Jätetilasto 2014. Jo puolet yhdyskuntajätteistä polttoon. Yhdyskuntajätteet



Samankaltaiset tiedostot
Yhdyskuntajätteiden määrä käsittelytavoittain vuosina

Jätteiden hyödyntäminen on korvannut yhdyskuntajätteiden kaatopaikkasijoittamisen

Jätteiden kokonaismäärä väheni vuonna 2017

Kaivostoiminta ja rakentaminen kasvattivat jätteiden kokonaismäärää 2016

Tuotannon jätemäärät sekä kasvoivat että vähenivät; kaivostoiminnan suhdanteet vetivät kokonaisjätemäärää omaan suuntaansa vuonna 2015

Jätetilasto Kiertotalous kompastumassa kiviin. Tuotannon ja kulutuksen jätteet

Ympäristöverot 2015, toimialoittain

Kansantalouden materiaalivirrat 2015

Ympäristöliiketoiminta 2010

Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 2010

Verot ja veronluonteiset maksut 2014

Ilmapäästöt toimialoittain 2010

Verot ja veronluonteiset maksut 2012

Verot ja veronluonteiset maksut 2013

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Esi- ja peruskouluopetus 2013

Kivihiilen kulutus väheni 14 prosenttia vuonna 2012

Ympäristöliiketoiminta 2014

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Tieliikenteen tavarankuljetukset

Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010

Ammatillinen koulutus 2013

Rahoitusleasinghankinnat 1,9 miljardia vuonna 2009

Velkajärjestelyt 2013

Kivihiilen kulutus väheni 30 prosenttia tammi-kesäkuussa

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Tuottavuustutkimukset 2014

Kansantalouden materiaalivirrat 2014

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Kivihiilen kulutus väheni 35 prosenttia tammi-syyskuussa

Esi- ja peruskouluopetus 2018

Verot ja veronluonteiset maksut 2016

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

Tuottavuustutkimukset 2015

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Valtion takauskanta 45,3 miljardia joulukuun 2016 lopussa

Esi- ja peruskouluopetus 2016

Tuottavuustutkimukset 2013

Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia

Ammattikorkeakoulukoulutus 2012

Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain

Yliopistokoulutus 2011

Ammattikorkeakoulukoulutus 2015

Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot 2010

Venäjää opiskelevien peruskoululaisten osuus kasvanut

Ilmapäästöt toimialoittain 2011

Verot ja veronluonteiset maksut 2018

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013

Ympäristöverot 2011, toimialoittain

Yliopistokoulutus 2011

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2012

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Esi- ja peruskouluopetus 2012

Valtion takauskanta 44,7 miljardia syyskuun 2016 lopussa

Kansantalouden materiaalivirrat 2011

Opiskelijoiden työssäkäynti 2011

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2013

Valtion takauskanta 38,7 miljardia vuoden 2014 lopussa

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit

Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012

Ammatillinen koulutus 2014

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2013

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2011

Koulutuksen talous 2013

Valtion takauskanta 42,9 miljardia kesäkuun 2015 lopussa

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2014

Verot ja veronluonteiset maksut 2011

Kansantalouden materiaalivirrat 2010

Vuonna 2013 talonrakennusalan yritysten tuotot korjausrakentamisesta olivat 6 miljardia euroa

Moottoriajoneuvokanta 2014

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012

Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2017

Moottoriajoneuvokanta 2013

Moottoriajoneuvokanta 2011

Opiskelijoiden työssäkäynti 2013

Suurin osa peruskoululaisista opiskelee englantia

Opiskelijoiden työssäkäynti 2012

Kivihiilen kulutus alimmillaan yli kolmeen vuosikymmeneen vuonna 2015

Koulutuksen talous 2017

Opiskelijoiden työssäkäynti 2014

Yliopistokoulutus 2015

Autokaupan määrävuosiselvitys 2010

Opiskelijoiden työssäkäynti 2015

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Metsätilinpito Puuaineksesta puolet polttoon

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011

Verot ja veronluonteiset maksut 2015

Ammatillinen koulutus 2012

Valtion takauskanta 33,2 miljardia joulukuun 2013 lopussa

Talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoista kertyi 6,8 miljardia euroa vuonna 2015

Yliopistokoulutus 2013

Yliopistokoulutus 2017

Valtion takauskanta 43,8 miljardia maaliskuun 2016 lopussa

Koulutuksen talous 2016

Transkriptio:

Ympäristö ja luonnonvarat 2015 Jätetilasto 2014 Yhdyskuntajätteet Jo puolet yhdyskuntajätteistä polttoon Lähes täsmälleen 50 prosenttia Suomessa vuonna 2014 kertyneestä yhdyskuntajätteestä poltettiin. Polton osuus on kohonnut erittäin nopeasti, sillä kymmenen vuotta aiemmin jätteestä poltettiin vain 12 prosenttia. Jätteiden kaatopaikkasijoitus on sitä vastoin laskenut kutakuinkin samalla nopeudella eli käytännössä kaikki polttoon toimitettu yhdyskuntajäte on pois kaatopaikoilta. Kaatopaikoille vietiin enää alle viidennes jätteiden kokonaismäärästä. Yhdyskuntajäte lisävoimavarana energiantuotannossa on käymässä vähiin. Yhdyskuntajätteiden määrä käsittelytavoittain vuosina 2002 2014 Vuonna 2014 yhdyskuntajätettä kertyi yhteensä 2,6 miljoonaa tonnia. Määrä on pysynyt varsin tasaisena koko vuosituhannen alun. Yhdyskuntajätteet syntyvät kotitalouksissa ja palvelualoilla, suurimmat erät ovat paperi- ja kartonkijätettä, biohajoavaa keittiö- ja ruokalajätettä sekä pakkauksia ja romua. Lajittelemattoman, palavan sekajätteen määrä on kuitenkin suurin ja kasvamassa polttokäsittelyn yleistyessä. Yhdyskuntajätteiden energiahyödynnykseen toimitettu määrä oli viime vuonna 1,3 miljoonaa tonnia, kaatopaikoille vietiin 460 000 tonnia. Loppuosa eli 856 000 tonnia kierrätettiin eli hyödynnettiin materiana, josta suurimmat erät olivat paperia, biohajoavaa keittiöjätettä, metalli- ja sähkölaiteromua. Kierrätysmäärät ovat pitkään pysyneet melko samankokoisina, trendi näyttäisi kuitenkin olevan lievästi nouseva. Helsinki 01.12.2015 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

Yhdyskuntajätteiden hyödyntämisaste eli poltto ja kierrätys yhdessä saavutti ennätyksensä ollen peräti 83 prosenttia. 2

Sisällys Taulukot Liitetaulukot Yhdyskuntajätteet 2014, tonnia...4 Laatuseloste: Jätetilasto...5 3

Liitetaulukot Yhdyskuntajätteet 2014, tonnia Jätelaji Jätemäärä Kierrätys materiaalina Energiakäyttö Sijoitus kaatopaikalle Sekajäte yhteensä 1 349 905 15 122 903 671 431 112 Erilliskerätyt yhteensä, josta 1 140 097 826 185 300 869 13 043 Paperi ja kartonkijäte 363 208 315 627 47 457 124 Biojäte 397 396 354 990 35 560 6 846 Lasijäte 11 768 11 357 4 407 Metallijäte 56 225 56 196 29 0 Puujäte 50 845 2 961 47 625 259 Muovijäte 50 998 4 497 46 455 46 Sähkö- ja elektroniikkaromu 59 373 59 333 40 0 Muut erilliskerätyt 150 284 21 224 123 699 5 361 Muut ja erittelemättömät 139 877 15 019 111 280 13 578 Kaikki yhteensä 2 629 879 856 326 1 315 820 457 733 4

Laatuseloste: Jätetilasto Relevanssi Jätetilaston laatii Tilastokeskus. Se kuuluu Suomen viralliseen tilastoon (SVT) sekä Euroopan tilastojärjestelmään (ESS). Tilasto laaditaan EU:n jätetilastoasetuksen (EU 2150/2002) ja sen korjausten ja tarkennusten mukaisesti. Suurin osa tilaston tiedoista perustuu julkisten laitosten tai toimielinten keräämiin rekisteri- ja tilastoaineistoihin. Tuottajavastuuorganisaatiot ovat myös velvoitettuja toimittamaan tietoa jatkuvasti. Yhteistyö tiedon tuottajien kanssa on vakaalla pohjalla ja tilastoinnin jatkuvuus taattu. Jätetilastossa seurataan jätekertymien sekä jätteiden käsittelyn määriä ja näiden muutoksia. Tilasto kattaa kaikki jätteiden luokat ja jakeet kohdistettuna kansantalouden päätoimialoille ja kotitalouksiin. Tilasto on tarkoitettu yhteiskunnallisen päätöksenteon, yritysten ja muiden sidosryhmien sekä tutkimuksen tarpeisiin. Aineisto kerätään yhtenevästi koko valtakunnan alueelta, pois lukien Ahvenanmaa, jonka tiedon toimittaa Ahvenanmaan tilastoviranomainen ÅSUB. Jätteiden kertymä ja käsittely tilastoidaan erikseen. Kertymä kertoo yhden vuoden aikana valtakunnan rajojen sisällä syntyneen jätteen määrän tuhansina tonneina. Käsittelyluvut kertovat jätteen hyödyntämisestä ja hävittämisestä käsittelytavan mukaan jaoteltuna. Jätetilaston taustaluokitteluna käytetään yleistä toimialaluokitusta. Jätteet luokitellaan tilastolainsäädännön mukaisen jäte- ja ongelmajäteluettelon sekä tilastollisen jäteluokituksen mukaan. Luokitukset ovat saatavilla osoitteessa http://www.stat.fi/meta/luokitukset/index.html. Jätteen käsittelyä kuvaavia R ja D koodeja käytetään direktiivin 2006/12/EY mukaisesti. Menetelmäkuvaus Tilastoaineistona käytetään pääosin ympäristöhallinnon VAHTI - valvonta- ja kuormitustietojärjestelmän tietoja, joita täydennetään Tilastokeskuksen kokoamilla tiedoilla. Täydentäviä tietoja saadaan muista tilastoista, valtion rekistereistä sekä mm. Työ- ja elinkeinoministeriön, Suomen ympäristökeskuksen, ELY-keskusten, tutkimuslaitosten, käsittelylaitosten ja tuottajavastuuorganisaatioiden keräämistä tiedoista. Kansalliset tarpeet pyritään huomioimaan tilaston tuotannossa. Ensisijaisesti jätetilaston kehittymistä kuitenkin ohjaa eurooppalainen tilastolainsäädäntö ja siinä asetetut vaatimukset. Tietojen tarkkuus ja oikeellisuus Teollisuuden toimialojen osalta jätteen kertymistä ja käsittelyistä saadaan täsmällistä valvontatietoa suoraan VAHTI -järjestelmästä. Tietojen tarkistamiseen käytetään Tilastokeskuksen keräämiä tuotantomäärätietoja. Muiden toimialojen ja kotitalouksien osalta jätekertymien määrittämiseen käytetään toimialakohtaisia raportteja tai malleihin perustuvia laskentamenetelmiä. Joissakin tapauksissa eri tietolähteiden tietoja joudutaan yhdistämään. Yhdyskuntajäte jaetaan teollisuuden, palvelusektorin ja kotitalouksien jätteiksi laskentamallin avulla paperi- ja pahvijätettä lukuun ottamatta. Laskentamalli perustuu ensisijaisesti YTV-alueella tehtyyn jätetutkimukseen. Paperi- ja pahvijätteen määristä saadaan tietoa suoraan jätteen kerääjiltä. Jätteen käsittely on valvottua, luvanvaraista toimintaa, josta saadaan myös täsmällistä valvontatietoa suoraan VAHTI-järjestelmän kautta. Tuottajavastuuorganisaatiot keräävät ja toimittavat tietoja tuottajavastuun alaisista jätteistä. Tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Tilaston mittausjakso on yksi kalenterivuosi. Jätetilastossa julkaistavat tiedot ovat lopullisia tietoja. Niitä voidaan kuitenkin muuttaa myöhemmin, esimerkiksi käsitteistön muuttuessa tai tietojen tarkentuessa. Muutoksista ilmoitetaan jätetilaston sivulla Tilastokeskuksen www-palvelussa. Jätetilaston julkistamistiedot löytyvät Tilastokeskuksen julkistamiskalenterista verkko-osoitteesta http://tilastokeskus.fi/ajk/julkistamiskalenteri/index.html 5

Tietojen saatavuus ja selkeys Jätetilaston tiedot ovat saatavilla Tilastokeskuksen www-palvelussa osoitteessa http://www.stat.fi/til/jate/index.html. Tilastotiedot raportoidaan kahden vuoden välein EU:n tilastovirastolle Eurostat:iin, jonka kautta tiedot päätyvät kansainvälisiin tilastotietokantoihin ja julkaisuihin. Tilastojen vertailukelpoisuus Jätteiden kertymät ja käsittelyt ovat saatavilla keskenään vertailukelpoisina taulukoina vuodesta 2004 lähtien. Jätetilastoinnin käsitteistö löytyy täsmällisesti määriteltynä jätetilastoasetuksen implementoinnin käsikirjasta (Manual on waste statistics), joka on saatavilla web-sivulla osoitteessa http://ec.europa.eu/eurostat/documents/3859598/592604/ks-ra-13 015.EN.PDF/055ad62c-347b-4315 9faa-0a1ebcb1313e Yhtenäisyys Tilastoinnissa käytetyt kansalliset luokitukset ovat yhteensopivia eurooppalaisten luokitusten kanssa joko suoraan tai luokitusavaimen avulla. Luokitusten muutokset ja poikkeamat tilastointi- ja raportointikäytännöissä voivat aiheuttaa vaihtelua eri vuosien välillä tai vaikeuttaa tilastojen kansainvälistä vertailua. 6

Ympäristö ja luonnonvarat 2015 Lisätietoja Juha Espo Simo Vahvelainen Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen 029 551 3463 029 551 3457 ymparisto.energia@tilastokeskus.fi www.tilastokeskus.fi Lähde: Jätetilasto - Yhdyskuntajätteet 2014, Tilastokeskus Asiakaspalaute: www.tilastokeskus.fi/palaute Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh. 029 551 2220 www.tilastokeskus.fi ISSN 1796-0479 = Suomen virallinen tilasto ISSN 1798 3339 (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh. 020 450 05 asiakaspalvelu.publishing@edita.fi www.editapublishing.fi