Merimieskirkko. Sjömanskyrkan Merimiehen ystävä vuodesta 1882 * Sjömansvännen från 1882

Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimiehen ystävä vuodesta 1882 * Sjömansvännen från 1882 Merivoimat s.18 Lapsuus ulkomailla rikastuttaa s.6 Min gamla vän ms Lydia s.29

2 Reinot Merimieskirkolta! Perus-Reino on klassikko, joka lämmittää ja pitää varpaat turvassa. Laajuutta piisaa ja pehmeä kumipohja tasoittaa tallausta. Reinojen perinteikäs kudottu ruutukuosipäällinen ja varressa oivallinen piilovenyke. Kumipohjassa on vaalea, pitävä kulutuspinta. Lesti on tuttu, tilava Reino-lesti. Reino, ruskea koot: 39 46 kaikki parit. + toimituskulut. 45,-Kengissä Merimieskirkon logo! Niille, jotka mieluiten suijauttavat tossut jalkaan suoraan takaviistosta ja harrastavat myös "hiihtokävelyä", käyvät reinojen kevennetyt avokas-mallit. Samat tutut Reino-kuosit ovat myös näissä paljon toivotussa jalkaan potkaistavassa avo-mallissa. Kudottu kangaspäällinen. Kumipohjassa on vaalea, pitävä kulutuspinta. Lesti on tuttu, tilava Reino-lesti Avo-Reino, ruskea koot: 39 46 Tilauskuponki sivulla 34. Avo-Reino, musta koot: 34 43 3 1 Idoli Tuttavani kysyi, kuka on idolini. Vaikea kysymys, mieleeni tuli monta. Määritelmänsä mukaan idoli on jumalankuva, kulttiesine taikka muu uskonnollisen tai hengellisen palvonnan kohde taikka sitten epäjumala. Tätä kysyjä ei tarkoittanut, vaan haki ihailuni kohdetta, tunnettua henkilöä, joka voisi olla oiva esikuva ja roolimalli. Jäljittelemisen kohde. Urheilijako, liikunhan itsekin? Doping, väkivaltakiekko ja sopupallopelit sotivat tätä vaihtoehtoa vastaan, mutta itsensä ylittävistä suorituksista nautin. Taidemaalari tai kuvanveistäjä olisi hyvä vaihtoehto? Ehkä joskus, jos intohimo asiaan roihahtaisi. Mona Lisaa ja Davidia rakastan, oman korvan irti leikkaaminen ei ylevöitä. Viihdealan tähtien osaamista voin ihailla, mutta oman lahjattomuuteni takia en heitä voi edes yrittää jäljitellä. Edes joku Idols- tai BBtähti? Pientä rajaa sentään! Poliitikko, ovathan yhteiskunnalliset asiat kiinnostaneet minua lapsesta saakka? Populismi ja takinkäännöt poistavat monet joukosta, mutta suoraselkäisyys innostaa. Ihailen kyllä aikaansaannoksia. Tärkeämpää ovat teot kuin tekijät. Marko Toljamo marko.toljamo@merimieskirkko.fi toimittajalta Merimieskirkko / Sjömanskyrkan Merimiehen ystävä / Sjömansvännen 1/2013 131. vuosikerta / 131:e årgången ISSN 1457-5167 Julkaisija / Utgivare: Suomen Merimieskirkko ry / Finlands Sjömanskyrka rf. Päätoimittaja / Chefredaktör: Sakari Lehmuskallio sakari.lehmuskallio@merimieskirkko.fi Toimitussihteeri, taitto / Redaktionssekreterare, layout: Marko Toljamo marko.toljamo@merimieskirkko.fi 2 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko ilmestymisen 1/2013 jälkeen. Sjömanskyrkan 3 Sakari Lehmuskallio sisältö 2 Toimittajalta 4 Pääkirjoitus/ ledare 5 Hartaus. Pilapiirros 6 Ulkomailla vietetty lapsuus vaikuttaa koko elämään 8 Kyproksen turistityö 20 vuotta 10 Meri- ja sisävesiturismin julisteet houkuttelivat "Suurelle Matkalle" 12 Laivakuraattori on merenkulkijoita varten 14 Jalmar Yrjänen eli intensiivisen merimieselämän 16 Kirkkolaiva 17 Meritaide. Sarjakuva 18 Perinteikäs ja kehittyvä merivoimat 21 Uutisia meiltä ja muualta 24 Kirjailija Joseph Conradin merimieselämä 25 Merikohtaloita 26 Kirjat 27 Kolumni 28 I kyrkans skepp 29 Min gamla vän ms Lydia 32 Perhepiiri 35 Yhteystiedot/ kontaktuppgifter 36 Elämän merellä Aloitamme uuden palstan lehden takasivulla, jossa Suomen Merimieskirkon kunniapuheenjohtaja Antti Lemmetyinen pohtii elämänkokemuksiaan teemalla Elämän merellä. Översättningar / Käännökset: Märta von Schantz 36 "Pääasia laivakuraattorin tehtävässä on toimia 'työpaikkapappina' eli olla miehistöä varten. Laivalle kuraattori on tervetullut oman kirkon, Suomen Merimieskirkon, edustajana. Haalarit päällä yhteys syntyy helposti", kuvailee Juhani Husa laivapappina olemista jäänmurtajilla. Toimituskunta / Redaktion: Juthas Christina, Lehmuskallio Sakari (pj.), Malmberg Thure, Poutanen Pertti, Toljamo Marko, Tukkimäki Paavo, Valtonen Anne, Varho Liisa Tilaukset, osoitteenmuutokset ja jäsenasiat / Prenumerationer, adressförändringar och medlemsäranden: Albertinkatu 2 B, Albertsgatan 2 B 00150 Helsinki, Helsingfors Puh./Tel. +358 9 6962 4520 Fax. +358 9 6962 4555 heidy.egger@merimieskirkko.fi Jäsenmaksu / Medlemsavgift: 30 Katso s. 33 Se på s. 33. Vuosikertahinta 6 numeroa / Prenumerationspris 6 tidskrifter: Suomessa/i Finland: 25 EU-maihin/till EU länder: 30 Muihin maihin/till andra länder: 35 Irtonumerohinta / Lösnummerpris: 4,50 + pst. Paino / Tryckeri: Miktor 12 Merimieskirkkotyö on globaalia: Rauman johtava satamakuraattori Eija Tuorila tapasi Saksan merimieslähetyksen klubilla Duckdalbenissa sattumalta filippiiniläisen merimiehen Ricardon, joka käy laivallaan myös Raumalla. Tämä ja muita merimieskirkkotyöhön liittyviä uutisia ja ajankohtaisia asioita alkaen sivulta 21. 21 Kansi / Pärm: Kunniavartio miinalaiva Pohjanmaalla 2011. Kuva Marko Toljamo Aineisto- ja ilmestymispäivät 2013: 2: 11.3., ilm. 12.4., 3: 6.5., ilm. 31.5., 4: 31.7., ilm. 23.8., 5: 23.9., ilm. 18.10., 6: 18.11., ilm. 16.12. Lehteen tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että se voidaan ilman eri korvausta käyttää kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa käytössä toteutus- ja jakelutavoista riippumatta. Toimitus ei vastaa tilaamattomasta aineistosta. Mahdollinen palkkio maksetaan julkaisemisen / lehden Anke Wibel

pääkirjoitus / ledare Nousukausi tulee toivottavasti pian Sakari Lehmuskallio pääsihteeri generalsekreterare Uhritiellä hartaus Jaakko LaasioMerimieskirkon vastuunkantajien tehtävä on koettaa katsoa pitkälle tulevaisuuteen ja huolehtia konsernin kokonaisvaltaisesta edusta siten, että yhdistyksen varsinainen tarkoitus, ihmisten kohtaaminen ja auttaminen niissä asioissa, joka kullakin sillä hetkellä on, toteutuu. Merimieskirkko on aatteellinen yhdistys. Perusperiaatteena pitää olla, että kaikki kerätyt varat käytetään varsinaiseen toimintaan, eikä eletä yli varojen. Yksikään Merimieskirkon yksikkö ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa, kysehän on yleishyödyllisestä toiminnasta. Niinpä Merimieskirkko tarvitsee julkista tukea, avustuksia ja keräysvaroja. Osa rahoituksesta on omaa varainhankintaa, tässä kanttiini- ja myyjäistuotoilla on suurin merkitys. Näiden kanssa Merimieskirkko normaaliaikoina on onnistunut tasapainoilemaan niin, että perusperiaate on toteutunut. Kun yhteiskunnassa eletään laskukautta, se koskee myös Me- rimieskirkkoa. Menot kasvavat ja tulot vähenevät. Onneksi vuosien mittaan tällaiselle perinteikkäälle yhdistykselle on kertynyt pääsääntöisesti testamenttilahjoituksiin perustuvaa pääomaa. Nousukausien aikana sitä ei ole käytetty päivittäiskulutukseen. Näin on muodostunut puskuri, jolla on voitu jatkaa laskukausien yli ilman, että toimintaa on ollut pakko nopeatempoisesti leikata. Merimieskirkon hallitus lähti liki kaksi vuotta sitten suuntaamaan ja resursoimaan Merimieskirkon toimintaa ns. harkitun elvytyksen -linjauksella. Se tarkoittaa sitä, että on uskallettava tehdä uusia avauksia huonoinakin aikoina. Risteilijäalusten palvelun aloittaminen Helsingissä, matkapappitoiminnan lisääminen Aasiassa, uusien tilojen käyttöönotto Brysselissä ja Lyypekissä, Rotterdamin merimieskirkon peruskorjaaminen, atk-järjestelmien mullistus, teologisten perusteiden päivitys ja tietysti varainhankinnan vahvistaminen ovat joko juuri toteutuneita tai käynnistettyjä hankkeita. Tämä kaikki on osa pyrkimystä pitää Merimieskirkon toiminta edelleen vahvana. Näin Merimieskirkko on myös silloin toimintakunnossa kun nousukausi jälleen koittaa. Laskiaisena lasketaan mäkeä ja syödään laskiaispullaa. Kyseisen sunnuntain nimi tulee kuitenkin paastoon laskeutumisesta. Varsinainen paastonaika alkaa laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta, tuhkakeskiviikosta, joka on saanut nimensä paastoon liittyneestä tuhkan sirottelemisesta pään päälle. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva. On yksinkertaisten elämäntapojen, itsekieltäymyksen aika. Jeesuksen vaellus Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkaa. Tarvitsemme silmiemme avautumista, jotta näkisimme, miten Jeesus kärsii meidän puolestamme ja koko maailman puolesta. Osaammeko antaa itsemme alttiiksi Jeesuksen seuraamiseksi? Jeesusta houkuteltiin pettämään kutsumuksensa, mutta hän voitti kiusaukset. Jeesus taisteli pimeyden valtoja vastaan myös parantamalla sairaita ja antamalla synnit anteeksi. Pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa, ja kastetoimitukseen sisältyi pahan hengen ulosajamisia. Kiusaaja ei jätä rauhaan ketään nykypäivänkään ihmistä. Kenen puolella minä olen? Konjunkturuppgången kommer förhoppningsvis snart Uppdraget för Sjömanskyrkans ansvarsbärare är att försöka se så långt som möjligt in i framtiden och se till koncernens övergripande intresse, så att föreningens egentliga ändamål, att möta människor och vara till hjälp i de frågor som var och en har i den stunden blir förverkligat. Sjömanskyrkan är en ideell förening. Den grundläggande principel bör vara att alla insamlade medel används för sitt egentliga ändamål, och att man inte lever över sina tillgångar. Ingen enda av Sjömanskyrkans enheter är företagsekonomiskt lönsam, det är ju fråga om allmännyttig verksamhet. Således behöver Sjömanskyrkan offentligt understöd, bistånd och insamlade medel. En del av finansieringen är egen medelan- skaffning, där inkomsterna från kafeteriaverksamheten och basarerna har den största betydelsen. Med dem har Sjömanskyrkan under normala tider lyckats behålla jämvikten, så att grundprincipen har kunnat följas. Då man i samhället lever i en lågkonjunktur, gäller det också Sjömanskyrkan. Utgifterna ökar och inkomsterna minskar. Lyckligtvis har under åren i en sådan traditionsrik förening samlats kapital huvudsakligen grundat på testamentsdonationer. Under högkonjunktur har det inte använts i daglig konsumtion. Sålunda har det bildats en buffert med vilken man har kunnat komma över lågkonjunkturer utan att man har varit tvungen till snabba nedskärningar. Sjömanskyrkans styrelse började för snart två år sedan planera och resursera Sjömanskyrkans verksamhet på en linje av övervägd stimulans. Det innebär, att man måste våga göra nya öppningar också under dåliga tider. Inledningen till tjänst på kryssningsfartygen i Helsingfors, ökningen av reseprästtjänsten i Asien, ibruktagande av nya lokaliteter i Bryssel och Lybeck, grundrenoveringen av kyrkan i Rotterdam, adb-systemens utveckling, uppdateringen av de teologiska principerna, och givetvis förstärkt medelanskaffning är projekt som redan har förverkligats eller inletts. Allt detta är en del av den strävan som alltjämt håller Sjömanskyrkans verksamhet i gång. Sålunda är Sjömanskyrkan också i funktion då högkonjunkturen åter kommer. "Siirtolaisten joukossa on työ kylläkin vaikea, sentähden että monet heistä varsin kevytmielisesti katselevat koko elämää, hyppien, juoden ja kevytmielisyydestä eläen täällä ollessansa. Mutta monet ovat kuitenkin iloiset siitä, että Herran sanaa heille saarnataan, ja jumalanpalvelukset siirtolaisten joukossa ovatkin varsin siunatut." Merimiehen Ystävä 1/1888. 4 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 5

"Haagin Haagse Marktin ihmisvilinässä ja turkkilaisten torihuutojen seassa tunnen oloni kotoisaksi. Minulle syvimmän turvan elämääni luo usko Kolmiyhteiseen Jumalaan, sen tiedostaminen, että on olemassa vielä se Taivaan koti, jonne olemme matkalla." Khatuna Liluashvili Istanbulin paras Fazerin karkkikauppa. Vas. hollantilainen Marijke, minä Sanna-Maria ja pikkuveljeni. Kuva Sanna-Marian kotialbumista. Ulkomailla vietetty lapsuus muokkaa persoonallisuutta ja vaikuttaa aikuiselämään vielä vuosikymmenien jälkeen. Juurihoitoa Turkissa Jakaminen helpottaa oloa Kansainvälisiä lapsia kaikkialla Kansainvälinen lapsuus on rikkaus Teksti Sanna-Maria Tiusanen Koska lapsi imee itseensä kulttuureita pesusienen tavoin, muodostuu hänen elämänsä ulkomailla poikkeuksetta moniulotteisen kansainväliseksi. Seilaaminen maiden välillä rakentaa myös kolmannen kulttuurin identiteettiä, joka on kahden tai useamman kulttuurin omanlaisensa sekoitus. Kun lapsi joutuu koti-, synnyin- tai kolmanteen maahan siirtyessään kasvokkain erillisyyden ja erilaisuuden kokemusten kanssa, helpottaa tunteiden jakaminen turvallisessa ilmapiirissä oloa. Suomeen sopeutumista Kun oranssinpunainen Mersumme taittoi viimeisen pitkän matkansa Istanbulista Turkuun vuonna 1985, jäi selkäni taakse yli 3 000 kilometriä Euroopan maisemia sekä kahdeksan elämänmakuista vuotta Turkin auringossa. Saksalainen koulu ja leikit turkkilaisten ystävieni kanssa siirtyivät muistojen matkalaukkuun. Automme laskeutuessa Ruotsin-laivan ramppia Turun satamaan, näytti Pohjolan maisema minusta, 12-vuotiaasta tytöstä, totisen harmaalta. Satamassa hoiperteleva juopunut suomalainen mies inhotti ja ihmetytti. Tervetuloa kotiin(ko). Otin kotimaatani innolla haltuun. Iloitsin saadessani viettää aikaa Keski- ja Itä- Suomen mummoloissa sekä sukulaisten luona. Turkin vuosina kävimme Pohjolassa vain kesäisin, joten nautin talven ankarasta pakkasesta ja valtavista lumikinoksista. Lumihevosten rakentelu hiekkalinnojen sijaan tuntui eksoottiselta, ja painoin päivät Mustanmeren lämpimällä rannalla sisimpääni. Hiihtämään ja luistelemaan piti oppia heti, jottei syrjäytyisi, siksi kiristinkin motivaationi luokan hiihtokilpailuissa huippuunsa ja sijoituin verenmaku suussa kolmanneksi. Opettajani sanat Katopas Turkin tyttöä lohduttivat vain vähän, oikeasti pidättelin itkua. Sopeuduin sisulla Suomeen. Aika ajoin esiin pyrkivän erillisyyden ja erilaisuuden tunteen ohitin kokonaan. Ikävöin Istanbulin elämää ja näin usein unta vanhasta kodistamme. Kirjeenvaihto turkkilaisen ystäväni kanssa ylläpiti kaveruutemme vuosien ajan, ja kun vihdoin 15-vuotiaana pääsin matkalle tuttuihin maisemiin, purkautui vuosien ajan alas painamani ikävä ulos valtavana tunneryöppynä. Vasta silloin osasin itkeä tuttuudentunteen läsnäoloa ja sen menetystä. Seuraavina Suomen vuosina kaipasin lisää juurihoitoa ja palasin uudelleen Turkkiin: teininä, nuorena aikuisena, mieheni kanssa ja lopulta nelihenkisenä perheenä. Identiteettini seilasi pitkään kahden maan välillä. Turkissa olin aina se suomalainen, Suomessa en koskaan kokonaan suomalainen. Matkustelin ja muutin paljon. Koin Suomen sisäisesti kotimaakseni vasta perustettuani mieheni Jyrin kanssa perheen Tampereelle. Seuratessani äitinä kahden lapseni kasvua, alkoivat omat lapsuuteni tunteet myös vaatia enemmän huomiota. Minun täytyi uskaltaa pysähtyä kuuntelemaan itseäni. Olin ollut vuosien ajan ilmiömäinen sopeutuja, mutta reippauteni alle kätkeytyi monia jättämättömiä jäähyväisiä, kaipausta ja ahdistusta. Kun matkasin aikoinaan pikkuveljeni kanssa vuonna 1977 vanhempieni työn vuoksi Istanbuliin, olin kolmevuotias. Tuolloin maa kärsi sisällissodasta. Pommiuhat, ammuskelu, ilkivalta, vaarallinen liikenne ja esimerkiksi vesikauhuisten koirien pelko olivat läsnä. Lapsi aistii ja poimii tarkasti ympäristönsä tunnelmia, mutta käsittää ja käsittelee asioita omalla tavallaan. Se mitä jää kätköön, alkaa myöhemmin elämän varrella pyrkiä tavalla tai toisella esiin. 1980 -luvun vallankaappauksen jälkeen Istanbulin ilmapiiri vapautui ja nuo vuodet lapsuudestani ovatkin piirtyneet lämpimän onnellisina mieleeni. Käydessäni sitten tätä sisäistä prosessia tunteitteni kanssa pääsin Tampereella mukaan kolmannen kulttuurin kasvattien vertaisryhmään. Keskusteluihin osallistui myös Tansaniassa asunut mieheni. Ryhmässä me lapsuutemme eri puolilla maailmaa viettäneet suomalaiset jaoimme tarinoitamme ja tunteita. Nauroimme ja itkimme kommelluksillemme maailman eri kolkissa. Vihdoin ympärillä oli ihmisiä, jotka ymmärsivät jo puolesta sanasta. Kerta kerran jälkeen vaikeat tunteet väistyivät ja kokemukset muuttuivat positiiviseksi voimavaraksi. Omien juurien etsiminen, löytäminen ja työstäminen auttoivat minua hieman epämääräisestä kolmannen kulttuurin maisemastani, juuriani syvemmin tiedostavaksi kansainväliseksi suomalaiseksi. Liitän kolmannen kulttuurin kasvatti -termiin lievästi matkalle jäämisen tuntua, siksi puhun tässä mieluummin kansainvälisestä suomalaisuudesta. Kolmannen kulttuurin kasvatti voi löytää juurensa ja identiteettinsä palasia monesta maasta, palat ovat kuitenkin jokaisella tallessa jossain. Vaikka seilaisi fyysisesti tai ajatuksissaan maiden välillä, voi koti löytyä ennen kaikkea turvallisesta ja hyvästä mielentilasta omassa sisimmässä, perheestä, suvusta, ihmissuhteista ja kaikista niistä paikoista yhteensä, joissa on asunut. Toimin sittemmin Suomessa vertaisryhmäohjaajana ja hiljattain kohtasin toistamiseen Haagin kodissamme maailmalla kasvaneita hollantilaisnuoria. Muutimme perheinemme Alankomaihin mieheni tutkimustyön perässä kesällä 2010, ja tarkkailen nyt monikulttuurista Haagia vapaana toimittajana. Tuntuu hyvältä asua Hollannissa, kun tiedostan suomalaisia juuriani: Suomi on kotimaani, lapsuuden kotini sijaitsee Turkissa. Täällä seuraan mielenkiinnolla kahden koululaisemme kansainvälistymistä. Vaikka skype, sosiaalinen media ja edulliset lennot tuovat mummolat, sukulaiset ja ystävät vaivattomammin lähelle kuin 30 vuotta sitten, olemme me ihmisinä tunteinemme samanlaisia. Kaipaamme, ikävöimme ja koemme kulttuurien taitekohdissa erillisyyttä. Omat muistoni pitävät minut herkkänä lasteni tunteiden vaihteluille, joskus vielä kirpaiseekin. Ennen kaikkea ulkomailla vietetty lapsuus on kuitenkin valtava rikkaus ja pääoma. Ja jos lapsi kerran imee kulttuureita sisäänsä pesusienen tavoin, miksei silloin kannustaisi monikulttuurisen maailmankuvan syntymiseen, omia suomalaisia tai muita juuria unohtamatta. Avoin keskustelu, kaikenlaisten tunteiden tunnistaminen, hyväksyminen ja jakaminen turvallisessa ilmapiirissä tukevat lasten identiteetin kehitystä tasapainoisiksi ihmisiksi. 6 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 7

Suomalaisjuhlaa Kyproksella Teksti Erkki Kokko Tilaisuuden kuvat Anneli Vinha Valaanpyytäjän muistoja Kyproksen suomalaisille kirkollista toimintaa on järjestetty jo 20 vuotta. Suomen Merimieskirkon aloittamasta toiminnasta itäisellä Välimerellä vastaa nykyisin Suomen kirkko. Adventtina 2012 vietettiin Kyproksella suomalaisjuhlaa. Limassolin Pyhän Katariinan kirkkoon kokoontui satapäinen suomalaisjoukko suomenkieliseen messuun rovasti Jukka Joensuun johdolla. Jukka-rovastin saarna ravitsi ja lohdutti kuulijoita, eri puolilta saarta tulleita suomalaisia. Avustajana messussa toimi rovasti Erkki Kokko, sakariston puolella taustavoimana ruus- Limassolin rantaa. Kuva Marko Toljamo. Erkki Kokko ehtoollisavustajana Kyproksen suomalaisen kirkollisen työn 20-vuotisjuhlassa Limassolissa 3.12.2012. Oik. kanttori Ritva Sipilä. tinna Anneli Joensuu. Hoosianna kaikui voimallisena kanttori Ritva Sipilän toimiessa kanttorina. Suomi-koulun lapset esittivät ohjelmaa. Oli aihetta juhlia. Kyproksen suomalaisille kirkollista toimintaa on järjestetty jo kaksikymmentä vuotta. Sen aloitti aikanaan Suomen Merimieskirkko, joka Suomen kirkon tuella lähetti papin itäiselle Välimerelle asemapaikkana Ateena. Sieltä käsin merimies- ja turistipappi toimi paitsi Ateenan myös Rodoksen, Kosin, Kreetan ja Kyproksen turistien sekä paikallisten suomalaisten pappina. Kypros-työn käynnisti rovasti Kokko Ateenasta käsin v. 1989, ja sitä jatkoivat hänen jälkeensä v. 1992 alkaen mm. rovastit Matti Hakkarainen ja Jaakko Kontkanen. Nykyisin toiminnasta itäisellä Välimerellä vastaa Suomen kirkko. Työ on mahdollista, koska papin apuna toimii ilahduttava joukko vapaaehtoisia maallikoita. Heidän tuellaan pappi pitää messuja myös Pafoksessa, Larnakassa, Agia Napassa ja Nikosiassa. Yhteistyö Suomi-seuran ja matkanjärjestäjien kanssa toimii myös tärkeänä osana palvelua. Messun jälkeen läheisellä Kapitanioshotellin juhlalounaalla sekä juhlaohjelman aikana vallitsi iloisen vapaa tunnelma. Valtiovallan tervehdyksen juhlaan toi suurlähettiläs Anu Saarela Nikosiasta sekä Suomen kirkosta kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen ja rovasti Leena Märsylä. Ateenan suomalaisen seurakunnan tervehdyksen esitti sosiaalikuraattori Mari Hilonen ja Merimieskirkon Erkki Kokko. Juhlan teemaksi sopi hyvin ote päivän Psalmista 118: Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa. Vas. Jaakko ja Vuokko Kontkanen. Pelimanneina olivat Ritva Sipilän lisäksi Seppo Sariola huuliharpullaan ja Keijo Tiusanen kitarallaan. Oik. rovasti Jukka Joensuu. Ainoa suomalainen valaanpyyntialuksen kapteeni Reijo Simojoki, 82, viettää eläkepäiviään Länsi- Australian Fremantlessa seuraten valppaasti ajan tapahtumia uudessa ja vanhassa kotimaassaan. Teksti Joni Skiftesvik Työtodistukseen valaanpyyntifirman johtaja on kirjannut Reijo Simojoelle tunnustuksen, että tämä oli paras firmassa koskaan palvellut harppuunatykin käyttäjä. Reijo arvelee sen johtuvan opinnoista Suomen Merisotakoulussa. Taustalla tykki, edessä ampuja. Kuva Joni Skiftesvikin kokoelmasta. Vanhan satamakylän, Haukiputaan Martinniemen, tyttöjä ja poikia on seilannut ja seilaa vieläkin paljon maailman merillä. Reijo lähti vuonna 1945 merille 15-vuotiaana niin kuin ennen vanhaan oli tapana. Kotikylässään Martinniemessä Reijo Simojoki pistäytyi takavuosina useita kertoja ja oli Kurtinhaudan kalasataman kesäjuhlien eksoottinen vieras leveälierisine aussi-hattuineen. Kylässä on vielä Reijon tuttuja, mutta paljon on niitäkin, jotka ovat vanhan merimiehen sanoin purjehtineet taivaanrannan taa. Australiassa Simojoella on perhe, vaimo Joan, lapset Michael ja David sekä lapsenlapset. Harrastuksista yksi mieluisimpia ovat vinttikoirat. Niiden kanssa menee tällä erää oikein hyvin ja väliin tulee kilpailuista mukavia voittoja, hän sanoo. Ilon ja surun kyyneleet Äskettäin Reijo koki erikoisia jälleennäkemisen hetkiä, jotka toivat yhtä aikaa silmiin ilon ja surun kyyneleitä. Merimiehet törmäävät harvoin vanhoihin laivoihinsa. Ne puretaan osiksi maailman romurannoilla. Minulle kävin toisin, sillä pojanpoikani Mark löysi Cheynes II -valaanpyyntialuksen, joka oli pitkään työpaikkani. Alus makasi ruosteisena hiekkapankilla Camp Quaranupissa. Mark napsi vanhuksesta kuvia ja toi nähtäväkseni. Se oli paras laivani, millä olen koskaan seilannut! Toimittaja Mark Simojoki teki valaanpyyntilaivasta ja sen entisestä kapteenista, isoisästään, lehtijutun australialaiseen aikakauslehteen. Vanhojen aikojen muistelu innosti Reijo Simojokea niin, että hän lahjoitti siitä paikasta valaanpyyntiin liittyvää teksti- ja kuvamateriaaliaan valaanpyynnin historiaa ja perinteitä vaalivaan Albanyn Whale World -museoon. Siellä ne ovat kaikkien nähtävinä ja muistona menneestä ajasta. Itselläni säilytin vain muutamia kuvia Cheynes II:n old glory days -ajoista. Rankkaa ja vaarallista työtä Nykyään valaanpyyntiin suhtaudutaan maailmalla torjuvasti. Simojoki toteaa sen kuitenkin olleen aikoinaan monelle tärkeä leivän antaja. Teimme rankkaa ja vaarallista työtä. Kerran haavoittunut valas puski laivaamme kuin torpedo. Alus tärisi ja kallisteli. Komensin koneen hitaasti eteenpäin. Laiva ei liikahtanutkaan. Valas oli rikkonut potkurin, yksi lapa oli kadonnut ja muutkin väännyksissä. Olimme tuuliajolla, kunnes hinaaja kiskoi meidät satamaan. Vahinkojen korjaaminen telakalla kesti kolme viikkoa. Viidentoista vuoden valaanpyyntirupeaman jälkeen Simojoki palasi 1973 kauppa-aluksiin, joissa hän oli merimiehen uransa aloittanut. Valaanpyynti lopetettiin Australiassa 1978, ja Englannissa 1947 rakennettu Cheynes II -alus oli tarkoitus museoida. Se sai kuitenkin uuden tehtävän: siitä tuli tieteellisten retkikuntien kuljetusalus Antarktiksen vesille. Siinä työssä se teki australialaista merihistoriaa erikoisella tavalla. Miehistön oli kerran kyhättävä laivaan hätäpurjeet, jotta se pääsi kotisatamaan hyisiltä vesiltä. Syynä oli inhimillinen erehdys. Laivan polttoainemittarit osoittivat tankkauksen jälkeen tankkien olevan täpötäynnä, mutta sitä ne eivät olleet lähimainkaan. Polttoaine loppui yllättäen 855 mailin päässä kotisatamasta. Hätäpurjehdus takaisin kesti 16 vuorokautta. Nyt myrskyt ja valaat eivät merillä elämäntyönsä tehnyttä suomalaisseiloria paisko. Harppuunatykki ja laivan ruori ovat vaihtuneet vinttikoirien talutushihnaan. Muistot liikkuvat kuitenkin suomalaisessa kotikylässä ja ajassa, jolloin miehenalku katseli redillä olevia laivoja ja suunnitteli omaa elämänuraansa. 8 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 9

Laivanvarustajat olivat mainonnan pioneereja Nauttikaamme Suu resta Merimatkasta Teksti Irmeli Tanttu Taustakuva Marko Toljamo Vanhoista matkailujulisteista ilmenee sivujuonteena suomalaisen yhteiskunnan kehitys. hänet ensi kerran antikvariaatin näyteikkunassa. Hän riippui siellä aivan Näin yksin, lähes unohdettuna. Jähmetyin, seisoin siinä hölmönä tuijottamassa. Sanat ovat Magnus Londenin, ja tuijotuksen kohde oli Jorma Suhosen Helsinki-juliste vuodelta 1939. Siinä istuu etualalla upea leidi katsellen näkymää Eduskuntatalon suuntaan. Käykää Pohjolan valkeassa kaupungissa, julisteessa lukee. Tämä juttu ei saa jäädä tähän, päätti Londen ja käynnisti valtaisan julistejahdin yhteistyökumppaneinaan Joakim Enegren ja Ant Simons. Jahdin tuloksena syntyi teos Come to Finland Julisteita & matkoja (Edita 2008), josta tuli heti klassikko, monikielinen kiitetty bestseller. Kirjan teemoista näyttävimmän kokonaisuuden muodostavat meri- ja sisävesiturismiin liittyvät mainokset ja julisteet. Kirkkokansan Huvimatka Ennen vanhaan matkustaminen Suomesta ja Suomeen merkitsi useimmiten Suurta Merimatkaa. Niinpä laivoihin liittyi kuohuvia tunteita matkustajien lähtiessä ja palatessa. Åbo nya Ångfartygs-bolag oli ajanut jo pitkään Turku Tukholma-reittiä, kunnes varustamo painatti tästä julisteen vuonna 1851. Sen varhaisempaa ei meillä tunneta. Muita suosittuja linjoja olivat esimerkiksi Tukholma Tallinna Turku-Pietari, Helsinki Hanko Kööpenhamina ja Lyypekki Hanko Helsinki. Heinäkuussa 1869 lähti Lyypekkiä kohti Suomen uusin ja mahtavin höyrylaiva Helsingfors. Sen tuli avata Saksaan säännöllinen rahtiliikenne. Määräsatamassa odoteltiin innolla upeaa alusta, kunnes tuli tieto, että Helsingfors oli karauttanut kiville Öölannin vesillä. Kova paikka tämä oli myös vastaperustetulle Helsingfors Ångfartygs Aktiebolag -varustamolle (HÅA), joka ei ollut vielä edes vakuuttanut neitsytmatkalla olevaa laivaansa. Lopulta apua löytyi Amsterdamista, ja alus pääsi perille. Alkuhankaluuksista selvittiin, ja HÅA hankki samalle linjalle vuonna 1875 maineikkaan Storfursten-matkustajalaivan. Sen salonkeja kuvailtiin ihastuttaviksi, joissa kaikkiaan 38 ihmistä saattoi viettää tuon 60 tunnin merimatkan Itämeren yli. Niinpä Storfurstenia, suuriruhtinasta, helsinkiläiset intoutuivat kutsumaan ihan kuningattareksi. Julisteessa vuodelta 1898 Storfurstenin taustalla on Helsinkiä ja Suomenlinnaa. Etualalla on talvinen satama ja Suomenlahden kartta. Lisäksi ilmoitetaan, että Linnea-laivakin liikennöi tällä linjalla. Julisteet kertovat kilvan, kuinka Itämerta kynnettiin ristiin rastiin. Helsinki Kööpenhamina-reitti hoitui FÅA-varustamon Oihonnalla tai Ariadnella. Merimaalari Adolf Bockin julisteissa 1920-luvun taitteessa ne halkovat merta liput liehuen ja piiput savua puskien. Ariadne toimi Ensimmäisen maailmansodan aikana Helsingin satamassa lasarettilaivana, ja Suomen ollessa Jatkosodassa se kuljetti sotalapsia Vaasasta Uumajaan. Itämeren kohteiden lisäksi markkinoitiin myös Atlantin kaukoliikennettä: Suomi kutsuu, Kaikki tervetulleita tälle retkelle, Suuri Kirkkokansan Huvimatka 1935, S.S. Frederik VIII:lla, Skandinavian-Amerikan Linjan lippulaiva, Helsinkiin, Lähtee New Yorkista toukokuun 22p. 1935. Julisteessa ei olekaan laiva, vaan kuvia pääkaupungista ja muualta Suomesta sekä parikymmentä kuvaa toimitsijoista ja pappismiehistä. Suomeen tultiin myös Queen Maryllä, ilmenee Cunard White Star -varustamon julisteesta vuodelta 1939. Samalla kyydillä toukokuussa palasi Finlandia-kuoro Suomeen, ja luvassa oli vielä yhteinen juhannus-huvimatkue Georgic-laivalla kesäkuussa. Lohilentokoneella kalaan Vanhoista matkailujulisteista ilmenee sivujuonteena suomalaisen yhteiskunnan kehitys, toteaa julistetutkija Ulla Aartomaa. Axel Gallén, Alexander Federley ja Oscar Furuhjelm tekivät loistavan pohjatyön, josta monet kuten Jorma Suhonen (1911 1987) ja Erik Bruun (s. 1926) ovat komeasti sitten jatkaneet, mainitsee Aartomaa kirjan artikkelissa. Jorma Suhosen julisteet Merenkulkunäyttely ja Matkailumessut Helsingissä 22.8. 6.9.1936 näyttävät Suomen teknisesti edistyneenä ja monen liikennevälineen maana. Suhosen juliste Aerolle (1938) esittelee Suomea ilmasta. Lentokone ylinnä, alempana pilviä, joissa olympiarenkaat (kisat peruuntuivat sodan vuoksi) ja alla merta, pikku saarekkeita ja majakka. Koskimatkailua ja lohenkalastusta mainostettiin Lapin jokiapajilla. Erik Bruunin julisteklassikoihin lukeutuu Aerolle tehty Destination North Finland (1958), jossa ns. Lohilentokone viilettää pohjoista kohti. Toimeksiantaja hyllytti työn lentävine kaloineen, koska ne haisevat. Kun Bruun voitti lentokoneellaan vuoden parhaan julisteen tittelin, Aero havaitsi, että juliste on oikeastaan napakymppi. Sellaiseksi todettiin myös julistemetsästäjä-journalisti Magnus Londenin työura, kun hänelle myönnettiin syyskuussa 2012 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto monipuolisesta ja innovatiivisesta journalismista. Julistekirja Come to Finland on siitä vankka näyttö. 10 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 11

Pappina jäänmurtajalla Laivakuraattori Juhani Husa kansimiehenä Voiman kantta pesemässä. Mikko Toivonen Pääasia kuraattorin tehtävässä on toimia työpaikkapappina eli olla miehistöä varten, kertoo Juhani Husa (oik.). Teksti Juhani Husa Arvostan merenkulkijoiden ammattitaitoa, joten olen kokenut laivakuraattorityön mielekkääksi tehtäväksi. Tunnen ja koen olevani hyödyksi tälle yhteisölle. Samalla saan olla eläkeläisenäkin tukemassa kirkon työtä, kertoo entinen Pirkkalan kirkkoherra Juhani Husa. Merimieskirkko kutsuu vapaaehtoisia laivakuraattoreiksi laivoille. Monet vapaaehtoiset laivakuraattorit ovat kirkon työntekijöitä. Heidän joukossaan on nuorisonohjaajia, diakoneita, kanttoreita ja pappeja. Vapaaehtoisiksi kelpaavat vallan hyvin myös eläkeläispapit. Minut kutsuttiin kuraattoriksi jo 80-luvulla. Jonkin verran pääsin jo tuolloin seilaamaan, mutta kirkkoherran työ Pirkkalan seurakunnassa ei antanut sellaisia mahdollisuuksia kuin nyt eläkeläisenä. Merimieskirkon kanssa on sovittu, että olen ainakin vielä tämän talven käytettävissä. Kaikki laivakuraattorit ovat saaneet koulutusta tehtäviinsä. Koulutus pitää sisällään valmiuden kriisitilanteisiin, tietoa merenkulusta ja jopa pelastautumisharjoituksia Meriturvan koulutuskeskuksessa Lohjalla. Koulutuksen alussa kuraattorit saivat omat nimikkolaivansa. Minä valikoiduin Mikko Toivonen jäänmurtajille. Valintaani vaikutti ehkä lapsuuden satamaretki Oulun Tuirasta vanhempieni kanssa Toppilan satamaan. Olin silloin 4 5-vuotias. Muistan vielä elävästi jo romutetun vanhan Sisu-jäänmurtajan, joka vietti kesäänsä Oulussa. Isäni kehui, että se oli Suomen voimakkain jäänmurtaja. Sisu olikin ensimmäinen dieselkäyttöinen murtaja. Jäänmurtajilla on muuten suurempi miehistö kuin rahtilaivoilla, ja miehistö on täysin suomalainen. Tämä on merkityksellistä laivan papille. Kolmella jäänmurtajalla Olen saanut olla kolmella jäänmurtajalla kuraattorina. Jäänmurtajat Apu, Voima ja Kontio ovat olleet nimikkomurtajiani. Jäljellä näistä ovat enää murtajat Voima ja Kontio. Apu myytiin aikanaan Muurmanskiin satamahinaajaksi. Voimalla en ole päässyt vielä jääolosuhteisiin, joissa avustetaan kauppalaivastoa. Kevät on tullut minulle liian nopeasti tai jäitä ei ole ollut Suomenlahdella koko talven aikana. Työviikot ovat toteutuneet murtajilla Katajanokan laiturissa. Kuraattorilla on nimittäin mahdollisuus käydä myös päiväkäynneillä laivalla, kun murtajat ovat Katajanokalla. Pääasia kuraattorin tehtävässä on toimia työpaikkapappina eli olla miehistöä varten. Laivalle kuraattori on tervetullut oman kirkon, Suomen Merimieskirkon, edustajana. Haalarit päällä yhteys syntyy helposti, papinpaita ei pelota. Miehistö on hyvin selvillä, milloin pappi tulee laivaan: ensin tutkaillaan tulijaa, sitten avautuvat keskustelut ja myöhemmin seilauksen jälkeen pidetään yhteyttä nykytekniikan avulla. Tammikuussa seilasin Kontiolla ja edessä on nyt helmikuussa seilaus Voimalla. Viime vuoden helmikuussa olin jäänmurtaja Kontiolla hyvin talvissa olosuhteissa. Laivoja avustettiin Rahjaan, Kokkolaan, Raaheen, Ouluun, Kemiin ja Tornioon. Ränniä tehtiin kuljettavaksi, hinattiin ja leikattiin irti jäihin juuttuneita. Jäänmurtajat auttavat laivoja Perämeren jäissä. Kontiolla oli 23 hengen miehistö. Työvuorot jaettiin 6 tunnin jaksoihin eli töitä oli 12 tuntia vuorokaudessa. Minut puosu sijoitti kansimieheksi. Kello 5 oli herätys ja aamupala, työvuoro oli klo 6 18. Vapaaaika kului nukkuen taikka seurustellen ja saunoen. Kuntosali oli tietenkin miehistön käytössä. Yöunet olivat hieman katkonaisia, kun Kontion kyljet kolisivat jäissä. Seilauksen jälkeen kotona Pirkkalassa öinen hiljaisuus oli aluksi ihmeellistä. Turvallisuusharjoituksia Murtajalla kansimiesten tehtäviin kuuluivat vaijerien kiinnittäminen hinattaviin aluksiin, ruorissa oloa, tähystystä pimeänä aikana, lumenluontia, kunnostusta ja siivousta. Tehtävät välitettiin radiopuhelimella komentokannelta. Puosu toimi meidän kansimiesten työnjohtajana. Perämerellä lunta satoi lähes päivittäin, ja kannet oli pidettävä puhtaina liukastumisvaaran vuoksi. Työturvallisuuden vuoksi kannella on aina käytettävä turvakypärää, vaikka perinteinen karvalakki olisi ollut paljon miellyttävämpi ja lämpimämpi. Kun menimme kairaamaan jäätä sen vahvuuden selville saamiseksi, oli ehdoton vaatimus pukea ns. paukkuliivit päälle. Jään vahvuus oli Kokkolassa 40 senttiä, mutta Tornion edustalla se oli 60 senttiä. Kontiolla oloaikana pidettiin kaksi turvallisuusharjoitusta. Ensimmäisessä käytiin läpi onnettomuustilanne, jossa murtaja olisi ajanut karille taikka joutunut törmäykseen. Toisessa käytiin lävitse palotilanteita. Siinä ryhmä harjoitteli suojavarusteet yllään annetun kohteen sammuttamista, toki vain kuivaharjoitteluna. Olin tyytyväinen, ettei tähän jaksoon kuulunut kelluntapukuihin ahtautuminen. Se ei ole aikaisemman kokemukseni perusteella miellyttävää, vaan ennemminkin ahdistavaa. Olen kokenut laivakuraattorityön mielekkäänä näin eläkkeellä ollessani. Saan olla vierellä kulkijana merenkulkijoille. Olen oppinut arvostamaan heidän ammattitaitoaan. Jokaisella keikalla on syntynyt tunne ja kokemus, että olen hyödyksi yhteisölle. Näin saan olla eläkeläisenäkin tukemassa kirkon työtä. Erilaisia mahdollisuuksia löytyy meille virkeille eläkeläisille myös täältä Pirkkalan seurakusta. Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkkalaisessa nro 22, 30.5.2012. Juhani Husa 12 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 13

Jalmar Yrjäsen tarina Lyhyt, intensiivinen merimieselämä Jalmar Yrjänen halusi jo pienenä merimieheksi. 17-vuotiaana haave toteutui. Vajaat puoli vuotta myöhemmin meri tahtoi omansa. Jalmar (Jallu) Yrjänen syntyi 22.12.1907 laivanvarustaja Kustaa Yrjäsen perheen viidentenä lapsena. Jo pienenä poikana Jallu tiesi, että hänestä tulisi isona merimies. Nuoren pojan innostus ja halu lähteä merille oli niin voimakas, että hän jo 17-vuotiaana nuorukaisena päätti keskeyttää koulunkäyntinsä ja lähteä toteuttamaan haavettaan. Kesällä 1925 hän aloitti merimiehenä isänsä yhtiön Yrjänen&Fagerströmin Daphne-nimisessä laivassa, joka purjehti vain Itämeren satamiin. Saman vuoden lokakuussa hän onnistui pestautumaan Laivaosakeyhtiö Karjalan omistamaan viipurilaiseen moottoripurjealus Mercuriin, jossa päällikkönä toimi silloin kapteeni A. Louko. Höyrylaivoihin ei nuoren Jalmarin ollut syytä mennä Yläkuva. Matalikolle ajanut Mercur-laiva. Vas. Jalmar Yrjäsen rippikuva. Oik. Ruumiinsiunaus Husbyn kirkossa. Kuvassa kirkkoherra ja paikallisia kantajia. Teksti Eeva Yrjänen Kuvat Yrjäsen kotialbumista tätä mieltä oli ainakin hänen laivanvarustajana toimiva ja itsekin nuorempana merillä ollut isänsä. Höyrylaivasta voisi nimittäin joutua pois jossain kaukana ja sitten jää hunninkolle kuin on vielä niin nuori. Näin Kustaa kirjoitti pojalleen Yrjölle, Jallun isoveljelle. Jallun ensimmäinen merireissu Mercur-laivalla puolimatruusina alkoi siis lokakuussa vuonna 1925 Uudestakaupungista. Sieltä laiva lähti Viipurin Uuraan satamaan lastaamaan puutavaraa vietäväksi Pohjois-Ranskaan Morlaix iin. Siellä lastin lossaaminen eli purkaminen Jallun onneksi kesti niin kauan, että hän rohkeni pyytää kapteenilta lupaa päästä tapaamaan isoveljeään Yrjöä, joka silloin työskenteli Suomen Pariisin konsulaatissa. Lupa tuli, vaikka kapteeni hieman epäluuloisena olikin kysynyt Jallulta, että et kai vaan aio karata? Vaarallinen ammatti Veljesten välisestä kirjeenvaihdosta kävi ilmi, että Yrjö oli ollut huolissaan merimiehen ammatin vaarallisuudesta ja ajatellut mahdollisuutta järjestää Jallulle maista jotain turvallisempaa työtä. Isosisko Ailikin oli Yrjölle kirjoittamassaan kirjeessä kertonut olevansa huolissaan lapsellisena pitämästään Jallu-veljestä, eikä isäkään ilman huolia saatellut nuorta poikaansa merille. Junamatka Pariisiin oli lähes kielitaidottomalle nuorukaiselle jännittävä kokemus. Yrjö oli kuitenkin suunnitellut kaikki matkan vaiheet huolellisesti ja antanut Jallulle niin tarkat ohjeet, että hän pääsi ongelmitta perille. Veljesten riemulla ei ollut rajoja, kun he kohtasivat toisensa Pariisin asemalla kaukana kotoa ja omaisista. Rankan merielämän vastapainoksi Jallu sai viettää hienon viikonlopun 21. 23.11.1925 veljensä kanssa vilkkaassa, elämäniloisessa Pariisissa, missä nähtävyyksiä oli yllin kyllin tarjolla. Rahaakin kului, mutta se ei haitannut, sillä olisihan hänellä Pariisin tuliaisina näyttää hieno bruuni palttoo, hattu ja fiinit kalliit nahkahansikkaat! Yhteiseen valokuvaan rahat eivät sitten riittäneetkään, ja sitä Yrjö oli myöhemmin kotoväelleen lähettämässään kirjeessä pahoitellut. Aika kului nopeasti, ja edessä oli enää haikea hyvästijättö. Veljekset erosivat kyyneleet silmissä aivan kuin aavistaen, että se tapaaminen jäisi heidän viimeisekseen ja enteilisi pian edessä olevaa onnettomuutta. Haaksirikon uhri Jallun palattua Pariisista oli edessä neljän vuorokauden jo hieman epäonninen matka myrskyävällä merellä rikkimennein purjein niin, että laiva kulki pelkästään koneen voimin. Boulougneen päästiin kuitenkin onnellisesti perille, ja laivaan alettiin lastata liitukiveä vietäväksi Sarpsborgiin Norjaan. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, laiva olisi ollut perillä Norjassa jo ennen joulua. Toisin kuitenkin kävi. Sumussa ja myrskyssä laiva ajautui matalalle Jyllannin lounaisrannikolla Esbjergin edustalla noin 200 metrin etäisyydellä rannasta joulukuun 8. päivänä 1925 kello 9:n aikaan illalla. Kun laiva alkoi uhkaavasti täyttyä vedellä, pelastustyöt aloitettiin ripeästi. Laivasta laskettiin tuulen alapuolelle mereen pelastuspaatti, johon Jallu meni irrottamaan köysiä, jotta muut voisivat Husbyn kirkko ja kirkkomaa. Oik. Jalmarin vanhin sisar Aili Yrjänen keväällä 1926 käymässä Jalmarin haudalla Tanskassa. nousta pelastusveneeseen. Miehet alkoivat kuljettaa venettä köysien kanssa laivan ahteriin, kun suuri aalto tuli ja pyyhkäisi veneen veden alle katkaisten samalla köydet. Heti sen jälkeen heitettiin köysi ja pelastusrengas veteen, mutta Jallua ei enää nähty senkään jälkeen, kun toisesta syrjästään rikkoutunut vene tuli takaisin pintaan. Toisella pelastusveneellä muutama mies onnistui pääsemään maihin, ja pian sen jälkeen saatiin jo pelastusasemaltakin apua. Maista haalattiin laivan mastoon kiinnitettävä köysi, jota myöten loput miehistöstä saatiin pelastuskorien avulla maihin. Parin päivän kuluttua Jallun ruumis löytyi rantaan ajautuneena neljän mailin päästä haaksirikkopaikalta pohjoiseen. Hän oli ainoa haaksirikon vaatima uhri. Hauta Tanskassa Kuten moniin onnettomuuksiin, Jallun kuolemaankin liittyi epäselvyyksiä ja kyseenalaisia asioita. Laivan päällikkö selitti, että Jallu oli mennyt kohtalokseen koituneeseen pelastusveneeseen vapaaehtoisesti. Eräs laivatoveri sen sijaan kertoi, ettei tiennyt menikö omasta tahdosta vai pakosta. Mercurin entinen päällikkökin oli tätä ihmetellyt. Hän oli sitä mieltä, ettei vaaralliseen tehtävään olisi pitänyt päästää laivan kokemattominta miestä, vaikka tämä olisi siihen tarjoutunutkin. Toisaalta Yrjö-velikin pohti kirjeessään, että kun merellä vahinko tapahtuu, niin maalla viisaita ollaan. Varmasti tiedetään vain se, että 17-vuotias merimies menehtyi ponnistellessaan laivatovereidensa kanssa itsensä ja muiden pelastamiseksi haaksirikkoutuneesta laivasta. Jalmar haudattiin jo 12.12.1925, siis vain neljä päivää ruumiin löytymisen jälkeen Sønder Nissumin kirkkomaahan Tanskaan länsirannikolle. Yhtään omaista ei paikalle ehtinyt. Rannikon asukkaat, monet itsekin kalastajia, merimiehiä tai sellaisten perheenjäseniä, epäilemättä olivat Mercurin haaksirikosta järkyttyneitä ja ymmärsivät hyvin Yrjäsen perheen surun. Jalmarin hautaan siunannut pappi kirjoittikin vanhemmille: Teidän, hänen vanhempansa, on hyvä tietää, että vaikka ne olivatkin vieraita, eivät ne, jotka seurasivat arkkua silti olleet osaaottamattomia hänen kohtalostaan. Kirjoittaja on Jalmarin veljen tytär. 14 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 15

kirkkolaiva Adolf Erik Nordenskiöldin syntymästä 180 vuotta Suomen Joutsen sieltä jostakin Teksti Aira Heinänen meritaide Antamisesta Kumpi ihmistyyppi miellyttää sinua enemmän: hän, joka heti vetää maksuvälineet esiin, kun on laskun aika, vai hän, joka aina on unohtanut käydä automaatilla? Kumpaa tyyppiä Jumala mielessäsi edustaa? Jumalan luonteen näemme mm. luomakunnassa: Hän on antanut kaikkea tuhlailevan runsaasti. Luomiskertomuksesta luemme Hänen antavan ihmiselle taloudenhoitajan tehtävän. Ja kun ihminen lankeaa pois Jumalan hyvästä suunnitelmasta, Hän uhraa kalleimpansa, oman Poikansa, antaakseen luodulleen mahdollisuuden tulla ennalleen asetetuksi pyyteettömässä rakkaudessaan. Ihmisessä on Jumalan kuva, ja hänet on kutsuttu tässä maailmassa heijastamaan Jumalan luonnetta. Hänen, joka antaa anteeksi kertoja laskematta, Jumalan, joka vaatettaa kedon kukat ja ruokkii villieläimet. Langenneessa tilassaan ihminen on kadottanut luottamuksensa Jumalan huolenpitoon, ja siksi näemme ympärillämme itsekkyyttä ja ahneutta. Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: 'Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut kenelle se joutuu?' Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona. (Luuk 12:20 21) Amerikkalaisessa kristillisyydessä on sanonta You cannot outgive God. Suomessa lähin vastine olisi ehkä paljon käytetty Jumala ei jää koskaan velkaa. Oman kokemukseni mukaan tämä on totta, ja olen kiitollinen seurakunnassa saamastani Sanan opetuksesta koskien kymmenyksiä, uhreja ja anteja. Sen lisäksi, että olemme kutsutut antamisellamme siunaamaan muita, Jumala itse kehottaa meitä antamaan voidakseen siunata meitä: Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti. (Malakia 3:10) Jumala ei manipuloi eikä ruoski lapsiaan, vaan lempeän Isän tavoin Hän rohkaisee ottamaan uskon askeleita. Huoneenhaltijan uskollisuus vähässä on Hänen silmissään arvokasta. Jumalan Sanan periaatteet toimivat kaikilla elämän alueilla. Jos esimerkiksi annan Jumalalle Hänen minulle antamastaan ajasta, Hän tekee siitä laatuaikaa ja antaa vielä bonuksena ikuisesti kestävän elämän. Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää. Antakoon kukin, niin kuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. (II Kor. 9:6 7) Mitä tahansa kylvän, sitä samaa niitän. Tärkeintä on, että antamisen motiivina on vapaaehtoisuus, sillä ihmistä ei Kristuksessa ole kutsuttu orjuuteen vaan Jumalan lapsen vapauteen ja huolettomuuteen. Jumala rakastaa jokaista. Heidy Egger Klas Balkhed Suomen Joutsen on ikään kuin kansallisomaisuuttamme, suorastaan käsite. Kerrataanpa perustiedot: kolmimastoinen, teräsrunkoinen, täystakiloitu purjelaiva, fregatti. Rakennettiin Ranskassa 1902, Suomen valtio osti sen 1930 koululaivaksi. Ennen Toista maailmansotaa se varustettiin moottoreilla ja sillä tehtiin kahdeksan valtameripurjehdusta. Talvi- ja jatkosodan aikana se toimi sukellusveneiden ja moottoritorpedoveneiden emälaivana sekä osallistui sotien jälkeen miinanraivaukseen tukialuksena. 1956 alkoi sen tehtävä merimiesammattikouluna Aurajoessa, 1991 siitä tuli Turun kaupungin omistama museolaiva, ja se siirrettiin 2002 Forum Marinum -museon yhteyteen. Pituus on 101 m, leveys12,5 m. Haastatellessani helsinkiläisen antiikkiliike Astiataivaan (Uudenmaankatu 13) omistajaa, yrittäjä Tuulikki Räikköstä rintamapuhdetöiden keräilijänä, havaitsin hänen puuesineittensä joukossa todellisen meritaideaarteen eli Suomen Joutsenen. Kyseessä on aito asemasodan tuote. Kahden vuoden ajan vuosina 1942 44 suomalaisten soturien eteneminen oli pysäytetty saavutetuille rajoille. Siitä kertoivat myös keräilyesineiden tekopaikkakunnat, kuten Uhtua, Aunus, Lempaala, Ihantala, Rukajärvi ja juuri tämä Syväri. Asemasodan aikana puhdetyöt olivat merkityksellisiä rintamamiesten ajankäytön, viihtyvyyden ja omanarvon tunnon säilymisen vuoksi. Moni nuori mies sai kokeneimmilta käsi- Kari Uittomäki kuvasi tämän haapapuisen Suomen Joutsen -seinätaulun, jonka edessä on kaiverrus SYVÄRI 1943 ja takana taitavan tekijän signeeraus H.V. JOHANSSON. työntaitajajermuilta oppia ja moni pääsi kokemaan osaamistaan. Oli ilo lähettää puhdetöitä lahjoiksi kotirintamalle. Päämateriaali oli puu, nimenomaan koivu ja mänty. Myös alumiinista, pellistä ja Itä-Karjalan pehmeästä kivestä tehtiin monenlaisia esineitä kuten leluja, rasioita, pyttyjä, pieniä huonekaluja ja erilaisia telineitä. Välineinä olivat pääasiallisesti puukko, kirves ja saha. Telttoihin ja korsuihin luotiin kekseliäästi työpajoja. Tuulikki Räikkönen pitää tärkeänä näiden esineiden arvostamista poikke- usoloissa luotuna katoavana kansanperinteenä. Noista ajoista on kulunut seitsemän vuosikymmentä, joten käsillä ovat viimeiset hetket tutkimukseen ja kirjan tekoon, totesi toivorikas keräilijä. Suomen Joutsenta on paljon kuvattu ja taiteilijat ovat sen ikuistaneet merellisissä tilanteissa. Museona Aurajoessa se kertoo historiaansa. Tämä Syvärillä tehty kuva välittää omaa arvokasta tarinaansa. Nyt kysytäänkin, mitä tiedetään sen tekijästä Johanssonista ja esineen seilaamisesta rintamalta hyväkuntoisena rauhan oloihin? 16 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 17

Merivoimat Aina valmiudessa Veli-Jukka Pennala Uran vaiheet Merisotakoulu 1978 Sotakorkeakoulu 1987 Sotakorkeakoulu USA (NCC) 1999 Nuorempi upseeri, ohjusvene 1978 1980 Päällikkö, ohjusvene 1980 1985 Operaatioupseeri, ohjuslaivue 1987 1990 Esikuntaupseeri, Laivasto Esikunta 1990 1994 Ohjuslaivueen komentaja 1994 1997 Operaatiopäällikkö, Saaristomeren Laivaston Esikunta 1997 1998 Opettaja, Maanpuolustuskorkeakoulu 1999 2001 Komentaja, Saaristomeren Meripuolustusalue 2001 2005 Merivoimien esikuntapäällikkö 2006 2011 Merivoimien komentaja 1.9.2011 -> Ylennykset Luutnantti 1978 Yliluutnantti 1980 Kapteeniluutnantti 1985 Komentajakapteeni 1989 Komentaja 1995 Kommodori 1999 Lippueamiraali 2005 Kontra-amiraali 2011 Jurmo-luokan alukset ovat kuljetusaluksia. Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Veli-Jukka Pennala. Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Veli- Jukka Pennala työskentelee merivoimien esikunnassa Turussa, joka on viime vuosina profiloitunut kasvuhakuisesti mereen ja merenkulkuun liittyvissä asioissa. Turussa on vilkas satama, alan koulutusta, tutkimusta, teollisuutta ja telakka sekä hyvin toimivat liikenneyhteydet joka suuntaan. Ensimmäiset matkustajalaivat Suomesta Ruotsiin kulkivat nimenomaan Turusta Tukholmaan. Pennala on kotoisin Seinäjoelta. Merivoimiin hän kertoo hakeutuneensa, kun suolainen vesi veti puoleensa. Varusmiespalveluksen hän suoritti maavoimissa Porin prikaatissa, mutta kadettikoulun opinnot etenivät jo merisotalinjalla Suomenlinnassa. Palveluspaikat olivat vuoroin maissa ja laivoilla Helsingissä sekä Turussa. Mukaan mahtuu myös sotakorkeakoulun kurssi Yhdysvalloissa vuonna 1999. Merivoimien esikunta sijaitsi aikaisemmin Helsingissä: vuosina 1919 83 Katajanokalla ja 1983 2007 Lauttasaaressa. Turkuun esikunta muutti vuonna 2007. Turun maantieteellinen sijainti on optimaalinen, sillä sieltä on pääsy itään Suo- Merivoimat on perinteistä kiinni pitävä puolustushaara, joka kehittyy ja katsoo eteenpäin. Teksti Anne Valtonen Kuvat Puolustusvoimat menlahdelle ja pohjoiseen Selkämerelle. Saaristomeri on aivan käden ulottuvilla, samoin vilkkaat laivaväylät. Merivoimien tehtävänä on valvoa merialuetta, torjua alueloukkaukset merialueella, suojata meriyhteydet sekä torjua mereltä suuntautuvat hyökkäykset. Suomi tunnetusti elää kauppamerenkulusta, sillä viennistä noin 90 % kulkee laivoilla. Merivoimat pitää toiminnassaan yllä korkeaa valmiutta vuorokauden ja vuoden ympäri. Tarvittaessa se antaa virka-apua muille viranomaisille. Osana merivoimia Turussa toimii myös Laivaston soittokunta, joka on mukana mm. perinteisessä Joulurauhan julistuksessa jouluaattona Turun Vanhalla Suurtorilla. Merivoimien Esikuntaan kuuluu myös Liikenneviraston tiloissa Helsingissä toimiva sotilastoimisto. Henkilöstö ja varusmiehet Merivoimien Esikuntaa johtaa esikuntapäällikkö, kommodori Juha Vauhkonen. Hänen alaisinaan toimivat apulaisesikuntapäälliköt, jotka johtavat henkilöstöalaa, huoltoalaa ja operatiivista alaa. Merivoimissa työskentelee yhteensä 2 300 upseeria, erikois-, opisto- ja aliupseeria sekä siviiliä. Naisupseereita merivoimissa on tällä hetkellä 15, ylimmät kapteeniluutnantin sotilasarvossa. Merivoimien ensimmäinen naisupseeri opiskelee parhaillaan yleisesikuntaupseerikurssilla. Merivoimat on hyvin tekninen puolustushaara, ja teknisellä puolella naisia on sekä erikoisupseereina että siviiliinsinööreinä. Amiraali Pennalan mukaan naisten osuus teknisissä tehtävissä lisääntyy koko ajan. Naisia työskentelee paljon myös tilannevalvojina ja toimistoissa. Merivoimissa toimii kolme päätoimista pappia. Kenttärovasti tekee töitä Merivoimien esikunnassa Turussa, ja sotilaspastoreita on yksi sekä Upinniemessä että Dragsvikissä. Merivoimien varusmiehet palvelevat joko Upinniemessä, Tammisaaren Dragsvikissä, Uudenmaan prikaatissa (Nylands Brigad) tai Pansiossa Turussa. Dragsvikissä toimintakieli on ruotsi, mutta komentokieli suomi. Dragsvikiin tulevat maan ruotsinkieliset varusmiehet sekä etelärannikolta että ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Silloin tällöin palvelukseen tulee myös suomenkielisiä varusmiehiä petraamaan ruotsin taitojaan. Varusmiespalveluksen suorittaa merivoimissa vuosittain 4 000 nuorta, joista ruotsinkielisiä on 1 300. Naisvarusmiehiä on mukana vuosittain noin sata, ja tuleepa joskus mukaan joku turvallisuusalalle aikova ahvenanmaalainenkin. Reserviläisiä käy parhaimmillaan merivoimien kertausharjoituksissa vuosittain noin 2 500. Puolustusvoimauudistuksen voimaantulon jälkeen kertaajien määrä palautuu normaalimäärään noin 3 000 reserviläisen tasolle. Miinat ja meriturvallisuus Merivoimat haluaa korostaa palvelusturvallisuuden merkitystä paitsi hyvin koulutetulla henkilökunnalla myös ajanmukaisella kalustolla. Suurikokoisimpia aluksia ovat miinalaivat Pohjanmaa ja Hämeenmaa. Miinalaiva Pohjanmaa osallistui viime vuonna (2011) Intian valtamerellä Atalanta-operaatioon komentaja Mika Raunun johdolla tarkoituksena World Food Program -ohjelman (WFP) ruokakuljetusten turvaaminen Somaliaan. Miinalaivan alushenkilökunta palkittiin toiminnastaan täällä Suomessa Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sundaylla. Helmi merivoimien alusten joukossa on miinantorjunta-alus MHC Katanpää, joka on luokkansa ensimmäinen Suomeen tullut alus. Sisaret MHC Purunpää ja MHC Vahterpää saapuvat Italiasta myöhemmin tänä vuonna. Amiraali Pennalan mukaan kyseessä on todella edistyksellinen alustyyppi, jota voi luonnehtia tekniikaltaan pinta-aluksen ja sukellusveneen välimuodoksi. On sanottu, että merialuksista vain sukellusveneen rakentaminen on vaikeampaa kuin miinantorjunta-aluksen tekeminen. Tällä hetkellä on menossa koulutus Katanpään henkilökunnalle sekä testaus, joka kestää kevääseen saakka. Aluksessa on noin 30 henkilön miehistö. Miinantorjunta-aluksia on luonnehdittu uudeksi luvuksi Suomen merivoimien toiminnassa ja melkeinpä uudeksi miinantorjuntaaselajiksi merivoimien sisällä. Miinanraivaajien Kuha-luokka on vähitellen poistuvaa kalustoa, ja Merisotakoulu käyttää koulutustarkoituksiin Fabian Wrede -luokan aluksia. Ohjus-, öljyntorjunta- ja kuljetusalukset Merivoimien aluskantaan kuuluu sekä Rauma- että Hamina-luokan ohjusveneitä, molempia 4 kappaletta. Rauma-luokkaa peruskorjataan paraikaa, ja Hamina-luokan alukset ovat kymmenkunta vuotta vanhoja. Ohjusveneiden pääaseistuksena ovat meritorjuntaohjukset. Yksi tärkeä ryhmä ovat öljyntorjuntaalukset: Halli, Hylje ja uusimpana Louhi. Näitä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) omistamia laivoja operoi merivoimat yksi aluksista on aina täydessä lähtövalmiudessa, mikäli ympäristöongelmia ilmaantuisi. Erilaisia kuljetusaluksia on merivoimissa käytössä useita tyyppejä. Rannikkojoukkoja on tähän asti kuljetettu pääasiassa nopeilla Jurmo-luokan joukkojenkuljetusveneillä. Merivoimat on >>> 18 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 19

kuitenkin äskettäin tilannut kotimaiselta valmistajalta (Marine Alutech) Salosta 12 nopeaa kuljetusvenettä. Uusilla veneillä on pituutta 19 metriä, ja niiden huippunopeus yli 40 solmua. Alukset ovat uuden sukupolven tuotteita, joissa hyödynnetään kotimaista teknologiaa, tuotantoa ja työvoimaa. Pyrkimyksenä on parantaa joukkojen liikkuvuutta, tulivoimaa, viestintää ja pimeänäkökykyä. Veneet toimitetaan merivoimille vuosina 2014 2016. Puolustusvoimauudistus Kaikki puolustushaarat, myös merivoimat, ovat muutoksen kohteena puolustusvoimauudistuksessa. Uudistuksen toimeenpanossa merivoimien organisaatio tulee muuttumaan varsin paljon. Suomenlahden meripuolustusalue Upinniemessä muuttuu Rannikkoprikaatiksi ja Saaristomeren meripuolustusalue Rannikkolaivastoksi. Uudenmaan prikaati säilyy ennallaan. Merivoimien materiaalilaitos yhdistetään uuteen Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen, ja Merivoimien tutkimuslaitos yhdistyy osittain Puolustusvoimien tutkimuslaitokseen ja osittain Merisotakouluun. Henkilöstö pyritään turvaamaan aluksilla ja joukko-osastoissa. Käytettävissä oleva raha pyritään ohjaamaan toimintaan ja pitämään yksiköt hyvissä voimissa. Kotka Hamina-alueella lakkautetaan Kotkan Rannikkopataljoona, ja viimeinen miehitetty linnake Kirkonmaalla suljetaan. Merivoimissa muutoksen alaisena on noin 100 henkilöä. Puolustusvoimien ruokahuolto yhtiöitettiin Leijona Catering Oy:ksi vuoden 2012 alusta. Samoin terveydenhuolto hallinnoidaan nykyisin Sotilaslääketieteen keskuksen kautta. Varusmiesten ja henkilökunnan poliklinikat jatkavat entisillä paikoillaan ja entisissä tehtävissään muutoksista huolimatta. Kansainvälinen yhteistyö MHC Katanpää on merivoimien uusin alus, erittäin moderni miinanetsijä. Alakuvassa merisotilaita miinalaiva Pohjanmaalla. Kuva Marko Toljamo. Merivoimissa tehdään vuosittain yksi pidempi koulutuspurjehdus isoille vesille, jotta merikadetit pääsevät harjoittelemaan käytännössä Merisotakoulussa opittuja teoriataitoja niin navigoinnissa, viestinnässä, sään ennustamisessa kuin muussakin laivapalveluksessa. Kuluneena vuonna koulutuspurjehdus suuntautui Yhdysvaltain itärannikolle New Yorkiin. Merivoimat tekee vuosittain muutaman aluksen voimin laivastovierailuja lähimaihin ja ottaa myös vastaan naapurimaiden aluksia vierailutarkoituksessa. Kansainväliset merivoimien yhteisharjoitukset joko Itämerellä tai kauempana kuuluvat nykyisin säännöllisesti ohjelmaan ja tuovat eri maiden käytäntöjä tutuksi. Erityisesti pohjoismaisella yhteistyöllä on merivoimissa perinteitä. Kansainvälisessä toiminnassa painotetaan kaluston kansainvälistä yhteensopivuutta ja valmiutta osallistua harjoituksiin sekä aluksilla että rannikkojoukoilla. Muutamia suomalaisia meriupseereja työskentelee jatkuvasti Atalanta-operaation esikunnassa Northwoodissa lähellä Lontoota. Kansainvälistä merivalvontayhteistyötä tehdään SUBCAS-ohjelmassa, jossa ovat mukana kaikki Itämeren maat Venäjää lukuun ottamatta. Lisäksi osana Atalanta-operaatiota on tarkoitus lähettää jälleen keväällä 2013 noin 20 henkilön alustarkastusosasto viideksi kuukaudeksi Suomesta Somalian vesille. Atalantan valvoma merialue on valtavan laaja (noin ½ Yhdysvaltain pintaalasta), joten käytännön työ on vaikeaa. Siksi on yleistynyt toimintatapa, että varustamot varustavat kaappausalttiit alukset aseistetulla turvahenkilökunnalla, joka suojaa alusta ja lastia satamaan saakka. MARSUR-ohjelmassa Atlantin ja Välimeren maat tekevät yhteistyötä Euroopan unionin alaisen Euroopan puolustusviraston (EDA) johdolla merivalvontaan liittyvissä kysymyksissä. Suomi on tässä ohjelmassa johtovaltio komentaja Pasi Staffin vetovastuulla. Merivoimien komentaja on tyytyväinen Suomen merenkulkuviranomaisten, Rajavartiolaitoksen, merivoimien sekä Liikenneviraston ja Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafin erinomaisesta METOyhteistyöstä. Hyvin toimivaan viranomaisyhteistyöhön on käyty tutustumassa ulkomaita myöten. Täällä kotimaassa yhteistyö palkittiin merenkulun Sea Sunday -turvallisuuspalkinnolla vuonna 2007. Korkein mahdollinen tunnustus Jan Oltmannsille Hampurin Duckdalbenin kansainvälisen merimiesklubin johtaja ja satamakuraattori Jan Oltmanns palkittiin 10.12.2012 korkeimmalla mahdollisella kunniamerkillä, jonka yksityishenkilö voi saada palveluksestaan maansa hyväksi. Kunniamerkin luovutustilaisuudessa Hampurin talousministeri Frank Horch ylisti Oltmannsia henkilöksi, joka on suurin ponnistuksin tehnyt Duckdalbenin yhdeksi maailman johtavimmista merimiesklubeista. Vaikuttavalla tavalla sinä saat muutkin ihmiset näkemään maailman merenkulkijoiden tilanteen. Lisäksi sinulla on ihmeellinen muiden tukemisen lahja. Omistautumisesi asialle menee reilusti yli sen, mihin työsi edellyttäisi. Olet Duckdalbenin sydän ja sielu. Duckdalben nousi kansainvälisen merenkulkuverkoston tietoisuuteen viimeistään jo edellisenä vuonna 2011, jolloin se voitti vuoden merimieskeskuksen tittelin kansainvälisessä merenkulkijapalveluiden kilpailussa. Kyseisenä vuonna tässä Hampurin satamassa sijaitsevassa merimieskeskuksessa kävi kaikkiaan lähes 37 000 merenkulkijaa. Rauman merimieskirkko muuttaa Rauman merimieskirkko saa uudet toimitilat satama-alueen sisällä. Kuva Jaakko Laasio. Klenodenin päällikkö Eero Matikainen ja Mepan Johan Treuthardt. Kuva Pekka Karppanen. Hampurin Duckdalbenin merimiesklubin johtaja Jan Oltmanns (vas.) palkittiin merenkulkijatyöstään vuonna 2012 korkeimmalla mahdollisella kunniamerkillä, jonka yksityishenkilö voi saada palveluksestaan Saksan hyväksi. Rauman merimieskirkon nykyinen rakennus on peräisin vuodelta 1964. Talo jää muuton vuoksi tyhjilleen, sillä aiemmin siellä toiminut kahvila on jo siirtynyt pois. Tiilitalo tullaan ilmeisesti purkamaan, koska se sijaitsee yhdessä vaarallisimmista alueista satamassa. Korvaava tila merimieskirkolle on löytynyt sataman varikolta entisen nosturiosaston myymisen myötä. Tila on kooltaan 66 neliötä. Aikaisemman euromääräisen vuosiavustuksen sijasta Sataman tukee merimieskirkkoa jatkossa antamalla tilat veloituksetta käyttöön. Urheilun erityispalkinto Eero Matikaiselle The Grand Sportsman of the Seven Seas -erityispalkinto pitkästä työstä merimiesurheilun hyväksi annettiin m/s Klenodenin päällikölle Eero Matikaiselle Mäntyluodossa 22.1.2013. palkinnon luovutti Merimiespalvelutoimisto.Klenodenin miehistö oli niin ikään paras yleisurheilumiehistö. Hampurin merimieskirkkoväki lähettää erityisonnittelut "omalle linjalaivalle. uutisia 20 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 21

Haminan satamassa kaikki tasoristeykset saivat viime vuoden lopulla nimen. Merimieskirkon viereinen tasoristeys nimettiin Kirkon tasoristeykseksi. Liekö ainoa laatuaan maailmassa? Kuva Jaana Rannikko. Arja Suvanto, entinen merenkulkija ja Turun sekä Hampurin vapaaehtoinen Eeva Gröning, Satu Oldendorff, Ricardo ja Eija Tuorila. Kuva Anke Wibel. Tällainen juliste löytyi Antwerpenin kirkolta. Mainos lienee 1950 luvulta. "Ajattelimme kehystää sen kirkon seinälle", kuvan lähettänyt Pekka Wilska kertoo. Maailma on pieni, saivat johtava satamakuraattori Arja Suvanto Turusta ja kollegansa Eija Tuorila Raumalta huomata vieraillessaan Pohjois-Saksan merimieskirkon johtajan Satu Oldendorffin kanssa Saksan merimieslähetyksen klubilla Duckdalbenissa. "Tapasimme siellä filippiiniläisen merimiehen Ricardon, joka käy laivallaan Raumalla. Ilo oli ylimmillään, kun hän huomasi Eijan tulevan sisään. Henkilökunta ja me kaikki hehkutimme, kuinka globaalia merimieskirkkotyö on ja vietimme mukavan illan kansainvälisessä merimieskirkkohengessä", Satu kirjoittaa. Rauman seurakunnan Puikkopiiriläisiä merenkulkijoiden joulupaketteihin kutomiensa sukkien keskellä. Villasukkien kutojia oli myös Syvärauman merimieskirkkopiiristä, Rauman Muratamon lähetyspiiristä, Eurajoen Kuivalahdelta sekä Säkylän, Vaajakosken ja Petäjäveven seurakunnista. Lisäksi yksityisiltä henkilöiltä tuli villasukkia. Kiitos kaikille kutojille! Kuva Eija Tuorila. Ateenan merimieskirkolla pannaan jalalla koreasti aina torstaisin. Uusi kreikkalaisten tanssien harjoittelukausi alkoi 31.1.2013. Kuva Mari Hilonen. Eemeli seikkailee Lontoossa ontoon merimieskirkolla on ollut ilo Lisännöidä Lontoon suomalaisen teatterin harjoituksia ja näytöksiä jo yli kahden vuoden ajan. Sitoutuneet ja itsensä likoon laittavat teatterin harrastajat ovat esittäneet merimieskirkolla niin improvisaatioteatteria kuin lastenteatteriakin paikallisten suomalaisten teatteriammattilaisten Niko Flangin ja Suvi Eskolan ohjauksessa. Tällä hetkellä työn alla on suomenkielinen lasten näytelmä Eemeli, jonka harjoituksista oheinen kuva on otettu. Kuvassa esiintyvät luihu liimanäppi Varpunen (Marja Virtanen, kuvassa vasemmalla) sekä rahoillaan rehvasteleva duunari Pulteri (Minnamari Konga, kuvassa oikealla), jotka Eemeli perheineen kohtaa Vipakkalan kuuluilla markkinoilla. Ja kuinkas sitten kävikään? Se selviää 17.2 klo 13.30 ja 2.3 klo 15.00 Lontoon merimieskirkolla. Tervetuloa katsomaan! (Ja onnenpotku teatterille, joka on meille oikea onnenpotku!) Teksi ja kuva Anna Hälli. Sosiaalikuraattori Eeva-Maria Ranta tuli Rotterdamin merimieskirkolle Lyypekin merimieskirkon vapaaehtoisen assistentin pestiltä marraskuussa 2012. Helmikuun neljäs päivä vuosi sitten, pahimpien talvipakkasten aikaan lähti laiva Vuosaaren satamasta kohti Saksaa ja Travemündeä mukanaan Lyypekin merimieskirkon uusi vapaaehtoinen assistentti. Olin ollut kerran aiemminkin lyhyen jakson töissä Lyypekissä, joten kaupunki oli minulle jo entuudestaan tuttu, samoin kuin Lyypekin suomalaisyhteisö, kertoo Eeva-Maria Ranta. Tällä kertaa tarkoituksena oli viipyä Saksassa vähän pidemmän aikaa ja etukäteen puhe oli ollut, että Ranta työskentelisi Lyypekissä vuoden 2012 loppuun. Vapaaehtoisena assistenttina Lyypekissä puuhailin ja toimin sosiaalikuraattorin apuna osallistuen talon arkipäivän pyörittämiseen ja asiakkaiden kohtaamiseen. Merimieskirkkorakennuksen seinien ulkopuolelta tutuksi tulivat myös lähisatamat ja suomalaiset laivat miehistöineen. Lyypekin vuoden ollessa puolivälissä Ranta sai yllättäen puhelun, jonka seurauksena hän matkusti syyskuussa työhaastattelua varten Rotterdamiin. Marraskuussa häntä kutsuisivat työt Hollannissa Rotterdamin merimieskirkon sosiaalikuraattorina. Niinpä Lyypekin vuosi keskeytyi, ja hän kävi lokakuussa pikapikaa tekemässä Suomessa muuttokuorman. Se kauhunsekaisella odotuksella kaivattu muuttopäivä koitti pahimpaan joulumyyjäisaikaan. Tutun raskaanliikenteenkuljettajan kyydissä alkoi matka Lyypekin joulumyyjäisistä seuraavana päivänä Rotterdamiin, keskelle joulumyyjäisten valmistelua. Samalla tuli muutto Itämeren rannalta Pohjanmeren puolelle, uusiin tuuliin Maas-joen varteen. Vuosi merimieskirkon palveluksessa sekä Lyypekissä että täällä Rotterdamissa on saanut aikaan sen, että meren läheisyys ja satamat ovat vieneet osan sydämestäni. Tuntuisi oudolta ajatus elämisestä jossain muualla kuin satamakaupungissa. Pian on kolme kuukautta täynnä täällä Rotterdamissa, ja edelleen opettelen perusjuttuja. Toki monet asiat ovat Saksassa ja Hollannissa samanlaisia, eikä muutos ollut niin radikaali kuin se olisi voinut olla, jos olisin tullut suoraan Suomesta. Siitä huolimatta moni asia on kuitenkin vielä uutta ja ihmeellistä, kummallinen hollannin kielen kurkkukorahdus varsinkin. Eeva-Maria huomaa silti joka päivä oppineensa jotain uutta. Iloa hänelle tuottaa se, kun osaa satamaan ilman navigaattoria ja selviää sieltä pois ilman kovin suuria kommelluksia. Tai kun löytää ruokakaupasta jauhohyllyn ja sieltä kummallisen näköisten pakkausten joukosta perunajauhoja. Myös hyvänmakuisen leipälevitteen löytäminen oli useamman kokeilun tulos. Nämä ovat niitä arjen pieniä erävoittoja vastoinkäymisistä uudessa kulttuurissa. Erityisesti iloitsen kuitenkin siitä, että olen saanut pienessä ajassa tutustua moniin suomalaisiin, jotka ovat kaikki ottaneet uuden tulokkaan lämpimästi vastaan joukkoonsa. Uskon, että aika täällä Hollannissa tulee jatkossakin olemaan mielenkiintoista, onnellista ja täynnä uusia kokemuksia. 22 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 23

Joseph Conrad Kirjailijan vuodet merenkulkijana jehduksen aikana muun muassa koko laivan miehistö kärsii vakavasta trooppisesta kuumeesta Conradia ja kokkia lukuun ottamatta. Uudet haasteet odottavat Sarja kertoo menneen maailman merenkulun tapahtumista, jotka on kokoelmistaan valinnut Rauman merimuseo. Toim. Paavo Tukkimäki. Torakat astianpesukoneina merikohtaloita Teksti Antti Pelkonen Joseph Conrad kuului pitkään niihin kirjallisuuden historian nimiin, joista itse en tiennyt nimen lisäksi juurikaan muuta: joku kirjailija, joka oli myös joskus ollut merillä. Mutta millainen oli tuon merimiehen ja kirjailijan elämä? Siirtykäämme ajassa 150 vuotta taaksepäin ja ottakaamme selvää. Joseph Conrad syntyy 3. joulukuuta vuonna 1857 Berdiczewissä, venäläisten miehitysvallan alla olevassa Puolassa. Kasteessa pojalle annetaan nimeksi Jozef Teodor Konrad Nalecz Korzeniowski. Josefin, tai Konradin kuten häntä kutsutaan isä, Apollo Korzeniovski on jokseenkin ylhäiseen sukuun kuuluva runoilija, näytelmäkirjailija ja kääntäjä, jonka venäläiset vallanpitäjät lähettävät Siperiaan vuonna 1862 rangaistuksena kansallismieliseen toimintaan osallistumisesta. Äiti Evelina päättää seurata maasta karkotettua miestään ja muuttaa 5-vuotias Konrad mukanaan Vologdaan, 500 kilometriä Moskovasta pohjoiseen. Konradin äiti sairastuu vakavasti, perhe ei saa anomaansa siirtoa lämpimämpään ilmanalaan, ja äiti kuolee Konradin ollessa 7-vuotias. Apollo-isän, jonka sallitaan palata Puolaan vuonna 1868, henkinen ja fyysinen terveys murenevat pojan silmien edessä palasiksi. Konrad viettää aikaa yksin ja uppoutuu lukemaan klassikkokirjallisuutta. Isä kuolee vuonna 1869, isoäiti sekä eno alkavat huolehtia Konradista. Konrad käy kouluja, mutta lähtee sukunsa vastustuksesta huolimatta 17-vuotiaana Ranskaan ryhtyäkseen merimieheksi. Konrad työskentelee lyhyehköjä ajanjaksoja laivoilla, osallistuu aseiden salakuljetukseen, velkaantuu pahoin ja yrittää riistää henkensä keväällä 1878. Vaikeuksien kautta voittoon Kaikesta huolimatta Konrad ei ole valmis luopumaan tavoittelemastaan merimiehen urasta. Eno pelastaa Konradin veloista ja kaitsee siskonpoikansa elämää suotuisampaan suuntaan. Tähtäimessään Britannian kansalaisuus Konrad muuttaa Ranskasta Englantiin. Hän palvelee lähes täysin kielitaidottomana brittiläisellä kauppalaivalla, riitaantuu kapteeninsa kanssa ja ajautuu viettämään joutilasta elämää Lontooseen enonsa rahallisen avustuksen turvin. Eno Tadeusz Bobrowski piiskaa kirjeillään Konradia ottamaan itseään niskasta kiinni. Ja tällä kertaa Konrad, joka on alkanut käyttää itsestään nimitystä Joseph Conrad, onnistuu kuin onnistuukin ryhdistäytymään. Palveltuaan ensin Skimmer of the Sea -aluksella, hän saa pestin Lontoosta Sydneyyn purjehtivalle Duke of Sutherland -purjelaivalle, jolla palvelee vuoden päivät. Epävarmana uransa suhteen Conrad pestautuu välimerellä seilaavalle Europa -höyrylaivalle. Vaikeuksiensa lannistamana Conrad harkitsee jopa merimiehen uran hylkäämistä, mutta suorittaa silti tutkinnon, jolla hänet todetaan päteväksi työskentelemään toisena perämiehenä. Conrad saa tutkinnosta päättäväisyyttä ja uutta puhtia uralleen. Kesällä 1880 hänelle tarjotaan upseerin pestiä Sydneyyn purjehtivalle Loch Etivelle, ja merimiehen uran alkuvaiheita leimannut epävarmuus sekä ajoittainen toimettomana ajelehtiminen näyttävät jääneen taakse. Conrad palvelee useilla laivoilla peräjälkeen, ja onnistuu vakiinnuttamaan asemansa merimiehenä. Conrad suorittaa ensimmäisen perämiehen tutkinnon vuonna 1884. Ja lopulta, Joseph Conrad kruununa hänen lähes kymmenen vuotta kestäneelle sitkeälle yritykselleen sekä enonsa suureksi riemuksi, Conrad läpäisee vuonna 1886 tutkinnon, joka oikeuttaa hänet toimimaan kapteenina. Ammattilaisena maailman merillä Akuutin rahantarpeen saattelemana Conrad työskentelee ensimmäisenä perämiehenä Jaavalle purjehtivalla Highland Forest -aluksella, mutta loukkaantuu pahoin työtapaturmassa ja joutuu monenlaisten fyysisten oireiden vuoksi virumaan kuukausia sairaalassa Singaporessa. Conrad, joka on vihdoin päässyt himoitsemaansa Kaukoitään, ei halua kuitenkaan palata Eurooppaan. Hän ottaa pestin perämiehenä Malaijien saaristoa kiertävälle, paikallisen väestön kanssa kauppaa käyvälle Vidar-höyrylaivalle. Puolentoista vuoden pestin jälkeen Conrad jättää työnsä ja saa sen seurauksena vuonna 1888 tilaisuuden päästä komentamaan omaa laivaansa. Otago-purjelaivan kapteeni on kuollut, laivalle etsitään uutta kapteenia ja Conrad katsotaan tehtävään sopivaksi. Conrad onnistuu saattelemaan Otagon Bangkokista Singaporeen kolme viikkoa kestävän painajaismaisen matkan päätteeksi. Pur- Conrad palaa Eurooppaan selvittyään tulikasteesta purjelaivan kapteenina. Hänen aikomuksenaan on tavata enonsa Tadeusz vielä ennen tämän kuolemaa, mutta käy ilmi, että Apollo Korzeniowskin pojan on liian vaarallista palata venäläisen imperiumin vallassa pitämälle alueelle. Conrad päätyy viettämään useita kuukausia joutilaana Lontoosta vuokraamassaan asunnossa. Tuona aikana, myöhemmän kertomansa mukaan omaksi yllätyksekseen, hän alkaa eräänä aamuna aamupalan syötyään, ilman ennakkosuunnitelmia, kirjoittaa esikoisromaaniaan. Conrad kokee kuitenkin olevansa edelleen merimies. Kun muutakaan työtä ei ole tarjolla, Joseph Conrad ottaa vuonna 1890 vastaan jokilaivan kapteenin tehtävät Belgian Kongossa. Kokemus jättää jälkensä Conradiin. Hän järkyttyy syvästi paikallisväestön osakseen saamasta julmasta kohtelusta ja trooppisten olojen myötävaikutuksella hänen terveytensä romahtaa. Kongosta palattuaan Conrad kärsii yleisen heikon terveydentilansa lisäksi hermostollisista oireista sekä vakavavasta masennuksesta ja toipuu Euroopassa kahden vuoden ajan. Conrad yrittää vielä kerran paluuta merille. Hänelle tarjotaan ensimmäisen perämiehen pestiä Torres-nimisellä, matkustajia Adelaideen kuljettavalla aluksella. Conrad tekee kaksi matkaa Torresilla, haaveillen yhä oman laivan komentamisesta, mutta viimeisteltyään Australian matkojen aikana ensimmäisen romaaninsa, Joseph Conradin ura merimiehenä tulee päätökseen. Lähteet: Jocelyn Baines: Joseph Conrad A Critical Biography Martin Tucker: Joseph Conrad C.B.Cox: Joseph Conrad The Modern Imagination Merikapteeni Frans William Nylund perheineen kävi valokuvassa matkan päätteeksi Sundsvallissa kesäkuussa 1905. Mukana oli myös Riston isoveli Reino. Alakuvassa: Sylfid oli valmistunut 1884, ja romuksi se myytiin 1923. Kuvat Rauman merimuseo. Kauppaneuvos ja professori Risto sa, torakat kävivät putsaamassa tähteet Orko (1899 2001) on tunnetuimpia suomalaisia elokuvatuottajia Sylfid tuli Pensacolaan joulun jälkeen pois. ja ohjaajia. Hänen isänsä Frans William 1904 ja joutui kahdeksaksi viikoksi redille Nylund oli merikapteeni, ja Risto Orko odottaman. Viihdettä piti keksiä, ja maissa teki viisivuotiaana raumalaisella fregatilla käytiin muun muassa ampumassa riukujen päihin pantuja pulloja. Muutakin jäi Sylfidillä matkan yli Atlantin Amerikkaan. Orkon muistelut rakentuvat paljolti pienistä, pikkupoikaan uponneista yksityis- Minulla taas oli edessä vielä toinen ampumareissulta mieleen: kohdista, kuten Sylfidin hienosta punaverhotusta salongista. Sen varsinaiset aarteet luode ja matala vesi, valkoinen hiekka ja ainutlaatuinen elämäni kokemus. Oli olivat viisi tai kuusi kunnon kivääriä ja pohjana pitkälle mereen ja suuria näkinkenkiä ja värikkäitä, ihania koralleja ja kaksi kolme puolitoistametristä alkuasukaskeihästä. muuta vastaavaa pitkin hiekkaa juosta Ne olivat alkuasukkaiden laivaveneisiin ja poimia niitä. Niitä on minulla vieläkin heittämiä. Kuulemma eivät kuitenkaan ihmisiin osuneita. Paluumatkalla Sylfid joutui Atlantilla lasikaapissa. Aika kului muun muassa lukemalla: ilmeisesti todella rajuun myrskyyn: Makasin kajuutan lattialla ja katselin värikkäitä pilalehtiä, jonkinlaisia Mickey uhkaavalta, hän otti minua vahvasti kiinni Kun tilanne alkoi tuntua isästäni tosi Mouseja. Lehdet olivat muistaakseni niin hartioista, vei päällystöportaita peräkannelle, piti lujasti kiinni kaiteesta ja minus- suuria sivukooltaan kuin Ilta=Sanomat. Samoin oli minulla uusi englanninkielinen ta, oli hetken hiljaa, katsoi ylös ja sanoi: aapinen. Se oli kuvakirja, jonka kannessa Risto, katso taivasta ja merta, jos vaikka oli manuaarin eli komean sotalaivan kuva näemme ne viimeistä kertaa En unohda ja sisällä vastaavia kuvia kovilla lehdillä sitä milloinkaan. ja niillä sitten sopivasti aakkoset. Sylfid oli Äiti opetti aakkoset, ja poika oppi lukemaan ennen koulua. Raumalle viimeinen Mieleen jäivät myös englantilaiset biscuitit eli keksit, joita oli kahdessa tankissa valtameri- rekisteröity ison maston juuressa. Ne olivat hauskoja purjehtija, ja nakertaa, mikäli ei tullut matoa vastaan. sen myynti Myös ruffin, miehistötilan, astianpesukone teki vaikutuksen. Taaja torakka- kuvaa yhden romuksi 1923 lauma väijyi ruffin katossa, ja kun lautaset aikakauden syönnin jälkeen pantiin säilytyspaikkaan- päättymistä. 24 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 25

kirjat / böcker Näkki maalle, minä veteen Marjut Hjelt: Veden valtiaat. Totta ja tarua. SKS 2012. Maapallon pinta-alasta on 71 % vettä, ja vähäisillä maa-alueilla sinnittelee jo seitsemän miljardia ihmistä. Silti ilman vettä ei selvitä, mutta selvitäänkö täällä ilman vedenolentoja? Monet entisajan kansat eivät missään nimessä pärjänneet, sanoo kansanperinteen tutkija Marjut Hjelt tuoreessa kirjassaan Veden valtiaat. Totta ja tarua (SKS 2012). Siis mitä vedenolentoja? On uskottu, että vedenväki tulee lännestä, kun maan, ilman ja tulen väet tulevat muista suunnista. Vesi on ollut portti toisenlaiseen todellisuuteen, kuten kuolleiden maahan virran takana. Vesien luonnonhenget ovat vaikuttaneet säähän, ravintoon, elantoon ja kaikenkokoisiin tunteisiin. Heidän ulkomuotoaan kuvaillaan monien maiden myyteissä, tarinoissa ja saduissa. Heitä on naisia ja miehiä, kauniita ja hirveitä, mutta yhtä kaikki he ovat kiehtovan kiintoisia. Kerrotaan, että Suomen järvien syvänteissä lymyilee vedenhaltija näkki. Se on mies ja yrittää tarttua uimareita jalasta vetääkseen saaliinsa syvyyksiin. Väitetään suonenvedon johtuvan näkin otteesta. Ruskeaihoinen ruipelo näkki on myssy päässä ja raajat päättyvät räpylöihin. Kaikki uivat näkkiä pakoon. Niinpä sanotaan ennen veteen astumista, että Näkki maalle, minä veteen ja päinvastoin uimasta tultua. Viron vesissä elelee näkin serkku näkk, veden kuninkaan suosittu hovimestari. Meidän näkillä on ollut kivaa vain menneisyydessä, kun hän oli antelias vedenhaltija, jakoi ihmisille kaloja ja kasvatti kukkia kuten lumpeen. Tuon ruusumaisen ja veden päällä kelluvan kukan tarina on jäänyt lumpeen ruotsinkieliseen nimeen näckros. Suomalainen veden kuningas Ahti ja rouvansa Vellamo ovat puolestaan arkikielessä tuttuja nimiä sillistä ravintolaan. Uskomusten mukaan Ahti on vaahtoparta, päässään kruunu sekä rättimäinen hattu, ja hän kuljeskelee kaislavaatteissa harppu kainalossa. Jonkun mielestä tämä näky on kuin hylje, eikä ihme, sillä hän on lajin kantaisä. Kun airolla pamauttaa vettä kolmasti, niin Ahti lahjoittaa kaloja valtakunnastaan rakkolevien takaa. Sieltäkö lie virittelee rehevän pullea Vellamo-vaimo lauluja kauniilla äänellään? Musisoinnin merkkinä vedenpinta loiskii. Merenneidot puolestaan ovat kalanpyrstöisiä, muuten ihmisennäköisiä olentoja. Niiden esi-isä on babylonialainen jumala Ea. Neidot ovat itseensä ihastuneita, minkä vuoksi heillä on aina peili kädessä. Merenneidon sanotaan peilailevan myös kimaltelevan kuunsillan kanssa. Luulisi, että tämä tapahtuisi kaukana ainakin Iku-Tursosta, sodan jumalasta ja jättimäisestä mustekalasta. Puhumattakaan Loch Nessin hirviöstä, kotoisin Skotlannin Loch Ness -järvestä. Pitkäkaulaista brontosaurusta muistuttava lisko järkytti yhtä munkkia jo vuonna 690. Eikä Nessie vieläkään lepää. 1930-luvulta lähtien se on kuohuttanut yleisön tunteita. Järvimatkailijat arvuuttelevat, onko syvyyksissä sukellusvene vaiko vedenolento? Ilmeisesti emme siis vieläkään selviä ilman vedenolentoja. Tarinat heistä läheltä ja kaukaa punoutuvat Marjut Hjeltin välityksellä kepeän viihdyttävästi. Veden valtiaat saattaisi sopia kotien ja koulujen folklore-lukemistoksi. Luettelon kirjan kymmenistä vedenolennoista voisi luoda ihan itse. Irmeli Tanttu Raate oli säälimätön Teemu Keskisarja: Raaka tie Raatteeseen. Siltala 2012. Olen lukenut kaikki käsiini saamani Raatteen tie -kirjat, mutta koskaan ennen en ole löytänyt niistä niin realistista kuvausta pienen Suomen taistelusta itäistä konearmeijaa vastaan kuin tästä kirjasta. Sodan äänet, ruudin ja veren tuoksut, kuolemanpelko ja inhimillinen tuska purskahtavat silmille niin väkevinä tuntemuksina, että kylmät vilistäjäiset liikkuvat selkäpiissä. Stalinin pyrkimys oli marssittaa joukkonsa kahden divisioonan voimin Suomen kapeimmalta kohdalta Ouluun, järjestää siellä työläisille tanssiaisia ja näyttää maailmalle, kuinka tehokas on suurvallan armeija. Toisin kävi. Suomalainen sotilas ja ankara talvi hyydyttivät punasotilaat ja juhlatorvet korpi-kainuun metsiin. Tuhannet sotilaat kohtasivat kuolemansa tietämättä, minkä puolesta taistelivat. Kesätamineissa, hiihtotaidottomina, aseet toimimattomina jäätyneen aserasvan takia he kuolivat isä-aurinkoisen mielihalujen takia. Valkosuomalaisten partiot iskivät tielle, johon oli pakkautunut parikymmentätuhatta punasotilasta autoineen, tankkeineen, hevosineen, soppakanuunoineen ja soittokuntineen. Sekasorto oli suunnaton. Nuotionpiirissä värjöttelevät venäläiset tarjosivat oivan maalin. Suomalaiset olivat Teemu Keskisarjan sanoin kuin jänisjahdissa. Juntusrannassa linjojen takana evakuoimatta jääneiden suomalaisten arki jatkui entiseen tapaan, isännät kylällä vain olivat vaihtuneet. Suomalaiset korpikommunistit tiedustelivat venäläisten verirahoilla palkattuina omien sotilaiden liikkeitä, kavalsivat maanmiehiään ja olivat siinä luulossa, että lähes koko maa oli jo Stalinin peukalon alla. Taistelut Suomussalmella veivät noin 800 suomalaisen hengen. Venäläisten menetykset olivat moninkertaiset, tarkkaa lukua ei olemassa, mutta arvio viidestätoistatuhannesta kaatuneesta ei liene kovin väärä. Ukrainalaista Sinistä divisioonaa komentanut Aleksei Vinogradov teloitettiin Stalinin määräyksestä joukkojensa edessä. Suomalaisten pikaoikeus puolestaan teloitti muutamia puna-armeijan vakoojina ja avustajina toimineita juntusrantalaisia. Joni Skiftesvik Kulttuuripatikointia Tapani Tukiainen: Munkin matkassa. Kustannuskynnys 2012. Lahtelaisen eläkkeellä olevan papin Tapani Tukiaisen vaelluskirja Munkin matkassa kertoo Saksan Nürnbergistä Sveitsin Alppien yli Roomaan johtaneesta kahden kuukauden jalkapatikoinnista. Täyspakkaukseksi ladattu teos kertoo hulvattomasta ja tiukasta kulttuuripatikoinnista, jossa toistuvat päivien rutiinit ja arkiset havainnot, mutta lukija pääsee tutustumaan myös nähtävyyksiin ja mielenkiintoisiin kanssamatkustajiin. Matka on pyhiinvaellusta, jossa matkan teko ja itsensä löytäminen ovat tärkeämpiä kuin reitin suorittaminen. Matkakumppaninaan Tukiaisella on tri Martin Luther, joka suoritti saman matkan augustinolaismunkkina vuosina 1510 1511. Aiemmin hän on kuljettanut mukanaan unia ja työasioita, mutta nyt psykoterapeutin ja rovastin kanssa kävelee itse Luther. Oivaltava teos! Tohtori Martinus näytti kirkon portailla 500 vuoden taivaslekottelun jäljiltä tiukkailmeiseltä, mutta aika oli koulinut tuimaa miestä. Nürnbergistä alkanut patikointi sai hänet alakuloisuutensa lomassa naureksimaan, välillä jopa pelehtimään. Milloin uskonmies pilaili matkatoverinsa turhalla huolehtimisella tai ylenpalttisella estyneisyydellä. Milloin hän innostui tarttumaan pingismailaan tai uneksimaan tuomiokirkon tornista lähetettävästä lentokapineesta. Aikaisemmista Tukiaisen vaelluskirjoista Santiago de Compostelan vaelluksesta kertova Kivipallo. Matkalla pyhiin, Himalajalle sijoittuva Suuntana Base Camp sekä Vaelluspäiväkirja Nepalista ovat loppuunmyytyjä. Kahta muuta Himalaja-kirjaa, Lintukuningatarta sekä Salkutta lentelevää sherpaa saa edelleen kirjojen kirjoittajalta. Marko Toljamo Miten kirjan käy? Jälleen pohditaan julkisuudessa, miten painetun sanan, kirjan ja sanomalehden käy. Kuihtuuko se tietotekniikan puristuksessa olemattomiin, kun uutiset ja kaunokirjalliset tekstit luetaan kuvaputkelta. Ja miten käy koko lukuharrastuksen? Jääkö se täysin liikkuvan kuvan jalkoihin? Kysyin eräässä lukiossa luokan täyteiseltä kuulijakunnalta, onko joukossa ketään, joka ei ole koskaan lukenut yhtään kirjaan. Kysymys oli puolihuolimaton vitsahdus. Ihmeekseni yksi poika nosti rohkeasti kätensä ja vastasi lukeneensa pelkkiä sarjakuvia. Lukion ns. pakolliset kirjat hän kertoi vain selanneensa ja silmäilleensä takakannen tekstiä sen verran, että oli osannut sanoa kirjasta jotakin. Seitsemän veljestä hänelle oli tuttu elokuvana, sanoin Tuntematon sotilas. Juhani Ahosta hän ei ollut kuullutkaan, Vanhus ja meri oli täysin outo, samoin Pohjantähti-trilogia. Kuuntelin poikaa huuli pyöreänä. Opettaja oli vaivaantuneen näköinen. Olin niin häkeltynyt kuulemastani, että sorruin saarnaamiseen. Palasin taas kerran tuttuun aiheeseen, nuorten lukuharrastuksen tärkeyteen. Olen puhunut kirjan ja lukemisen puolesta vuosien varrella paljon kouluissa ja kirjastoissa. Itse olen löytänyt kirjat ja kirjojen maailman jo koulun alaluokilla. Siitä pitäen ne ovat olleet minulle tärkeitä. Samaa suhdetta haluan suositella muillekin. Lukiessaan nuori ihminen oppii hahmottamaan ja ymmärtämään ympärillään olevaa maailmaa, ihmisiä, tekoja ja tapahtumia. Kirjat ja lehdet opettavat tervettä kriittisyyttä, omien oivallusten ja päätelmien tärkeyttä nykypäivän valtaisassa, kaiken aikaa kasvavassa tiedon tulvassa. Lukuharrastus avaa monet suljetut ovet yhteiskunnallisten asioiden seurantaan ja aktiiviseen vaikuttamiseen, luovuuden kehittämiseen ja oman maailmankuvan avartamiseen. Sääliksi käy sellainen ihminen, joka jää tätä kaikkea paitsi. Aikoinaan pohdimme usein ystäväni ja kollegani, nyt jo edesmenneen oululaiskirjailija Jorma Kurvisen kanssa syitä siihen, miksi kirjat eivät tavoita samalla tavalla nuoria kuin ennen, ja miksi varsinkaan pojat eivät innostu lukemisesta. Jorman mielestä syytä on kenties kirjailijoissakin. Jospa me emme muutu ajan mukana? Ehkä me kirjoitamme vääristä asioista nykypäivän nuorille ja etenkin pojille, kollegani aprikoi. Jorma itse osoitti, että kirja kyllä tavoittaa nuoren lukijan, jos se ei ole aihemaailmaltaan vieras, vaan kertoo kiinnostavasti ja aidosti nuoren ihmisen iloista ja suruista, arjesta ja harrastuksista. Ajankohtainen ja elämän makuinen nuorten kirja herättää ajatuksia ja synnyttää keskustelua siinä missä aikuisten kirjakin. Mainio esimerkki tästä oli Jorman, Susikoira Roin isän, kirjoittama koulukiusaamisesta kertova kirja. Siitä syntyi vilkas valtakunnallinen keskustelu eduskuntaa myöten. Joni Skiftesvik kolumni 26 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 27

i kyrkans skepp Möte på stranden med rullande vän Om att ge Klas Balkhed Min gamla vän hade förnedrats i stället för att få njuta en värdig ålderdom. Text och foto Thure Malmberg T.h. The Gulf Trip. Kryssningsbroschyr från Australien. Adelaide sjöfartsmuseums samling. Lydia så som hon såg ut i november 2012. Vilken människotyp tycker du mera om: den som genast drar fram betalningsmedel eller den som alltid har glömt att gå till automaten? Vilkendera typen anser du representerar Gud? Guds natur ser vi bl.a. i skapelsen: Han har gett allt slösande rikligt. I skapelseberättelsen läser vi att han ger människan uppdraget att förvalta. Då människan faller från Guds guda plan, offrar han det dyrbaraste han har, sin egen Son, för att ge sin skapelse möglighet att åter upptas i hans osjälviska kärlek. Människan är Guds avbild och hon är kallad att i denna värld återge Guds natur, Hans som förlåter utan att räkna gångerna, som kläder ängens blommor och matar de vilda djuren. I sitt fallna tillstånd har människan förlorat sin förtröstan på Guds försyn och därför ser vi omkring oss själviskhet och girighet. En rik man hade fått god skörd på sina jordar. Han tänkte för sig själv: Vad skall jag göra? Jag har inte plats för hela skörden. Han sade: Så här skall jag göra. Jag river mina lador och bygger större så att jag får rum med säden och allt annat jag äger. Sedan samlar jag i dem hela min skörd och allt annat jag äger. Sedan kan jag säg till mig själv: Nu min vän är du vällförsörjd för många år framåt. Ät, drick och roa dig! Men Gud sade till honom: Din dåre, i natt skall ditt liv tas ifrån dig, och allt du har samlat på hög, vem skall få det? Så går det för den som samlar skatter åt sig själv men inte är rik inför Gud. (Luk.12:20-21) Bland amerikanska kristna finns ett talesätt: You cannot outgive God. Närmaste motsvarighet i Finland kunde kanske vara ett ofta använt ord: Gud blir aldrig i skuld till någon. Enligt min erfarenhet är detta sant, och jag är tacksam för den undervisning i Ordet som jag har fått i församlingen om tionden, offer och gåvor. Utom att vi är kallade att genom vårt givande välsigna andra, manar Gud själv oss att ge, så att Han kan välsigna oss. Kom med hela tiondet till förrådshuset, så att det finns mat i mitt hus. Sätt mig på ett sådant prov säger Herren Sebaot, då kommer jag att öppna himlens fönster och låta ymnig välsignelse strömma ner över er. (Malaki 3:10) Gud styr inte eller slår sina barn, utan uppmuntrar som en mild Fader oss att ta steg i tro. Guds Ords principer fungerar på alla livets områden. Om jag till exempel ger Gud av den tid Han har gett mig, gör Han det till en välsignad tid och ger ännu som belöning ett evigt liv. Kom ihåg, den som sår snålt får snål skörd, och den som sår rikligt får riklig skörd. Var och en skall ge som han har beslutit i sitt hjärta, inte med olust eller med tvång, ty Gud älskar en glad givare. (II Kor.9:6-7) Vad jag än sår, skördar jag det samma. Det viktigaste är, att motivet för givandet är frivillighet, ty människan är inte i Kristus kallad till träldom utan till Guds barns frihet och sorglöshet. Gud älskar var och en. Heidy Egger >>> 28 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 29

Hellenic Mediterranean Lines höll Lydia med eget brevpapper på Medelhavet. T.h. Den stora dubbelratten står kvar på poopen. Användes den någonsin? T.v. Turlistan för kärleksbåten Moontas kryssningar på Spencergolfen. T.v. Lydia på väg genom Korintkanalen 1963. I november återsåg jag en gammal vän på stranden i Le Barcarès, södra Frankrike. Men det var redan i augusti 1963 vi träffades första gången i Genua. Sedan följde två nätter fyllda av milda vindar, värme och månsken. I mars 1993 stod jag också fylld av beundran när hennes kärlekshistoria rullades upp i Adelaide, South Australia. Nu i november var hon lite äldre och helt förändrad. Den nya skepnad hon haft sedan 1967 väckte inga minnen av vår ungdoms nätter på Medelhavet. Ändå gick jag runt och letade och letade. Rynkorna kommer med åren Det är klart, vid 81 års ålder får lite rynkor här och där accepteras. Men var fanns hennes själ, som tagit mig till sig så intensivt på Medelhavet, i Australien och när jag senare återupptäckt henne på en milslång sandstrand i södra Frankrike? Flaggan i aktern var söndersliten och hängde löst från linan. Tjocka lager av målarfärg täckte metall som tidigare glänst välputsad i ventiler och beslag. Att inget ljud från maskinrummet hördes kunde jag förstå; hon hade ju legat fast förtöjd i sanden på badstranden i nära 50 års tid. Vad värre var: den gamla B&W-dieseln på 2 200 hästkrafter, som gav goda 12 knop, var borta, liksom hela hytt- och salongsinredningen. Förgäves spanade jag efter min utsides hytt nr 17 på babords sida, där den vita spetsgardinen en gång fladdrat i vinden. Det enda som påminde om gamla tider var den vackert snidade trappuppgången från matsalen och dubbelratten i ek på poopen. Min gamla vän hade förnedrats i stället för att få njuta en värdig ålderdom som ett av världens kanske äldsta bevarade stålbyggda passagerarfartyg. Det handlar om ms Lydia, byggd 1931 i Köpenhamn för Adelaide Steamship Company i Australien. Under namnet Moonta blev hon känd i hela delstaten South Australia och antagligen också i andra delar av den väldiga kontinenten under namnet Moonta, kärleksbåten. Moonta och kärleken Men nu tar vi allt från början: Adelaide Steamship Company (grundat 1875) var ett litet rederi som specialiserat sig på kortkryssningar på Spencergolfen i södra Australien. För otaliga finländska sjömän ännu på 1930-talet betydde Spencergolfen något helt annat: målet för en lång och ofta svår och farlig resa från Finland till lastningsbryggorna, där vetet från de bördiga åkrarna togs ombord för returresan till Falmouth för order. Och medan segelfartygens sjömän slet i svett, hetta och damm, levde man ett annat liv på kärleksbåtarna som lade ut från Adelaide för några nätter på golfen. Och låt oss för allt i världen slå fast vad det egentligen handlade om: när min vän under namnet Moonta sattes in i kärlekskryssningarna var det inte fråga om någon flytande bordell. Smeknamnet kärleksbåten hade hon och en handfull föregångare fått av alla de romanser mellan välartade unga män och kvinnor som måhända rentav helt kyskt inletts ombord sedan den här trafiken startade 1906. Slutet kom 1955, när Moonta såldes till Grekland. Då tvingades ungdomen i södra Australien finna andra vägar till varandras hjärtan. Som nybyggd i november 1931 tog Moonta upp kärlekstrafiken med lördagsavgång från Adelaide och retur till samma hamn fredag morgon efter korta stopp vid sju hamnar. Det hemtrevliga sjöfartsmuseet i Port Adelaide, S.A., har ägnat en permanent utställning åt båten. Det var där jag stod helt förtrollad en dag 1993 och läste Max Fatchens minnen av en resa 1936. Han var en 16-årig bondpojke som aldrig tidigare varit till sjöss: The Moonta was a miniature liner, with coloured lights on the promenade deck, with young faces everwhere, young farmers and office workers, typists and shop girls and older couples calling advice to the shore, such as Don t forget to feed the cat and look in the letterbox. The wonderful pulse of a ship s engine began to beat, the propeller stirred the water and the girl leaning on the rail next to me gave me a quick look and turned away. For me, although I did not realise it then, it would be the beginning of a love affair with coastal ships, with Spencer Gulf and Yorke Peninsula. That was the Gulf Trip. It was an ocean cruise encapsulated. It was a taste of the high life, a time of sea magic for youth and rejuvenation for those older. It brought a cross-section of people together. It meant attachments and companionship, the interest in outports and those precious quieter moments of far horizons and lonely seawrecked islands and the grey wings of a passing ketch. Fatchen berättar om ungdom, färger, förväntan. Spänningen i att lyssna till maskinens puls och vattnets brus när fartyget glider ut från kajen. Om möten ombord, om vänskap. Om en värld som för några nätter slitits loss från alldagen; om möten med seglande fartyg och nya horisonter. Hela tiden är Moonta medelpunkten i livet för en grupp människor som tidigare inte träffats. Rullade på Medelhavet Så var det egentligen också när jag i augusti 1963 följde med från Genua via Neapel till Pireus. På höjden av Isola di Ischia satt jag på övre däck och skrev brev hem till min hustru, som jag inte hört av på flera dagar. Jag skrev om hyttpassagerarna som höll till vid skorstenen och däckspassagerarna, som fyllde luckorna till förliga lastrummet. Jag skrev om det väldiga åskvädret vi haft vid passagen av Elba föregående kväll och om rullningen. Genast vi kommit utanför hamnbassängen i Genua satte det igång med att gunga, och sen blev det bara värre och folk började spy till höger och vänster. Underligt nog blåste det inte så fruktansvärt, det var mest bara en jäkla sjögång. I dag blev sjögången ännu värre, det var alldeles omänskligt så den här vännen kunde gunga utan att jag kunde upptäcka någon blåst att tala om. Varför hon gungade och rullade just när jag var ombord vet jag inte. Kanske lastrummen var tomma? Jag minns i varje fall inte att vinscharna skulle ha arbetat ombord. Stadigt fast i sanden Om hon i tiden också gungade på Spencergolfen och inte bara på Medelhavet vet jag inte. Det var i varje fall långa resor hon under tio års tid (1956 1966) gjorde på Medelhavet med Marseille som bas. Rutten gick via Genua, Neapel, Pireus, Alexandria, Limassol och Beirut till Port Said i Egypten. Därefter såldes hon och hamnade på stranden i Le Barcarès, stadigt ingrävd i sanden men med Medelhavet vidsträckt öppet på babords sida. Olika högtflygande planer utvecklades, förverkligade delvis och förföll sedan. En tid var hon casino, en annan period fungerade hon som strandpaviljong med dusch och omklädningshytter. I november höll man vinprovning ombord där jag en gång dinerat med silverbestick på vita linnedukar och med en hord av ivriga uppassare vid varje bord. Sedan ett år tillbaka äger Le Barcarès kommun fartyget, men vad man egentligen vill eller kan göra med Lydia visste man inget om på den lokala turistbyrån. Den som lever får se. 30 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 31

perhepiiri Marko Toljamo Pappilan ikkunasta... Kun isä taskulampun osti... Asioiden arvon tajuaa monesti vasta, kun ne menettää. Tämä vanha viisaus pätee myös sähköön. Kun Lontoon merimieskirkon sähköt katkesivat eräänä tammikuisena aamuna, ajattelimme ensin ottaa asian rennosti. Soitto sähkölaitokselle ja vapaapäivää viettämään. Positiivisella ajattelulla käänsimme haasteet mahdollisuuksiksi. Kun ei voinut laittaa ruokaa, menimme ravintolaan syömään. Kun televisio ei toiminut, päätimme viedä lapset elokuviin. Kotimatkalla ostettiin taskulamput. Kotiin palattuamme sähkön puute alkoi vähitellen tympäistä. Lasten tylsyyttä lievitettiin tähtisadetikuilla ja hauskoilla tarinoilla, mutta nekään eivät auttaneet siinä vaiheessa, kun pakastimet sulivat, vessaa ei voinut vetää ja talon ainoasta toimivasta kännykästä alkoi loppua virta. Viimeistään siinä vaiheessa, kun sähkölukotkin lakkasivat toimimasta, tajusimme, kuinka toivottoman riippuvaisia olemme sähköstä. Seuraavana yönä valkeus lopulta tuli kaksikymmentä tuntia sähköjen katkeamisen jälkeen. Kodinkoneet alkoivat hurista, kahvinkeittimet porista ja valot räpsyä. Koskaan aikaisemmin lämmin vesi ei ole tuntunut yhtä ylelliseltä. Vähitellen mielen täytti kiitollisuus siitä, että meidän sähkökatkoksemme oli ehdottomasti miellyttävimmästä päästä. Ensinnäkin Lontoo on aika hyvä paikka potea sähkön puutetta. Lähellä on tuttavia, elokuvateatteri, uimahalli, ravintoloita ja vuorokauden ympäri auki oleva tavaratalo. Ruokaa, lämmikettä ja taskulampun paristoja on saatavissa mihin aikaan tahansa. Sähköjen myös tietää palautuvan ennemmin tai myöhemmin. Toiseksi tammikuun alku oli kirkkomme toiminnan kannalta paras mahdollinen aika kokea sähkökatkos. Kirkolla ei ollut majoittautujia, ja muutenkin elimme vuoden hiljaisinta ja rauhallisinta aikaa. Sähkökatkos osui myös melko lämpimään päivään. Kylmyyttä vasten taistelemiseen riittivät viltti ja villapaita. Kolmanneksi sähkökatkos opetti, että kaikki ne asiat, joihin olemme arjessa tottuneet, eivät ole lopulta niin kovin tärkeitä. Lapsista kynttilän valossa lukeminen oli niin mukavaa, että kuulemma ei haittaisi, vaikka sähkökatkoksia olisi useamminkin. Ainoa, jota kynttilöiden määrä hämmensi, oli kolmivuotias kuopuksemme, jonka aika kului pääasiassa kynttilöitä sammuksiin puhallellessa. Välillä kajahti laulu tai huuto: Happy birthday, Lauri! Anna Hälli Pappi ja pappilan emäntä Lontoon merimieskirkolta Paljon onnea ja Jumalan siunausta päivänsankareille. 80 vuotta Klaus Säilä, 18.2. Turistipappi Rohdoksella 1994 97. 75 vuotta Seppo Heikkilä, 17.3. Lontoon asemanhoitaja ja merimiespappi 1973 77. 70 vuotta Pekka Nissilä, 11.2. Hämeenlinnan merimieskirkkopiiri. Voitto Huotari, 14.2. Piispa. Hannu Laasio, 18.3. Hampurin assistentti 1968 72, kotimaan matkasaarnaaja 1986 87 ja vs. tiedotussihteeri 1987 88, SMK:n hallituksen jäsen 1989 2004. 60 vuotta Eila Haapiainen, 13.1. SMK:n kirjanpitäjä 24.5.2010 31.8.2011. Eija Kalliala, 19.1. Turun merimiespastori 1993 94, 1998 31.3.2006. Lars-Henrik Höglund, 25.2. Hampurin merimiespappi 1994 97. 50 vuotta Pasi Staff, 11.1. SMK:n hallituksen jäsen 1997-2012. Pirjo Vepsä, 8.2. SMK:n keskustoimiston toimistotyöntekijä 1983, 1985 ja kanslisti 1992. Lämmin kiitos! Merimieskirkon jouluinen villasukkakampanja keräsi mukavasti niin yksityisiä tukijoita kuin yrityslahjoittajia: Lämpöeko Oy Raskaspari Oy TuttuTaksi Oy Porin Vene-Paja Kristina Cruises Oy Merimieskirkon hankintapäällikkö Heikki Huttunen ja Eckerön avainasiakaspäällikkö Sanna Jahkonen sopivat jäsenedusta Matka 2013 -messuilla tammikuussa 2013. Merimieskirkon internet-sivusto on uudistunut. Käy katsomassa ja kommentoimassa. Sivuston Merimieskirkolle on tehnyt Kotimaa Oy:n Sujuu.fi -palvelu. Merimieskirkon Facebook kertoo tuoreimmat uutiset ja tapahtumat. Käy Merimieskirkon jäsenedut: Merimieskirkko palvelee internetissä Matkapalvelut Suomen Matkatoimistosta, p. 010 826 2310 Alennus Viking Linen vapaaajan risteilymatkoista, p. 0600 415 77 Alennus Finnlinesin meno paluu-reiteiltä Hki Travemünde ja Hki-Gdynia Rostock, p. 010 343 4500 Alennus Radisson Blu -hotelleissa, p. 020 1234 700 Alennus Restelin hotelleissa, p. 020 055 055 Alennus Hertz-autovuokraamon vuokrauspalveluista Ilmainen alkuneuvottelu (max. 1 tunti) ja sen jälkeisistä toimenpiteistä 10 %:n alennus asianajotoimisto Tuomanen ja Kreander Oy:n hinnaston mukaisesta veloituksesta Alennus Härkätien hautaustoimiston palveluista, p. 02 259 0222 (Turku) ja 02 488 6529 (Lieto) Alennus Maaseutuhotelli Eevantalossa (Syväniemi), yöpyminen -10 %, p. 017 384 1470 Ilmainen toimituserä Terveet Hampaat Oy:n tuotteiden vuositilaajana Merimieskirkko-lehti 6 kertaa vuodessa Erikoistarjouksia tuotteistamme ja palveluistamme kaikilla kirkoillamme. tykkäämässä, niin pysyt ajan hermoilla: facebook.com/merimieskirkko. Oletko jo löytänyt Merimieskirkon blogin, kirjoituksia merimieskirkkotyöstä? Muista lukea säännöllisesti: http://merimieskirkkoblogi.blogspot.com/. Tervetuloa jäseneksi hyvään seuraan! Liity Merimieskirkon jäseneksi! Kun liität itsesi tai ystäväsi hyvään seuraamme, osallistut vuoden aikana suoritettaviin arvontoihin, josisa voi voittaa yllätyspalkintoja. Uusi jäsen ja uuden jäsenen ilmoittaja ovat mukana arvonnassa, kun jäsenmaksu on maksettu. Mitä useamman jäsenen hankit, sitä paremmat voittomahdollisuudet sinulla on. Jäsenmaksu on 30 kalenterivuodessa, perhejäsenmaksu 15. Merimieskirkon jäsenedut näet viereisestä tietolaatikosta sekä yksityiskohtaisemmin internet-sivuiltamme. Liity jäseneksi ja palauta alla oleva lomake selkeästi täytettynä Merimieskirkolle. Kiitos sinulle tuestasi, tervetuloa hyvään seuraan. UUDEN JÄSENEN TIEDOT Ilmoitan alla mainitun henkilön Suomen Merimieksirkon jäseneksi. Sukunimi Etunimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti Uuden jäsenen allekirjoitus Uusi jäsen maksaa jäsenmaksunsa paluupostissa saamallaan tilillepanokortilla. Uusi jäsen on mukana kilpailussa maksettuaan jäsenmaksunsa. UUDEN JÄSENEN ILMOITTAJA (tarvittaessa) Sukunimi Etunimi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti Ilmoittajan allekirjoitus Kiitos jäsenhankinnasta. Uuden jäsenen ilmoittaja on kilpailussa mukana, kun tämä on maksanut jäsenmaksunsa. Jäsenetu Eckerö- Linelta Merimieskirkon jäsenet ovat saamassa uuden jäsenedun, sillä ahvenanmaalaisen konsernin suomalainen yhtiö Eckerö- Line on luvannut jättää jäsenetutarjouksen piakkoin. Pyrimme kaikessa mahdollisessa kotimaisuuteen, vakuuttaa avainasiakapäällikkö Sanna Jahkonen. Helsinki Tallinna-reitillä seilaavalla upouudella Finlandia-aluksella on useita teemaravintoloita. Laivalla vietetään myös suomalaisen perinneruoan viikkoja yhteistyössä Valion kanssa. Aina tiistaisin matkustajia viihdyttää kotimainen tähtiartisti. Finlandialla on kullakin matkalla noin sadan hengen henkilökunta. Merimiespappi netissä palvelee kaikkia ulkosuomalaisia osoitteessa merimieskirkko. fi/nettipappi. Saat tilattua Viikon sanan suoraan sähköpostiisi tai voit lukea sen merimieskirkko.fi -sivuston etusivulta. Suomen Merimieskirkko ry Finlands Sjömanskyrka rf. Albertinkatu 2 B, Albertsgatan 2 B 00150 Helsinki, Helsingfors 32 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 33 Marko Toljamo

Merimieskirkkopuoti tilauskuponki Käy Merimieskirkon Facebook-sivuilla ja "tykkää" meistä, niin saat ajankohtaista tietoa toiminnastamme sekä kilpailuistamme. www.facebook.com/merimieskirkko TUE MERIMIESKIRKKOTYÖTÄ LAHJOITUKSELLASI AVUSTUSTILI: FI91 1745 3000 0222 79 NDEAFIHH Keräyslupa 2013-2014: 2020/2012/3776. Poliisihallituksen päätös 7.12.2012. Ahvenanmaa, Åland: ÅLR 2012/7945 Ahvenanmaan maakuntahallituksen päätös 3.10.2012. Valamo-seuran matka Laatokan Valamoon 12. 16.7.2013 Lähde täysihoitomatkalle Vanhan valamon luostariin. Kuljetus bussilla Sortavalaan, josta jatketaan kantosiipialuksella Valamon saarelle. Majoitus ja ruokailut luostarin hotellissa. Paluu laivalla Käkisalmeen, josta bussilla Viipurin kautta takaisin. Hinta n. 600 euroa. Lisätietoa: Erkki Ukkonen, 0400 432 667. Tuotenro Tuotteen nimi Väri Koko Kpl kpl yht. Vuosikokouskutsu Suomen Merimieskirkko ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Merimieskirkon keskustoimistolla (Albertinkatu 2, Helsinki) 10.4.2013 klo 18.00 alkaen. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! Nyt voit tukea Merimieskirkon toimintaa myös tekstiviestillä! Lähetä viesti: 5E TUKI (5 e) tai 10E TUKI (10 e) numeroon 16588 ja olet mukana tukemassa! Askarruttaako elämä? Kaipaatko keskustelukumppania? merimieskirkko. fi/nettipappi palvelee ulkosuomalaisia netissä. Anna tukesi merimieskirkkotyölle. Lahjoituspuhelin 0600 1 2606 Puhelun hinta 10,26 + pvm. (Keräyslupanro seuraavalla sivulla) Lähetä palautetta Merimieskirkot ulkomailla BENELUX-MAAT / BENELUX-LÄNDERNA jo. Jarmo Karjalainen p. (BE) +32 475 728 680, (NL) +31 653 883 641 mp Heli Huttunen p. +32 476 666 485 jsk Piia Lännenpää-De La Cruz, p. +32 473 482 092 Belgia / Belgien Foyer Finlandais 33 Rue Jacques de Lalaing, BE-1040 Bruxelles bryssei@merimieskirkko.fi puh. +32 2 280 0498 pv Katja Honkala Finse Zeemanskerk ItaIiëlei 67, BE-2000 Antwerpen antwerpen@merimieskirkko.fi puh. +32 4 945 26185 sk Pekka Wilska pv Katja Honkala Alankomaat / Nederländerna Finse Zeemanskerk s-gravendijkwai 64 NL-3014 EG Rotterdam rotterdam@merimieskirkko.fi puh. +31 10 436 6164 fax. +31 10 436 7505 sk Eeva-Maria Ranta, pv Jukka Oksanen mp Taru Savelius-Latvus Luxemburg luxemburg@merimieskirkko.fi mp Wille Westerholm, p. +352 621 365506 Iso-Britannia / Storbritannien The Finnish Church in London 33 Albion Street, GB-London, SE16 7HZ Iontoo@merimieskirkko.fi puh. +44 20 7237 4668 fax. 44 20 7237 1245 jo. Teemu Hälli p. +44 7976 521 105 sk Hanna Lindholm pv Annukka Kuusiniemi Kreikka / Grekland Skandinaviska kyrkan Daidalou 18, GR-105 58 Plaka, Athen ateena@merimieskirkko.fi puh. + 30 210 451 6564 fax. +30 210 451 9145 sk Mari Hilonen, p. +30 6977 715 228 Saksa / Tyskland jo. Satu Oldendorff p. + 49 171 6002 168 Finnische Seemannsmission Ditmar-KoeI-Starsse 6 DE-20459 Hamburg hampuri@merimieskirkko.fi puh. +49 40 316 971 fax. +49 40 319 5692 em. Tiina Ylitalo sk Ritva Lehmann Finnische Seemannsmission Einsiedelstrasse 43, DE-23554 Lübeck lyypekki@merimieskirkko.fi puh. +49 451 709 8371 fax. +49 451 709 8274 sk Noora Alimattila Merimieskirkot Suomessa Hamina / Fredrikshamn Gerhardinväylä, PL 13, 49401 Hamina hamina@merimieskirkko.fi puh. (05) 231 1002 fax. (05) 231 1004 jsku Jaana Rannikko, p. 040 5398 143 Liikkuva merimieskirkko NAVICAR navicar@merimieskirkko.fi puh. 0400 445 444 Helsinki (Vuosaari) / Helsingfors (Nordsjö) Provianttikatu 4, 00980 Helsinki vuosaari@merimieskirkko.fi puh. (09) 5844 8200 fax. (09) 5844 8215 jsku Päivi Tuomi, p. 0400 522 971 Kemi-Tornio / Kemi-Torneå Ajoksentie 761, 94900 Kemi kemi@merimieskirkko.fi fax. (016) 282 030 jsku Heli Tuokkola, p. 0400 227 250 Kokkola / Karleby Satamakatu 51, 67900 Kokkola kokkoia@merimieskirkko.fi puh. (06) 822 6219, fax. (06) 822 6219 jsku Anu-Marja Kangasvieri, p. 0400 227 240 sku Tero Väliniemi Oulu / Uleåborg Poikkimaantie 4, 90400 Oulu ouiu@merimieskirkko.fi puh. (08) 378 768, fax. (08) 311 7872 jsku Antti Härö, p. 0400 371 574 Raahe / Brahestad Lapaluodontie 342, 92180 Lapaluoto raahe@merimieskirkko.fi puh ja fax. (08) 227 3177 jsku Rea Skog, p. 040 530 5191 Rauma / Raumo Hakunintie 28, 26100 Rauma rauma@merimieskirkko.fi puh. (02) 822 7308, fax. (02) 822 7063 jsku Eija Tuorila, p. 0400 538 366 sku Sanna Siivonen, p. 040 743 1039 Turku / Åbo Suikkilantie 2, 20210 Turku turku@merimieskirkko.fi puh. (02) 230 3940, fax. (02) 230 5940 jsku-em Arja Suvanto, p. 0400 224 248 sku Tuure Oldendorff, p. 0400 372 239 Suomen Merimieskirkko ry (keskustoimisto, Helsinki) Albertinkatu 2, 00150 Helsinki Albetrsgatan 2, 00150 Helsingfors Puh. (09) 6962 450, fax (09) 6962 4555 info@merimieskirkko.fi henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@merimieskirkko.fi www.merimieskirkko.fi Pääsihteeri / Generalsekreterare Sakari Lehmuskallio, p. 040 505 7839 Henkilöstöjohtaja / Personaldirektör Heikki Rantanen, p. (09) 6962 4534, 040 715 4089 Talousjohtaja / Ekonomidirektör Kirsi Wallén, 0400 240 747 Merenkulkijatyön johtaja / Direktör för arbetet bland sjöfarare Jaakko Laasio, p. 0400 156 660 Hankintapäällikkö / Inköpschef Heikki Huttunen, 040 553 8818 Varainhankintapäällikkö Sari Pirinen, p. (09) 6962 4524, 040 417 4862 Viestintäpäällikkö / Kommunikationschef Marko Toljamo, p. 050 521 9821 Johtava laivakuraattori / Ledande skeppskurator Jaana Rannikko, p. 040 5398 142 Pääkirjanpitäjä / Huvudbokförare Kati Broström, p. (09) 6962 4526 Hallintosihteeri / Administrativsekreterare Saara-Helena Lindqvist, p. (09) 6962 4523 Toimistoassistentti / Byråassistent Heidy Egger, p. (09) 6962 4520 jo. = johtaja Olen jäsen En ole jäsen Merimieskirkko 1/2013 Yht.: jmp = johtava merimiespastori mp = merimiespastori Helsinki kirjeitse: MATKAPAPPITYÖ / RESEPRÄSTARBETEN jsku = johtava satamakuraattori puh. (09) 668 9000, fax. (09) 622 1808 Sukunimi Merimieskirkko-lehti, Puola / Poland sku = satamakuraattori Kotka Etunimi Albertinkatu 2 B varsova@merimieskirkko.fi jsk = johtava sosiaalikuraattori puh. (05) 213 093, fax. (05) 218 2860 Lähiosoite 00150 HELSINKI mp Ritva Szarek, p. 040 482 1621, sk = sosiaalikuraattori Gsm 0400 605187 Postinumero ja -toimipaikka sähköpostilla: +48 604 611 456 pk = projektikoordinaattori Turku Puhelin marko.toljamo Kaakkois-Aasia / Sydostasien pv = palveluvastaava Puh. (02) 230 4995, fax. (02) 2343597 em. = emäntä Sähköposti @merimieskirkko.fi heikki.rantanen@merimieskirkko.fi 34 Allekirjoitus mp Heikki Rantanen, p. 040 715 4089 Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 35 (Alle 18 v. huoltajan allekirjoitus) Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 35 LYHENTEET AVUSTUSTILI: FI91 1745 3000 0222 79 NDEAFIHH Keräyslupa 2013-2014: 2020/2012/3776. Poliisihallituksen päätös 7.12.2012. Ahvenanmaa, Åland: ÅLR 2012/7945 Ahvenanmaan maakuntahallituksen päätös 3.10.2012. AVUSTUSPUHELIN: 0600-12606 (puhelun hinta 10,26 + pvm.) NETTIPAPPI www.merimieskirkko.fi/nettipappi MERIMIESPALVELUTOIMISTOT www.mepa.fi yhteystiedot myös / www.merimieskirkko.fi / kontakt uppgifter

Tällä palstalla Suomen Merimieskirkon kunniapuheenjohtaja Antti Lemmetyinen pohtii merellisiä elämänkokemuksia. Antti Lemmetyinen: Iloitsen kutsusta kirjoittaa itselleni tärkeään Merimieskirkko-lehteen otsakkeen Elämän merellä alla. Onhan se tuttu Merimieskirkon tunnus niiltä vuosilta, kun olin hallituksen puheenjohtaja. Tunnus kutsuu pohtimaan itse elämää erityisesti merestä avautuvien kokemusten ja vertauskuvien kautta. Terveiset Karibianmereltä, jolta juuri palasin. Huomasin viihtyväni laivan peräkannella katsellen laivan perävanaa. Vähitellen ymmärsin miksi. Muutama kuukausi sitten varsinainen yli 40 vuoden työurani päättyi. Eläkkeelle siirtyvä taitaa luonnostaan arvioida taakse jäänyttä. Perävanan katselu oli minulle uusi kokemus. Innokkaana purjehtijanahan olen aina katsomassa eteenpäin. Ja laivoilla olen aina parhaiten viihtynyt komentosillalla. Nyt huomasin muistelevani, mitä elämässäni on ollut, mitä olen tehnyt ja miten olen elänyt, keiden kanssa olen elämääni jakanut. Meri, veneet, laivat ja Merimieskirkko ovat olleet iso osa elämääni. Niiden symboliikka on itselleni väkevä. Vahva oli nyt tajuntaan nouseva fakta. Perävanaa on kertynyt jo paljon enemmän kuin mitä minun matkastani elämän merellä on jäljellä. Milloin purteni päätyy lopulliseen kotisatamaan, siitä minulla ei ole vielä tietoa. Onneksi. Niin on parempi. Minulle riittää usko, että pääsen perille taivaan haminaan, kun aika koittaa. Se luo levollisuutta silloinkin, kun ymmärtää matkan lyhenevän koko ajan. Elämä ei ole vain risteilyä sinne tänne, vaan sillä on tarkoitus ja päämäärä. Ei ole kyse matkan loppumisesta, vaan perille pääsystä. Ja jäljelläkin olevaa matkaa saa elää täysillä. En ole yksinpurjehtija, vaikka sitäkin olen harrastanut. Karibialla kanssani oli rouvani lisäksi ystäväpariskunta ja tietenkin muut ennestään tuntemattomat matkustajat. Olimme kaikki samassa laivassa. Erityisen upealta tuntui jakaa tämäkin matka läheisten kesken. Omalla veneellä tehtyjen kesäisten purjehdustenkin paras anti on olla yhdessä rakkaimpiensa, ystäviensä ja kavereidensa kanssa. Luonnon kauneus, meren sini ja purjehduksen riemu tuntuvat jaettuina muiden kanssa moninkertaisilta. Ja päinvastoin. Sateet, myrskyt, sumu ja vaikeudet ovat kevyempiä yhdessä kestettyinä. Lisäksi viikko tai pitempi aika samassa veneessä opettaa tulemaan toimeen ja huomioimaan toiset. Toisen taitojen arvostaminen samoin kuin puutteiden hyväksyminen rakentavat yhteyttä ja auttavat selviytymään vaikeimpinakin hetkinä. Tuon meri on minulle opettanut. Jumalan luomisajatus on yhä: Me elämme toisiamme varten, emme ensisijaisesti itseämme varten ja myös iankaikkisuutta varten. Sakari Lehmuskallio Merimieskirkko 1/2013 Sjömanskyrkan 36