LEMPYYN VESIHUOLTO-OSUUSKUNTA VARAUTUMISSUUNNITELMA YLEISTÄ Lempyyn Vesihuolto-Osuuskunta (jäljempänä osuuskunta) on perustettu vuonna 2007. Rakennustyö on toteutettu ja verkostot laitteineen rakennettu kahdessa vaiheessa. Vaihe yksi alkoi vuonna 2007 ja otettiin käyttöön vuoden 2009 aikana. Vaihe kaksi rakennettiin vuosina 2009 ja 2010, käyttöönotto vuonna 2010. Osuuskunnan liittyjämäärä on 220 kiinteistöä. Liittyjien määrä on lisääntynyt vain muutamalla rakennustyön valmistumisen jälkeen. Osuuskunnan toiminta-alueella on vielä noin 20 liittymätöntä kiinteistöä, jotka eivät liittyneet rakennustyön aikana ja ovat saaneet liittymisvelvollisuudesta vapautuksen pysyvänä tai määräaikaisena. Käyttövesi- ja jätevesiverkostot on liitetty Suonenjoen Vesi Oy:n verkostoihin. Liittämiskohdat on merkitty liitteenä 1 olevaan verkoston karttaan. Verkostojen pituus on n. 85 km. Käyttövesi on Suonenjoen Vesi Oy:n pohjavettä ja jätevedet puhdistetaan Suonenjoen Vesi Oy:n jätevedenpuhdistamolla. Osuuskunnan verkostojen kautta johdetaan käyttövettä ja vastaanotetaan jätevettä Suonenjoen Vesi Oy:n verkostoihin myös osasta Karttulan vesiosuuskunnan toiminta-aluetta. Jätevesiverkosto on pääosaltaan toteutettu paineviemäröintinä. Sen vuoksi jätevesiverkostossa onkin 167 jäteveden pumppaamoa. Verkostoon johdetaan ja pumppaamoiden kautta kulkee pelkästään ns. asumisvettä. KÄYTTÄJÄT Koulu Maatilat ei tuotantoeläintiloja Kioski Asunnot Mökit Tontit (rakentamattomat tontit joille liittymät on rakennettu valmiiksi) OSUUSKUNNAN TOIMINNASTA VASTAAVAT Vastuu osuuskunnan lain mukaisesta toiminnasta on osuuskunnan yleisen kokouksen valitsemalla hallituksella. Hallitus on valinnut toiminnan käytännön asioiden hoitajaksi palveluvastaavan hallituksen ulkopuolelta.
VARAUTUMINEN ONGELMATILANTEIDEN HOITAMISEKSI Osuuskunnalla ei ole mahdollista taloudellisten syiden vuoksi järjestää aukotonta 24/7 henkilövarallaoloa kaikkina vuorokauden aikoina ja päivinä. Palveluvastaava tai hänelle nimetty varahenkilö huolehtivat, että heistä ainakin toinen vastaa mahdollisiin yhteydenottoihin, sekä lukee ja tarkastaa automaattistenhälytyspisteiden informaation. Palveluvastaava tai varahenkilö tilaavat tarvittavat huolto- tai korjaustoimenpiteet osuuskunnan yhteistyökumppaneilta. Varallaoloa hoitavat henkilöt ja yhteystiedot: Palveluvastaava Jari Kauppinen... 040-742 5347 Varahenkilö Pentti Nyyssönen... 050-520 7215 Sisä-Savon Sähkö Oy Jari Kokkola*... 010 271 1930 (*näkee hälytykset, ei ympärivuorokautista päivystystä kaikkina viikon päivinä) KÄYTTÖVEDEN HANKINTA JA JAKELU Osuuskunnan käyttövesi tulee Suonenjoen Veden vedenottamoilta. Vesi on kalkkikivialkaloitua pohjavettä, veden hygieeninen laatu on varmistettu UV-käsittelyllä. Veden laadusta Suonenjoen Veden ja osuuskunnan liittämiskohtaan saakka (toiminta-alueiden rajaan) vastaa Suonenjoen Vesi Oy (Vesihuoltosopimus veden toimittamisesta ja jäteveden vastaanottamisesta). Suonenjoen Vesi Oy suorittaa verkostonäytteiden ottamisen osuuskunnan verkoston alueen tarkkailupisteistä niin normaaleissa- kuin erityistilanteissakin. Osuuskunta on tehnyt Suonenjoen Vesi Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen verkoston desinfiointikloorauksesta osuuskunnan vastuualueella (toiminta-alueella) käyttövesiverkoston hygieenisen laadun niin vaatiessa. Vesihuoltosopimuksessa on sovittu, että käyttövesiverkoston vesi pysyy moitteettomana kieltämällä kiinteistöjen mahdollisesta muusta vesilähteestä otettavan veden kytkemisen millään tavalla verkostoon mihin johdetaan osuuskunnan vesi. RISKIT Verkostoon veden saastumisriskin aiheuttaa useimmiten kaivutöiden yhteydessä tapahtuva putken vaurioituminen, jolloin vedenpaineen vaihdellessa on mahdollista päästä epäpuhtauksia verkostoon. Vastuu vauriosta on kaivajan, mutta osuuskunnan on johtojen omistajana ryhdyttävä välittömästi asian vaatimiin toimenpiteisiin.
Pyydettäessä osuuskunnan toimesta merkitään putkilinjojen sijainti maastoon. Riskipaikkoina voivat olla myös vesistöön sijoitetut johdot, joissa mahdollisen vuodon havaitseminen ja korjaaminen on haasteellista. Verkoston huoltohuuhtelua tehdään tarvittaessa. Varavesisäiliö on saatavissa Suonenjoen Vesi Oy:ltä, kuten klooraussopimuksessa on sovittu. TIEDOTTAMINEN VEDEN KÄYTTÄJILLE Osuuskunta tiedottaa veden käyttäjiä häiriötilanteessa tekstiviestijärjestelmällä, osuuskunnalle käyttäjän toimittamaan yhteystietonumeroon. Järjestelmän käyttäjät: - palveluvastaava Jari Kauppinen... 040-742 5347 - hallituksen puheenjohtaja Ari Korpirinne... 040-860 6245 - hallituksen varapuheenjohtaja Mikko Pöyhönen... 040-769 4730 TOIMINTA JA TOIMIJAT KIIREELLISISSÄ TILANTEISSA Kiireellisten toimenpiteiden ja korjaustyön käynnistämiseksi yhteydenotto arkipäivinä (ma-pe) seuraaviin järjestyksessä: Castmet Oy Kari Hiltunen...0400-57 5566 LVI-Pellinen Ky Timo Pellinen...0400-57 8114 Suonenjoen Vesi Oy Antti Väätäinen...040-736 9793 Pikainen tavoitettavuus on lähes varmaa. Iltaisin ja yöaikaan sekä viikonloppuisin (la-ma) välitön tavoitettavuus ei ole varmaa. Osuuskunnalla ei ole omaa korjaushenkilöstöä eikä vesijohtoverkoston korjauksiin tarvittavia välineitä ja tarvikkeita. Castmet Oy:llä on varastossa jonkin verran korjaustarvikkeita. Sisä-Savon sähkö Oy:llä on varastossa jonkin verran sähkötarvikkeita pumppaamoihin. Osuuskunnan varastossa on varapumput jätevesipumppaamoihin. On myös sovittu, että kiireellisissä tapauksissa ja viikonloppuisin voidaan ottaa yhteys Suonenjoen Veden päivystäjään 0400-27 1799 (tavoitettavuus 24/7) korjaustarvikkeiden sekä mahdollisesti myös korjausavun saamiseksi.
Muut toimijat: Koneyrittäjä Paavo Vauhkonen... 0400-37 6171 MaanrakennusRaatikainen Oy Tomi Raatikainen... 0400-17 4615 Koneyrittäjä Aku Laitinen...040-731 8217 Maansiirto Rossi Oy Jorma Rossi... 0400-57 4109 Saatavuus iltaisin ja viikonloppuisin on epävarmaa. UHKATEKIJÄT JÄTEVESIPUOLELLA Suurimmat riskit ovat pumppaamoissa ja vesistön alituksissa. Sähkökatkot ovat suurin ongelma, sen lisäksi laiterikot. Kiinteistöpumppaamot: ylärajahäiriövalon sytyttyä varoaikaa (pumppaamon kapasiteetti varastoida jätevettä) on yksi vuorokausi. Linjapumppaamot: kahdella pumpulla varustettujen pumppaamoiden varoaika(pumppaamon kapasiteetti varastoida jätevettä) ylärajahälytyksestä on sijainnista ja vuorokauden ajan kohdasta riippuen muutamia tunteja. Häiriöhälytykset pumppaamoiden hälyttimistä Soitto ja tekstiviestit on kytketty osuuskunnan numeroon: Palveluvastaava Jari Kauppinen... 040-742 5347 Varahenkilö Pentti Nyyssönen... 050-520 7215 Yhteistyökumppanimme sähköhäiriöissä ovat: Savon Voima Oy sähköverkko... 0800 30 7400 (24/7) Sisä-Savon Sähkö Oy Juuso Nyyssönen... 050-588 5035 arkisin (7-16) Sisä-Savon Sähkö Oy Jari Kokkola hälytinlaitteet 010 271 1930 arkisin (7-16) Häiriötiedotteet sähköverkon vikatilanne, korjaus- ja huoltotöistä Savon Voima Oy:n tekstiviestillä palveluvastaavalle, puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle. Sähkönsyöttöhäiriö hälytys osuuskunnan hälytinjärjestelmästä menee palveluvastaavalle ja varahenkilölle. Osuuskunnalla ei ole käytettävissä varavoimalaitetta. Ongelmatilanteissa on imuauto saatavissa: Eerola-Yhtiöt Oy... 040-123 9944 (24/7) Jätehuolto Arvo Ylönen Oy... 0400-27 3640 arkisin (7-16)
Pumppaamoiden sijainnit ovat tiedossa, huoltoautot löytävät hyvin paikalle. Maastomerkinnät muutoin ovat välttävällä tasolla. Talvitiet pumppaamoille aurataan tarvittaessa. Pumppaamoiden käyttötuntimääriä seurataan säännöllisesti yhteistyössä huoltoyhtiön kanssa. Pumppaamoiden huollot sovitun ohjelman mukaisesti: Eerola-Yhtiöt Oy... 040-123 9944 Pumput huolto/ korjaus: Castmet Oy... 0400-57 5566 Sähkökonekorjaus Pursiainen... 040-596 6797 ERITYISTILANTEET Terveydensuojeluviranomainen tiedottaa, mikäli kyseessä on talousvesiepidemia. Tervon kunnan ympäristöterveyspalvelut: Ympäristöterveysjohtaja vs. Jaana Partanen... 044-749 9400 Ympäristöterveystarkastaja Niina Niskanen... 044-749 9420 Ympäristöterveystarkastaja Vesa Aula... 044-749 9424 Varautumissuunnitelmaa päivitetään tarvittaessa toimintaympäristön muuttuessa. Varautumissuunnitelman on laatinut: Lempyyn vesihuolto-osuuskunta hallitus sihteeri palveluvastaava