Uuden yrittäjän veroinfo Prizztech yrityspalvelut / Enter Lounais-Suomen verotoimisto Pori 8.5.2018
Tilaisuuden ohjelma Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen Perustietoa arvonlisäverotuksesta ja tuloverotuksesta eri yhtiömuodoissa Ajankohtaista ja muutoksia 2019
Määritelmiä Yritykset Pääomatulo Ansiotulo Välittömät verot Välilliset verot Palkka Työkorvaus Yksityinen elinkeinonharjoittaja Henkilöyhtiöt Osakeyhtiöt ja osuuskunnat Esim. yritystoiminnan pääomatulo, korkotulo, vuokratulo, luovutusvoitto ja saatu osinko Esim. yritystoiminnan ansiotulo, palkka, eläke, etuus tai korvaus Valtiolle, kunnalle ja kirkolle maksettavat tuloverot, jotka jäävät lopullisesti maksajan rasitukseksi. Esim. arvonlisävero. Yrittäjä toimii vain veron perijänä ja tilittäjänä valtiolle. Lopullinen verorasitus siirtyy tuotteiden ja palveluiden hintoihin. Työnantajan maksama korvaus, joka perustuu työ- tai virkasuhteeseen tai henkilökohtaiseen työpanokseen. Työstä, tehtävästä tai palveluksesta maksettu korvaus, joka ei ole palkkaa. 3 8.5.2018
Pankkitili - Kirjanpito - Vakuutukset Yritysmuodon valinta: toimivalta, vastuut Yksityinen elinkeinonharjoittaja Toimii itsenäisesti, omaan lukuunsa. Vastaa sitoumuksistaan taloudellisesti itse kaikella omaisuudellaan. Kaupparekisteri Avoin yhtiö (ay) Kommandiittiyhtiö (ky) Perustajina vähintään kaksi (luonnolliset henkilöt tai yritykset) Avoimessa yhtiössä kaikki yhtiömiehet vastaavat yhtiön sitoumuksista koko henkilökohtaisella omaisuudellaan. Kommandiittiyhtiössä vastuunalaiset yhtiömiehet vastaavat yhtiön sitoumuksista koko henkilökohtaisella omaisuudellaan ja äänettömät yhtiömiehet pääomapanoksellaan. Kaupparekisteri Yhtiösopimus Osakeyhtiö (oy) Osuuskunta Itsenäinen verovelvollinen Perustajina yksi tai useampi henkilö tai yritys. Kaupparekisteri Perustamissopimus 4 8.5.2018
Yritystoiminnan aloittaminen Lyhyt kertaus: Perustamisilmoitus Verohallinnon rekisterit Yritystoiminnan aloittaminen Perustamisilmoitus Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään (ytj.fi) yritys merkitään kaupparekisteriin (Patentti- ja rekisterihallitus) yritys voi hakeutua Verohallinnon rekistereihin Yritys saa Y- tunnuksen Ennakkoperintärekisteri Arvonlisäverovelvollisten rekisteri Työnantajarekisteri Jos toiminnassa muutoksia, tee muutosilmoitus ytj.fi:ssä Verojen ilmoittaminen ja maksaminen Yrityksen tuloverotus Ennakkovero arvioidun tuloksen perusteella Tuloveroilmoitus aina tilikauden päätyttyä ennakkoveron palautus tai jäännösvero Oma-aloitteiset verot esim. alv ja työnantajasuoritukset yrityksen verokauden mukaisesti, yleensä kuukausi yleinen eräpäivä 12. pv tarvittaessa vuosi-ilmoitus esim. palkoista
Yrityksen perustaminen Perustamisilmoitus Y3, Y2, Y1 Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään: ytj.fi Yritys saa Y-tunnuksen, löytyy ytj-palvelusta noin 2-3 pv:n kuluttua Rekistereihin hakeutuminen, käsittelyaika noin 3 vkoa Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ylläpitämään kaupparekisteriin Verohallinnon rekistereihin: ennakkoperintärekisteri, arvonlisäverovelvollisten rekisteri ja työnantajarekisteri Perustamisen yhteydessä: anna arvio ensimmäisen tilikauden tuloksesta ennakkoveroja varten
Verohallinnon rekisterit lyhyesti Ennakkoperintärekisteri Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen tarkoittaa, että yritys huolehtii ennakkoverojen maksamisesta itse. Arvonlisäverovelvollisten rekisteri Rekisteriin tulee kuulua, jos yrityksen liikevaihto ylittää 10 000 euroa. Työnantajarekisteri Työantajarekisteriin tulee kuulua, jos yrityksesi on säännöllinen työnantaja.
Ennakkoperintärekisteri Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen tarkoittaa, että yrityksesi huolehtii ennakkoveroista, ts. suorituksen maksajan ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä (vrt. palkanmaksu) Asiakkaasi voi saada kotitalousvähennyksen vain, jos yrityksesi kuuluu ennakkoperintärekisteriin Yritys voidaan poistaa ennakkoperintärekisteristä verotukseen liittyvien laiminlyöntien vuoksi Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen kertoo siis myös siitä, että yritys on hoitanut verovelvoitteensa.
Alv-rekisteriin vai ei? Jos liikevaihto jää tilikauden (12 kuukautta) aikana alle 10 000 euron, ei tarvitse ilmoittautua arvonlisäverovelvolliseksi. Liikevaihtoa kannattaa arvioida realistisesti, koska arvonlisäveroa voi joutua maksamaan myös takautuvasti. Alv-rekisteriin voi hakeutua, vaikka liikevaihto jäisikin alle 10 000 euron Arvonlisäverovelvollisuuteen liittyy ns. alarajahuojennus 30 000 euroon saakka Jos yritys on arvonlisäverorekisterissä: arvonlisäveroilmoituksella saa vähentää arvonlisäveron niistä ostoista, jotka on tehty arvonlisäverollista toimintaa varten sekä myyjän että sinun ostajana tulee olla alv-rekisterissä
Arvonlisäverotuksen ulkopuolelle jäävä toiminta Arvonlisäverotuksen ulkopuolelle on jätetty joitakin arvonlisäverolaissa erikseen mainittuja toimintoja. Jos yritys myy ainoastaan näitä laissa mainittua tavaroita tai palveluja, se ei voi rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi, eikä se voi tehdä verottomaan toimintaan kohdistuvista hankinnoista myöskään arvonlisäverovähennystä. Tällaista toimintaa ovat esimerkiksi: kiinteistöjen ja osakehuoneistojen myynti ja vuokraus terveyden- ja sairaanhoito sekä sosiaalihuolto arvonlisäverolaissa erikseen määritellyt koulutuspalvelut rahoitus- ja vakuutuspalvelut esiintymispalkkiot
Myynti ja arvonlisäverokannat 24 % yleinen verokanta, tavarat ja palvelut 14 % elintarvikkeet, rehut, ravintola- ja ateriapalvelut 10 % kirjat, lääkkeet, henkilökuljetus-, majoitus- ja liikuntapalvelut, pääsyliput, taide-esineen ensimyynti, yli 1 kk:n ajaksi tilattujen sanoma- ja aikakausilehtien tilausmaksut 0 % sijoituskullan myynti, yli 10 metriä pitkät vesialukset, yritysjärjestelyt (AVL 19a ), yhteisömyynti, vientimyynti, kansainvälinen palvelukauppa Arvonlisäveroton myynti ( esim terveyden- ja sairaanhoito-, sosiaalihuolto-, koulutus- ja rahoituspalvelut sekä esiintymispalkkiot, kiinteistön vuokraus ja myynti) 11
Arvonlisävero, mistä veroa, mistä vähennys? Esimerkki: helmikuun arvonlisäveroilmoitus Myynnistä suoritettava alv Myynti: 3500,00 e (ilman alv) + alv 24 % 840,00 Myyntihinta 4340,00 e (sis alv) Hankintoja yritystoimintaan Ostot: 1000,00 e (ilman alv) + alv 24% 240,00 Ostohinta 1240,00 e Valtiolle tilitettävä alv: myynnin alv 840,00 e vähennetään oston alv - 240,00 e Maksettava alv 600,00 e Maksu ja ilmoitus oma verossa 12.4. 8.5.2018 12
Oma-aloitteiset verot, arvonlisävero Verokausi Oma-aloitteisten verojen verokausi on kaikilla lähtökohtaisesti kalenterikuukausi. Tämä tarkoittaa, että ilmoitukset tulee antaa ja suoritukset maksaa kuukausittain. Edellytysten täyttyessä yritys voi hakeutua pidennettyyn verokauteen, joita ovat neljänneskalenterivuosi ja arvonlisäverotuksessa myös kalenterivuosi neljänneskalenterivuosi: liikevaihtoraja 100 000 euroa kalenterivuosi (alv): liikevaihtoraja 30 000 euroa Oma-aloitteisten verojen ilmoitusten ja maksujen yleinen eräpäivä on 12. päivä
Ilmoitukset voit antaa OmaVero-palvelussa Palvelussa voi ilmoittaa ja maksaa oma-aloitteiset verot sekä nähdä yrityksen tilanteen. Katso-tunniste on avain OmaVero-palveluun Hanki tunniste ajoissa ja/tai valtuuta kirjanpitäjäsi antamaan ilmoitukset sähköisesti Katso-tunnisteen voit hakea osoitteessa yritys.tunnistus.fi -liikkeen- ja ammatinharjoittajat voivat joissakin palveluissa käyttää verkkopankkitunnuksia
Arvonlisäveron laskeminen Tuotteen veroton hinta 100 Verokanta 24% 100 x 24 = 24 e =124 e 100 Verokanta 10% 100 x 10 = 10e=110e 100 Verokanta 14% 100x 14 = 14 e = 114 e 100 15
Arvonlisäveron laskeminen Tuotteen tai palvelun verollinen hinta 100e 1.1.2017 24 % 100x24/124 = 19,35 1.1.2017 10% 100,00x10/110 = 9,09 1.1.2017 14% 100,00x14/114 =12,28 16
Työnantajarekisteri Työnantajaa pidetään verotuksessa joko satunnaisena tai säännöllisenä työnantajana. Säännöllisen työnantajan on ilmoittauduttava Verohallinnon työnantajarekisteriin. Yritys on säännöllinen työnantaja, jos se maksaa vakituisesti palkkaa vähintään 2 tai useammalle palkansaajalle tai jos se maksaa palkkaa samanaikaisesti vähintään 6 palkansaajalle, vaikka heidän työsuhteensa ovat tilapäisiä ja tarkoitettu lyhytaikaisiksi. Työnantajarekisteriin kuuluva ilmoittaa ja maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksun ja työntekijöiltä pidätetyt ennakonpidätykset yrityksen verokauden mukaan - kuukausittain tai neljännesvuosittain. Satunnaisella työnantajalla verokausi on kalenterikuukausi.
Työnantajarekisteri ja velvollisuudet työnantajana Toimittaa ennakonpidätyksen Pitää palkkakirjanpitoa Maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksun Järjestää työntekijöidensä eläketurvan ottamalla heille työeläkevakuutuksen sekä tarvittaessa tapaturma-, työttömyysja ryhmähenkivakuutukset. Antaa veroilmoituksen oma-aloitteisesta verosta Antaa vuosi-ilmoituksen palkoista 18 8.5.2018
Ota avuksesi Palkka.fi Palkka.fi on maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille. Palvelussa voit laskea palkat työntekijöille sivukuluineen. Palkka.fi hoitaa puolestasi ilmoitukset ja muodostaa maksut työeläkeyhtiöihin, Työttömyysvakuutusrahastolle ja Verohallintoon. Palvelu tuottaa palkkalaskelmat sekä muut kirjanpidon tositteet ja arkistoi ne. Palvelussa voit valita, että ohjelma lähettää automaattisesti tiedot työnantajasuorituksista Verohallintoon. Samoin vuosi-ilmoitus palkoista hoituu Palkka.fi-palvelun avulla. Tutustu palveluun Palkka.fi»
Kun yrityksesi on rekisteröity Tutustu huolella Verohallinnolta saamaasi kirjeeseen, jossa on tiedot yrityksesi rekisteröinnistä sekä ohjeita verojen ilmoittamiseen ja maksamiseen. Kirjeessä on myös Verohallinnon tilinumerot ja yrityskohtainen viitenumero oma-aloitteisten verojen maksamiseen. Viitenumeron löydät tarvittaessa myös yrityksesi OmaVeropalvelusta. Jos olet rekisteröitynyt alv- tai työnantajarekisteriin, merkitse kalenteriisi ilmoitusten ja maksujen eräpäivät. tarjolla myös mobiilisovellus Tärkeät päivämäärät Ilmoitukset sähköisesti: hae Katso-tunniste tai valtuuta kirjanpitäjäsi antamaan ilmoitukset sähköisesti.
Ennakkoverot alkavalle yrittäjälle Perustamisilmoituksella ilmoitetaan ensimmäisen tilikauden arvioitu liikevaihto ja arvioitu verotettava tulo Verohallinto lähettää tilisiirtolomakkeet postitse Jos tulos on tappiollinen, ennakkoveroa ei määrätä Tarkista ennakkoverojen määrä, jotta vältyt yllätyksiltä Hae tarvittaessa ennakon muutosta. Näin voit välttyä esimerkiksi suurilta jälkiveroilta. 21
Tuloveroasteikko 2018 2018 2017 Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla, euroa Vero alarajan ylittävästä tulon osasta, % Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla, euroa Vero alarajan ylittävästä tulon osasta, % 17.200-25.700 8 6 25.700-42.400 518,00 17,25 42.400-74.200 3.398,75 21,25 74.200-10.156,25 31,25 16.900-25.300 8 6,25 25.300-41.200 533 17,50 41.200-73.100 3.315,50 21,50 73.100-10.174 31,50 22 8.5.2018
Yrityksen tuloverotuksesta Perustuu luotettavaan kirjanpitoon Kaikki liike- tai ammattitoimintaa harjoittavat ovat kirjanpitovelvollisia Kirjanpito on yleensä kahdenkertainen Ammatin- ja liikkeen harjoittajilla voi olla yhdenkertainen, mikäli päättyneenä ja sitä edeltäneellä tilikaudella enintään yksi seuraavista edellytyksistä on täyttynyt: 1.tase loppusumma yli 100 000 e 2. liikevaihto yli 200 000 3.työntekijöita keskimäärin kolme Kirjanpito kirjapitolain mukaan (KPL) Verotettava tulo elinkeinoverolain mukaan (EVL) Kirjanpidon ja verotuksen säännöksissä eroja Verotettava tulo saadaan, kun tuotoista vähennetään yritystoimintaan liittyvät kulut eli voitosta verotetaan 23
Yrityksen tuloverotus Toiminimi, Ay, Ky Yksityisliike (toiminimi) ja henkilöyhtiö ( ay tai ky) Tulot verotetaan aina yrittäjällä. Yritystulo jaetaan pääomatuloon ja ansiotuloon yrityksen nettovarallisuuden perusteella. Nettovarallisuus = yritystoiminnan varat - velat (yritysmuotokohtaisia eroja) Elinkeinotoiminnan tulos = jaettava yritystulo, josta pääomatulo-osuus 20 % tai toiminimessä voi valita joko 10 % tai 0 % pääomatulo-osuudeksi Pot 30 % veroa, yli 30000 eurosta 34 % Ansiotulosta valtion-, kunnallis-, kirkollisvero sekä ( sv-maksut työtulosta) Yksityisotot mahdollisia 24
Esimerkki tuloverotuksesta ( toiminimi) Liikevaihto (myynti) Elinkeinotoiminnan kulut Materiaalit ja palvelut - 12 000 Henkilöstökulut (yel) - 5 500 Poistot (koneet/ kalusto ) - 5 000 Liiketoiminnan muut kulut - 12 000 Rahoituskulut/korkokulut - 500 Tilikauden tulos (voitto) 25 000 Tästä yrittäjä maksaa tuloveron 60 000 (ilman alv) 25 8.5.2018
Esimerkki: Yrityksen nettovarallisuus Varat- velat Elinkeinotoiminnan varat: Koneet, kalusto 15000,00 Vaihto-omaisuus, tavarat 5000,00 Myyntisaamiset 2000,00 Rahat 5000,00 yhteensä 27000,00 Elinkeinotoiminnan velat: Lyhytaikaiset velat 1000,00 Pitkäaikaiset velat 6000,00 26 Nettovarallisuus 20000,00 8.5.2018
Yksityinen elinkeinonharjoittaja ay, ky esimerkki Elinkeinotoiminnan tulos = voitto 25000 e Yrityksen nettovarallisuus = varat - velat 20000 e Jaettava yritystulo =voitto 25000 e 20% nettovarallisuudesta on POT 4000 e Ansiotulo-osuudeksi jää 21000 e Vero pääomatulo-osuudesta 30% 1200 e 4000 e:sta 30 % Ansiotulo-osuudesta oman hlö-kohtaisen veroprosentin mukaan vero Vero 21000 e, jos ei muita ansiotuloja n. 16 % 3400 e verot yhteensä 4600 e 27
Yrittäjävähennys 1.1. 2017 alkaen Vähennyksen määrä: - 5 prosenttia verovuoden verotettavasta tulosta Vähennyksen saavat: - Yksityinen elinkeinonharjoittaja - Ay ja Ky, eli henkilöyhtiön osakas jaettavasta verotettavasta tulosta - Aikaisemmat tappiot vähennetään ennen yrittäjävähennyksen tekemistä Tulo jaetaan ansiotuloon ja pääomatuloon vähennyksen tekemisen jälkeen 28 8.5.2018
Osakeyhtiö Itsenäinen verovelvollinen ja tulo verotetaan osakeyhtiön tulona Verokanta 20,0 % (2014 alkaen) Oy:n verotus ei vaikuta yksittäisen osakkaan tai jäsenen verotukseen Osakas voi nostaa varoja yhtiöstä Palkkana Osinkona Osakaslainana (Peiteltynä osinkona) Yli- tai alikompensaatiot 29
Osakeyhtiön suoritukset osakkaalle Osakeyhtiön osakkaita verotetaan vasta sitten, kun he nostavat tuloa osakeyhtiöstä Tuloa voidaan nostaa palkkana, osakaslainana tai osinkona Mitkään yksityisotot eivät ole osakeyhtiössä mahdollisia Osakeyhtiön ja osakkaan välisissä oikeustoimissa on aina noudatettava ehtoja, joita voidaan pitää kohtuullisina ja tavanomaisina Esimerkiksi jos yhtiö myy auton osakkaalleen, kauppahintana on käytettävä käypää hintaa Verohallinto 26.11.2014
Osinkojen verotus 2015-2017 Osingosta 25% on veronalaista pääomatuloa max 150 000 ja osinko vastaa 8 %:n tuottoa matemaattiselle arvolle Jos 150 000 :n raja ylittyy on osingon ylimenevästä osasta 85 % veronalaista pääomatuloa Jos osinko ylittää 8 % :n tuoton, on osingosta 75 % veronalaista ansiotuloa 31
Osinkojen verotus esimerkki 2017 Osakas Ossi omistaa kaikki yhtiön osakkeet, 100 kpl. Yhtiön nettovarallisuus on 100 000 e Osakkeen matemaattinen arvo 1000e/kpl (100000/100) Osinkoa jaetaan viimeksi päättyneeltä tilikaudelta 10 000 e Osinko 8 % nettovarallisuudesta on 8000 e Osingon verotus: 25 % / 8000 eurosta = 2000 e pääomatuloa 75% / 8000 eurosta = 6000 e verovapaata 8% ylittävä osingon osa 75 % /2000 eurosta = 1500 e ansiotuloa Verovapaata yhteensä 6500 e Vuonna 2017 30 % 30000 euroon saakka ja 34 % ylimenevästä osasta. 32
Yrityksen tuloveroilmoitus Eri yritysmuodoille on omat veroilmoitukset ja määräajat liikkeen- ja ammatinharjoittajat (5) henkilöyhtöt (6A) yhteisöt (6B) OmaVerossa yhdistykset ja säätiöt (6C) OmaVerossa Ilmoitus tulee antaa määräaikana Tutustu huolellisesti omalle yritysmuodollesi tarkoitettuihin veroilmoituksen täyttöohjeisiin täyttöohjeet (vero.fi) Veroilmoituksen voi antaa myös sähköisesti esimerkiksi osakeyhtiöt Yhteisöjen veroilmoituspalvelussa, jatkossa OmaVerossa verkkolomakkeet henkilöyhtiöille sekä liikkeen- ja ammatinharjoittajille löytyvät vero.fi-sivuilta
Vero.fi: ohjeet ja neuvontapalvelut Tietoa verotuksesta aihealueittain, esimerkiksi osiosta Arvonlisäverotus. Yritysasiakkaiden etusivulta löydät oman osion uusille yrittäjille. Vero.fistä löytyy myös chat-neuvonta, palvelemme arkisin klo 9 16.15 Palvelunumeromme löytyvät Yhteystiedoista. Verkkoseminaarit www.vero.fi/tietoaverohallinnosta/ verohallinto/tapahtumat
Tilaa: Uuden yrittäjän uutiskirjepaketti Tilaa maksuton kolmen uutiskirjeen pakettimme uudelle yrittäjälle - saat sen suoraan sähköpostiisi. Sisältää perustietoa uudelle yrittäjälle ja hyödyllisiä linkkejä vero.fisivuille.
Minne verovarat menevät? Järjestykseen, turvallisuuteen ja maanpuolustuksee n Elinkeinoelämää n liittyviin menoihin Asumiseen, yhdyskuntapalveluun, virkistykseen, kulttuuriin ja ympäristönsuojeluun Koulutuksee n Yleiseen hallintoo n Terveydenhuoltoo n Sosiaaliturvaan esimerkiksi: opintotuki, äitiyspäiväraha, lapsilisä, työmarkkinatuki asumistuki kansaneläkkeet
Verovaroilla kustannetaan esimerkiksi terveydenhoito eli sairaalat, terveysasemat ja vanhainkodit koulutus, opettajien palkat, kouluruoka ja opintoraha päivähoito sosiaaliset tuet ja avustukset maanpuolustus tiet, sillat ja katuvalot kirjastot liikuntahallit ja muut harrastustilat
2019 pääverottaja muuttuu kunnasta valtioksi maakuntauudistuksen jälkeen 38 8.5.2018
Ajankohtaista nyt Kiinteistöverotuspäätökset vkolla 11-12 Ilmoitusosan palautuspäivät : Oy 30.4.2018, henkilöyhtiöt 15.5.2018, henkilöasiakkaat joko 8.5. tai 15.5.2018, elinkeinonharjoittajat 15.5.2018 KIV-palvelussa muutokset, kaikki asiakasryhmät Liikkeen- ja ammatinharjoittajien veroilmoituksen palautuspäivä 3.4.2018 VIV-palvelussa Henkilöasiakkaat 8.5. tai 15.5. 39 8.5.2018
Menettelymuutoksia 2019 Esitäytetty veroilmoitus uudistuu: korjaukset esitäytettyyn OmaVerossa tai paperilla, oma lomake Verotus valmistuu yksilöllisesti ja veronpalautuksen ja jäännösveron ajankohta on heinäkuu- joulukuun välisenä aikana. Korjaukset veroilmoitukseen on tehtävä veroilmoituksella ilmoitettuun korjauspäivään mennessä, myöhästymismaksu 50 e 40 8.5.2018
Kiitos mielenkiinnosta ja tervetuloa neuvontaan! 41 8.5.2018