MATKARAPORTTI TARTTO Essi-Maria Lamppu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MATKARAPORTTI TARTTO 27.3.2011-22.4.2011. Essi-Maria Lamppu"

Transkriptio

1 MATKARAPORTTI TARTTO Essi-Maria Lamppu

2 Hain vuonna 2010 syksyllä vaihtoon. Olin jo pitkään miettinyt vaihtoon lähtöä, sillä uskoin sen olevan ainutkertainen mahdollisuus päästä tutustumaan johonkin muuhun maahan. Halusin päästä tutustumaan jonkin muun maan tapoihin niin parturi-kampaaja alalla kuin myös yleisesti. Vaihtoon lähtö kiinnosti minua myös erittäin paljon kielen kehittämisen kannalta. Kun kevät 2011 koitti, sain ilmoituksen vaihtopaikasta Tarttoon, Viroon. Innostuin ajatuksesta heti, ja aloinkin saman tien suunnitella matkaan lähtöä. Ennen matkaan lähtöä täytyi sopia vapaata työpaikastani sekä käydä muutamissa tapaamisissa koordinaattorin kanssa. Koordinaattori kertoi kaiken matkaan lähtemisestä, siellä toimimisesta, sekä antoi myös kielivalmennusta. Tartto kaupunkina oli minulle ihan vieras. Tallinnassa olinkin muutaman kerran käynyt aikaisemmin. Ennakko-odotuksia ei minulla kauheasti ollut. Odotin vain innolla reissuun pääsemistä sekä uuteen paikkaan tutustumista. Lähtöpäivä tulikin nopeasti eteen. Matkaan lähdin luokkalaiseni Rebeccan kanssa, aamulla Olimme ostanet laivaliput muutamaa päivää aikaisemmin. Laivamatka taittuikin nopeasti, ja pian olimme taksissa matkalla terminaalilta bussiasemalle. Hyvän kieliopetuksen pohjalta onnistuimme ostamaan vironkielellä bussiliput Tallinnasta- Tarttoon. Bussimatka sujui mutkattomasti, tie oli pitkä, suora ja matka kesti 2,5 h. Matkustaminen oli selkeää, kaikki oli sovittu etukäteen ja Tarton bussiasemalla meitä olikin vastassa Tarton ammattiopiston pakettiauto, hakemassa meitä hotellille.

3 hotellipuolen. aloilleen. Ensimmäiset mielikuvat Tartosta olivat hieman ihmetteleväiset. Ilma oli sumuinen ja talvisen synkkä, joten nopeasti kaupungin läpiajo ei heti antanut sitä parhainta mielikuvaa. Kaupunki tuntui pieneltä. Ajoimme suoraan Tarton ammattiopistolle joka sijaitsi keskustasta noin 3km päässä. Ammattiopisto piti sisällään myös opiskelijamajoituksen sekä Saimme saavuttuamme heti huoneen avaimet ja pääsimme asettumaan Asuinhuoneemme oli hotellin puolella. Asuntomme oli kaksio, jossa oli kaksi erillistä huonetta, yhteinen wc-suihkutila sekä keittiö. Asunto oli juuri sopivan kokoinen. Majoitus hotelliasuntolassa maksoi neljältä viikolta 47, hinta sisälsi myös intternetyhteyden käytön koko aikaisesti. Tarton ammattioppilaitos on aloiltaan monipuolinen. Koulussa pystyy opiskelemaan niin kauneudenhoitoalan ammatteja, kuin myös ravintola-alaa sekä rakennusalaa. Koulu on iso keskus mikä pitää sisällään paljon erialan palveluja. Ammattiopistossa on hienot opiskelutilat erialojen opiskelijoille. Hotellissa oli myös iso määrä erilaisia palveluja niin hotellivieraille kuin myös opiskelijoille. Melkein päivittäin kävimme koulun ravintolassa. Tätä ravintolaa pyörittivät opiskelijat opettajien johdolla. Opiskelijakokit tekivät ruoan, sekä tarjoilijaopiskelijat hoitivat tarjoilupuolen. Suosittuja palveluja olivat myös kosmetologi opiskelijoiden pyörittämä hoitola, sekä salonki

4 missä parturikampaaja opiskelijat työskentelivät. Tiloista löytyi myös yksityiseen käyttöön varattavissa olevat sauna osastot sekä solarium. Aloitimme työt heti seuraavana päivänä saapumisen jälkeen. Ensimmäisen viikon työskentelimme koulun salongissa. Salonki oli iso ja mukavasti sisustettu. Työpäivät alkoivat klo11 aikaan ja loppuivat viimeistään klo19. Ensimmäisenä päivänä tapasimme ryhmän, keiden kanssa tulisimme työskentelemään. Ryhmä otti meidät heti hyvin vastaan ja kaikista sain positiivisen ensivaikutelman. Oppilaat olivat puheliaita ja erittäin kiinnostuneita meistä. Pääsimme tekemään asiakkaita jo heti ensimmäisenä päivänä. Opettajat antoivat meidän työskennellä itsenäisesti sekä omassa rauhassa. Apua saimme heti jos sitä tarvitsimme. Asiakkaita oli meillä laidasta laitaan, ikäluokat vaihtelivat paljon. Vanhempien ihmisten kanssa usein törmättiinkin pieneen kielimuuriin, mutta niistä selvittiin helposti ihanien ryhmäläistemme avustuksella. He tulivat heti tulkeiksi kun vaan pyysimme. Koulussa sijaitsevassa kampaamossa toteutettiin kaikkia parturi-kampaajan töitä, niin permanentteja kuin leikkauksia sekä värejäkin. Näitä kaikkia töitä pääsimme myös tekemään.

5 Hinnat olivat erittäin edullisia. Oppilaat kertoivat, että hinta koostuu ainekuluista enimmäkseen. Itse tehdystä työstä tulee vain pieni osa hintaan. Toimintatavat ovat hyvin samankaltaisia kuin Suomessa. Uusia tekniikoita ja lisä treeniä sain kone-ajoon, sitä tulikin käytettyä melkein jokaisessa miestenhiustenleikkuussa.

6 Toisen viikon työskentelimme Struvessa. Tämä kampaamo sijaitsi Tarton keskustassa. Struven kampaamossa työvuoromme alkoi klo 9 aamulla ja loppui viimeistään klo17. Keskustaan matkustimme bussilla, joka lähti aivan koulumme vierestä, pysäkille kävelimme noin 3 minuuttia. Matka bussilla keskustaan kesti vain kymmenisen minuuttia. Struven kampaamo oli hieman pienempi kuin koulun. Struvessa sain tehdä asiakkaita paljon. Päivät menivät nopeasti ja ongelmitta. Työskentely kampaamossa oli rentoa. Asiakkaita tehtiin, mutta aina välillä sai huilahtaa ja viettää aikaa kahvin merkeissä luokkatovereitten kanssa. Keskustaan oli helppo matkustaa, ensimmäisien päivien aikana eräs ystävämme luokaltamme vei meidät iltaisella tutustumaan kaupunkiin ja opetti meidät matkustamaan siellä. Turistikierros kaupunkiin aukaisi positiivisesti mieltäni keskustan suhteen. Keskustasta löytyi viehättävä vanhakaupunki ja vastapainoksi oli myös niin sanottu uusi puoli, missä sijaitsi ostoskeskukset. Vanhassa kaupungissa sijaitsi myös Tarton yliopisto mikä olikin erittäin näyttävä rakennus. Tarton Yliopisto on erittäin kansainvälinen, Suomalaisia opiskelijoita siellä on suuri joukko. Tarton keskustan jakaa poikki joki. Joenedusta onkin mukava paikka ajanviettoon aurinkoisina päivinä.

7 Vapaa- aikana monesti lähdimme vain keskustaan pyörimään. Tartossa kahvilakulttuuri on aivan eritasolla Suomeen verrattuna. Kahviloissa oli aina tarjolla tuoreita kakkuja ja myös edullisesti ruokaa. Kahviloissa usein vietimmekin aikaa istuen kahvin ja kakun äärellä. Lempikahvilakseni muodostui Taskukauppakeskuksen Cookbook kahvila. Kyseinen kahvila oli yhdistetty kirjakauppa, sekä kahvila. Keskustassa oli myös erinomaiset ostosmahdollisuudet. Kahdesta isosta kauppakeskuksesta löytyi paljon kauppoja joita Suomessa ei edes ole. Hintataso usein vaatteissa oli sama kuin Suomessa, mutta välillä saattoi tehdä hyvinkin edullisia löytöjä. Keskustasta lähti suora ilmainen bussiyhteys Viron isoimpaan kauppakeskukseen, Lôunakskukseen. Kauppakeskus sijaitsi noin 5-7 km päässä keskuksesta. Muutaman kerran luokkalaisemme veivät meidät illalla tutustumaan yö-elämään. Tartossa on erilaisia pieniä sekä suuria pubeja. Useimmat niistä ovat tunnelmallisia ja mukavia paikkoja viettää iltaa.

8 Kaikin puolin Tartto teki lähtemättömän vaikutuksen. Ihmiset niin opettajat kuin luokkatoverit olivat niin ystävällisiä ja ihania. Opettajat antoivat vain positiivista palautetta työskentelystäni, joten matka jo työnkin puolesta oli onnistunut. Työharjoittelupaikkana voin hyvin suositella Tarttoa. Työskentelytilat ovat kympin luokkaa, ja asiakkaita saa tehdä laidasta laitaan. Milloinkaan ei tullut päivää, jolloin olisi joutunut vain tyhjänpanttina seisoskelemaan. Työtoverit sekä opettajat ovat kannustavia, mukavia, sekä helposti lähestyttäviä. Isona plussana Tartossa on myös se, että siellä pääsee kehittämään Englannin kieltä, sekä myös pääsee oppimaan Viron kieltä. Suomea ei Tartossa tule kuulemaan. Kaupunkina Tartto taas pystyy tarjoamaan hyvät vapaa-ajanvietto mahdollisuudet. Koko työharjoittelujakso ylitti odotukseni kaikin puolin ja takaisin tulo olikin erittäin vaikeaa. Kuka nyt olisikaan iloinen, kun jonkin mahtavan joutuu jättämään taakseen. Onneksi tämä mahtava kokemus on ja pysyy aina mielessäni ja matka takaisin paikkaan missä tunsin oloni erittäin tervetulleeksi, vie vain sen 4-5 tuntia Helsingistä.

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km.

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km. Matkaraportti (Espanja 28.9-26.10) Sirelyn Kuldmets Hotelli-, ravintola- ja catering-ala Restaurante Casa Solla Avda. Sineiro, 7, 36005 San de Poio Pontevedra www.restaurantesolla.com Vastasiko työpaikka

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

KOS15A

KOS15A MATKARAPORTTI Anne Ylispangar VIRO, TALLINNA Susanna Partala 4.11.-14.12.2016 KOS15A Perjantai 4.11.2016 Perjantai aamuna lähdimme matkaan Ylivieskan matkahuollosta klo 5.00. Matka Helsinkiin taittui kahden

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto

St.Petersburg. Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen. Savon ammattiopisto St.Petersburg Sami Julkunen, Leila Jokelainen, Anni Pöllänen, Emmi Vainikainen ja Marianne Honkonen Savon ammattiopisto Mitä, Missä ja Milloin? Kävimme vierailemassa Venäjällä, Pietarissa. Tarkoituksena

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

Matkaraportti : Hollanti

Matkaraportti : Hollanti Matkaraportti : Hollanti Opiskeluala: Turvallisuusala Vaihtoajan kesto : 5 viikkoa Koulu: Rjin Ijssel; Arnehm Olin Hollannissa vaihto-opiskelijana luokkatoverini kanssa viisi viikkoa Arnhem nimisessä kaupungissa.

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Matkaraportti. Elintarvike-ala (leipuri-kondiittori)

Matkaraportti. Elintarvike-ala (leipuri-kondiittori) Elintarvike-ala (leipuri-kondiittori) Matkaraportti Työharjoittelupaikka ja aika: 27.2.-23.3.2018. Café Decker, Hauptstraẞe 70, Staufen im Breisgau, Saksa. Työharjoittelupaikkani oli Café Decker niminen

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Työssäoppiminen Ruotsissa Iita Jaakonaho

Työssäoppiminen Ruotsissa Iita Jaakonaho Työssäoppiminen Ruotsissa 5.7.-15.12.2017 Iita Jaakonaho Pitkän työssäoppimispaikan etsinnän jälkeen sain mahtavan tarjouksen lähteä suorittamaan työssäoppimisjaksoni Ruotsiin. Päätös piti tehdä pikaisesti

Lisätiedot

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana. Ammattiopisto Tavastian Hotelli-, ravintola-, catering- ja elintarvikeosaston opiskelijat (8) ja opettajat (2) osallistuivat Vana-Vigalan Tehnika ja Teeninduskoolin hallinnoimaan Nordplus junior Vocational

Lisätiedot

Kosmetologi/kosmetiikkaneuvoja Eesti Iluteeninduse Erakool, Lootsi 10, Tallinna, Viro.

Kosmetologi/kosmetiikkaneuvoja Eesti Iluteeninduse Erakool, Lootsi 10, Tallinna, Viro. Työssäoppiminen Virossa 13.8.2017-22.10.2017 Kosmetologi/kosmetiikkaneuvoja Eesti Iluteeninduse Erakool, Lootsi 10, 10151 Tallinna, Viro. Www.iluteeninduskool.ee Työpaikka Työtehtävinämme oli jalkahoidot,

Lisätiedot

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Eemeli Kemppainen Sähkö13L Lounais-Suomen ammattiopisto Novida Työssäoppimisjakso Ranskassa Lähdin kansainväliselle-työssäoppimisjaksolle Lauri Laivorannan

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa. Elisa & Amanda

Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa. Elisa & Amanda Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa Elisa & Amanda Hello Buztintxuri Suoritin kuuden viikon kansainvälisen työssäoppimisen Hello Buztintxuri nimisessä päiväkodissa. Työmatka kesti noin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi 1 Kanada 2015 Gea Schumann Merkonomi 2 Perustietoa Lähdin 31.12 kuukauden kestävälle matkalle Kanadaan. Olimme osallisena FinAl 2.0 projektissa ja pääsimme mukaan muutamiin isoihinkin tehtäviin. Majoituksena

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

EDINBURGH JANNE STELLBERG

EDINBURGH JANNE STELLBERG EDINBURGH JANNE STELLBERG EDINBURGH PALETTE Edinburgh Palette on tuo vieressä näkyvä rakennus. Se tarjoaa työskentelytiloja taiteilijoille ja pienille yrityksille. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee ei

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Ensimmäinen työviikko alkoi vasta keskiviikkona. Ensimmäisinä päivinä valmistimme sarjatyönä housuja, ompelin suoraommelosuudet lähes kokonaan, ja

Ensimmäinen työviikko alkoi vasta keskiviikkona. Ensimmäisinä päivinä valmistimme sarjatyönä housuja, ompelin suoraommelosuudet lähes kokonaan, ja Nimi: Elena Sirén Ryhmätunnus: ompelijakisälli, OMKA1608B Ulkomaanjakson kesto: 4 viikkoa Työpaikan nimi ja toimiala: Ifeelnut, vaatetusala Kohdemaa ja kaupunki: Espanja, Bilbao Työssäoppimisen ohjaaja:

Lisätiedot

Joonas Hietava. Vaihtoraportti by

Joonas Hietava. Vaihtoraportti by BRNO Czech Republic Vaihtoraportti by Joonas Hietava Alkujännitys Kun sain tietää, tää että lähtö oli varma, oli sisimässä ii äsekaisia kii tunteita. Toisaalta olin todella innoissani, mutta myös pelko

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

SASKY koulutuskuntayhtymä. Saskyn poijjaat ja tyttelit Pietarissa

SASKY koulutuskuntayhtymä. Saskyn poijjaat ja tyttelit Pietarissa SASKY koulutuskuntayhtymä Saskyn poijjaat ja tyttelit Pietarissa SASKY koulutuskuntayhtymä N. 3000 ammatillista opiskelijaa, henkilöstöä 560 9 eri ammatillista oppilaitosta, 11 eri kampuksella, lisäksi

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

KIINA. Työssäoppiminen 2018

KIINA. Työssäoppiminen 2018 KIINA Työssäoppiminen 2018 MIKSI HALUSIN KIINAAN? Täysin erilainen kuin Suomi Todella suuri valtio Talous kasvaa huimaa vauhtia Onnistunut luomaan laajan ja aktiivisen markkinaverkoston ympäri maailman

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

Pietarin omatoimimatkat junalla

Pietarin omatoimimatkat junalla Pietarin omatoimimatkat junalla Allegro-juna vie Kouvolasta Pietariin vain 2 tunnissa 20 minuutissa keskustasta keskustaan ja passi- ja tullimuodollisuudet hoituvat kätevästi junassa, omalla paikalla istuen.

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Raportti ulkomaanjaksosta

Raportti ulkomaanjaksosta Raportti ulkomaanjaksosta Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, mielenterveys- ja päihdetyö Harjoittelupaikka: ACLAD, La Coruña http://www.xn--acladcorua-19a.es/ jakson kesto: 1.10-26.10.2018

Lisätiedot

HARJOITTELU MÁLAGASSA AT4WIRELESS-YRITYKSESSÄ. Mikko Hökkä TTE4SN5Z

HARJOITTELU MÁLAGASSA AT4WIRELESS-YRITYKSESSÄ. Mikko Hökkä TTE4SN5Z HARJOITTELU MÁLAGASSA AT4WIRELESS-YRITYKSESSÄ Mikko Hökkä TTE4SN5Z HARJOITTELUN SUUNNITTELU Aloin suunnitella vaihtoharjoittelua jo tammikuussa 2008, kun sain tiedon harjoittelusta omalta opettajaltani.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

Hanke: Matkalla mestariksi JEDUsta 2014 2016 Kansainvälinen täydennyskoulutusjakso Virossa, Tartossa

Hanke: Matkalla mestariksi JEDUsta 2014 2016 Kansainvälinen täydennyskoulutusjakso Virossa, Tartossa Hanke: Matkalla mestariksi JEDUsta 2014 2016 Kansainvälinen täydennyskoulutusjakso Virossa, Tartossa Sari Hauhtonen Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Oulaisten ammattiopisto/ ravitsemis- ja puhdistuspalveluyksikkö

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

Loppuraportti OPET-projekti

Loppuraportti OPET-projekti Loppuraportti OPET-projekti HENKILÖTIEDOT Johanna Jussila Omnia, Lakelan toimipiste Tel: 046-8515142 email: johanna.jussila(a)omnia.fi TYÖYKSIKKÖ Hotelli Libyan Princess Main Street, Paleochora 73001,

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn värikkäitä hetkiä Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinn Toompuiestee 27 / Paldiski mnt 4, Tallinn 10149, Viro Puh. + 372 62 88 100 Faksi + 372 62 88 101 info.meriton.tallinn@rezidorparkinn.com

Lisätiedot

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat Kuljetus Oy Håkan Eriksson Ab (+358400596227) M/S Superstar (TALLINK GRUPP) (EST +3726409800) (FIN +358918041) Majoitus Tallinn Spa & Conference Hotel (SADAMA 11A, TALLINN 10111 VIRO) (EST +3726301000)

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Osaamisalan harjoittelujakso

Osaamisalan harjoittelujakso Osaamisalan harjoittelujakso Ympäristö Plymouth sijaitsee Lounais-Englannissa ja on vanha merenranta kaupunki Asukasluku kaupungissa on n. 256 000 Maasto on hyvin mäkistä, kaupunki sijoittuu kahden joen

Lisätiedot

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015 Unkari Unkari on sisämaavaltio jonka pinta-ala on noin 93 000 km². Maan asukasluku on noin 10 miljoonaa. Unkarin pääkaupungissa Budapestissä asuu noin 1,7 miljoonaa

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Gnesta, Ruotsi. Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014. Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015

Gnesta, Ruotsi. Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014. Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015 Gnesta, Ruotsi Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014 Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015 Lähdin suoritamaan työssäoppimistani maaseudun rauhaan Ruotsin Gnestaan. Gnesta on noin 10 000 asukkaan

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala

HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala HOTELLI- RAVINTOLA- JA CATERINGALAN PERUSTUTKINTO, kokin osaamisala OPISKELIJAN NIMI: Tämä arviointikaavake on tarkoitettu opiskelijan itsearvioimistaitojen vahvistamiseen ja työpaikkaohjaajan käyttöön:

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot