valmisteluistunto... 44 6.4.2 Pääkäsittely... 47 6.5 Tuomioistuinsovittelu... 49 6.6 Liitännäisvaatimusasian käsittelyn ominaispiirteitä ja haasteita... 52 7 POHDINTA... 55 LÄHTEET... 59

6 LYHENTEET JA TERMIT AL avioliittolaki 13.6.1929/234 ElatusL laki lapsen elatuksesta 5.9.1975/704 ETukiL elatustukilaki 29.8.2008/580 HE hallituksen esitys HolhTL laki holhoustoimesta 1.4.1999/442 HTL laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361 IndeksiL laki eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin 29.8.2008/583 KKO korkein oikeus, korkeimman oikeuden päätös OK oikeudenkäymiskaari 1.1.1734/4 PK perintökaari 5.2.1965/40 PL Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 RPL laki rekisteröidystä parisuhteesta 9.11.2001/950 TuomSovL laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa 29.4.2011/394 YTJulkL laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 30.3.2007/370

7 1 JOHDANTO Avioerot ovat nykyajan Suomessa arkipäivää. Tilastokeskuksen 1 mukaan vuonna 2011 solmittiin yli 28 000 avioliittoa ja samana vuonna avioerojen määrä oli yli 13 000. Avioeroon liittyvät säännökset ja käytänteet ovat erityisesti nykypäivänä tärkeä osa perheoikeuden alaa. Avioeroprosessin ja siihen liittyvien liitännäisvaatimusten sisällön sekä käräjäoikeuden liitännäisvaatimuksiin liittyvien käsittelykäytäntöjen tunteminen on jo avioerojen yleisyyden vuoksi tärkeää niin avioeroprosessia harkitseville tai sitä läpikäyville ihmisille, kuin myös oikeudellisten aineiden opiskelijoille. Tämän opinnäytetyön tavoitteena on lisätä sekä maallikoiden että esimerkiksi oikeustradenomiopiskelijoiden tietämystä avioeron liitännäisvaatimuksista ja niiden käsittelystä käräjäoikeudessa. Opinnäytetyön tarkoitus on laatia tiivis mutta samalla suhteellisen kattava tietopaketti avioeron liitännäisvaatimuksista ja niiden käräjäoikeuskäsittelyn kulusta. Opinnäytetyö tarjoaa näin sekä teoriatietoa liitännäisvaatimuksista ja niiden sisällöstä, kuin myös käytännönläheisempää tietoa niiden käsittelyprosessista käräjäoikeudessa. Näistä tiedoista on opiskelijoille hyötyä erityisesti käräjäoikeudessa suoritettavaa harjoittelua ajatellen. Opinnäytetyön alussa kerrotaan lyhyesti avioeroprosessista yleisesti. Työn painopiste on kuitenkin varsinaisesta avioeroasiasta erillään käsiteltävien liitännäisvaatimusten määrittelyssä ja niiden käräjäoikeudessa tapahtuvan käsittelyprosessin esittelyssä. Avioeron liitännäisvaatimusten määrittelyn taustalla lähteinä ovat vahvasti lainsäädäntö ja oikeuskirjallisuus sekä muu erityyppinen lähdemateriaali, kuten tutkimukset, ohjeet ja julkaisut. Käsittelyprosessin esittelyssä lähteinä käytetään edellä mainittujen lisäksi käräjätuomarien haastatteluita, joiden kautta opinnäytetyöhön saadaan faktatiedon lisäksi hieman asiantuntijoiden näkökulmaa liitännäisvaatimusasioiden käsittelystä. Tämä opinnäytetyö ei haastattelulähteiden läsnäolosta huolimatta ole empiirinen työ, vaan se on tehty lainopillisesta näkökulmasta ja vastaa kysymyksiin avioeron liitännäisvaatimusten käsitteestä, sisällöstä ja siitä, miten liitännäisvaatimusasioita käsitellään käräjäoikeudessa. 1 Tilastokeskus 2012

8 2 AVIOEROPROSESSI SUOMESSA Avioero käsitellään tuomioistuimessa erillisenä asiana. Jos puolisoilla on avioerohakemuksen ohella liitännäisvaatimuksia, käräjäoikeus käsittelee ne omana kokonaisuutenaan erillään varsinaisesta avioeroasiasta. Avioeroasioihin liittyen on hyvä muistaa, että avioeron ja liitännäisvaatimusten käsittelyt käräjäoikeudessa eivät riipu toisistaan. Näin ollen esimerkiksi avioeron ja liitännäisvaatimusasian käsittelyajat voivat olla huomattavan eripituisia toisiinsa nähden. Seuraavassa lyhyt katsaus itsenäisesti käsiteltävän varsinaisen avioeroasian kulkuun sekä harkinta-ajan jälkeen että ilman harkinta-aikaa. 2.1 Avioero harkinta-ajan jälkeen Avioeroasia tulee vireille tuomioistuimessa kirjallisen avioerohakemuksen saavuttua käräjäoikeuteen. Avioeroa haetaan käräjäoikeudesta siinä kunnassa, jossa jommallakummalla puolisoista on kotipaikka. 2 Avioeroasian käsittelyssä tuomioistuin ei tutki syitä siihen, minkä vuoksi avioeroa haetaan, eikä myöskään ota kantaa puolisoiden välisiin henkilökohtaisiin suhteisiin 3. Rekisteröity parisuhde puretaan samalla tavoin kuin avioliitto ja sen purkamiseen sovelletaan avioliittolain avioerosäännöksiä, kuten laissa rekisteröidystä parisuhteesta säädetään (RPL, 950/2001, 7 ). Harkinta-aikaperusteinen avioero on kaksivaiheinen prosessi, joka pannaan vireille niin sanotulla I-vaiheen hakemuksella 4. Avioerohakemus voi olla puolisoiden yhteinen tai toisen puolison yksin tekemä. Jos hakemuksen tekee toinen puoliso yksin, on tuomioistuimen annettava hakemus toiselle puolisolle tiedoksi niin kuin haasteen tiedoksi antamisesta säädetään ja varattava tälle tilaisuus tulla asiassa kuulluksi. Harkinta-aika alkaa avioliittolain (AL, 234/1929, 26,28 ) mukaan siitä hetkestä, kun puolisoiden yhteinen avioerohakemus jätetään tuomioistuimelle, tai kun toisen puolison yksin tekemä hakemus on annettu tiedoksi toiselle puolisolle. 2 Litmala 2002, 9 3 Oikeusministeriö 2011 4 Litmala 2002, 9

9 Kun kuuden kuukauden pituinen harkinta-aika on kulunut, on hakijoiden toimitettava käräjäoikeuteen II-vaiheen hakemus, jolla haetaan lopullista avioeroa 5. Hakemuksen voivat avioeroprosessin jälkimmäisessä vaiheessa tehdä puolisot yhdessä tai toinen puoliso yksin täysin riippumatta siitä, onko ensimmäinen hakemus tehty yksin vai yhdessä. Joka tapauksessa puolen vuoden harkinta-ajan kuluttua puolisoille syntyy velvollisuus reagoida, mikäli avioeroasia halutaan saattaa loppuun saakka. Ellei toisen vaiheen avioerohakemusta toimiteta käräjäoikeudelle ennen kuin yksi vuosi on kulunut harkinta-ajan alkamisesta, avioeroasia raukeaa. 6 Harkinta-aikaperusteinen avioero voidaan siis myöntää aikaisintaan kuuden kuukauden ja viimeistään vuoden kuluttua siitä, kun avioeroasia tuli vireille 7. Mikäli II-vaiheen hakemus ei saavu käräjäoikeuteen määräajassa, oikeus tekee avioeroasiassa päätöksen, jonka mukaan asia jää sillensä. Käräjäoikeus ei erikseen tiedota päätöksestä puolisoille. Jos puoliso tai puolisot haluavat edelleen erota, mutta harkinta-ajan alkamisesta on kulunut yli vuosi, on koko prosessi aloitettava uudelleen alusta 8. Harkinta-aikaperusteisen avioeroprosessin ja siihen sisällytettyjen tarkkojen määräaikojen tarkoituksena on, että eroa hakevat puolisot osoittavat avioeroprosessissa omaa aktiivisuutta ja toimintansa kautta näyttävät sitoutumisensa avioeropäätökseen. Kun puolisot ovat koko prosessin ajan tietoisia sen vaiheista ja määräaikojen kulumisesta, he voivat välttää ikävät yllätykset, kuten määräaikojen umpeutumisen ja sitä kautta eroprosessin turhan pitkittymisen. 2.2 Avioero ilman harkinta-aikaa Puolisoilla on oikeus avioeroon ilman kuuden kuukauden harkinta-aikaa, mikäli he ovat asuneet viimeiset kaksi vuotta keskeytyksettä erillään toisistaan (AL 25 ). Sillä, mistä syystä puolisot ovat asuneet erillään, ei ole merkitystä. Pitkän erillään asumisen katsotaan jo itsessään antavan kummallekin puolisolle mahdollisuuden harkittuun 5 Oikeuslaitos 2011 6 Gottberg 2010, 47 48 7 Litmala 2002, 11 8 Gottberg 2010, 48

10 päätökseen avioliiton purkamisesta. Tämän vuoksi ero ilman harkinta-aikaa on pidempään erillään asuneille mahdollinen. 9 Puolisot on tuomittava avioeroon ilman harkinta-aikaa myös siinä tapauksessa, jos he ovat sukua toisilleen suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa, sisaruksia tai puolisisaruksia tai jos jompikumpi puolisoista on avioliiton solmimisen aikana ollut jo ennestään avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa (AL 27 ). Tällaisessa tapauksessa myös virallisella syyttäjällä on velvollisuus käynnistää avioeroasia. Kyseisen kaltaiset tapaukset ovat kuitenkin nykyaikaisen väestötietojärjestelmän aikana äärettömän harvinaisia 10. 9 Gottberg 2010, 49 10 Gottberg 2010, 48 49

11 3 AVIOERON LIITÄNNÄISVAATIMUKSET Avioeron yhteydessä ratkaistaviksi tulevat kysymykset liittyivätpä ne taloudellisiin asioihin tai lapsiin ovat periaatteessa kaikki puolisoiden keskenään sovittavissa. Kun puolisoiden keskenään tekemät sopimukset on asianmukaisesti tehty tai esimerkiksi lapsiin liittyvissä asioissa sosiaalitoimen vahvistamia, ei tuomioistuimen tarvitse ratkaista muuta kuin varsinainen avioeroasia. Riitaisissa tilanteissa tai silloin, kun puolisot haluavat vahvistetun sopimuksen sijaan asiastaan tuomioistuimen päätöksen, tuomioistuimen ratkaistavaksi voi avioeroasian ohella tulla myös varallisuuteen tai lapsiin liittyviä liitännäisasioita. Tässä luvussa kerrotaan yleisesti, mitä liitännäisvaatimukset ovat ja miten niitä voidaan jaotella. Tarkempi perehtyminen vaatimusten sisältöön seuraa tulevissa pääluvuissa. Tässä luvussa selvitetään myös yhteiselämän lopettamisen käsitettä. 3.1 Liitännäisvaatimusten kahtiajako Avioeron liitännäisvaatimusten aihepiirit ovat selkeästi kaksijakoiset, ja vaatimukset voidaankin jakaa karkeasti kahtia sen perusteella, liittyvätkö ne rahaan vai lapsiin. Tämän jaottelun seurauksena voidaan nimetä liitännäisvaatimusten kaksi ryhmää: puolisoiden taloudellisiin suhteisiin liittyvät sekä lapseen kohdistuvat vaatimukset. Tämän ryhmittelyn lisäksi puolisot voivat avioeroon liittyen esittää vaatimuksen yhteiselämän lopettamisesta, josta kerrotaan tarkemmin omassa alaluvussaan. Puolisoiden taloudellisiin suhteisiin liittyvistä asioista avioeroa hakeva pariskunta voi esittää vaatimuksen omaisuuden osituksesta, ositukseen liittyen pesänjakajan määräämisestä tai toiselle puolisolle suoritettavasta elatusavusta avioeron jälkeen. Lapseen kohdistuvien vaatimusten aiheina sen sijaan voivat olla lapsen huolto ja tapaamisoikeus, lapsen asuminen sekä lapsen elatukseen liittyvät kysymykset. Lapseen kohdistuvat liitännäisvaatimukset ovat eroprosessien yhteydessä huomattavasti yleisempiä kuin taloudellisiin suhteisiin liittyvät vaatimukset, ja joissakin yhteyksissä termillä liitännäisvaatimukset viitataankin ainoastaan lasten asioita koskeviin vaatimuksiin.

12 Oikeuskirjallisuudessa käsitteellä avioeron liitännäisvaatimukset saatetaan viitata toisinaan pelkästään lapsiin kohdistuviin vaatimuksiin. Kuten sanottu, liitännäisvaatimuksiin kuuluu kuitenkin näiden lisäksi myös taloudellisiin asioihin liittyviä vaatimuksia. Sekä lapsiin kohdistuvia että puolisoiden taloudellisiin suhteisiin liittyviä avioeron liitännäisvaatimuksia voidaan saattaa tuomioistuimen ratkaistaviksi avioerohakemuksen yhteydessä. Tästä johtuen liitännäisvaatimusten jakamista kahteen ryhmään aihepiirinsä perusteella voidaan pitää hyvin perusteltuna. 3.2 Yhteiselämän lopettaminen Avioliittolain tullessa alkuperäisessä muodossaan voimaan vuonna 1930, siihen ei sisältynyt säännöksiä, joiden perusteella puoliso olisi voinut vaatia toista puolisoa muuttamaan pois yhteisestä kodista ennen avioeroasian vireille tuloa, vaan vasta silloin kun avioeroasia oli otettu oikeuden käsittelyyn. Avioerolainsäädännön uudistuksen myötä vuonna 1988 tuli mahdolliseksi esittää yhteiselämän lopettamista koskeva vaatimus jo avioliiton aikana, avioeroprosessin yhteydessä tai vielä avioeron tultua lainvoimaiseksi. 11 Tavallisesti vaatimukset yhteiselämän lopettamisesta esitetään kuitenkin avioeroasian yhteydessä 12. Yhteiselämän lopettamista voi vaatia ilman avioeron hakemista, eikä yhteiselämän lopettaminen itsessään johda avioeroon. Yhteiselämän lopettamiselle ei tarvitse olla perustetta. 13 Yhteiselämän lopettamista koskeva vaatimus voidaan tehdä avioerohakemuksen yhteydessä liitännäisvaatimuksena tai yksinään erillisenä hakemuksena 14. Kuten avioero, yhteiselämän lopettamista koskeva asia pannaan vireille puolisoiden yhteisellä tai toisen puolison yksin tekemällä hakemuksella (AL 28 ). Käytännössä yhteiset hakemukset ovat harvinaisia, mutta perusteltuja esimerkiksi tilanteessa, jossa puolisot ovat yksimielisiä siitä, että erilleen on muutettava, mutta eri mieltä poismuuttavasta osapuolesta 15. 11 Aarnio & Kangas 2010, 30 32 12 Litmala 2002, 16 13 Väestöliitto 2012 14 Litmala 2002, 16 15 Aarnio & Kangas 2010, 32

13 Monissa tapauksissa vaatimuksen yhteiselämän lopettamisesta esittää yksin toinen puoliso, joka voi olla käytännössä fyysisesti heikompi 16. Tällöin ollaan usein tilanteessa, jossa puolisoiden välillä esiintyy väkivaltaa. Puolisoista väkivallan kohteena oleva osapuoli voi tehdä yhteiselämän lopettamista koskevan hakemuksen ilman avioeroaikomustakin. Perheväkivallan uhri voi hakea tällä tavoin avioeroprosessia nopeampaa ulospääsyä vaikeasta parisuhdetilanteesta. Yhteiselämän lopettamista koskevien säännösten taustalla onkin ajatus perheväkivalta- tai päihteidenkäyttötilanteista, joihin on pystyttävä puuttumaan nopeasti 17. Yhteiselämän lopettamista koskeva päätös jakautuu kolmeen osaan. Ensinnäkin tuomioistuin päättää siitä, kumpi puolisoita saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin. Ratkaisun perusteena on se, kumpi puolisoista on enemmän asunnon tarpeessa. Sillä, onko asunto oma tai vuokrattu, ei ole merkitystä. Määräyksen antamiseen ei myöskään vaikuta se, kumpi puolisoista on asunnon omistaja tai kuuluuko asunto avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen vai ei. Toisena päätöksen osana tuomioistuin voi häädön uhalla velvoittaa toisen puolison muuttamaan pois yhteisestä kodista. Kolmanneksi tuomioistuin voi oikeuttaa puolison käyttämään toisen puolison omistamaa irtainta omaisuutta. Kyseisen omaisuuden on kuuluttava yhteisesti käytettäväksi tarkoitettuun koti-irtaimistoon. Määräys voidaan antaa myös puolison ja lasten henkilökohtaista käyttöä varten tarkoitetusta omaisuudesta tai toisen puolison omistamista työvälineistä. 18 Yhteiselämän lopettamista koskeva päätös on voimassa toistaiseksi, mutta enintään kaksi vuotta. Päätös voi raueta tätä aikaisemmin silloin, kun puolisoiden välillä toimitettu omaisuuden erottelu tai ositus tulee lainvoimaiseksi. Ellei päätöksessä toisin määrätä, tuomioistuimen antama päätös on heti täytäntöönpanokelpoinen, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa. (AL 24.) Vaikka yhteiselämän lopettamista koskevasta päätöksestä olisi valitettu hovioikeuteen, se ei vaikuta päätöksen täytäntöönpanokelpoisuuteen 19. 16 Aarnio & Kangas 2010, 32 17 Gottberg 2010, 45 18 Aarnio & Kangas 2010, 33 19 Aarnio & Kangas 2010, 34

14 4 PUOLISOIDEN TALOUDELLISIIN SUHTEISIIN LIITTYVÄT VAATIMUKSET Avioliiton solmimisen kautta puolisot sitoutuvat myös noudattamaan aviopuolisoiden taloudellisia suhteita ja omaisuutta koskevaa oikeudellista sääntelyä. Sääntely ei juuri vaikuta avioliiton aikana, vaan sen soveltaminen tulee suurelta osin ajankohtaiseksi vasta mahdollisen avioeron yhteydessä. Tässä luvussa kerrotaan puolisoiden varallisuuteen, sen jakamiseen sekä puolisoiden toimeentuloon liittyvistä kysymyksistä, joita puolisot voivat avioeron yhteydessä saattaa tuomioistuimen ratkaistaviksi. Ensimmäisessä alaluvussa on katsaus avioliiton varallisuussuhteiden perusperiaatteisiin, jotka ovat lähtökohtina aviopuolisoiden taloudellisten suhteiden selvittämisessä. 4.1 Avioliiton varallisuussuhteista Avoliiton purkautuessa rikas ottaa rahansa ja köyhä ottaa nahkansa 20. Näin osuvasti siviilioikeuden professori Urpo Kangas kuvasi haastattelussa tilannetta taloudellisesti melko turvattoman avoliiton purkautuessa. Avioliiton purkautuessa sen sijaan laajaalaiset avioliittolain varallisuussäännökset tulevat sovellettavaksi ja puolisoiden taloudellisia suhteita lähdetään selvittämään niiden pohjalta. Puolisoiden varallisuuteen liittyen yksi AL:n peruslähtökohta on omaisuuden erillisyysperiaate. Sen mukaan omaisuus, mikä puolisolla on avioliittoon mennessään, kuuluu edelleen hänelle, samoin kuin se omaisuus, mitä hän avioliiton aikana saa. 21 Omaisuuden erillisyysperiaatetta täydentää omaisuuden vallinnan erillisyyden periaate, josta säädetään AL 36 :ssä. Omaisuuden yksin omistava puoliso saa vapaasti myydä, pantata, vuokrata tai lahjoittaa omaisuuttaan aviopuolisostaan riippumatta. Poikkeuksena tästä pääsäännöstä ovat AL 38 39 :n vallinnanrajoitukset, joiden mukaan puolisoiden yhteisenä kotina käytettävän kiinteistön tai huoneiston sekä laissa luetellun irtaimen omaisuuden luovuttamiseen tarvitaan toisen puolison suostumus. 22 20 Studio55 2011, haastattelu: Urpo Kangas 21 Aarnio & Kangas 2010, 75 22 Gottberg 2010, 13

15 Omaisuuden erillisyysperiaatetta täydentää loogisesti velkojen erillisyyden periaate. Kumpikin puoliso on AL 52 :n mukaan yksin vastuussa niistä veloista, jotka hän on tehnyt ennen avioliittoa tai avioliiton aikana. Velkojen erillisyysperiaatteen johdosta puolison omaisuutta ei voida ulosmitata toisen puolison velasta. Velkojen erillisyyden periaatteesta on olemassa kaksi poikkeustilannetta. Puolisot ovat yhteisesti tekemästään velasta tai perheen elatusta varten tehdystä velasta vastuussa solidaarisesti. Solidaarisella vastuulla tarkoitetaan sitä, että velkoja voi vaatia koko velan määrää yksin kummalta velalliselta vain. Niin sanottu elatusvelka on kyseessä silloin, kun velkaa on otettu esimerkiksi ruoan, vaatetuksen, asunnon vuokran tai lasten kasvatusmenojen kattamiseksi. 23 Keskeinen käsite puolisoiden varallisuuteen liittyen on avio-oikeus, jolla tarkoitetaan oikeutta toisen omaisuuteen. Avioliiton aikana avio-oikeudella ei ole varsinaista konkreettista merkitystä, mutta avioliiton päättyessä puolisoiden omaisuudet puolitetaan osituksessa avio-oikeuden nojalla 24. Avio-oikeus ei tarkoita yhteisomistusta tai saamisoikeutta, eikä sitä myöskään voi luovuttaa tai pantata 25. Puolisot voivat poistaa avio-oikeuden joko kokonaan tai osittain tekemällä avioehtosopimuksen. Sopimus voidaan tehdä ennen avioliittoa tai avioliiton aikana. Avioehtosopimus on pätevä, kun se on päivätty, allekirjoitettu ja kaksi esteetöntä todistajaa on todistanut sen oikeaksi. Avioehtosopimus on myös rekisteröitävä jommankumman puolison kotipaikan maistraatissa, jotta se tulee voimaan. 26 Jos aviooikeus puolison omaisuuteen on poistettu avioehtosopimuksella, avioeron yhteydessä tai sen jälkeen toimitetaan osituksen sijaan omaisuuden erottelu. Jos puolisot eivät ole tehneet minkäänlaista avioehtosopimusta, avio-oikeus toteutuu täysimääräisenä ja puolisoiden omaisuus jaetaan osituksessa perusperiaatteen mukaisesti puoliksi. 23 Aarnio & Kangas 2002, 82 83 24 Litmala 2002, 20 25 Gottberg 2010, 15 26 Ossa 2006, 30

16 4.2 Omaisuuden ositus 4.2.1 Ositusperusteet ja ositettava omaisuus Kun aviovarallisuusjärjestelmää tarkastellaan voimassa olevan avioliiton aikana, se on yksinkertaisesti omaisuuden erillisyysjärjestelmä. Avioerotilanteen myötä näkökulma muuttuu, ja osituksen näkökulmasta aviovarallisuusjärjestelmää voidaan kutsua aviooikeuden alaisen omaisuuden yhteenlasketun säästön puolitusjärjestelmäksi. 27 Omaisuuden osituksessa puolisoiden aviovarallisuussuhde puretaan. Ositusperusteita on AL 85 :n mukaan kaksi: puolison kuolema ja avioeron vireille tulo. 28 Ositus on avioliittolain 98 :n mukaan toimitettava siinä järjestyksessä, kuin perinnönjaosta on säädetty. Näin ollen ositusasioissa sovellettavaksi laiksi tulee avioliittolain ohella myös perintökaari (PK 40/1965). Ositus on toimitettava, jos puoliso sitä vaatii, eikä toinen puoliso voi estää osituksen käynnistämistä. Ositus ei ole pakollinen toimenpide eikä sen tekemiselle ole asetettu ajallista takarajaa. Ositus on kuitenkin järkevää toimittaa joka tapauksessa, koska toinen puoliso voi pätevästi vaatia ositusta pitkänkin ajan kuluttua avioliiton loppumisesta. 29 Ositus voidaan käynnistää aikaisintaan avioeron tullessa vireille, eli kun avioerohakemus jätetään tuomioistuimelle. Määräaikaa osituksen toimittamiselle ei ole asetettu, mutta usein ositus käynnistyy heti, jotta osapuolet saisivat taloudelliset suhteensa nopeasti järjestettyä. 30 Osituksen piiriin kuuluu sekä ennen avioliiton solmimista omistettu että avioliiton aikana hankittu omaisuus, sekä myös lahjana, perintönä tai testamentilla saatu omaisuus 31. Puolisoilla voi olla myös avio-oikeuden ulkopuolista eli niin sanottua vapaata omaisuutta, joka jätetään osituslaskelman ulkopuolelle. Se puoliso, jonka nimissä vapaa omaisuus on, saa sen myös pitää. 32 Vapaata omaisuutta voi olla esimerkiksi puolison lahjaksi saama omaisuus, jolloin lahjan antaja on 27 Kangas 2006, 212 28 Gottberg 2010, 28 29 Litmala 2002, 21 30 Gottberg 2010, 28 31 Litmala 2002, 22 32 Avomaa 2008, 76

17 määrämuotoisella lahjakirjalla määrännyt, että lahjan saajan puolisolla ei ole aviooikeutta kyseiseen omaisuuteen 33. 4.2.2 Ositusmenettely Osituksessa lasketaan ensin yhteen puolisoiden avio-oikeudelliset omaisuudet ja saatu summa jaetaan kahtia. Molemmille puolisoille kuuluu siis pääsäännön mukaan puolet avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöstä. Puolisoiden yhteinen velka vähennetään kummankin puolison avio-oikeuden alaisesta säästöstä samassa suhteessa kuin se puolisoiden kesken jakaantuu. Myös yhteisesti omistettu omaisuus jaetaan kummankin puolison avio-oikeuden alaiseen säästöön samassa suhteessa kuin omistus. Tämän jälkeen omaisuuden arvosta vähennetään puolisoiden yksityiset velat. Enemmän omistava puoliso on velvollinen tasaamaan omaisuuksien välisen erotuksen maksamalla toiselle puolisolle tasinkoa. 34 Tasinko voidaan suorittaa joko rahana tai avio-oikeuden alaisena omaisuutena. Tasinkoa suorittavalla osapuolella on oikeus valita, millä tavalla hän tasingon suorittaa. 35 Ositusperusteen syntyhetki, joka on avioerotapauksissa eron vireille tulohetki, osoittaa aviovarallisuussuhteen katkeamishetken, eli sen ajankohdan, jonka mukaan ositukseen sisältyvä omaisuus määräytyy. Tämän ajankohdan jälkeen ansaittu tai muutoin saatu omaisuus jää avio-oikeuden ja sitä kautta osituksen ulkopuolelle. Poikkeuksena tälle pääsäännölle on avio-oikeuden alaisen omaisuuden tuotto, joka on kertynyt aviovarallisuussuhteen katkeamishetken jälkeen. Tuotto lasketaan osituksessa mukaan avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen. 36 Vaikka ositusperusteen syntyhetki määrittää ositettavan omaisuuden, osituksessa varallisuutta ei arvosteta saman hetken käypään arvoon, vaan vasta osituksen toimittamishetken käypään arvoon 37. Esimerkillä voi hyvin valaista tilannetta, jossa ositusperusteen syntyhetken ja osituksen toimittamisen välissä kuluvalla ajalla voi olla paljonkin merkitystä osituksen lopputulokseen: Toisella puolisolla on avioeron vireille tullessa osakkeita 100 000 33 Studio55 2011, haastattelu: Urpo Kangas 34 Avomaa 2008, 76 35 Litmala 2002, 23 36 Gottberg 2010, 28 37 Ossa 2006, 31

18 euron arvosta ja toisella puolisolla rahavaroja 100 000 euroa. Ositus toimitetaan vasta vuoden kuluttua eron vireille tulosta eli aviovarallisuussuhteen katkeamishetkestä. Osituksen toimittamisen hetkellä toisen puolison omistamien osakkeiden käypä arvo on noussut 250 000 euroon, mutta toisen puolison rahavarojen määrä on pysynyt samana. Yhteenlaskettu omaisuus on ositushetkellä 350 000 euroa. Näin ollen osakkeiden omistaja on velvollinen suorittamaan tasinkona toiselle puolisolle 75 000 euroa, vaikka heidän omaisuuksiensa arvot olivat aviovarallisuussuhteen katkeamishetkellä olleet yhtä suuret. Tämänkaltaisen esimerkin valossa on hyvä muistaa, että varallisuus arvostetaan vasta ositushetken käypään arvoon huolimatta siitä, milloin aviovarallisuussuhde on katkennut. 4.2.3 Sopimusositus ja toimitusositus Ositus voidaan suorittaa kahdella eri tavalla, joko sopimus- tai toimitusosituksena. Jos puolisot sopivat keskenään omaisuutensa osituksesta, on kyseessä sopimusositus. Kun tapaus on riitainen, monimutkainen tai epäselvä, voidaan hakea käräjäoikeudelta pesänjakajaa suorittamaan toimitusositus. Sopimusosituksessa puolisot sopivat keskenään tai halutessaan asiantuntijan avustuksella omaisuuden jaosta. 38 Sopimusosituksessa laki edellyttää kirjallisen osituskirjan laatimista, jonka osapuolet allekirjoittavat ja kaksi esteetöntä todistajaa todistaa oikeaksi. Vaikka osapuolet olisivat hyvin yksimielisiä ja ositus sujuisi sopuisasti, on syytä laatia osituksesta asiakirja, jolla voidaan tulevaisuudessa näyttää osituksen suorittaminen toteen. Osituskirjaa voidaan tarvita jälkeenpäin esimerkiksi tilanteessa, jossa selvitetään ennen kuolemaansa eronneen vainajan kuolinpesän asioita ja on epäselvää, onko ositus aikanaan toimitettu. Asianmukaisesti tehty ja säilytetty osituskirja ratkaisee tällöin epäselvän tilanteen. 39 4.3 Pesänjakajan määrääminen Jos puolisot eivät pääse keskenään sopimukseen osituksesta, eikä sopimusositusta voida suorittaa, voi kumpi tahansa puolisoista vaatia käräjäoikeudelta pesänjakajan 38 Litmala 2002, 25 39 Gottberg 2010, 29

19 määräämistä osituksen toimittamiseksi. Tällöin puhutaan toimitusosituksesta. Pesänjakaja voidaan määrätä heti, kun ositusperuste on syntynyt, eli jo avioerohakemuksen yhteydessä. 40 Puoliso voi ehdottaa myös jonkun tietyn henkilön määräämistä pesänjakajaksi 41. Käytännössä pesänjakajan toimittama ositus on sopimusositusta huomattavasti harvinaisempi tapa suorittaa omaisuuden ositus, koska ihmiset pystyvät kaikesta huolimatta sopimaan asioista hyvin vaikeissakin erotilanteissa. Vuosittaista noin 14 000 avioeroon perustuvaa ositusperustetta kohden määrätään vain noin 800 pesänjakajaa. 42 Pesänjakajalle ei ole annettu täsmällisiä kelpoisuusvaatimuksia, mutta tämän on oltava tehtäväänsä sopiva 43. Sopivuuden edellytyksinä ovat sekä osituksen vaatima ammattitaito että puolueettomuus. Henkilön riippumattomuutta kaikkiin osapuoliin nähden arvioidaan, ja tätä kautta punnitaan, onko jakajaksi ehdotettu henkilö tapauksessa puolueeton. Esteelliseksi henkilöä ei vielä tee esimerkiksi satunnainen yhteydenpito jommankumman osapuolen kanssa. Jos toinen puoliso on tehnyt jakajamääräystä koskevan hakemuksen, oikeuden on ennen pesänjakajan määräämistä varattava toiselle puolisolle tilaisuus lausua siitä mielipiteensä. 44 Ketään ei voi määrätä pesänjakajaksi ilman hänen omaa suostumustaan (PK 23:6 ). Pesänjakaja on velvollinen kertomaan puolisoille heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ositukseen liittyen. Pesänjakaja ei kuitenkaan saa suoranaisesti kehottaa osapuolia esittämään vaatimuksia tai ryhtymään tiettyihin toimenpiteisiin. 45 Pesänjakajalla on lisäksi aina lähtökohtainen velvollisuus koettaa saada osapuolet sopimaan osituksesta. Jos sopimuksen teko kuitenkin osoittautuu mahdottomaksi, pesänjakaja päättää omaisuuden jaosta. Tällöin hän laskee omaisuuden arvon, mahdollisen maksettavan tasingon suuruuden ja määrää myös, mitä omaisuutta tasinkona annetaan. 46 Tilanne voi tietysti olla myös se, että puolisot saavat keskenään sovittua suuren osan osituksesta, ja pesänjakajan tehtäväksi jää vain riitaisen osuuden ratkaiseminen 47. 40 Gottberg 2010, 30 41 Litmala 2002, 25 42 Aarnio & Kangas 2002, 95 43 Litmala 2002, 25 44 Aarnio & Kangas 2002, 95 45 Litmala 2002, 26 46 Avomaa 2008, 74 47 Gottberg 2010, 30

20 Vaikka osapuolet pääsisivät koko osituksesta sopimukseen pesänjakajan määräämisen jälkeen, ei ositus muutu itsestään sopimusositukseksi. Aina, kun pesänjakaja on määrätty, ositus on menettelyllisesti ja muodollisesti toimitusositus. Toimitusositus voi muuttua sopimusositukseksi vain siinä tapauksessa, että pesänjakaja vapautetaan tehtävästään ja toimivalta siirtyy takaisin osituksen osapuolille itselleen. 48 Toimitusosituksen kustannuksista vastaavat puolisot yhdessä. Pesänjakajan hakemisesta aiheutuvat kulut katetaan ositettavasta varallisuudesta. Puolisot vastaavat yleensä yhtä suurin osuuksin pesänjakajan palkkioista ja muista kuluista. Kumpikin puoliso maksaa itse lakimiehen tai muun avustajansa kulut, jos hän on käyttänyt tällaisia palveluita toimitusosituksen yhteydessä. 49 Pesänjakaja laatii osituksesta osituskirjan ja allekirjoittaa sen yksin, todistajia ei tarvita. Jos puolisot hyväksyvät pesänjakajan tekemän osituksen, he allekirjoittavat osituskirjan. Samalla puolisot voivat ilmoittaa sitoutuvansa olemaan moittimatta pesänjakajan ratkaisua, jolloin ositus tulee heti lainvoimaiseksi eli lopulliseksi. 50 Jos ositusta ei edellä mainitulla tavalla tehdä heti lainvoimaiseksi, puolisolla on oikeus nostaa moitekanne kuuden kuukauden kuluessa osituksesta (PK 23:10 ). Ellei ositusta moitita tämän määräajan puitteissa, siitä tulee lainvoimainen. Avio-oikeus toisen puolison omaisuuteen lakkaa osituksen toimittamisen jälkeen. Kun ositus on mahdollista toimittaa heti avioerohakemuksen jättämisen jälkeen, eteen voi tulla tilanne, jossa ositus on jo toimitettu, mutta erohanketta ei viedäkään loppuun asti. Tällöin puolisoiden ainoa mahdollisuus palauttaa avio-oikeutensa on tekemällä avioehtosopimus. Muussa tapauksessa osituksessa kerran poistettua avio-oikeutta eivät puolisot enää saa takaisin. Samalla tavoin puolisot omistavat edelleen sen omaisuuden, mikä osituksessa heille jaettiin, vaikka he päättäisivätkin keskeyttää erohankkeensa ja jatkaa elämää aviopuolisoina. Jos omistussuhteet halutaan palauttaa sellaisiksi, kuin ne ennen ositusta olivat, pitää ne hoitaa kaupalla tai lahjoituksella, joista peritään normaalisti varainsiirto- ja lahjaverot. 51 48 Aarnio & Kangas 2002, 98 49 Litmala 2002, 27 50 Litmala 2002, 27 51 Gottberg 2010, 36 37