Muutokset aiempaan ohjeeseen (26/2018)

Samankaltaiset tiedostot
Liikenneviraston ohjeita 26/2018. Valtion rataverkon haltijan osaamis- ja pätevyysvaatimukset

Valtion rataverkon haltijan osaamis- ja pätevyysvaatimukset

Ratateknisen oppimiskeskuksen (ROK) työpätevyyksien kurssitoiminta ja oppimisympäristö

Vaihtotyöllä tarkoitetaan luvanvaraista junaliikennettä tukevaa rautatiejärjestelmässä tehtävää kalustoyksiköiden siirtotyötä.

FiSMA PÄTEVÄN ARVIOIJAN NIMIKKEEN HAKEMUSOHJE

rautatiejärjestelmän luvat ja

2 TURVALLISUUSPEREHDYTTÄMINEN Oman henkilökunnan turvallisuusperehdyttäminen Palveluntuottajien turvallisuusperehdyttäminen...

Paalutustyönjohtajan ja paalutuskoneen kuljettajan koulutus

RATAVERKON VERKKOSELOSTUS

KEMIN SATAMA OY VERKKOSELOSTUS 2019

Telineasentajat Hakuohje

Säädetään pätevyyskirjan myöntämisestä, uusimisesta ja peruuttamisesta

Lennonjohtajan ja lennonjohtajaoppilaan lupakirja

RATATYÖNTEKIJÖIDEN PÄTEVYYSVAATI- MUKSET

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

Oppilaitosten ja näytön vastaanottajien hyväksymisvaatimukset sekä näyttöjen järjestäminen rautatieliikenteessä

EKL -täydennyskoulutuksen kurssisuunnitelma. Erikoiskuljetusten liikenteenohjaajakoulutus - Liite 4

Rataturvallisuudesta oppia katurakentamiseen. Jussi Takamaa

Turun Satama Oy:n satama-alueen rataverkon verkkoselostus

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

AUTOMAATTISTEN SAMMUTUSLAITTEISTOJEN SUUNNITTELUTOIMISTO

HÄLYTYSTENVASTAANOTTOKESKUKSIEN VAATIMUKSET

Oripään kunnan talvikunnossapito

Rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävien koulutusohjelmat

Turun Satama Oy:n satama-alueen rataverkon verkkoselostus

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa

Ulkomaalainen työntekijä Suomessa. Asiantuntija Merja Niemelä Pirkanmaan TE-toimisto/ Työlupapalvelut

Telineasentajat. Kiwa Inspecta. Hakuohje. Henkilösertifiointi Sivu 1 / 5 TELINEASENTAJIEN PÄTEVÖINTI/SERTIFIOINTI 1 YLEISTÄ

Toiminnanharjoittajan vastuut vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksissa

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy

Tiedotustilaisuus koulutusorganisaatioiden vastuuhenkilöille

Turun Satama Oy:n satama-alueen rataverkon verkkoselostus

1 YLEISTÄ TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään.

ENERGIATODISTUSTEN LAATIJOIDEN PÄTEVYYKSISTÄ Marita Mäkinen

Tasotarkastajan valtuutus ja tasotarkastuksen suorittaminen

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

Liikenteen turvallisuusvirasto. Rautatieohje

Oulun Satama Oy Korvaa voimaan tulleen Oulun Satama Oy:n rataverkon liikennöinnin ja ratatyön turvallisuusohjeen.

AUTOMAATTISTEN SAMMUTUSLAITTEISTOJEN SUUNNITTELUTOIMISTON HYVÄKSYMINEN

Alaniitynkadun saneeraus, Lahti, KU Tarjouslomake 1 Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot

Hakuohje teräs- ja alumiinirakenteiden hitsauskoordinoijan rekisteröintiä hakeville

HE 181/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rautatielain 4 ja 57 :n muuttamisesta

Pennalan logistiikka-alueen laajennus, Orimattila, KU Tarjouslomake 1 Yhteiskunnalliset velvollisuudet ja kelpoisuusehdot

Ajankohtaista pätevyysasioista

AURAN KUNTA Kaavateiden ja piha-alueiden talvikunnossapito

FGG FINNGAS GMBH Sivuliike Suomessa

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

FGG FINNGAS GMBH Sivuliike Suomessa

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

STCW uusi kansallinen lainsäädäntö

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

Sertifiointiedellytykset koostuvat peruskoulutuksesta, telineasentajan koulutuksesta, suoritetusta tutkinnosta ja vaaditusta kokemuksesta.

Voimassa: Toistaiseksi. Paperittoman ajoneuvon rekisteröintikatsastus ja rekisteröinti

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset Katariina Männikkö

LIVI/8880/ /2017 VT-065

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2012 Laki. rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä annetun lain muuttamisesta

Oulun Satama Oy Korvaa voimaan tulleen Oulun Satama Oy:n rataverkon liikennöinnin ja ratatyön turvallisuusohjeen.

Luotsin ohjauskirjan myöntämisen edellytykset ja merikapteeninkirjan uusiminen vastaavalla palvelulla luotsina

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Panostajalainsäädännön ja -koulutuksen uudistus

Työnteko-oikeudettomia ulkomaalaisia kohdataan valvonnassa yhä useammin

Käyttötoiminta ja liikenteenhallinta rautatiejärjestelmässä

TARKASTUSLENTÄJIEN KERTAUSKOULUTUS

Käyttötoiminta ja liikenteenhallinta rautatiejärjestelmässä

Eduskunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Korvaa voimaan tulleen HaminaKotka Satama Oy:n Rataverkon vaihtotyön ja ratatyön turvallisuusohjeen.

Hakuohje Hitsauskoordinoijat

TARJOAJAN SOVELTUVUUTTA KOSKEVAT OSALLISTUMISEHDOT, VANTAANJOEN PUTKISILTOJEN YLEISSUUNNITTELU

ULTRAKEVYTLENNONOPETTAJAN KELPUUTUS

Oulun Satama Oy

Rataverkon haltijuus. Suomen Satamaliitto Taisto Tontti

Uusitut kielitaitomääräykset

VIESTINTÄ RAUTATIEJÄRJESTELMÄSSÄ

EKL-kouluttajakoulutuksen kurssisuunnitelma. Erikoiskuljetusten liikenteenohjaajakoulutus - Liite 5

Loviisan Satama Oy:n verkkoselostus

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Puutteellisia tarjouksia ei käsitellä.

Tavaraliikenne rautateillä 2007 alkaen

Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ KATUJEN JA KEVYENLIIKENTEEN VÄYLIEN TALVIHOIDOSTA SILKKIPERÄNTIEN, KESKUSTIEN JA JÄÄJOENTIEN OSALTA

Hyväksytyt asiantuntijat

Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (7) Dnro 4258/005/2011

Kalustoyksikön rekisteröinti

Laki. tuomioistuinharjoittelusta. Soveltamisala. Tuomioistuinharjoittelun sisältö

Rautateiden verkkoselostus 2018

Tarjous tehdään tällä sekä liitteessä 3 olevalla lomakkeella. Lisäksi tarjoajan tulee toimittaa pyydetyt liitteet ja selvitykset.

Autoveron vientipalautuskäytännöt muuttuvat miten uutta lakia sovelletaan? Auto 2016 /

HCT-poikkeuslupien tilanne ja tulevaisuus

Haku tuholaistorjujan tutkinnon koulutuksen toteuttajaksi ja/tai tutkinnon vastaanottajaksi

Hakuohje Muoviputkihitsaajat

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle

Köysien varassa työskentelevät henkilöt

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 46/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotusmenettelystä. muuttamisesta. Asia. Päätös. Valiokuntakäsittely

Henkilökohtaistamisen prosessi

2.4.B Turvallisuus tiemerkintätöissä

Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen

Kouvolan laskumäen käyttöohje

HÄLYTYSTENVASTAANOTTOKESKUKSIEN HYVÄKSYMISVAATIMUKSET 2004

Hakuohje Kuormaus- ja lastaussillat

Transkriptio:

Liikenneviraston ohjeita 39/2018 1 (11) Muutokset aiempaan ohjeeseen (26/2018) Muutokset määritelmissä Uusi määritelmä Liikkuvalla kalustolla on Liikenteen turvallisuusviraston käyttöönottolupa, se on esitetty liikkuvan kaluston rekisterissä tai se on saanut luvan liikkua radalla tilapäisellä käyttöönottoluvalla. Pätevyys muodostuu hyväksytystä koulutuksesta, työkokemuksesta ja tarvittavasta kertaus-/täydennyskoulutuksesta. Pätevyys antaa oikeuden työskennellä valtion rataverkolla pätevyyden osoittamissa tehtävissä. Radanpito on radan ja siihen kuuluvien rakenteiden, rakennelmien ja laitteiden, sekä rautatiejärjestelmän tarvitseman kiinteän omaisuuden ylläpitoa, kunnossapitoa ja rakentamista. Ratatyökoneella tarkoitetaan sellaista työkonetta ja ajoneuvoa, joka voi kulkea joko pelkästään kiskoilla, tai sekä kiskoilla että maalla. Ratatyökone koostuu peruskoneesta ja siihen liitetystä ratavarustuksesta. Ratatyökone voi liikkua myös muutoin kuin omalla konevoimallaan. Ratatyökone ei ole liikkuvaa kalustoa. Rautatieturvallisuuteen olennaisesti vaikuttava tehtävä Liikkuvan kaluston kuljettaminen, liikenteenohjaaminen, ratatyöstä vastaaminen ja vaihtotyö, turvalaitteiden asennus ja turvamiestehtävät. Työnopastus on työpaikalla tehtävää välitöntä työhön liittyvien tietojen ja taitojen sekä asenteellisten valmiuksien opettamista. Aiempi määritelmä Pätevyys muodostuu hyväksytystä koulutuksesta, työkokemuksesta ja tarvittavasta kertaus-/täydennyskoulutuksesta. Radanpito on radan ja siihen kuuluvien rakenteiden, rakennelmien ja laitteiden kunnossapitoa ja huoltoa. Kiskopyöräajoneuvolla tarkoitetaan kaksitiekäyttöistä ratatyökonetta, joka raiteella liikkuessaan ohjautuu kiskopyörillä ja jonka kumipyörät ovat kosketuksessa kiskoon. Rautatieturvallisuuteen vaikuttava tehtävä Liikkuvan kaluston kuljettaminen, liikenteenohjaaminen, ratatyöstä vastaaminen ja vaihtotyö, turvalaitteiden asennus ja turvamiestehtävät. Työnopastus työntekijän tutustuttaminen työtehtäviinsä, työmenetelmiin ja työvälineisiin sekä turvallisiin ja terveellisiin toimintatapoihin työssä.

Liikenneviraston ohjeita 39/2018 2 (11) Numerointi- ja asiamuutokset 1 Johdanto 1 2 Liikenneviraston koulutusohjelmat 3 2.1 Liikenneviraston koulutusmalli 3.1 Koulutusten opetuskieli ja -materiaalit ovat suomeksi. Ratatyöturvallisuuspätevyyskoulutuksen opetusmateriaali on hyväksytyn koulutuslaitoksen käytettävissä tarvittaessa myös englanniksi. Liikenneviraston hyväksymät koulutuslaitokset voivat järjestää seuraavia koulutuksia - Ratatyöturvallisuuspätevyys - Perusteet rautatiejärjestelmästä - Ratatyövastaavan pätevyys - Turvamiespätevyys - Ratatyökoneenkuljettajapätevyys - Ratapihaliikenneohjaajapätevyys (Liikenneohjaajakoulutuksen taso 1) Muut koulutukset järjestetään Liikenneviraston erikseen määrittelemällä menettelyllä, pääsääntöisesti Ratateknisessä oppimiskeskuksessa Kouvolassa. 2.2 Peruskoulutukset 3.2 Liitteet 1 ja 2 Ratatyöturvallisuuspätevyys (TURVA) vaaditaan henkilöiltä, jotka liikkuvat ja työskentelevät valtion rataverkolla rautatiealueella Liikenneviraston tilaamissa radanpidon töissä, kuten radan kunnossapidossa ja rakentamiseen liittyvissä töissä sekä töissä, jotka vaativat Liikenneviraston luvan. Koulutukseen ei ole lähtötaso- tai pohjakoulutusvaatimuksia. Koulutuksen avulla henkilö saa perustiedot turvallisesta toiminnasta rautatieympäristössä niin, että hän tuntee asiaan liittyvät ohjeet, rautatiealueella liikkumisen ja työskentelyn säännöt ja tuntee rautatieympäristön vaarat. Hyväksytyn koulutuksen jälkeen koulutuslaitos myöntää koulutettavalle Ratatyöturvallisuuspätevyyden TURVA, joka on voimassa viisi (5) vuotta päättymisvuoden loppuun. Pätevyys uusitaan käymällä koulutus uudelleen.

Liikenneviraston ohjeita 39/2018 3 (11) Perusteet rautatiejärjestelmästä (PERA) vaaditaan ensimmäistä kertaa suunnattuun pätevyyskoulutukseen osallistuvilta. Koulutus toimii myös valtion rataverkon suunnittelu- ja muissa asiantuntijatehtävissä toimivien ratateknisenä peruskoulutuksena. Koulutuksessa kuvataan rautatiekuljetusjärjestelmän teknisiä periaatteita ja suomalaisen rautatieinfrastruktuurin valintoja ja ratkaisuja. Koulutuksessa käsitellään valtion rataverkon haltijan Liikenneviraston antamaa teknistä ohjeistusta ja niiden taustalla olevia kansainvälisiä määräyksiä ja standardisointeja. Koulutusta ei vaadita, mikäli henkilöllä on vähintään yksi voimassa oleva radanpidon turvallisuus- tai työpätevyys (pois lukien Turva tai T-mies). Osaamisen varmistamiseksi tulee suorittaa Eerokissa koulutusalueen kirjallinen koe hyväksytysti. Mikäli koesuoritus hylätään, on osallistuttava Perusteet rautatiejärjestelmästä -koulutukseen. Koulutuslaitos myöntää koulutettavalle todistuksen koulutuksen päätyttyä. Liikennevirasto edellyttää Ratatyöturvallisuuspätevyys (TURVA) -pätevyyttä ja Perusteet rautatiejärjestelmässä (PERA) -koulutuksen suorittamista ennen suunnattuun koulutukseen osallistumista. 2.3 Rautatieturvallisuuteen olennaisesti 3.3 vaikuttavien tehtävien pätevyyskoulutukset Rajoitetun alueen liikenneohjaajan nimike muuttuu 1.1.2019 Ratapihaliikenneohjaajaksi. 2.4 Työpätevyyskoulutukset 3.4 Taito- ja maarakennuspätevyys Sillanrakennuspätevyys Ratatyökonekuljettajapätevyys Kiskopyöräajoneuvon kuljettajapätevyys Päällysrakenne- ja Vaihdepätevyyden koulutusohjelmat yhdistyvät yhdeksi koulutuskokonaisuudeksi, Päällysrakennepätevyy-

Liikenneviraston ohjeita 39/2018 4 (11) deksi. Sillanrakennus- ja Maarakennuspätevyyden koulutusohjelmat yhdistyvät myös yhdeksi koulutuskokonaisuudeksi, Taito- ja maarakennuspätevyydeksi. 2.5 Liikenneviraston muut koulutukset 3.5 Koulutukset järjestetään pääsääntöisesti ROKissa. Lisätty koulutukset: Vaihteen ulkolaitekytkennän esitarkastuksen koulutus, Elastisen vaihteen säädöt -koulutus. 3 Koulutuslaitokset 2 3.1 Koulutuslaitokselle asetetut edellytykset 2.1 Lisätty ja/tai muutettu: Seuraavien koulutusten järjestämiseen haetaan Liikennevirastolta koulutuslaitosoikeutta vapaamuotoisella hakemuksella, johon tulee kuvata Liikenneviraston edellyttämät yleisvaatimukset. Haettavat koulutusohjelmat ovat - Ratatyöturvallisuuspätevyys - Perusteet rautatiejärjestelmästä - Ratatyövastaavan pätevyys - Turvamiespätevyys - Ratatyökoneenkuljettajapätevyys - Ratapihaliikenneohjaajapätevyys (Liikenneohjaajakoulutuksen taso 1). Aiemmin myönnetyt koulutuslaitosoikeudet päättyvät 31.12.2018 ja ne tulee hakea uudestaan. Koulutuslaitoksen tulee hakemuksessaan kuvata - koulutuslaitoksen vastuuhenkilö perusteluin - koulutusohjelmakohtaiset vastuukouluttajat ja muut kouluttajat perusteluin - yleiset toimintaperiaatteensa - haettavat koulutusohjelmat - menettelyt, joiden avulla tietojen luottamuksellisuus varmistetaan sekä koulutuslaitoksen toimintaa ja laatua kehitetään ja valvotaan - miten se tarkastaa koulutettavan/ työnantajan toimittamat todenteet

Liikenneviraston ohjeita 39/2018 5 (11) ennakkovaatimusten täyttymisestä ennen koulutettavan hyväksymistä koulutukseen - miten se huolehtii koulutukseen pääsyn puolueettomuudesta ja tasapuolisuudesta - miten se huomioi koulutettavan riittävän kielitaidon - muualla kuin ROKissa järjestettävissä koulutuksissa, koulutuslaitoksen tulee varmistaa koulutusjärjestelyiden asianmukaisuus (opetukseen soveltuvat koulutustilat ja -järjestelyt, harjoittelupaikat, koejärjestelyt ym.) - koulutuksen laadun omavalvonta ja palautteen kerääminen kurssilaisilta - koulutussuorituksen ja/tai myönnetyn pätevyyden rekisteröinti ja Liikenneviraston mahdollisuus tarkistaa rekisteritietoja - palautejärjestelmä. Hakemuksen perusteella Liikennevirasto tekee kirjallisen päätöksen koulutuslaitos- ja kouluttajaoikeuksien myöntämisestä. 3.2 Kouluttajille asetetut edellytykset 2.2 poistettu 2.2.2 Asiantuntija-luennoitsijat poistettu 4. Koulutusten toteutus 4.1 Ennakkovaatimukset 1867-vuotiaat riittävän suomen kielen taitoiset koulutusohjelmakohtaisesti määriteltyjen lähtöedellytysten täyttyessä. Koulutusten opetuskieli ja -materiaalit ovat suomeksi. Ratatyöturvallisuuspätevyyskoulutuksen opetusmateriaali on käytettävissä tarvittaessa myös englanniksi. 2.3 Käytännön kokeen vastaanottajat Koulutettavan tulee huolehtia ennakkovaatimusten täyttymisestä ja tarvittaessa esittää ennakkovaatimusten mukaiset todenteet ja/tai kirjallinen selvitys ennakkovaatimusten täyttymisestä koulutuslaitokselle ennen koulutukseen hyväksymistä. Rautatieturvallisuuteen vaikuttavissa tehtävässä valtion rataverkolla toimivan henkilön on terveydentilansa puolesta sovelluttava työtä hakiessaan ja työssä

Liikenneviraston ohjeita 39/2018 6 (11) ollessaan tehtäväänsä siten, ettei hänen oma terveytensä eikä rautatieliikenteen turvallisuus vaarannu. Henkilön soveltuvuutta arvioi palveluntuottajan työterveyshuollon työterveyslääkäri, joka voi olla myös Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymä rautatielääkäri. Laki rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä (1664/2009) on voimassa 30.6.2018 asti. Lain 19 yleiset terveydentilaa koskevat vaatimukset ja 20 terveydentilan arviointi sovelletaan 31.12.2018 saakka. 4.3 Osaamisen varmistaminen 4.4 Hylätyn koesuorituksen voi uusia maksimissaan kaksi (2) kertaa, tarkemmat ohjeistukset on määritelty koulutusohjelmakohtaisesti. 4.4 Koulutuksen keskeyttäminen 4.5 4.5 Koulutustodistus 4.6 4.6 Pätevyyden hakeminen ja myöntäminen 4.7 Hyväksytysti suoritetun Ratatyöturvallisuus-, Turvamies-, Ratatyövastaavan, Ratatyökoneenkuljettaja- tai Ratapihaliikenneohjaajakoulutuksen jälkeen koulutuslaitos myöntää koulutettavalle koulutusohjelman tuottaman pätevyyden edellyttäen, että koulutusohjelman ennakkovaatimukset täyttyvät. Liikennevirasto myöntää muiden koulutusohjelmien tuottaman pätevyyden koulutettavan hakemuksesta (lomake: https://rok.liikennevirasto.fi/) ja antaa siitä todistuksen. Ennen sitä kaikki koulutusohjelman moduulit tulee olla hyväksytysti suoritettu sekä niistä on oltava suoritusmerkintä Eerokissa. Liikennevirasto käsittelee pätevyyshakemuksia kuukausittain. Perustellusta syystä tästä voidaan poiketa, jolloin hakijan on hakemuksessaan pyydettävä nopeaa käsittelyä. Koulutuslaitoksen ja Liikenneviraston myöntämät pätevyydet antavat oikeuden työsken-

Liikenneviraston ohjeita 39/2018 7 (11) nellä valtion rataverkolla pätevyyden osoittamissa tehtävissä. 4.7 Pätevyyden todentaminen 4.8 Liikennevirasto ei ylläpidä pätevyysrekisteriä. Todistuksen sijaan voidaan esittää työnantajan tai koulutuslaitoksen allekirjoituksella varmennettu ote koulutuksen suorittamisesta yrityksen tai koulutuslaitoksen koulutustai pätevyydenhallintajärjestelmästä. Otteesta on käytävä ilmi koulutuksen nimi, koulutuslaitoksen nimi ja koulutuksen ajankohta. Yrityksen tulee kuvata, kuinka pätevyyksiä ja niiden voimassaolon edellytyksiä sekä todenteita ylläpidetään (mm. pätevyyksien voimassaolo, suoritetut kertauskoulutukset, työssäolovelvoitteen täyttyminen, soveltuvuuslausunnon ja/tai -arvioinnin voimassaolo). Siirtymäajan menettelyt pätevyyden todentamisen osalta on kuvattu luvussa 6. 4.8 Pätevyyden voimassaolo ja ylläpito 4.9 4.9 Pätevyyden peruminen 4.10 4.10 Oikeusturva ja toiminta riitatilanteissa 4.11 5 Pätevyyksien, osaamisen ja terveydentilan hallinta Pääurakoitsijalta ja Liikenneviraston sopimuskumppaneilta edellytetään, että pääurakoitsija/sopimuskumppani varmistaa hankkeen/urakan/projektin pätevyystodenteet oman henkilökuntansa lisäksi myös alihankkijoiden osalta. Pätevyydet varmistetaan, kun projekti/hanke käynnistyy. Työmaalla pätevyyksien varmistamisesta vastaa pääurakoitsija. Kukin työnantaja vastaa siitä, että se käyttää vain pätevää työvoimaa. Pääurakoitsijan tulee pitää rekisteriä työmaalla olevista henkilöistä. Liikenneviraston tekemissä pätevyysasioiden yritysauditoinneissa sopimuskumppanin tulee näyttää osaamisenhallintajärjestelmästä pätevyyksiin, osaamiseen ja terveydentilaan liittyvät tiedot. Näissä auditoinneissa ei toistaiseksi tarkasteta kaikkien yksittäisten henkilöiden pätevyyksiä vaan tarkastukset koh-

Liikenneviraston ohjeita 39/2018 8 (11) dentuvat yrityksen pätevyydenhallintajärjestelmään. Liikennevirasto arvioi tarvittaessa uutta toimintatapaa vuoden 2019 aikana. Liikenneviraston sopimuskumppaneiden tulee vuoden 2019 aikana varmistaa osaamisenhallintajärjestelmiensä toimivuus ja saattaa puuttuvat todenteet kuntoon. Liikenneviraston sopimuskumppaneilla tulee olla todenteet henkilökuntansa suunnatusta koulutuksesta ja työkokemuksesta Liikenneviraston 14.5.2018 antaman tiedotteen mukaisesti. Lisäksi työssäoloehtojen tulee täyttyä. Työnantajan vastuulla on myös kirjata, että henkilö on tehnyt pätevyyden edellyttämiä töitä. Mikäli todenne/todenteet puuttuvat, tieto siitä toimitetaan Liikenneviraston hankkeen/urakan tilaajan edustajalle ja hankkeen pääurakoitsijalle. Työntekijä saa työskennellä toistaiseksi tehtävässään ja työnantajan lisäperehdytyksellä kertauskoulutukseen saakka. Liikennevirasto myöntää kertauskoulutuksen kautta luvan valtion rataverkolla työskentelyyn 2019 vuoden aikana järjestettävissä kertauskoulutuksissa niille henkilöille, joilla suunnatun koulutuksen todistusta ei ole. 5.1 Päihteettömyys 5.3 poistettu 5.1 Vaatimukset palveluntuottajille poistettu 5.2 Toimenpiteet havaittaessa puutteita todenteissa 6 Siirtymäajan menettelyt 6 poistettu 6.1 Ratatyöturvallisuus- ja turvamiespätevyys 6.1 Liikenteen turvallisuusviraston myöntämät pätevyydet/kelpoisuudet Liikenneviraston koulutusohjelman mukaiseen Liikenneohjaajan, Ratatyövastaavan tai Ratapihaliikenneohjaajan kertauskoulutukseen ensimmäistä kertaa osallistuvan on osoitettava pätevyytensä voimassaolo esittämällä viimeistään koulutustilaisuudessa Liikenneviraston hyväksymän koulutuslaitoksen kouluttajalle jokin seuraavista - todistus hyväksytysti suoritetusta edellisestä Liikenteen turvallisuusvi- 6.2

Liikenneviraston ohjeita 39/2018 9 (11) raston koulutusohjelmamääräyksen mukaisesta kertauskoulutuksesta. - todistus hyväksytysti suoritetusta Liikenteen turvallisuusviraston koulutusohjelmamääräyksen mukaisesta peruskoulutuksesta tai kelpoisuuskirja. - todistus hyväksytysti suoritetusta Liikenneviraston koulutusohjelman mukaisesta peruskoulutuksesta. Yrityksen tulee kuvata, kuinka pätevyyksiä ja niiden voimassaolon edellytyksiä sekä todenteita ylläpidetään. Mikäli todenne/todenteet puuttuvat, tieto siitä toimitetaan Liikenneviraston hankkeen/ urakan tilaajan edustajalle ja hankkeen pääurakoitsijalle. Työntekijä saa työskennellä toistaiseksi tehtävässään ja työnantajan lisäperehdytyksellä kertauskoulutukseen saakka. Liikennevirasto myöntää kertauskoulutuksen kautta pätevyyden valtion rataverkolla työskentelyyn 2019 vuoden aikana järjestettävissä kertauskoulutuksissa niille henkilöille, joilla suunnatun koulutuksen todistusta ei ole. Pätevyyden voimassaolo päättyy, mikäli kertauskoulutusta ei ole suoritettu 31.12.2019 mennessä. Rajoitetun alueen liikenteenohjaajien nimike muuttuu 1.1.2019 ratapihaliikenneohjaajaksi. 6.2 Työnantajan myöntämien työpätevyyksien voimassaolo ja uusiminen Mikäli suunnatun koulutuksen todistus puuttuu, tulee henkilön osallistua vuoden 2019 aikana järjestettävään kertauskoulutukseen. Liikennevirasto myöntää pätevyyden valtion rataverkolla työskentelyyn hyväksytysti suoritetun kertauskoulutuksen perusteella. 6.3 Hitsauspätevyydet voimassa 31.12.2018 asti.

Liikenneviraston ohjeita 39/2018 10 (11) Liikennevirasto edellyttää, että kertauskoulutukseen osallistuvan on esitettävä suunnatun koulutuksen suorittamisesta todistus koulutuslaitoksen vastuukouluttajalle. Todistuksesta tulee käydä ilmi koulutuksen nimi, koulutuslaitos, koulutusaika ja koulutuksen kesto. Tämän lisäksi koulutettavan tulee toimittaa vastuukouluttajalle työnantajan myöntämästä työpätevyydestä todenne. Todenteesta tulee käydä ilmi tiedot harjoittelun sisällöstä ja kestosta sekä työpätevyyden myöntämispäivä ja myöntäjän tiedot. Todistuksen ja todenteen voi korvata allekirjoitetulla otteella työnantajan pätevyydenhallinta rekisteristä, josta näkyy kaikki edellä kuvatut tiedot. Vaihde- ja maarakennuspätevyyden haltijoille järjestetään siirtymäaikana ko. pätevyyden kertauskoulutuksen lisäksi ennakkotehtävä, joka tulee suorittaa hyväksytysti ennen pääsyä aiemmin suoritetun pätevyyden kertauskoulutukseen. Liikennevirasto antaa hyväksytyn kertauskoulutuksen jälkeen luvan toimia pätevyyden mukaisessa tehtävässä valtion rataverkolla seuraavien viiden (5) vuoden ajan. Tänä aikana pätevyydenhaltijan tulee suorittaa täydennyskoulutus, jolla Vaihdepätevyys täydennetään Päällysrakennepätevyydeksi ja Maarakennuspätevyys Sillanrakennuspätevyydeksi. Yhdistetyt pätevyydet muunnetaan täydennyskoulutuksella kertauskoulutuksen yhteydessä uusiksi pätevyyksiksi siirtymäaikojen puitteissa. Taito- ja maarakennuspätevyydeksi 7 Rautatieliikenteen harjoittajilta ja valtion rataverkolla toimivilta yksityisraiteen haltijoilta edellytettävä osaaminen Sillanrakennuspätevyydeksi 7

Liikenneviraston ohjeita 39/2018 11 (11) 8 Pätevyyksiin liittyvät poikkeukset 9 8.1 Poikkeuksien myöntäminen 9.1 Liikennevirasto voi harkintansa perusteella myöntää kirjallisen poikkeusluvan pätevyysvaatimuksiin vapaamuotoisen hakemuksen perusteella seuraavissa tapauksissa 8.2 Muut työt 9.2 Liitteet 1-13 Liite 14 8 Pelastus- ja raivaushenkilöstön koulutusvaatimukset