Pääomasuojatut sijoitukset 5505 Merkintäaika 24. 8. 22. 9. 2015 Osakeindeksiobligaatio Ruotsalaiset laatuyhtiöt MARKKINOINTIMATERIAALIA 1
Johdanto Sisältö 17. elokuuta 2015 Ruotsi on poikkeuksellinen Kesän talousuutisissa on ollut levoton sävy, kun pitkään kyteneet ongelmat maailmantaloudessa ovat nousseet pintaan. Kreikan velkakriisiin liittyvää draamaa on pidetty uhkana eurojärjestelmän tulevaisuudelle, mutta globaalista näkökulmasta se on varsin pieni tekijä isossa kokonaisuudessa. Samaan aikaan Kiinassa osakemarkkinoilla on nähty suuri korjausliike alaspäin viranomaisten tukitoimista huolimatta. Näistä edellä mainituista epävarmuustekijöistä huolimatta maailmantalouden elpymiselle on jatkossakin hyvät edellytykset. Yhdysvalloissa talous näyttäisi olevan vilkastumassa alkuvuoden väliaikaisen heikentymisen jälkeen. Talouden aktiviteettia on kiihdyttänyt työllisyyden reipas kasvu ja työttömyyden vähentyminen entisestään. Myös tulevaisuus näyttää vakaalta, minkä vuoksi uskomme USA:n keskuspankin Fedin valmistelevan ensimmäistä koronnostoaan loppuvuodelle. Euroopassa Ruotsin talous on ilmeinen valopilkku. Taloustilastot vahvistuivat selvästi kesän aikana ja tämä viestii Ruotsin talouden vakaasta ja suhteellisesti vahvemmasta kasvusta myös vuoden toisella puoliskolla. Ruotsi on myös pidemmällä aikavälillä suhteellinen voittaja, sillä sen talouden kasvuedellytykset ovat vahvimmasta päästä kehittyneitä talouksia. Ruotsin monipuolinen tuotantorakenne ja ketterät yritykset ovat auttaneet Ruotsia pärjäämään globalisoituneessa maailmassa, jossa ruotsalaisyritysten kotimaiset toiminnot tuottavat korkean arvonlisän palveluvientiä maailmalle. Osoituksena Ruotsin vahvasta kasvudynamiikasta on esimerkiksi se, että Ruotsin bruttokansantuote on jo 7 prosenttia korkeampi kuin fi nanssikriisiä edeltäneen huipun aikana. Ruotsin euroaluetta vahvempi talouskasvu ja korkeampi resurssien käyttöaste sekä työpanoksen että pääoman osalta pakottaa Ruotsin keskuspankin kiristämään rahapolitiikkaansa euroaluetta aikaisemmin. Ruotsin korkosykli edeltää siten euroaluetta, mikä tarkoittaa ennen pitkää kruunulle vahvistumispaineita euroa vastaan. 3 4 6 7 Näin pääomasuojatut sijoitukset toimivat Osakeindeksiobligaatio Ruotsalaiset laatuyhtiöt Ehdot ja riskit Pääomasuojattuihin sijoituksiin liittyviä riskejä Tiina Helenius Pääekonomisti Handelsbanken Suomi 2
Näin sijoitukset toimivat Näin pääomasuojatut sijoitukset toimivat Mitä pääomasuojatut sijoitukset ovat? Pääomasuojatut sijoitukset ovat nimensä mukaisesti sijoituksia, joiden pääoma on suojattu. Tiedät jo sijoitusajankohtana, kuinka paljon vähintään palautetaan takaisinmaksupäivänä. Handelsbankenin pääomasuojatut sijoitukset ovat liikkeeseenlaskemiamme arvopapereita, jotka noteerataan pörssissä. Pääomasuojatut sijoitukset koostuvat kahdesta osasta obligaatio-osasta sekä jonkin tietyn markkinan tai markkinoiden kehitykseen sidotusta osasta. Obligaatio tarjoaa suojan, ja sen ansiosta vähintään sijoituksen nimellispääoma palautetaan takaisinmaksupäivänä. Markkinaosa taas tarjoaa mahdollisuuden hyötyä markkinoiden noususta. Yhdistelmän ansiosta voit saada hyvän tuoton samalla kun rahasi on suojattu. Miten tuotto määräytyy? Tuotto, jota kutsutaan myös lisähyvitykseksi, muodostuu pääomasuojatun sijoituksen arvonnoususta juoksuajan lopussa. Lisähyvitys muodostuu markkinoiden noususta ja osallistumisasteesta, joka kertoo, kuinka suuri osa markkinan noususta lasketaan hyväksesi. Jossain tapauksissa myös valuuttojen liikkeet vaikuttavat lisähyvitykseen. Missä voin säilyttää pääomasuojattuja sijoituksia? Pääomasuojattuja sijoituksiamme voit säilyttää tavallisella arvo-osuustilillä tai tehdä merkinnän sijoitusvakuutukseen. Kenelle pääomasuojatut sijoitukset yleisesti sopivat? Yleisesti pääomasuojatut sijoitukset sopivat matalan ja keskiriskin sijoittajalle, jonka sijoitushorisontti on kahdesta seitsemään vuoteen. Sijoittajalla on syytä olla aiempaa kokemusta sijoitustuotteista. Osakeindeksiobligaatio Ruotsalaiset laatuyhtiöt 5505 merkitään 10 prosentin ylikurssiin. Ylikurssi tarjoaa mahdollisuuden korkeampaan tuottoon hieman korkeampaa riskiä vastaan. Jos markkina ei nouse tai laskee, sijoittaja menettää merkintä-palkkion ja mahdollisen ylikurssin, mutta ei sijoituksen nimellispääomaa. Liittyykö pääomasuojattuihin sijoituksiin riskejä? Sijoittaminen ei ole koskaan täysin riskitöntä. Siten myös pääomasuojattuihin sijoituksiin liittyy riskejä. Lue lisää riskeistä sivulta 7. Täytyykö sijoitus pitää juoksuajan loppuun asti? Kaikilla pääomasuojatuilla sijoituksillamme on määrätty juoksuaika, tavallisesti kolmen ja viiden vuoden väliltä. Juoksuajan lopussa lasketaan, kuinka paljon rahaa palautetaan. Pääomasuojatun sijoituksen voi kuitenkin myydä halutessaan milloin vain päivän kurssiin. Jos valitset myynnin ennen juoksuajan loppua, maksat myynnistä palkkiota samaan tapaan kuin osakekaupan yhteydessä. Huomioi, että pääomasuoja on voimassa ainoastaan takaisinmaksupäivänä. Juoksuaikana pääomasuojatun sijoituksen arvo voi olla nimellispääomaa alempi. STRUKTU- ROINTI- PALKKIO YLIKURSSI MARKKINAOSUUS LISÄHYVITYS LISÄHYVITYS MAHDOL- LINEN TUOTTO PÄÄOMA- SUOJA Mitkä tekijät vaikuttavat sijoituksen arvoon juoksuaikana? Sijoituksen arvo voi vaihdella juoksuaikana useiden tekijöiden, kuten alla olevan markkinan, odotettujen kurssivaihteluiden, valuuttakurssimuutosten ja voimassa olevan korkotason takia. Myös pääomamarkkinoiden usko Handelsbankeniin voi vaikuttaa arvoon. Osallistumisaste määrittelee pääomasuojatun sijoituksen yhteyden markkinoihin. Se kertoo, kuinka suuri osa markkinan noususta lasketaan sijoittajan hyväksi loppupäivänä. Juoksuaikana sijoittajan ei pidä odottaa, että sijoituksen arvo seuraisi alla olevaa markkinaa täydellisesti. NIMELLIS- PÄÄOMA OBLIGAATIO LÄHTÖPÄIVÄ NIMELLIS- PÄÄOMA TAKAISIN- MAKSUPÄIVÄ Rahoitusinstrumentin historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Rahoitusinstrumentin arvo voi sekä nousta että laskea ja sijoittaja voi menettää osan tai koko sijoitetun pääoman. 3
Osakeindeksiobligaatio Ruotsalaiset laatuyhtiöt Sijoita ruotsalaisiin laatuyhtiöihin, joilla on hyvät tulevaisuudennäkymät Ruotsalaiset laatuyhtiöt lyhyesti Tukkholman pörssi on yksi historiallisesti parhaiten tuottaneista osakemarkkinoista. Useat ruotsalaisyhtiöt ovat toimialallaan globaaleja johtajia ja vahvoja kehittyvillä markkinoilla. Näin ollen niillä on hyvät edellytykset jatkaa kasvuaan. Ruotsalaisyrityksillä on yleisesti vahva taloudellinen pohja ja siksi matalat rahoitusriskit. Tukholman pörssi on pitkällä aikavälillä tarkasteltuna yksi parhaiten kehittyneistä osakemarkkinoista; tuottoa on kertynyt keskimäärin 10 prosenttia vuodessa vuodesta 1900 lähtien*. Yksi tärkeä selitys korkealle tuotolle ovat globaalit ruotsalaiset yritykset. Monet ruotsalaiset yritykset ovat alallaan johtavia maailmassa ja ne kasvavat nopeasti kehittyvillä markkinoilla. Yleisesti ruotsalaisten yhtiöiden taloudet ovat kunnossa ja kannattavuus hyvä. Siksi ne ovat hyvin varustautuneita tulevaisuuteen ja voivat jatkaa kasvuaan. Tukholman pörssin nousu on ollut voimakasta viime vuosina. Absoluuttinen arvostustaso on siksi kohtuullisen korkealla. Jos otamme huomioon alhaisen korkotason, voidaan arvostustasoa kuitenkin pitää edelleen houkuttelevana. Samaan aikaan Ruotsin on talous verraten vahva, ja kasvun odotetaan vauhdittuvan sekä USA:ssa että Kiinassa. Euroopan palautuminen jatkuu, mikä enteilee hyvää yritysten tuloskehitykselle. Lisäksi Ruotsin keskuspankin Riksbankenin rahapoliittinen elvytys on laskenut kruunun arvoa, mikä on positiivista ruotsalaisille vientiyhtiöille. Odotamme, että Ruotsin talous tulee olemaan suhteellisen vahva tulevina vuosina. Talouden vauhdittajina toimivat nopea investointi- ja vientikasvu, jotka saavat seurakseen kotitalouksien kulutuksen. Myös Ruotsin valtiontalous on vakaalla pohjalla. Samalla ruotsalaiset yhtiöt ovat riippuvaisia globaalista suhdanteesta. Myös Tukholman pörssi hyötyy vahvasta globaalista taloudesta. Kasvun vaimentuminen näkyy nopeasti ruotsalaisissa yhtiöissä, vaikka moni pörssiyhtiö onkin nykyään vähemmän suhdanneherkkä. Ruotsalaiset laatuyhtiöt -osakeindeksiobligaatioon olemme valinneet 10 yhtiötä, jotka ovat pitkään osoittaneet laatuyhtiön merkkejä, kuten vakaita ja vastustuskykyisiä marginaaleja ja korkeaa tuottoa käytetylle pääomalle. Lisäksi yhtiöillä on yleisesti vahvat taseet, ja ne ovat pystyneet tarjoamaan vakaata ja korkeaa osinkotuottoa. Korissa on mukana useita pörssin tärkeimmistä sektoreista, kuten rahoitus, vähittäiskauppa, terveydenhuolto, kulutustavarat, telekommunikaatio ja konepajat. Historiallisesti katsottuna on näiden osakkeiden riskikorjattu tuotto ollut korkeaa. Laatuyhtiöt kehittyvät usein pörssiä paremmin kasvun hidastuessa, kurssiheilahteluiden lisääntyessä ja keskuspankkien kiristettyä rahapolitiikkaansa. Sijoitus merkitään 10 prosentin ylikurssiin ja se antaa alustavasti 110 prosenttia osakekorin noususta, Takaisinmaksupäivänä maksetaan takaisin vähintään sijoituksen nimellispääoma. Jos osakekorin kehitys on nolla tai negatiivinen, sijoittaja häviää ylikurssin ja merkintäpalkkion. Mahdollisia osinkoja ei jälleensijoiteta. Loppukurssin määritykseen käytetään keskiarvoistusta, lue lisää sivulta 6. Euron ja Ruotsin kruunun väliset valuuttakurssimuutokset vaikuttavat tuottoon. Lue lisää sivulta 6. * Lähde: Credit Suisse Global Investment Returns Yearbook, Handelsbanken ja Statistiska Centralbyrån. Osakeindeksiobligaatio Ruotsalaiset laatuyhtiöt 5505 RISKI 3/7 Minimimerkintä (sisältäen ylikurssin) 5 500 EUR Vähintään takaisin (nimellispääoma) 5 000 EUR Alustava osallistumisaste* 110 % Juoksuaika noin 3 vuotta Merkintäpalkkio 1,75 % Riskiluokka (markkinariski) 3 Pörssinimi SHBO 5505 * Osallistumisaste vahvistetaan 24. syyskuuta 2015. Näin merkitset Pääomasuojatut sijoitukset ovat kaikkien merkittävissä. Merkinnän voit tehdä konttoreissamme ja verkkosivuillamme www.handelsbanken.fi /paaomasuoja. Handelsbanken asiakkaat voivat tehdä merkinnän myös verkkopankissa. Merkintä alkaa 24. elokuuta 2015 ja päättyy 22. syyskuuta 2015. Maksu tapahtuu merkittäessä. Osakeindeksiobligaatio voidaan myydä juoksuaikana, mutta on muistettava, että pääomasuoja on voimassa vain takaisinmaksupäivänä. 4
Osakeindeksiobligaatio Ruotsalaiset laatuyhtiöt Näin sijoitukselle voi käydä 1 Harmaa rivi kertoo sijoituksen break-even -tason, eli sen tason missä sijoitus ei tuota voittoa eikä tappiota. Osakekorin kehitys Kruunu ei muutu Kruunu vahvistuu 15 % Kruunu heikkenee 15 % Sijoitettu summa Korin kehitys 2 Vuotuinen kehitys Takaisinmaksettu summa Vuotuinen tuotto 3 Takaisinmaksettu summa Vuotuinen tuotto 3 Takaisinmaksettu summa Vuotuinen tuotto 3 11 000 EUR 50 % 14,2 % 15 500 EUR 11,3 % 16 325 EUR 13,2 % 14 675 EUR 9,3 % 11 000 EUR 40 % 11,7 % 14 400 EUR 8,7 % 15 060 EUR 10,3 % 13 740 EUR 7,0 % 11 000 EUR 30 % 9,0 % 13 300 EUR 5,9 % 13 795 EUR 7,2 % 12 805 EUR 4,6 % 11 000 EUR 20 % 6,2 % 12 200 EUR 2,9 % 12 530 EUR 3,8 % 11 870 EUR 2,0 % 11 000 EUR 10,68 % 3,4 % 11 175 EUR 0,0 % 11 351 EUR 0,5 % 10 999 EUR - 0,5 % 11 000 EUR 0 % 0,0 % 10 000 EUR -3,6 % 10 000 EUR -3,6 % 10 000 EUR -3,6 % 11 000 EUR -20 % -7,1 % 10 000 EUR -3,6 % 10 000 EUR -3,6 % 10 000 EUR -3,6 % 1. Laskut pohjautuvat nimellispääomaltaan 10 000 euron sijoitukseen ja alustavaan 110 prosentin osallistumisasteeseen. Osallistumisaste vahvistetaan 24. syyskuuta 2015. 2. Keskiarvoistaminen huomioon ottaen (lue lisää sivulta 6). 3. Sisältää merkintäpalkkion 1,75 prosenttia. Ruotsalaiset laatuyhtiöt osakekori Assa Abloy Lukko- ja oviratkaisujen maailmanlaajuinen toimittaja. Suurin osa myynnistä tulee jälkimarkkinalta. Lisätietoja osoitteesta www.assaabloy.com. AstraZeneca Globaali lääkeyhtiö, jonka alueina ovat muun muassa sydän/ verisuonet, tulehdukset, hengitystiet ja syöpäsairaudet. Lisätietoja osoitteesta www.astrazeneca.com. Atlas Copco Maailman johtavien teollisuuden tuotantoratkaisuiden, kuten kompressoreiden sekä rakennus- ja louhintalaitteiden toimittaja. Lisätietoja osoitteesta www.atlascopco.com Securitas Turvallisuusalan yhtiö, jolla on toimintaa lähes 50 maassa ja asiakkaita eri aloilla ja segmenteillä. Lisätietoja osoitteesta www.securitas.com. Skanska Rakennusyhtiö, joka rakentaa asuintaloja, liikekiinteistöjä ja infrastruktuuria Pohjoismaissa sekä muualla Euroopassa ja USA:ssa. Lisätietoja osoitteesta www.skanska.com. TeliaSonera Teleoperaattori ja televiestintäpalveluyhtiö, jolla on toimintaa muun muassa Pohjoismaissa, Baltiassa, Espanjassa ja kasvumarkkinoilla. Lisätietoja osoitteesta www.teliasonera.com. Hennes & Mauritz Vähittäiskaupan konserni, jonka valikoimiin kuuluu naisten, miesten ja lasten vaatteita sekä kosmetiikkaa ja kodintekstiileitä. Lisätietoja osoitteesta www.hm.com. ICA Gruppen Yksi pohjoismaiden johtavista päivittäistavarayhtiöistä, jolla on 2 400 omaa ja kauppiasomisteista myymälää Ruotsissa, Norjassa ja Baltiassa. Lisätietoja osoitteesta www.icagruppen.se. Nordea Bank Pohjoismainen yleispankki ja Pohjoismaiden suurin rahoituskonserni, jolla on toimintaa myös Baltiassa ja Venäjällä. Lisätietoja osoitteesta www.nordea.com. SCA Globaali hygienia- ja metsäteollisuusyhtiö, joka kehittää ja valmistaa muun muassa pehmopaperia ja henkilökohtaisia hygieniatuotteita. Lisätietoja osoitteesta www.sca.com. Näin osakekori on kehittynyt* 200 180 160 140 120 100 80 elo-10 elo-11 elo-12 elo-13 elo-14 elo-15 * Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. 100 = 5. elokuuta 2010. Lähde: Bloomberg ja Handelsbanken Capital Markets 10. elokuuta 2015. 5
Ehdot ja riskit Vaihtoehto Osakeindeksiobligaatio Ruotsalaiset laatuyhtiöt 5505 merkitään 10 % ylikurssiin. Maksupäivä Maksu merkittäessä, viimeistään 22. syyskuuta 2015. ISIN-koodi FI4000065206. Kohde-etuus 1/10 Assa Abloy B, 1/10 AstraZeneca, 1/10 Atlas Copco A, 1/10 Hennes & Mauritz B, 1/10 ICA Gruppen, 1/10 Nordea Bank, 1/10 Securitas B, 1/10 Skanska B, 1/10 Svenska Cellulosa B, 1/10 TeliaSonera. Mahdollisia osinkoja ei jälleensijoiteta. Osallistumisaste Osallistumisaste kertoo kuinka suureen osaan kohde-etuuden noususta sijoittaja osallistuu. Jos osallistumisaste ylittää 100 %, sijoittaja saa takaisin enemmän kuin kohde-etuuden todellisen kehityksen. Tämän esitteen osallistumisaste on alustava. Lopullinen osallistumisaste vahvistetaan 24. syyskuuta 2015. Lopulliseen osallistumisasteeseen vaikuttaa mm. kuinka kansainväliset- ja eurokorot sekä markkinoiden odotettu kurssivaihtelu (volatiliteetti) ovat muuttuneet tähän päivään mennessä. Lähtökurssi Lähtökurssi on jokaisen osakkeen päätöskurssi 24. syyskuuta 2015. Arvo juoksuaikana - jälkimarkkina Hakemus Osakeindeksiobligaatio Ruotsalaiset laatuyhtiöt 5505:n listaamiseksi jätetään NASDAQ Helsingin pörssiin. Noteerauspäivä on 28. syyskuuta 2015. Voit myös seurata sijoituksen arvoa sivulta www.handelsbanken.fi / paaomasuoja sekä Handelsbankenin verkkopankin Sijoittaminen-välilehdeltä. Jos päätät myydä sijoituksen ennen juoksuajan päättymistä, maksat palkkion, kuten osakekaupankin yhteydessä. On tärkeää huomioida, että pääomasuoja on voimassa ainoastaan eräpäivänä. Juoksuaikana sijoituksen arvo voi olla nimellispääomaa matalampi. Handelsbanken pyrkii normaaleissa markkinaolosuhteissa tarkoamaan ostokursseja sekä, jos mahdollista, myyntikursseja. Loppukurssit ja keskiarvostaminen Loppukurssit vahvistetaan kunkin osakkeen kuukausittaisten havaintojen keskiarvona alkaen 26. maaliskuuta 2018 ja päättyen 24. syyskuuta 2018 (7 havaintoa). Tässä pääomasuojatussa sijoituksessa käytetään keskiarvoistamista loppukurssin laskemiseen. Tämä tarkoitta sitä, että kohde-etuuden loppuarvo lasketaan keskiarvona havaintoajanjakson ajalta. Keskiarvoistaminen antaa suojaa kurssilaskua vastaan laina-ajan lopulla. Samalla se tarkoittaa, että markkinoiden nousu keskiarvoistamisen aikana ei heijastu tuottoon täysimääräisenä. Takaisinmaksupäivä Rahat maksetaan kuluitta tilillesi 11. lokakuuta 2018. Valuutta Euron ja Ruotsin kruunun väliset valuuttakurssimuutokset vaikuttavat lisähyvitykseen. Ruotsin kruunun vahvistuminen nostaa lisähyvitystä ja vastaavasti Ruotsin kruunun heikkeneminen laskee lisähyvitystä. Huomioi, että valuuttakurssimuutokset eivät vaikuta nimellispääomaan. Riskiluokka Riskiluokka määrittelee sijoitustemme riskejä seitsemänportaisella asteikolla, missä 1 on matalin riski ja 7 on korkein. Riskiluokitus seuraa niin pitkälle kuin mahdollista Euroopan arvopaperi- ja markkinaviranomaisen, ESMA:n, ohjeistusta rahastojen riskiluokituksesta. Siten voit paremmin vertailla sijoitustemme riskejä esimerkiksi Handelsbankenin rahastoihin nähden. Riskiluokka perustuu osittain sijoituksen rakenteeseen, osittain kohteena olevan markkinan (markkinoiden) riskiin. Luokka on muotoiltu siten, että se mittaa vähemmän todennäköisten voimakkaasti negatiivisten lopputulosten riskiä. Riskiluokka voi muuttua sekä ylös- että alaspäin ajan kuluessa. Riskiluokka mittaa ainoastaan markkinariskiä, eli miten markkinan muutokset vaikuttavat sijoituksen arvoon. Muita riskejä, kuten esimerkiksi luottoriskiä tai likviditeettiriskiä, ei oteta huomioon. Tärkeää on huomioida, että riski määritellään sijoituksen loppupäivänä, ei juoksuaikana. Merkintäpalkkio ja strukturointikustannus Ostaessasi pääomasuojattuja sijoituksia maksat merkintäpalkkion sijoituksen nimellis-pääomasta. Merkinnästä veloitetaan merkintäpalkkio, jonka määrä on 1,75 % merkinnän nimellispääomasta 5 000-1 000 000 merkinnöille sekä 1,25 % 1 000 000 euron ylittäville merkinnöille. Sijoituksella ei ole jatkuvia hallinnointipalkkioita eikä erääntymisen yhteydessä peritä palkkioita. Handelsbanken laskee strukturointikustannuksen vastaavan enintään 1,0 % vuodessa pääomasuojatun sijoituksen nimellisarvosta. Palkkiolla katetaan riskinhallinta-, tuotanto- ja jakelukustannukset. Strukturointikustannus veloitetaan kertakustannuksena aloituksen yhteydessä ja lasketaan sijoituksen pisimmän mahdollisen juoksuajan mukaan. Kustannus sisältyy sijoituksen hintaan. Osuuksien jako ja liikkeeseenlaskun järjestäminen Osuudet jaetaan merkintäjärjestyksessä. Handelsbanken tulee peruuttamaan liikkeeseenlaskun, jos osallistumisastetta ei voida vahvistaa vähintään 100 %:iin. Handelsbankenilla on oikeus peruuttaa osa tai koko emissio tietyissä tapauksissa. Lisätietoja Lopullisista Ehdoista. Jos liikkeeseenlasku peruutetaan maksusuorituksen jälkeen, maksaa Handelsbanken takaisin sijoitetun summan. Verotus Handelsbankenin pääomasuojattuihin sijoituksiin sovelletaan voimassa olevien verosäännösten mukaan pääomaverotusta koskevia sääntöjä. Verotus määräytyy kuitenkin asiakkaan yksilöllisten olosuhteiden mukaan ja säännökset voivat jatkossa muuttua. Sijoitussopimus ja -vakuutus Voit sijoittaa pääomasuojattuihin sijoituksiin myös sijoitussopimuksessa ja sijoitusvakuutuksessa. Lisätietoja sivulta www.handelsbanken.fi. Vakuutuksen tarjoaja on SHB Liv Henkivakuutus-osakeyhtiö ja asiamies Svenska Handelsbanken AB (julk), Suomen sivukonttoritoiminta. Tietotaso Sijoittajan on varmistettava, että hänen tietonsa pääomasuojatuista sijoituksista on riittävä tehdäkseen sijoituspäätöksen. Täydelliset ehdot Pääomasuojatut sijoitukset lasketaan liikkeeseen Svenska Handelsbanken AB (publ) ruotsalaisen MTN-, Warantti- ja Sertifi kaattiohjelman puitteissa. Täydelliset ehdot koostuvat Handelsbankenin MTN-, Warrantti- ja Sertifi - kaattiohjelmaa koskevasta Ohjelma-esitteestä sekä Lopullisista Ehdoista. Täydelliset asiakirjat sekä suomenkielinen tiivistelmä Ohjelmaesitteestä ovat saatavilla Suomen pankkikonttoreistamme sekä osoitteesta www.handelsbanken.se/grundprospekt_shb. Toimilupa ja valvova viranomainen Handelsbankenia valvova viranomainen on Finansinspektionen, Box 6750, SE-113 85 Stockholm, Sverige, joka on hyväksynyt pankin Ohjelmaesitteen MTN-, warrantti- ja sertifi kaattiohjelmasta. Myyntirajoitukset Tarjous on suunnattu vain sellaisille henkilöille Suomessa tai Ruotsissa, joiden osallistuminen ei vaadi lisäesitteitä, rekisteröinti- tai muita toimenpiteitä niiden toimenpiteiden lisäksi, joihin Handelsbanken on ryhtynyt. Esitettä ei saa levittää sellaisessa maassa, jossa jakelu tai tarjous vaatii kuvatun toimenpiteen tai sotii tämän maan säädöksiä vastaan. Mikäli tämän esitteen mukaisia arvopapereita on hankittu yllä kuvatun vastaisesti, voidaan hankinta katsoa mitättömäksi. 6
Ehdot ja riskit Vastuunrajoitus Tämän materiaalin on tuottanut Svenska Handelsbanken AB (publ). Henkilöt, jotka ovat työstäneet sisällön, eivät ole analyytikkoja ja materiaali ei ole riippumatonta sijoitustutkimusta. Sisältö on tarkoitettu pankin asiakkaille Suomessa ja Ruotsissa. Tarkoituksena on tarjota taustatietoa Handelsbankenin asiakkaille, jota ei tule pitää henkilökohtaisena sijoitusneuvona tai sijoitussuosituksena. Tätä informaatiota ei yksinään tule käyttää perusteena sijoituspäätökselle. Asiakkaan tulee hankkia sijoitusneuvot omalta neuvonantajaltaan ja perustaa sijoituspäätöksensä omaan harkintaan. Informaatiota materiaalissa saatetaan muuttaa ja se voi myös poiketa niistä mielipiteistä, joita Handelsbankenin riippumaton sijoitusanalyysi edustaa. Tämä informaatio perustuu yleisesti saatavilla olevaan tietoon ja on haettu lähteistä, joita yleisesti pidetään luotettavina, mutta tiedon oikeellisuutta ei voida taata ja tieto voi olla epätäydellistä tai lyhennettyä. Tätä asiakirjaa ei saa jäljentää, jakaa eikä julkaista missään tarkoituksessa ilman Handelsbankenin etukäteen antamaa kirjallista lupaa. Handelsbanken ei vastaa materiaalista, jota käytetään tavalla, joka rikkoo jakelukieltoa tai julkistetaan pankin sääntöjen vastaisesti. Rahoitusinstrumentin historiallinen tuotto ei ole takuu tulevasta tuotosta. Rahoitusinstrumenttien arvo voi, sekä nousta, että laskea, eikä ole varmaa, että saat takaisin koko sijoitetun pääoman. Important notice in English This communication is a product of Svenska Handelsbanken AB (publ). It is not an independent or objective research report prepared by research analysts. This information is not directed to persons whose participation requires prospectuses, registration, or other measures beyond those taken by Handelsbanken. This information may not be distributed in any country, for instance the US, in which distribution requires such measures or contravenes the laws of such country. Pääomasuojattuihin sijoituksiin liittyviä riskejä On tärkeää, että olet tietoinen pääomasuojattujen sijoitusten riskeistä ennen kuin teet sijoituspäätöksen. Liikkeeseenlaskijariski (luottoriski) Merkitessään Handelsbankenin MTN- Warrantti- ja Sertifi kaattiohjelman puitteissa liikkeeseenlaskettuja arvopapereita ottaa sijoittaja Handelsbankeniin kohdistuvan luottoriskin. Luottoriskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että Handelsbanken ei kykenisi hoitamaan maksuvelvoitteitaan sijoittajalle. Jos Handelsbanken joutuisi maksukyvyttömäksi, on mahdollista, että sijoittaja voi hävitä osia tai koko sijoituksensa riippumatta siitä, miten sijoituksen kohdemarkkina on kehittynyt juoksuaikana. Riippumattomat luottoluokituslaitokset antavat arvosanoja pankkien ja muiden yhtiöiden kyvylle suoriutua velkavelvoitteistaan. Handelsbankenin luottokelpoisuusluokitukset ovat seuraavat: AA- Standard & Poor sin ( S&P ), Aa2 Moody sin, AA- Fitchin ja AA (low) DBRS:n asteikolla. Moody sin luokitus Aa2, S&P luokitus AA- Fitchin luokitus AA- ja DBRS:n luokitus AA (low) tarkoittavat korkeaa laatua hyvin alhaisella luottoriskillä. Yleispankkina Handelsbanken tarjoaa täydellistä valikoimaa pankkipalveluita. Näistä aiheutuu pankille joukko riskejä, jotka tunnistetaan, mitataan sekä käsitellään systemaattisesti konsernin eri osissa. Sijoittajan mahdollisuus saada maksu arvopaperisijoituksestaan riippuu pankin mahdollisuudesta suoriutua omista maksusitoumuksistaan, mikä puolestaan on sidoksissa pankin liiketoiminnan kehitykseen sekä pankin liiketoimintaa käsittävien riskien hallinnataan. Handelsbanken ei aseta vakuuksia liikkeeseenlasketuille arvopapereille eikä valtion talletussuoja koske pääomasuojattuja sijoituksia. Markkinariski ja riski ennenaikaisesta myynnistä Juoksuaikana pääomasuojatun sijoituksen arvoon vaikuttavat useat eri tekijät kuten markkinoiden kehitys, jäljellä oleva juoksuaika, tulevaisuuden odotettu volatiliteetti, markkinakorot ja mahdolliset osingot. Pääomasuoja on voimassa vain eräpäivänä. Juoksuaikana sijoituksen arvo voi olla alhaisempi kuin nimellispääoma. Likviditeettiriski Tiettyinä aikoina voi olla vaikeaa tai mahdotonta myydä pääomasuojattu sijoitus. Tällaista voi esimerkiksi sattua markkinoiden likviditeetin puuttuessa, voimakkaiden kurssiliikkeiden aikana tai jos kaupankäynti jollain tärkeällä markkinapaikalla suljetaan tai sille asetetaan määräaikaisia rajoituksia. Myös tekniset viat voivat häiritä kaupankäyntiä. Ylikurssi Sijoittaja ottaa suuremman riskin merkitessään obligaatioita ylikurssiin, koska pääomasuoja koskee vain lainan nimellispääomaa. Valuutta Valuuttakurssimuutokset voivat vaikuttaa tuottoon suoraan tai epäsuorasti. Suoraan valuuttakurssimuutokset vaikuttavat tuottoon esimerkiksi kun sijoitus tehdään eri valuutassa, kuin kohde-etuutena olevan omaisuuden valuutta. Niissäkin tapauksissa, joissa suora valuuttavaikutus on ehkäisty ns. kiintein valuttakurssein, voi jäljellä edelleen olla epäsuoraa valuuttavaikutusta. Epäsuora valuuttavaikutus voi esimerkiksi syntyä kun kohde-etuus on indeksi, rahasto tai kori, jonka arvo ilmaistaan eri valuutassa kuin omaisuuden, joka kuuluu tähän indeksiin, rahastoon tai koriin. Valuuttakurssimuutokset voivat siis vaikuttaa sijoitukseen sekä suoraan, että epäsuoraan tai näiden yhdistelmänä. Erityisiä riskejä koskien eri pääomasuojattuja sijoituksia Sekä Handelsbanken että muut toimijat laskevat liikkeelle pääomasuojattuja sijoituksia. Eri pääomasuojattujen sijoitusten kohteena voivat olla samat markkinat, mutta sijoitukset on rakennettu eri tavalla. Tämä rajoittaa mahdollisuuksia vertailla eri pääomasuojattuja sijoituksia keskenään. Saadaksesi täydellisen kuvan sijoituksestesta on perehdyttävä Ohjelmaesitteeseen sekä Lopullisiin Ehtoihin. Molemmat asiakirjat sekä suomenkielinen tiivistelmä Ohjelmaesitteestä ovat saatavilla Suomen pankkikonttoreistamme sekä osoitteesta www.handelsbanken.se/grundprospekt_shb. Riskiluokitus: Matala riski. Pääomasuoja. Strukturoidut sijoitustuotteet, joissa nimellispääoma palautetaan eräpäivänä, mikäli liikkeeseenlaskija on maksukykyinen. Sijoituksessa voi olla enintään 15 % ylikurssia. Pääomaturva on voimassa ainoastaan eräpäivänä eikä se kata ylikurssia eikä sijoittajan maksamia palkkioita ja kuluja. Liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukykyyn liittyvä riski on kuvattu tässä markkinointiesitteessä. Lisätietoja riskiluokituksesta Suomen Strukturoitujen Sijoitustuotteiden Yhdistys ry:n Internet sivuilta www.sijoitustuotteet.fi. 7
8 handelsbanken.fi/paaomasuoja