MR. BLUES - ARTISTI, SÄVELTÄJÄ, TUOTTAJA JA GRAAFINEN SUUNNITTELIJA (Henry Lindellin musamatkassa Fagerstasta Kolaminkylään) Tällä matkalla, kuten niin monen muun harrastajamusikantin kohdalla voi vain kummastella sitä jaksamisen määrää, jota joillain on. Tässäkin tapauksessa on tuota kuuluisaa virtaa virrannut aivan kiitettävästi vuosikymmenten aikana ja kun vielä ottaa huomioon sen, että normaalit päivätyöt on hoitunut, voi vain ihastella. Lähdemme musamatkustamaan Henry Lindellin matkaan. Hypätkää kyytiin, matkanteko alkaa. Ensikosketukseni soittimeen sain joskus 1961-1962. Asuimme tuolloin Fagerstassa Ruotsissa ja isäni osti haitarin kotiimme. Kyseessä oli näppäinhaitari, joka varmaan oli syy siihen, että lopetin sen soittamisen melko pian. Tällä oli kyllä helppo soittaa korvakuulolta kappaleita, joita kuulin Ruotsin radion Tio i Top ohjelmassa, mutta soitin oli raskas ja epämukava nuorelle pojalle, joten en koskaan tullut sinuksi sen kanssa. Vuonna 1962 tulimme kesälomalle Suomeen ja isäni sai töitä Pietarsaaresta. Asetuimme pysyvästi Suomeen ja kun vanhempani palasivat Ruotsiin hakemaan muuttokuormaa, niin minä jäin Pietarsaareen. Haitariin en enää koskenut, sillä uudet kaverini pitivät näppäinhaitaria vanhanaikaisena. Vuosina 1963-1964 rytmimusiikki vei minut mukanaan, kun The Beatles alkoi julkaista laulujaan. Rupesin pyytelemään kitaraa ja sain ensimmäisen akustisen Landola -kitaran joululahjaksi 1964. Pienillä kokoonpanoilla aloittelimme kavereiden kanssa ja soitimme niillä instrumenteilla ja laitteilla, jotka saimme haalittua kokoon jollain tavoin. Mieleeni tulee kokoonpano, jossa olivat Svante Sundholm rummut, Orvo Vähä-Lassila kitara, Johan Hedman kitara sekä Henry Lindell kitara. Taisimme kutsua tätä nimellä The Skippers. Opimme toisiltamme kappaleiden sointukulkuja. Vaihdoimme keskenämme myös levyjä, joilta kirjoitimme laulujen sanoja. Matkimme myös esikuvien muotia. Ystäväni Mikael Furu palautti mieleeni sen kerran, kun soitimme JSL:n (Jakobstads Samlyceum) konvassa kappaleen Greensleves. Konvassa esiintyi Gold Stars -yhtye ja joku pyysi meitä esiintymislavalle. Tämä on todennäköisesti ensiesiintymiseni kitaristina ja vuosi lienee 1965. Minä kitarassa ja muut soittajat olivat Johan Hedman kitara sekä Mikael Furu rummut. Olkoon The Convention Skippers tämän bändin nimi vain selvyyden vuoksi, vaikka varsinaista nimeä ei yhtyeellä ollutkaan. Jo saman vuoden syksyllä halusin sähkökitaraa ja koska soittotaitoni olivat kehittyneet siinä määrin, niin vaihdoimme Landolan puoliakustiseen Hofner club kitaraan. Tuohon aikaan minulla ei vielä ollut vahvistinta, joten kitara kytkettiin kotistereoiden levysoittimelle tarkoitettuihin liittimiin. Uuden kitaran myötä sain uusia ystäviä, jotka ahersivat musiikin parissa, kuten Hasse Tiihonen, joka siihen aikaan soitti kitaraa, Clas Ahlvik rummut, Johan Jocke Boström basso sekä Grels Wikman laulu. Tässä kokoonpanossa soitin itse soolokitaraa. Harjoittelimme koulumme takana olevassa vanhassa ravintolassa, jonka nimi oli Fregatten. Ravintolan juhlasali toimi koulumme jumppasalina ja myöhemmin tästä tuli Ludvigs Disko, jossa mm. luokkatoverini Lars Sund, nykyisin kirjailija, toimi tiskijukkana.
Tällä kokoonpanolla teimme jonkun keikan ja äänitimme myös muutaman kerran paikallisradioon. Äänitykset tapahtuivat Palokunnantalolla. Edelleen nimeämättömän bändin haluaisin nimetä tuon harjoituspakan mukaan Group Fregatten:ksi. Vuosi oli 1966. Näinä aikoina isäni vaihtoi näppäinhaitarin sähköharmoniin, joten pääsin opettelemaan soittoa tavallisella pianokoskettimistolla. Aloittaessani lukion vuonna 1968 päätti basistimme Jocke Boström muuttaa Helsinkiin käydäkseen lukion siellä. Ilmari Heinonen tuli hänen tilalleen. Hasse Tiihonen siirtyi rumpaliksi St. Marcus Blues Bandiin ja Ilmarin veli Risto Heinonen liittyi joukkoomme toiseksi kitaristiksi. Ilmari tutustui Ywe Jalanderin TV-ryhmään joka teki dokumenttia Pietarsaaresta. Hänen tehtävänään oli opastaa TV-ryhmä kaupunkimme sen ajan kiinnostaviin kohteisiin ja hankkia paikallisia muusikoita esiintymään ohjelmaan. Tässä dokumentissa Juhani Halttunen ja Jukka Lavilampi hoilaavat Delilah-kappaletta ajaessaan katurallia Pietarsaaressa. Olimme bändin kanssa harjoitelleet omaa blueskappaletta, johon olin saanut inspiraation Juhani Halttusen taitavasti esitetystä Jeff Beck -coverista Steeled Blues. Ratkaisevaksi tekijäksi, että pääsimme tuohon ohjelmaan, osoittautui se, että meillä oli oma kappale, jolle annettiin nimi Pietarsaari Blues. Esiinnyimme ohjelmassa kokoonpanolla Henry Lindell soolokitara, Risto Heinonen komppikitara, Ilmari Heinonen basso sekä Hasse Tiihonen rummut. Tallennus tapahtui Kirkkorannan koululla, Pedersören kirkon takana, joka tuohon aikaan toimi bändien treenikämppänä. Lainasimme toisilta bändeiltä soittimet tallennusta varten. Itse soitin Johan Hedmanin tuliterällä Fender Telecasterilla ja Imma soitti Kjell Strömsholmin Hofner club bassolla. Ohjelma esitettiin sen syksyn aikana televisiossa ja kun esityksen jälkeisenä aamuna tulin luokkaan, sain valtavat suosionosoitukset ja lisänimen Mr. Blues. Yksi kouluaikaisista kokoonpanoistamme oli Philip Hällund piano, Leif Lindell laulu, Sture Andersson klarinetti, Håkan Storbacka kitara sekä Henry Lindell basso. Löysimme kerran vanhan flyygelinraadon koulumme varastosta, halkopinon alta. Rehtori lupasi flyygelin meille sillä ehdolla, että koulun ei tarvitse maksaa kunnostuskustannuksia. Talkootöinä kaivoimme esiin flyygelin, joka osoittautui pienen virityksen jälkeen ihan soittokelpoiseksi. Tämän jälkeen harjoittelimme välitunneilla koulun kellarissa. Tätä kokoonpanoa kutsun myös tuon harjoituspaikan mukaan eli Cellar Group, jonka aktiivi kausi oli vuosina 1968-1970. Varsinaisia keikkoja meillä ei tällä kokoonpanolla ollut, lukuun ottamatta ETKOja ennen lauantai-iltojen kotihippoja jonkun kotona, kun vanhemmat olivat poissa. Muistan erään olohuonekeikan Philip Hällundin kotona, jossa hänen pianonsoittoa tukivat Henry Lindell kitara sekä Leif Lindell laulu. Leif esitti bravuurinumeronsa Kansas City ja voin vain kuvitella naapureiden mietteet, kun saivat ilmaiskonsertin sinä lauantai-iltapäivänä. Heinäkuussa vuonna 2012 pidetyssä 40-vuotisluokkakokouksessa Cellar Group soitti kokoonpanolla Philip Hällund piano, Håkan Storbacka kitara sekä Henry Lindell basso. Soittotaitoni kehittyi koko ajan ja halusin kevyemmin soitettavan instrumentin. Juhani Halttunen antoi vinkin, että kannattaa vaihtaa punottu G-kieli H-kieleksi, joka viritetään G- säveleen. Tässä vaiheessa vaihdoin kitaran puoliakustiseen Guild Starfire III sunburst malliin ja vaihdoin heti kielet siten, kuin Juhani oli ehdottanut. Kaupat tein Kiviahon musiikkikaupassa Kokkolassa. Talvella 1968-1969 erään tunnin alussa historianopettajani kehotti minua kiireesti menemään rehtorin pakeille. Peloissani sinne menin, ihmetellen, mitä pahaa olin tehnyt. Rehtori antoi minulle puhelinnumeron ja käski soittamaan. Langan toisessa päässä oli
Timo Leppänen, joka kertoi että St. Marcus Blues Bandilla oli keikka samana iltana Uusikaarlepyyssä ja että Hannu (Lindblom) oli sairastunut. Minun pitäisi lähteä tuuraamaan Hannua. Näin asiat hoituivat, kun ei ollut kännyköitä ja sain hienon kokemuksen soittaa St. Marcus Blues Bandissä! Keväällä 1969 rupesin miettimään, että maailma on täynnä hyviä kitaristeja, mutta basisteista näyttäisi olevan puute. Kuinka ollakaan minulle avautui mahdollisuus tähän syksyllä, kun tanssiyhtye Tamborito:n basisti oli lähdössä varusmiespalveluun. Minulle tarjottiin tuota paikkaa mutta tämä pesti edellytti, että oli hankittava sekä basso että vahvistin. Ensimmäinen ostamani basso oli Framus TV StarBass ja sen kaveriksi Vox AC30 bassovahvistin. Liityttyäni orkesteriin oli sen kokoonpano Guy Nyman urut, haitari ja laulu, Greger Teir rummut, Tor-Leif Nylund kitara sekä Tage Lillrank saksofoni ja laulu sekä Henry Lindell - basso. Ensimmäisestä kesätyöpaikastani saaduilla rahoilla, vuonna 1969, ostin käytetyn Grundig TK 23L DeLuxe nauhurin. Kerran minulla oli tuo nauhuri mukana Tamboriton alkuaikojen harjoituksissa Teerijärvellä ja nauhoitin Guy Nymanin esittämän tangoimprovisaation. Hän oli poikkeuksellisen lahjakas hanuristi ja kosketinsoittaja. En tiedä onko häneltä muita tallenteita olemassa. Jos ei ole, niin olen äärettömän iloinen, että onnistuin tallentamaan tämän. Sekä Guy että minä opiskelimme tuohon aikaan lukiossa (Jakobstads Samlyceum) ja soitimme keikoilla viikonloppuisin. Vaasalainen ohjelmatoimisto ja SÖU markkinoivat alueemme muiden yhtyeiden ohella myös Tamboritoa.
Keväällä 1970 Guy päätti jättää lukion kesken ja lähteä ammattimuusikoksi. Hän liittyi Brylle Nylundin trioon basistiksi, jonka seurauksena Tamborito tarvitsi uuden kosketinsoittajan ja laulajan. Guy Borgmästars Ähtävältä löytyi tähän tarpeeseen. Hänellä oli hyvä lauluääni ja hänen myötään myös Tamboriton musiikkityyli muuttui enemmän lauluvoittoiseksi verrattuna aikaisempaan. Tässä vaiheessa halusin myös itse enemmän tehoa bassoon ja siksi vaihdoin Vox vahvistimeni Steelphone 60 merkkiseen laitteeseen ja erilliseen bassokaappiin, jossa oli 18 tuuman Goodman bassokaiutin. Kokoonpanolla Guy Borgmästars urut ja laulu, Greger Teir rummut, Tor-Leif Nylund kitara, Tage Lillrank saksofoni ja laulu sekä Henry Lindell basso Tamborito jatkoi kevääseen 1971 saakka. Keväällä 1970 em. Tamborito -kokoonpanon taru loppui ja perustimme uuden bändin nimeltään The Guys. Tässä kokoonpanossa soittivat Guy Borgmästars urut ja laulu, Håkan Storbacka kitara ja laulu, Greger Teir rummut sekä Henry Lindell basso. Koulussa ja vapaa-aikana soitin mm. Sture Anderssonin, Philip Hällundin, Håkan Storbackan ja Paavo Osolan kanssa. Kävin myös kerran säestämässä Ellinors- yhtyettä radioäänityksessä. Ellinors muodostui sisaruksista Grels, Rolf ja Ellinor Vikman. Tuohon aikaan vaihdoin myös Framus bassoni Burns Jazz bassoon Guy Nymanilta, joka silloin juuri oli akuutissa rahapulassa. Kävin myös kerran tuuraamassa Guy Nymania, Brylle Nylundin triossa. Tämän muistan siitä syystä, että trubaduuri ja taiteilija Tapio Heinonen esiintyi tuona iltana samassa ravintolassa ja me säestimme häntä. Kun soittaminen oli näin vahvasti mukana elämässäni kärsivät koulutyöt ja niin tuplasin lukion toisen vuosikurssin, jota en suinkaan ole koskaan katunut. Jollain keikalla soitimme samassa paikassa Laramie -yhtyeen kanssa. Yhtyeen rumpalina oli Kallu Rönngård ja hänen mieltymyksensä oli aivan muuhun kuin tanssimusiikkiin. Niinpä järjestin hänelle yhteydet Hannu Lindblomiin, jonka jälkeen hänet nähtiinkin St. Marcus Blues Bandin ja Fantasian riveissä. Alkukesästä 1971 minulle tarjottiin pestiä tasokkaan Lolita -yhtyeen riveihin. Lolita oli tuossa vaiheessa 12 vuotta vanha kokoonpano, jolla oli hyvin vahva puhallinsektio. Orkesteri oli uudistamassa miehistöään ja tässä minulle tarjoutui tilaisuus oppia jotain todella uutta. Tiedostin vuoden päässä häämöttävät ylioppilaskirjoitukset. Siitä huolimatta en voinut vastustaa kiusausta ja niin lähdin tämän orkesterin matkaan. Ennen liittymistäni Lolitan riveihin vaihdoin Burns Jazz Bassoni Roul Helantien kanssa Fender Precission Bassoon, joka oli peräisin 60-luvun alkuvuosilta (soittimen alkuperä lienee jokin ruotsalainen bändi vaan en muista mikä). Vaihdoin myös Steelphone 60 bassovahvistimen vähän isompaan Steelphone Apollo merkkiseen bassonuppiin ja Goodmanin 18 tuuman kaapin Laneyn 4*12 tuuman bassokaappiin. Ensimmäisen keikan Lolitan kanssa soitin Seljesissä juhannusaattona 1971. Siihen aikaan ei tanssilavalla ollut sähköjä, joten siellä oli traktori, joka käytti generaattoria, joka tuotti vahvistinten tarvitseman sähkön. Aikamoista hurinaa tämä kotikutoinen sähkö aiheutti. Keikan järjestelyistä vastasimme itse, järjestysmiehiä myöten. Teimme hyvän tienestin tällä keikalla. Lolitan silloinen kokoonpano oli Ralf Wiik laulu, Peter Slotte baritonisaksofoni, tenorisaksofoni, klarinetti ja trumpetti, Jarl-Erik Kainberg tenorisaksofoni ja trumpetti, Jan-Erik Hongell trumpetti, Gustav Molander rummut, Sture Högnabba kitara sekä Henry Lindell basso. Tämä yhtye oli minulle musiikin korkeakoulu. Peter Slotten sovitukset vaativat melko täsmällistä soitantaa, joskin jokaiselle annettiin jonkin verran vapauksia kappaleiden eri osissa. Opin järjestelmällisyyttä, jota tarvitaan isojen kokoonpanojen kanssa. Suoriuduin ylioppilaskirjoituksista keväällä 1972, vaikka olin keikkaillut viikonloppuisin koko vuoden. Edessä oli varusmiespalvelu Oulun Hiukkavaarassa. Tähän päättyi Lolitan tarina.
13 vuoden jatkuvan soittamisen jälkeen porukalla ei ollut enää halua, eikä voimia lähteä uusiutumaan. Hiukkavaarassa harjoittelin Paavo Osolan ja Bjarne Sjöblomin kanssa. Esiinnyimme siellä muutaman kerran ja saimme siitä kuntoisuuslomia. Seuraavana kesänä, 1973, oli aika hakeutua yliopistoon. Mietin pitkään lähdenkö musiikkialalle vai en. Päätin kuitenkin pitää musiikin harrastuksena ja lähdin Åbo Akademiin lukemaan matematiikkaa pääaineena joka myöhemmin vaihtui kemiaksi. Ennen lähtöä Turkuun soitin pari viikkoa Pietarsaaren Purjehdus Seuralla (Pavis) Paavo Osolan Trion kanssa. Kyseessä oli improvisoitu kokoonpano sillä hetkellä vapaalla jalalla olevista muusikoista. Kokoonpanossa soittivat Paavo Osola Hammond urut, sähköpiano ja laulu, Juhani (Jugi) Halttunen rummut ja laulu sekä Henry Lindell basso. Jugi Halttunen oli tunnettu kitaristina mutta hän oli myös taitava rumpali. Musiikki oli aika paljon jazzvaikutteista Paavon inspiroimana. Vaikka tarina seuraavaksi siirtyy Turkuun ja myöhemmin vielä Etelä-Karjalaan säilyivät yhteydet Keski-Pohjanmaan musiikkipiireihin koko ajan taustalla. Tultuani Turkuun, olin aivan uudessa ympäristössä ja uusissa ystäväpiireissä. Päätin, että opiskelu olisi seuraavassa elämänvaiheessa prioriteetti 1, mutta en luopuisi musiikista kokonaan. Päätin opetella laulamaan soittamisen ohessa. Liityin ylioppilaskuoroon nimeltä Brahe Djäknar, jossa lauloin ensimmäistä bassoa. Tästä yhteisöstä löysin ystäviä, joilla oli soittotausta ja niin muodostimme yhtyeen nimeltä On the Rocks. On The Rocksin improvisoitu kokoonpano matkalla Ahvenanmaalle keväällä -77. Soittajat vasemmalta ovat Greger Teir, Ole Vesterqvist, Anders Teir, Christian Pursiainen, Henry Lindell ja Sture Mangs. Teimme muutaman keikan Kårenilla eli ylioppilaskunnan talolla. Yhtyeessä soittivat Bertel Lindell rummut ja laulu (1 tenori), Anders Teir kitara, pasuuna ja laulu (2 tenori), Kim von Schantz kitara ja laulu (2 basso) sekä Henry Lindell basso ja laulu (1 basso). Toukokuussa 1976 äänitimme muutaman laulun Tappi Suomelan Revox A77 nauhurille. Lyhyen aikaa tässä kokoonpanossa soitti myös Christian Pursiainen tenorisaksofonia.
Muistan että tällä kokoonpanolla teimme kahden päivän keikan Ahvenanmaalle. Kuorolaulannan ja On the Rocksissa soittamisen ohella liityin myös teekkariorkesteriin nimeltä Axelbandet. Kyseessä on Retuperän WBK:ta vastaava torvisoittokunta. Löysin vanhan Conn tenorisaksofonin jostain kirpputorilta ja tästä tuli soittimeni. On the Rocks bändikavereistani Kim von Schantz liittyi myös yhtyeeseen soittamaan toista tenorisaksofonia sekä Anders Teir pasuunaa. Greger Teir rumpaliystäväni Tamboriton ajoilta saapui myös Turkuun ja liittyi Axelbandet yhtyeen riveihin. Brahe Djäknar kuoron kanssa osallistuin kahden LP:n äänitykseen ja Axelbandet yhtyeen kanssa äänitettiin yksi LP. Viimemainitun LP:n äänitti Tappi Suomela. Minulla on tapana kuunnella tuo LP aina vappuisin. Muistan yhden tapahtuman, saattoi olla 1976 vappuna, kun Brahe Djäknar laulaa suorassa radiolähetyksessä Vartiovuorelta ja Axelbandet töräyttää käyntiin oman konserttinsa samanaikaisesti Vartiovuoren alapuolella. Tapahtuma aiheutti vähän närää näiden kahden ryhmän välillä, osallistuin kuitenkin molempien toimintaan. Joko St. Marcus Blues Band tai Fantasia tuli keikalle Kårenille 1975 tai 1976. Roul Helantie, joka siihen aikaan soitti kokoonpanossa bassoa, otti yhteyttä minuun ja halusi ostaa takaisin aikaisemmin myymänsä Fender Precission basson. Hän oli siihen aikaan töissä Fazerin musiikkikaupassa Pietarsaaressa. Sovittiin että, jos minä saisin tuliterän Fender Jazz basson, niin hän saisi vaihdossa kitarani Guild Starfire III ja Fender Precission basson. Rahaa tässä vaihtokaupassa ei liikkunut. Jälkeenpäin katsottuna olisi varmaan ollut järkevää pitää Fender Precission basso, sillä hintakehitys vanhojen soittimien osalta on ollut huima. Olisi mielenkiintoista tietää kuka tuon Guild kitaran omistaa nykyisin. Fender Jazz basso, jonka tuolloin hankin, on siitä lähtien ollut työkaluni. On the Rocks yhtyeen tarina päättyi keväällä 1976, kun soittajien opiskelut veivät eri suuntiin. Halusin kokeilla kokoaikaista muusikon ammattia kerran elämässäni. Tähän tarjoutui mahdollisuus kesällä 1976 kun liityin Sture Mangs Trioon, jonka kanssa soitimme koko kesän Fenno Express laivalla Vaasa Uumaja reitillä. Minulla on merimiespassi tuolta ajalta muistona ja täysiaikainen muusikkotoimintani kartutti eläketulojani 5,87 Eur/kk. Tuona aikana ostin myös Armstrong merkkisen poikkihuilun ja möin tenori saksofonini vanhalle soittokaverilleni Sture Anderssonille. Hankin myöhemmin myös Armstrong merkkisen pikkolohuilun, jota oli tarkoitus käyttää Axelbandet kokoonpanossa. Tämä ei kuitenkaan toteutunut koskaan. Syksyllä 1976 Turkuun saapui uusia taitavia muusikoita ja perustimme tanssiorkesterin nimeltään Titus. Liityimme Turku Viihde ohjelmatoimistoon ja keikkoja oli viikonloppuisin Turun ympäristössä. Yhtyeen jäsenet olivat Sune Sved kitara ja laulu, Ole Vesterqvist urut, haitari ja laulu, Greger Teir rummut sekä Henry Lindell basso, huilu ja laulu. Sekä Sune että Ole liittyivät myös Brahe Djäknar kuoroon. Tallensimme joitakin kappaleita ylioppilaskunnan melontasalissa Revox A77 nauhurilla, jonka ostin kesäansioillani. Tällä kokoonpanolla esiinnyimme vuoteen 1980 asti. Soitimme useimmiten Turun seudun
ravintoloissa. Joskus säestimme artisteja, kuten Ilkka Hemminki (Kivikasvot) ja Kai Hyttinen. Yhtyeen viimeinen esiintyminen oli Laitilan Urheilutalolla 4.10.1980 minun ja vaimoni Annen häissä. Muutimme Imatralle, enkä osallistunut musiikkitoimintaan pitkään aikaan. Titus Ruissalossa -78. Soittajat vasemmalta ovat Sune Sved, Henry Lindell, Greger Teir ja Ole Vesterqvist. Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että minun tulisi ylläpitää soittotaitoani ja siksi ostin akustisen Ovation Ballader kitaran, joka on seurannut minua siitä lähtien. Kesällä 1982 vaihdoin Revox A77 dekin uudempaan Revox B77 dekkiin. Vuodet kuluivat Imatralla, tein lisensiaattityöni ja väittelin tohtoriksi kemian alalta. Musiikki jäi sivuosaan ja oli lähinnä keräilyharrastus tuona aikana. Tein joitakin äänityksiä Revox B77:lla ja esiinnyin Stora Enson Tutkimuskeskuksen pikkujoulutilaisuuksissa. Minulla oli kuitenkin koko ajan sellainen olo, että tahtoisin vielä toteuttaa jotain rakkaan harrastukseni parissa. Väitökseni jälkeen 1991 tuntui siltä, että nyt voisin kenties tehdä jotain. Vaihdoin bassovahvistimeni, koska halusin pienemmän laitteen, jota olisi helpompi kuljettaa mukana. Näin vaihtui Steelphone Apollo ja Laney kaappi pienempään HH-50 komboon serkkuni Harri Kuorikosken musiikkikaupassa Kokkolassa (Laitevälitys). Kiinnostuin myös sähköpianoista, koska äänen laatu oli kehittynyt näissä valtavasti eivätkä nämä olleet raskaita kantaa. Ostin Harrin kaupasta Korg 600 Concert merkkisen pianon jossa oli MIDI liitännät. Tästä tuli työkaluni kun kirjoitin musiikkia tulevina vuosina. Väitökseni jälkeen sain stipendin Stora Enson 100-vuotissäätiöltä, jonka käytin ensimmäisen PC:n hankintaan kotiimme. Kohta tietokoneeseen oli asennettu Sound Blaster äänikortti ja tämä kytketty MIDI:n kautta pianoon. PC:hen latasin Voyetra nimisen sekvensseri ohjelman, joka pian vaihtui Cakewalkiksi. Nämä askeleet mahdollistivat siirtymisen digitaalisen musiikin tekoon ja sitä myötä minulle avautui aivan uusi maailma. Tietokoneiden lukumäärä kasvoi perheessämme, uusia musiikinteko-ohjelmia ja kirjastoja hankittiin sitä mukaa, kun niitä tuli markkinoille. Poikani kiinnostuivat soittamisesta, joka johti myös siihen, että kitaroiden määrä kasvoi kotonamme. Vuonna 1999 toimin vastaväittäjänä Norjan Trondheimissä. Sain melko hyvän palkkion tuosta tapahtumasta ja mietin, miten palkitsisin itseni. Menin Pietarsaaressa
musiikkikauppaan ja keskustelin Hannu Lindblomin kanssa, miten yhdistää digitaalista ja analogista musiikkia. Hyvänä myyntimiehenä Hannu totesi, että tarvitsen Roland VS 840 digitaalisen studiotyöaseman. Näin käytin vastaväitöksestäni saamani palkkion. Nyt minulla oli käsissäni palaset, joilla pystyin toteuttamaan seuraavaa musiikkiluovuuden vaihetta. Mitä äänittäisin tällä tuliterällä laitteistolla? Maailmassa on paljon hyviä muusikoita, eikä heidän kanssaan kannata kilpailla. Jotta musiikki kiinnostaisi ketään, tulisi sen olla omaperäistä. Miten tällaista tulisi tehdä? Miten tällaista voisi julkaista? Miten saisin tuotantokustannukset katettua? Kysymyksiä ja haasteita oli enemmän kuin vastauksia. Vaimoni Annen kanssa keksittiin loistava ratkaisu. Olimme miettineet tulevaa 50-vuotispäivääni 2002. Olimme keskustelleet maailmanympärimatkasta ja siitä, että olisimme SILLOIN mahdollisimman kaukana kotoa (tämä tarkoittaisi Uutta Seelantia). Jos antaisimme ystävillemme omatekoisen CD:n tuona päivänä, voisimme tällä tavoin korvata juhlien järjestämisen. Idea tuntui hyvältä ja päätimme toteuttaa sen. Mistä löytyisi julkaisija? Päättelin että kukaan ulkopuolinen ei olisi niin tyhmä, että lähtisi julkaisemaan tällaista levyä, joten minun oli tehtävä se itse. Entä kustannuspuoli, miten saisin sen hoidettua? Ajattelin, että jos kirjoittaisin laulut paperiteollisuusympäristöstä, voisin hakea tukea hankkeelle työnantajaltani Stora Enson Tutkimuskeskukselta. Näin etenin ensimmäisen CD-projektini kanssa. Kirjoitin 13 laulua joiden nimet viittaavat eri tuotantoprosesseihin ja arvoketjuvaiheisiin paperiteollisuudessa. Tästä tuotoksesta otettiin 500 kappaleen painos, joka jaettiin Stora Enso Tutkimuskeskuksen asiakkaille palvelujen markkinoinnin yhteydessä. Levyn nimeksi annoin Reflections, joka kuvaa pohdiskelua liittyen musiikkivaiheisiin ja työuraan. Kanteen tehtiin kuva instrumenttien kromin heijastuksesta. Kaikki ystävät ja työtoverit olivat ällikällä lyötyjä saadessaan juhlapäivänäni kirjeen, jossa pahoittelin, että en järjestänyt juhlia ja toivoin, että voin korvata tämän olemalla virtuaalisesti läsnä CD:n muodossa. Koko projekti oli valtava menestys ja nykyisin keräilijät jemmaavat levyä odottaen sen arvon nousua. Äänitysprosessi toi esiin jälleen äänenlaadun parantumisen siirryttäessä analogisesta äänitysmuodosta digitaaliseen muotoon. Lauluja kirjoittaessani, niitä syntyi jonkin verran ylimääräisiä, jotka eivät sopineet tämän CD:n aihepiiriin. Nuo laulut ja tekstit liittyivät jollain tapaa yöhön tai yöaikaan. Näin ollen aloin miettiä seuraavan CD:n teemaa. Edessä oli taas sama harkinta, miten julkaista CD ja miten hoitaa rahoitus. Stora Enso osti näinä aikoina yrityksen nimeltään Activation AB joka teki CD-koteloita pahvista. Mikael Åbacka, johon palaan vielä jäljempänä, oli tämän yritysoston organisoija. Tässä näin mahdollisuuden tuottaa yhtiölle markkinointimateriaaliksi koteloita, joissa lisäksi oli sisältöä. Näin syntyi CD Night Cap, joka julkaistiin 1000 kpl painoksena joululahjaksi ja Stora Enson DBS koteloiden markkinointimateriaaliksi vuonna 2002. Yhteen levyn kappaleista tarvitsin 12-kielistä kitaraa. Hankin keskihintaisen Yamahan tätä varten. 12-kielisen kitaran jännite vaatii melko paljon kitaran rakenteelta. Yamahan laminaattipinta rupesi pullistumaan, kun sideaine laminaattikerrosten välissä petti. Korjautin kitaran kaksi kertaa ja ajattelin, että tästä on päästävä eroon. Lopulta vaihdoin kitaran Gibson Les Paul studio merkkiseen soittimeen vuonna 2006. Juhlavuoden 2002 maailmanympärimatkan aikana keräsin musiikkivaikutteita eri maista ja kulttuureista. Tallensin nämä ja tuotin taas CD:n joka sai nimekseen Research Traveler. Tälle sain rahoituksen järjestettyä Stora Enso Nestepakkaus kartonkiyksikön kautta, jälleen markkinointimateriaaliksi. CD julkaistiin vuonna 2003 1000 kpl painoksena. Kirjoitettuani 35 kappaletta 4 vuoden kuluessa ja toimittuani esiintyjänä, tuottajana sekä graafisena suunnittelijana oman toimeni ohella, tunsin oloni melko tyhjäksi.
Minulla oli vielä julkaisemattomia lauluja kirjoituspöydän laatikossa ja mietin jo uutta toimintatapaa näiden tallentamiseksi ja julkaisemiseksi. Yksi tulema tästä mietinnästä oli, että kirjoittaisin musiikkia muille ja toimisin jatkossa enemmän tuottajana enkä esiintyjänä. Päätin myös aktivoida Stora Enso Oyj:n tutkimushenkilöstöä tässä projektissa kappaleiden tulkitsijoina. Näin syntyi ajatus Made with Research CD:stä. Albumista tehtiin 3000 kpl painos Stora Enson Imatran henkilökunnalle ja vieraille. Levy julkaistiin keväällä 2009 Stora Enson Imatran Tutkimuskeskuksen 40-vuotisjuhlassa. Olin aikaisemmin tallentanut levylle Research Traveler kappaleen Autumn Waltz. Tuolla levyllä kappaleen jouset oli tehty koneäänillä. Made with Research levyllä korvasin yhden koneäänistä autenttisella soittimella, kun tutustuin selloa soittavaan henkilöön nimeltä Helena Nicander. Hän kuului Stora Enson tutkimushenkilöstön vahvuuteen. CD:llä on kappale Flow river flow, jonka lähetimme euroviisukilpailuun tosin ilman menestystä. Musiikkipiireissä on aina mukana hyviä järjestäjiä. Eräs Turussa opiskeluaikanani tapaamani henkilö oli Mikael Åbacka, jonka kanssa olen ollut tekemisissä useasti sen jälkeen ammattiin liittyen. Mikael oli ollut työmatkalla Shanghaissa ja tavannut siellä Amerikkalaisen bluesmuusikon nimeltä Sam Hooper. Vuonna 2008 toimiessaan Stromsdal Oy:n toimitusjohtajana Mikael oli kutsunut Sam Hooperin esiintymään Kaavi Blues Festivaaleille. Sam tarvitsi basistia ja Mikael otti minuun yhteyttä. Valitettavasti en ehtinyt perjantai-illaksi mukaan, jolloin Samilla oli ensimmäinen esiintyminen. Lauantaiiltana olin jo mukana ja meillä oli jameja monessa paikassa Juankoski - Kaavi alueella. Näistä tilaisuuksista ei ole tallenteita, mutta pysyin yhteydessä Sam Hooperiin ja pyysin häntä soittamaan kitaraosuuden yhteen kappaleistani, Farewell Blues. Hän innostui heti. Sam soitti oman kitaraosuutensa Kaliforniassa ja minä omani täällä Suomessa. Keväällä 2009 työmatkallani Milanossa sain puhelun Esko Heinoselta, joka tiedusteli soitinko vielä aktiivisesti. Totesin soittavani jonkin verran, mutta en niin kuin aktiiviaikoinani. Esko kertoi hänen isänsä Ilmarin täyttävän 60 vuotta. Heillä oli suunnitteilla ostaa Immalle samanlainen Hofner Club basso, jota hän käytti TV-dokumentissa vuonna 1968 ja halusi kutsua Pedersöre Bluesband:n jäsenet studioon 60- vuotisjuhlavastaanoton jälkeen. Niin, jo 1968 vaikuttaneen Pedersöre Bluesbandin nimikin oli odottanut julkistamista tähän tapahtumaan asti, joten saatiin tämä asia myös päiväjärjestykseen tässä yhteydessä. Tapahtumasta löytyy myös artikkeli Pietarsaaren sanomissa 6.5.2009. Tämä olisi voinut olla tarinani ja musiikkikokoelmani päätös. Pietarsaari Blues kappaleen uusintatallennus vuonna 2009 moderneilla laitteilla, Pedersöre Bluesbandin lähes alkuperäisen kokoonpanon esittämänä, Ilmari Heinonen basso, Hasse Tiihonen rummut, Henry Lindell kitara sekä Ilmari Heinosen poika Esko Heinonen kitara, joka tässä sessiossa korvasi Ilmarin veljen Risto Heinosen. Kokoontuminen 40 vuoden jälkeen, musiikki, jota teimme suurella intohimolla teini iässä, ei ehkä ollutkaan niin huonoa. Vaihdoin työtehtäviä Stora Enson tutkimusjohtajasta pakkaustekniikan professoriksi Lappeenrannan Teknillisen Yliopistoon vuonna 2008. Täällä tapasin taitavia muusikoita professorikunnasta ja oli itsestään selvää, että jotain tulisi tapahtumaan. Vuonna 2008
kokeiltiin yhteissoittoa joulujuhlissa ja vuonna 2009 perustettiin Professors Rock tapahtuma. Tapahtuma oli ensin paikallinen, koostuen Lappeenrannan proffabändeistä. Vuonna 2011 kutsuimme mukaan vierailevia proffabändejä muista Suomen yliopistoista ja vuonna 2014 veimme tapahtuman Tampereelle. Tavoitteena on saada tästä kansainvälinen tapahtuma. Muita työyhteisömme orkestereita Professors Rock 2009 konsertissa Old Cockissa Lappeenrannassa soitin yhtyessä 4 Rock!, jonka kokoonpano oli Sami Saarenketo kitara ja laulu, Pia Heilmann basso ja laulu, Lauri Valjakka - rummut sekä Henry Lindell soolokitara ja laulu. Kokoonpanon musiikkityyli on lähinnä countryrockia ja olemme soittaneet yhtyeen kanssa erilaisissa promootiotilaisuuksissa. Bänd of kypsät, jossa soittavat Tuure Tuuva kitara ja laulu, Henry Lindell basso ja laulu sekä Lauri Valjakka rummut. Musiikkityyli, jota tämä kokoonpano edustaa on lähinnä Hendrix, Clapton ja J.J. Cale. Trubaduo Cafe on Jorma Mattila truuba, kahvipannu, pässinsarvi, ym. eksoottiset soittimet sekä Henry Lindell ukulele ja laulu. Musiikkityyli on lähinnä New Orleans Jazz.
Green Velvet rock-yhtyeessä soittavat: Heikki Handroos kitara Kalle Nyyssönen kitara ja koskettimet Antti Heikkinen rummut Henry Lindell basso ja ukulele Jaana Kiero laulu Ryhmä perustettiin syksyllä 2010 Professors Rock 2009 tapahtuman innoittamana. Yhtyeen kokoonpano muuttui vuonna 2013 Jaanan jäätyä pois. Laulusolistiksi tuli Sami Saarenketo. Yhtyeen nimi muuttui myös ja on siitä alkaen Tuxedo Penguins johtuen väitöstilaisuuksissa käytössä olevasta frakkiperinteestä. Kokoonpanossa ovat mukana: Professori Sami Saarenketo laulu ja kitara Professori Heikki Handroos soolo kitara ja laulu Professori Henry Lindell basso ja laulu Antti Heikkinen rummut Kalle Nyyssönen koskettimet Tähän väliin on lisättävä tuon ukulelen mukaan tarttuminen. Olin syksyllä 2007 konferenssimatkalla Edmontonissa, Kanadassa ja menin erääseen musiikkikauppaan. Sieltä löysin Martin ukulelen vuodelta 1924 jonka toin mukanani. Siitä lähtien olen ollut haltioitunut ukulele fani ja hämmästellyt mitä kaikkea näin mitättömällä soittimella voi tehdä. Eduskunnan sivistysvaliokunta vieraili Lappeenrannan Teknillisessä yliopistossa 9.9.2011. Meitä soittavia professoreita pyydettiin järjestämään ikimuistettava vastaanotto sivistysvaliokunnalle Lappeenrannan rauta-tieasemalle. Vastaanottosermonian suoritti Professors All Star Ensemble, jossa soittivat: Erik Vartiainen kitara, Lauri Valjakka rummut, Henry Lindell ukulele ja laulu, Sami Saarenketo kitara ja laulu, Matti Alatalo kitara, Timo Hyppänen kitara sekä Pia Heilmann basso ja laulu.
Keväällä 2011 järjestettiin tapahtuma Finnhits Lappeenrannan Teknillisessä Yliopistossa. The Academics yhtyeen basisti Mikko Kuisma pyysi minua tuuramaan häntä, kun hänellä ei ollut mahdollisuus osallistua. Keikka oli mahtava, 450 opiskelijaa pukeutuneina 60 70- luvun asusteisiin ja pitämässä hauskaa The Academicsin tahtiin. Tässä kokoonpanossa olivat mukana Päivi Leppänen laulu, Erik Vartiainen kitara, Matti Alatalo kitara, Kalle Nyyssönen koskettimet, Antti Heikkinen rummut sekä Henry Lindell basso ja ukulele. Tutustuin viulua soittavaan professoriin Marjatta Louhi-Kultaseen Lappeenrannan Teknillisessä yliopistossa. Tästä kehkeytyi ajatus lisätä altto-viulu osuus aikaisemmin äänittämääni Autumn Waltz kappaleeseen. Kappale on mukana albumilla Professors Rock Studio&Live joka julkaistiin 2011 Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston promomateriaaliksi. 2012 julkaisin soittohistoriani CD:llä Timespan, jossa albumin ensimmäinen raita on Pietarsaari Blues vuodelta 1968. Levyn julkistamistilaisuus pidettiin Teerijärvellä Kolamin kylässä, jossa lisäksi juhlittiin merkkipäivääni ja isäni kotitalon kunnostamisen myöhäisiä harjannostajaisia. Paikalle saatiin bussikuormallinen soittavia professoreita Lappeenrannasta ja monia muita entisiä soittoystäviä. Voisi kai sanoa, että ympyrä sulkeutui tämän levyn julkistamistilaisuudessa 21.4.2012, kun esitämme CD:n avausraidan 44 vuotta myöhemmin yhtyeen alkuperäiskokoonpanolla lukuun ottamatta Risto Heinosta. Vuonna 2013 äänitin ja tuotin albumin Tunnelmia Skinnarilan Hovista (Toivo ja Alma Kuulan lauluja) sekä työstänyt ja äänittänyt professori Heikki Handroosin pöytälaatikkosävellyksiä. The Guys kokoonpano vuodelta 1970 herätettiin henkiin syksyllä 2015. Kävimme esiintymässä ensimmäisen kerran 46 vuoden tauon jälkeen. Lanseerasimme hiljattain The Guys EP:n ja näitä nostalgian nostattamia virityksiä on jatkossa luvassa enemmänkin.
Tämä EP löytyy digitaalisista jakelukaupoista kuten Spotify, itunes, Amazon Music, Google Play ym. Kolamin kylään sukutilani vanhaan navettaan olen rakentanut kesästudiota jonka tarkoitus on toimia harjoitus ja äänitystilana. Kyseessä on kompakti kuljetettava Presonus Studio One ohjelmisto läppärissä ja Presonuksen Audiobox 1818 VSL liitäntä jota käytän. Tällä voin tallentaa 8-raitaa samanaikaisesti ja kuljettaa laitteistoa mukanani. Laitteisto on tarvittaessa laajennettavissa 16-raitaan lisäämällä toinen Audiobox moduuli tähän.
Pikkuhiljaa ja enempi paikkakunnalla viipyneenä olen aktiivisesti alkanut käydä Teerijärven mieskuoron harjoituksissa ja keikoilla kuin myös Teerijärven Big Bändissä. Lisäksi harjoittelemme ja keikkailemme enemmän tai vähemmän yhtyeiden The Guys, pelimanniyhtye Talkoopelimannit sekä Lappajärveltä kotoisin olevan Blackbirdsien. Näistä linkeistä löytyy kuvat: - Teerijärven mieskuoro eli Terjärv Manskör valmistautuu konserttiin Teerijärven kirkon takahuoneessa itsenäisyyspäivänä 2017 - Terjärv Big Band konsertissa Teerijärven koululla 2017 - Blackbirds. Vasemmalta Henry Lindell, Göran Kunnari, Jukka Lumme, Minna Takala, Tuula Ala-Lantela ja Eero Vattuaho. Rumpali Timo Övermarkista ei valitettavasti näy juuri mitään. - Talkoopelimannit. Tällä kokoonpanolla hoidettiin Itävallan turnee 2018. Vasemmalta Timo Pynssi, Henry Lindell, Unto Laaksonen, Seija Pynssi, Pekka Rannisto, Inger Nygård ja Paavo Rannisto.