YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Shuyokai Shotokan Karate-Do ry. Rekisterinumero:

Samankaltaiset tiedostot
Hallitus voi erottaa yhdistyksestä jäsenen, joka

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

SOMAKISS ry:n säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Helsinki Outsiders ry:n säännöt

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Aikidoseura Akari ry:n säännöt. Yhdistyksen nimi on Akari ja sen kotipaikka on Vantaa.

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

Suomen luolaseuran säännöt

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Lahela-Seuran säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

Real Inferno Club de Fútbol ry 1 / 5 Yhdistyksen Säännöt

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

PESÄPUU ry Säännöt

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Edustus STPS - Savonlinnan Seudun Palloseura ry

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

Meido-Kan ry:n säännöt. MDKSaannot0601. Meido-Kan ry:n säännöt

TAMPEREEN PIANOSEURA RY:N SÄÄNNÖT

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Merkitty yhdistysrekisteriin

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lieksan Taitoluistelijat ry ja sen kotipaikka on Lieksa.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä joiden jäsenenä se on

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

AURINKOLAHDEN VENEKERHO RY:N SÄÄNNÖT

1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.

Pallokissat, Kuopio ry

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Leijonaemot ry ja sen kotikunta on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Pieksämäen Urheilusukeltajat ry ja sen kotipaikka on Pieksämäki. Yhdistys toimii suomenkielisenä.

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Seuran toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun taloudellisen edun hankkiminen sille tai sen jäsenille.

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

Suomen Eurooppalaiskissarengas ry Finlands Européring rf The European Shorthair Cat Club in Finland

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

TOIMINTASÄÄNNÖT. I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus.

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

Yhdistyksen varsinaisena jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, kunta, rekisteröity yhdistys tai muu oikeuskelpoinen yhteisö.

Transkriptio:

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Shuyokai Shotokan Karate-Do ry Kotipaikka: Kirkkonummi Rekisterinumero: 220.495 1 Yhdistyksen nimi on Shuyokai Shotokan Karate-Do ry. Yhdistyksestä voidaan käyttää nimilyhennettä Shuyokai ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kirkkonummi. Yhdistyksen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta jäsentensä keskuudessa, tukea jäsenen henkistä ja fyysistä kehittymistä riippumatta itsekunkin lähtökohdista tai tavoitteista lajin parissa. Yhdistyksen tehtävänä on myös lajitietouden sekä harrastusmahdollisuuksien parantaminen toiminta-alueella sekä yhteistoiminta vastaavien yhdistysten kanssa. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys tarjoaa jäsenilleen koulutus-, valmennusja virkistystoimintaa eri muodoissaan. Lisäksi yhdistys voi harjoittaa julkaisutoimintaa, ottaa vastaan lahjoituksia sekä omistaa toimintaansa varten irtainta ja kiinteää omaisuutta ja arvopapereita, ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä ja arpajaisia, omistaa ja ylläpitää urheilulaitoksia, harjoittaa julkaisu-, tiedotuskustannus- ja monistustoimintaa sekä järjestää kilpailuja, näytöksiä, kursseja, tempauksia, juhlia ja muita urheiluyhdistysten toiminnalle tyypillisiä tilaisuuksia. Sekä välittää jäsenilleen urheiluvälineitä ja -asusteita. Toiminta on voittoa tavoittelematonta. Tarvittaessa yhdistys hankkii toimintaansa varten asianmukaisen luvan. 4 Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi päästä jokainen hallituksen hyväksymä liikunnasta kiinnostunut henkilö. Yhdistyksen jäsenenä ei voi olla henkilöä, jolla on tuomioita taikka vireillä olevia oikeusprosesseja henkeen, terveyteen tai seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuvista rikoksista. Kannattajajäseneksi voi seuran hallitus hyväksyä yksityisen henkilön tai

oikeuskelpoisen yhteisön, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun. Yhdistys voi valita kunniajäsenekseen, -puheenjohtajakseen tai ainaisjäsenekseen henkilön, joka on erittäin huomattavasti edistänyt seuran toimintaa. Nimittämisen suorittaa yhdistyskokous hallituksen tehtyä asiasta esityksen. Yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä, jotka pyrkivät tukemaan yhdistyksen toimintaa. Kunniajäsenillä ja kannattajajäsenillä on yhdistyksen kokouksissa puhe- mutta ei äänivaltaa. Ainaisjäsenellä on puhe- sekä äänivalta. 5 Jäsen, joka haluaa erota yhdistyksestä, ilmoittakoon siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittakoon erosta yhdistyksen kokouksessa. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti kun ilmoitus on tehty, mutta eroava on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvoitteet kuluvan kalenterivuoden loppuun asti. 6 Hallitus voi erottaa yhdistyksestä jäsenen, joka laiminlyö jäsenmaksunsa maksamisen toimii yhdistyksen sääntöjen tai etujen vastaisesti rikkoo lakeja tai esiintyy urheiluhengen vastaisesti. Jäsen, jonka hallitus on erottanut, on oikeutettu saattamaan erottamiskysymyksen yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi ilmoitettuaan siitä kirjallisesti, 30 päivän kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan, yhdistyksen hallitukselle. Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin yhdistykselle suorittamiaan maksuja. 7 Liittymis- ja jäsenmaksujen sekä kannattajajäsenmaksujen suuruudesta päättää yhdistyksen syyskokous vuosittain. Kunniajäsen, -puheejohtaja ja ainaisjäsen on jäsen- ja harjoittelumaksuista vapaa. Jäsenen, joka ei yhteen vuoteen ole suorittanut jäsenmaksuaan, katsoo hallitus päätöksellään eronneeksi yhdistyksestä. 8 Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään helmi- huhtikuussa ja syyskokous loka-joulukuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää hallitus. Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus. 2. Valitaan kokouksen, puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys. 5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilin- tai toiminnantarkastajien lausunto. 6. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. 7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut tai esille tulevat asiat. 8. Kokouksen päätös. Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus. 2. Valitaan kokouksen, puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys. 5. Päätetään, mitkä liikuntamuodot ovat seuran ohjelmassa tulevana toimikautena 6. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, talousarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen sekä kannattajajäsenmaksujen ja harjoittelumaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle. 7. Päätetään hallituksen jäsenten palkkioista sekä hallituksen jäsenten lukumäärästä. 8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja, muut jäsenet ja yksi varajäsen. 9. Päätetään tilin- tai toiminnantarkastajien palkkioista. 10. Valitaan yksi tilin- tai toiminnantarkastaja sekä yksi varatilin- tai toiminnantarkastaja. 11. Valitaan yhdistyksen edustajat niiden yhteisöjen kokouksiin, joiden jäsenenä yhdistys on. 12. Käsitellään muut kokouskutsussa tai esille tulevat asiat. 13. Kokouksen päätös. Kysymykset, jotka joku jäsen haluaa saada vuosi- tai ylimääräisessä kokouksessa käsiteltäväksi, on esitettävä kirjallisesti hallituksen puheenjohtajalle tai varapuheenjohtajalle vähintään 15 päivää ennen kokouksen ajankohtaa. Asiat, joita ei ole esityslistalla voidaan ottaa käsiteltäviksi ja päätettäviksi, mikäli kolmeneljäsosaa (3/4) kokouksessa edustettuina olevista jäsenistä niin haluaa. 9 Ylimääräisiä kokouksia pidetään, milloin hallitus niin päättää tai 30 päivän kuluessa siitä, kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta pyytää. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava asia, jonka vuoksi kokous on kokoon kutsuttu.

Ylimääräisissä kokouksissa voidaan ratkaista vain kokouskutsussa mainitut asiat. 10 Yhdistyksen kokous kutsutaan koolle vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta kirjeitse tai sähköpostilla tai tekstiviestillä. 11 Kokouksessa ratkaistaan asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mikäli jonkin asian ratkaisemisesta ei näissä säännöissä toisin määrätä. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla, muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Valtakirjalla äänestäminen ei ole sallittua. Yhdistyksen kokouksissa äänioikeus on yhdistyksen varsinaisilla jäsenillä, jotka ovat täyttäneet 15 vuotta. 12 Yhdistyksen toimintaa johtaa ja sen taloudenhoidosta sekä omaisuudesta huolehtii ja vastaa sekä yhdistystä edustaa vuosikokouksen valitsema johtokunta, jota näissä säännöissä kutsutaan hallitukseksi. Tilinkäyttöoikeus on puheenjohtajalla ja rahastonhoitajalla kummallakin yksin. 13 Yhdistyksen toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi. 14 Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja 3-5 varsinaista jäsentä sekä yksi varajäsen, joiden toimikausi on syyskokousten välinen aika. Jos varsinainen jäsen kesken toimikauttaan estyy tehtävänsä hoitamisesta, hoitaa tehtäviä varajäsen. Toimihenkilöt nimittää hallitus siten, kun on jäljempänä sanottu. Hallitus valitsee täysi-ikäisten jäsentensä keskuudesta varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvitsemansa toimihenkilöt. Hallituksen puheenjohtaja on samalla myös yhdistyksen puheenjohtaja. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat sen tarpeelliseksi tai kun puolet hallituksen jäsenistä kirjallisesti sitä heiltä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään puolet sen jäsenistä on saapuvilla. Äänioikeus hallituksen kokouksissa on vain varsinaisilla hallituksen jäsenillä tai varajäsenellä. Hallituksen kokoukseen voidaan osallistua myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla. Tunnistautuminen on hoidettava kokouksen puheenjohtajan hyväksymällä tavalla. Hallitus on kokouksessaan päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai

varapuheenjohtajan lisäksi läsnä on lukumäärällisesti vähintään puolet hallituksen varsinaisten jäsenten määrästä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa. 15 Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja kumpikin yksin. Hallitus voi päätöksellään myöntää henkilökohtaisen nimenkirjoitusoikeuden myös muille hallituksen jäsenille tai yhdistyksen sihteerille. 16 Yhdistyksen kokouksen päätöksiin, jotka käsittelevät yhdistyksen toiminnan lopettamista tai sääntöjen muuttamista, vaaditaan kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä, päätös on vahvistettava aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua pidettävässä yhdistyksen kokouksessa samanlaisella äänten enemmistöllä. Kokouskutsussa on mainittava yhdistyksen purkamisesta tai sääntöjen muuttamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Samoin toimitaan yhdistyksen tullessa lakkautetuksi. 17 Yhdistys voi yhdistyskokouksen päätöksellä liittyä valtakunnallisen tai kansainvälisen oikeuskelpoisen yhdistyksen jäseneksi. Liittyminen sekä eroaminen edellä mainitun kaltaisista yhdistyksistä on pätevä vain jos kokouksen osanottajista vähintään kolmeneljäsosaa (3/4) sitä kannattaa. Kokouskutsussa on mainittava jäseneksi liittymisestä tai eroamisesta. 18 Sen lisäksi, mitä näissä säännöissä on määrätty, noudatetaan voimassaolevan yhdistyslain määräyksiä.