Kustannusten ja ilmoitettujen suoritteiden tulee vastata toisiaan.

Samankaltaiset tiedostot
Tiedonkeruu kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016:

TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 OPINTOKESKUKSET

AMMATILLISET ERIKOISOPPILAITOKSET

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta HELSINKI Puhelin. Sähköposti

Ammatillisten erikoisoppilaitosten kustannukset ja koulutusaloittaiset suoritetiedot vuonna 2010

TAITEEN PERUSOPETUS. Musiikkioppilaitokset ja muun taiteenalan oppilaitokset TÄYTTÖOHJE 1(6) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2015

OPETUSHALLITUKSEN KUSTANNUSRAPORTTI 2010, 2011 ja 2012 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN JÄRJESTÄJÄKOHTAISIA TIETOJA

Ilmoitus kustannuksista, tuloista ja suoritteista, lomake ja täyttöohje

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

Ammatillisen koulutuksen järjestäjäkohtaisesti ilmoitettavat kustannukset ja tulot vuonna 2013

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.

Vantaan kaupungin lausunto

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta /2015 Laki. vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta

Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa

00531 HELSINKI Puhelin. Sähköposti

Taiteen perusopetuksesta annetun lain mukaisen musiikkioppilaitoksen ja muun taiteenalan

Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi

Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007

Taiteen perusopetuksesta annetun lain mukaisen musiikkioppilaitoksen ja muun taiteenalan

Järjestämislupahakemukset ja vapaan sivistystyön taloudellisten edellytysten arviointi

Tarkennuksia toimitettaville tiedoille

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa

Oppilaitosmuotoisen ammatillisen peruskoulutuksen kustannukset vuonna 2011

7. OPPILAITOSMUOTOINEN AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.

Kysely Yhteystiedot Kansalaisopisto Kansalaisopiston numero Yhteyshenkilön nimi. Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukainen koulutus

Ilmoitus kustannuksista ja suoritteista ja täyttöohje

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Muutoksia kansanopistojen kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016 tiedonkeruuseen:

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

TAITEEN PERUSOPETUS. Musiikkioppilaitokset ja muun taiteenalan oppilaitokset TÄYTTÖOHJE 1 (8) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2018

Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisen kansanopisto- ja liikunnan koulutuskeskustoiminnan kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2004

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2008

HE 304/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön

Ammatillisten erikoisoppilaitosten kustannukset ja koulutusaloittaiset suoritetiedot vuonna 2012

Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus vastausohje

VAPAA SIVISTYSTYÖ. Kansanopistot ja liikunnan koulutuskeskukset

Laki. opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN TIEDONKERUU VUODELTA 2013

Vapaan sivistystyön lakimuutokset astuvat voimaan - mikä muuttuu?

VAPAA SIVISTYSTYÖ. Kansanopistot ja liikunnan koulutuskeskukset

OPETUSHALLITUKSEN KUSTANNUSRAPORTTI 2012, 2013, 2014 ja 2015 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN JÄRJESTÄJÄKOHTAISIA TIETOJA.

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö HELSINKI. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä/ylläpitäjä Yhteyshenkilön nimi 3.

Ohjeistusta perustietokyselyn täyttämiseen. Tilastointipäivän mukaiset opiskelijatiedot

Ilmoitus kustannuksista ja suoritteista ja täyttöohje

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432.

OPETUSHALLITUKSEN KUSTANNUSRAPORTTI 2011, 2012, 2013 ja 2014 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN JÄRJESTÄJÄKOHTAISIA TIETOJA

Laki. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 150/1998 vp eräiden opetustointa koskevien lakien muuttamisesta. Eduskunta,

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö HELSINKI. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä/ylläpitäjä Yhteyshenkilön nimi 3.

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö HELSINKI. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä/ylläpitäjä Yhteyshenkilön nimi 3.

Yhteystiedot Opetuksen järjestäjä Opetuksen järjestäjän numero 1. Tietojen varmennus, allekirjoitus ja päiväys. Muut menot (ei sis.

Muut menot (ei sis alv:a) L02. Arvonlisävero L03. Palkkaus L01. Opetus K010. Majoitus ja kuljetus K020. Ruokailu K031. Muu oppilashuolto K039

Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu Helsinki Kirsi Kangaspunta, johtaja

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN RAHOITUKSEN TEEMAPÄIVÄ. Vuoden 2014 kustannusten tiedonkeruu. Pasi Rentola Lea Juhola Antti Markkanen

00531 HELSINKI Laitostyyppi Museo Teatteri Orkesteri

Kustannukset ja tulot ilmoitetaan täysinä euroina.

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

Perustietokyselyn täyttäminen -ammatillinen peruskoulutus

Oppilaitosmuotoisen ammatillisen peruskoulutuksen kustannukset vuonna 2012

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus. Tarja Mäkinen Erityisasiantuntija Opetushallitus Tampere

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta HELSINKI. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä/ylläpitäjä Yhteyshenkilön nimi 3

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN TIEDONKERUU VUODELTA 2016

00531 HELSINKI Yhteystiedot Opetuksen järjestäjä Opetuksen järjestäjän numero 1. Tietojen varmennus, allekirjoitus ja päiväys

Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisen kansanopisto- ja liikunnan koulutuskeskustoiminnan kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2006

Muut menot (ei sis alv:a) L02. Arvonlisävero L03. Palkkaus L01. Opetus K010. Majoitus ja kuljetus K020. Ruokailu K031. Muu oppilashuolto K039

VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2009

00531 HELSINKI Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero 1. Tietojen varmennus, allekirjoitus ja päiväys

00531 HELSINKI Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero 1. Tietojen varmennus, allekirjoitus ja päiväys

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 171/2010 vp

Ammatillisen peruskoulutuksen ja ammatillisen lisäkoulutuksen järjestäjän taloudelliset edellytykset

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN TIEDONKERUU VUODELTA 2017

Muut menot (ei sis. alv:a ) L02

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne

LUKIOKOULUTUS. Valtionosuuspohjan yleinen rajaus. TÄYTTÖOHJE 1(10) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2018

Muutoksia lukiokoulutuksen kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 tiedonkeruuseen: Tiedonkeruu kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016:

Ilmoitus kustannuksista ja suoritteista ja täyttöohje

Muut menot (ei sis alv:a) L02. Arvonlisävero L03. Palkkaus L01. Opetus K010. Majoitus ja kuljetus K020. Ruokailu K031. Muu oppilashuolto K039

Eduskunnan sivistysvaliokunta

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUSTANNUSTEN TIEDONKERUU VUODELTA 2015

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

Asiakirjayhdistelmä 2014

TÄYTTÖOHJE. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen suoritteet, kustannukset ja tulot vuonna 2016

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä

5. AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

MUSEOT, TEATTERIT JA ORKESTERIT

Opetushallituksen valtionavustukset Pertti Pitkänen OPH

OPETUS- JA KULTTUURITOIMEN RAHOITUS YKSIKKÖHINTOJEN JA RAHOITUKSEN MÄÄRÄYTYMINEN VUONNA 2015

Maahanmuuttajakoulutuksen rahoitus, hallinto ja yhteistyömallit

Koulutuksen järjestäjän vastuut ja tietojen oikeellisuus

Oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen ja Nuorten aikuisten osaamisohjelman kustannukset ja tulot vuonna 2014

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2008 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

Ammatillisen koulutuksen järjestäjäkohtaisesti ilmoitettavat kustannukset ja tulot vuonna 2009

Transkriptio:

ERITYISET TARKISTUSKOHTEET / KUSTANNUKSET JA SUORITTEET 2017 LIITE Raportit Alustavia raportteja on kahdenlaisia: vertailuraportteja ja kuvaraportteja. Raportit on viety Opetushallituksen internet-sivuille osoitteessa https://vos.oph.fi/rap/kust/alustavat/ Oppilas-/opiskelijamäärät Vertailuraportille on tulostettu valtionosuuden saajan antamat tiedot, joita verrataan myös edellisvuoden tietoihin sekä valtakunnalliseen keskiarvoon. Kuvaraporttiin on tulostettu tiedot, jotka valtionosuuden saajan ilmoituksen perusteella on tallennettu kustannusrekisteriin. Raportin tiedot ovat pääasiassa siinä muodossa, kuin ne on annettu (euroa, op.tunti jne.). Koulutuksen järjestäjän tulee tarkistaa, että ilmoitus sisältää kaiken sen tiedon, joka ohjeiden mukaan kuuluu antaa ja että ilmoitetut tiedot ovat edellisen vuoden ja valtakunnallisten keskiarvojen mukaan loogisia ja oikein annettu. Oppilaitosmuotoisesta ammatillisesta lisäkoulutuksesta, kansalaisopistoille, kesäyliopistoille sekä museoille, teattereille ja orkestereille on ainoastaan yksi raportti. Kustannusten ja ilmoitettujen suoritteiden tulee vastata toisiaan. Esi- ja perusopetuksen oppilasmäärät on laskettu tilastointipäivien 20.9.2016 ja 20.9.2017 keskiarvona. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen peruskoulutuksen raporteilla olevat opiskelijamäärät on laskettu tilastointipäivien 20.1.2017 ja 20.9.2017 opiskelijamäärien painotettuna keskiarvona (kevät 7/12 ja syksy 5/12). Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat on laskettu tilastointipäivien 20.1.2017 ja 20.9.2017 (aritmeettisena) keskiarvona. Ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärät on raportoitu koulutusaloittain/porrastustekijöittäin ja valmistavat koulutukset erikseen koulutuksen järjestäjän ilmoituksen mukaisesti. Arvonlisävero Kaikkien koulumuotojen ja laitosten kustannusilmoitusten menojen ja tulojen osalta tulee ilmoittaa arvonlisäverot. Menojen osalta arvonlisävero ilmoitetaan omassa sarakkeessaan. Valtionosuuden saajan on syytä tarkistaa vielä ne kohdat, joihin ei ole arvonlisäveroa ilmoitettu. Vaikka toiminta itsessään olisi arvonlisäverotonta, palveluiden ja tavaroiden hankintahintaan sisältyy arvonlisävero. Myös sisäisiin vuokriin/vyörytyseriin mahdollisesti liittyvä arvonlisävero ilmoitetaan erikseen. Jos arvonlisäveroa ei ole seurattu vuoden 2017 osalta erikseen, jaon voi tehdä myös arvioiden arvonlisäveroprosenttien perusteella. Maksullinen palvelutoiminta Toiminnan järjestäjän maksullisen palvelutoiminnan kustannuksia ei rahoituslain 31 :n perusteella oteta huomioon yksikköhintoja laskettaessa ja siksi näitä kustannuksia ja tuloja ei saa ilmoittaa valtionosuuspohjaan. Maksulliseen palvelutoimintaan ilmoitetaan myös aiheuttamisperiaatteen mukaan kohdistettu osuus koulutuksen järjestäjän yhteisistä kustannuksista. 1 (5)

Esi- ja perusopetus Esi- ja perusopetuksen osalta vaikeimmin kehitysvammaisten opetuksen K070 ja muun vammaisopetuksen K050 kustannuksiin ilmoitetaan erilliskustannusten lisäksi myös aiheuttamisperiaatteen mukaan kohdistettu osuus yhteiskustannuksista. Koulutuksen järjestäjän tulee tarkistaa raportilla annettujen tunnuslukujen (e/oppilas) perusteella, että kustannukset on kohdistettu oikein. Perusopetuksen osalta lisäopetuksen K081, perusopetukseen valmistava opetuksen (oppivelvollisuusikäiset) K082 ja oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetuksen (aikuisten perusopetus) K083 kustannuksiin ilmoitetaan erilliskustannusten lisäksi myös aiheuttamisperiaatteen mukaan kohdistettu osuus yhteiskustannuksista. Koulutuksen järjestäjän tulee tarkistaa raportilla annettujen tunnuslukujen (e/oppilas) perusteella, että kustannukset on kohdistettu oikein. Esi- ja perusopetuksen maksullisen palvelutoiminnan kustannukset ilmoitetaan kohdassa Muu toiminta. Yliopistojen harjoittelukoulut (normaalikoulut) Koulutuksen järjestäjien tulee tarkistaa, että opetusharjoittelun kustannukset eivät sisälly esi- ja perusopetuksen varsinaisen toiminnan kustannuksiin. Opetusharjoittelusta aiheutuneet kustannukset ilmoitetaan esi- ja perusopetuksen lomakkeella kohdassa Muu toiminta. Lukiokoulutus Mikäli koulutuksen järjestäjällä on ollut vuonna 2017 maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen opiskelijoita, niin koulutuksen järjestäjän tulee tarkistaa, että vastaavat kustannukset on ilmoitettu lomakkeella kohdassa K101. Kohdassa ilmoitettaviin kustannuksiin tulee laskea myös aiheuttamisperiaatteen mukaan kohdistettu osuus toiminnoittaisista yhteiskustannuksista. Yliopistojen harjoittelukoulut (normaalikoulut) Ammatillinen koulutus Koulutuksen järjestäjien tulee tarkistaa, että opetusharjoittelun kustannukset eivät sisälly lukiokoulutuksen valtionosuuspohjan kustannuksiin. Opetusharjoittelusta aiheutuneet kustannukset ilmoitetaan lomakkeen kohdassa Muu valtionosuuspohjaan kuulumaton toiminta. Ammatillisen koulutuksen kaikkien koulumuotojen tiedoista on koottu tuloslaskelman muotoon yhteenvetoraportti, jota tulee verrata koulutuksen järjestäjän tilinpäätökseen. Kustannustiedoissa 2017 kysytyt ammatillisen lisäkoulutuksen suoritteet eli opiskelijatyövuodet ja opiskelijatyöpäivät määrittävät osaltaan vuoden 2019 perusrahoituksen laskennassa käytettävät järjestäjäkohtaiset profiilikertoimet ja järjestäjiä pyydetään erityisesti tarkistamaan, että tiedot ovat oikein. Yksityisten koulutuksen järjestäjien arvonlisäverojen korvaaminen on muuttunut. Ammatillisen koulutuksen reformia koskeva muutos rahoituslakiin 1705/2009 on siirtymäsäännöksineen astunut voimaan 1.1.2018. Lakimuutokseen sisältyy ( 32 i) muun muassa yksityisten koulutuksen järjestäjien arvonlisäverojen korvaamista koskeva muutos. 2 (5)

Jatkossa arvonlisäverot korvataan ns. euro-eurosta periaatteen mukaisesti eli arvonlisäverokorvaus perustuu viimeksi toteutuneen vahvistetun tilinpäätöksen tietoihin. Siirtymäkaudella varainhoitovuonna 2019 yksityiselle koulutuksen järjestäjälle korvataan arvonlisävero vuoden 2017 kaikkien järjestäjien yhteenlasketuista toteutuneista arvonlisäverokuluista perusrahoituksen suhteessa jaettavana osuutena. Yksityisten koulutuksen järjestäjien ilmoittamien arvonlisäverojen määrä vuodelta 2017 vaikuttaa siis suoraan vuonna 2019 saatavaan arvonlisäverokorvaukseen ja tietojen oikeellisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Yksityisten koulutuksen järjestäjien tulee valtionosuustoiminnan arvonlisäverokustannuksissa ilmoittaa vain se osa arvonlisäverokuluista, joka on jäänyt järjestäjän lopulliseksi kustannukseksi eli verottaja ei ole hyväksynyt näitä kustannuksia vähennysjärjestelmässä vähennettäviksi maksetuiksi arvonlisäveroiksi. Huom. Tämä ei koske kunnallisia järjestäjiä, jotka ilmoittavat myös palautusjärjestelmässä hyvitetyt arvonlisäverot aikaisemman käytännön mukaisesti. Ammatillisen koulutuksen järjestäjäkohtaisesti kysytyt tiedot lomakkeella E 92 Kaikkien ammatillisen koulutuksen järjestäjien tulee tarkistaa, että järjestäjäkohtaiset tiedot ja eri koulumuodoittain ilmoitetut tiedot ovat oikein. Ammatillisen koulutuksen järjestäjäkohtaisesti ilmoitettavat tiedot sisältävät oppilaitosmuotoisen ammatillisen peruskoulutuksen, oppisopimuskoulutuksena toteutettavan ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen, oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen ja maksullisen palvelutoiminnan tietoja (kohdat T0, P, E2 E9): valtionosuuteen oikeuttavan koulutuksen tulot oppilaitosmuotoisen ammatillisen peruskoulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen osalta (oppilaitosmuotoisen lisäkoulutuksen valtionosuustoimintaa vastaavat tulot ilmoitetaan oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen lomakkeella), maksullinen palvelutoiminta, investoinnit, maksullisen palvelutoiminnan poistot, varaukset, siirrot rahastoihin ja poistoero sekä muut tiedot, joita tarvitaan tarkasteltaessa koulutuksen järjestäjän kokonaiskustannuksia ja rahoitusta. Kansanopistojen, liikunnan koulutuskeskusten ja musiikkioppilaitosten osalta tulee varmistaa, että ammatillisen koulutuksen kustannus- ja tulotiedot sisältävät vain ammatillisen koulutuksen järjestämisestä aiheutuneet kustannukset, tulot ja suoritteet. Kustannukset tulee kohdistaa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti kullekin koulumuodolle. Maksullinen palvelutoiminta ammatillisessa koulutuksessa Koulutuksen järjestäjien tulee kiinnittää erityistä huomiota ilmoittaessaan kustannuksia ja tuloja toiselle koulutuksen järjestäjälle tai ulkopuoliselle taholle myytävien koulutusten osalta. Koulutuksen järjestäjä, joka myy koulutusta, ilmoittaa sekä kustannukset että tulot maksulliseen palvelutoimintaan: Oppisopimuskoulutuksen tietopuolisen koulutuksen myynti toiselle koulutuksen järjestäjälle ilmoitetaan kohdassa maksullinen palvelutoiminta E2; kustannukset kohdassa E2.7 koulutuksen ja osaamisen myynti ja tulot kohdassa 2.7.2 oppisopimuskoulutuksen tietopuolisten opintojen myynnistä toiselle ammatillisen koulutuksen järjestäjälle saadut tulot. Oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen osalta tietopuolisen koulutuksen myynti toiselle koulutuksen järjestäjälle tai ulkopuoliselle taholle ilmoitetaan kohdassa maksullinen palvelutoiminta E2; kustannukset kohdassa E2.7 koulutuksen ja osaamisen myynti ja myydystä koulutuksesta saadut tulot kohdassa 2.7.9. 3 (5)

Maksulliseen palvelutoimintaan kohdistuneet vuoden 2017 kirjanpidon mukaiset poistot ilmoitetaan vain kohdassa E5. Poistoja ei sisällytetä kohdan E2 kustannuksiin. Oppilaitosmuotoinen ammatillinen lisäkoulutus Oppilaitosmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen lomakkeen kohdassa T0 Tulot ilmoitettavat Muut tulot (R8) ilmoitetaan Opetushallituksen ja/tai opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituslain 44 :n 1 ja 2 momentin mukaan myöntämät valtionavustukset. Kohtaan T0 ei tule ilmoittaa tuloja opetuksen yhteydessä tuotetuista palveluista ja tuotteista, vaan ne tulee ilmoittaa maksullisen palvelutoiminnan (E2) kustannuksissa ja tuloissa järjestäjäkohtaisella lomakkeella (E92-lomake). Tutkinnot ja tutkinnon osat oppilaitosmuotoisessa ja oppisopimusmuotoisessa ammatillisessa lisäkoulutuksessa Suoritetietoihin kirjataan vuoden 2017 aikana arvioijien hyväksymät tutkinnon osat. Suoritetuksi tutkinnon osaksi ilmoittaminen ei edellytä tutkintotoimikunnalle tehtyä arviointiesitystä eikä tutkintotoimikunnan antamaa todistusta. Vapaa sivistystyö Koulutuksen järjestäjän tulee varmistaa, että kohtaan S4.6 (suoritettujen tutkinnon osien määrä) ei ole sisällytetty suoritettuja tutkinnon osaa/osia niiden opiskelijoiden osalta, jotka ovat suorittaneet vain tutkinnon osan tai osia oppisopimusmuotoisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa ja jotka on vuonna 2017 ilmoitettu oppisopimusmuotoisen ammatillisen lisäkoulutuksen ei-tutkintotavoitteisen koulutuksen rahoituksen perusteena oleviin opiskelijamääriin. Koulutuksen järjestäjän/valtionosuuden saajan tulee tarkistaa, että ilmoitetut tiedot sisältävät vain vapaan sivistystyön järjestämisestä aiheutuneita kustannuksia, tuloja ja suoritteita. Muun koulumuodon tai maksullisen palvelutoiminnan aiheuttamien erilliskustannusten lisäksi tulee niille kohdistaa myös osuus yhteiskustannuksista. Kansanopistojen ja liikunnan koulutuskeskusten ylläpitäjiltä on kysytty kokonaiskustannuksista ja -tuloista eriteltyinä etäopetuksen ja työssäoppimisen kustannukset ja tulot. Koulutuksen järjestäjien tulee varmistaa, että näistä toiminnoista aiheutuneet kustannukset ja suoritteet (opiskelijaviikot/opiskelijavuorokaudet ja opetustunnit) on kohdennettu ja ilmoitettu lomakkeella oikein. Kansanopistojen, kansalaisopistojen ja kesäyliopistojen lomakkeilla on lisäksi kysytty TEtoimiston/ kunnan viranomaisen hyväksymän kotoutumissuunnitelman mukaisen omaehtoisen koulutuksen kustannukset, tulot ja suoritteet (opiskelijaviikot tai opetustunnit ja opiskelijamäärä). Koulutuksen järjestäjän tulee tarkistaa, että järjestetyn kotoutumiskoulutuksen suoritteet on ilmoitettu tiedonkeruussa. Myös kotoutumiskoulutuksesta aiheutuneet kustannukset on tullut eritellä lomakkeen vastaavaan kohtaan. Taiteen perusopetus Raportilla annettujen tunnuslukujen (e/opetustunti) perusteella tulee tarkistaa, että oppilaitoksen kustannukset ja tulot on ilmoitettu taiteenaloittain oikein. Taiteenalan kustannuksiksi ilmoitetaan erilliskustannusten lisäksi myös aiheuttamisperiaatteen mukaan kohdistettu osuus taiteenalojen yhteiskustannuksista, esim. hallinto- ja kiinteistökustannuksista. 4 (5)

Museot, teatterit ja orkesterit Koulutuksen järjestäjää/valtionosuuden saajaa pyydetään tarkistamaan raportilla esitetty laskelma henkilötyövuosista ja korjaamaan tarvittaessa ilmoittamien kohtien 1.1-1.3 palkkakustannuksia ja kohdan S1 henkilötyövuosimäärää. Kohdassa S1 tulee ilmoittaa vain vakinaisen, päätoimisen henkilökunnan henkilötyövuosimäärä, ei laitoksen koko henkilötyövuosimäärää. Kohdassa S1 ilmoitetaan joko vakinaisen henkilökunnan tai heidän kuukausipalkkaisen sijaisensa henkilötyövuodet, ei molempien henkilötyövuosia. 5 (5)