Altia suunnittelee listautumista Nasdaq Helsingin pörssilistalle

Samankaltaiset tiedostot
Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo

Altia Oyj Pörssitiedote kello 14.50

Altia Oyj:n listautumisen yhteydessä tarjotut osakkeet ylimerkittiin ja lopullinen. merkintähinta on 7,50 euroa osakkeelta

Pohjoismaiden johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo PÖRSSI-ILTA

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle

27. elokuuta Sami Asikainen Toimitusjohtaja Smile Henkilöstöpalvelut Oy

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Silmäasema Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty ja listautumisannin lopullinen merkintähinta on 6,90 euroa osakkeelta

DIGITALISAATION ASIANTUNTIJAYRITYS GOFORE SUUNNITTELEE LISTAUTUMISTA NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan

Asiakastieto julkistaa suunnitellun listautumisensa alustavan hintavälin

Vuoden 2018 taloudellinen katsaus

CONSTI YHTIÖT OY YHTIÖTIEDOTE , KLO 8.00

Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen

VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj Finlandia-talo

Valmetin tie eteenpäin

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

TERVEYSTALO OYJ PÖRSSITIEDOTE , klo 15.00

VMP suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle

NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen

Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta

ESITE Pääjärjestäjä. Järjestäjät

Omista pala pohjoismaista bränditaloa

Titanium Oyj Yhtiötiedote kello 08.00

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa

Daniel Lopez-Cruz, Asiakastiedon hallituksen puheenjohtaja ja Investcorp Groupin johtaja kommentoi:

KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Enintään uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen

Altia Liiketoimintakatsaus

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

TERVETULOA TITANIUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Ohjelmistoyhtiö Efecte suunnittelee listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle

Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa. Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

Elcoteq julkistaa vaihtotarjouksen debentuurilainojensa haltijoille

OKMETIC OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 11.15

Kamux puolivuosiesitys

Tieto ilmoittaa Lyngen Holdco S.A.R.L:n, Cevian Capital Partners Limitedin ja Solidium Oy:n välisestä Tietoon liittyvästä governance-sopimuksesta

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

Altia Liiketoimintakatsaus

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Rovio Entertainment Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Altian tulos vuodelta 2013 selvästi alle odotusten

NURMINEN LOGISTICS TÄHTÄÄ STRATEGIANSA MUKAISESTI LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN JA JULKISTAA PÄÄOMAJÄRJESTELYN

PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI klo 9:00

Rovio Entertainment Oyj:n listautumisanti on ylimerkitty moninkertaisesti ja listautumisannin lopullinen tarjoushinta on 11,50 euroa osakkeelta

Tieto ja EVRY ovat allekirjoittaneet sulautumissuunnitelman koskien julkistetun yhdistymisen toteuttamista

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Wulff-Yhtiöt Oyj Sijoittaja- ja analyytikkotilaisuus

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN, VAIHTOEHTOJEN KARTOITUS JATKUU

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Lopullinen tulos Orkla ASA:n julkisesta käteisostotarjouksesta Kotipizza Group Oyj:stä: Orkla

VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen. Juhani Pitkäkoski

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Nordic Minesin hallitus vahvistaa 282 miljoonan Ruotsin kruunun täysin taatun merkintäoikeusannin ehdot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE klo 9.00

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo

Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous

VUOSI- KERTOMUS TILINPÄÄTÖS Altian konsernitilinpäätös YRITYSVASTUU Altian yritysvastuu vuonna 2018

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

ELITE VARAINHOITO OYJ JULKISTAA ESITTEENSÄ JA HAKEE B-SARJAN OSAKKEIDENSA LISTAAMISTA NASDAQ HELSINGIN FIRST NORTH - MARKKINAPAIKALLE

IXONOS: JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA

Tervetuloa lukemaan Altian uudistunutta vuosikertomusta!

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI,

OYL 17:11 :N MUKAINEN HALLITUKSEN SELOSTUS YHTIÖKOKOUKSELLE YHTIÖN ASEMAAN OLENNAISESTI VAIKUTTAVISTA TAPAHTUMISTA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO 14.00

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten

Oriola-KD-konserni. Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj. Varsinais-Suomen Osakesäästäjät Oriola-KD Corporation

Oriola-KD The Channel for Health

Vuoden neljänneksen tulos

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti

TULOSINFO Q3/

Q1-Q Q Q4 2012

Toimitusjohtajan katsaus

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Talenom hakee kaupankäynnin kohteeksi First North - markkinapaikalle, käynnistää listautumisannin ja julkaisee listalleottoesitteen

Orava Asuntorahasto Oyj Tiedotustilaisuus

Osavuosikatsaus Erkki Norvio, toimitusjohtaja

IXONOSIN ARVOPAPERILIITE ON HYVÄKSYTTY

United Bankers Oyj. United Bankers Tuloskasvun tekijät United Bankers -konserni Aleksanterinkatu 21 A, Helsinki

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Harvia Oyj Osavuosikatsaus

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Yhtiöesittely

Transkriptio:

Altia suunnittelee listautumista Nasdaq Helsingin pörssilistalle Lehdistötiedote 23.2.2018 klo 8:00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIAAN, KANADAAN, HONGKONGIIN KIINAN KANSANTASAVALLAN ERITYISHALLINTOALUEELLE, JAPANIIN, ETELÄ-AFRIKKAAN TAI YHDYSVALTOIHIN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA. Johtava pohjoismainen alkoholijuomayhtiö, bränditalo Altia Oyj ( Altia tai Yhtiö ) suunnittelee osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n ( Nasdaq Helsinki ) pörssilistalle ( Listautuminen ). Altia toimii Pohjoismaissa, Virossa ja Latviassa, ja sillä on tuotantoa Cognacissa Ranskassa. Yhtiö valmistaa, maahantuo, markkinoi, myy ja jakelee omia tuotemerkkejään sekä päämiestuotteita ja vie alkoholijuomia noin 30 maahan. Yhtiö on Pohjoismaiden markkinajohtaja viinien ja väkevien alkoholijuomien markkinoiden volyymeillä mitattuna. Altian omia avainbrändejä ovat muun muassa Koskenkorva, Chill Out, Blossa, Larsen, O.P. Anderson, Renault, Xanté ja Valhalla. Altia haluaa edistää uudenlaista, modernia ja vastuullista pohjoismaista juomakulttuuria. Yhtiön toiminnassa on vahvasti läsnä jatkuva parantaminen ja innovointi, ja Yhtiön järjestelmällinen tuotekehitysprosessi on johtanut useiden uusien tuotteiden lanseeraukseen markkinoille. Altian toiminnan perustana ovat suomalaisten viljelijöiden tuottama ohra ja kotimainen tuotanto. Yhtiö on luonut liiketoimintamallin, joka toteuttaa kiertotalouden periaatteita: esimerkiksi Yhtiön Koskenkorvan tehtaalla raaka-aineena käytettävä kotimainen vilja hyödynnetään kokonaan sivutuotteiden ja oman biovoimalaitoksen avulla. Altian vuoden 2017 liikevaihto oli 359 miljoonaa euroa, käyttökateprosentti 11,2 prosenttia ja vertailukelpoinen käyttökateprosentti 11,8 prosenttia. Liiketulosprosentti oli 7,3 prosenttia ja vertailukelpoinen liiketulosprosentti 7,8 prosenttia. Yhtiöllä oli 703 työntekijää vuoden 2017 lopussa. Suunnitellun Listautumisen odotetaan koostuvan osakemyynnistä, jossa Suomen valtio Yhtiön ainoana osakkeenomistajana tarjoaisi osakkeitaan myytäväksi, ja Yhtiön henkilöstölle suunnatusta henkilöstöannista, jossa Yhtiö laskisi liikkeeseen uusia osakkeita. Suunnitellun Listautumisen tavoitteena on parantaa Altian toimintaedellytyksiä, lisätä Altian liiketoiminnan läpinäkyvyyttä ja tunnettuutta, ja tarjota yleisölle mahdollisuus sijoittaa Yhtiöön. Toimitusjohtaja Pekka Tennilä: Altia on bränditalo ja johtava pohjoismainen alkoholijuomayhtiö viinien ja väkevien alkoholijuomien markkinoilla. Meillä on vakiintunut markkina-asema keskeisillä markkinoillamme. Olemme kehittäneet liiketoimintaamme systemaattisesti strategian mukaisesti ja kääntäneet Yhtiön kannattavaan kasvuun. Meille on keskeistä laadukkaiden pohjoismaisten brändiemme kehittäminen sekä uusien kiinnostavien tuoteinnovaatioiden markkinoille tuominen. Toteutuessaan suunniteltu Listautuminen mahdollistaisi Altialle strategista liikkumavaraa. Se tarkoittaisi lisäksi entistä laajempaa avoimuutta ja mahdollisuutta kehittää vastuullista juomakulttuuria. Hallituksen puheenjohtaja Sanna Suvanto-Harsaae: Altian johto on toteuttanut strategiaa erittäin menestyksekkäästi. Yhtiö on onnistunut vahvistamaan markkina-asemaansa hyvin kilpaillulla toimialalla, ja sen toimintaa on tehostettu merkittävästi. Markkinajohtajanakin Yhtiö on pystynyt ylläpitämään ketteryyttä, joustavuutta ja laatua toiminnassaan, ja tuomaan kuluttajia puhuttelevia innovaatioita markkinoille. Olemme

erittäin ylpeitä Altian viimeaikaisesta kehityksestä. Uskomme, että suunniteltu Listautuminen loisi edellytyksiä parantaa Yhtiön kilpailukykyä. Valtion omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä: "Parinkymmenen vuoden tauon jälkeen valtio-omistaja kykenee jälleen tarjoamaan kehityspolun listautumisen kautta. Päätös luoda Altialle entistä paremmat kasvu- ja kehitysmahdollisuudet, on vastuullisen omistajan ajanmukaista toimintaa. Kaikilla suomalaisilla on nyt mahdollisuus omistaa pala kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvaa kasvutarinaa. Minulla on täysi luottamus yhtiön johtoon, vahvaan talouteen sekä hyvään hallintoon listautumisen toteuttamisessa ja listayhtiönä toimimisessa." Altia lyhyesti Altia on johtava pohjoismainen alkoholijuomayhtiö viinien ja väkevien alkoholijuomien markkinoilla. Yhtiön tuoteportfolio koostuu juoma-alan klassikoista ja uusista innovaatioista. Altian avainbrändejä ovat Koskenkorva, Chill Out, Blossa, Larsen, O.P. Anderson, Renault, Xanté ja Valhalla. Perinteisiä paikallisia brändejä ovat muun muassa Leijona ja Jaloviina Suomessa, Explorer ja Grönstedts Ruotsissa, Brøndums ja 1-Enkelt Tanskassa sekä Saaremaa Virossa. Keskeisiä päämiesbrändejä ovat muun muassa Bollinger, Finlandia Vodka, Jack Daniel's, Codorníu, Pasqua, Nederburg, Tarapacá, Lindeman s ja Penfolds. Altian liikevaihto on tasapainoisesti jakaantunut niin viinien ja väkevien alkoholijuomien tuotekategorioiden kuin Yhtiön omien ja päämiesbrändien välillä. Yhtiöllä on johtava markkina-asema viineissä ja väkevissä alkoholijuomissa Suomessa ja väkevissä alkoholijuomissa Ruotsissa, ja Yhtiö on myös läsnä kaikilla muilla keskeisillä markkinoillaan Pohjoismaissa ja Baltiassa. Altia-konserniin kuuluu kolme segmenttiä: Finland & Exports, Scandinavia ja Altia Industrial. Finland & Exports- ja Scandinavia-segmentit käsittävät viinien, väkevien alkoholijuomien ja muiden juomatuotteiden maahantuonnin, myynnin ja markkinoinnin. Finland & Exports - segmentti toimii Suomessa, Baltian maissa ja matkustajamyynnissä sekä harjoittaa vientiä. Segmentin liikevaihto oli 134 miljoonaa euroa vuonna 2017 ja vertailukelpoinen käyttökateprosentti oli 14,6 prosenttia. Scandinavia-segmentti toimii Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, ja sen liikevaihto oli 124 miljoonaa euroa vuonna 2017 ja vertailukelpoinen käyttökateprosentti oli 9,3 prosenttia. Altia Industrial vastaa Yhtiön etanoli-, tärkkelys- ja rehuraaka-aineen tuotannosta, logistiikasta, hankinnasta ja valmistustoiminnasta sekä sopimusvalmistuspalveluista. Segmentin liikevaihto oli 101 miljoonaa euroa vuonna 2017 ja vertailukelpoinen käyttökateprosentti oli 12,3 prosenttia. Yhtiö on voimakkaasti pyrkinyt keskittämään toimintojansa, minkä lopputuloksena on saavutettu nykyinen integroitu ja tehokas alusta toiminnalle. Altian pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yhtiöllä on tislaamo Koskenkorvan kylässä, akvaviittitislaamo Ruotsin Sundsvallissa, alkoholijuoma- ja teknisen etanolin tehtaat Rajamäellä ja alkoholijuomatehdas Viron Tabasalussa sekä varastoja ja toimipisteitä Yhtiön kotimarkkinoilla. Yhtiö omistaa myös konjakkitalon, jolla on tuotanto-, varasto- ja kypsytystilat Ranskan Cognacissa. Merkittävimpiä asiakkaita ovat pohjoismaiset valtioiden alkoholijuomien vähittäismyyntimonopolit Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa (Alko, Systembolaget ja Vinmonopolet), kansainväliset alkoholijuomayhtiöt, alkoholijuomia myyvät tukut, ravintolat, matkustajamyyntiä harjoittavat laivaja lentoyhtiöt, päivittäistavarakaupat ja vientimarkkinoilla toimivat maahantuojat sekä Suomen ja Ruotsin teollisuusasiakkaat. Altian vahvuudet Yhtiön johto uskoo seuraavien keskeisten vahvuuksien tuovan Altialle kilpailuetua ja luovan Altiasta tuleville sijoittajille mielenkiintoisen sijoituskohteen:

Pohjoismainen markkinajohtaja, jonka portfolioon kuuluvat ikoniset alkoholibrändit ja kattava viinivalikoima Kokemuksen ja koon tarjoamat vahvat edellytykset toimia vakailla ja tuottavilla pohjoismaisilla markkinoilla Selkeä strategia, jolla rakennetaan kannattavaa kasvua Integroitu toimintamalli tuo mittakaavaetuja ja synergioita sekä mahdollistaa vastuullisemman tuotannon Kokenut johtoryhmä toteuttaa strategiaa tuloksellisesti Vahva kannattavuus, vakaa kassavirta sekä houkutteleva osinkopolitiikka Altian strategia Altian strategian ja toiminnan tarkoituksena on uudenlaisen, modernin ja vastuullisen pohjoismaisen juomakulttuurin kehittäminen, jonka Yhtiö tiivistää sanoihin Let s Drink Better. Altian visiona on olla juomayhtiö, joka hakee kasvua vahvan kuluttajaymmärryksen ja markkinoiden kehittämisen kautta. Yhtiö tähtää valtioiden vähittäismyyntimonopolien tärkeäksi kumppaniksi ja pyrkii luomaan positiivista arvokehitystä kaikilla markkina-alueillaan. Kokenut johtoryhmä toteuttaa Altian kestävään ja kannattavaan kasvuun pyrkivää strategiaa. Kasvustrategia perustuu pohjoismaisten avainbrändien kasvattamiseen, strategisten kumppanuuksien vahvistamiseen, myyntikanavien laajentamiseen, merkittävän muutoksen toteuttamiseen viineissä, toiminnan tehostamiseen ja brändiportfolion aktiiviseen hallintaan. Yhtiön innovaatiokyvyllä on keskeinen osa kasvussa. Altia haluaa parantaa toimintansa tuottavuutta pitkäjänteisesti uudistamalla tuotevalikoimaansa ja toimintatapojaan jatkuvasti. Altian taloudelliset tavoitteet Yhtiön hallitus on hyväksynyt Altialle seuraavat pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet: Kannattava kasvu: o Vertailukelpoinen käyttökateprosentti kasvaa 15 prosenttiin pitkällä aikavälillä. o Vuotuinen liikevaihto kasvaa kaksi prosenttia ajan mittaan (CAGR). Osinkopolitiikka: Osingonmaksusuhde 60 prosenttia tai enemmän tilikauden tuloksesta. o Yhtiö pyrkii noudattamaan aktiivista osingonjakopolitiikkaa, ja se osa tilikauden tuloksesta, jota ei arvioida tarvittavan Yhtiön kasvuun ja kehittämiseen, jaetaan osakkeenomistajille. Pääomarakenne: Yhtiön tavoitteena on pitää raportoitu nettovelka pitkällä aikavälillä alle 2,5-kertaisena suhteessa vertailukelpoiseen käyttökatteeseen. o Pääomarakenteen tulisi mahdollistaa joustavuus ja Yhtiön strategisten mahdollisuuksien toteuttaminen säilyttäen kuitenkin vakaan taloudellisen aseman. Altian taloudellinen kehitys sekä avainlukuja Miljoonaa euroa, ellei toisin ilmoitettu 1.1. 31.12. tai 31.12. 2017 2016 2015 (tilintarkastamaton, ellei toisin ilmoitettu) Liikevaihto 1) 359,0 356,6 380,7 Liiketulos 1) 26,1 46,3 25,3 Liiketulosprosentti, % 7,3 13,0 6,6 Käyttökate 40,3 60,8 39,7 Käyttökateprosentti, % 11,2 17,0 10,4 Vertailukelpoinen liiketulos 28,2 26,4 23,6 Vertailukelpoinen liiketulosprosentti, % 7,8 7,4 6,2

Vertailukelpoinen käyttökate 42,4 40,8 38,0 Vertailukelpoinen käyttökateprosentti, % 11,8 11,5 10,0 Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät -2,1 19,9 1,7 Nettovelka 47,7 4,7 20,4 Nettovelkaantumisaste, % 34,9 2,5 12,1 Omavaraisuusaste, % 34,3 44,2 36,7 Nettovelka / Vertailukelpoinen EBITDA 1,1 0,1 0,5 Vapaa kassavirta 37,1 30,6 30,6 Kassavirtasuhde, % 87,6 74,8 80,4 Bruttoinvestoinnit 11,9 8,7 11,3 Bruttoinvestoinnit / Liikevaihto, % 3,3 2,4 3,0 Osakekohtainen tulos, laimentamaton, EUR 1) 0,51 1,00 0,50 Henkilöstön määrä kauden lopussa 703 797 842 1) Tilintarkastettu / Tiedot ovat peräisin Yhtiön tilintarkastetuista konsernitilinpäätöksistä Tietoa suunnitellusta Listautumisesta Suunnitellun Listautumisen odotetaan koostuvan osakemyynnistä, jossa Suomen valtio Yhtiön ainoana osakkeenomistajana tarjoaisi osakkeitaan myytäväksi. Yhtiö ja nykyinen osakkeenomistaja tulisivat sitoutumaan tavanomaisiin luovutusrajoitusehtoihin Listautumisen yhteydessä. Suomen valtio jäisi merkittäväksi osakkeenomistajaksi Listautumisen jälkeen. Yhtiö suunnittelee myös henkilöstöantia Listautumisen yhteydessä, jossa Yhtiö laskisi liikkeeseen uusia osakkeita henkilöstölleen. Suunnitellun Listautumisen tavoitteena on parantaa Yhtiön kykyä toteuttaa strategiaansa menestyksekkäästi ja lisätä liiketoiminnan läpinäkyvyyttä ja tunnettuutta. Yhtiön liikekumppanien näkökulmasta suunniteltu listautuminen lisäisi Yhtiön neutraliteettia kansainvälisessä ympäristössä. Altia on toiminut itsenäisesti kansainvälisessä kilpailuympäristössä vuosia, joten Listautuminen on luonnollinen seuraava askel. Suunnitellun Listautumisen avulla laajennettaisiin lisäksi Yhtiön omistuspohjaa, tarjottaisiin yleisölle mahdollisuus sijoittaa Yhtiöön, mahdollistettaisiin Yhtiön pääsy rahoitusmarkkinoille, ja kasvatettaisiin yleisön, sijoittajien, liikekumppaneiden ja asiakkaiden Yhtiötä kohtaan kokemaa kiinnostusta. Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike toimii Yhtiön taloudellisena neuvonantajana ja suunnitellun Listautumisen toteutuessa Listautumisen pääjärjestäjänä ( Nordea tai Pääjärjestäjä ). Carnegie Investment Bank AB ( Carnegie ) ja OP Yrityspankki Oyj ( OP ) toimivat suunnitellun Listautumisen toteutuessa Listautumisen järjestäjinä (yhdessä Pääjärjestäjän kanssa, Järjestäjät ). Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana. Järjestäjien oikeudellisena neuvonantajana toimii Roschier Asianajotoimisto Oy. Suomen valtion oikeudellisena neuvonantajana toimii Borenius Asianajotoimisto Oy. Lehdistötilaisuus Altia ja Suomen valtio pitävät yhteisen lehdistötilaisuuden tänään 23.2.2018 kello 11:00 Helsingin Pörssin tiloissa (Fabianinkatu 14, Helsinki). Lisätiedot Pekka Tennilä, Altian toimitusjohtaja Sanna Suvanto-Harsaae, Altian hallituksen puheenjohtaja Haastattelu- ja lisätietopyynnöt viestinnän kautta:

Viestintäjohtaja Petra Gräsbeck, puh. +358 40 767 0867 Viestintäpäällikkö Niina Ala-Luopa, puh. +358 400 728 957

Huomautus Tämän tiedotteen jakelu voi olla tietyissä valtioissa lainvastaista. Tämä tiedote ei ole tarkoitettu jaeltavaksi Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Etelä-Afrikkaan tai Yhdysvaltoihin tai mihinkään muuhun valtioon, jossa tällainen jakelu olisi lainvastaista. Tämän tiedotteen sisältämät tiedot eivät muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi tällaisissa valtioissa. Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa mitään arvopapereita Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (United States Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Altia Oyj ( Yhtiö ) ei aio rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta tarjouksesta Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. Kopioita tästä tiedotteesta ei levitetä tai jaella eikä niitä saa levittää tai jakaa Yhdysvalloissa. Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle ja/tai myymiselle Listautumisen yhteydessä on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö, Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike ( Nordea ), Carnegie Investment Bank AB (publ) ( Carnegie ) ja OP Yrityspankki Oyj ( OP ) eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. Nordea, Carnegie ja OP toimivat yksinomaan Yhtiön, eivätkä kenenkään muun tässä tiedotteessa mainittuun transaktioon yhteydessä olevan tahon puolesta, eivätkä pidä ketään muuta henkilöä (oli tällainen henkilö sitten tämän tiedotteen vastaanottaja tai ei) asiakkaanaan transaktion yhteydessä eikä se ole vastuussa asiakkailleen tarjoaman asiakassuojan, järjestämisestä tai neuvojen antamisesta kenellekään muille henkilöille koskien tämän tiedotteen sisältöä tai muuta tässä tiedotteessa viitattua transaktiota. Nordea, Carnegie ja OP eivät ole vahvistaneet tämän tiedotteen sisältöä eivätkä ole vastuussa tämän tiedotteen sisällöstä. Yhdistyneessä kuningaskunnassa tämä tiedote on suunnattu ainoastaan henkilöille, (i) joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (muutoksineen, Määräys ) 19 (5) artiklan mukaisesti tai (ii) jotka kuuluvat Määräyksen 49 (2)(a)-(d) artiklan soveltamisalaan ( korkean nettoarvon yritykset, rekisteröimättömät yhdistykset, jne.), tai (iii) joille kutsu tai kannustin osallistua arvopapereiden liikkeeseenlaskuun tai myyntiin liittyvään sijoitustoimintaan (Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) luvun 21 mukaisesti) voidaan muutoin laillisesti osoittaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä Asiaankuuluvat tahot ). Tämä tiedote on suunnattu ainoastaan Asiaankuuluville tahoille ja kenenkään, joka ei ole Asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Asiankuuluvien tahojen saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Asiankuuluvien tahojen kanssa. Tämä tiedote on laadittu perustuen siihen, että kaikki arvopaperien tarjoukset missä tahansa muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (direktiivi 2003/71/EY, muutoksineen, mukaan lukien muutosdirektiivi 2010/73/EU, Esitedirektiivi ) (kukin Relevantti jäsenvaltio ), tullaan tekemään Esitedirektiivin mukaisen, siinä laajuudessa kuin Esitedirektiivi on pantu täytäntöön kyseisessä Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, esitteen julkaisemisvelvollisuutta koskevan poikkeuksen nojalla. Näin ollen jokainen, joka tekee tai aikoo tehdä tarjouksen arvopapereista Relevantissa jäsenvaltiossa, jotka

kuuluvat tässä tiedotteessa esitettyyn tarjoukseen, saa tehdä niin ainoastaan olosuhteissa, joissa Yhtiölle tai järjestäjille ei kyseisten tarjousten johdosta tai niihin liittyen aiheudu Esitedirektiivin 3 artiklan mukaista velvollisuutta julkaista esitettä tai Esitedirektiivin 16 artiklan mukaista velvollisuutta täydentää esitettä. Yhtiö eikä kukaan järjestäjistä ei ole valtuuttanut eikä tule valtuuttamaan, arvopapereiden tarjoamista minkään rahoitusosapuolen kautta lukuun ottamatta järjestäjien tekemiä tarjouksia, jotka muodostavat arvopaperien lopullisen myymisen tässä tiedotteessa suunnitellun mukaisesti. Yhtiö tai kukaan järjestäjistä ei ole valtuuttanut, eikä tule valtuuttamaan, arvopapereiden tarjoamista olosuhteissa, joissa kyseisestä tarjouksesta aiheutuu Yhtiölle tai järjestäjille velvollisuus julkaista esite tai täydentää esitettä. Tämä tiedote on laadittu ainoastaan tiedonantamistarkoituksessa, eikä sitä tule tulkita kattavaksi tai täydelliseksi. Tämän tiedotteen sisältämään tietoon tai sen täydellisyyteen, tarkkuuteen tai oikeellisuuteen ei tule luottaa. Tämä tiedote ei muodosta tarjousta tai osaa tarjouksesta tai tarjouspyyntöä myydä tai laskea liikkeeseen tai pyyntöä ostaa tai merkitä mitään osakkeita tai muita arvopapereita eikä se (tai mikään sen osa) tai sen jakelu, muodosta perustaa tai siihen tule tukeutua minkään sitoumuksen yhteydessä. Tämän tiedotteen sisältö voi muuttua. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä tiedote viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen. Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin kuuluvat lausumat koskien Yhtiön liiketoiminnan strategiaa, taloudellista tilaa, kannattavuutta, toiminnan tulosta ja markkinatietoa sekä muut lausumat, jotka eivät ole historiallista tietoa. Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja aikoa, arvioida, ennakoida, ennustaa, jatkua, odottaa, olettaa, pyrkiä, saattaa, suunnitella, tavoitella, tulla, tähdätä, uskoa, voisi ja muut vastaavat tai niiden kielteiset vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia, mutta kyseiset lausumat eivät rajoitu näihin ilmaisuihin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan riskejä, epävarmuustekijöitä ja lukuisia tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet seuraukset tai todellinen liiketoiminnan tulos eroavat olennaisesti ennakoidusta. Lukijan ei tule tukeutua liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuun ottamatta laista johtuvaa jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta olennaisista seikoista, Yhtiö ei sitoudu julkisesti päivittämään tai arvioimaan uudelleen mitään tulevaisuutta koskevia lausumia tämän tiedotteen jakelun jälkeen uusien tapahtumien tai olosuhteiden perusteella tai muusta syystä.