Erityisehdot, jotka on otettava huomioon. hyväksymispäätöksissä. sisällyttämisen. päättymispäivä. mennessä tehoainetta. päätettävä.

Samankaltaiset tiedostot
Erityisehdot, jotka on otettava. hyväksymispäätöksissä. huomioon. päättymispäivä. sisällyttämisen

huomioon hyväksymispäätöksissä Erityisehdot, jotka on otettava varten. päättymispäivä sisällyttämisen

sisällyttämisen päättymispäivä hyväksymisestä on sisältävän biosidivalmisteen Määräaika, johon

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta /2011 Ympäristöministeriön asetus

BIOSIDIVALMISTEISSA SALLITUT TEHOAINEET JA NIIDEN KÄYTÖN EHDOT

Julkaistu Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta /2012 Ympäristöministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o 30. Valtioneuvoston asetus. varainsiirtoverolain 14 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosta

SISÄLLYS. N:o 816. Tasavallan presidentin asetus. Viktoria-järven valuma-alueen kestävän kehityksen edistämisestä tehdyn kumppanuussopimuksen

SISÄLLYS. N:o 114. Ulkoasiainministeriön asetus. ulkomaanedustuksen korvauksista annetun ulkoasiainministeriön asetuksen muuttamisesta

60/2013. hyväksymispäätöksissä. biosidivalmisteen hyväksymisestä on päätettävä, esitetyistä poikkeuksista. paitsi jos sovelletaan

SISÄLLYS. N:o 18. Tasavallan presidentin asetus

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

VALMISTEYHTEENVETO Liite

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu T. Mattila Koulutuspäivä Siirtymäajat ja tietojen käyttölupa

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12952/12 ENV 647 ENT 187 SAATE

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

,75 98,0 kyllä ei

EU-lainsäädännön muutosuutiset 5/2012

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Päivi Karnani Biosidien valvonta

,75 98,0 kyllä ei

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. elokuuta 2019 (OR. en)

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Tiina Tuusa Tehoaineiden arviointiohjelma

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

Biosidiasetuksen siirtymäsäännökset ja aikataulut

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Ajankohtaista biosidiasetuksen toimeenpanoon liittyen. Eeva Nurmi, Ympäristöministeriö

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Valmisteyhteenveto biosidivalmisteperhettä varten

Valmisteperhe ja käsitellyt esineet lainsäädännön näkökulma

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

BRODITEC P-29F -biosidivalmisteen vastavuoroinen peräkkäinen tunnustaminen

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu T. Mattila Biosidit maatilalla

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Maa- ja metsätalousministeri

Valmisteyhteenveto biosidivalmisteperhettä varten

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Maa- ja metsätalousministeri

Euroopan unionin virallinen lehti L 279/63

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Hannu T Mattila In situ valmisteet ja artikla 95 lista

Rehut täydentävissä ehdoissa kotieläintiloilla. Kaisa Kauranen Maaseutupalvelut yksikkö

Biosidiasetus - mitä uutta?

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Rehukirjanpito ja omavalvonta kuvauksen päivitys. Taina Kulla ja Sari Hihnala ProAgria Keski-Pohjanmaa

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Laki. EV 74/1999 vp- HE 85/1999 vp. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kemikaalilain, ja terveydensuojelulain 21 :n.

Valmisteyhteenveto biosidivalmisteperhettä varten

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Repo Biosidivalmisteiden hakeminen yrityksen näkökulmasta

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. tammikuuta 2017 (OR. en)

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Päivi Karnani Biosidivalmisteiden valvonnasta

Valmisteyhteenveto biosidivalmisteperhettä varten

Hannu T. Mattila Desinfiointiaineet ja otsonointi

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Euroopan unionin virallinen lehti

SISÄLLYS. N:o 466. Valtioneuvoston asetus. biosidivalmisteista. Annettu Helsingissä 25 päivänä toukokuuta 2000

Hyväksytyt tehoaineet, valmisteille haettava lupaa

ASETUKSET. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Pauliina Laitinen Uuden lainsäädännön keskeiset vaatimukset

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Täydentävät ehdot kasvinsuojeluaineet. Katja Korkalainen Rehujaosto Katja Korkalainen

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paula Haapasola Koulutuspäivä Biosidivalmisteiden hyväksyminen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Anna-Maija Hämäläinen Biosidiasetus mitä uutta asetus tuo direktiiviin verrattuna?

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0475/86. Tarkistus. Anthea McIntyre ECR-ryhmän puolesta

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Valmisteyhteenveto biosidivalmisteperhettä varten

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta /2014 Valtioneuvoston asetus. biosidivalmisteista

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

Biosidivalmisteen ominaisuuksia koskeva yhteenveto

Transkriptio:

99 Liite 1 BIOSIDIVALMISTEISSA SALLITUT TEHOAINEET JA NIIDEN KÄYTÖN EHDOT Biosidivalmisteryhmät ovat: 1. Ihmisen hygienian hoitoon tarkoitetut biosidivalmisteet, 2. Yksityisten ja julkisten terveydenhuollon tilojen desinfiointiaineet sekä muut biosidivalmisteet, 3. Eläinten hygienian hoitoon käytettävät biosidivalmisteet, 4. Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja, 5. Juomaveden desinfiointiaineet, 6. Suljetuissa astioissa käytettävät säilytysaineet, 7. Pintasäilytysaineet, 8. Puunsuoja-aineet, 9. Kuitujen, nahan, kumin ja polymeeristen materiaalien säilytysaineet, 10. Rakennustuotteiden säilytysaineet, 11. Nestejäähdytyksessä ja prosessijärjestelmissä käytettävät säilytysaineet, 12. Limanestoaineet, 13. Metallintyöstönesteiden säilytysaineet, 14. Jyrsijämyrkyt, 15. Lintumyrkyt, 16. Nilviäismyrkyt, 17. Kalamyrkyt, 18. Hyönteis- ja punkkimyrkyt sekä muiden niveljalkaisten torjuntaan käytettävät, valmisteet, 19. Karkotteet ja houkutteet, 20. Elintarvike- ja rehuvarastojen säilytysaineet, 21. Kiinnittymisenestovalmisteet (antifouling-valmisteet), 22. Ruumiiden säilytykseen ja eläinten täyttämiseen käytettävät nesteet; sekä 23. Muiden selkärankaisten torjuntaan käytettävät valmisteet. A B C D E F G H Biosididirektiivin mukainen nro Tehoaineen yleisnimi, IUPAC-nimi ja tunniste-numerot 3 Klotianidiini (E)-1-(2-Kloori- Biosididirektiivin liitteeseen I sisällyttämisen päättymispäivä 1,3-tiatsol-5- yylimetyyli)-3- metyyli-2-nitroguanidiini 433-460-1 210880-92-5 Markkinoille saatettavassa biosidivalmisteessa käytettävän tehoaineen vähimmäispuhtaus 950 g/kg 8 Valmisteryhmä ja päivä, jolloin tehoaine sisällytetään biosididirektiivin liitteeseen I 1.2.2010 Vastaava EYdirektiivi ja sen voimaantulopäivä 2008/15/EY 7.3.2008 Määräaika, johon mennessä tehoainetta sisältävän biosidivalmisteen hyväksymisestä on päätettävä 31.1.2012 31.1.2020 Erityisehdot, jotka on otettava huomioon hyväksymispäätöksissä riskinarvioinnissa. Hyväksymispäätöksessä on määrättävä tarvittavista riskinvähennysmenetelmistä tai käytön erityisehdoista. Valmiste voidaan hyväksyä vain, jos hakemuksessa voidaan osoittaa, että riskit ovat hyväksyttävällä tasolla. Koska maaperään, pintavesiin ja pohjavesiin on todettu aiheutuvan riskiä, voidaan valmiste hyväksyä ulkokäyttöön tulevan puun käsittelyyn vain jos siitä toimitetut tiedot osoittavat valmisteen täyttävän direktiivin 98/8/EY 5 artiklan ja liitteen VI vaatimukset. Tarvittaessa voidaan

100 N:o 32 5 Etofenproksi 3-Fenoksi- bentsyyli-2- (4-etoksifenyyli)- 2-metyylipropyylieetteri 407-980-2 80844-07-1 970 g/kg 8 1.2.2010 2008/16/EY 7.3.2008 31.1.2012 31.1.2020 Teollisuuskäyttöön hyväksyttyjen valmisteiden päällysmerkinnöissä ja/ on mainittava, että vastakäsitelty puutavara on varastoitava läpäisemättömällä kovalla perustalla, jotta valmistetta ei pääse valumaan suoraan maaperään, ja että mahdolliset valumat on kerättävä uudelleenkäyttöä tai hävittämistä varten. riskinarvioinnissa. Hyväksymispäätöksessä on määrättävä tarvittavista riskinvähennysmenetelmistä tai käytön erityisehdoista. Valmiste voidaan hyväksyä vain, jos hakemuksessa voidaan osoittaa, että riskit ovat hyväksyttävällä tasolla. Koska riskiä on todettu aiheutuvan työntekijöille, valmisteiden ympärivuotisen käytön hyväksyminen edellyttää sellaisten ihon kautta imeytymistä koskevien tietojen toimittamista, jotka osoittavat, ettei jatkuvasta altistumisesta aiheudu riskejä, joita ei voida hyväksyä. Teolliseen käyttöön tarkoitettuja valmisteita käyttävillä henkilöillä on oltava asianmukaiset henkilösuojaimet.

101 6 Tebukonatsoli 1-(4- Kloorifenyyli)- 4,4-dimetyyli- 3-(1,2,4-triatsol- 1-yylimetyyli)- pentan-3-oli 403-640-2 107534-96-3 7 Hiilidioksidi 204-696-9 124-38-9 8 Propikonatsoli 1-[[2-(2,4- Dikloorifenyyli)- 4-propyyli-1,3- dioksolan-2- yyli]metyyli]-1h- 950 g/kg 8 1.4.2010 990 ml/l 14 1.11.2009 930 g/kg 8 1.4.2010 2008/86/EY 26.9.2008 2008/75/EY 14.8.2008 2008/78/EY 15.8.2008 31.3.2012 31.3.2020 31.10.2011 31.10.2019 31.3.2012 31.3.2020 ulkona paikan päällä (in situ) tai jatkuvasti veden kanssa kosketuksiin joutuvan puun käsittelyyn, voidaan hyväksyä vain, jos niistä toimitetaan tietoja, jotka osoittavat valmisteen täyttävän direktiivin 98/8/EY artiklan 5 ja liitteen VI vaatimukset. Tarvittaessa voidaan edellyttää riskinvähennysmenetelmien käyttämistä. riskinarvioinnissa. Hyväksymispäätöksessä on määrättävä tarvittavista riskinvähennysmenetelmistä tai käytön erityisehdoista. Valmiste voidaan hyväksyä vain, jos hakemuksessa voidaan osoittaa, että riskit ovat hyväksyttävällä tasolla. valmisteita käytettäessä varustauduttava asianmukaisin henkilönsuojaimin, jollei valmisteen hyväksymishakemuksessa voida osoittaa, että käyttäjille aiheutuvat riskit voidaan vähentää hyväksyttävälle tasolle muilla tavoilla.

102 N:o 32 1,2,4-triatsoli 262-104-4 60207-90-1 9 Difenakumi 3-(3-bifenyl-4- yyli-1,2,3,4- tetrahydro-1- naftyyli)-4- hydroksikumariini 259-978-4 56073-07-5 960 g/kg 14 1.4.2010 2008/81/EY 19.8.2008 31.3.2012 31.3.2015 ulkona paikan päällä (in situ) tai sään vaihteluille altistuvan puun käsittelyyn, voidaan hyväksyä vain, jos niistä toimitetut tiedot osoittavat valmisteen täyttävän direktiivin 98/8/EY artiklan 5 ja liitteen VI vaatimukset. Tarvittaessa voidaan 1) Valmisteiden nimellinen tehoainepitoisuus saa olla enintään 75 mg/kg, ja ainoastaan käyttövalmiit valmisteet voidaan hyväksyä. 2) Valmisteissa on oltava ainetta, joka tekee valmisteen vastenmieliseksi nauttia (aversiivista ainetta) ja tarvittaessa väriainetta. 3) Valmisteita ei saa käyttää sirotejauheena. 4) Ihmisten, muiden kuin kohde-eläinten ja ympäristön ensisijainen ja toissijainen altistuminen tulee minimoida ottamalla huomioon ja toteuttamalla kaikki asianmukaiset ja käytettävissä olevat riskinvähennysmenetelmät, joita ovat muun muassa valmisteiden hyväksyminen ainoastaan ammattikäyttöön, ylärajan asettaminen pakkauskoolle ja velvollisuus käyttää varmistettuja syöttilaatikoita, joihin sivulliset eivät pääse käsiksi.

103 10 K-HDO Sykloheksyylihydroksidiatseeni- 1-oksidi, kaliumsuola ei sovelleta 66603-10-9 (kattaa myös K-HDO:n hydraatit) 11 IPBC 3-Jodi-2- propynyylibutyyli-karbamaatti 259-627-5 55406-53-6 977 g/kg 8 1.7.2010 980 g/kg 8 1.7.2010 2008/80/EY 18.8.2008 2008/79/EY 18.8.2008 30.6.2012 30.6.2020 30.6.2012 30.6.2020 riskinarvioinnissa. (1) Koska ympäristölle ja työntekijöille voi aiheutua riskiä, valmisteita saa käyttää vain teollisissa, täysin automatisoiduissa ja suljetuissa järjestelmissä, jollei valmisteen hyväksymishakemuksessa voida osoittaa, että riskit voidaan vähentää hyväksyttävälle tasolle direktiivin 98/8/EY 5 artiklan ja liitteen VI mukaisesti. (2) valmisteita käytettäessä varustauduttava asianmukaisin henkilönsuojaimin, jollei valmisteen hyväksymishakemuksessa voida osoittaa, että käyttäjille aiheutuvat riskit voidaan vähentää hyväksyttävälle tasolle muilla tavoilla. (3) Koska pikkulapsille on todettu aiheutuvan riskiä, valmisteilla ei saa käsitellä puuta, joka voi joutua suoraan kosketukseen pikkulasten kanssa. valmisteita käytettäessä varustauduttava asianmukaisin henkilönsuojaimin, jollei valmisteen hyväksymishakemuksessa voida osoittaa, että käyttäjille aiheutuvat riskit voidaan vähentää hyväksyttävälle tasolle muilla tavoilla.

104 N:o 32 13 Tiabentatsoli 985 g/kg 8 2008/85/EY 2-tiatsol-4-yyli- 1Hbentsimidatsoli 1.7.2010 26.9.2008 205-725-8 148-79-8 14 Tiametoksaami 980 g/kg 8 2008/77/EY 15.8.2008 30.6.2012 30.6.2020 30.6.2010 30.6.2020 valmisteita käytettäessä varustauduttava asianmukaisin henkilönsuojaimin kun kyseessä ovat kaksinkertainen tyhjiökäsittely ja kastomenetelmä, jollei valmisteen hyväksymishakemuksessa voida osoittaa, että käyttäjille aiheutuvat riskit voidaan vähentää hyväksyttävälle tasolle muilla tavoilla. ulkona paikan päällä (in situ) tai sään vaihteluille altistuvan puun käsittelyyn, voidaan hyväksyä vain, jos niistä toimitetut tiedot osoittavat valmisteen täyttävän direktiivin 98/8/EY artiklan 5 ja liitteen VI vaatimukset. Tarvittaessa voidaan valmisteita käytettäessä varustauduttava asian-

105 428-650-4 153719-23-4 1.7.2010 mukaisin henkilönsuojaimin, jollei valmisteen hyväksymishakemuksessa voida osoittaa, että käyttäjille aiheutuvat riskit voidaan vähentää hyväksyttävälle tasolle muilla tavoilla. ulkona paikan päällä (in situ) tai sään vaihteluille altistuvan puun käsittelyyn, voidaan hyväksyä vain, jos niistä toimitetut tiedot osoittavat valmisteen täyttävän direktiivin 98/8/EY artiklan 5 ja liitteen VI vaatimukset. Tarvittaessa voidaan