FUTBOLSALOU JA BARCELONA 28.11. - 1.12.2015 Lähdimme koulutus ja tutustumismatkalle Barcelonaan Pelimatkat Oy:n kutsumana. Pääkohteena oli FutbolSaloun harjoituskeskus ja akatemia Saloun kaupungissa, noin 100km Barcelonasta etelään. Mukaan oli mahtunut Suomesta 39 jalkapalloihmistä, kaukaisimmat Rovaniemeltä asti. Tapahtuma oli suunnattu samanaikaisesti usealle eri maalle. Pohjoismaista väriä toivat lisäksemme norjalaiset ja pari ruotsalaista. Neljäpäiväiselle matkalle olivat lähteneet myös isompi ryhmä irlantilaisia sekä jokunen englantilainen. Vierailijaryhmä koostui niin isompien kuin pienempien seurojen edustajista, tulokulmia oli siis yhtä monta kuin vierailijoitakin. GAMBRILS PARK RESORT Merenrantakaupunki Saloussa vierailevia pelaajia, joukkueita ja koulutettavia valmentajia majoittaa Gambrils Park Resort lomakylä. All inclusive palvelutaso pitää huolen että ihmiset voivat huoletta keskittyä FutbolSaloun tarjoamaan jalkapalloantiin. Lomakylä sijaitsee lähes FutbolSaloun harjoituskeskuksen vieressä, joten siirtymiinkään ei kulu aikaa. Laajalle levittyvä Gambrils Park Resort on aidattu ja vartioitu loma-alue. Lapsiperheiden ja joukkueiden vierailu on hyvin turvattu. Lomakylän keittiö tarjoilee kolmesti päivässä monipuolista ja tuoretta ruokaa vierailijoille. Merenrantaan on Gambrilsin pääportilta matkaa noin kilometri. Gambrils Park Resort - huoneistoja
FUTBOLSALOU JA SMARTFOOTBALL FutbolSaloun jalkapalloajattelussa keskiössä on Smartfootball metodi. Albert Vinas, FutbolSaloun akatemian valmennusjohtaja, kertoi meille valmennusmetodin keskeisiä periaatteita ja opetusmenetelmiä. Opetuksessa keskiössä on kaikissa ikäluokissa ongelmanratkaisu. Jokainen harjoitus pitää sisällään neljä eritasoista pelillistä ongelmaa, jotka on luokiteltu vaikeustasoittain. Jokaisessa yksittäisessä harjoitteessa toistuivat neljä pelin eri vaihetta; offensiivinen vaihe, defensiivinen vaihe sekä positiivinen että negatiivinen transitio. Harjoitteet ovat pelinomaisia, pääasiassa FutbolSaloun harjoituskeskus rondo-tyyppisiä. Metodiin ei kuulu jalkapallotekniikan opettaminen ilman pelitilannetta tai systemaattinen fysiikan kehittäminen lapsiurheiluvaiheessa. Harjoitukset pyritään vetämään mahdollisimman aivotoimintaa kuormittaviksi, metodin nimen mukaisesti. Pelaajan ajattelukykyä ja havainnointia painotetaan jatkuvasti. Harjoittelu tapahtuu pääasiassa täysmittaisilla tekonurmipintaisilla kentillä, joita FutbolSaloussa on 4 kpl. Kukin joukkue tai ryhmä treenaa aina omalla kentällään. Harjoittelurauha on turvattu erinomaisesti. BARCELONA JA LA MASIA Eittämättä matkamme suurimpia kohokohtia oli vierailu FC Barcelonan modernisoidussa harjoituskeskuksessa La Masiassa. La Masia sijaitsee lyhyen lähijunamatkan päässä Barcelonan keskustasta. FC Barcelonan harjoituskeskus Camp Nou - piippuhylly Fasiliteetit sisältää kaiken mitä moderni seura tarvitsee, ennen muuta eri pintaisia kenttiä on valtava määrä. Tekonurmipintaisia on täälläkin eniten. Noilla kentillä treenaavat kaikki FC Barcelonan joukkueet sekä pelaavat kaikki Barcan juniorijoukkueet. Viikonlopusta johtuen saimme mahdollisuuden seurata U15, U9 ja GU12 -joukkueiden edesottamuksia omissa otteluissaan. Arkena harjoituskeskukseen ei ulkopuolisilla ole
asiaa. Myös miesten edustusjoukkueen ottelu odotti sokerina pohjalla. Viime viikkoina loistokkaasti esiintynyt Blaugrana ei jättänyt Camp Noulla vierailija Real Sociedadille mitään mahdollisuuksia 75 000 ihmisen silmien alla. Huikea areena, hieno joukkue. KATALONIALAISESTA JALKAPALLOSTA Kataloniassa junioreiden pelikausi kestää lokakuusta maaliskuuhun. Lähes jokainen joukkue harjoittelee ikäluokkaan katsomatta 3 kertaa viikossa. Viikonloput ovat pyhitetty otteluille. Otteluista suuri osa ja harjoituksista vielä suurempi osa järjestetään tekonurmikentillä. Katalonialaisseurat ja/tai harjoitteluympäristöt voidaan luokitella karkeasti kolmeen luokkaan. On kyläseuroja ja muita pienempiä seuroja, joissa voi harrastaa kuka tahansa jalkapalloa. Aivan kuten meillä Suomessa. Sitten tulevat akatemiat. Akatemioissa, kuten FutbolSaloussa eletään jalkapalloilijan arkea. Koulunkäynti on järjestetty jalkapalloilua tukevaksi. Toki opetus ei poikkea perusopetuksesta. Nuorimmat akatemialaiset ovat 12- vuotiaita ja vanhimmat jo täysikäisiä. Akatemiakausi kestää 9 kuukautta ja on maksullinen. Lopuksi on olemassa koko Katalonian alueella useita isoja seuroja, joiden varallisuus on hyvällä tasolla. Suurseuroihin valikoituu pelaajia mm. akatemioista. Suurseuraksi voidaan laskea seurat joiden edustusjoukkueet pelaavat kolmella korkeimmalla sarjatasolla. Tämmöisiä seuroja ovat Kataloniassa mm. Liga Segundassa pelaava Reus Deportiu, Liga Adelantessa palloilevat Gimnastic de Tarragona ja Girona sekä La Ligan megaseurat RCD Espanyol ja FC Barcelona. KATALONIAN JALKAPALLOKULTTUURISTA Meitä ilahdutti matkalla suunnattomasti nähdä kuinka katalaanit suhtautuvat futikseen. Ottelutapahtumat olivat jo nuorimmilla järjestetty todella hyvin. Pelaajien suhtautuminen peliin oli intohimoista ja pelaaminen kollektiivista. Peli vei mennessään. Näin sekä Barcan akatemiapelissä että kyläseuran ottelussa. La Masiassa FC Barcelonan U9 joukkue pelasi vanhempiensa silmien edessä, paikalla oli myös jokunen isovanhempi. Vanhemmille oli päädyssä kevyt katsomorakenne. Valotaulu kentän reunalla osoitti ottelun senhetkisen tuloksen. Kenttää reunustivat kevyet mainosaidat. Molemmille joukkueille oli vaihtokopit. Kulmilla oli kulmaliput. Vanhemmat elivät mukana pelissä, mutta ilmapiiri oli positiivinen. Kukaan vanhemmista ei antanut neuvoja kentälle. Ainoita, joiden ääni kuului, olivat valmentajat ja pelaajat. Vaikka maalit olivat tavanomaista leveämpiä, maaleja syntyi vähän. Sivurajapotkuja ei ollut. Vetäytymissääntö ei kuulunut tähän peliin. FC Barcelona U9 ottelu. Peli oli 2-3 vuotta vanhempia vastaan Paitsiolinjana toimi rankkarialueen viiva. Pelistä oli tehty mahdollisimman samankaltainen kuin se heidän idoleille näyttäytyy, vaikka pelimuoto olikin 7v7. Pelitapahtuma oli arvokas tapahtuma niin lapsille, heidän vanhemmilleen kuin tuomarillekin.
Toisena matkapäivänä pyöräilimme Saloun kaupungissa. Huomiota herätti tienviitta joka ohjasi meidät paikallisen jalkapalloseuran kotistadionille. Onneksemme käynnissä oli U12-U13 ikäisten 11v11 ottelu. Stadion ei ollut iso tai moderni, vain noin 300 hengelle, mutta yhteisöllisyyden pystyi aistimaan pelin aikana kaikesta. Stadionin vieressä seisoi klubitaloon verrattavissa oleva rakennus, sen vieressä kahviorakennus ja pari pienempää huoltorakennusta. Pukuhuonetiloista stadionin tekonurmelle saattoi astella haitarimallista pelaajatunnelia pitkin. Ja totta kai seuran lippu liehui keskellä aluetta korkealla salossa. Union Deportiva Salou - seuran tukikohta MUUTAMIA YLLÄTYKSIÄ FutbolSaloussa pääsimme seuraamaan eräänä iltana Reus Deportiun harjoituksia, pojat olivat 12-13 vuotiaita. Joukkue harjoitteli selvästi kotimaiseen makuumme löysillä palloilla. Eikä mitään, se on tuiki tavallista tässä ikäluokassa. Itse asiassa pallojen paine on alhaisempi nuoremmilla ja kasvaa mitä vanhemmiksi pelaajat tulevat. Pallokokoa 3 ei espanjassa tunneta. Kuten useassa muussakin Etelä- tai Keski-Euroopan maassa, pallon painoa säätelemällä, saavutetaan lapsille soveltuva peliväline. Espanjassakin valmistaja tekee kevyempää pallomallia nappuloille. Jalkapallo ja alkoholi eivät sovi yhteen. FC Barcelonan pelissä tämä tietenkin piti paikkaansa. Ainut olut mitä oli tarjolla, oli sekin alkoholitonta. Sen sijaan junioreiden harjoituskentän laidalla sijaitsevat kahviot tarjosivat kaikkea A-oikeuksin. Tähän kaikkeen syynä on pohjimmiltaan varmasti juomakulttuuri. Siinä missä pojat viettävät kentällä aikaa valmentajan johdolla, isät nauttivat kahviossa iltaoluen jutellen päivän polttavista aiheista. FutbolSaloun kahvio - baarin piirteitä Tyttöjen ja naisten jalkapallo on Kataloniassa harvinaisuus. Tyttöjoukkueita on vain murto-osa poikien rinnalla. Taitavimmat tytöt harjoittelevat poikien kanssa aina 14 vuotiaaksi asti. Suurin syy
tyttöjalkapallon alhoon on asenteissa. Moni isä näkee vanhakantaiseen tapaan tyttärensä mieluiten feminiinisemmässä urheilulajissa, kuten voimistelussa. Toiseen suuntaan ollaan varmaankin menossa, mutta edelleen kehitys on hidasta. Kansainvälisyys FutbolSaloun akatemiatoiminnassa on silmiin pistävää. Espanjalaisten lisäksi akatemiaan virtaa pelaajia Itä-Euroopan maista, Amerikasta, Itä-Aasiasta ja jopa Suomesta, vain muutamia mainitakseni. Vaikka yleissääntönä akatemiavalinnalle on peruskoulun päättäminen pelaajan lähtömaassa, he käyvät pakollisena kansainvälistä koulua jalkapallon ohella. He viettävät vapaa-aikansa yhdessä. Kukin heistä voi myös harjoitella akatemian lisäksi jonkin katalonialaisen seuran riveissä pelaajan tasosta riippuen. Akatemioissa katalonialainen jalkapallo yhdistää sujuvasti kansakuntia ja niiden välistä kanssakäymistä. FutbolSalou esitteli uuden tuttavuuden useiden tekonurmikenttien lisäksi, hybridikentän. Siinä sekoittuvat tekonurmikentän harva nukka sekä luonnon nurmi, joka pääsee kasvamaan tekonurmimaton lävitse. Kenttä oli todella liukkaan oloinen, mutta pallo käyttäytyi alustalla loistavasti. Kirjoittanut, Joni Karjalainen (P08 vastuuvalmentaja) ja Niko Koskela (seuran maalivahtivalmentaja)