Pietari

Samankaltaiset tiedostot
St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto

BARCELONA. Työssäoppimisen seurantamatka

Islannin Matkaraportti

SASKY koulutuskuntayhtymä. Saskyn poijjaat ja tyttelit Pietarissa

VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN

PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö

Työssäoppimassa Espanjassa

Ammattioppilaitosten Venäjä-verkoston sosiaali- ja terveysalan tutustumismatka Pietariin

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä

KIINA. Työssäoppiminen 2018

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Sukuseuran matka Pietariin

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

North2north Winnipeg Kanada

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Eurooppaan työssäoppimaan keväällä 2017?

Messumatka Tallinnaan

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA

Klubitalo on kuin toinen koti sen olohuone täällä voi olla ihan oma itsensä ilman mitään roolia tai naamiota.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

saanut taukoani tuohon aikaan sattumaan sopivasti. Ylipäätään Saksassa lounasta syödään reilusti myöhemmin kuin meillä Suomessa.

TOP-jakso Isle of Wight saarella

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika

Työelämäjakso Saksan Klevessä

Johdanto. Järjestelyt

Eibar Espanja Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen


Pietarin omatoimimatkat junalla

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

BADALONA, ESPANJA Titta Lumiaho

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

Matkaraportti: Italia

B A LTIA N K IE R R O S

MATKA PIETARIIN Susanna & Susi

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa

Majoitustoiminta ja palveluosaaminen

Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Matkaraportti. Malta Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Koulutusmatka Kööpenhaminaan keväällä 2010

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä

HELSINGIN TEKNIIKAN ALAN OPPILAITOKSEN, HELTECHIN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA

MATKARAPORTTI TARTTO Essi-Maria Lamppu

Matkaraportti : Hollanti

2&lang=de. Oleskeluaikani on , jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Tarkempi kuvaus Määrä Ajankohta Rahoitus Muuta Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla yhteyshenkilöiden

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA

Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALIPSYKIATRINEN SÄÄTIÖ MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ 2015

TOPIAS projekti / Topirkka.fi portaali.

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info

Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin

Nova Gorica, Slovenia

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Seurantamatka ja näyttöjen vastaanottaminen Espanjan Fuengirolassa

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö DEMOKAM-HANKE, TYÖELÄMÄJAKSO ULKOMAILLA. Coleraine, Pohjois-Irlanti. Aika

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Matka Kronstadtiin keväällä Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

ChiNet. Ammatillista yhteistyötä Kiinassa ja Suomessa. Aino-Reetta Väänänen Kansainvälisten asioiden koordinaattori Suomen Liikemiesten Kauppaopisto

OPET-HANKKEEN TYÖELÄMÄVAIHTO Nottinghamissa : LOPPURAPORTTI

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Suomen suurlähetystö Astana

Spurtti-projekti. Rekrytointien kielikoulutusmallien vertailua

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

-tavoitteellisesti kohti ammattiosaamista

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

21,0 m², 1h+kt,

Council Meting Portugal

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Vierailimme Sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa, Escuela Sanitario Tecnico Professional de Navarra, Pamplonassa, jossa koulutetaan opiskelijoita

Asumisen opas Turvallista ja ohjattua arkea ympäri vuorokauden Punaportin toimipaikka

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen.

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa !Tampere!

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Prosessi-, kemian- ja materiaalitekniikka. Laboratorioalan Ammatillisiin Opintoihin Tutustuminen

Tervetuloa Avioparikurssille Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

KANSALLINEN LIIKUNTAFOORUMI , Lahti

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276

Transkriptio:

Pietari 18.10 21.10.2015 Matkaraportti Venäjä-verkosto Sastamalan koulutuskuntayhtymä Annukka Halonen

SASKY kuuluu Opetushallituksen rahoittamaan ammatillisten oppilaitosten Venäjä-verkostoon. Venäjä-verkoston tuella opiskelijat voivat lähteä työssäoppimaan Venäjälle ja opettajat opiskelijoita ohjaamaan tai omalle työelämäjaksolle. Tuki kattaa matka- majoitus- ja viisumikulut. (http://www.sasky.fi) Pääsin saattamaan, tutustumaan ja ohjaamaan työssäoppimaan lähteviä SASKYn opiskeijoita Mäntän (kosmetologi), Hämeenkyrön (2 kokkia) ja Ikaalisten (puuseppä) toimipisteistä yhdessä Venäjä-asiantuntija Nikolay Karpovin kanssa. Samalla pääsin myös tutustumaan paikalliseen yhteistyökouluun, Venäjän perinteisen kulttuurin oppilaitokseen sekä koulun henkilökuntaan. Päivä 1. Sunnuntai 18.10.2015 Opiskelijat saapuivat kyytiin Tampere-Kouvola yhteyden varrelta ja pian iloinen puheensorina ja nauru raikui pitkin vaunua. Iloisia, sosiaalisia ja avoimia opiskelijoita tuntuivat olevan. Ryhmäytyivät mainiosti matkan aikana. Huoli tuntuikin nousevan lähinnä siitä mahtaako aika lainkaan riittää kaikkeen siihen mitä haluavat jakson aikana kokea ja nähdä. Juna saapui Pietariin kolmen aikaan ja Nikolayn tilaaman pikkubussin kyytiin. Taksilla kulkeminen oli edullista ja hintaan kuului se, että bussi oli käytössämme 3 tuntia. Todella kätevää, opiskelijoiden laukkumäärä oli nimittäin aikamoinen.. Pikkubussi kuljetti meidät rautatieasemalta tyttöjen majapaikkaan. Majapaikan edustalla oli heidän edustajansa paikalla. Sovittiin käytännön asioista ja tytöille jaettiin huoneet. Majapaikalta matka jatkui kävellen asioita hoitamaan Majapaikan rekisteröinti ja maksuasiat hoidettiin toimistolla n. 10 min kävelymatkan päässä. Paikalla on englanninkielinen toimistohenkilö, jonka kanssa varmasti asioiden hoito ongelmatilanteissakin luonnistuu.

Toimisto, jossa hoidettiin asunnonvuokrauksen paperiasiat kuntoon ja rekisteröinti Opiskelijoiden majoituspaikan sisäänkäynnin porttikonki Joissakin kerroksissa jäätiin kaipaamaan lamppua. Ulkopinnat, hissi ja käytävä ovat kunnostuksen tarpeessa. Tilanne on Venäjällä tyypillinen. Asunnon omistajat kun eivät maksa samaan tapaan vastiketta kuin Suomessa, jonka avulla yhteisiä tiloja pidetään kunnossa

Huone Majoituspaikka vaikutti sisältä hyvältä. Jokaisella opiskelijalla on oma yksiö. Asunnoista löytyy pesukone, jääkaappi, kaasuhella, mikro, vuodesohva ja pieni vaatekaappi sekä suihku ja vessa. Ulkoinen pinta saattaa olla rapistunut, mutta sisätilat ovat hyvät. Turvallisuutta lisää useammat lukitut ovet.

kolmella avaimella sisään ensin ulko-ovesta.. sitten porraskäytävästä omaan soluun ja lopuksi oman huoneen avain.. Majoitus paikka Grafskiy pereulok, 7 (http://www.booking.com/hotel/ru/stn-apartments-on-grafskiy.fi.html?aid=376382;label=bookings-fiixvpxecjdyhar87r1tsexws61518703216%3apl%3ata%3ap1%3ap2%3aac%3aap1t1%3aneg%3afi%3atikw d- 334108349%3Alp1030847%3Ali%3Adec%3Adm;sid=ab7931472f7ae39033d2bc3d43dd46d6;dcid=4;dist=0;g roup_adults=2;room1=a%2ca;sb_price_type=total;srfid=63bb9fcf7bf7c3a5d8733ef57c520d7110c8b64dx1 55;type=total;ucfs=1&)

Asuntoasioiden hoitamisen jälkeen vaihdettiin rahaa. Pietarista löytyy useita rahannosto pisteitä sekä rahanvaihto pisteitä. Suositeltavan, turvallisen valuutan nostopaikan tunnistaa vihreästä logosta, tosin muitakin hyviä vaihtoehtoja löytyy. Yksi oleellisimmista hoidettavista käytännön asioista lienee myös puhelinasiat. Opiskelijat hankkivat käyttöönsä Venäläisen liittymän, jonka avulla heidän on mahdollista pitää keskenään edullisemmin yhteyttä sekä saavat käyttöönsä myös nettiä. Parhaimman kattavimman liittymän (4 vk) hinta oli 500 ruplaa, eli tämän hetkisellä kurssilla kyseessä oli varsin edullinen paketti. Varsin suositeltava hankinta siis. Ensimmäisen päivän asialistalla oli myös lähialueeseen tutustuminen ja lähikaupan löytäminen, josta opiskelijat pääsivät hankkimaan tarvittavia ruoka ym. hankintoja. Läheltä asuinpaikkaa löytyikin laadukas kauppakeskus. Omatoimiset tytöt totesivat tässä kohdin (klo 20), että pärjäävät kyllä ja lähettivät meidät Nikolayn kanssa hoitamaan omat majoitusasiamme kuntoon. 2. Päivä 19.10.2015 Tutuimme venäjän perinteisen kulttuurialan oppilaitokseen, jossa meidät vastaanotti koulun vararehtori ja kv-vastaava.

Vararehtori (kuvassa) ja koulun kv-vastaava otti meidät vastaan oppilaitoksessa ja esitteli koulun toiminnan. Kuva on koulun museosta, jossa esillä koulun historia. Opaskierros jatkui eri huoneisiin, joissa kussakin esillä koulun opiskelijoiden opinnäytetöitä. Opinnäytetyöt jäävät koululle ja osaksi koulun historiaa. Opinnäytetöitä eri aloilta

Yksi pysäyttävimmistä kokemuksista oli tutustuminen oppilaitoksen ns. vanhaan huoneeseen, joka esitteli toisen maailmansodan aikaisen kodin Pietarin piirityksen ajalta. 900 päivää ja 900 yötä 1941-1945. Puualan oppilaitos Rehtori ja vararehtori vastaanottivat meidät ja esittelivät talon.

Opinnäytetöitä puualalta Puualan pajat Oonan tutor opiskelija Igor.

Opiskelijaruokala ja päivän lounas Alkusalaatti ja keitto, pääruoka ja aterian päätteeksi teetä ja pullaa.

Päivä päätettiin tutustumalla Sokos Hotelli Palace Bridgeen, eli kokkien ja kosmetologin työssäoppimispaikkaan. Täällä meidät vastaanotti Larissa, hotellin englanninkielen opettaja ja kv-asioiden vastuuhenkilö. Kierrettiin ja tutustuttiin taloon. Saatiin tytöille kulkukortit ja tavattiin heidän osastojen esimiehiä ja tulevia työssäoppimisenohjaajia. Työssäoppimispaikalta matkasimme opiskelijoiden majoituspaikkaan metrolla, jotta matka tulisi opiskelijoille tutuksi ja samalla opiskelijat saivat hankittua metrokortit joille voivat matkoja ladata. Pietari on suurkaupunki ja liikenne sen mukainen. Ruuhkaa ja ihmisiä riittää, metrossakin. Turhaan ei varoiteta taskuvarkaista. Suositeltavaa onkin pitää mahdollisimman vähän tavaraa mukanaan, varsinkin ruuhka-aikoina. Työ- ja majoituspaikan väliselle yhteydelle tarvitaan kaksi vaihtoa ja aikaa ruuhkattomana aikana kuluu noin tunti. 3. Päivä 20.10 Kolmantena päivänä opiskelijat aloittivat työssäoppimisen. Kokit ja kosmetologi Sokos Hotelli Palace Bridgessä ja Puuseppä opiskelija puualan oppilaitoksessa. Olin mukana tutustumassa kokkien työssäoppimisen ohjaajaan ja keittiöpäällikköön. Ensimmäinen työ- ja koulupäivä sujui kaikilla hyvin. Päivän aikana kävimme Nikolayn kanssa katsomassa, että myös puuseppä-opiskelijalla kaikki oli hyvin ja hienosti oli opiskelija jo ensimmäistä lusikkaa vuolemassa. Illalla kokoonnuimme yhteiselle illalliselle päivittelemään kuulumisia, kertaamaan tärkeitä asioita ja varmistamaan, että opiskelijoilla on kaikki hyvin.

4. Päivä 21.10 Aamu kului rekisteröintipapereiden hakemisessa ja opiskelijoille toimittamisessa. Aikaa paikasta toiseen kulkemiseen kuluu ruuhkassa runsaasti. Tällä kertaa aikaa nähtävyyksiin tutustumiseen ei jäänyt, mutta hyvän katsauksen tämän päivän Venäjästä ja sen arkipäivän kulttuurista sain. Opiskelijoiden (ja meidän mukana olijoiden) todella lämmin vastaanotto lämmitti. Meille annettiin aikaa ja haluttiin näyttää ja kertoa miten asioita hoidetaan ja ketkä opiskelijoiden asioita ovat hoitamassa. Tuli tunne, että opiskelijoista todella kannetaan vastuuta ja pidetään huolta. Vastaanottavan koulun henkilökunta osallistuu ja järjestää opiskelijoillemme omien opiskelijoidensa kanssa vapaa-ajan ohjelmaa, joten antoisa ja elämää rikastuttava jakso on varmasti heillä edessä. Matka oli antoisa. Pääsin tutustumaan paikallisen yhteistyökoulun henkilöstöön ja toimintaan sekä kaikkien opiskelijoiden työssäoppimispaikkoihin tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä.