OHJE KOSKIEN VUOSILOMAN SIIRTÄMISEN KARENSSIPÄIVIÄ TYÖNTEKIJÄN TULLESSA TYÖKYVYTTÖMÄKSI VUOSILOMANSA AIKANA
Tausta Vuosilomalain 25 :n tehty kaksi muutosta lyhyen ajan sisällä Alkuperäisessä :ssä oli 7 päivän omavastuuaika, mikäli sairastui loman jo alettu. Vuosilomalain 25 :n 2 momentin katsottiin olevan ristiriidassa EU-tuomioistuimen tapauksessa C-78/11 (Anged) ottaman työaikadirektiivin tulkinnan kanssa. Tuomion mukaan työaikadirektiivin 7 artikla on esteenä sellaisille kansallisille säännöksille, joiden mukaan työntekijä, joka on tullut tilapäisesti työkyvyttömäksi palkallisen vuosilomansa aikana, ei saa pitää sitä osaa vuosilomastaan, joka osuu kyseiselle työkyvyttömyysjaksolle.
Vuosilomalain 25 1.10.2013 Uusitussa pykälässä omavastuuaika poistettiin Vielä hallituksen esityksessä siirto-oikeus koski kaikkia lomia, mutta eduskuntakäsittelyssä vuosilomapäivien siirto ilman karenssia rajattiin koskemaan vain lakisääteisiä lomia. Työehtosopimusten lakia pidempiä lomia koskien saattoi siis karenssimääräykset edelleen olla mahdollisia. Tässä vaiheessa joidenkin sopimusalojen (esim. kunta-ala) sopimuksissa sovittiin siirto-oikeus kaikkiin vuosilomiin. Yksityisen sosiaalipalvelualan ja terveyspalvelualan työehtosopimuksissa ei näin sovittu, vaan vuosilomalaki sovellettiin sellaisenaan.
Voimassa oleva vuosilomalain 25 Jos työntekijä on vuosilomansa tai sen osan alkaessa synnytyksen, sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvytön, loma on työntekijän pyynnöstä siirrettävä myöhempään ajankohtaan. Työntekijällä on pyynnöstään oikeus loman tai sen osan siirtämiseen myös, jos tiedetään, että työntekijä joutuu lomansa aikana sellaiseen sairaanhoitoon tai muuhun siihen rinnastettavaan hoitoon, jonka aikana hän on työkyvytön. Jos synnytyksestä, sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa vuosiloman tai sen osan aikana, työntekijällä on oikeus pyynnöstään saada siirretyksi vuosilomaan sisältyvät kuusi lomapäivää ylittävät työkyvyttömyyspäivät. Edellä tarkoitetut omavastuupäivät eivät saa vähentää työntekijän oikeutta neljän viikon vuosilomaan. Oikeutta loman siirtämiseen ei kuitenkaan ole silloin, kun työntekijä on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella. Työntekijän on viivytyksettä pyydettävä työnantajalta vuosiloman siirtoa sekä työnantajan pyynnöstä esitettävä luotettava selvitys työkyvyttömyydestään.
EU-tuomioistuimen ennakkopäätökset Muutamista EU-tuomioistuimen ennakkotapauksista (erityisesti tapauksesta C-579/12 Strack) on saatavissa tukea sille tulkinnalle, että ansaittu loma on oikeus siirtää aina sairauden estäessä loman viettämisen. Tämä suoja yltäisi siis myös työaikadirektiivissä säädettyä neljän viikon palkallista lomaa pitempään lomaan. Kyse olisi sekä neljää viikkoa pitemmästä lakisääteisestä lomasta että työehtosopimuksin sovituista pidemmistä lomista.
TSN ry:n ajama riita-asia TSN ry on riitauttanut työtuomioistuimessa työnantajapuolen tulkinnan siitä, että loman siirtäminen on mahdollista vasta kuuden karenssipäivän jälkeen, kun on kyse lakisääteistä lomaa pidemmästä tes:n mukaisesta vuosilomasta. Riitatapaus koskee yksityistä terveyspalvelualaa, jossa loman siirtämisen osalta työehtosopimuksessa on viitattu vuosilomalakiin samalla tavalla (viittausmääräys) kuten yksityisellä sosiaalipalvelualalla. Tapaus koskee syksyllä 2015 pidettyjä lomia ja kyse on vuosilomalain tulkinnasta sellaisena kuin se oli voimassa 1.10.2013 31.3.2016. Peruskysymys on kuitenkin sama: suojaako Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 art. 2 kohdassa suojattu oikeus palkalliseen lomaan ja työaikadirektiivissä säädetty oikeus neljän viikon palkalliseen lomaan tosiasiassa myös sitä pitempiä lomia vastaavalla tavalla kuin tapauksessa Anged. Oletettavaa on, että työtuomioistuin joutuu pyytämään EU- tuomioistuimen ennakkoratkaisua. Se, minkä tulkinnan EU-tuomioistuin asiaan viime kädessä ottaa, voidaan vain arvailla, mutta esitettyä työntekijäpuolen näkemystä voidaan kuitenkin pitää täysin mahdollisena. Tulkinnan saaminen saattaa kuitenkin kestää, jos asia menee EUtuomioistuimen ratkaistavaksi.
Miten tästä eteenpäin SAK:ssa on sopimusvastaavien ja juristiryhmän kesken esitetty linjaus, että liitot keräisivät ne tapaukset, joissa työnantaja on kieltäytynyt vuosilomapäivien siirrosta karenssiin vedoten. Keskustelua on herännyt myös siitä, pitäisikö vielä erillisellä tapauksella testata sitä, onko vuosilomalain nykyinen kirjaus EUoikeuden mukainen. Keskusjärjestöt ovat pyytäneet liittoja selvittämään tarkemmin, paljonko karenssitapauksia on ollut. Liitot informoivat keskusjärjestöään tapauksista. Kukin keskusjärjestö valitsee liittojen tapauksista yhden ja keskusjärjestöt valitsevat keskenään näistä jutuista yhden sopivan ennakkotapauksen työtuomioistuimeen vietäväksi. JHL:llä on luonnollisesti tästä huolimatta työehtosopimustensa osalta itsenäinen kannevalta. Tarkoituksena kuitenkin on, ettei työtuomioistuinta tukittaisi turhaan suurella määrällä samanlaisia juttuja, jotka kuitenkin jäisivät todennäköisesti odottamaan edellä selostettujen ennakkotapauksien ratkaisua.
Yksityinen sosiaalipalveluala Yksityisellä sosiaalipalvelualalla karenssitapaukset kerätään ja valmistellaan mahdollisimman pitkälle. Työtuomioistuimeen asti viedään lisäksi ne tapaukset, joissa määräajat uhkaavat vanhentua esimerkiksi työsuhteen päättymisen takia. Työsuhteen päättymisestä alkaa kulua kahden vuoden kanneaika, mikä voi pakottaa nostamaan kanteen asiasta ennen kuin ratkaisua ennakkotapaukseen on saatu. Siirron pyytäminen on luonnollisesti ensivaiheessa tärkein toimenpide tulevan riitautusmahdollisuuden säilyttämiseksi. Jos työnantaja kieltäytyy siirtämästä lomaa, tulee jäseniä ohjeistaa ottamaan yhteyttä luottamusmieheen tai sen puuttuessa aluetoimistoon. Luottamusmiehet/aluetoimistot yhdessä sopimusalan sopimustoimitsijoiden kanssa keräävät ja valmistelevat nämä tapaukset paikallisesti. Erimielisyysneuvottelujen aloittaminen keskustasolla ratkaistaan tapauskohtaisesti määräajat huomioiden. Keskeistä on myös korostaa sitä, että vuosilomalaki on karenssien osalta voimassa ja työntekijä velvollinen toimimaan sen mukaisesti, mitä työnantaja tulkintaetuoikeutensa perusteella määrää. Jos työnantaja ei siis lomaa siirrä, ei työntekijä voi omalla päätöksellään lomaa tietenkään pitää.
Aktiivin ja aluetoimitsijan muistilista Informoi jäsenistöä siitä, että muistavat pyytää todisteellisesti kaikissa tapauksissa vuosilomansiirtoa työkyvyttömyyden takia. Muistuta, että jäsen tulee esittää tuossa yhteydessä työkyvyttömyydestään työnantajan hyväksymä selvitys. Jos saat tiedoksi tapauksen, jossa työnantaja ei hyväksy lomapäivien siirtoa, ota kyseisen tapauksen tiedot ylös. Muista tarkistaa, että jäsen on pyytänyt loman siirtoa ja toimittanut edellä mainitun selvityksen työkyvyttömyydestään. Ilmoita työnantajalle, että JHL:n näkemyksen mukaan vuosiloma olisi pitänyt siirtää.
Aktiivin ja aluetoimitsijan muistilista Käy asiasta paikallisneuvottelut Toimita sopimustoimitsijalle muistio paikallisneuvotteluista, josta ilmenee osapuolten kannat perusteluineen. Kerro jäsenille, että asian mahdollinen riitautus tuomioistuimessa tapahtuu ennakkoratkaisujen ratkettua, mutta asia valmistellaan niin pitkälle kuin mahdollista. Muista kanneoikeuden vanheneminen! Jos jäsenen työsuhde on päättynyt, päättymässä tai saat tietoosi, että jäsenen työsuhde päättyy ennen ennakkoratkaisujen ratkeamista.
Jäsenistön ohje TYÖKYVYTTÖMYYS ON OSOITETTAVA AINA ENNEN VUOSILOMAN ALKUA, JOS SE ON MAHDOLLISTA. Mikäli olet työkyvytön ja vuosiloma on alkamassa, ilmoita työnantajalle välittömästi työkyvyttömyydestä, toimita työnantajalle vaadittu todistus työkyvyttömyydestä ja pyydä työnantajalta lomasi siirtämistä. Esimerkki: Vuosiloma alkaa maanantaina ja olet sairaana edeltävänä viikonloppuna. Työkyvyttömyydestä tulee hankkia todistus ja pyytää siirtoa ennen maanantaita, mikäli haluaa varmasti välttää 6 päivän omavastuuajan ja mahdollisen riita-asian karensseista. Työnantaja voi vuosilomalain perusteella katsoa, että maanantaina vuosiloma on alkanut, jolloin tulevat myös omavastuumääräykset sovellettaviksi. TYÖKYVYTTÖMYYS VUOSILOMAN JO ALETTUA Ilmoita työnantajalle välittömästi työkyvyttömyydestä, toimita lääkärintodistus työnantajalle ja pyydä työnantajalta lomasi siirtämistä. Ole yhteydessä omaan luottamusmieheen tai aluetoimistoon, mikäli työnantaja kieltäytyy vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyyden vuoksi vuosiloman jo alettua. Loman siirtämistä tulee nimenomaisesti pyytää. Esimerkiksi pelkkä lääkärintodistuksen toimittaminen ei riitä.