PIRKKO JA PAAVO OPASTAVAT KIERRÄTYKSEEN, LAJITTELUUN JA KESTÄVÄÄN KULUTUKSEEN 5.-6. -luokkalaiset Taustatietoa ja vastaukset 5.-6. -luokkalaisten tehtäviin Tehtävät ovat Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n neuvontamateriaalia.
Jäteneuvontamateriaalit alakouluikäisille Johdanto Tarkastelet parhaillaan 5.-6. luokkalaisille suunnattua jäteneuvontapakettia. Tiedostoon on koottu kymmenen kestoltaan eripituista toimintakokonaisuutta jätteiden syntyyn, lajitteluun ja käsittelyyn, mutta myös kierrätykseen ja kestävään kulutukseen liittyen. 5.-6. luokkalaisten materiaali sisältää useita projektiluontoisia tehtäviä, joten vaihtoehtoisesti voitte käyttää 3.-4. -luokkalaisten materiaaleja opetusta tukemaan. Alakoululaisten neuvontamateriaalit on muokattu Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n neuvontamateriaalien pohjalta Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimialueella vallitsevien lajitteluohjeiden ja käytäntöjen mukaiseksi. Muistathan säästää paperia; tulosta kaksipuolisesti ja vain ne sivut, joita tarvitsette! Sisältö 5.-6. luokkalaisten aineisto sisältää 10 kokonaisuutta eri teemoihin liittyen. Ohessa olevassa taulukossa on merkittynä kokonaisuuteen liittyvä teema, mutta lisäksi myös oppiaine, jonka ohessa materiaaleja voi esimerkiksi käyttää. Välipalatehtävät ovat nopeita oppituntia keventäviä tehtäviä. Taulukkoon on merkitty myös valmistelujen ja itse toiminnan kestot. Huomioi, että taulukossa esitetyt kestot ovat arvioita ja voivat vaihdella opettajan painotuksen mukaan. Kokonaisuus Käsiteltävä teema Soveltuu käytettäväksi Valmistelut/ Toiminnan kesto kesto 1 Tavaroiden elinkaari Luonnontieto/Kuvaamataito, Varaa sanoma- ja Useita projekti aikakausilehtiä oppitunteja 2 Vaaralliset jätteet Luonnontieto, kotitehtävä - Puolikas oppitunti 3 Roskat luonnossa Luonnontieto Lyhyt Puolikas oppitunti 4 Uusiokäyttö Luonnontieto/ Välipala Lyhyt Puolikas oppitunti 5 Jätteiden lajittelu Luonnon- tai Lyhyt Oppitunti maantieto/kotitehtävä 6 Omatoimista tehtävää keventävää Lyhyt Lyhyt 7 8 9 Askartelu uusiomateriaaleista Kuvaamataito, askartelu Materiaalien varaus Useita oppitunteja Minä tutkin Luonnontieto, projekti Materiaalien Lyhyesti varaus useasti Materiaalit Luonnontieto/ Välipala Tulostus Lyhyt 10 Energia- ja sekajäte Luonnontieto/ Välipala Tulostus Lyhyt
Taustatietoa tehtävään 1 (teema: Tavaroiden elinkaari) Tuotteen elinkaari alkaa raaka-aineiden hankinnasta, jota seuraa tuotantovaihe. Tuottamisen jälkeen tavara myydään ja sitä käytetään jonkin aikaa. Tuotteen muuttuessa käyttökelvottomaksi käyttäjälleen se kierrätetään sellaisenaan tai käytetään hyväksi materiaalina tai energiana. Jos tuotetta ei voida enää hyödyntää millään tavalla, se joutuu kaatopaikalle. Kaikkien elinkaaren vaiheiden välillä materiaaleja kuljetetaan ja polttoainetta kuluu. Äskeisessä oli lyhyesti kuvattuna tuotteen elinkaari. On hyvä ymmärtää, mistä jokapäiväiset tavaramme tulevat ja minne ne menevät. Lisäksi on tärkeä pohtia, voisiko omilla valinnoillaan pienentää tuotteiden aiheuttamia vaikutuksia ympäristöön. Kaikissa tuotteen elinkaaren vaiheissa kulutetaan nimittäin energiaa ja materiaaleja ja samalla tuotetaan päästöjä ja kuormitetaan luontoa. Tuotteen valmistukseen käytettävää materiaalia valmistetaan raaka-aineista. Raakaainetta otetaan esimerkiksi suoraan luonnosta tai joidenkin jo valmiiden tuotteiden sisältämä raaka-aine voidaan kierrättää eli käyttää uusien tuotteiden valmistuksen materiaalina. Esimerkiksi lasipullot ja sanomalehdet ovat tällaisia tuotteita. Kierrättämällä tavaroita säästetään raaka-aineita ja vähennetään jätteiden määrää. Raaka-aineesta valmistetaan tehtaissa materiaalia. Materiaalista valmistetaan tuote, tämäkin valmistus tapahtuu usein tehtaassa. Jotta tuote saataisiin ihmisten käyttöön, täytyy se usein pakata ja kuljettaa kauppoihin myytäväksi. Kaupassa tuote sitten odottaa ostajaa. Kuluttaja käyttää tuotetta pidemmän tai lyhyemmän aikaa. Hyvälaatuisen tuotteen käyttöikä on pitkä. Osa tavaroista kelpaa uudelleen hyödynnettäväksi. Esimerkiksi vaatteita voi myydä kirpputoreilla. Kaikki hylätyt tuotteet päätyvät joskus jätteeksi. Täysin luontoystävällistä tuotetta ei ole olemassakaan. Kaikki tavarat vaikuttavat ympäristöön koko elinkaarensa ajan. Yksi kuormittaa enemmän valmistusvaiheessa, toinen käyttövaiheessa ja kolmas jätteenä. Tavaran elinkaaren lisäksi voisi tarkastelun alla olla sen ekologinen jalanjälki, ekologinen selkäreppu tai tuotteen aiheuttama MIPS-luku (Material Input per Service unit). Nämä ovat työkaluja, jotka auttavat hahmottamaan tavaroiden tuottamisen ympäristövaikutuksia ja kannustavat vähentämään niitä. Alkuvalmisteluja: Esineen elinkaari ryhmätyöhön on syytä varata lehtikuvia etukäteen tai pyytää oppilaita etsimään kuvia kotoaan. Elinkaaren vaiheita voi myös valokuvata itse. Silloin opettajan täytyy etukäteen ottaa selville yhteyshenkilöt eri vaiheista ja sopia kuvauksista. Kuvaaminen ei välttämättä esimerkiksi onnistu itse tuotantolaitoksissa. Tuotteen elinkaaren "oikeellisuus" tulee opettajan tarkastaa etukäteen suunnitteluvaiheessa, jottei vaiheita jäisi puuttumaan. Tehtävä voidaan integroida kuvaamataitoon (piirtäminen ja kuvaaminen).
Taustatietoa tehtävään 2 (teema: Vaaralliset jätteet) Kodin yleisimpiä vaarallisia jätteitä ovat: loisteputket ja -lamput paristot akut ja akkunesteet maalit, liimat ja lakat lääkkeet ja elohopeakuumemittarit öljyt liuotinaineet, kuten esim. tärpätti, tinneri ja bensiini kasvinsuojelu- ja torjunta-aineet emäksiset pesuaineet Alkuvalmisteluja: Käydään läpi kodin yleisimmät vaaralliset jätteet. Tutkitaan niiden tunnuksia yhdessä ja keskustellaan tunnusten symboleista. On syytä keskustella myös siitä, miksi vaaralliset jätteet tulee säilyttää lasten ulottumattomissa. Tehtävä annetaan kotitehtäväksi. Vastauksia tutkitaan yhdessä luokassa. Keskustellaan, missä sijaitsevat oman paikkakunnan vaarallisten jätteiden keräyspaikat (löytyvät mm. Lokki-kalenterista tai osoitteesta www.kierratys.info). Kemikaalien vaaralliset ominaisuudet käyvät ilmi pakkausten varoitusmerkinnöistä. Vanhat oranssilla pohjalla olevat varoitusmerkinnät on korvattu siirtymäajan jälkeen (vuoden 2015 kesäkuu) uusilla varoitusmerkinnöillä. Vanhoja merkintöjä saattaa yhä löytyä jo myydyistä tuotteista. Vaarallisten jätteiden tunnukset: UUDET: VANHAT:
Alkuvalmisteluja tehtävään 3 (teema: Roskat luonnossa) Roskien keräämistä varten kannattaa joka ryhmälle varata pari puutarhakäsineitä ja roskapussi. Roskia lajiteltaessa kannattaa pohtia, miten roskat ovat maahan joutuneet ja mitä haittaa niistä siellä on. Toiminta: Jakaudutaan luokassa 2-4 henkilön ryhmiin. Ryhmät kilpailevat keskenään siitä, mikä ryhmä löytää eniten roskia sovitulta alueelta. Aika (esim. 10 min.) alkaa ja päättyy ohjaajan pillinvihellykseen. Roskien määrä voidaan arvioida joko painon tai määrän mukaan. Bonuspisteitä jaetaan esimerkiksi lasinsiruista, paristoista ja mahdollisista ongelmajätteistä. Lajitelkaa kisan lopuksi roskat ja viekää ne oikeisiin keräyspisteisiin. Lajitteluohjeet löytyvät osoitteesta: www.phj.fi Lokki-kalenterista tai esitteestä Kodin jätteiden lajitteluohjeet. Pohtikaa kysymyksiin vastaukset. On hyvä auttaa lapsia huomaamaan, kuinka arvokasta työtä esim. siistijät ja kuntien ja kaupunkien ulkotyöntekijät tekevät. Tiesitkö tätä? Purukumin hajoaminen luonnossa on todella hidasta, noin viisi vuotta. Syynä hitaaseen hajoamiseen ovat purkan sisältämät polymeerit, eli luonnon ja keinotekoiset kumit. Älä siis heitä purukumia maahan. Laita Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy:n alueella purkka sekajätteeseen.
Taustatietoa tehtävään 4 (teema: uusiokäyttö) Uudelleenkäyttö tarkoittaa tavaran käyttämistä uudelleen sellaisenaan. Jätteiden tapauksessa uudelleenkäytön mahdollistamiseksi jäte on ensin pestävä. Annetussa tehtävässä uudelleenkäytön määritelmää voi vähän venyttää ja saada jäte käyttökelpoiseksi pienin muutoksin (esim. leikkaaminen, yhteen liittäminen toisten roskien kanssa, jne.). Uudelleenkäyttö voidaan sanana sotkea sanan uusiokäyttö kanssa. Nämä eivät tarkoita tismalleen samaa. Uusiokäyttö merkitsee käytöstä poistettujen esineiden ja jätteiden käyttämistä joko raaka-ainemuodossa tai sellaisenaan. Uusiokäyttö on siis terminä laajempi. Materiaalin uusiokäyttöä on esimerkiksi keräysmetallin hyödyntäminen metallina tai keräyspaperin hyödyntäminen vessapaperin hylsyinä. Uudelleenkäyttöä voisi olla esimerkiksi käytettyjen voirasioiden käyttäminen säilytysastioina tai lasisten palautuspullojen käyttö limsapulloina. Energiahyödyntäminen tarkoittaa jätteen toimittamista polttolaitokseen, jossa siitä saadaan sähköä ja lämpöä. Energiajäte hyödynnetään Kymijärvi II:n kaasutusvoimalaitoksessa hyvällä hyötysuhteella. Sekajäte myös poltetaan Kotkan Energia Oy:n hyötyvoimalassa tai muissa jätevoimaloissa. Toiminta Järjestäkää ideointikilpailu roskien uusista käyttötarkoituksista. Sopikaa yhdessä ensin viisi roskaa, joille käyttötarkoituksia keksitään. Kilpailun voi järjestää ryhmissä tai erikseen. Eniten järkeviä uusia käyttötarkoituksia keksinyt ryhmä tai oppilas voittaa. Kilpailun ohessa on hyvä miettiä myös, mikä roskasta tekee roskan. Jos pakkausmateriaalia (esim. rasiaa) voi käyttää uudestaan, onko se silloin roska?
Alkuvalmisteluja tehtävään 5 (teema: Jätteiden lajittelu) Kotona syntyvien jätteiden vastaanottopisteiden selvitystehtävää varten tarvitsette lähialueen kartan, johon voitte koota oppilaiden keräämät tiedot. Kartan voi tulostaa esimerkiksi Internetistä. Myös puhelinluettelon karttalehti soveltuu tehtävään hyvin, jos sitä suurennetaan. Ennen tehtävää on hyvä käydä läpi oppilaiden kanssa, mitä mihinkin jätejakeeseen kuuluu. Lajitteluohjeet löytyvät Lokki-kalenterista ja osoitteesta: www.phj.fi Toiminta Oppilaiden tehtävänä on selvittää kotona syntyvien eri jätejakeiden kierrätyspisteet. Mitä jäteastioita omalla kiinteistöllä on ja missä sijaitsevat mm. RINKI-ekopisteet ja jäteasemat. Tehtävän päämääränä on kartoittaa RINKI-ekopisteet, joihin voi viedä esimerkiksi pakkausmuovit, kartongit, paperin, metallit ja lasit, sekä jäteasemat joihin voi viedä sähkölaitteiden ja vaarallisten jätteiden lisäksi lähes kaikkea jätettä. Hyvä on huomioida myös vaarallisten jätteiden keräyskontit (jos paikkakunnalla sellainen on) sekä kirpputorit ja muut tahot joihin voi viedä ehjiä, mutta itselle tarpeettomia tavaroita. RINKI-ekopisteillä kerättävistä pakkausjätteistä, kuten uudesta pakkausmuovista ja sen lajittelusta saa lisätietoja www.rinkiin.fi sivuilta. Tehtävän voi tehdä kotona tai tunnilla. Ylös kirjataan energiajätteen, sekajätteen, paperin, kartongin, biojätteen, metallien, lasien, pakkausmuovien, sähkölaitteiden sekä vaarallisten jätteiden keräyspisteet. Näistä ainakin energia- ja sekajätettä (ja toivottavasti biojätettä) kerätään kotona, joten niitä ei tarvitse kirjata karttaan. Vähintään 10 huoneiston kiinteistöillä pitäisi astiat olla lisäksi kartonki- ja paperijätteelle, lasille ja metallille sekä biojätteelle. Lisätietoja alueen RINKI-ekopisteistä, vaarallisten jätteiden keräyskonteista sekä jäteasemista löytyy osoitteesta www.kierratys.info sekä PHJ:n nettisivuilta www.phj.fi. Huomioikaa myös, että sähkölaitteita vastaanotetaan tietyin ehdoin myös niitä myyvissä kaupoissa. Kerää lopuksi oppilaiden tiedot yhdelle kartalle esimerkiksi piirtoheittimen avulla. Monista oppilaille kartta, jossa on kaikki lähitienoon hyötyjätepisteet ja niissä kerättävät jätteet. Alla olevaan taulukkoon on koottu oikeita vastauksia, joiden avulla voi tarkistaa selvitysten oikeellisuutta. Jätejae Kodin RINKI- Jäteasema Muu, mikä? keräyspiste Ekopiste Energiajäte x x Sekajäte x x Biojäte (x) Paperi x x x Kartonki x x x Pienmetalli x x x Lasi x x x Pakkausmuovi x Sähkölaitteet x (Kaupat) Paristot x kaupat Vaarallinen jäte x vaarallisen jätteen keräyskontti (ei kaikkia vaarallisia jätteitä)
Sanavihjeet tehtävään 6. Sanavihjeitä kannattaa keksiä oppilaiden kanssa lisää. Biojäte Elinkaari RINKI-ekopiste Hajottajaeliö Jäte Jäteasema Kompostointi Komposti Lasinkeräys Vaarallinen jäte Pakkaus Panttipullot Paperinkeräys Roska Energiajäte Kartonki Lokki-kalenteri Vanhat lääkkeet Vaarallisten jätteiden keräys Risut Haravointijätteet Sähkölaitteet Ruuantähteet ym. maatuvat jätteet Tuotteen elämä raaka-aineiden hankkimisesta ja valmistuksesta tuotteen poisheittämiseen tai uusiokäyttöön Paikka, jonne voi viedä pakkausmuovia, kartonkia, paperia, lasia, ja metallia. Käyttää ravinnokseen biojätteitä ja samalla möyhentää ne mullaksi. Käytöstä poistettu tavara, esine tai materiaali Keräysasema, johon voi viedä joka sortin jätettä. Biojätteen kierrätystä. Lopputuotteena multaa. Paikka, jonne voit laittaa ruuantähteet muuttumaan mullaksi. Paikka, jonne voit viedä lasisia pulloja ja purkkeja. Jäte, joka aiheuttaa erityistä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Laatikoiden, rasioiden, purkkien, pullojen, pussien ja kääreiden yhteisnimitys. Lasisia tai muovisia esineitä, joista maksetaan, kun viet ne kauppaan. Paikka, johon kerätään sanomalehdet, aikakauslehdet, kirjekuoret jne. Tarkoittaa samaa kuin jäte. Muovipohjaiset roskat sekä tekstiilit. Mm. maito- ja mehutölkit lajitellaan tähän. Joka kotiin jaettava jätehuollon tietopaketti, josta voi seurata päiviä. Apteekkiin palautettavia vaarallisia jätteitä Jäteasemat ja joidenkin huoltamoiden pihalla sijaitseva kontti, johon voi viedä maksutta esim. akkuja, loisteputkia ja maaleja. Alle ranteen paksuiset puiden oksat. Niitä otetaan vastaan jäteasemilla. Puunlehtien, -neulasten ja nurmikon haravoinnista syntyvä jäte Rikki mennyt kännykkä tai mp3-soitin. Jätettä, jonka voi viedä jäteasemalle.
Alkuvalmisteluja tehtävään 7 (askartelu uusiomateriaaleista) Tehtävään tarvitaan: sanomalehtiä liisteripakkauksen astioita muotiksi muovipusseja askarteluvälineitä (sakset, liimaa, ym.) hiekkapaperia askarteluun sopivia maaleja tai vaihtoehtoisesti värillisiä papereita Pohtikaa, mikä ero on uusiomateriaalilla ja jätteellä. Mikä tekee joistakin tavaroista uudelleen käytettäviä ja joistakin hyödyttömiä? Miten itse voisi vaikuttaa siihen, että jätteestä tulisi uusiomateriaalia?
Taustatietoa tehtävään 8 (teema: Minä tutkin) Kun eloperäiset jätteet eli biojätteet mätänevät hapettomissa olosuhteissa, syntyy kasvihuonekaasua, metaania. Metaani edistää ns. kasvihuoneilmiötä eli ilmakehän lämpenemistä. On tärkeää, että biojäte lajitellaan hyödyksi pois sekajätteen joukosta. Lajiteltu biojäte voidaan hyödyntää lähes 100 %:sti maakaasua vastaavaksi, ympäristöystävälliseksi biokaasuksi ja maanparannusaineeksi biokaasu- ja kompostointilaitos Labio Oy:llä. Kotikompostoreissa biojätteestä syntyy muhevaa ja ravinnerikasta multaa. Biojätteen lajittelu on todellinen arjen ympäristöteko. Aiheesta lisää pienennäbioberttaa.fi -sivuilla. Alkuvalmisteluja: Tehtävään tarvitaan: lasipulloja ilmapalloja teippiä tai kumilenkkejä pikkulapioita lietteen keräämiseen. Tehtävän tarkoituksena on havainnollistaa, kuinka hapettomissa olosuhteissa hajoavista biojätteistä muodostuu metaania. Metaani on yksi kasvihuonekaasuista ja sitä syntyy, jos biojäte päätyy kaatopaikan penkkaan mätänemään. Biojätekeräyksen tai omatoimisen kompostoinnin kautta biojätteestä muodostuu hapellisissa oloissa muhevaa multaa. Jos koe ei onnistu eli kuplia ei näy, ei alkusiemenessä eli mudassa tai lietteessä ole todennäköisesti ollut oikeita bakteereita, tai pulloon on päässyt ilmaa. Varmuuden vuoksi muta tai lieju kannattaa kerätä eri paikoista, jotta ainakin osa kokeista onnistuisi. Toiminta Tehtävässä valmistetaan biokaasureaktori. Koe kannattaa tehdä pareittain tai pienryhmissä. Kukin ryhmä kerää lasipullon pohjalle hieman mutaa tai lietettä ojasta. Sen jälkeen pullo täytetään puolilleen banaanin- ja perunankuorisilpulla. Pulloon kaadetaan haaleaa vettä ja sitä ravistellaan hieman, jottei kuorisilpun sekaan jäisi ilmakuplia. Pullon suulle venytetään ilmapallo siten, että sekä pulloon että ilmapalloon jää mahdollisimman vähän ilmaa. Ilmapallon pysyminen varmistetaan teipillä tai kumilenkillä. Pullo asetetaan lämpimään paikkaan, n. 30-35 asteen lämpöön, esimerkiksi patterin läheisyyteen. Pullo sisältöineen saa hautua useamman viikon, sillä bakteerien lisääntyminen vaatii aikaa. Pulloa kannattaa välillä heilutella kevyesti, jotta pohjalla oleva sakka sekoittuisi. Jos koe on onnistunut, alkaa ilmapallo pullistua pohjasta nousevien metaanikaasukuplien ansiosta.
Taustatietoa tehtävään 9 (teema: Materiaalit) Oppilaiden kanssa kannattaa keskustella ostosvalinnoista ja siitä, miksi on hyvä valita kotimaisia ja luonnonmukaisia tuotteita (Ne esimerkiksi ovat usein kestävämpiä, eikä niitä tarvitse kuljettaa toiselta puolelta maapalloa. Lisäksi niiden valmistus työllistää ihmisiä Suomessa). Myös niiden huonot puolet on syytä mainita (esim. ne ovat usein kalliimpia). Paras keinohan vähentää jätteitä on kuluttaa mahdollisimman vähän. Kaikkia muotioikkuja ei kannata seurata. Oppilaiden kanssa on hyvä harjoitella vaikkapa omista vaatteista huolehtimista. Esimerkiksi Operaatio kengät siistiksi puhdistaminen, plankkaaminen, kiillottaminen) voisi olla porukalla ihan hauskaa!
Taustatietoa tehtävään 10. (teema: Energia- ja sekajäte) Keskustelkaa tunnilla, mitä eroa energiajätteellä ja sekajätteellä on. Miksi on tärkeää lajitella muovit ja muu palava aines sekajätteestä? Ruudukkotehtävän voi tehdä kotona tai tunnilla. Kun tietää energiajätteen ja sekajätteen erot, on helpompi ymmärtää lajittelun tärkeys. Energiajätteestä saadaan poltettaessa enemmän energiaa (sähköä ja lämpöä) kuin sekajätteestä. Energiajäte palaa puhtaammin, sillä se koostuu pääasiassa muoveista. Lisäksi sekajätteen vastaanottomaksu on energiajätettä suurempi ja sen kuljetus Kotkan hyötyvoimalaan aiheuttaa myös enemmän liikennepäästöjä kuin energiajätteen kuljetus Lahden Kymijärven voimalaan. PHJ:n alueella energiajätteeseen saa laittaa myös vaatteet ja kodin tekstiilit. Ratkaisu: S U I N Y L K J K U N R P N Ö S M A T X O K K I T A A L A S T I P L G E Y O V H A U T Y I S Ö L T I I A Ä M R B A I F D Q A I T J A M W R M S J I O I P R V A A H T O M U O V I E O I X A Ä D L Ö Q R C D Z O P Y Q D I I A T S X G I M H T N G V W O C R J L A L A P U U P J S Y A I J Y M E N U O S G I J E M U O V I P U R K K I S S P Ö I D Y N W R H E U F Y T T N T N T P I X Y M I O K A S R Y O F B A V U K O L A V T D U K S J H Q D A A N Y R I R N Ä Y R M X I J Y C R X G T I K U M Ö T T Y Ä K A T R E K Z