ISYY:n järjestökoulutus 7.2.2018 Kuopion korkeakoululiikunta Sirpa Risto, korkeakoululiikunnan suunnittelija, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, ISYY
MITÄ ON SYKETTÄ? SYKETTÄ on hyvinvointia Kuopion korkeakouluyhteisölle
SYKETTÄ - Kuopion korkeakoululiikunta on Savonia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen opiskelijoiden ja henkilöstön liikuntapalvelukokonaisuus. Vuoden 2016 alusta saakka myös Taideyliopiston ja Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijat Kuopiossa ovat päässeet hyödyntämään palveluja. SYKETTÄ liikuttaa koko Itä-Suomen korkeakouluyhteisöä ja samalla liikuntamaksulla pääsee hyödyntämään myös SYKETTÄ-Joensuun ja SYKETTÄ-Savonlinnan liikuntapalveluja! Aloitimme vuoden 2014 alussa Kuopiossa, vuoden 2015 alussa Joensuussa vuoden 2016 alussa Savonlinnassa. Olemme saaneet hankerahoitusta palvelujen käynnistämistä varten Opetus- ja kulttuuriministeriön aikuisväestön terveyttä edistävän liikunnan määrärahasta. Korkeakoulut tukevat yhteisönsä hyvinvointia liikuntapalveluihin suunnatun tuen kautta. Kuopion korkeakoululiikunta tavoittaa yli 11 500 korkeakouluyhteisön jäsentä. Syksyllä 2017 SYKETTÄ-palveluilla oli 2 712 liikkujaa.
SYKETTÄ tavoitteet: Aktiivinen, sosiaalinen ja hyvinvoiva korkeakouluyhteisö Liikuntapalvelujen järjestämisessä noudatetaan seuraavia periaatteita: Monipuolinen liikuntatarjonta, josta löytyy liikuntamuotoja kaikenlaisille liikkujille. Helposti lähestyttävät ja saavutettavissa olevat, edulliset liikuntapalvelut. Käyttäjälähtöinen kokonaisuus, jota kehitetään saadun palautteen perusteella.
Monipuolinen liikuntakalenteri Ytimessä on monipuolinen, erilaiset liikkujat huomioiva liikuntakalenteri, jossa tarjolla on viikoittain: yli 60 ohjattua ryhmäliikuntatuntia yli 25 avointa lajivuoroa yli 30 vakiovuoroa opiskelija- ja henkilöstöryhmille yli 100 vapaasti varattavissa olevaa vuoroa.
TILAT Liikuntapalvelut pyörivät pääasiassa korkeakoulujen omissa liikuntatiloissa: Opistotiellä, Snellmanialla ja Studentialla. Käytössä on 2 liikuntasalia ja 4 kuntosalia. Yksittäisiä erikoistunteja tarjotaan myös yhteistyökumppaneiden tiloissa ympäri kaupunkia. Viikoittaisen liikuntakalenterin ohella SYKETTÄ tarjoaa liikuntakursseja ja lajikokeiluja.
Kevään liikuntakalenteri https://xn--sykett-gua.fi/kuopio/fi/tarjonta/liikuntakalenteri/
LIIKUNTAMAKSUT Ryhmäliikuntamaksu 35 /lukukausi, 66 /lukuvuosi (sis. alv. 10%) Ohjatut ryhmäliikuntatunnit liikuntakalenterin mukaisesti Ohjatut ryhmäliikuntatunnit liikuntakalenterin mukaisesti yhteistyökumppaneiden tiloissa Avoimet lajivuorot omissa tiloissa Avoimet lajivuorot muissa kuin omissa liikuntatiloissa* (Jalkapallo @Kuopio-halli, jääkiekko @Niiralan jäähalli) Oman opiskelija-/henkilöstöryhmän vakiovuorot korkeakoulujen omissa liikuntatiloissa Erilaisia lajikokeiluja Liikuntakurssit (osa kursseista sisältyy maksuun, osassa erillinen, edullinen kurssimaksu) Kuntosalien käyttöoikeus: Opistotie, Studentia sekä Snellmanian kuntosali Tarjouksia alueen liikuntayrittäjien palveluihin ja tapahtumiin Palloilumaksu 17 /lukukausi, 33 /lukuvuosi (sis. alv.10%) Avoimet lajivuorot korkeakoulujen omissa liikuntatiloissa Oman opiskelija-/henkilöstöryhmän vakiovuorot Erilaisia lajikokeiluja Liikuntakurssit (osa kursseista sisältyy maksuun, osassa erillinen, edullinen kurssimaksu) Kuntosalien käyttöoikeus: Opistotie (rautasali ja terveysalan kuntosali), Studentia sekä Snellmanian kuntosali Tarjouksia alueen liikuntayrittäjien palveluihin ja tapahtumiin
Muut hyvinvointipalvelut SYKETTÄ Trainer yksilöohjausta edulliseen hintaan SYKETTÄ VARIKKO - mm. suorituskyvyn testauksia ja ohjataan Sinua turvalliseen harjoitteluun. SYKETTÄ ravitsemusneuvonta ravitsemusterapeutin antamaa ravitsemusneuvontaa SYKETTÄ Blogit viikoittainen teksti/lajikokeilu SYKETTÄ Dream Team omia liikkujia, jotka kertovat kokemuksiaan palveluista ja omia ajatuksiaan liikunnasta
Toiminnan organisointi Korkeakoululiikunnan järjestämistä ohjaa ja valvoo kampuskohtaiset johtoryhmät. Johtoryhmän tehtäviin kuuluu: Vastuu liikuntapalvelujen järjestämisen seurannasta ja ohjauksesta Toimintasuunnitelman ja budjetin hyväksyminen sekä toteutumisen seuranta Palvelujen arviointi säännöllisesti kerätyn palautteen perusteella ja kehittämistoimista päättäminen Korkeakoululiikunnan suositusten toteutumisen seuranta Palvelujen toteuttajina Kuopiossa: - Korkeakoululiikunnan liikuntasuunnittelijat Paula Ruokonen, Savonia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta, SAVOTTA Sirpa Risto, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, ISYY
www.sykettä.fi www.kuopionkorkeakoululiikunta.fi www.facebook.com/sykettasavilahdella Twitter: syketta_kpo Instagram: syketta_kpo