Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Tiina Tuusa Tehoaineiden arviointiohjelma
|
|
- Mikael Penttilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Tiina Tuusa Tehoaineiden arviointiohjelma
2 Tehoaineiden arviointiohjelma 1. Biosidivalmisteiden sallitut tehoaineet 2. Arviointiohjelma tilannekatsaus 3. Tehoaineiden uudelleenhyväksyminen 4. Arviointiprosessi lyhyesti 5. Käsittelyssä olevat tehoaineet - työohjelma Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 2
3 Biosidivalmisteiden sallitut tehoaineet Tehoaine on hyväksytty jo biosididirektiivin aikana tai nyt biosidiasetuksen aikana kyseisessä valmisteryhmässä Tai tehoaineiden on mukana EU:n biosidisia tehoaineita koskevassa arviointiohjelmassa kyseisessä valmisteryhmässä (arviointiohjelma-asetuksen liite II). Uusi tehoaine ensin tehoaineen EU:n arviointi Sitä sisältäville valmisteille on haettava lupaa ennen ensimmäistä markkinoille saattamista Tehoaineen hyväksyminen 10 vuotta, paitsi korvattava tehoaine7 vuotta, uudelleenhyväksyminen 15/7v Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 3
4 Arviointiohjelma-asetus N:o 1062/2014 Asetus 1062/2014 voimaan lokakuussa 2014 Päivitys 2016 lopulla Liitteen II siivous : - Poistetaan tehoaineet, joista päätös (hyväksytty/kielletty) tehty jälkeen - Lisätään ei-tuettujen listalta (liite II, osa 2) tehoaineet, joista tehty ilmoitus hyväksytty - Tehoaine/valmisteryhmä yhdistelmistä, joista ei ilmoitusta hyväksymättäjättämispäätös tehty (erityisesti listalla kvaternäärisiä ammoniumyhdisteitä, koskee myös kaikkien arviointiohjelman aineiden erikseen mainitsemattomia nanomuotoja) - Liitettä II päivitetään jatkossakin tarpeen mukaan Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 4
5 Valmisteryhmät 5
6 Arviointiohjelma (EU) N:o 1062/2014 Annex III, Määräajat Valmisteryhmät Arviointiraportin toimittamisen määräaika 8, 14, 16, 18, 19 ja , 4 ja ja ja , 9 ja , 12, 15, 17, 20 ja Lausunnon valmistelun aloitusmääräaika Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 6
7 Arviointiohjelma (EU) N:o 1062/2014 Annex III, Määräajat Annettu määräajat milloin viimeistään valmisteryhmäkohtaisesti arviointiraportit oltava valmiina, milloin käsittely EU-prosessissa aloitettava 1.listan tehoaineiden määräaika on jo umpeutunut, koskee puunsuoja-aineita, jyrsijämyrkkyjä, hyönteismyrkkyjä, karkotteita ja veneenpohjamaaleja Prioriteettilistauksen tarkoitus: Saman valmisteryhmän aineet arviointi samaan aikaan Valmisteiden lupamenettelyt samaan aikaan arviointien käsittelyn ennustaminen EU prosessissa, mahdollista käsitellä vain noin 50/vuosi Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 7
8 Biosiditehoaineiden arviointitilanne EU:ssa Tilanne ECHAn rekisterissä, jossa mukana uudet ja vanhat tehoaineet ja uusimmat arviointiohjelman lisätyt: 797 kpl tehoaine/valmisteryhmä yhdistelmää Not approved 28 kpl (asetuksen mukaisesti) Hyväksytty 181 kpl Kesken 587 kpl Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 8
9 Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 9
10 Arviointiohjelman tilanne 32 % valmiina kaikista arviointiohjelmassa olevista tehoaine/valmisteryhmä yhdistelmistä valmiina 200 kpl valmiina / 420 kpl vielä arvioitavana 1. prioriteettilistan aineista valmiina 77% Valmisteryhmittäin katsottuna: PT 4 (jyrsijämyrkyt) valmis, PT8 (puunsuoja-aineet) PT 21 (antifouling) lähes valmiita Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 10
11 Overall progress on the review programme of existing AS on 9 th November Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 11
12 Overall progress on the review programme of existing AS on 9th November Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 12
13 Lisäyksiä arviointiohjelmaan Aiemmin karkotteina/houkutteina elintarvikkeille ja rehuille myönnetty poikkeus poistui mennessä tuli tehdä tiedonanto (1062/2014 art 15(b)) Hyväksyttyjen tiedonantojen listalla 20 ainetta notifioinnit tehtävä vuotta aikaa toimittaa hakemusaineisto 14 kpl mahdollisia liitteeseen I (yksinkertaiset menettelyt) (esim. hunaja, hiivauute, viinietikka) komissio pyytää BPC:n mielipidettä, jonka perusteella voitaisiin lisätä komission asetuksella liitteeseen I 6 kpl (esim kapsaisiini, sitruunaöljy, pippuriuute), jotka mm. ihoa herkistäviä; aineita ei voi lisätä liitteeseen I in situ prekursorit, BPR artiklan 93/94 mukaisesti mennessä haetut tehoaineet Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 13
14 Tehoaineiden uudelleenhyväksyminen Antikoagulanttijyrsijämyrkyt aineelle sovitettiin tehtäväksi samanaikaisesti tehoaineiden ja valmisteiden uudelleenhyväksymisten harmonisointi mahdollista Vastaavasti antifoulingaineiden (PT21) 1. hyväksymisen voimassaoloaika sovittu yhteneväiseksi ( ) Valmisteryhmän uudelleenhyväksyminen sujuvaksi vuoden 2020 loppuun mennessä 33 kpl haettava Useimmat puunsuoja-aineita (PT8) tai hyönteismyrkkyjä (PT18) 10 tehoainetta täyttää ekskluusiokrit., 6 ainetta täyttää korvattavuuskriteerit erityistä huomiota Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 14
15 Tehoaineiden uudelleenhyväksyminen Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 15
16 Biosiditehoaineen arviointiprosessi EU:ssa Hakemus Arvioivan maan arviointiraportti dcar ECHAn biosidivalmistekomitean työryhmät (WG) Analyysimenetelmät ja fysikaalis-kemialliset ominaisuudet, Ihmisen terveys, Tehokkuus, Ympäristöasiat ECHAn biosidivalmistekomitea (BPC) Komitean lausunto, julkaistaan ECHAn nettisivuilla Pysyvä biosidivalmistekomitea (SCB) Pj. COM, edustajat kaikista jäsenvaltioista, äänestys Euroopan unionin virallinen lehti ( OJ) Tehoaineen hyväksynnän/kiellon julkaisu, Hyväksymispäivä noin 2 vuotta BPC lausunnon antamisesta, tällöin myös valmisteita haettava viimeistään Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 16
17 Vuoden 2017 suunnitelma, BPC:ssä käsiteltävät tehoaineet Suunnitelman mukaan BPC käsittelee v yhteensä 91 kpl tehoaine/valmisteryhmä hyväksyntää 12 uutta tehoainetta 79 arviointiohjelman aineita, joista 1. listan aineita (PT8,18,19) noin 10 ja 2. listan aineita (PT3,4,5) noin 30, lisäksi muita valmisteryhmiä ECHAn BPC-sivuilla ( Work program (päivitetään säännöllisesti, muutokset mahdollisia) Valmistuneet tehoaineiden lausunnot Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 17
18
19 Biosidiseminaari, Tiina Tuusa 19
Hannu T. Mattila Desinfiointiaineet ja otsonointi
Hannu T. Mattila 22.3.2017 Desinfiointiaineet ja otsonointi Esityksen sisältö Biosidiasetuksen keskeinen sisältö Peruskäsitteet ja soveltamisala, valmisteryhmät Keskeiset periaatteet Tehoaineiden hyväksyntä
Biosidiasetuksen siirtymäsäännökset ja aikataulut
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu T. Mattila 19.11.2013 Biosidiasetuksen siirtymäsäännökset ja aikataulut Biosidiseminaari 19.11.2013 Messukeskus, Hki Sisältö Mitä tehoaineita saa olla markkinoilla
Kysymyksiä ja vastauksia
Kysymyksiä ja vastauksia Milloin hypokloriitti hyväksytään aktiiviaineeksi? Biosidivalmistekomitean (BPC) käsittelyyn on työsuunnitelman mukaan tulossa (2016-2017) : Natriumhypokloriitti (2016 joulukuussa)
Hannu T Mattila In situ valmisteet ja artikla 95 lista
Hannu T Mattila 21.11.2016 In situ valmisteet ja artikla 95 lista Paikanpäällä (in situ) valmistettavat biosidit Biosidivalmiste = Käyttäjälle toimitettavassa muodossa oleva aine tai seos, joka koostuu
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu T. Mattila Koulutuspäivä Siirtymäajat ja tietojen käyttölupa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu T. Mattila Koulutuspäivä 10.4.2013 Siirtymäajat ja tietojen käyttölupa Sisältö Siirtymäajat Unionin lupa Biosidivalmisteet Käsitellyt esineet Tehoaineen
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Repo 19.11.2013. Biosidivalmisteiden hakeminen yrityksen näkökulmasta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Repo 19.11.2013 Biosidivalmisteiden hakeminen yrityksen näkökulmasta SAARA SIVONEN Esityksen sisältö Biosidivalmisteiden hyväksyminen Kansallinen lupa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu T. Mattila Biosidit maatilalla
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 18.4.2018 Hannu T. Mattila Biosidit maatilalla 1 Mitä biosidivalmisteet ovat? Biosidivalmisteet on tarkoitettu torjumaan haitallisia eliöitä Haitallinen eliö on
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16
L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paula Haapasola Biosidit. Mikä on ajankohtaista juuri nyt?
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paula Haapasola 19.11.2013 Biosidit Mikä on ajankohtaista juuri nyt? Esityksen sisältö Biosidiasetuksen muutostyöstä Maksut Eri toimijoiden tehtävät ja velvollisuudet
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän
Biosidiasetus - mitä uutta?
Biosidiasetus - mitä uutta? Eeva Nurmi 10.4.2013 Sisältö Yleistä Käsitellyt esineet Rinnakkaisvalmisteiden kauppa ECHAn rooli Maksut Neuvontapalvelu Biosidiasetus (BPR) Euroopan parlamentin ja neuvoston
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Päivi Karnani Biosidivalmisteiden valvonnasta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Päivi Karnani 21.11.2016 Biosidivalmisteiden valvonnasta Biosidivalmisteista valvotaan Ennakkohyväksyttävät valmisteet Biosidivalmisteita ei saa asettaa saataville
Hannu T Mattila Biosidivalmisteiden kauppa. Mistä etsiä ja löytää tietoa?
Hannu T Mattila 21.11.2016 Biosidivalmisteiden kauppa Mistä etsiä ja löytää tietoa? Biosidivalmisteiden myynnissä huomioitavaa Biosidivalmisteiden myynnissä huomioitavaa 1(2) Kemikaalilaki 599/2013 edellyttää
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) [Pia Lindfors] Biosidivalmisteiden luvat
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 21.11.2016 [Pia Lindfors] Biosidivalmisteiden luvat 1 Esityksen sisältö Valmisteperhe Kansallinen lupa Unionin lupa Vastavuoroinen tunnustaminen Yksinkertaistettu
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Anna-Maija Hämäläinen Biosidiasetus mitä uutta asetus tuo direktiiviin verrattuna?
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Anna-Maija Hämäläinen Biosidiasetus mitä uutta asetus tuo direktiiviin verrattuna? Esityksessä käsitellään Kansallinen lupa ja unionin lupa Pakollinen tietojen
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
L 25/48 FI 2.2.2016 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/131, annettu 1 päivänä helmikuuta 2016, C(M)IT/MIT:n (3:1) hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi biosidivalmisteissa valmisteryhmissä
Valmisteperhe ja käsitellyt esineet lainsäädännön näkökulma
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Terhi Kuljukka-Rabb 19.11.2013 Valmisteperhe ja käsitellyt esineet lainsäädännön näkökulma Biosidiseminaari 19.11.2013 Messukeskus, Hki Sisältö Valmisteperhe Miksi
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paula Haapasola Koulutuspäivä Biosidivalmisteiden hyväksyminen
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paula Haapasola Koulutuspäivä 10.4.2013 Biosidivalmisteiden hyväksyminen Biosidivalmiste Käyttäjälle toimitettavassa muodossa oleva aine tai seos, joka koostuu
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta
21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2013 COM(2013) 288 final 2013/0150 (COD) C7-0141/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä
Erityisehdot, jotka on otettava huomioon. hyväksymispäätöksissä. sisällyttämisen. päättymispäivä. mennessä tehoainetta. päätettävä.
99 Liite 1 BIOSIDIVALMISTEISSA SALLITUT TEHOAINEET JA NIIDEN KÄYTÖN EHDOT Biosidivalmisteryhmät ovat: 1. Ihmisen hygienian hoitoon tarkoitetut biosidivalmisteet, 2. Yksityisten ja julkisten terveydenhuollon
L 167/44 Euroopan unionin virallinen lehti
L 167/44 Euroopan unionin virallinen lehti 27.6.2012 Asetuksen (EY) N:o 1907/2006 96 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja kemikaaliviraston tuloja ei käytetä tähän asetukseen perustuvien tehtävien hoitamiseen.
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi
Julkaistu Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta /2012 Ympäristöministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 2 päivänä huhtikuuta 2012 153/2012 Ympäristöministeriön asetus biosidivalmisteen hyväksymisen tai rekisteröinnin hakemisesta, markkinoilta poistamisesta ja erityisehdoista
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2018 C(2018) 8376 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.12.2018, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (21.03) (OR. en) 7889/12 ENV 221 ENT 65 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (21.03) (OR. en) 7889/12 ENV 221 ENT 65 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 19. maaliskuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston
EUROOPAN KOMISSIO TERVEYDEN JA ELINTARVIKETURVALLISUUDEN PÄÄOSASTO
EUROOPAN KOMISSIO TERVEYDEN JA ELINTARVIKETURVALLISUUDEN PÄÄOSASTO Bryssel 23. lokakuuta 2018 REV1 Korvaa 13. syyskuuta 2017 julkaistun kysymyksiä ja vastauksia koskevan asiakirjan YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN
Euroopan unionin virallinen lehti
L 32/6 6.2.2018 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2018/172, annettu 28 päivänä marraskuuta 2017, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)
L 109/4 Euroopan unionin virallinen lehti 19.4.2013 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 354/2013, annettu 18 päivänä huhtikuuta 2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 528/2012 mukaisesti
Ajankohtaista biosidiasetuksen toimeenpanoon liittyen. Eeva Nurmi, Ympäristöministeriö
Ajankohtaista biosidiasetuksen toimeenpanoon liittyen Eeva Nurmi, Ympäristöministeriö 21.11.2016 Biosidivalmisteiden käytön valvonta Työsuojeluviranomainen, KemL 10 valvoo tämän lain ja sen nojalla annettujen
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista
BRODITEC P-29F -biosidivalmisteen vastavuoroinen peräkkäinen tunnustaminen
Päätös 1(6) Turvallisuus- ja 20.12.2018 3667/712/2018 ZAPI S.p.A. Via Terza Strada, 12 1-35026 Conselve (PD) ITALY BRODITEC P-29F -biosidivalmisteen vastavuoroinen peräkkäinen tunnustaminen 1 Hakemus ZAPI
Biosidiasetuksen käytännön haasteet yrityksille. Mistä neuvoja?
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Terhi Kuljukka-Rabb Koulutuspäivä 10.4.2013 Biosidiasetuksen käytännön haasteet yrityksille Mistä neuvoja? Aiheet Hakemusten toimittamisen työkalut Biosidilla
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. heinäkuuta 2013 (OR. en) 12673/13 DENLEG 90 SAN 290 SAATE. Saapunut: 19. heinäkuuta 2013
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. heinäkuuta 2013 (OR. en) 12673/13 DENLEG 90 SAN 290 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 19. heinäkuuta 2013 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D019484/07 Asia:
BIOSIDIVALMISTEISSA SALLITUT TEHOAINEET JA NIIDEN KÄYTÖN EHDOT
3 Liite 1 BIOSIDIVALMISTEISSA SALLITUT TEHOAINEET JA NIIDEN KÄYTÖN EHDOT Biosidivalmisteryhmät ovat: 1. Ihmisen hygienian hoitoon tarkoitetut biosidivalmisteet, 2. Yksityisten ja julkisten terveydenhuollon
KOMISSION ASETUS (EU)
26.1.2013 Euroopan unionin virallinen lehti L 26/11 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 73/2013, annettu 25 päivänä tammikuuta 2013, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja
(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
27.2.2019 L 59/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2019/330, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, vaarallisten kemikaalien viennistä
Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. joulukuuta 2018 (OR. en) 14795/18 OJ CONS 69 SOC 736 EMPL 551 SAN 432 CONSOM 341 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys
Kemikaalilaki muuttuu
Kemikaalilaki muuttuu nvm Marilla Lahtinen, STM Tukes koulutustilaisuus, 10.4.2013 Tukes auditorio, Pasila Aiheita kemikaalilainsäädäntökehikko uuden kemikaalilain vaikutukset biosideihin uuden lain mukaiset
Missä mennään väitteiden arvioinnissa ja hyväksymisessä
Missä mennään väitteiden arvioinnissa ja hyväksymisessä Terveysväiteseminaari elintarvikealan toimijoille ja valvontaviranomaisille 10.10.2012, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö
Erityisehdot, jotka on otettava. hyväksymispäätöksissä. huomioon. päättymispäivä. sisällyttämisen
N:o 819 2723 Liite 1 BIOSIDIVALMISTEISSA SALLITUT TEHOAINEET JA NIIDEN KÄYTÖN EHDOT Biosidivalmisteryhmät ovat: 1. Ihmisen hygienian hoitoon tarkoitetut biosidivalmisteet, 2. Yksityisten ja julkisten terveydenhuollon
Täydentämiseen liittyvä lainsäädäntö
Täydentämiseen liittyvä lainsäädäntö Seminaari väitteistä ja täydentämisestä 27.11.2013 Elintarvikeylitarkastaja Anna Lemström Maa- ja metsätalousministeriö Keskeinen lainsäädäntö 1. Euroopan parlamentin
KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu 15.5.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen riski-indikaattoreiden
60/2013. hyväksymispäätöksissä. biosidivalmisteen hyväksymisestä on päätettävä, esitetyistä poikkeuksista. paitsi jos sovelletaan
2 60/2013 BIOSIDIVALMISTEISSA SALLITUT TEHOAINEET JA NIIDEN KÄYTÖN EHDOT Liite 1 Biosidivalmisteryhmät ovat: 1. Ihmisen hygienian hoitoon tarkoitetut biosidivalmisteet, 2. Yksityisten ja julkisten terveydenhuollon
***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN
Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 17.1.2017 2013/0140(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn
(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
15.10.2014 L 297/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 1078/2014, annettu 7 päivänä elokuuta 2014, vaarallisten kemikaalien viennistä
Bryssel COM(2016) 541 final. ANNEXES 1 to 5 LIITTEET
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.8.2016 COM(2016) 541 final ANNEXES 1 to 5 LIITTEET ehdotukseen neuvoston päätökseksi Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta kansainvälisessä maantieliikenteessä toimivien
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) PUBLIC 11747/14 LIMITE JUR 413 POLGEN 113 OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Asia: Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12952/12 ENV 647 ENT 187 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12952/12 ENV 647 ENT 187 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 26. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin
Muuntogeenisten rehujen valvonta
Muuntogeenisten rehujen valvonta ETT:n Rehuseminaari 30.10.2018 Tiina O Toole Rehujaosto Merkintä varmistaa rehun jäljitettävyyden Muuntogeenisiä elintarvikkeita ja rehuja ei saa myydä tai markkinoida,
Julkaistu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2014. 418/2014 Valtioneuvoston asetus. biosidivalmisteista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2014 418/2014 Valtioneuvoston asetus biosidivalmisteista Annettu Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) SVHC-aineet esineissä
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) SVHC-aineet esineissä REACH-asetus (EU) N:o 1907/2006 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja
Euroopan unionin virallinen lehti L 279/63
22.10.2005 Euroopan unionin virallinen lehti L 279/63 KOMISSION DIREKTIIVI 2005/72/EY, annettu 21 päivänä lokakuuta 2005, neuvoston direktiivin 91/414/ETY muuttamisesta klooripyrifossin, klooripyrifossimetyylin,
sisällyttämisen päättymispäivä hyväksymisestä on sisältävän biosidivalmisteen Määräaika, johon
2 347/2011 Liite 1 BIOSIDIVALMISTEISSA SALLITUT TEHOAINEET JA NIIDEN KÄYTÖN EHDOT Biosidivalmisteryhmät ovat: 1. Ihmisen hygienian hoitoon tarkoitetut biosidivalmisteet, 2. Yksityisten ja julkisten terveydenhuollon
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. tammikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. tammikuuta 2016 (OR. en) 5234/16 DENLEG 3 AGRI 10 SAN 8 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 12. tammikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D042509/03
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. tammikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. tammikuuta 2017 (OR. en) 5073/17 AGRILEG 10 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. tammikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D48302/02 Asia: Neuvoston
Miten EU säätelee hormonihäiriköitä
Miten EU säätelee hormonihäiriköitä Eduskunnan ympäristövaliokunnan avoin kokous 15.3.2017 Jukka Malm Varapääjohtaja Euroopan kemikaalivirasto Johdanto Euroopan kemikaalivirasto Perustettu 1.6.2007 580
Julkaistu Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta /2011 Ympäristöministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta 2011 347/2011 Ympäristöministeriön asetus biosidivalmisteen hyväksymisen tai rekisteröinnin hakemisesta, markkinoilta poistamisesta ja
LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 3 Lisäys asiakirjaan COM(2016) 456 final Täydennys alkuperäisen menettelyn liitteeeseen 3 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 26. elokuuta 2010 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Luonnos
KOMISSION PÄÄTÖS. tehty 15.3.2010,
EUROOPAN KOMISSIO KOMISSION PÄÄTÖS tehty 15.3.2010, Bryssel, 15.3.2010 K(2010)1797 ihmisille tarkoitetun lääkkeen "Temozolomide HEXAL - temotsolomidia" myyntiluvan myöntämisestä Euroopan parlamentin ja
JOHDANTOLUKU. 1 artikla. Täydentävä luonne I LUKU SOVITTELULAUTAKUNTA. 2 artikla. Perustaminen
L 179/72 EUROOPAN KESKUSPANKIN ASETUS (EU) N:o 673/2014, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2014, sovittelulautakunnan perustamisesta ja sen työjärjestyksestä (EKP/2014/26) EUROOPAN KESKUSPANKIN NEUVOSTO, joka
ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DIREKTIIVI (EU).../...
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION DIREKTIIVI (EU).../... Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen
Rehussa käytettävän formaldehydin tilanne EU:ssa Dioksiinimonitorointiasetuksen tarkastelu Tieteelliset kokeet ei-hyväksytyllä lisäaineella
ETT Seminaari, Evira Rehussa käytettävän formaldehydin tilanne EU:ssa tarkastelu Tieteelliset kokeet ei-hyväksytyllä lisäaineella Eeva Saarisalo Maa- ja metsätalousministeriö Ruokaosasto Formaldehydi 1/4
LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta
10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
L 53/166 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/250, annettu 15 päivänä helmikuuta 2018, metyyli-2-furoaatin, bis-(2-metyyli-3-furyyli)disulfidin, furfuraalin, furfuryylialkoholin, 2-furaanimetaanitiolin,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) 6925/15 AGRILEG 46 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 5. maaliskuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D036754/02 Asia: Neuvoston
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 2042/2003 lentokelpoisuuden ja ilmailutuotteiden, osien ja laitteiden
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0418(NLE)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 20.10.2014 2013/0418(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.11.2011 KOM(2011) 708 lopullinen 2011/0311 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta tuotetyypissä 8 tehoaineena
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Päivi Karnani 6.5.2015. Biosidien valvonta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Päivi Karnani 6.5.2015 Biosidien valvonta Mitä biosidit ovat? Biosideja ovat valmsiteet, jotka on tarkoitettu tuhoamaan, torjumaan, tekemään haitattomaksi, estämään
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 798 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän
15485/10 ADD 1 mn/mn/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. joulukuuta 2010 (06.01) (OR. en) 15485/10 ADD 1 PV/CONS 54 SOC 702 SAN 217 CONSOM 99 LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3039. istunto
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi
LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia
10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN
ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10824/19 OJ CRP2 25 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00,
KOMISSION ASETUS (EU)
FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta
Euroopan unionin virallinen lehti
16.1.2004 L 10/5 KOMISSION ASETUS (EY) N:o 65/2004, annettu 14 päivänä tammikuuta 2004, järjestelmän perustamisesta yksilöllisten tunnisteiden kehittämiseksi ja osoittamiseksi muuntogeenisille organismeille
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST
Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ]
Ehdotus KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ] ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus- ja ympäristöhyväksyntää sekä suunnittelu- ja tuotanto-organisaatioiden
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Sari Autio, Glyfosaatin ympäristöriskit -seminaari, Ruissalo. Tietopaketti glyfosaatista ja sen myyntilupa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto 1.9.2016 Sari Autio, Glyfosaatin ympäristöriskit -seminaari, Ruissalo Tietopaketti glyfosaatista ja sen myyntilupa Esityksen sisältö 1. 2. 3. UUDELLEENHYVÄKSYMISESTÄ 4.
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2014 COM(2014) 744 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisellä vapaakauppasopimuksella
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (22.03) (OR. en) 7978/12 DENLEG 31 AGRI 174 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. maaliskuuta 2012 (22.03) (OR. en) 7978/12 DENLEG 31 AGRI 174 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 16. maaliskuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden