Katsauskausi lyhyesti Katsauskausi 1-8/2015 Sähkön hinta ja kulutus edelleen laskussa Sähkön alhainen tukkumarkkinahinta vaikuttaa tuotannon kannattavuuteen Sähkönjakelussa lähes häiriötön kesä Investoinnit sähkön toimitusvarmuuteen jatkuvat Tukkumarkkinasähkön alhainen hinta, tuotannon kannattavuuden lasku ja talouden heikot suhdanteet vaikuttivat konsernin toiminnallisiin ja taloudellisiin tuloksiin. Toimintaympäristön muutoksista johtuen niin sähkön hinta kuin kokonaiskulutuskin laskivat katsauskaudella. Myös uusien liittymien määrä pysyi edellisvuotta Sivu 1 / 21
Katsauskausi lyhyesti alhaisemmalla tasolla. Sähkönjakelun toimitusvarmuuden näkökulmasta katsauskausi oli kaksijakoinen. Lähes häiriötöntä kesää edelsi runsasluminen talvi ja tuulinen kevät, jotka nostivat jakeluhäiriöiden määrää ja kestoa. Sähköverkon säävarmuutta parannetaan jatkuvasti ja siihen tähtäävät investoinnit jatkuvat eri puolella jakelualuetta. Sivu 2 / 21
Toimintaympäristö Sivu 3 / 21 Toimintaympäristö Suomen talouskehitys on pysynyt heikkona. Bruttokansantuote on pysynyt likimain paikallaan tänä vuonna eikä merkittävää kasvua ole odotettavissa vielä ensi vuonnakaan. Katsauskaudella Suomessa tehtiin ydinvoimaan liittyviä päätöksiä. Teollisuuden Voima (TVO) päätti, ettei se hae tällä hetkellä lupaa Olkiluoto 4 -ydinvoimalaitos-yksikölle. Nykyisessä markkinatilanteessa päätöstä voidaan pitää perusteltuna. Kesän kynnyksellä julkaistu hallitusohjelma sisälsi useita energiapoliittisia linjauksia. Ohjelman pitkän aikavälin tavoite on nostaa uusituvan energian osuus Suomessa yli 50 prosenttiin 2020-luvulla. Samalla luovuttaisiin kivihiilen käytöstä energiantuotannossa
Toimintaympäristö Sivu 4 / 21 sekä öljystä lämmityksessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi hallitus korottaa fossiilisten polttoaineiden valmisteveroja. Lisäksi etenkin bioenergian käyttöä pyritään edistämään tällä hallituskaudella. Kymenlaakson Sähkön näkökulmasta hallituksen linjaukset ovat positiivisia.
Tunnusluvut Tunnusluvut Konsernin liikevaihto katsauskaudella oli 61,4 (68,9) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 6,9 (10,3) miljoonaa euroa eli 11,2 (15,0) prosenttia liikevaihdosta. Konsernin voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 6,9 (10,3) miljoonaa euroa. Sähkön myynnin voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 2,5 (3,6) miljoonaa euroa ja sähkön siirron 4,9 (7,7) miljoonaa euroa. Investoinnit olivat yhteensä 10,8 (28,2) miljoonaa euroa, josta verkostoinvestoinnit olivat 8,9 (13,9) miljoonaa euroa ja muut investoinnit 1,9 (14,3) miljoonaa euroa. Konsernin lainojen määrä oli 73,0 (69,6) miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli Sivu 5 / 21
Tunnusluvut Sivu 6 / 21 ilman liittymismaksuja 35,7 (37,3) prosenttia ja liittymismaksujen kanssa 62,7 (63,7) prosenttia. Maksuvalmius (Quick ratio) oli 1,7 (2,0). Yleinen taloudellinen tilanne, säätilojen vaihtelut sekä tukkusähkön markkinahinnan kehitys vaikuttavat konsernin liike-toimintojen tuloskehitykseen. Investoinnit sähköverkon uusimiseen ja sähkön toimintavarmuuden parantamiseen jatkuvat. Konsernin liiketoiminnan ja taloudellisen tuloksen ennakoidaan kehittyvän suunnitelmien mukaisesti. Konsernin tunnusluvut 1 8/2015 1 8/2014 2014 Liikevaihto M 61,4 68,9 106,2 Liikevoitto M 6,9 10,3 12,0 11,2 15,0 11,3 1,7 2,0 1,4 Omavaraisuusaste % (ilman liittymismaksuja) 35,7 37,3 37,5 Omavaraisuusaste % (liittymismaksut mukana) 62,7 63,7 63,9 Liikevoitto % Maksuvalmius (Quick ratio)
Liiketoiminta Sivu 7 / 21 Kymenlaakson Sähkö konserni Kymenlaakson Sähkö Oy on 13 kunnan omistama energiayhtiö. Kymenlaakson Sähkö konsernin muodostavat energialiiketoimintaa harjoittava Kymenlaakson Sähkö Oy emoyhtiönä ja verkkoliiketoimintaa harjoittava Kymenlaakson Sähköverkko Oy sekä verkonrakennusliiketoimintaa harjoittava Kyvera Oy tytäryhtiöinä. Konsernin palveluksessa oli vuoden 2015 elokuun lopussa 131 (160) vakinaista ja 6 (12) määräaikaista henkilöä. Kesätyössä oli kahdeksan henkilöä.
Liiketoiminta Sivu 8 / 21
Energia Sivu 9 / 21 Energialiiketoiminta Katsauskaudella spot-hinnan keskiarvo oli Suomessa 29,1 /MWh (35,6 /MWh). Laskua edellisvuodesta oli 18,2 %. Edellisvuoden tavoin talvi ja kevät olivat selvästi keskimääräistä lämpimämpiä, mikä vähensi sähkön kulutusta ja laski hintaa. Vuosikymmeniin kylmin kesä heinäkuu ei vaikuttanut sähkön kulutukseen merkittävästi. Lisäksi vesivoimavarannot ovat olleet koko vuoden keskimääräistä korkeammalla tasolla, mikä on myös painanut tukkumarkkinahintoja alaspäin. Tukkusähkön lyhyen ja pitkän aikavälin hintanoteeraukset laskivat koko katsauskauden ajan. Elokuussa tämän ja lähivuosien noteeraukset olivat tasolla, jolla sähkön tuotannon kannattavuus on heikkoa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Tärkein syy laskuun oli
Energia Sivu 10 / 21 Norjan ja Ruotsin erittäin hyvä vesitilanne. Myös öljyn hinta painui lähihistorian alhaisimmalle tasolle elokuussa. Tämä laski muidenkin fossiilisten polttoaineiden hintoja, mikä puolestaan painoi edelleen sähköjohdannaisten hintoja alas. Lisäksi sähkön heikohko kysyntä ja tuettujen uusiutuvien energiamuotojen kasvu vaikuttivat negatiivisesti sähkön hintaan. Elokuun lopussa tukkusähkön hintanoteeraus Suomen hinta-alueella oli loppuvuodelle 32 /MWh ja ensi talvelle 34 /MWh tasolla. Suomen hinta-alueen noteeraus oli noin 7 /MWh korkeampi kuin keskimääräinen pohjoismainen systeemihintanoteeraus. Kymenlaakson Sähkö Oy:n sähkönmyynti oli katsauskaudella 736 (805) GWh eli 8,6 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana edellisvuonna. Sähkönmyynnistä 313 (343) GWh eli 43 (43) prosenttia tuotettiin omilla voimaosuuksilla. Kesäkuun lopulla TVO tiedotti, että se ei hae rakentamislupaa Olkiluoto 4 ydinvoimalaitos-yksikölle (OL4). Päätöksen taustalla oli Olkiluoto 3 -laitosyksikön valmistumisen viivästyminen. TVO ylläpitää valmiutta uuden periaatepäätöksen hakemiseksi OL4-laitosyksikölle. Kymenlaakson Sähkö on osallistunut OL4-hankkeeseen Pohjolan Voiman omistusten kautta.
Verkko Sivu 11 / 21 Verkkoliiketoiminta Sähköä käytettiin yhtiön jakelualueella 834 (857) GWh eli 2,6 % vähemmän kuin vuonna 2014 vastaavaan aikaan. Uusia liittymissopimuksia tehtiin 153 (183) kappaletta. Etenkin pientalojen liittymämäärät laskivat merkittävästi. Sähköjakelun toimitusvarmuutta parantavaa maakaapelointiohjelmaa jatkettiin myös tänä kesänä. Orimattilan kaapelointiurakka eteni suunnitellusti kesän aikana ja se valmistuu kuluvan vuoden aikana. Pyhtäällä Huutjärven ja Kangasmäen taajamien työt siirtyivät viimeiseen vaiheeseen. Verkon maakaapelointi ja muut toimitusvarmuutta parantavat työt jatkuvat myös lähivuosina.
Verkko Sivu 12 / 21 Pukkilan ja Lapinjärven uusien sähköasemien suunnittelutyöt jatkuivat ja Miehikkälän uuden sähköaseman suunnittelu käynnistyi alkuvuonna. Askolan sähköaseman uusiminen aloitettiin katsauskaudella. Sähkönjakelun toimitusvarmuuden kannalta vuosi 2015 on tähän saakka ollut kaksijakoinen. Runsaslumisen talven aiheuttamat häiriöt nostivat vuosittaista keskeytysaikaa, mutta kesäkuukaudet olivat lähes häiriöttömiä. Ukkosia ja myrskyjä ei osunut jakelualueellemme. Asiakkailla oli jakeluhäiriöitä 1.1. 31.8. keskimäärin 1,6 (1,3) kappaletta ja keskeytysaika oli 1,96 (0,8) tuntia.
Verkonrakennus Sivu 13 / 21 Verkonrakennusliiketoiminta Kyvera Oy aloitti toimintansa omana yhtiönään kuluvan vuoden alussa. Uudelle yhtiölle katsauskausi on ollut liiketoiminnallisesti haasteellinen erittäin kilpailulla verkostourakoinnin sektorilla. Keväällä alkaneet verkonrakennustyöt jatkuivat ympäri jakelualuetta koko kesän. Kyvera Oy:n toteuttamista verkkoyhtiön kehityssuunnitelmahankkeista suurin osa oli käynnissä Kouvolan Korialla. Kaikissa kohteissa keskijänniteverkkoa maakaapeloitiin. Kauden aikana solmittiin sopimus YIT:n kanssa osasta Hamina Vaalimaa E18-moottoritien johtosiirroista, työmaasähköistä ja liittymistä. Moottoritiehen liittyvät työt käynnistyivät heinäkuussa.
Verkonrakennus Sivu 14 / 21 Katsauskauden aikana häiriöselvitystöiden määrä oli ensimmäisellä vuosikolmanneksella suuri, mutta toisella kolmanneksella selvästi edellisvuotta vähäisempää. Kunnossapitotöistä merkittävin oli noin kaksi kuukautta kestänyt Luumäen alueella suoritettu helikopterilla tehtävä linjakadun oksasahausurakka, jolla parannettiin sähkönjakelun varmuutta.
Taulukot Sivu 15 / 21 Konsernituloslaskelma Konsernitase Konsernin tunnusluvut Liiketoimintojen tunnusluvut
Konsernituloslaskelma Sivu 16 / 21 Konsernituloslaskelma tuhatta euroa 1.1. 30.8.2015 1.1. 30.8.2014 1.1. 31.12.2014 61 386 68 933 106 242 293 160 677 3 121 4 709 5 741 834 217 311 102 354 53 40 662 46 290 72 779 Henkilöstökulut 5 251 6 330 9 838 Poistot ja arvonalentumiset 7 696 6 721 10 799 Liiketoiminnan muut kulut 4 463 3 662 6 224 6 875 10 342 12 031 44 67 372 6 919 10 275 11 659 1 410 2 233 2 919 85 218 709 5 594 8 260 9 449 Liikevaihto Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden Valmistus omaan käyttöön Liiketoiminnan muut tuotot Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista Materiaalit ja palvelut Liikevoitto Rahoitustuotot ja -kulut Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja Tuloverot Laskennalliset verot Tilikauden voitto
Konsernitase Sivu 17 / 21 Konsernitase tuhatta euroa 31.8.2015 31.8.2014 31.12.2014 12 699 14 594 13 992 119 648 117 136 118 669 68 231 65 397 67 536 663 1 562 1 023 3 659 3 065 3 555 31 730 35 491 34 375 236 630 237 247 239 150 230 230 230 84 225 88 189 89 378 5 155 5 136 5 136 Pitkäaikaiset lainat 64 379 63 611 57 069 Liittymismaksut 63 833 62 705 63 088 Lyhytaikainen vieras pääoma 18 809 17 376 24 250 236 630 237 247 239 150 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus Laskennallinen verosaaminen Rahoitusomaisuus Yhteensä VASTATTAVAA Oma pääoma Osakepääoma Muu oma pääoma Vieras pääoma Laskennallinen verovelka Yhteensä
Konsernin tunnusluvut Sivu 18 / 21 Konsernin tunnusluvut 1 8/2015 1 8/2014 2014 Liikevaihto M 61,4 68,9 106,2 Liikevoitto M 6,9 10,3 12,0 11,2 15,0 11,3 1,7 2,0 1,4 Omavaraisuusaste % (ilman liittymismaksuja) 35,7 37,3 37,5 Omavaraisuusaste % (liittymismaksut mukana) 62,7 63,7 63,9 Liikevoitto % Maksuvalmius (Quick ratio)
Liiketoimintojen tunnusluvut Sivu 19 / 21 Liiketoimintojen tunnusluvut 1 8/2015 1 8/2014 2014 Liikevaihto M 37,7 43,1 67,9 Liikevoitto M 2,1 3,4 4,9 Liikevoitto % 5,5 7,9 7,3 Liikevaihto M 25,7 28,2 42,0 Liikevoitto M 5,1 8,0 10,3 20,0 28,3 24,4 6,6 8,5 13,5 Liikevoitto (-tappio) M 0,2 0,3 0,6 Liikevoitto (-tappio) % 2,5 3,4 4,4 Energia Verkko (Kymenlaakson Sähköverkko Oy) Liikevoitto % Verkonrakennus (Kyvera Oy) Liikevaihto M