n 4/2013 130 vuotta vähemmän yksinäisyyttä Olli Valtosen vuosikymmen Visiona rakentaa kaupunki, jossa ihmisten käy hyvin s. 4 Kirsti Mäkinen toi Topeliuksen arvot tähän päivään s. 10 Vapaaehtoistoiminnasta sisältöä elämään eläkeiässä s. 12
PÄÄKIRJOITUS 5.12.2013 AINA VAAN PAREMPAA JOULUA! Asuimme siihen aikaan muutaman vuoden Ruokolahdella. Rauhallisessa maalaismaisemassa. Lomat vietimme kotinurkilla Helsingissä. Kun tyttäremme oli kaksi, veimme hänet Stockmannin jouluikkunaa katsomaan. Lelujen maailmassa vauhti ja liike olivat arvossaan. Hän katseli junaa, joka puksutti raiteillaan ympäri isoa näyteikkunaa. Siellä ja täällä nyökki tonttuja, joulupukit taputtivat hitaasti käsiään, luukkuja aukesi ja sulkeutui. Valot räpsivät. Joka puolella sattui ja tapahtui. Tyttö tahtoi syliin. Pieni suu toisti useaan kertaan yhtä ja samaa kysymystä: Kuinka meidän nyt käy? Isompienkin ihmisten maailmassa olen törmännyt samaan kysymykseen. Sen takana on kaiken menon keskellä huoli selviytymisestä pelko huomisesta, pärjäämisestä. Kuinka meidän käy? HelsinkiMission tehtävää voi sanoittaa eri tavoilla. Itse pidän seuraavasta: Haluamme rakentaa kaupunkia, jossa ihmisten käy hyvin. Tosiasia on, että ihmislajin menestystekijä on ollut kyky liittoutua ja etsiä turvaa yhteisöstä. Yksin emme olisi pärjänneet petojen ja nälän puristuksessa. Mutta me opimme yhteisölliseksi. Siksi meidän kävi hyvin. Kehityksen tie on ollut pitkä. Ihmislaji lähti omille teilleen simpanssien sukulinjasta jo seitsemän miljoonaa vuotta sitten. Mutta ihmisen muotoutuminen nykyisenkaltaiseksi vei kauan. Teorian mukaan nykyihminen kehittyi Afrikassa noin 200 000 vuotta sitten. Yhteisöllisyyden kehittyminen oli alussa hidasta. Oli opittava vuorovaikuttamaan. Näin tulivat tanssi, laulaminen ja maalaaminen puheen esiasteet. Opittiin metsästämään porukalla. Tekemään työkaluja, kirjoittamaan ja viljelemään maata. Vaeltelun jälkeen alettiin asua paikoillaan, yhteisöissä. Alettiin liittoutua etäisempienkin naapuriheimojen kanssa. Lopulta rakennettiin jo kaupunkeja. Miten tämä kaikki liittyy jouluun? Ja miten sopii Helsinki- Mission joululehden pääkirjoitukseen? Luontevasti. Sillä joulu kuuluttaa hyvää tahtoa. Joulu puhuu koko maailman rauhasta. Eikä vain ihmisten välillä. Joulurauha sulkee yhteyteensä kaiken maassa ja taivaassa. Eikö ole merkittävää, että hyvä tahto ei ole ihmislajin kehityksen varrella koskaan kadonnut. Päinvastoin. Se on kaiken aikaa lisääntynyt ja laajentunut. Sodista ja hirmuhallinnoista huolimatta. Pysäyttämättömästi. Vääjäämättömästi. Ihmisen kohtalo on sidottu siihen. Ihmiskunnan ja sen kulttuurien tulevaisuus on kiinni sitoutumisesta hyvään tahtoon. Suopeuteen kaikkia elollisia kohtaan. Suomi vapisee tänä jouluna valtavan rakenneuudistuksen pelossa. Kuinka meidän käy? Meidän käy hyvin, jos emme hylkää toisiamme. Meidän käy hyvin jos pysymme yhdessä ja rakennamme yhteiskuntaa, jonka keskeinen eetos on suopeus ja kaikista huolehtiminen. Ajattelen erittäin suurella myötätunnolla tänä jouluna omaishoitajia. Ihailen seniorikansalaisia, jotka haluavat ja jollain ihmeen lailla jaksavat hoitaa sairastunutta kumppaniaan. Ajattelen kunnioituksella kaikkia teitä, jotka oman elämänne ohella olette sitoutuneet tekemään hyvää sitoutumalla vapaaehtoiseksi lasten, nuorten ja vanhusten tueksi. Tässäkin maailma menee hyvään suuntaan. Jos onkin niin, että julkinen Suomi joutuu etsimään uusia rakenteita hyvinvointi-suomen säilyttämiseksi, kansalaisten halu puhaltaa yhteen hiileen on vain kasvanut. Joka kolmas tekee vapaaehtoistyötä. Puolet heistä, jotka eivät vielä tee, harkitsevat liittyvänsä joukkoon. Tai puhutaanko rahasta? Lahjoitusten määrä erilaisiin hyviin tarkoituksiin on kasvanut. Kansalaisista kaksi kolmasosaa antaa omastaan lähimmäisille eri kanavien kautta. Vaikka maksavat siis veronsakin. Kansainvälinen World Giving Index mittaa Gallupin toteuttamien kyselyiden pohjalta vuosittain ihmisten halukkuutta antamiseen kolmella tasolla: Rahan antaminen hyväntekeväisyyteen. Ajan antaminen organisoituun vapaaehtoistyöhön. Hyvän tekeminen tuntemattomalle. Suomalaisten sijoitus World Giving Indexissä on vahvassa nousussa. Vuonna 2010 olimme sijalla 45. Vuonna 2011 sijalla 21. Vuonna 2012 sijalla 17. Eli suunta on listalla päinvastaiseen suuntaan kuin Pisa-tutkimuksessa, josta muuten kohkataan enemmän kuin paikastamme kansainvälisessä Hyvyyden-tutkimuksessa. On todellakin syytä uskoa hyvään jouluun. Ja on aika kiittää kaikkia teitä HelsinkiMission lahjoittajat ja vapaaehtoiset työstänne yhteiseksi hyväksi, jotta ihmisten tässä kaupungissa käy hyvin. Entistä parempaa joulua teille ja tälle kaupungille! Olli Valtonen toiminnanjohtaja 2
Töpinätöppöset tapaavat Albertin olohuoneessa s. 22 n 4/2013 Olli Valtosen vuosikymmen...4 Topeliuksen sadut ovat edelleen ajankohtaisia...10 Eläkkeellä enkelin hommiin...12 Glädjen är ömsesidig...14 Neuvostoliiton ilmahyökkäys 30.11.1939 tappoi lähes sata helsinkiläistä s. 6 Pisa-tutkimuksesta viis, sillä Suomi nousee Hyvyys-tutkimuksessa s. 2 Juhla aloittaa joulun...16 Tukihenkilöstä tuli ystävä...17 Aha-upplevelser och verktyg...18 Yhteistyöllä koulukiusaamista vastaan...20 Energiaa Amerikasta Henrietta Grönlundin kolumni...23 Kaksi erilaista oppijaa Resonaarista...24 Kymmenen lukua välittämisestä...26 Joulutarina...27 Ajankohtaista...28 Aikalahjalla autat vähentämään yksinäisyyttä...32 3
HelsinkiMissio nousi kukoistukseen Kaupunkilähetyksen raunioilta. Kiitos kuuluu innovatiivisille työntekijöille, tuhansille hyvää tekeville vapaaehtoisille ja tukijoille, huipputason hallitukselle ja valtuuskunnalle. Olli Valtosellakin oli vähän tekemistä hämmästyttävän menestystarinan luomisessa. Kaupunkilähetyksen heikentynyttä brändiä oli parannettava. Vuonna 2005 lanseerasimme nimen HelsinkiMissio. Sen alle myös kristillisesti motivoitunutta työtä vierastavien oli helppo liittyä, kertoo Olli Valtonen valinnasta, joka osoittautui onnistuneeksi. HelsinkiMissio löysi kantavan teeman Helsingin Kaupunkilähetys oli henkitoreissaan. Se teki syventyvää tappiota. Omaisuus oli pantattu, työaloja lopetettu. Toimistossa ahersivat vain toimitusjohtaja ja sihteeri. Lahjoittajia ei ollut. Jäsenrekisteri oli koottu kenkälaatikkoon, mutta jäsenet olivat kuolleet enimmälti ennen toista maailmansotaa. Terveitä ja liikkuvia osiakin oli onneksi yhä. Nuorten Kriisipiste oli tunnettu brändi. Myös musiikkiterapiaan keskittynyttä Resonaaria arvostettiin. Kolmas toimiva työmuoto oli Kotivuoren lastenkoti. YHDESSÄ MEIDÄN KÄY HYVIN 4
Hengennostatus katastrofin partaalla Kaupunkilähetys kutsui vuonna 1999 hätiin erään Tuomasyhteisössä vaikuttavan mediapapin. Olli Valtonen laati raportin, jossa hän arvioi, mitä kriisitilanteessa kannattaisi tehdä ja tuli valituksi toiminnanjohtajaksi. Johtajalla ei ollut mistä saneerata, työntekijöitä oli niin vähän. Hän laati katastrofiskenaarion siitä, miten toiminta ajetaan hallitusti alas, jos tulee konkurssi. Kun toimintamme alkoi piristyä, meihin otti yhteyttä Kaupunkilähetystä aikanaan tukenut vanha rouva. Hän oli lukenut hallituksen puheenjohtajan Ahti Hirvosen haastattelun. Rouvasta näytti, että järjestössämme on taas virtaa. Sitten hän lahjoitti meille kolme miljoonaa markkaa. Se oli melkoinen hengennostatus. Tajusimme, ettemme ole tässä työssä yksin, vaan kaupunkilaisia on hengessä mukana, Valtonen muistelee. Kutsu tehdä hyvää! Olli Valtoselle oli tullut jo Tuomasyhteisössä ajatus, että arvoyhteisön pitäisi tehdä auttamistyötä järjestäytyneesti. Resurssimme Tuomasmessussa eivät kuitenkaan riittäneet. Aloimme miettiä, voisiko vanha sosiaalialan toimija Kaupunkilähetys yhdistää voimansa Tuomasyhteisön kanssa. Kaupunkilähetyksen, sittemmin HelsinkiMission vuosikertomukset löytyvät netistä vuodesta 2001 lähtien. Toiminnanjohtaja kiteyttää ensimmäisessä niistä missionsa otsikolla Kutsu tehdä hyvää!. Kaupunki on parhaimmillaan hyvä paikka elää. Julmimmillaan se voi kuitenkin merkitä yksinäisyyttä, masennusta, syrjäytymistä, köyhyyttä. Kaupunki on sitä, mitä sen asukkaat ovat. Yhdessä meillä on mahdollisuus rakentaa siitä entistä parempi asuinsija myös heille, jotka tarvitsevat apua. Siihen ei tarvita kuin tahtoa. Hyvää tahtoa. Tule tekemään Helsingistä entistä parempaa. Kutsu kuultiin. Järjestökentässä kilpailu vapaaehtoisista ja tukijoista on kovaa, mutta HelsinkiMissio voitti ne puolelleen vain vuosikymmenessä. Häkellyttävän nopea nousu huipulle Jo vuosituhannen vaihteessa alkoi tapahtua, ja nopeasti. Aamukorvan päivystävä puhelin, Senioripysäkin uudet mallit vanhustyöhön, Nuorten Kriisipisteen laajeneminen ruotsinkieliseksi ja Aggredin perustaminen. Resonaarissa kehitetään määrätietoisesti kuvionuottimenetelmää kehitysvammaisille. Siitä tulee kansainvälinen innovaatio. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä kasvaa eksponentiaalisesti, nykyiseen 1600 hyväntekijään. Vuosaaren palvelutalo Cecilia rakennetaan. 2000-luvun järjestökentässä HelsinkiMission menestys ja kasvu hakee vertaistaan. Mikä oli räjähdysmäisen nousun salaisuus? Olli toi taloon valtavan verkoston eri alojen vaikuttajia. Hänellä oli ideoita jopa enemmän kuin pystyttiin toteuttamaan. Koko systeemi siirtyi ihan uudelle planeetalle, arvioi silloinen apulaistoiminnanjohtaja Ari Marjovuo. Vanhusten unohdettu hätä tehdään näkyväksi Olli Valtonen aavisteli, että Kaupunkilähetyksen kannattaisi laajentua vanhustyön saralle. Kuulin psykoterapeutti Ari Marjovuosta, joka rakastaa vanhuksia ja tietää, millaista tukea he tarvitsevat. Pyysin häntä tekemään vanhustyön suunnitelman. Kaupunkilaisten moninaista hätää 1800-luvulta lähtien lievittänyt järjestö iski jälleen kerran ongelmien ytimeen ymmärtäessään, miten traagisesti vanhat ihmiset on unohdettu. Joka toinen päivä yli 65-vuotias suomalainen tekee itsemurhan. Masennuksen takana on monesti hyytävä yksinäisyys. Vitaliteetin parhaina päivinä sudet on dumpattu kellariin. Mutta yksinäisellä suden hetkellä ne nousevat olohuoneeseen, Valtonen kuvailee. Järjestö puki sanoiksi, mainosnainen Jaana Haapalan johtamien ammattilaistiimien avulla, kaupunkilaisten kokemuksen heitteille jätetyistä vanhuksista. Vanhuus tulee yksin. Voiko yksinäisyyteen kuolla? Vanhuskampanjat merkitsivät lopullista läpimurtoa. Vapaaehtoisia auttajia alkoi virrata viriiliin ja aikamme hädän hermolle osuneeseen organisaatioon. Hillitön draivi ei tule ilmaiseksi Minä edustin luovaa kaaosta ja Arin kaltaiset tyypit järjestystä. Elämän virta on siinä välissä. Liika järjestys voi olla järjestössä paikallaan pysymistä ja pelkkä kaaoskin on huono asia, velattoman talon johtaja Valtonen kuittaa oman roolinsa. Hän kiittää Ahti Hirvosen kehittämää hallitustyöskentelyä ja viittaa hyvään onneen muidenkin johtajien, kuten Mauri Niemen, Jussi Laitisen ja nyt Hannu Tonterin suhteen. Hallitus on investoinut rohkeasti uusiin avauksiin. Idealinko Valtosen vauhdissa ei ole ollut aina helppo pysyä. Kun työtä on tehty hirveällä draivilla, yhdellä jos toisella on tullut toisinaan stressiä ja väsymystä. Menestys ei ole tullut ilmaiseksi. Koko porukka on ollut välillä aika kovilla, Ari Marjovuo myöntää. Olimme menehtymässä mutta saimme apua Järjestöllä on nyt noin sata työntekijää. Vuosi 2014 on julistettu tarinankertomisen vuodeksi. Tarinan ytimessä on ajatus, ettei hyvyys ole Helsingistä mihinkään kadonnut. Hyvyys on kuin peili. Kun katsot siihen, kuvastimeen heijastuu jotain myös omasta hyvyydestäsi. Ihmiset haluavat kaivaa itsestään esiin hyvyyttä ja harjoittaa sitä, kun he vain löytävät sen lähteille. HelsinkiMissio auttaa heitä siinä. Yhdessä meidän käy hyvin, uskoo Olli Valtonen. Ensi vuonna HelsinkiMissio kerää selviytymiskertomuksia ja auttaa ihmisiä kirjoittamaan tarinansa uudelleen. Valoisammasta näkökulmasta. Kaupunkilaiset antavat kasvot sille, että olin menehtymässä mutta sain apua. Teksti: Janne Villa Kuvat: Jani Laukkanen 5
Sodan ja rauha Pienokaisen katse on paljonpuhuva, vaikka äidin syli antaa turvaa sekasorron keskellä. Pommitusten jälkeen Helsingin Kalliossa 9.7.1941. 6
n aikana helsinkiläisten tukena SA-kuva Helsinki ja sota Tämän päivän Helsingissä enää harva asiaa muistuttaa sodasta. Tarkkasilmäinen kulkija voi kuitenkin yhä nähdä merkkejä pommitusten sirpalevaurioista vanhoissa rakennuksissa ja patsaissa. Pommitusten jälkiä on jätetty muistuttamaan jälkipolville niistä viidestä vuodesta, jotka Helsinki eli sodan varjossa. HelsinkiMission toiminnan alkamisesta marraskuussa 1883 tuli juuri kuluneeksi 130 vuotta. Tässä lehtemme juhlavuoden juttusarjan viimeisessä osassa tarkastelemme järjestön (vuoteen 2005 Helsingin Kaupunkilähetys) toimintaa toisen maailmansodan aikana. Seitsemänkymmentäneljä vuotta sitten marraskuun 30. päivänä 1939 kello 9.15 Helsingissä soivat ilmahälytyssireenit. Kyse ei ollut harjoituksesta. Viisi minuuttia myöhemmin neuvostoliittolaisten pommikoneiden muodostelma lensi kaupungin päälle kohteenaan Malmin lentoasema. Pian näkyi lisää koneita matkalla kohteisiinsa eri puolilla kaupunkia. Pommit räjähtivät ja taustalla kuuluivat suomalaisten ilmatorjuntapatterien tykkien jysähdykset. Päivän aikana pommituksissa sai surmansa lähes sata kaupunkilaista. Myös hyökkääjät kärsivät menetyksiä. Toinen maailmansota kaupunkeihin suunnattuine lentohyökkäyksineen oli saapunut Helsinkiin. Talvisodan alla Suomessa vallitsi hyvä taloudellinen suhdanne. Työllisyyden kohentuminen ja köyhyyden vähentyminen näkyivät Helsingissä vuonna 1939 siten, että entistä harvempi haki huoltovirastosta apua. Hitlerin Saksan Puolaan tekemä hyökkäys kuitenkin aloitti toisen maailmansodan syyskuussa 1939 ja toi tummia pilviä myös Suomen taivaalle. Syksyllä Helsingissä alettiin varautua siihen, että myös Suomi joutuisi sotaan. Kaupunkilähetys auttoi erityisesti reserviläisten omaisia. Yhdistyksen työntekijät vierailivat liikekannallepanon jälkeen heidän kodeissaan tarjoamassa sekä henkistä että aineellista tukea. Avustusyhdistykset yhteistyöhön Kaupunkilähetys liittyi mukaan sodan alla perustetun Helsingin Vapaan huollon keskuksen toimintaan. Kyse oli eri puolille maata perustettujen auttamistyötä tekevien yhdistysten yhteistyöelimestä. Erityisesti talvisodan aikana kun pienen Suomen taistelu Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan herätti myötätuntoa maailmalla huomattava osa Vapaan huollon välittämästä avusta oli peräisin ulkomailta. Sodan aikana koko yhteiskunnan eli poikkeusoloissa, mikä näkyi monella tavoin Kaupunkilähetyksen kaltaisten avustusjärjestöjen toiminnassa. Samalla kun osa aiemmista sosiaalisista ongelmista katosi, tilalle tuli uusia. Työttömyyttä ei sodan aikana käytännössä tunnettu, vaan työvoimasta oli monilla aloilla huutava pula, olihan suuri osa miesväestöstä rintamalla. Sodan aikana oli myös käytössä työvelvollisuus ja sotakuukausipalkat. Yli 1200 helsinkiläistä kaatui talvisodassa Talvisodan alkaminen vaikutti Kaupunkilähetyksen toimintaan myös henkilöstöresurssien osalta, sillä papit ja myös osa muista työntekijöistä kutsuttiin armeijan palvelukseen. Sodan aikana Kaupunkilähetyksen maaseudulla sijaitsevat työsiirtolat ja lastenkodit ottivat entisten asukkaidensa lisäksi vastaan kaupungista evakuoituja ihmisiä. Sota osui lähes kirjaimellisesti Kaupunkilähetykseen tammikuun puolessavälissä 1940, kun Betania-kirkko kärsi pommitusvaurioita viereisiin rakennuksiin tulleiden täysosumien takia. Vähäisempiä pommitusvaurioita jouduttiin korjaamaan myös Sörnäisten toimipisteessä. Vaikka talvisodan aikaiset pommitusvauriot Helsingissä yleisesti ottaen jäivät kohtuullisen pieniksi, moni rintamalle lähtenyt mies oli joukosta poissa sodan päättyessä. Talvisodan 23 000 kaatuneesta helsinkiläisiä oli hieman yli 1200. Välirauhasta uuteen sotaan Sodan päättymisen jälkeen Suomen tehtäväksi tuli Neuvostoliitolle maaliskuussa 1940 luovutettujen alueiden asukkaiden uudelleen asuttaminen. Merkittävä osa heistä sijoitettiin Helsinkiin. Vuoden 1940 aikana Kaupunkilähetys avusti lähes kahtatuhatta sodasta kärsinyttä perhettä Vapaan huollon keskukselta saadulla 503 000 markan (noin 130 000 euron) tuella. Vuosi 1941 alkoi Helsingissä ulkoisesti rauhan oloissa. Maailmalla sota kuitenkin jatkui ja moni aavisti, että se osuisi vielä Suomenkin kohdalle. Uusi sota sortajan karkottamiseksi maasta, kuten asia Kaupunkilähetyksen vuoden 1941 vuosikertomuksessa ilmaistiin, alkoi kesäkuun lopussa 1941, kun suomalaiset joukot hyökkäsivät Saksan mukana Neuvostoliittoon. Osa Kaupunkilähetyksen henkilökunnasta joutui jälleen rintamapalvelukseen. Jumalan apuun turvaten yhdistyksen työmuodot pystyttiin kuitenkin pääpiirteittäin pitämään käynnissä sodan alkuvaiheessa tapahtuneen lyhyen keskeytyksen jälkeen. Aineellista ja henkistä apua Sodasta kärsineiden avustustoiminta aloitettiin talvisodan ajalta opittujen rutiinien mukaan yhteistyössä Helsingin Vapaan huollon keskuksen kanssa, jolta 7
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, tässä tapauksessa kelpo kalansaalis! Miehiä noukkimassa kuolleita kaloja mereltä heti pommitusten jälkeen 28.9.1941. Pommituksen jälkeen katukuva näyttää lohduttomalta. Kuva Helsingin keskustasta, tarkemmat tiedot puuttuvat. SA-kuva SA-kuva 8
saatiin vuonna 1941 avustustyötä varten käyttöön 376 524 markkaa (noin 97 400 euroa). Niin Kaupunkilähetyksen lastenkodit, miesten työsiirtola, naissiirtola kuin kaupungissa toiminut siveellisesti suojattomia naisia varten tarkoitettu vastaanottokoti jatkoivat toimintaansa sodan aikana. Sodan yhä jatkuessa syksyllä 1942 Sörnäisissä Hämeentie 62:ssa vihittiin käyttöön Kaupunkilähetyksen uusi työkeskus. Sen rakentaminen oli aloitettu välirauhan aikana vuonna 1940 ja sodan poikkeusoloissa työn loppuun saattaminen osoittautui alkua vaikeammaksi. Asemasotavuonna 1943 Kaupunkilähetys pyrki lujittamaan pääkaupungin henkistä rintamaa lisäämällä tervehdyskäyntejä rintamamiesten omaisten kodeissa. Erityistä tukea tarvitsivat myös ne perheet, joissa isä oli jäänyt palaamatta rintamalta. Syksyllä 1943 Helsingissä oli lähes 1200 sotaleskeä, joista hieman yli puolella oli lapsia. Suurpommitukset Helsinkiin 1944 Helmikuussa 1944 Neuvostoliiton kaukopommitusilmavoimat kohdistivat kymmenen päivän välein Helsinkiin kolme massiivista suurhyökkäystä, joiden tarkoituksena oli tuhota Suomen pääkaupunki ja pakottaa maa irtautumaan sodasta. Helsingin ilmapuolustus oli kuitenkin valmiina, ja tykistön tehokas sulkutuli sai suurimman osan pommittajista pudottamaan tappavat lastinsa mereen. Henkilötappiot ja rakennusten tuhot jäivät huomattavasti pelättyä pienemmiksi. Länsiliittoutuneiden saksalaisiin kaupunkeihin kohdistamien suurhyökkäysten tavoin Neuvostoliiton tavoite oli ollut Helsingin tuhoaminen maan tasalle. Paikoin vauriot olivat kuitenkin huomattavia. Esimerkiksi Helsingin yliopiston päärakennus sai täysosuman. Kirkoista pahiten vaurioitui Kaupunkilähetyksen toiminnassaan käyttämä Johanneksen kirkko. Osumia tuli jälleen myös Kaupunkilähetyksen varsinaisiin toimitiloihin. Sörnäisissä kaksi vuotta aiemmin toimintansa aloittanut uusi Harjun toimintakeskus vaurioitui ja Betania kärsi pienempiä vaurioita. Ilmahälytys on ohi, mutta sodan uhkaava tunnelma heijastuu lasten kasvoilta. Lastentarha Alppimajan lapsia tulossa pommisuojasta todennäköisesti vuonna 1939. Suurpommitukset pelästyttivät monia helsinkiläisiä, ja kaupungista poistui vapaaehtoisesti helmi-maaliskuussa hieman yli 100 000 asukasta. Hyökkäysten jäljiltä moni rakennus oli enemmän tai vähemmän vaurioitunut. Jo pelkästään paine-aallon rikkomat ikkunat saattoivat ajaa asukkaat tilapäismajoitukseen. Helsingin ympäristöön perustettiin huhtikuuhun mennessä viisitoista ilmasuojeluhuoltolaa eli väestön evakuointikeskusta, joista yksi sijaitsi Rajamäellä Kaupunkilähetyksen työsiirtolassa. Sinne järjestettiin väliaikaismajoitus viidellekymmenelle helsinkiläisvanhukselle. Toimintaa varten saatiin varoja sekä seurakuntien diakoniatyöltä että Helsingin kaupungilta. Sodasta rauhaan Suomen ja Neuvostoliiton välinen sota päättyi syksyllä 1944 ja alkoi hidas paluu kohti normaalimpia oloja. Vaikka Neuvostoliiton johtama Liittoutuneiden valvontakomissio perusti tukikohtansa Helsingin hotelli Torniin, Suomi välttyi miehitykseltä. Pulaa kuitenkin oli lähes kaikesta, niin asunnoista kuin monista päivittäistavaroistakin. Monet sotaa varten rakennetut pommisuojat jouduttiin avaamaan uudelleen hätämajoituksen käyttöön ja esimerkiksi Agricolan kirkon krypta toimi kodittomien asuntolana. Vaikka monet elintarvikkeet olivat kirjaimellisesti kortilla, suoranaista nälänhätää ei ollut. Kaupunkilähetyksellä oli toisen maailmansodan jälkeisinä pulavuosina yhä merkittävä rooli yhdessä kirkon ja muiden avustusjärjestöjen kanssa tukea kaupungin ja valtion viranomaisia Helsingin jälleenrakennuksessa. Teksti: Ville Jalovaara Kirjoittaja on teologian tohtori ja Helsingin yliopiston kirkkohistorian tutkija, joka valmistelee parhaillaan Helsinki- Mission historiaa. Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto 9
Topeliuksen arvoille on aina tarvetta Topeliuksen saduissa mielikuvitus ja huumori ovat ajaton yhdistelmä. Huumorintaju pelastaa hänen satunsa opettavaiselta sormen heristämiseltä, Kirsti Mäkinen ihastelee. Toivon, että kirjamme tukee vanhempia kullanarvoisen iltasatutradition ylläpitämisessä. Sillä on suuri merkitys, jääkö lapsen mieleen ennen nukahtamista väkivaltainen räiskintäpeli vai Tähtisilmän tarina, sanoo Sakari Topeliuksen (1818 1898) sadut aikamme kielelle muokannut Kirsti Mäkinen. Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun (SYK) legendaarinen äidinkielen opettaja Kirsti Mäkinen ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen eläkkeellä. Hän on kirjoittanut lukuisia kirjoja, joista tunnetuin on Suomen lasten Kalevala. Myös tuoretta teosta Topeliuksen lukemisia lapsille (WSOY) voi pitää merkittävänä kulttuuritekona. Kouluneuvos kertoo uudelleen nykykielellä Sakari Topeliuksen 30 klassikkosatua. Topelius oli 1800-luvun ihmemies, kirjallinen moniottelija, jonka kädestä syntyi runoja, romaaneja, satuja, näytelmiä, lehtikirjoituksia, tietoteoksia ja tutkimuksia, Topeliuksen sihteeri Mäkinen luonnehtii innoittajaansa. Suurmies sovitteli joka suuntaan Topeliuksella oli enemmän sosiaalista oikeudentuntoa ja myötätuntoa kovaosaisia kohtaan kuin kenelläkään kansallisista suurmiehistämme. Hän kantoi huolta köyhien aseman parantamisesta ja ymmärsi köyhyyden kauhistuttavat seuraukset. Saduissaan hän kertoo tytöistä ja pojista, jotka ovat köyhinäkin rehellisiä ja auttavaisia, eivätkä suostu juonittelemaan toisten päänmenoksi. Aikansa edelläkävijä ymmärsi tyttöjen ja poikien samanarvoisuuden. Hän perusti naisopiston ja tuki Suomen ensimmäistä naispuolista maisteria. Topelius perusti myös taideyhdistyksen. Hän oli eläin- ja luonnonsuojelija. Hän on ilman muuta suurmiehistämme modernein ja monipuolisin, Kirsti Mäkinen arvioi. Kansallisen herättäjän isänmaallisuus ei ollut nurkkakuntaista nationalismia. Sovinnollinen mies ymmärsi suomen ja ruotsin kielen kulttuurisen merkityksen ja kannatti hyviä välejä venäläisten kanssa. Tästä syystä moni haukkui hänet pataluhaksi. 10
Onnelliset loput alkavat alusta Sivistyssuvun vesa oli 1800-luvun suurmiehistämme ainoa, jolla oli tasapainoinen ja tavattoman onnellinen lapsuus. Lääkäri-isän uskonnollisuus ja kasvatusperiaatteet olivat hyvin avarakatseisia. Vanhemmat kohtelivat arvostavasti pikku Sakaria. Kasvatus ei ollut ankaraa ja päällekäyvää, vaan se perustui hyvän esimerkin voimaan ja lapsen oman kokemuksen kunnioittamiseen. Isä korosti, että kunnon mies kirjoittaa joka päivä. Sakari oppi pitämään päiväkirjaa pienestä pitäen, Kirsti Mäkinen kertoo. Onnellinen lähtökohta elämään heijastui Topeliuksen tuotantoon ja toimintaan myönteisenä perusvireenä. Hänen satunsa eivät pääty sattumalta onnellisesti. Satujen yllä säteilee hyväntuulinen ilo ja luottamus tulevaisuuteen. Hänen valoisa tulevaisuuden uskonsa on tarttuvaa. Hyvä kyllä voittaa, Topelius sanoo meille hymyillen. Olisivatpa kristityt yhtä avarakatseisia Topeliaaniseen eetokseen ja arvopohjaan kuuluu kristillisyys. Hänen lempeä jumalakuvansa vaikutti käsitykseen kristinuskosta aikana, jolloin asenteet olivat usein ankaria ja kirkossa kiivailtiin oikeaoppisuudesta. Topelius on harras kristitty, hänen Jumalansa rakastaa kaikkia, erityisesti lapsia. Hänen sisarensa liittyi Pohjanmaan ankarimpiin körttipiireihin. Sakari oli kauhuissaan tästä. Hänen kristillisyytensä oli vapaamielistä ja maltillista. Olisi kovin mukavaa, jos kaikki kristityt olisivat yhtä avarakatseisia ja rakastavia kuin Topelius. Hän on antiikin ja kristinuskon perinnön täysiverinen edustaja, moderni eurooppalainen, Kirsti Mäkinen määrittelee. Usko Jumalaan on mukana myös klassikkosatujen laitoksessa. Sen häivyttäminen pois olisi ollut loukkaus Topeliuksen ajattelua kohtaan. 1800-luvun teksteissä monet asiat selitetään alleviivaten. Enää asioita ei osoiteta sormella. Pyrin siihen, että kristillinen aines istuisi kokonaisuuteen. Monien vanhempien on vaikea puhua lasten kanssa Jumalasta, varjeluksesta ja siunauksesta. Eivätkö Topeliuksen sadut voi auttaa myös tässä? Uskonnolliset ainekset ovat saduissa mukana luontevasti. Upean uutuuskirjan on kuvittanut taiteilija Risto Suomi. Sadut laajentavat tajuntaamme Rakastettu satusetä ja sanataiteilija on yhä viisas kumppani ja virikkeiden antaja lapsille, Kirsti Mäkinen uskoo. Vanhempien ja lasten satuhetket viitoittavat myös tietokoneisiin kiinni kasvaneelle Angry Birds -sukupolvelle tietä arvokkaaseen elämään. Olen kiteyttänyt Topeliuksen kasvatuskäsityksen seuraavasti: auta hädänalaisia, ole rohkea, rehellinen ja uskollinen. Emmekö kaipaakin tällaisia sisältöjä myös nykyajan lastenhuoneeseen? Samaa viestiä tuovat hänen rakastetut laulunsa ja virtensä, kuten Totuuden henki, En etsi valtaa, loistoa ja Sylvian joululaulu. Henkisesti tyhjien räiskintäpelien asenteet ja arvot voivat olla jopa vaarallisia. Niiden vastapainoksi kunnon saduissa on taiteen ajatonta kauneutta. Satujen klassikkohahmojen opetukset vaikuttavat meissä tiedostamattamme. Lapsuuden sadut muistetaan vielä vanhanakin. Miten ne ovatkaan muokanneet ajatteluamme ja mielikuvitustamme! Entä millaisen perinnön me haluamme jättää satujen kautta lapsillemme? Valoisa luottamus voittaa ihmisvihan Kirsti Mäkinen on miettinyt Topeliuksen ja H. C. Andersenin mielenmaisemien eroa. Andersen purki saduissaan elämänpettymystään ja ihmisvihaansa. Topeliuksella taas näkyy kaikessa valoisa luottamus sitä tarvitaan tänään. Lasten mieltä ei tarvitse täyttää tulevaisuuden uhkilla ja kauhukuvilla. Se, joka vie lapsilta toivon, on pahan asialla, opettajakonkari napauttaa. Nykylapsia uhataan koko ihmiskunnan tuhoavalla ilmastonmuutoksella, samaan tapaan kuin ydinsodalla sukupolvi sitten. Pelottelun sijaan lapsille tulisi osoittaa rakkautta ja kiitollisuutta. Perusturvallisuus antaa rohkeutta uudistaa niitä asioita, jotka uudistamista vaativat, Mäkinen näkee. En ymmärrä, miten tämä valittajien kuoro on oikein syntynyt, vaikka meillä on loputtoman paljon kiitollisuuden aiheita. Nykysuomalaiset ovat enimmäkseen uskomattoman hyviä, luotettavia, hauskoja, mukavia ja avuliaita. Lapsillamme ja nuorillamme on sydän paikallaan. Topeliuksen ihanteet ovat siirtyneet ehdottomasti eteenpäin! Teksti: Janne Villa Kuva: Jani Laukkanen 11
Eläkkeellä enkelin hommiin Vapaaehtoistoiminta sopii myös hyväkuntoiselle eläkeläiselle, todistavat Charl Stavén, Vesa Saari ja Maija Nupponen. Charl Stavénista on kiinnostavaa kuulla seniorien elämäntarinoita. Charl Saije Stavén, 65, Leppävaara Näin HelsinkiMission mainoksen bussipysäkillä nelisen vuotta sitten. Olin ajatellut, että tekisin mielelläni jotakin vapaaehtoistyötä, koska olin jäänyt eläkkeelle ja aikaa oli. Mielessä oli äänikirjojen lukeminen, mutta kun lähetin sähköpostia kysyäkseni vapaaehtoistyömahdollisuuksista, HelsinkiMissio oli ainoa järjestö, joka vastasi. Nykyään vastaan puhelimeen Aamukorvassa kello 5 9 kerran kuukaudessa. Lisäksi autan keikkaluontoisesti vanhoja ihmisiä teknisissä asioissa yleensä noin kerran kuussa. Opastan tietokoneen käytössä, päivitän ja asennan ohjelmia ja auttelen kännykän ja television kanssa. Yhteen keikkaan on varattava aikaa pari tuntia, sillä juttelu kuuluu asiaan. HelsinkiMission vapaaehtoistyössä on erityisen hyvää se, että siihen käyttämänsä ajan voi itse määritellä. Me asumme noin viisi kuukautta vuodesta Jämsässä, joten sinä aikana vapaaehtoistoiminta on minun osaltani jäissä. Keikkatarjouksia voi käydä katsomassa yhteisestä intrasta ja päättää, mitä haluaa ottaa vastaan. Kaikki yhteydenpito sujuu järjestön kautta, joten kukaan ei voi ruveta soittelemaan minulle illalla. Lisäksi HelsinkiMissio kouluttaa meitä jatkuvasti, ja joka kuukausi on Aamukorvan työnohjaus. On ollut hyödyllistä kuulla, miten muut hoitavat erilaisia tilanteita. Aamukorvassa puhelin alkaa yleensä soida jo ennen viittä. Useimmiten jutut ovat arkisia, kysellään mitä kuuluu. Joskus tulee haastavampia tilanteita, kun soittajalta on esimerkiksi kuollut läheinen. Kerran yksi rouva soitti ja kysyi, haluaisinko ostaa museon, jonka hän oli saanut perintönä. Ohjasin soittamaan kuntaan. Yleensä en neuvo, vaan kuuntelen. Eniten nautin tässä työssä elämäntarinoiden kuulemisesta ja ihmisten kohtaamisesta. Se on aina kiinnostavaa. Yhdeksältä Aamukorvan päivystyksestä kotiin lähtiessä on sellainen olo, että on tehnyt jotakin hyödyllistä. Myös keikoista saa paljon hyvää palautetta. Kerrankin, kun soitin erään talon ovisummeria, rouva huusi jo ovipuhelimeen ilahtuneena: Saijeko siellä? Olen odottanut sinua! 12
Vesa Saari, 70, Viikki Lähdin ensimmäistä kertaa vapaaehtoiseksi, kun digiboksit tulivat ja HelsinkiMissio järjesti kampanjan, jossa niitä asennettiin vanhuksille. Olin silloin jäänyt eläkkeelle ja tulin ottamaan vastaan asennustilauksia. Jäin mukaan toimintaan, koska järjestön työ on tärkeää. Päivystän Aamukorvassa kerran tai pari kuussa. Kesälläkin matkaan päivystämään kesäpaikastamme Salosta. Keikka-apuna toimin silloin, kun olen Helsingissä ja aikaa on. Meillä on kymmenen lastenlasta, joiden hoitamisessa ja harrastuksiin viennissä olemme myös apuna. Lisäksi hoidamme vaimon äidin asioita Vaasassa aika ajoin. Siksi en voi sitoutua mihinkään joka viikko toistuvaan. Keikoilla käyn pääasiassa auttamassa remonttihommissa: tiivistämässä ikkunoita ja korjaamassa rikkimenneitä tavaroita. Yhtä kalliolaista rouvaa olen käynyt auttamassa monesti, ja sain esimerkiksi hänen pari vuotta aiemmin ostamansa palohälyttimen kiinnitettyä kattoon. Samalla sovimme jo uudesta työstä, kun rouvan kaapinovesta olivat kahvat irtoamassa. Samalla tulee yleensä kerrottua sukutarinat ja vähän muutkin tarinat. Aamukorvassa meillä on yhteisiä periaatteita. Yksi on, että emme puhu paljon, vaan kuuntelemme. Minun pitää muistuttaa siitä itseäni joka kerta, koska olen puhelias. Joskus vastaan on tullut ihmisiä, joilla on itsetuhoisia ajatuksia, mutta se on hyvin harvinaista. Enemmän päivystäjät pelkäävät sitä. Työnohjaus auttaa hoitamaan tällaisia tilanteita. Parasta vapaaehtoistyössä on se, että voi auttaa toisia. On selvää, että yksinäisiä vanhuksia on paljon, ja minä olen vielä hyväkuntoinen. Tietenkin on myös niin, että tällaisen työn kautta voin tuntea itseni tärkeäksi. Lisäksi saan päivään mukavaa vaihtelua. Vesa Saari auttaa senioreja muun muassa remonttihommissa. Maija Nupponen toimii keikka-auttajana. Maija Nupponen, 75, Käpylä Kolme vuotta sitten huomasin, että minulla on elämässä paljon aikaa, jonka voisin käyttää jonkun apua tarvitsevan hyväksi. Puolisoni nukkuu aamuisin pitkään, joten ehdin aamupäivisin tehdä monenlaista. Olin siskojeni kanssa hoitanut vuosia äitiäni, joka kuoli vain hiukan vaille 92-vuotiaana. Sen jälkeen olin siskoni omaishoitajan sijainen, kunnes sisko kuoli. Olin tottunut kävelemään äitini luo Aleksis Kiven kadulle, ja HelsinkiMission toimisto oli silloin siinä lähellä. Jalat veivät sinne automaattisesti. Aluksi olin vuoden verran tukihenkilönä eräälle rouvalle. Kävin hänen luonaan joka viikko, vaikka harvempikin tahti olisi riittänyt. Useimmiten menimme kauppakeskukseen. Reissuun saattoi mennä viisikin tuntia, koska invataksia oli aina odotettava. Meillä meni lopulta sukset vähän ristiin, kuten elämässä joskus käy. Silloin sain hyvää tukea HelsinkiMission koordinaattorilta ja työnohjauksesta. Tukihenkilöpestin jälkeen olen ollut keikka-auttajana ja saattanut ihmisiä esimerkiksi lääkärikäynnille. Yhtenä kesänä kävin aurinkoisina päivinä ulkoiluttamassa muistisairaita palvelutalossa, kun keikkalistalta huomasin siellä tarvittavan apua. Minusta on mukava kuulla ihmisten taustoista. Kyselen aina paljon, joten joku voi ajatella, että miten utelias muija tuo on. Moni kuitenkin tykkää kertoa asioistaan. Muistisairaatkin muistavat usein vanhoja juttuja. Käyn mielelläni saman ihmisen luona useamman kerran, jos tulemme hyvin toimeen. Nyt olen käynyt erään rouvan luona laittamassa ruokaa. Silloin keikka-auttaminen muistuttaa vähän tukihenkilösuhdetta. Käyn lähinnä sellaisten ihmisten luona, jotka asuvat kävelymatkan tai kätevän bussimatkan päässä kotoani. Pyörätuolia käyttäviä en enää uskalla ottaa autettaviksi, sillä voimani eivät riitä hallitsemaan tuolia, jos ihminen on painava. Onneksi keikkailmoituksessa kerrotaan, käyttääkö avunpyytäjä rollaattoria tai pyörätuolia. Tämän työn huippuhetkiä on ollut se, kun autettavani kerran totesi: Sinä olet todellinen pelastava enkeli. Teksti: Laura Pörsti Kuvat: Sari Tammikari 13
Glädjen är ömsesidig Mona Martin har varit stödperson via Helsingforsmissionen i ett halvt år och rekommenderar det varmt. Glädjen som uppstår ur arrangemanget är inte enbart senioren förunnad; den är ömsesidig. 14
För ett drygt halvår sedan kollapsade en anonym åldring på gatan. Förbipasserande såg till att åldringen fick sjukhusvård, men på sjukhuset uppdagades det hur ensam hon faktiskt var: vännerna är döda och det enda egna barnet bor på andra sidan jordklotet. Detta satte myndigheternas hjul i rullning och Helsingforsmissionen kontaktades, i hopp om att finna en stödperson som kunde titta till åldringen med jämna mellanrum. Samtidigt hade Mona Martin sett en artikel om stödpersonsverksamheten, tagit kontakt med Helsingforsmissionen och gått en utbildning. Min man var invalid och kunde inte bo hemma under sin sista tid, så jag besökte honom ofta, säger Martin. Efter att han dog uppstod ett hål i mitt liv. Jag har inga problem med att fylla dagarna, men jag saknade en fortlöpande dialog med en annan människa. Att fungera som stödperson skulle ge mig dem tillbaka, hade jag tänkt. Martin och åldringen, som hade blivit hemförlovad från sjukhuset, träffades för första gången efter att ha förts samman av Helsingforsmissionen och tycke uppstod genast. Båda tjänade en vän på arrangemanget, åldringen är inte längre lika ensam och Martin fick tillbaka de återkommande diskussionerna. Jag upplever våra diskussioner som viktiga för mig. Jag får mycket ut av dem. Ofta handlar de om svunna tider: min vän är 20 år äldre och var med om kriget. Jag har själv minnesbilder från kriget och tillsammans med min mors minnen, som hon har återberättat för mig, har vi en massa att tala om, säger Martin. Många av diskussionerna är existentiella: de handlar om döden och om canceroperationerna båda har gått igenom. Det betyder inte att dysterheten ständigt är närvarande, snarare tvärtom. Jag blir glad av att gå till min vän och hon blir glad när jag kommer. Ansvaret känns viktigt, för hon har ingen annan. Jag ser till att krama min vän då vi skiljs åt: beröring är betydelsefullt, säger Martin. Hon har absolut blivit en del av mitt liv och jag gör gärna så mycket jag kan för henne. Vi har mycket gemensamt och vi kan tala om vad som helst. Mona Martin kan varmt rekommendera stödpersonskapet. Det ger så mycket att jag hoppas att fler hittar till verksamheten. Vi lever allt längre och är pigga efter pensioneringen, så stödpersonerna behövs allt mer samtidigt som allt fler är kapabla att bli stödpersoner, säger Martin. Kursen som Helsingforsmissionen erbjuder får också goda betyg. Kursen är väldigt viktig. Vi fick information om ansvaret och gränserna för vårt ansvar, vad vi förväntas göra och att hjälp med praktiska bestyr egentligen inte hör till oss. En av sakerna som lärdes ut under kursen för stödpersonerna har Martin dock valt att strunta i: rekommendationen om att hålla träffarna med den egna vännen högst varannan vecka, för att garantera att stödpersonerna orkar. Det är löjligt, tycker jag. Vi träffas varje måndag, det fungerar bättre för oss båda, säger Martin. Text och bild: Viktor Grandell 15
Jouluherkkuihin liittyy muistoja Joulujuhlan menu on perinteinen: laatikot, rosolli, lohi, kinkku sekä kahvi ja joulutorttu Jouluruuat on haluttu pitää perinteisinä, jotta ne muistuttaisivat niin lapsuuden jouluista kuin myöhemmistäkin jouluista. Kaikesta on tarkka käsikirjoitus. Kun vieraat tulevat sisään, vapaaehtoiset herrasmiehet auttavat päällysvaatteet naulakkoon. Jokainen vieras johdatetaan plaseeratulle paikalleen ja heille tarjoillaan aluksi glögi ja pipari. Laulut virittävä joulun tunnelmaan, ja vapaaehtoiset tarjoilevat ruuat pöytiin kuin ravintolassa ainakin. Sirpa Helin toivoo joulujuhlan lievittävän jouluun liittyvää yksinäisyyden tunnetta. Joulua pidetään leimallisesti yhteisöllisenä perhepiirin ja läheisten juhlana. Silloin muistot tulevat tavallista herkemmin mieleen, myös asiat, joita ei enää ole. Silloin yksinäisyys saattaa tuntua riipaisevammin kuin muulloin. Joulu avaa portteja menneeseen ja herkistää ajattelemaan elettyä elämää. Omaan matkaan kuuluu se, että joulut muuttuvat vuosien varrella. Sirpa Helinin jouluun kuuluu ennen kaikkea toisista välittäminen. Juhla aloittaa joulun Sirpa Helin on jo lähes kymmenen vuoden ajan ollut vapaaehtoisena järjestelemässä HelsinkiMission perinteistä joulujuhlaa senioreille. Juhla järjestetään mahdollisimman lähellä joulua, jotta sen tunnelma kantaisi vielä joulunpyhien ylikin. Sirpa Helin tuli HelsinkiMission vapaaehtoiseksi jäätyään eläkkeelle ja käytyään sen jälkeen vapaaehtoistoiminnan koulutuksen. Sen jälkeen tulivat aamukorvapäivystykset ja niiden myötä avustaminen joulujuhlassa. Vastuullani on 10 12 hengen keittiötiimi, joka viimeistelee pitopalvelun toimittamat ruuat vietäviksi seisovaan pöytään, josta ne tarjoillaan jokaiselle vieraalle hänen omaan pöytäänsä. Keittiössä käy vilske, kun jopa 200 hengen ruuat laitetaan tarjoiluvalmiiksi, kuvailee Sirpa Helin. Keittiötiimi ei suinkaan ole ainoa, joka valmistelee ja toteuttaa joulujuhlaa. Yksi tiimi huolehtii salin koristelusta jouluiseksi kuusineen kaikkineen, toinen tiimi huolehtii ruokien tarjoilusta pöytiin ja seurustelusta vieraiden kanssa. Joulu herkistää hyviin tekoihin Joulun luonteeseen kuuluu, että lähimmäisiä muistetaan, ja lähimmäisiähän ovat muutkin kuin tutut ihmiset. Arjen pieniä tekoja voi jokainen tehdä omassa ympäristössään, niihin ei tarvita suurta koneistoa eikä niistä tarvitse tehdä numeroa. Mielestäni jouluun kuuluu ennen kaikkea toisista ihmisistä välittäminen. Joulu saa aikaan hyviä tekoja. Sirpa Helin ei aio omalta osaltaan panna pistettä vapaaehtoistoiminnalle joulujuhlan järjestämisessä, vaikka kymmenen vuotta onkin kohta takana. Tämä on vastavuoroinen tehtävä. Me vapaaehtoiset saamme vanhuksilta niin paljon elämäniloa ja kiitosta ja voimme tuntea itsemme tarpeellisiksi. Se on tärkeä tunne. Emme me tule tekemään joulujuhlaa, ellemme saisi siitä myös itse sisältöä elämäämme. Se on varmasti jokaisen mukana olevan tärkein motiivi. Juhlasta lähdetään eri tunnelmissa kuin missä sinne on menty. Se vaikuttaa myös kaikkien meidän jouluun. Meidänkin joulumme alkaa tästä juhlasta. Teksti ja kuva: Harri Markkula 16
Tukihenkilöstä tuli ystävä Marraskuisena sunnuntaina kuusikymppinen Markku Gröndahl ajaa Vantaalta Munkkiniemeen Helsinkiin tapaamaan 88-vuotiasta Elma Oksasta. Näin hän on tehnyt lähes joka viikko jo kuuden vuoden ajan. Palvelutalo Sagassa pienessä viihtyisässä yksiössä asuva Elma Oksanen istuu pyörätuolissa. Kävelykyvyn vei neuropatia, joka aiheutui autonmoottorien pesussa käytetyistä myrkyistä. Moottoreita rouva Oksanen pesi työkseen kymmenkunta vuotta. Kodin seinille on ripustettu hänen itsensä maalaamia tauluja, muiden muassa viehättävät maisemat Pariisista ja Helsingistä, sekä kaksi kunniakirjaa Sotainvalidien Veljesliitolta. Toinen on Kotirintamanaisen mitaliin liittyvä kunniakirja ja toinen edesmenneen aviomiehen saama kunnianosoitus sotaveteraanille. Mies haavoittui niskaan talvisodassa 25 vuoden iässä ja sai pysyvän vamman myötä 50 prosentin invaliditeetin. Paljon yhteisiä jutunaiheita Alussa vähän jännitettiin, että miten tässä käy, mutta hyvin meillä on mennyt. Elma on välillä vähän itsepäinen, eikä me aina olla yhtä mieltä asioista, mutta puhutaan suoraan, mitä ajatellaan, Markku nauraa. Hyvin meillä synkkaa. Käydään yhdessä asioilla, pankissa ja apteekissa ja välillä ravintolassa syömässä, jos siltä tuntuu, Elma täydentää. Kuukausi sitten käytiin katsomassa Tohtori Zivago -musikaalia Kaupunginteatterissa, mutta musiikki ei purrut, joten lähdettiin väliajalla pois. Stockalla tai Sokoksella käydään ostoksilla ja ensi viikolla ollaan menossa Karjalatalolle sotainvalidien ja leskien juhlaan. Elman itsenäistä liikkumista helpottaa pitkällisen hakemusprosessin jälkeen Kelan myöntämä sähkömopo, jolla hän pääsee ulkoilemaan lähipiiriin. Vaikka Markulla on perhe, vaimo, kaksi lasta ja lapsenlapsi, on Elman tapaamispäivästä muodostunut hänelle viikon tärkeä päivä, jota oikein odottaa etukäteen. Pitkän linjan tukihenkilö on ehtinyt olla myös teini-ikäisen pojan tukena kolme vuotta ja hiljattain hän on ryhtynyt tukihenkilöksi toiselle nuorelle. Elma kertoo eläneensä niin pitkään, että siskot ja veljet ovat kuolleet jo aikoja sitten. Oma poika, lapsenlapset ja näiden lapset ehtivät harvoin kyläilemään. Senkin takia Markun vierailut ovat Elmalle tärkeä henkireikä. Olen kiitollinen Markulle ja toivon, että hän jaksaisi olla kanssani niin kauan kuin elän, Elma toteaa. Elma ei vielä osaa sanoa, missä tulevan joulun viettää, mutta ainakin yksi jouluperinne jatkuu tänäkin vuonna: HelsinkiMission järjestämää seniorien joulujuhlaa vietetään jälleen 18.12. Agricolan kirkolla. Siellä tämä parivaljakko on käynyt yhdessä jo neljänä jouluna. Teksti: Jaana Kiuru Kuva: Mikko Kauppinen Selviytyjiä molemmat Sairaudestaan ja sodan aiheuttamista traagisista elämänvaiheista huolimatta Elma Oksanen vaikuttaa pirteältä ja huumorintajuiselta. Hänellä on hymy herkässä ja hauskoja juttuja kerrottavana, vaikka väliin mahtuu surullisiakin. Mieheni kuoli aivokasvaimeen vuonna 2002. Sen jälkeen aloin käydä ystäväni Raunin kanssa leskille tarkoitetussa Ella-ryhmässä. Kun Ella-projekti päättyi, aloimme Raunin kanssa käydä HelsinkiMission tiistaikerhossa. Sitä kautta sain ensin tukihenkilöksi Sinikan pariksi vuodeksi, Oksanen muistelee. Mainostoimiston projektipäällikkönä työskennellyt Markku Gröndahl puolestaan hakeutui HelsinkiMission vapaaehtoistoimintaan jäätyään työttömäksi muutama vuosi sitten. Yli viisikymppisenä uuden työpaikan löytäminen mainosalalta osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Vapaaehtoiskoulutuksen vetäjä Irene Tummavuori sanoi eräässä yhteisessä tapaamisessa, että ota sä toi Elma ja siitä se lähti. Elma Oksanen on harrastanut aiemmin öljyvärimaalausta. Nykyisin hän kirjoittaa runoja ja osallistuu palvelutalon runopiiriin. Markku Gröndahl toimii Elman tukihenkilönä ja lähtee seuraksi asioille, ostoksille ja kulttuuriharrastuksiin. 17
Aha-upplevelser och verktyg Människorelationer är inga lätta saker att hantera; många av oss kunde tjäna på att gå en kurs i ämnet. Eller åtminstone ha möjlighet att diskutera relationer i en grupp. Den insikten ledde till ett samarbete mellan Barnavårdsföreningen i Finland och Krisjouren för unga: en stödgrupp för unga vuxna med temat parförhållande och relationer. En diskussionsgrupp om parförhållanden och relationer behöver inte ha klara mål eller ambitioner: meningen är inte att resultatet ska vara en regeluppsättning över hur man ska bete sig i en människorelation eller hur man reparerar ett trasigt förhållande. Syftet är att lära känna sig själv bättre, att få en insikt i vad man behöver. Det handlar om känslor, tankar, värderingar och behov samt om att lära sig vilka egenskaper som kan ha kommit i arv från föräldrarna eller utifrån: det är bra att vara medveten om sådant, säger Maria Ostrow, gruppledare för diskussionsgruppen och sakkunnig inom barnoch familjearbete vid Barnavårdsföreningen i Finlands enhet Familjelinjen. Enligt Ostrow är referensstödet också en viktig del av stödgruppens funktion: att få höra om hur andra har det, vare sig de är i en liknande situation som åhöraren eller har helt andra erfarenheter. Att deltagarna har olika erfarenheter gör inget. Medverkandet i stödgruppen blir lika givande ändå, säger Ostrow. Marika Kamotskin, till vänster, har blivit mer medveten om vad hon vill ha av livet genom att delta i stödgruppen som dras av Maria Ostrow. Samarbetet mellan Krisjouren för unga och Barnavårdsföreningen i Finland påbörjades tidigare i år i form av en diskussionsgrupp för ungdomar vars föräldrar har gått igenom en skilsmässa. Det gav mersmak och den aktuella gruppen med temat relationer och parförhållanden blev en naturlig fortsättning. I gruppen deltar åtta unga vuxna, ett antal som enligt Ostrow är ungefär det maximala för att den ska fungera som önskat. Gruppen har en god sammansättning, säger Marika Kamotskin, som har deltagit i stödgruppen. Det gör mycket. Det hjälper att tala med andra om de här sakerna, diskussionerna väcker i sin tur tankar och hjälper mig att identifiera beteendemönster och lära känna mig själv bättre. Gruppen är inte menad att fungera som en medicin mot dåliga parförhållanden och man behöver inte ens befinna sig i ett parförhållande för att delta. Stödgruppen är ett sätt att bli medveten om vad som gör mig lycklig och vad jag vill ha av livet, vilket har fungerat bra. Deltagandet i stödgruppen har gett mig en mängd aha-upplevelser och verktyg för svåra situationer som kan uppkomma, säger Kamotskin. Hittills har stödgruppen hanterat ämnen som huruvida något är en småsak eller någonting som är värt att lämna ett förhållande för, vad det innebär att lyssna till sig själv, att identifiera hur man mår och vad det beror på samt den egna bakgrundens betydelse: positiva eller negativa egenskaper som kan ha följt med från föräldrarnas eller andras sätt att hantera relationer på. Diskussionerna om kommunikation är också en viktig del av stödgruppens innehåll. Som till exempel hur man grälar om saker och hur man blir sams igen. Alla har rätt till människoförhållanden där man mår bra. Genom diskussionsgruppsverksamheten försöker vi ge deltagarna de behövliga verktygen för att kunna upprätthålla bra relationer, säger Ostrow. Text och bild: Viktor Grandell 18
HelsinkiMission ja Tuomasmessun (ratikka 3 sekä bussit 14 ja 18) Tu u re Mikael Agricolan kirkko, Tehtaankatu 23, Helsinki en & Su läin or a e p il ys het Lä Sunnuntaina 15.12.2013 klo 18 K Jouluinen Kynttiläkonsertti M aria Ylipää R ee ta Vestman Isäntänä Olli Valtonen Tuure Kilpeläinen, Jiri Kuronen ja lauluyhtye Suora Lähetys Reeta Vestman Maria Ylipää Inna Vintturi yhtyeineen säestää yhteislauluja Tuomaskuoro Hilkka Kangasniemen johdolla Joulusiunaus Pirjo Kantala Klo 16.30 joulumyyjäiset ja glögitarjoilu kirkon kryptassa. Konsertin ohessa kolehti yksinäisyyttä vastaan. Varmista paikkasi ja osta liput ennakkoon. Liput Lippupalvelusta 15 + toimitusmaksu 2,50. www.lippupalvelu.fi Puhelinpalvelu 0600 10 800 (1,96 /min+pvm) tai 0600 10 020 (6,79 /puhelu+pvm). Auki ma la 8 21, su ja pyhäisin 10 18. La Tervetuloa laulamaan ja nauttimaan yhdessä! u k i s u Mällskaffet till kv Vid grammofonen: Ann-Kristin Schevelew KOm SOm du är njut Av musiken! Kom och lyssna till musiken som lever! Den serveras en gång i månaden av en rad musiker, en grammofon och Ann-Kristin Schevelew. Start onsdagen den 5 september kl. 18. Fritt inträde - vi bjuder på kaffe! Onsdagar 8.1, 5.2, 5.3, 2.4, 7.5 och 4.6. kl. 18. OBS! 5.2. kl 17. Tfn 045-891 2502 E-post liisa.melin@helsinkimissio.fi www.helsingforsmission.fi Albertsgatan 33, Helsingfors MINUN KIRJANI -ILTAPÄIVÄ Seniori, tule kuuntelemaan ja keskustelemaan! Tutut kirjojen ystävät esittelevät itselleen merkityksellisen kirjan HelsinkiMission Minun kirjani -iltapäivissä. Tilaisuudet järjestetään kolmena keskiviikkona Albertinkatu 33:ssa. Kevään vierainamme: 19.2. klo 15-16.30 Esko Valtaoja 12.3. klo 15-16.30 Arvi Lind 23.4. klo 12.30-14 Peter Nyman - på svenska Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Mukaan mahtuu 40 ensimmäistä, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Tervetuloa! Lisätietoja: Päivi Räikkönen, puh. 044 750 0143 paivi.raikkonen@helsinkimissio.fi helsinkimissio.fi
Yhteistyöllä kiusaamista va Kiusaamisen muuttuneet kasvot Munkkiniemen yhteiskoulun aulasta tulee mieleen rautatieasema. Meteli vain on huomattavasti kovempi. Nuoria ihmisiä menee joka suuntaan. Osa maleksii penkeillä ja räplää puhelinta. Rauha palaa käsityöluokassa, jossa istuvat Elli Huhta, Jasmine Dietz ja Ville Närhi. He ovat koulun yhdeksäsluokkalaisia. Kiusaamisesta tulee ensimmäisenä mieleen sosiaalinen media, Huhta aloittaa. Ala-asteella se oli enemmän tönimistä, eivätkä jutut olleet niin loukkaavia, kuin mitä nykyään kirjoitetaan nettiin. Kiusaaminen on syrjimistä. Ei päästetä piireihin mukaan, eikä edes anneta yrittää, Närhi täydentää. Kahelin kertoo, että työpajoissa netti- ja piilokiusaaminen herättävät keskustelua. Netissä kynnys osallistua kiusaamiseen on matala. Nimettömyys ja kasvottomuus saattavat houkuttaa ylilyönteihin. Sosiaalisessa mediassa pienen piirin huvitukseksi tarkoitettu pila voi levitä nopeasti huomattavasti laajemman joukon tietoon kuin kiusaaja alun perin tarkoitti, Kahelin lisää. Netti ei ole kuitenkaan pelkästään ase, vaan tarjoaa nuorille myös virtuaalitukea, neuvoja ja tietoa. Työpajoissa käydäänkin läpi netistä löytyviä keskustelualustoja sekä muita nuorille kohdennettuja auttavia tahoja ja rohkaistaan avun hakemiseen. Koulukiusaamisesta ei välttämättä vieläkään uskalleta puhua avoimesti. Kiusaamisen vakavuus ja siitä kertomisen tärkeys on viesti, jota Nuorten Kriisipisteen työntekijä Liina Kahelin nostaa koulukäynneillä esiin. Kaikki eivät saa koulussa olla turvassa omana itsenään. HelsinkiMission Nuorten Kriisipiste jalkautuu nuorten pariin kertomaan, mitä siitä voi seurata. Loputtomassa kulujen leikkauskierteessä valtion ja kuntien kyky huolehtia omistaan heikkenee. Samalla järjestöjen ja vapaaehtoisten merkitys ennalta ehkäisevän työn tekijöinä kasvaa. Nuorten Kriisipisteen liikkuva kriisityöntekijä Liina Kahelin on kouluille arvokas lisäresurssi. Kolme vuotta sitten Kahelinia pyydettiin Munkkiniemen yhteiskouluun pitämään työpajaa koulukiusaamisesta. Yhteistyöstä on muodostunut jokasyksyinen perinne. Vastaanotto on ollut hyvä, Kahelin kertoo. Eräs opettaja ihmetteli työpajan jälkeen, kuinka hiljaista porukka oli. Teemaan suhtaudutaan yllättävällä vakavuudella ja nuoret todella kuuntelevat. Paha olo pitkään Kahelinin mukaan koulukiusaaminen on harmittavan ikuinen aihe ja ilmiö. Nuoria, jotka kokevat jollain tavalla kiusaamista, loukkaamista tai eristämistä, löytyy tutkimusten mukaan jokaisesta koululuokasta. Yleisyyden ohella harmittaa myös asenne. Kiusaaminen on liian hyväksyttyä. Nuori voi tuntea, ettei hänen tunteitaan ja kokemuksiaan oteta vakavasti. Tilanteita vähätellään tai ne kuitataan vitsailuksi. Pahimmillaan kiusaaminen ja väkivalta aiheuttavat psyykkisiä ja fyysisiä vammoja, jotka näkyvät nuoren elämässä ahdistuneisuutena tai masentuneisuutena vielä aikuisenakin. Pitkään jatkunut pahoinvointi voi aiheuttaa myös psykosomaattisia oireita, kuten päänsärkyä, vatsakipuja ja keskittymisvaikeuksia. Pahimmillaan kiusaaminen voi johtaa itsetuhoisiin ajatuksiin tai tekoihin, Kahelin täsmentää. Työpajoissa näytetään, miltä kiusatusta tuntuu Munkkiniemen yhteiskoulussa kiusaamisen vastaiset työpajat pidetään kou- 20