MATKALENNOLLA Tuuli tulee suunnasta WSW jokseenkin Vesiksen 25 kiitotien suuntaisena. J on houkutellut paikalle ilmeisen vastahakoisen toimittajatytöntyllerön. Hän seisoskelee kamera olalta roikkuen, kynä ja lehtiö kädessä lähtöpaikan lähellä. K hinaa autolla varmaan tapaansa. Riipparityyppiset lähdöt sopii Simballe varsin kunnioitettavan liukkautensa vuoksi hyvin. Yritän vilkuttaa tytölle jarrusta irroittamatta kunnes huomasin sen näyttävän joltain epätoivoiselta paniikkireaktiolta. Onneksi toimittja keskittyy vain lehtiöönsä. Käännän tonnissa nopeasti itään. Ajoin taas parhaan noston läpi kuten tavallisesti. Saan kuitenkin tuurilla ja kovalla väännöllä toisen tonnin lisää. Se ei ole paljon ja katselen jo laskupaikkaa mustaan kesantopeltoon jota joku kone myllää niin että pöly tupruaa. Pölypilvi painuu kohti metsänreunaa tuulessa ja nousee siitä ylös loivaa rinnettä.sinne siis pian. Se onkin ihan putki (tai rinne)ja vie neljä metriä sekunnissa liki kolmeentuhanteen jalkaan. Soranottoalueen päältä löydän vaivalla senverran apuja että uskon pääseväni metsäalueen yli. Löydän peniä kuplia ja olen jonkun sahalaitoksen nosteessa aika korkealla. Noston paikan löytää hajusta. Juuri kuivaamosta tulleet laudat tuoksuu pihkalle ja lämmin ilma nostaa mukavan rauhallisesti. Idässä näkyy suuri Cu -pilvi ja J huutelee radioon tänne, tänne. Olen aurinkoisen rinteen alla kaurapellon päällä kun väistän sähkölinjaa länteen päin. Pellolta alkaakin reipas noste. 3000 jalkaan todella vauhdilla, siellä alkaa riepottaa ja nosto loppuu. Vai pettikö pokka?

Liukuilen itään, alla Kymijoki. Eikä edes siltaa näy missään. Jokea seuraillen pohjoiseen kunnes maantiesilta näkyy. Maihin joen länsipuolelle kaurapeltoon. Vilja vähän sotkeutuu ja kannan siiven talon pihaan. J huutelee radiosta jotain. Pihaan ajaa valtaisan kokoinen traktori perässään hiukan taloa pienempi peräkärry. Kun viittoilen kuskille niin hän lasketuu tikkaita myöten alas ja kyselee mikä hätänä. Kerron sotkeneeni viljaa ja tarjoan korvausta.kuski osoittautuu talon nuoreksi emännäksi ja naureskelee; eiköhän sitä jäänyt pystyynkin ihan tarpeeksi, isäntä on puimassa rypsiä ajan sitä siiloon tässä. Pariskunta kävi myöhemmin tandemlennolla Vesiksellä. Soittelen pikkuj;lle voisiko tulla hakemaan. Tuleekin tunnin kuluttua. J oli myös soittanut, oli jotain 50 km idempänä jonkun kirkon luona. Löydetään kirkko ja J kirkonmäeltä sankan yleisöjoukon keskeltä. Vahinko että kameran jätin autoon. Kun oli ensimmäinen lento Simballa niin en voinut ottaa ilmakuvia, vaan halusin pitää kahvoista kunnolla kiinni. Olihan termiikkiä kuitenkin. Traktoria taloa ja varsinkin emäntää varten olisi kamera ollut hyvään tarpeeseen. Opiksi kaikki. JoukoA

Melomassa Kaitumissa Mielittiin etsiä ennen melomattomia jokia, puroja ja vesiä. Luultiin sellaisia jo löytyneenkin. Mutta vielä mitä joku iltasanomien inkkariporukka ainakin on käynyt Sjaunjajärvellä, ehkä ylempänäkin. Ja senjälkeen joku muukin,jotain kuviakin on ollut jollakin retkisivustolla. Jotain eksotiikkaa pitää löytää. Vähän muuta kuin lähivedet ja puroset kun jokainen kivenkoste osataan ulkoa vaikka pimeällä. Ajoitus yritetään hoitaa niin, että vettä vielä olisi muttei hirveesti hyttysiä. Tämähän ei satu joka vuosi samaan aikaan. Lähdetään kuitenkin jo toukokuun puolella vaikka kevät onkin vähän myöhässä.ajetaan autoilla ylöspäin ja annetaan sitten virran tuoda alas. Kuulostaa järjelliseltä, Ville ja Tuulakin uskoo jaksavansa alamäkeä,eikä korkeuskäyrien tiheys kartalla näytä aivan hurjalta. Ajellaan eestaas, niin että saadaan kamat Satihauren luoteispäähän ja toinen auto Porjukseen ja toinen Vietakseen josta Make ja minä sitten kävellään kajakkien luo. Pariskunta onkin sillävälin aloittanut kajakkien kuormaamisen ja huomannut heti että kaikki kaljat ei millään mahdu kyytiin. Niinpä alamme lastata oluita nahkaleileihin ihan varmuuden vuoksi vaan. Tuoreetkin puut palaa hyvin tuulessa ja Porjuksesta tuodut grillkorvit maistuu. Vielä aamullakin tuulee kaakosta. Liki Päijänteen pituinen saareton selkä tuo yli metrisiä laineita matalaan rantaan. Iltapäivällä märkä lähtö ja pian huomataan parhaaksi kääntää selkä tuuleen. Surfaillaan salmesta Gagirjärvelle. Salmessa on voimakas virtaus vastaan. Tuuli auttaa tuon hankalan parisataa metriä. Kun tullaan Gagirille tuuli hieman asettuukin. Koillisrannan jyrkänne varmaan suojaa koska tuuli on kääntymässä idän kautta pohjoiseen. Melotaan vasenta rantaa muutaman puronsuun ohi ja leiriydytään tulvivan puron lahdelmaan suojaisaan paikkaan. Pilvet kiitää nyt lounaaseen, mikä tietänee viileää yötä. Joku ihme roottori aiheuttaa sen, että täällä tuulee lounaasta. Ei onneksi kovasti. Lähden Villen kanssa katsomaan järven pohjukkaan. Tunnin väännön jälkeen saa vedenpinta vaahtokuoren ja pian alkaa kohinakin kuulua. Vesi putoaa useana portaana, kyllä siinä olisi luuppireikiäkin, mutta ei meille. Ylöspäin pääsisi vain kantamalla. Paitsi että maasto näyttää aika pahalta. Jotain nelisenkymmentä metriä ylempänä olisi Teusajärven pinta. Sen pohjoispäässä Teusatuvat hiihtäjien suosima taukopaikka talvella. Alaspäinhän meidän piti mennä. Tulipa nähdyksi tämäkin järvi. Ville lähtee leiriin vauhdilla, jään yksin lipittämään hiljaa. Aurinko valaisee huiput vaikka pinnassa hämärtää. Annan virran viedä. Jotenkin näen maiseman ja itseni kuin jostain ylhäältä. Tuulenpuuska hiukan keikauttaa heti tunnen pulssin hitaana ja raskaana neopreenikaulusta vasten.konehan on käynnissä. Tankkaamaan siis.

Torstai. Aurinko on jo korkealla laskiko se ollenkaan kun hiivin kahvinkeittoon.tuuli on kuin onkin kääntynyt pohjoisen puolelle. Puretaan leiri vikkelästi ja käännetään taas selkä tuuleen. On aika kylmä mutta matka joutuu virran ja tuulen avulla. Poiketaan jonkun kerran rantaan murkinalle. Ville paahtaa edelle kauas ja palaa takaisin. Sanoo tietävänsä missä ollaan ja yllyttää jaksamaan vielä pari tuntia. Melontaa siis yhteensä yli kaksitoista tuntia.jaksetaanhan me ja kyllä kannattikin. Rantaudutaan upeaan ikimännikköön jota ilta-aurinko mukavasti lämmittää. Hikiset neopreenit pois ja kevyttä lämmintä ylle. Emme kyllä kestä moisia päivämatkoja montaa peräkkäin näillä hemmetin lullukoilla. Olemme melkein Satisjärven kaakoispäässä. Rantaviiva ulottuu aivan kanervikkoon. Tämä järvi kuuluu varastoaltaiden ryhmään, johon voimantuottoa varten varastoidaan yhteensä noin sata kuutiokilometriä vettä. ( Päijänteessä on vettä jotain kymmenisen kuutiokilometriä). Paras päästä pois ennenkuin Göteborgissa oleva automaattinen ohjauskeskus avaa luukut ja pinta laskee kymmeniä metrejä. Perjantai. Tästä pitäisi löytyä polku, joka vie ylös Riteljoen latvajärvelle. Löytyykin vanha ura, on jopa polun poikki ladottuja maatuneita rankoja, joiden päällä kajakki liukuu ylämäkeen suht kivasti. Tästä on muutkin kulkeneet ei tosin ihan halähiaikoina. Mitään järveä emme löydä. Tulemme aukiolle jonka toisella puolella virtaa vuolas ihan melottava puro. Sen täytyy olla Riteljoen latvaa.

Ollaan rajusta alusta ja raahaamisesta senverran poikki että päätetään leiriä aukiolleainakin yhdeksi yöksi. Make virittelee virveliään ja lähtee takaisin Satikselle. Minä lähden tutkimaan ympäristöä. Pohjoisen suunnassa suon takana maasto kohoaa ja tulen aihkipetäjiä kasvavalle mäelle. Kasvava on ihan väärä sana, kyllä nämä ovat kasvaneet joskus tuhat vuotta sitten. Kun olosuhteet ovat olleet kasvulle suotuisammat. Nyt ne vain seisovat siinä mahtavina ja rauhallisina paikoillaan. Kenties kuiskaten neuvottelevat siitä mihinpäin kannattaisi lähteä astelemaan. Sitä kuiskailua satunnaisen kulkijan tulee kunnella herkällä korvalla. Lauantai.Pariskuntamme on aikaiseen liikkeellä. Ovat kiikaroineet lintuja. Varsinkin Tuula on aivan haltioitunut uskomatonta - luettelee näkemiään. Useimpien kohdalla eka kerran näin. Hienoa varmaan tekevät ihan oman juttunsa joten en puutu siihen. Make ei saanut kalaa ja haluaa jatkaa matkaa. Minullakin on kai pakattuna jonnekin siimaa ja koukkuja. Kunhan nyt eväät syön ensin. Leirin purku alkaa käydä rutiinilla. Kiinitellään kansikuormat huolella, edessä pitäisi olla koskijakso. Muutaman sadan metrin jälkeen virtaus kiihtyykin ja sitten putoaa jyrkemmin kivisessä rinteessä jossa vesi leviää pulterien väliin jättäen pääväylän juuri kuljettavaksi. Kajakkien pohjat joutuu koville.

Mutkaisen koivikkojakson jälkeen puro laskee kapeaan järveen. Tämä on Ritel. Poromiesten kämppä oikealla rannalla. Puro jatkuu järvestä monihaaraisena,puiden sekaan leviävänä. Siitä on vaikea löytää mitään pääuomaa. Villellä vaikeuksia pitkän kajakkinsa kanssa. Koivikko loppuu ja maasto käy avarammaksi. Vettä on nyt ihan riittävästi kun rinne loivenee senverran ettei vesi leviä kivien väliin rinteeseen. Virta vie vauhdilla ja muodostaa kurveissa kallistetun shikaanin mikä helpottaa kääntymistä ratkaisevasti. Penkka on matala tai sitä ei ole ollenkaan. Ulosajo teettää rutkasti työtä, mutta ei ole mitenkään vaarallista. Reissun parhaita pätkiä. Tullaan vähän isommalle järvelle.joku majakin täällä. Rantaudutaan vasemmalle rannalle leriin. Sunnuntai. Make rakentaa haavin verkonpalasta ja pajunvarresta. Menee kauemmas heittelemään teleskooppivavallaan. Teen minäkin vavantapaisen. Syöttien puute vai mikä lie ei muuta kuin jonkun pikkusintin nyppäyksiä. Koukkuni ovat niille liian suuria. Makea jo aletaan kaivata kun se rymistelee pensaikosta kymmenkunta hyvänkokoista ahventa vitsaksessa. Pieneen jigiin olivat erehtyneet. Kalareissukos tästä nyt tulikin. Suomustetaan porukalla, koko saalis pitää syödä tässä ja nyt. Edessä on koskijakso, edellistä pidempi. Ei siellä voi pysähtyä kokkaamaan. Melon vastarannalle ja lainaan poromiesten kämpältä muutaman kuivan puukapulan että saadaan kunnon tulet syttymään. Siinäpä se päivä sitten meneekin. Vaan kyllä on hyvää - loimulohi ahvenfileestä.saan minäkin muutaman kun laitan koukkuun ahvenen sisäelimiä. Huoltotauko. Maanatai. Sataa koko yön. Vettä saisikin olla enemmän. Vedän neopreenit lämpökerraston päälle ja kypärän remmin kiinni. Matkantekoa ei sade haittaa ollenkaan, yhtä märkää alla - ja yllä. Pohjoisesta tulee Nujokka joka melkein tuplaa vesimäärän. Minun vuoro tutkia kosket ja mennä edellä. Make toimii häntäpään valvojana. Ensimmäinen oikea koski Harrapelta tulevan puron alapuolella onkin reilusti luokkaa III. Odotan suvannossa. Kaikki selviävät hyvin vähän töitä teettää viimeinen stoppari. Siitä alaspäin onkin suoria laskuja luokkaa II helppo III. Päävirtaa vain keskeltä vauhdilla, en jaksa käydä jalan tutkimassa kaikkia. On Maken vuoro huomenna mennä edellä. Joki virtaa paikoitellen pari kolme metriä korkeiden vallien välissä ja laajenee taas matalaksi järveksi, josta on joskus vaikea löytää ulospääsyä. Pitkälti sileätä ja sitten virtapaikka. Pudotusta vajaa metri kerrallaan. Paljon lintuja, mutkan takaa törmätään joutsenpariin. Selkenee illalla kun leiriydymme joen ja suon väliselle harjanteelle. Hieman nihkeä olo mutta pussi on kuiva, samoin teltta sisältä. Mitäs muuta sitä ihminen kaipaa? Ehkä vähän kylmää loimuahventa jälkiuunileivän kanssa.

Tiistai. Meloskellen leveää koivukujaa rinnatustenkin. Pulina ja mekastus karkoittaa linnut. Sjaunja -järvi on laaja mutta matala. Vedän pikku lippaa lyhyessä siimassa. Johonkin se oli tarttunut tai päinvastoin; pelkkä siima on jäljellä. Kalastus edellyttäisi pysähtymistä päiväksi. Sateen tuoma vesi on nyt täällä sopivasti. Karttaan* merkitty koski onkin aikamoinen. Vesi vilistää puiden välissä ja ohjailu tässä vauhdissa on kiinni reaktionopeudesta ja tuurista. Reissun vaarallisin paikka. Maantiesiltaa ennen rantaudutaan. Tämä koski ei ole laskettavissa meidän taidoilla väsyneenä ja täyteen kuormatuilla kajakeilla. Otan Maken kansilastin kantaakseni kun raahataan kamat tien yli järven rantaan kosken alle. Make selvittää tuon parisataa metrisen nelosen pätkän hienosti. Vai olisiko se vitosta? Kyllä pitäisi meikäläisenkin opetella melomaan ;). *Topografisk karta över Sverige fältkarta: 28 J Fjällåsen SO. **Topografisk karta över Sverige fältkarta: 28 J Fjällåsen NV Eveliina

VOSS Pikkukaupunki noin 160 km Oslosta luoteeseen - 15 tuhatta asukasta. Rautatie - paikallisella kielellä "Rallarvegen" - Oslosta vuorten läpi tunnelissa, kuten maantiekin pitkälti. Kulkee sähköllä ilman hammaskiskoa, mikä on tuttu Alpeilta. Rautatiesemalta on parisataa metriä matkaa kabiinihissin ala-asemalle. Silläkin on joku hassunhauska nimi Norjaksi. Yläasemalta voikin sitten lähteä ilmaan. Paikallinen nuori nainen - hyvin niukassa lentoasussa joutui sivutuulen laahaamaksi. Lenteli seuraavana päivänä samassa asussa - mustelmat ja naarmut meikkinään. Yleensä laskeuduttiin uimarannalle leirintäalueen lähelle. Japanilaisturistien kuvatessa jokaista laskua - meikunkin piti pingottaa kunnon laskut. Simballa hyvää mainosta APCO lle. Iltatuulessa rannassa porukalla maakäsittelyä. Paikalliset lähtivät matkalennolle. Häipyivät itäänpäin ihan kiva oli keikkua rinteessäkin.

YLIVIESKA Hajahuomioita Ylivieskan leiriltä kesältä -05 Helle pyörittää tuulta kivasti - vaikka päävirtaus on 30 astetta vasemmalta pääsee oikealla hetkellä ilmaan ihan hyvin. Jotkut käyttävät ristilähtöä - sekin onnistuu kun avustaja pitää köydestä ettei se jää jalkoihin. Itse lähden suoraan eteenpäin - näen paremmin tuulen lipuista ja heinikosta - ajoitus on helpompaa. Pitkä heinä kentällä jarruttaa pintavirtausta sopivasti. Alle kahdessa jalassa tuuli on nollassa. Siipi pysyy aloillaan maassa. Kahdeksan millin propeeniköysi ei katkeile ainakaan. Hieman kuperalla kentällä sen maakitka lienee 40 kilon luokkaa mutta hinaajat osaavat sen huomioida. Lauantaina paramoottoripilotti esittelee hinauslähtöjä. Hinaus joutokäynnillä ja irroituksen jälkeen vasta kaasu auki ja jälkipoltto päälle. Tuulikin suosii - vaikka joku sanoikin että on ryppyistä matalissa - sain aika hyvän tuntuman ilmatilaan. Huomenna matkalennolle...ehkä. Sunnuntaina olin kentällä vasta 11 jälkeen - kaverilla ei tänään ollut kiirettä. Luvassa ukkospuuskia ja ne aiheuttaakin pikku ylläreitä. Kaikki kiirehtivät ilmaan. Iltapäivällä voi olla jo vaarallista keliä. Lähettäjä rohkaisee sopivasti: Kun kysyn "onkohan tää keli liian vaikeaa mun taidoille" - on vastaus "taitaa olla sitä useimmille". Vedätän turhaan 600 metriin parhaan noston läpi enkä löydä kunnollista kuplaa enää. Riepotusta vaan. Kentältä luoteeseen alan suunnitella jo laskua vaikka korkeutta on vielä yli 300 m. Peltoaukeaahan täällä piisaa. Pitkä suora finaali kaakon suuntaan. Alle 200 metrissä tuulenpuuska takaa painaa siiven kasaan. Aukeaa välittömästi jarruilla ja saan heilurin hallintaan, eikä laskussa ollut vaikeuksia. Haen auton kun en tuossa helteessä viitsi kantaa. Mitään dramatiikkaahan tuossa ruttaamisessa en suostu näkemään. Kyllä sellainen pitää hallita. Olisiko sitten ollut vältettävissä korvilla taikka spiidiä käyttäen - mahdotonta sitä minun on tietää. Tietäjiä löytynee ;). JoukoA

KREETALLA Hauskanpitoa Kreetalla. - 29.4.2002 Jostain sattumuksen sumeasta logiikasta seuraa että huomaan kuskaavani Lauralla Seutulaan Taistelevaa Virtaskaa Virtoineen. Tarkoituksena on jatkaa sieltä Kreetan saarelle. Finskin vanha MD ponkaisee taivaalle Espoon köyhälistöä Martinlaaksossa sopivasti härnäten kuin olisi tuli hännän alla. Saattoi ollakin. Tulen sammutus palavalla nesteellä kävi sileässä kelissä hyvin päinsä vaikka onkin tunnetusti turhaa touhua. Kuten myös tietty naputus joka saavuttaa kunnioitettavan intensiteetin jo ennen matkalentokorkeutta. "Ota tosta viiskymppiä ja tilaa meille" Tilaan,aina vaihdetaan keskenämme tyhjä täyteen kenenkään huomaamatta. Mutta matka jatkuu sano Maisteri... Pakaasini on aika pullea ja bussikuski haluaa pakata sen viimeiseksi. Siitähän seuraa etten voi valita istumapaikkaa vaan istun johonkin jos sopii. Tällä kertaa paikkani on iloisen rouvan vieressä johon juuri mahdun. Puujalkavitsini saavat rouvan ryntäät hytkymään suorastaan herkullisesti. Olen kai tarpeeksi vanha ollakseni vaaraton. Puolensa silläkin. Opas tulee jakamaan huoneita: "Niin, teille tietysti meren puoleinen, vai haluatteko altaan puolelta?" Katsotaan siinä toisiamme todella syvälle silmiin ja juuri kun rouva on vastaamassa kosintaani "kyllä kulta, tietysti - päätä sinä" opas peijakas peruuttaa koko vihkiseremonian. Eipä ollut viimeinen moka häneltä tämän reissun aikana. Naputus on onneksi loppunut kun vastaanottimesta on virta poikki. Ja matka jatkuu sano Maisteri... Kämppä on talon paras - parveke altaan yläpuolella ja näkymät sekä merelle että vuorille. Ehdin tuskin istahtaa parivuoteen reunalle kun sisään ryntää iso mies, mulkaisee pahasti ja ryntää respan suuntaan karjuen sen tulenpalavia perkeleitä. Katson peiliin, en ole enää mikään kansikuvapoika kuten joskus, mutta en osaa päättää pitääkö tuosta reaktiosta olla ylpeä vaiko masentua lopullisesti. Hetken päästä tyyppiä tuodaan takaisin. Respa ja pari suomalaista yrittää selittää tälle Ilimajoen Jaskalle että hän voi valita vielä kahdesta vapaasta makuuhuoneesta. Eikä häntä yritetä parittaa tuon vanhan homon kanssa. "Yritä ymmärtää Jaska on ensi kertaa Ilimajoen kunnan rajan ulkopuolella." Eihän tämä mitään - en minäkään ole käynyt "Ilimajoella" - ehkä tulen jotenkin loppuelämäni toimeen ilman tuota avartavaa kokemusta.

Ajatus porukka- autosta on kuopattava. Jos ykköskuskilla pätkii ja kartanlukija lukee vain lääkemääräyksiä on koko liikennöinti täysin tarpeetonta. Vuokraan auton ja lähden kierrokselle. Lentopaikoilla ei näy minkäänlaista liikettä. Paikallisen yrittäjän vastaaja vain polpottaa kreikkaa. Pyydän matkaopasta kääntämään siitä oleellisen. Sanoi ettei numero vastaa. Soitin itse ja annoin puhelimen hänelle. "Ei tuosta pulinasta saa mitään selvää"!! Myöhemmin sama pimu myönsi ettei ollut tarkoituskaan avustaa ketään noin vaarallisen lajin pariin. Illalla V työntää kakskymmppisen; "tarjoo mulle ja ota itekin niin toi ei naputa sit mulle". Se nyt ei pitkälle riittänyt - vauhtiin päästyään V tarjoaa koko salille. Silloin viimeistään piti poistua paikalta. En ole koskaan ollut suuri venäläisen koulun koloratuurivokalismin ystävä. Tämäniltainen soolo oli kohdistettu suoraan ja ainoastaan minulle. Tuuli on tyyntynyt ja maininki keinuttaa unettavasti kun yöllä käyn kuutamouinnilla = kellumassa nokka kuuta kohti Välimeressä. Rytmitänkin nyt päiväni ihan uudestaan, yhdeksältä nukkumaan ja kuudelta ylös. Siestan aikaan joutaa torkkumaan. Silloin tuulikin puhaltaa kovimmin. Tosrtaina sää lupaa hyvää, 3-7 m lännestä ja kääntyy pohjoiseen iltapäivällä. V lupaa olla lentokunnossa ja yrittää parhaansa, mutta saakin yöllä pahat vieroitusoireet. Sähköiskuja ja harhanäkyjä kuulemma. Tunnistaa kai kuntonsa lentoon sopimattomaksi muttei myönnä sitä, vaan viivyttää lähtöä erilaisin verukkein niin että tuuli ehtii kääntyä. Levittää siiven sitten pahaan paikkaan sivutuuleen kahdentoista aikaan. Palataan hotellille ja kuin vahingossa käännyn pikkuteille V;n seuratessa

riisivadilla. Olen senverran pottuuntunut että annaanvähän hanaa ja V jää 40 kmn matkalla vartin verran. Ehdinpä käydä kaljalla yksin. Kämpällä on lappu jossa selvällä suomella sanotaan että huone on oltava tyhjä kello kymmenen. Sehän passaa. Lähden seitsemältä kun respa aukee jotta voin heittää avaimen ja saada passini. Olen kymmenen maissa 160 km päässä Lassithin laskeutumispaikalla. Vaaleanpunainen liidin on maalattu seinään luonnolliseen kokoon. Lähtöpaikkaa en löydä, eikä ole tarpeenkaan. Kelistä kehittyy raju. Joka päivä torni jyrisee ja salamoi. Paitsi jos tuuli vie pilvet merelle. Paikalliset "asiantuntijat" kertovatkin että täällä lennetään vain talvella. Lassithin laakso on näky sinänsä - tuulimyllyjä väitetään olevan 10 000. Olkoon. Naton Harrierit(?) kiertävät tornia ja leijuvat melkein paikallaan. Itään, Mochlosin kylään pohjoisrannikolle 130 km. Näyttää hyvältä. Löydän pikku motellin, emäntä esittelee siistin huoneen ja isäntä kaatelee rakia kun koko kylän vaarit käy ihmettelemässä kevään ensimmäistä aitoa turistia. Sen silmien väristä ne saa ensi tiedon tulevan kauden tuloksesta. Nukkumaan seitsemältä, siis illalla huom. Aamuyöllä herään tuulen vinkunaan http://www.uk.digiserve.com/mentor/minoan/mochlos6b.jpg Kaikkien aikojen serpentiinit ja välillä haiveitä niin että vauhtisokeus on on tehdä tepposet. Sitiassa erehdyn tilaamaan venäjäksi. Paikalle haetaan venäjänkielinen tarjoilija josta selviän murahtelemalla, mutta ei sillä hyvä. Jälkiruokaan päästyä (jota en missään koskaan maistanut) sisään marssii kaksi byylevaa jotka haluaa istua juuri minun seuraani. Enhän voi mitenkään kieltäytyä ja nousen tarjoamaan tuoleja. Huijaukseni paljastuu heti, onneksi toinen rouvista puhuu jotain suomensukuista auttavasti ja selvitän tilanteen. Pietarin läheltä, töissä täällä. Koti-ikävä ja raki toimii yhdistävänä linkkinä ja on ihan haikeata jatkaa matkaa. Vai n tienoilla on saksalaisten merkkaamia paikkoja. Tuuli lennättää hiekkaa ja palmut huojuu tuulessa. Niitä on alettu istuttaa tänne tuhansia vuosia sitten. Vaihteeksi Minon raunioita. Majatalo edellisten kopio, samoin isäntäpariskunta. Hinta halpa, eikä rakitarjoilua. Sehän passaa. Ierapetran suuntaan etelärannikolle. Tämä on Kreikan Kauhava - puukkojen kaupunki. Tutkin vanhaa masuunia, se on niin pieni ettei sen tuotanto suurempiin esineisiin riittäisikään. Puukot on hyviä - hienoimpia mitä olen nähnyt, niitä myydään kaikkialla täällä. Hinta - laatusuhde on sellainen että ne luultavasti tehdäänkin nykyään Tornion rosterista jossain Thaimaassa... Tuuli tulee vuorten yli ja tekee valtavan roottorin tänne etelään. Termiikin avustamana merituuli piiskaa veden vaahdoksi ja välillä on tunteja melkein tyyntä. http://home.zonnet.nl/fresco.crete/images/gortys-300.jpg Pyhän Titon luostarikirkon valtava kupoli on vielä pystyssä vaikka toinen päätyseinä puuttuukin. Onko sitä koskaan ollutkaan - en saa selvää saksalaisten matkaoppaan puheista. "Matala" on kiinnostava paikannimeksi - sinne siis. Vuoret onkin

pienempiä ja jotenkin pyöreämmän oloisia. Ajelen oliivi-, greippi-, appelsiini-, sitruuna ja mitäs kaikkea niitä nyt onkaan -puiden reunustamia kujia pitkin huipuille saakka. Ihan lentopaikkoja - korppikotka leijuu ihan lähellä. Siitä kun lähtisi liitoon niin olisipa sillekin hyvinsäilynyttä syötävää. Illalla suttuisen oloinen emäntä esittelee siistin huoneen. Eipä rämise rokki eikä rekat. Eikä hurise ilmastointi. Makeet unet ja aamulla aikaiseen: http://kreta.rovnou.cz/images/fotky/kreta-matala-127.jpg http://www.matala-apartments.com/images/red_sand_crete.jpg Eteenpäin sanoi Mannerheimi... Suunta luoteeseen, vuorten välistä Rethimnoon. Reppuselkä britti liftaa kyytiin ja kertoo tykkäävänsä vauhdista. Kiihdyttelen varoen jotta saan tuntuman sileään asfalttiin jossa luisto alkaa ilman varoitusta äkäisesti, toisin kuin kotimaisella karkealla pinnalla. Opin pian heittämään neulansilmät sladissa, mutta kun tyyppi ei osoita minkäänlaisia hermoilun oireita vaan näyttää nauttivan täysillä, pitää lopettaa. Saan kuitenkin luvan ajaa iisisti. Matka"oppaan" känny ei ota vastaan sms-viestejä ja ajan hotelliin Plataniaan, Haniasta 18 km länteen katsomaan onko minulle huonetta. Sama huone- avain hyllyssä - koko lähtökäsky oli pelkkä sekaannus. Saksalaismies on vallannut yhden makuuhuoneen ja keittiön. Taisteleva Virtaska on häipyhyt ja vienyt Virran mennessään. Muistona vain tekstiviesti kännyyni: Vastaus V;n raha- anomukseen Suomesta. Ainakin reittaus on miehellä korkealla, kateeksi käy. Aaamulla sakemanni valittaa minusta respassa; olin pannut sen siivoamaan oksennuksensa keittiön lattialta ja tumpit liedeltä jotta pääsin kahvinkeittoon. Varsinainen mammanpoika - sekin. Se lähti. Minä jäin. Mutta matka jatkuu sano Maisteri... Kamera kaulaan ja leikkimään turistia. Vanhassa Haniassa onkin nähtävää päiväksi tai useammaksikin; linnoja, kirkkoja, museoita, ikoneita. Satamassa on paras olla aamulla kun kuhina ei ole vielä alkanut. Parkkeeraan parhaalle paikalle Merimuseon viereen. Yritän napata edes yhden kuvan "jota ei kirjoissa näe" mutta ei ole tuuria - tai olen liian hidas. Merimuseossa on päivällä viileää ja koko tunnetun merisodankäynnin historia Salamiista nykypäivään ja vähän huomiseenkin. Pistä Googleen haku: ELLI NAVY WAR. Sama kielivalinnalla auf Deutsch, niin saat vielä tekniset yksityiskohdat turbiinista torpedoon - und Kessel.

Ukkojen kompurointi kapakista herättää useimpina öinä juuri sopivaan aikaan kun rantabaarin valot on sammutettu jotta voin livahtaa rantaan kenenkään huomaamatta. Ihan turha tuokin varovaisuus täällä, mitään rantavalvontaa ei ole päivisinkään. Jos sanot lähteväsi uimalla Ateenaan yöllä, toivotetaan kyllä hyvää matkaa mutta kukaan ei tule rannalle vilkuttamaan. Luoteistuulen tyynnyttyä 40 knots in lukemista naapurihotellin rantaan ilmestyi kepin nokkaan punainen t-paita. Siinä se sitten roikkui velttona loppuviikon. Hyvä laskupaikka. Soudan tukikohdan pohjoispuolella on aitoa kreetalaista menoa. Pikkuteillä eksyy helposti, kartat on viitteellisiä piirroksia ja alkuasukkaat inhoaa järjestysvaltaa siinämäärin että viitat ja liikennemerkit käännetään ja tuhotaan. Tavernan korvaa pieni pöytä ja muutama tuoli puodin edessä kujalla. Siinä ukot tupakoi ja turisee. Kun ukoille selviää että kyselijä tulee Suomesta, ilmestyy rakilasit pöytään ja ilmeet kirkastuu. Arvelen etteivät saksalaiset ole täällä erityisen suuressa suosiossa. Vapaudelle! Käyn vielä Soudan pohjoisrannikolla; Katholiko ja muinaisen luostarin rauniot brittiryhmän hännillä. Onneksi on Salomonot mukana. Tuuli kääntyy länteen lähtöpäivän aamuna, olisi mitä parhain lentokeli Falasarnassa. Päivällä tuuli voimistuu. F1 - aikaajojen aikaan hakeudun lentohiekalta suojaan ja syömään

TVn ääreen sisätiloihin. Näin on hyvä aloittaa varovasti paluu "sivistyksen" pariin. Uusi ryhmä Suomesta tulee ja kyselemme kotomaan kuulumisia. "Ei ihmeempiä - se Kekkosen inkarnaatio siellä on pressana - vaihtanut sukupuolta mutta kyllä sen tuntee tyylistä". Yleisvaikutelma Kreetasta on kotoisen junttilan oloinen muutamin poikkeuksin: Liikenne on sopuisampaa, kaaharit, mopot, traktorit präkärryineen, alfat, lamborghinit, ferrarit, maseratit ja turistit yhtenä kaaoksena mutta se sujuu sittenkin. Yhtään kolaria en nähnyt yli 2500 km matkalla. Suurimmat ylinopeudet "moottoritiellä" - rajoitus 90 - paljon yli 200, keskinopeuskin 120-130. Kaarteet luiston rajalla. Kolmenkympin alueella kaksipyöräiset sujahtaa ohi toistasataa. Vain suomalaiset tönivät toisiaan kapeilla jalkakäytävillä vaikka niillä seisoo myös tukevat puiset valopylväät. Alkuasukkaat ovat tavattoman avuliaita ja ystävällisiä. Jokaisella on vartti aikaa vastata englanninkieliseen kysymykseen kreikaksi. Ota siitä sitten vaan selko. Liitimiä sinne on turha raahata. Niiden aika on talvella, tammi - maaliskuussa joka on sateisinta aikaa eikä matkoja saarelle edes järjestetä. Toki sinne pääsee; Ateenasta on säännöllinen laivayhteys. Paikallinen extreme -yrittäjä ehtinee silloin oppaaksikin kun varsinainen bisnes ei pyöri. Rannat putoavat yleensä mereen jyrkkänä rinteenä ja jokainen pieni tasanne oliivi- tai muita vastaavia 2-5 metriä korkeita puita/pensaita täynnä. Sinne sekaan voi tietysti laskeutua, tuollaisen oliivipuun hinta vaan voi olla melkoinen jos sen joutuu ostamaan. Sitä kun on kymmeniä vuosia kasteltu ja kasvateltu. Alailmakehä on myös täynnä lankoja ja johtoja, vesijohdotkin on paikoin ripustettu kasvaviin puihin. Hania/Souda on lisäksi aivan väärä paikka ja matkat pitkiä. http://www.aerenlund.dk/kreta/akrotiri.asp Muutenkin liukas päällyste märkänä pidentää jarrutusmatkan jo 10 % rinteessä moninkertaiseksi, eikä liikenne mitään hupia ole muutenkaan. Siltatyömaan katkaistua tien, oli liikenne ohjattu kylmästi kahlaamon kautta. Maasturikuski koetti suorastaan estää sinne ajon. Katsoin kartasta kiertotien; 170 km! Kiertäminen jäi ja saku väisti kun ajoin kohti. Sitikka liiteli pohjallaan joen yli pinnalla siitä missä maasturi oli kaatua kivikkoon. Ihan kelpo uusi pikitie voi muuttua sorasyheröksi jota riittää kymmeniä kilometrejä. Ja sitten taas leveä päällyste jota hallitsee lammaslauma.paimenet ohjaavat liikennettä jeesussauvallaan. Eikä takuulla tee yhtään mieli protestoida. Ruoka on edullista, leipä erinomaista - samoin punasipuli. Moussakka - eräänlainen kukko - tuodaan pienessä padassa, se onkin ainoa annos jonka saa pöytäänsä lämpimänä. Pippureiden käyttö sopii suomalaiseen makuun. Vaikka kuinka etsit Mex - maininnan listasta "dragon kiss, please" ei se muuta mitään. Mausteet ovat ja pysyvät tuntemattomina.

Hanavettä voi juoda, eikä kellään ollut ruuasta johtuvia vaivoja. Ouzo on aniksenmakuinen vahva drinkki johon lisätään vain jäät. Raki on paikallinen ponu jonka väri ja maku vaihtelee. Se juodaan raakana venäläiseen tapaan mutta aivan pienenpienestä lasista. Paikallinen lager on erinomaista. Tunnettuja oluita on toki saatavana, mutta mielestäni niiden rahtaaminen sinne - tai yleensä minnekään - on Hölmökylän (Bemböle) hommaa. Paras ruokajuoma lienee paikallinen viinitilan tuote. Itse pidin "talon" kuivasta valkoisesta jota saa lasillisenkin. Saksalaiset kartat toimii täällä! Muilta osin tämä tarina on täysin sepitteellinen ja mahdolliset yhtymäkohdat todellisuuden kanssa ovat puhdasta sattumaa. Yhteydet elossa oleviin henkilöihin ja heidän tekemisiinsä tai tekemättömyyksiinsä ovat mahdollisen lukijan oman mielikuvituksen tuotetta ja hän on itse niistä täysin vastuussa. Jk