PUOLIVUOSIKATSAUS. Marraskuu 2017 huhtikuu

Samankaltaiset tiedostot
Toimitusjohtajan katsaus Yhtiökokous

PUOLIVUOSIKATSAUS. Marraskuu 2018 huhtikuu

Tilinpäätös. Marraskuu 2017 lokakuu

OSAVUOSIKATSAUS. Marraskuu 2017 heinäkuu

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

Q4/ CEO Juha Sarsama CFO Tapio Tommila

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

Kesän liikevaihtokehitys odotuksiamme heikompi toimet sijoituskohteissa etenevät

Q Osavuosikatsaus Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

Sijoittajatapaaminen Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / helmikuuta 2013

Osavuosikatsaus

9/1/2016 Q3/ CEO Juha Sarsama CFO Tapio Tommila

Toimitusjohtajan katsaus. Panostaja Oyj varsinainen yhtiökokous CEO Juha Sarsama

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.


Tilinpäätös Tammi joulukuu

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

Yhtiökokous CEO Juha Sarsama

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

12/9/2016 Q4/ CEO Juha Sarsama CFO Tapio Tommila

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

PANOSTAJA OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS Aktiivinen alkuvuosi vähemmistökaupoissa

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Yhtiökokous

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

PANOSTAJA OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS Panostajalle kaksi uutta sijoituskohdetta: Carrot Palvelut ja Oscar Software

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

Sijoittajatapaaminen Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

Osavuosikatsaus Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Oriola-KD Oyj Tammi syyskuu 2015

Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

Yhtiökokous Juha Sarsama

Konserni, ml. IFRS 16

HK Ruokatalo Groupin osavuosikatsaus Sijoittajainfo Toimitusjohtaja Kai Seikku, HK Ruokatalo Group Oyj

Oikaisut IFRS Julkaistu

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Ahlstrom. Tammi-syyskuu Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Oikaistut vertailutiedot tilikausilta Q3 2016

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja QPR Software Plc

Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS

TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2017 JUSSI PAASO

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

Oriola-KD Oyj Tammi kesäkuu2015

Panostaja Oyj Yhtiökokous

Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

Etteplan Oyj. Alansa johtava teollisuustekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalveluyritys

6/2/2016 Q2/ CEO Juha Sarsama CFO Tapio Tommia

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja Tilinpäätösjulkistus ( )

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

TAMMI-KESÄKUU 2013 OSAVUOSIKATSAUS

Q Puolivuosikatsaus

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

Transkriptio:

PUOLIVUOSIKATSAUS Marraskuu huhtikuu 31.5.

Sisältö 1. / 2. / talous 3. Grano Liitteet 2 5/31/

Panostaja / 1CEO Juha Sarsama 3 5/31/

/ lyhyesti Panostaja hankki enemmistön Carrot Palvelut Oy:stä Panostaja hankki katsauskauden jälkeen enemmistön Oscar Software Group Oy:stä Panostaja myi osuutensa Juuri Partnersista Granon toimintojen uudelleenjärjestelyt viety suunnitellusti päätökseen Kokonaisuutena liikevaihto merkittävästi Grano ja KL kasvoivat Kasvu osin odotuksiamme heikompi Liikevoitto parani vertailukaudesta Liikevaihdon kasvu ja Megaklinikan kannattavuuden vakauttaminen kasvattivat liikevoittoa CoreHW:n heikko neljännes heikensi liikevoittoa / 3 kk / 3 kk 10/ 12 kk Liikevaihto 45,9 36,2 + 27 % 150,7 Liikevoitto 1,9 1,5 + 32 % 2,9 Voitto 1,1 0,2 +526 % 6,9 Liiketoiminnan rahavirta 1,2 1,3-8 % 15,6 4 31.5.

Carrot Palvelut hankinta Carrot Palvelut lyhyesti Carrot Palvelut Oy on yksi Suomen merkittävimmistä henkilöstöpalvelualan toimijoista, joka on tunnettu erityisesti teollisuuden, logistiikan ja rakentamisen toimialoilla Perustettu: 1998 Panostajan omistusosuus 63 % Talouden avainluvut, FAS 40 30 20 10 0 2015 6% 4% 2% 0% Palvelutarjonta Henkilöstövuokraus Rekrytointi Ulkoistuspalvelut Joustava ratkaisu sekä lyhytkestoisiin, että pidempiaikaisiin henkilöstötarpeisiin Valintaprosessin jälkeen Carrot huolehtii henkilöstöhallinnasta Henkilöstön ja vaativien ylempien toimihenkilöiden hankinta Myös perusteelliset soveltuvuusarvioinnit Henkilöstön ulkoistaminen sopimuksen mukaan Palveluihin voidaan liittää myös muita vastuita kuin henkilöstöresursointi Liikevaihto EBITDA EBITDA-% 5

Oscar Software hankinta Oscar Software lyhyesti Oscar Software Group Oy on toiminnanohjausjärjestelmien kehitykseen ja erilaisten liiketoimintapalvelujen tarjontaan erikoistunut ohjelmistoyritys Perustettu: 2005 Panostajan omistusosuus 55 % Asiakkaat Oscar Softwaren asiakkaina on monipuolisesti erilaisia pk yrityksiä eri toimialoilta (mm. kauppa, tukku, energiantuotanto, teollisuus) Ratkaisuja käyttävät päivittäin n. 800 yritystä yli 10 eri maassa Asiakkaita: Satmatic, Geomachine, Nor-Maali Oy, Oy Alfa-Kem Ab, Fenix Sign Oy Talouden avainluvut, FAS 8 6 6 4 2 0 2015 16% 15% 14% 13% 12% 11% Liikevaihto EBITDA EBITDA-% Tuotteet ja palvelut Yritys tarjoaa palveluja pääasiassa neljän alustan ympärillä: Oscar ERP järjestelmä Oscar Talousosasto - Oscar Talousosaston kautta asiakas voi ulkoistaa kaikki talouden ja palkkahallinnon toiminnot, lisäksi BIraportointi ja vero-, laki- ja tilintarkastuspalvelut Oscar Verkkoliiketoiminta Myös markkinoinnin automaatio ja digitaaliset palvelut Liiketoiminnan tukipalvelut IT-ulkoistus, ohjelmistokehitys, operaattoripalvelut sekä logistiikka ja varastointi

Sijoituskohteiden status - Taloudellinen kehitys ja kehityshankkeiden eteneminen verrattuna tavoitteisiin Hyvä kehitys Poikkeamia Haasteita Liikevaihto 84,9 m 93 %* Liikevaihto 6,0 m 7 % Liikevaihto 0,0 m 0 % *Osuus Panostajan kokonaisliikevaihdosta 7 31.5.

Sijoituskohteiden status jatkoa - Taloudellinen kehitys ja kehityshankkeiden eteneminen verrattuna tavoitteisiin Poikkeamia Liikevaihdon lasku jatkui Yhtiössä on käynnissä toimenpiteet liikevaihdon kääntämiseksi kasvuun. Mm. myynnin johtamista tarkennetaan ja tuotevalikoimaa kehitetään edelleen entistä paremmin asiakkaiden ja erityisesti projektikaupan tarpeita palvelevaksi Seuraamme tuloskäännettä ja myynnin kehitystä tarkasti Poikkeuksellisen heikko neljännes uusien asiakasprojektein aloitusten viivästyessä ja asiakastyön osuuden jäädessä alhaiseksi Markkinan kysyntätilanne on hyvä, mutta yhtiö oli projektien välissä Vapaita resursseja suunnattu omien tuotteiden kehitystyöhön 8 31.5.

/ talous 2CFO Tapio Tommila 9 5/31/

Liikevaihdon muutos /17 /18 50,0 45,0 40,0 35,0 30,0 36,2 9,4 0,3-0,0-0,1-0,2-0,2 0,5 0,0 + 27% 45,9 Granon liikevaihtoa nostaa edellisellä tilikaudella toteutetut yrityshankinnat KL-Varaosilla 9 % kasvua vertailukauteen CoreHW ei mukana vertailukaudella. :n asiakaslaskutus jäi poikkeuksellisen alhaiseksi. 10 5/31/ Muut-segmentti sisältää emoyhtiön, eliminoinnit sekä muut kohdistamattomat erät.

Liikevoiton muutos /17 /18 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 1,5 0,4 0,1 0,1-0,1 0,6-0,0-0,5-0,1 + 32% 1,9 Granolla tulosparannus kasvaneen liikevaihdon myötä Megaklinikan vertailukauden tulokseen sisältyy Tukholman klinikan tappiot CoreHW ei mukana vertailukaudella. Alhainen asiakaslaskutus johti heikkoon tulokseen 11 5/31/ Muut-segmentti sisältää emoyhtiön, eliminoinnit sekä muut kohdistamattomat erät.

Grano Toisella neljänneksellä liikevaihto kasvoi edelleen lähes 40 % edellisenä vuonna toteutettujen yrityskauppojen myötä. Erityisesti suurkuva ja teippaustoiminnot sekä pakkauspainaminen vetävät hyvin. Myös digipainamisen tilanne on hyvä. Sen sijaan offset-painamisen markkinavolyymit jatkoivat laskevalla trendillä volyymien laskun ollessa katsauskaudella odotettua suurempi. KOM myynvoitto paransi tulosta 0,4 m. YT-kulusäästöt näkyvät merkittävämmin vasta lopputilikauden aikana. 40 30 20 10 0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0 + 37% 34,8 34,0 33,6 23,1 25,4 23,3 22,8 20,8 23,3 + 18% 2,9 1,1 1,9 1,4 2,4 0,6 1,9 1,6 3,0 Liikevaihto Liikevoitto Liikevaihto -, m 68,8 + 41 % Nettovelat, m 60,9 Liikevoitto -, m 4,0 + 33 % Panostajan omistusosuus, % 52,8 12 5/31/

KL-Varaosat Kevätmyynti alkoi huhtikuussa mikä siivitti liikevaihdon lähes 10% kasvuun vertailuvuoteen nähden. Liikevaihdon kasvu tulee käytännössä uusimpien toimipaikkojen sekä Volvon varaosien myynnin positiivisesta kehittymisestä. Uutena merkkikokonaisuutena on rakennettu Audi-VW-valikoimaa Vantaan toimipaikan yhteyteen, alkuvaiheessa sitä tarjotaan aktiivisesti vain korjaamoasiakkaille. 4 3 2 1 0 0,4 0,3 0,2 0,1 0,0 + 9% 3,5 3,4 3,6 3,5 3,2 3,2 3,4 3,2 3,3 + 51% 0,3 0,2 0,3 0,3 0,2 0,2 0,4 0,2 0,2 Liikevaihto Liikevoitto Liikevaihto -, m 6,9 + 7 % Nettovelat, m 0,2 Liikevoitto -, m 0,5 + 34 % Panostajan omistusosuus, % 75,0 13 5/31/

Selog Toisella vuosineljänneksellä oli edelleen hieman odottava tunnelma. Monien merkittävien asennustöiden aloitus on viivästynyt, mikä tuo kysyntää sisäkattomateriaaleille tulevina kuukausina. Yhtiön toimitusjohtajana toiminut Simo Tuokko lopettaa yhtiön palveluksessa 31.5. menessä Selog Group on katsauskaudella ostanut yhtiön vähemmistöosakkaiden kaikki osakkeet, ja siten Panostajan omistusosuus on katsauskauden päättyessä 100%. 4 3 2 1 0 0,4 0,3 0,2 0,1 0,0-0 % 2,4 1,9 2,8 2,9 2,4 2,6 2,7 2,8 2,5 + 93% 0,2 0,0 0,3 0,3 0,1 0,1 0,2 0,2 0,1 Liikevaihto Liikevoitto Liikevaihto -, m 4,3-14 % Nettovelat, m 1,1 Liikevoitto -, m 0,2-2 % Panostajan omistusosuus, % 100,0 14 5/31/

Helakeskus Katsauskauden liikevaihtoon vaikutti erityisesti maaliskuun heikko myynti, minkä vuoksi liikevaihto jäi alle vertailuvuoden tason. Markkinan kysyntätilanne on hyvä, mutta kilpailu tärkeimmissä tuotteissa on kiristynyt. Markkinan kysyntä on myös edelleen painottunut projektikauppaan, missä vallitsee kova hintakilpailu. Yhtiössä on käynnissä toimenpiteet liikevaihdon kääntämiseksi kasvuun. 4 3 2 1 0 0,4 0,2 0,0-0,2-6% 2,2 1,9 2,3 2,2 2,4 2,1 2,4 2,3 2,8-38% 0,1 0,0 0,2 0,2 0,2 0,0 0,2 0,2 Liikevaihto Liikevoitto -0,2 Liikevaihto -, m 4,1-8 % Nettovelat, m 5,5 Liikevoitto -, m 0,1-53 % Panostajan omistusosuus, % 100,0 15 5/31/

Megaklinikka Vertailukaudella liikevaihtoa kasvattaa ja tulosta heikentää Tukholman klinikka. Tilanne Helsingin perushammashuollon markkinalla on edelleen haastava. Lisenssiliiketoiminnan kehitys on ollut tasaisen kasvavaa. Katsauskaudella solmittiin Suomessa yksi uusi lisenssisopimus. Ruotsissa kartoitetaan mahdollisuuksia AquaDentalin yhteistyön laajentamiselle. Myös aktiivista myyntityötä Ruotsin julkisen sektorin asiakkaisiin jatketaan. 3 2 1 0 1,0 0,5 0,0-0,5-1,0-16% 1,3 1,4 1,3 1,6 1,6 1,4 1,3 + 98% 1,1 1,2 0,0-0,2-0,2 0,0-0,6-0,8-0,6-0,2-0,4 Liikevaihto Liikevoitto Liikevaihto -, m 2,7-10 % Nettovelat, m 6,0 Liikevoitto -, m -0,2 + 85% Panostajan omistusosuus, % 79,8 16 5/31/

Heatmasters 3 Liikevaihto Suomen lämpökäsittelyt lähtivät hiljaisen talvikauden jälkeen käyntiin katsauskauden loppupuolella. Nyt edessä ovat kausiluontoisesti hyvät kesäkuukaudet kun prosessilaitosten ulkotyömaat sekä voimalaitosten vuosikorjaussesonki on käynnistynyt. Uuni- ja uunimodernisointipuolella sekä tarvikemyynnissä kysyntätilanne on jatkunut tasaisena. Katsauskaudelle ajoittui merkittävä uunitoimitus Puolaan työstökonetehtaalle. 1,1 1,0 1,8 1,3 1,3 0,9 1,3 1,2 1,1 Liikevaihto -, m 2,2-4 % Nettovelat, m 0,7 Liikevoitto -, m -0,2 + 49 % Panostajan omistusosuus, % 80,0 2 1 0 0,3 0,1-0,1-0,3-0,5-15% - 190% -0,1-0,1 0,0 0,0 0,0-0,3-0,3-0,2-0,2 Liikevoitto 17 5/31/

CoreHW Liikevaihto jäi katsauskaudella poikkeuksellisen alhaiseksi uusien projektien aloitusten viivästyttyä, mikä johti laskutettavan asiakastyön määrän alhaiseen tasoon. Yhtiön palveluiden kysyntätilanne on kuitenkin jatkunut hyvänä katsauskaudella. Yhtiöllä on paljon neuvotteluja käynnissä uusista asiakasprojekteista. Yhtiön omien tuotteiden kehitys on edennyt suunnitelmien mukaan. Vapaana olleita resursseja on pystytty hyödyntämään omien tuotteiden kehityksessä. Liikevaihto -, m 1,8 n/a Nettovelat, m 2,6 Liikevoitto -, m -0,5 n/a Panostajan omistusosuus, % 63,0 3 2 1 0 0,5 0,0-0,5-1,0 0,5 1,3 1,0-0,5 0,1 0,0 Liikevaihto Liikevoitto 18 5/31/

Segmenttikohtainen jako / (3 kk) Liikevaihto, %-osuus 3,5 3,0 2,9 Liikevoitto, M 8% 5% 3% 2%1% 5% 76% Grano KL-Varaosat Selog 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0-0,5-1,0-1,5 0,3 0,2 0,1 0,0-0,1-0,5-0,9 Helakeskus Megaklinikka Heatmasters CoreHW 19 31.5. Muut-segmentti sisältää emoyhtiön, eliminoinnit sekä muut kohdistamattomat erät.

Sijoituskohteiden lyhyen aikavälin markkinanäkymä Hyvä Tyydyttävä Heikko Lisenssimyynti hyvä Klinikka heikko Aiemmin tyydyttävä Liikevaihto 17,2 m 19 %* Liikevaihto 71,0 m 78 % Liikevaihto 2,7 m 3 % *Osuus Panostajan kokonaisliikevaihdosta 20 31.5.

Jaakko Hirvonen Toimitusjohtaja

AAA luottoluokka 26 paikkakuntaa n. 1050 granolaista ISO9001- ja ISO14001- sertifikaatit Yli 500 000 tilausta n. 140 liikevaihto milj.

Ajankohtaista Viime tilikaudella teimme kuusi yrityskauppaa (Lönnberg, Brand Factory, Neon 2, Finepress, Planeetta 10, Planeetta Consulting) Uudistimme strategiaamme: tarjoamme sisältöä palveluna Kannattavuuden parantamiseksi fokuksemme on yritysostojen integroinnissa, toiminnan tehostamisessa ja tuotantojen keskittämisessä Tehostamissuunnitelman myötä vähennetään 103 henkilötyövuotta Vaasaan investoitu suurtehopainokoneeseen ja uusiin toimitiloihin Päätettiin sulkea Kuopion offset-koneet Investoimme voimakkaasti digitaalisten liiketoimintojen edelleen kehittämiseen

Näytämme suuntaa toimialan muutoksessa MISSIO Autamme asiakkaita menestymään tarjoamalla sisällön helposti palveluna. SUUNNITTELU HALLINTA TUOTANTO JULKAISU VISIO Suomen johtava markkinointi- ja sisältöpalveluiden tarjoaja. Kasvamme kannattavasti tekemällä sitä mitä asiakas tarvitsee menestyäkseen. Näin meistä tulee halutuin kumppani ja seuratuin edelläkävijä. Hoidamme kaiken sisällön palveluna. Huolehdimme asiakkaan sisällöstä ja sen ajantasaisuudesta. Tuotamme ja jakelemme sisällön kaikkiin kanaviin.

Toimintaympäristön muuttuessa uusiutuminen on välttämätöntä. Toimintaympäristöön vaikuttavat megatrendit DIGITALISAATIO OSTOKÄYTTÄYTYMISEN MUUTOS TUOTEMYYNNISTÄ PALVELU- JA RATKAISUMYYNTIIN Tiedolla johtaminen, läpinäkyvyys ja nopea reagointi. Verkkokauppa lisääntyy ja globaali kilpailu kiihtyy. Valta siirtyy kuluttajalle. Perustekemistä automatisoidaan, maksetaan lisäarvoa tuovasta palvelusta. 25

Uutta visiota tukevia trendejä CAGR = Compound annual growth rate BPO = Business Process Outsourcing 40% y/y 2013- Sisällön määrän räjähdysmäinen kasvu 11% CAGR Arv. 2015-2019 Yritykset ulkoistavat yhä suuremman osan prosesseistaan (BPO) Sisällön hallinta siirtyy raskaista ja kalliista itjärjestelmistä sisältöön palveluna 10,3% / Digimainonta jatkaa vahvaa kasvuaan 26

Mitä on sisältö palveluna? Autamme asiakasta sisällön tuottamisessa. Huolehdimme asiakkaan sisällöstä ja sen ajantasaisuudesta. Tuotamme ja jakelemme asiakkaan sisällön kaikkiin asiakkaan haluamiin kanaviin. Yhdistämme asiakkaan sisällön ja vastaanottajan.

Granon asiakastutkimus TOP 5 VAHVUUDET Tilauksen ja toimituksen nopeus ja tehokkuus Lopputuotteiden laadukkuus Kattava palveluvalikoima Hyvä sijainti ja saavutettavuus Kilpailukykyinen hinta MYÖNTEISTÄ MUUTOKSESTA Grano kasvaa, kehittyy ja vahvistaa edelläkävijän rooliaan. Palvelujen ja osaamiseen laajentuminen. Kokonaisvaltaisempaa palvelua. Kustannustehokkuuden lisääntyminen. Uutta näkemyksellisyyttä perinteisen painotalon osaamisen tueksi. Digitaalinen osaaminen vahvistuu. Asiakastutkimus

TOIMINNASTAMME Olemme paikallisia, mutta toimimme valtakunnallisesti.

Case: Abloy Haaste: Valtakunnallisen ilmeuudistuksen jalkautus Ratkaisu: Grano teki pilottiteippauksen yhteen Abloyn kohteeseen ja voitti kilpailutuksen. Grano hallinnoi projektin, joka käsittää 146 lukkoliikkeen julkisivuilmeen teippauksen ja n. 1000 auton teippauksen. Ilmeuudistus jalkautettu 30.6. mennessä. Palvelun hyödyt: Asiakas voi ulkoistaa koko ilmeuudistuksen Granolle. Grano tuottaa asiakkaalle avaimet käteen -periaatteella niin laadukkaat ja näyttävät toteutukset kuin asennuksien aikatauluttamiset ja sopimiset alueellisesti. Asiakas voi keskittyä omaan ydinbisnekseen. Arvo: n. 500.000 Lisäksi on päästy tarjoamaan käännöspalveluita ja verkkosivujen uudistuksia. Tänä vuonna tulossa myös kilpailutus manuaali- ja ohjekirjatuotannosta varastointeineen.

Case: Leppäkosken sähkö Digitaalinen viestintä Haaste: Parempaa asiakaspitoa ja sitouttavaa viestintää. Ratkaisu: Sähköasiakkuuksien asiakasviestinnän automatisointi. Alussa määriteltiin asiakasviestinnän kokonaiskuva ja tunnistettiin toimenpiteet asiakkuuden elinkaarelle ja priorisoituihin vaiheisiin. Rakennetaan monikanavainen asiakasviestinnän työkalu, jossa ylläpidetään ja rikastetaan Leppäkosken Sähkön markkinointirekisteriä, kerätään hallitusti uusia liidejä sekä automatisoidaan asiakkuuden elinkaaren asiakasviestintää. Palvelun hyödyt: Toimenpiteillä konkretisoidaan sähköasiakkuus, tuetaan asiakkuuksien suunnittelua, parannetaan asiakasymmärrystä, kehitetään asiakaskokemusta ja asiakaspitoa, ohjataan liiketoimintaa sekä myydään lisää. Arvo: n. 26.000 ensimmäinen vuosi Jatkuva kk-ylläpito 1100 /kk

LIITTEET 34 5/31/

Tuloslaskelma, konserni 3 kk EUR 1 000 2/18-4/18 2/17-4/17 Erotus Muutos-% (3 kk) (3 kk) Liikevaihto 45 879 36 191 9 687 26,8 % Liiketoim. muut tuotot 483 97 386 399,2 % Kulut yhteensä 44 434 34 828 9 606 27,6 % Poistot ja arvonalentumiset 2 313 1 504 809 53,8 % Liikevoitto/-tappio 1 928 1 460 468 32,0 % Rahoitustuotot ja kulut -565-386 -179-46,4 % Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta 190 30 159-528,5 % Tulos ennen veroja 1 552 1 104 448 40,6 % Verot -486 87-573 657,1 % Voitto/tappio jatkuvista liiketoiminnoista 1 067 1 191-125 10,5 % Voitto/tappio myydyistä liiketoiminnoista 0 1 039-1 039-100,0 % Voitto/tappio lopetetuista liiketoiminnoista 0-2 060 2 060-100,0 % Tilikauden voitto/tappio 1 067 170 896 526,0 % Jakautuminen Emoyhtiön osakkeenomistajille 215-1 401 1 615 115,3 % 35 Määräysvallattomille osakkeenomistajille 852 1 571-719 -45,8 %

Taseasema, konserni 30.4. 31.10. Erotus Korolliset velat, milj. 104,5 111,6-7,1 Korolliset nettovelat, milj. 52,8 88,6-35,8 Rahat ja rahoitusarvopaperit, milj. 51,7 19,5 32,3 Oma pääoma, milj. 83,5 64,5 19,0 Omavaraisuusaste, % 36,6 28,8 7,8 Liikearvo, milj. 90,6 94,7-4,1 36 5/31/

Tase, konserni EUR 1 000 4/ 10/ Erotus Liikearvo 90 618 94 714-4 096 Muut aineettomat hyödykkeet 12 929 13 485-556 Aineelliset hyödykkeet 17 492 23 234-5 742 Osuudet osakkuusyhtiöissä 1 016 4 037-3 022 Laskennalliset verosaamiset 6 572 11 328-4 756 Muut erät 8 393 6 772 1 621 Pitkäaikaiset varat yhteensä 137 020 153 571-16 550 Vaihto-omaisuus 9 663 12 698-3 036 Myyntisaamiset ja muut saamiset 34 285 38 418-4 133 Rahavarat 47 504 19 466 28 038 Lyhytaikaiset varat yhteensä 91 451 70 582 20 869 EUR 1 000 4/ 10/ Erotus Oma pääoma 55 224 30 929 24 295 Määräysvallattomien osuus 28 245 33 522-5 278 Oma pääoma yhteensä 83 468 64 451 19 017 Laskennallinen verovelka 7 449 4 621 2 828 Pitkäaikaiset velat 91 647 94 034-2 387 Lyhytaikaiset velat 45 908 61 047-15 139 Velat yhteensä 145 005 159 702-14 697 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHT. 228 474 224 154 4 321 VARAT YHTEENSÄ 228 474 224 154 4 321 37 5/31/

Taseen merkittävimmät muutokset 4/ 10/ KotiSunin myynti vaikuttaa merkittävästi läpi taseen, käytännössä jokaiseen tase-erään KotiSunin myyntivoitto vaikuttaa merkittävimmin konsernin kassaan ja omaan pääomaan. Lisäksi huhtikuun taseeseen on yhdisteltu Carrot-hankinta, mikä myös vaikuttaa läpi taseen. 38 31.5.

Liikevaihdon muutos 1H/17 1H/18 (6 kk) 100,0 95,0 90,0 85,0 80,0 75,0 70,0 65,0 60,0 69,9 20,1 0,5-0,7-0,3-0,3-0,1 1,8 0,0 + 30% 90,8 Granon liikevaihtoa nostaa edellisellä tilikaudella toteutetut yrityshankinnat Selogilla ja Helakeskuksella heikko alkuvuosi CoreHW ei lainkaan mukana vertailukaudella 55,0 50,0 39 5/31/ Muut-segmentti sisältää emoyhtiön, eliminoinnit sekä muut kohdistamattomat erät.

Liikevoiton muutos 1H/17 1H/18 (6 kk) 4,5 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 0,5 1,0 0,1-0,0-0,1 1,2 0,1-0,5 1,3 + 651% 3,7 Granolla tulosparannus kasvaneen liikevaihdon myötä Megaklinikan vertailukauden tulokseen sisältyy Tukholman klinikan tappiot CoreHW ei lainkaan mukana vertailukaudella Emoyhtiöllä n. 1,3 m tuottoja vanhojen vuosien ALVpalautuksista 40 5/31/ Muut-segmentti sisältää emoyhtiön, eliminoinnit sekä muut kohdistamattomat erät.

Segmenttikohtainen jako / (6 kk) Liikevaihto, %-osuus 4,5 4,0 4,0 Liikevoitto, M 8% 5% 3%2% 2% 5% 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 76% 1,0 0,5 0,0 0,5 0,2 0,1 Grano KL-Varaosat Selog -0,5-1,0-0,2-0,2-0,5-0,3 Helakeskus Megaklinikka Heatmasters CoreHW 41 31.5. Muut-segmentti sisältää emoyhtiön, eliminoinnit sekä muut kohdistamattomat erät.

Tuloslaskelma, konserni 6 kk EUR 1 000 11/17-4/18 11/16-4/17 Erotus Muutos-% (6 kk) (6 kk) Liikevaihto 90 828 69 864 20 964 30,0 % Liiketoim. muut tuotot 2 145 259 1 886 727,3 % Kulut yhteensä 89 312 69 635 19 677 28,3 % Poistot ja arvonalentumiset 4 528 2 895 1 633 56,4 % Liikevoitto/-tappio 3 661 488 3 174 650,7 % Rahoitustuotot ja kulut -1 168-794 -374-47,1 % Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta 226 58 169-292,3 % Tulos ennen veroja 2 720-249 2 968 1194,4 % Verot -1 012 107-1 119 1044,0 % Voitto/tappio jatkuvista liiketoiminnoista 1 708-141 1 849 1308,6 % Voitto/tappio myydyistä liiketoiminnoista 26 511 2 267 24 244 1069,6 % Voitto/tappio lopetetuista liiketoiminnoista 0-2 429 2 429-100,0 % Tilikauden voitto/tappio 28 219-303 28 522 9405,7 % Jakautuminen Emoyhtiön osakkeenomistajille 26 722-2 221 28 943 1303,2 % 42 Määräysvallattomille osakkeenomistajille 1 497 1 918-421 -22,0 %

Omistamme ja kehitämme suomalaisia pk-yrityksiä Juha Sarsama Toimitusjohtaja 040 774 2099 juha.sarsama@panostaja.fi Tapio Tommila Talous- ja rahoitusjohtaja 040 527 6311 tapio.tommila@panostaja.fi 43 www.panostaja.fi