PUHURI 207. 3/13
H-VENE S/Y PUHURI 1982 FIN 696
Maaliskuu 3/2013 PUHURI Puhurin Pojat ry:n ja Puhurin Poikien Tuki ry:n virallinen jäsenlehti vuodesta 1945. Tässä numerossa: Pääkirjoitus 4 Lippukunnan johtajan mietteitä 5 Partio on varma valinta 6 Matkapäiväkirja matkis II 7 Stavanger 2013 Norja 10 Tammileiri XV Paluu juurille 14 Satahanka leiriläisen silmin 16 Satahanka venekunnanjohtajan silmin 18 Vierailijana Satahanka leirillä 20 Satahanka mereltä nähtynä 22 Syvältä johtaminen 26 Liedon säästöpankki tukemassa veneprojektiamme 27 Reimari- venekunnan viiri 29 Uusi tulokas 30 PuhuriUutiset 31 PUHURILUETTELO 32 Puhuri Numero: Painos: Issn: Päätoimittaja: Kuvat: 207 150 kpl 1235-5712 Otto Glader Otto Glader Erkki Lietzén Toimituksen osoite: Taitto: Timo Mäkinen Uudenmaankatu 17 Otto Glader 20500 Turku Painopaikka: Toimituskunta Puhurin Pojat ry Puh./e-mail: Miikka Rusi Uudenmaank. 17 050 3461960 Timo Mäkinen 20500 Turku otto.glader@gmail.com Tuomas Mäkinen julkaisupäivä 14.8.2013 Niilo Koivisto 3
Pääkirjoitus Sudenpennut ovat partion kivijalka Otto Glader Nuorimmat partiolaiset eli sudenpennut ovat yksi lippukunnan tärkeimmistä palasista, joita ilman partiotyö on nykypäivänä miltei mahdotonta. Sudenpentuiässä lapset koukutetaan partioon loppuelämäkseen, ja tuolloin heille opetetaan partiotaitojen perusteita, joita ilman on kehittää omia taitojaan seikkailijoissa tarpojissa ja vielä samoajissakin. Ei se mahdotonta ole ja iloisia poikkeuksia on viime vuosina nähty. Vaikeampaa se on kuin sudaritaustan omaavilla partiolaisilla. Jos lippukunnassa sudenpentujen joukko on harvalukuinen, heijastuu tämä väistämättä myös muutaman vuoden päästä tuleviin ikäkausiin, kun sudenpennut siirtyvät eteenpäin. Karu fakta nimittäin on se, että pientä hukkaprosenttia esiintyy kussakin ikäkaudessa vuosittain. Näin ollen, jos jo aloittavia sudenpentuja on vähän, kuihtuu porukka olemattomiin ennen kuin se on päässyt vaeltajaikään. Tämä johtaa taas luonnollisesti lippukunnan jäsenmäärän pienenemiseen ja siten toiminnan kuihtumiseen. Mitä sankempi on sudenpentujen lauma, ja mitä useampi lippukuntalainen selviytyy ensimmäisestä kolmesta vuodesta kunnialla, niin sitä suuremmat tulevat myöhemmät ikäkaudet olemaan ja sen valoisampi myös lippukunnan tulevaisuus. Sudenpentuna alkaa tärkeiden partiotaitojen oppiminen. Solmuja, suunnistusta, merimerkkejä ja vaikkapa purjehdusta opitaan, joskus leikkien ja joskus muilla keinoin. Tällöin luodaan nimenomaan pohja muulle myöhemmälle koulutukselle. Satahangalla oli hyvin nähtävissä, mitä seuraa kun sudenpentuja ja seikkailijoita ei vielä oteta viikonloppupurjehduksille. Monien Jotunheimissa vierailleiden tarpojien taidot olivat nimittäin hyvin kyseenalaisen. Paalusolmua ei osattu ja saalinki oli vieras termi, vaikka kyse oli meripartiolaisista. Kun vertasi tilannetta omaan lippukuntaamme, nousi hymy väistämättä kasvoille. Koulutuksemme on selvästi tasokkaampaa ja meripartiohenkisempää jo seitsemän vuotiaista alkaen, kuin joidenkin muiden meripartioiden. Pääseväthän sudenpentumme jo ensimmäisenä kesänään viikonloppupurjehduksilla kokemaan millaista on antaa purjeiden viedä. Voidaan siis todeta sudenpentutoimintamme olevan erinomaisen tasokasta. Näin sen tulee ollakin, sillä jos sudenpennut eivät partiossa viihdy, voidaan hautajaismusiikkeja alkaa jo viritellä. Tilanne on meillä onneksi täysin päinvastainen, sudenpentujohtajat tuntuvat olevan motivoituneita ja asiansa osaavia; taitavat lapsetkin meillä viihtyä. Näin tulee asioiden ollakin. Sudenpentutoiminta on partiotoiminnan kivijalka, jolle muut rakenteen pystytetään Sudenpentuja tulee lippukunnassa kuitenkin olla ennen kuin laadukasta toimintaa voidaan toteuttaa, ja se on pitkään ollut kompastuskivemme. Toiminta ei pysy kaikille mielekkäänä kun aloittavat sudenpennut joudutaan yhdistämään vanhojen kanssa. Tällöin johtajien on äärimmäisen vaikea luoda kaikille mielekkäitä ja sopivan haastavia kokouksia, mikä heijastuu sudenpentujen mielenkiintoon. Mennyttä alkavat olla ikäluokat, jotka kulkivat koko partiotaipaleensa yhdessä sudenpennuista kippareiksi asti. Nykyään kutakin vuosikertaa on muutama ja ryhmien kokoonpanot muuttuvat tiuhaan, kun kukin vuorollaan siirtyy seuraavaan ikäkauteen. Tilanne on haastava, mutta ei mahdoton. Se vaatii johtajilta kekseliäisyyttä, jota on kiitettävästi osoitettukin. Tänä vuonna vaikuttaisi tähän kehitykseen kuitenkin viimein tulevan muutos parempaan. Jos kaikki menee suunnitellusti aloittaa meillä uusi sudenpentulauma, joka on koostettu kokonaan uusista sudenpennuista. Tähän hienoon hetkeen kulminoituvat koko viime kevään rekrytointiponnistelut. Jossain olemme selvästi onnistuneet, eikä tuskanhikeä ole vuodatettu turhaan. Kiitokset kaikille innokkaille rekrytoijille tästä onnistumisesta. Nyt kun sudareita on taas tulossa, ovat positiivisen tulevais uuden avaimet omissa käsissä. 4
Lippukunnanjohtajan palsta Lippukunnan johtajan mietteitä Anssi Lehto Kesän päättyessä jokainen lippukuntalainen on varmasti saanut kerättyä kesäisiä partiokokemuksia riittäviä määriä niin halutessaan. Erilaisia tapahtumia on riittänyt purjehduksista ja kursseista Tammileiriin ja Satahankaan. Toivottavasti kokemukset ovat olleet positiivisia ja innostavia. Itselleni kesän partiotoiminta on jäänyt moninaisista syistä johtuen paletin johtamisen ja sekoittamisen lisäksi aluksilla purjehtimiseen. Eipä sekään ole haitannut, mukavia hetkiä partion parissa on silti riittänyt. Kesän matkapurjehdukset suuntasivat tänä vuonna pitkästä aikaa Ahvenanmaalle ja lähivesille. Mukavaa vaihtelua muutaman viime vuoden veren maku suussa - puurtamiselle. Ehkä ensi vuonna suuntana on joku itämeren rannalta löytyvä lahden pohjukassa oleva hansakaupunki. Toivoisin, että nuoremmatkin lippukuntalaiset ilmoittautuisivat rohkeammin tulevina kesinä matkapurjehduksille. Jokainen matkapurjehdus on, ainakin itselleni, aina ollut ikimuistoinen kokemus. Matkapurjehduksilla purjehdustaitoja pääsee viikonloppuja paremmin hyödyntämään. Mahdollisuuksia on myös päästä käymään jopa vähän Nauvoa eksoottisemmissa satamissa. Syksyn ohjelma nuorempien lippukuntalaisten osalta tarkentuu, kun kokoukset pääsevät taas vauhtiin. Itselläni partiosyksy menee varmasti samoilla linjoilla kuin edellisinä vuosina. Hallinnoimisen lisäksi syksyyn kuuluu saunatalkoiden ja veneiden syyshuoltojen organisointi. Avasimme keväällä uutta venettä varten oman tilin. Tilille on tarkoitus kerryttää varoja uuteen veneeseen s/y Jotunheimin tilalle, kun vaihto tulee ajankohtaiseksi. Aktiivisten varainkerääjien ansiosta on tilille jo saatu mukava alkusumma, josta on hyvä jatkaa. Erittäin hienon suorituksen teki Otto Glader, jonka rautaisen neuvottelun ansiosta lippukunta sai merkittävän lahjoituksen Liedon Säästöpankilta juuri uutta venettä varten. Hienoa toimintaa ja oma-aloitteisuutta Ottolta, ja suuret kiitokset Liedon Säästöpankille lahjoituksesta. Lievästä projektiväsymyksestä huolimatta saaristomeren Sagrada Famíliassa taidetaan ottaa ensimmäiset löylyt syksyn aikana. Tarpeeksi kun tätä toistelee käy sekin päivä vielä toteen. Näin tähänkin kirjoitukseen sai mahdutettua jutun uudesta saunasta. Tämä on tärkeää jotta odotukset saunan loistavista täydellisyyttä lähentelevistä löylyistä ei pääsisi unohtumaan. Syksyn suhteen itselläni on varovaisena odotuksena uuden sudenpentulauman kokoaminen. Muutamiin vuosiin niin montaa uutta sudaria ei kolollamme aloituskokouksessa ole nähtykkään. Kevään aikana olemme yrittäneet panostaa lippukunnan näkyvyyteen ja tätä kautta jäsenhankintaan. Odotan tuloksia positiivisella mielellä, jo nyt liittymiskyselyitä on tullut mukavasti. Jotta toimintamme pysyisi perustarkoituksensa mukaisena, olisi hyvä saada uusia jäseniä vuosittain. Muuten toimintaa uhkaa ukkoutua (näin se on ex-mopomiehet). Lippukuntaamme saavat liittyä kaiken ikäiset, joten jos joku tuttu tai tuntematon hakee itselleen harrastusta, jossa ei tekeminen lopu niin saa mainostaa. 5
Partio on varma valinta Juho Kankare Syksy lähestyy huimaa vauhtia. Monissa kotitalouksissa mietitään varmasti tärkeää kysymystä: Mikä olisi lapselleni hyvä harrastus? Vaikka Suomessa harrastusten kirjo on mitä laajin, niin pystyn suoralta kädeltä antamaan tähän arvoitukseen vastauksen: Partio. Miksi eivät kestosuosikit jääkiekko tai jalkapallo ole hyviä? On myönnettävä faktaksi, että liikuntahan on tunnetusti tärkeää lapsille ja nuorille. Mutta harrastusten pitää olla monipuolisia ja juuri siinä näen ongelman useissa urheilulajeissa. Ne perustavat useasti yksiin päämääreihin: erilaisten esineiden toimittamiseen maaliin fyysisen suorituksen avulla. Nykyajan hyötyajattelun varjossa onkin kysyttävä, mikä on tästä saatu etu elämälle? Aika vähäinen on anti, jonka ruohokentiltä ja kaukalosta saa. Kuitenkin laittaessamme partion tutkivan suurennuslasin ja edellä esitettyjen kysymysten alaiseksi, niin voimme huomata saadun hyödyn suuremmaksi. Lista on lähes loputon. Opittujen taitojen kirjo levittyy kaikille elämänalueille pienistä kotitaloustöistä suuremman skaalan projekteihin. Näihin saattavat kuulua esimerkiksi veneiden kasaaminen. Lisäksi ohjelmaan on aina väriä tuomassa viikoittain liikunnallista toimintaa, missä pelataan monipuolisesti erilaisia urheilulajeja ja leikkejä. Partion etu edellä mainitussa ongelmassa on ohjelmassa. Se on suunniteltu siten, että kaikki osanottajat pääsevät tekemään samaan aikaa suoritusta. Lisäksi vuosien varrelle ryhmä alkaa lähentyä ja ystävystyä paremmin, jonka johdosta olen itse huomannut partion avulla monien ujouden katoavan tyystin. Joukkourheilulajeissa tällainen on vaikeampaa, sillä tiimit saattavat vaihtua vuosittain. Lisäksi partiossa ketään ei nosteta palkintopallille, mikä tietysti lisää ryhmähenkeä. Vaikka olenkin sättinyt urheilulajeja, silti arvostan niitä suuresti ja pidän niitä tärkeinä hyvinvoinnin kannalta. Itsekin nuorena minulla oli monia hyviä harrastuksia. Siksi on hyvä, että lapsella ja nuorella voi olla monia harrastuksia. Kuitenkin yhden niistä pitäisi olla sellainen, mikä kasvaisi nuoren kanssa tämän aikuistuessa. Tähän tarkoitukseen partio on mitä parhain. Useasti liikuntalajien eduksi luokitellaan siitä saatu sosiaalinen etu, kun lapsi tai nuori pääse pelaamaan ryhmässä. Näin hän oppii kanssakäymistä toisten kanssa. Kuitenkin tosiasia on, että kaikki eivät vain mahdu kentälle. Ja liian usein kuulee ja näkee, kuinka voitontahtoiset valmentajat antavat mukamas parempien pelaajien pelata kentällä, kun taas toiset joutuvat viettämään vaihtopenkillä lähes koko kauden. Mietin vain, että mitenköhän tällaiset valmentajat luulevat lapsen kehittyvän lajissa, jos he eivät pääse kokeilemaan taitojaan käytännössä. Pahinta tilanteessa on, että ongelma on tiedostettu, mutta silti kaikki pelaa kampanjoista huolimatta meno jatkuu entisellään. Ja ihmiset miettivät miksi nuoret syrjäytyvät 6
Matkapäiväkirja matkis II Jenni Loponen Lähtöaamu valkeni aurinkoisena ja kiireisenä kellon soidessa ennen aamu seitsemää, ilmoittaakseen kauan odotetun matkapurjehduksen olevan aluillaan. Tavaroiden vielä etsiessä omaa paikkaansa ja kellon tikittäessä nopeampaa tahtia kuin normaalisti alkoi mielenperukoista nousta lievää lähtöpaniikkia. Onko kaikki mukana? Mihin tavarat saa mahdutettua? Mitä pitää mahdollisesti jättää pois? Nämä olivat kysymyksiä jotka nousivat pintaan koko aamun ajan samalla kun pyörin asunnossa ympyrää. matkaan. Laivaan päästyämme aloimme metsästää oleskelupaikkaa, jossa voisi hetken lepuuttaa jalkoja, mutta koko laivan läpikäytyämme voimme todeta, että Silja Galaxy ei tarjoa lepo- tai oleskelutiloja yökerhon sohvia lukuun ottamatta. Tämä pettymys niskassamme laahustimme hyttiin nukkumaan, seuraten kipparimme esimerkkiä. Parin tunnin unien jälkeen alkoi jokaisen matkassa olijan mahassa tuntua pientä nälkää, ja päädyimmekin syömään lievästi ylihinnoiteltuun cafeteriaan ikeapullien varjoon jääviä lihapullia. Tuettuamme paikallista taksipalveluntarjoajaa, saavuimme Maarianhaminan länsisatamaan jossa jo viikon merillä ollut sankarimme Niilo, jo odotti meitä saapuvaksi. Asettauduttuamme taloksi lähdimme täyttämään veneen ruokavarastoja fiilispohjalta ja tutustumaan kaupungin palveluihin. Maanantai Liian pian tuli eteen se valitettava tilanne, että pakko oli lähteä riippumatta siitä mitä on mukana, miten ja mitä on jäänyt pois. Kyllä sitä aina viikon selviää puutteellisellakin varustuksella jos se niikseen menee.. Autoon ahtautumisen jälkeen alkoi matka kohti terminaalia. Matkalla vastaan tulleiden jokaisten liikennevalojen näyttäessä punaista, alkoi kuskin hermot olla jo aika koetuksella. Onneksi lopulta pääsimme terminaaliin ajoissa, eikä laiva lähtenyt nenän edestä Ensimmäinen aamu alkoi verkkaisesti ja säädettyämme aikamme septintyhjennyksen sekä dieselin tankkaamisen parissa, pääsimme irtaantumaan Maarianhaminasta aamupäivän puolella. Tästä alkoi merenkulunperusteet käsittävä kokomatkan koulutus, jossa käytiin läpi niin navigointia, kuin myös purjehduksen alkeet kertauksena. Matka taittui Föglöseen, Degerbyn satamaan, virsikirjalla purjehtien leppoisissa tunnelmissa. Perille päästyämme päätimme koko venekunnan voimin sännätä paikalliseen kauppaan hakemaan lokaalia ruokaa. Köyhän miehen ateriaamme kuului Ahvenanmaalaisia uusia perunoita, paikallista ulkofileetä, sekä herkullinen vihersalaatti kipparimme valmistaman kastikkeen kera. Osa miehistöstä päätyi tutustumaan kylän infrastruktuuriin löytäen mm. Myytävänä olevan rintamamiestalon (sijoituskämppä pp:lle?) sekä kiven joka muistuttaa Keisarillisen Venäjän 7
ajoista, ja niitä seuranneista 1900-luvun alkupuolen tapahtumista. Miehistön palatessa alukselle olivat muut jo nukkumassa. Aistittavissa siis oli, että päivä on pulkassa. Tiistai Jos maanantai alkoi verkkaisesti, niin tiistai mentiin ruokatunnin pankkipalvelujonojenvauhdilla eteenpäin. Ruokittuamme itsemme päätimme lähteä metsästämään museota, jonka sijainnista ei ollut varmuutta. Käveltyämme 2 km keskustasta ulospäin ja päädyttyämme varmasti Föglön suurimpaan risteykseen totesimme kävelleemme väärään suuntaan ja päätimme kääntyä takaisinpäin. Käveltyämme takaisin lähtöpisteeseen päätimme mennä katsomaan lauttarannan menoa alle 100m päähän, tuli vastaamme kauan metsästämämme museo. Se, ken on joskus viisaana sanonut, ettei kannata lähteä merta edemmäksi kalaan, voi nyt kääntyä ja kävellä pois. Tämän museon läpikäynti ei vaatinut montaa minuuttia, mutta sen löytymisestä syntyneen Kolumbuksen venekunnan kaltaisen voitontunteen seurauksena päätti muutama rohkea seilori lähteä etsimään uimarantaa. Kyltistä päätellen sen piti olla ihan kulman takana.. Näin ei kuitenkaan ollut vaan monen tuntemattoman kilometrin, (tai oli niitä ainakin 2), jälkeen saavuimme rantaan todeten, että tämmöinen kyllä löytyy, mutta ei sinne ehdi jäämään, kun pitää takaisin merelle lähteä. Tuuli suosi merenkulkijoita, ja tuntien vastatuuleen koneella puskemisen jälkeen päädyimme Kökarin rauhalliseen, mutta sitäkin täydemmännäköiseen satamaan. Vinkkinä muille veneilijöille voinen sanoa, että jos sinulla on alle 20 jalkainen vene ja laiturinrannanpäässä on tilaa, voit varmasti jättää aluksesi rannemmas, jotta Jotunheimin kaltaiset suuret ja kauniit alukset mahtuvat laituriin. Pitänee myös sanoa ihan näin informatiiviselta kannalta ottaen, että laiturilla olevien syvyyskylttien mukaan vettä pitäisi olla 2m laiturin rannanpuolimmaisissa paikoissa asti. Tätä tietoa ei vaan kukaan muu veneilijä viitsinyt meille asti ilmoittaa, joten päädyimme heittämään ankkurin sisääntuloväylän viereen ja keulan kiinni laituriin. Eikä muuten tullut edes satamamaksusta alennusta, vaikka poijupaikkaa emme saaneetkaan. Keskiviikko Aamu ei olisi voinut lähteä paremmin käyntiin, sillä paikallinen nainen kiersi laiturilla myymässä Kökarilaista, TUORETTA leipää. Tästä slowfood-meiningistä innostuneina nohevat partiolaiset päättivätkin rikastuttaa aamiaispöytäänsä tuolla paikallisella herkulla. Leivän ja puuron täytettyä mahamme, päätimme lähteä katsastamaan paikallisen merivartioaseman pihan sekä Kökarin kirkon, satamasta vuokraamillamme pyörillä. Nämä tiirailtuamme totesimme kellon jo lyövän 1300, joten kiirehdimme takaisin alukseen ja teimme pikalähdön kohti Korpoströmiä. Matka taittui melko ketterästi ja pääsimme Korpoströmiin asti jo kuuden jälkeen. Päivän aterian jälkeen miehistö alkoi olla viikon jäljiltä jo niin väsynyt, että pelkkä aavistus seuraavan päivän matkaosuudesta riitti vetämään kaikki yöpuulle. Torstai Matkapurjehduksen viimeinen kokonainen päivä alkoi nopealla aamupalalla, mitä seurasi lähtö kohti jo kaikille tutuksi tullutta Puhurisaarta. Ruokavarastojen huutaessa tyhjyyttään ja sään ollessa apeampi totesimme parhaimmaksemme käydä 8
Nauvossa kaupassa. Nopean ja tehokkaan pysähdyksen jälkeen lähdimme hyvin mielin kohti saarta. Päästyämme laituriin päätimme ensitöiksemme aloittaa kannen pesun. Saimme kuurattua vasta toisen puolen aluksesta, mutta siitä on hyvä seuraavan sitten jatkaa. (Kuulemma Satahanka-miehistö hoiti homman loppuun, hyvä!) Sykintävaihde jäi tästä päälle melko voimakkaasti, ja saaressa teimmekin erilaisia talkoohommia koko päivän ajan. Saunottuamme ja syötyämme kokeilimme olisiko Ahdilla mahdollisesti suopea päivä ja kyllähän hänellä oli, saimme jopa 4 ahventa. Illan vaihtuessa yöksi suuret kalamiehet harjoittelivat kalan perkausta sekä fileerausta siinä jotenkuten jopa onnistuen. Fileerausveitsen terävyys havaittiin kyseenalaiseksi. Perjantai Aamutoimien sekä loppusiivouksen jälkeen matkamme jatkui kohti kotisatamaa. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten myös valitettavasti matkiksemmekin. Voin puhua vain omasta puolestani, mutta kuvittelen matkamme onnistuneen hyvin ja oletan kaikkien lähteneen hymyissä suin kohti kotia ja uusia seikkailuita. Kiitos kaikille urheille purjehtijoille, odotan jo ensi vuoden matkapurjehduksia! 9
Stavanger 2013 Norja Erkki Lietzen ja Nico Linke Suomalaisia oli heinäku un alussa pari viikkoa tutustumassa norjalaiseen partiointiin Stavangerissa. Siellä Stavangerin kaupungin lähiönurmella omakotiasutuksen lomassa pidettiin norjalaisten oma kansallinen jamboree. Leirin Matkalaiset saivat valita kohteensa ja osa suunnisti kaupunkiseikkailuun, osa huvipuistoon ja osa kiipeilypuistoon. Illaksi kaikki löysivät bussille takaisin ja lähdimme puolilta öin ajamaan kohti Stavangeria. Yöllisestä aikataulusta johtuen norjalaista vuoristo- ja vuonomaisemaa päästiin ihailemaan vasta aamuyöstä auringon noustua, jos sattui olemaan hereillä. Eteläisen Norjan uudempi vuoristo on paljon korkeampaa ja komeampaa kuin pohjoisen matalammaksi kuluneet vanhat vuoret. Merellisten vuonojen läheisyys korostaa korkeuseroja. Mahtavia näkymiä. Harvemmin jamboree on näin keskellä esikaupunkialueella, mutta hyvin sinne mahtui toistakymmentä tuhatta partiolaista nurmikentille. Norjalaisilla näyttää olevan puunrangoista rakentaminen hyvin hallussa ja saimme mekin portin ja ruokailukatokset rakennettua. Norjalainen pyöröpuu on vain muutama astetta suomalaista tukevampaa ja raskaampaa. Onneksi oli lippukunnan huoltoteltta mukana, josta vahvuus oli n. 11 000 partiolaista, joista ulkomaalaisia noin tuhat ja suomalaisia 92 neljässä leirilippukunnassa. Kaksi ryhmää lensi paikalle, mutta valtaosa 75 matkasi sinne kahdessa bussissa. Puhurin Poikia matkassa olimme me kaksi. Loput olivat ympäri Suomea. Suomen leirijoukkueen johto jätti yllättäen tehtävänsä ja Erkkiä pyydettiin siihen johtajaksi vajaa kuukautta ennen lähtöä. Homma saatiin kuitenkin vielä työllä kasatuksi ja matkaan päästiin 4.7. Vinkkarin Amorellalla yli ja illalla jatkettiin yötä myöten Osloon, jossa vietettiin kaupunkipäivää. 10
sellaiseen vuoristomaastoon yksikseen. Haikin jälkeisenä päivänä oli vuorossa kaikille tarkoitettu päivähaikki Euroopan kauneimmaksi sanotulle näköalakalliolle Pulpit Rockille. Aloituspaikalle ajettiin tunti busseilla ja siitä oli n. 2 tunnin rankka kiipeäminen perille. Kaikki oli kuitenkin vaivan arvoista. Komeampaa maisemaa voi olla vaikeaa löytää. Hiukan hurjalta näytti, kun näköalakallioilla ei ollut mitään reunakaiteita 200 metrin äkkijyrkältä putoamiselta suojaamassa. Norjalaiset ovat kai niin tottuneita. Takaisin tulo oli muuten ihan yhtä rankkaa, vaikka alaspäin mentiinkin. tuli leirikeittiö. Retkipajan isoilla kattiloilla ja paellapannuilla teimme ruokaa kaasuilla. Vasta perillä selvisi varmasti, että paikallinen kaasusysteemi oli samanlainen kuin Suomessa. Aamupala, iltapala ja usein lounaskin olivat aika leipäpainotteisia, kun leirikaupasta ei alkuun paljon muuta saanut. Mutta kukaan ei nähnyt nälkää ja muu ruoka tehtiin hyvin ja meni kaupaksi. Avajaiset olivat tulopäivän iltana ja ohjelma, miten sen nyt sanoisi, ylipitkää ja ei niin kiinnostavaa. Sama toistui valitettavasti vielä pahemmin päättäjäisissä. Leirin ohjelmarungossa ei ollut oikeastaan kuin yksi päivä ns. normiohjelmaa leirissä. Toisen päivän rakentelun jälkeen lähdettiin seuraavana päivänä yön yli haikille. Meidän alaleiri lähti ekana ja kaikki järjestelyt ei oltu vielä viilattu ihan kuntoon. Haikilla tapahtui kaikenlaista, mutta ei kyllä suomalaisille. Kaikki pääsivät onnellisesti omin voimin takaisin. Suomesta käsin ei voinut etukäteen oikein ymmärtää millaiselle haikille oltiin menossa. Saattaisivat suomalaiset johtaja hiukan nikotella voiko 12-13 -vuotiaita tarpojavartoita päästää 11
Suomalaiset päättivät tuottaa juuri ennen leiriä yhden ohjelmapisteen saunateltan meren rantaan. Savotalta saimme ison saunateltan lainaksi. Se pystytettiin nopeasti kahden suomalaisen bussikuskin, tuntemattoman norjalaisnaisen ja saunapäällikön kanssa. Saunapäällikköinä toimivat Lapuan Kelo-Versoista Andrew ja Puhurien Poikien Nico. Iltapäivällä saapuivat vihdoinkin rover-työläiset ja lauteet ja pukuhuoneet valmistuivat pikavauhtia ja kivet kerättiin rannalta. Osa kivistä oli liuskekiviä, jotka saunan testauksen aikana poksahtelivat kovaa ja sinkosivat kivenpalasia. Seuraava aamuna haettiin uudet kivet ja sauna saatiin auki. Alkupäivinä ei tullut odotettua tunkua, koska leirissä saunan mainonta oli jäänyt vähäiseksi.. Ajankuluksi rakentelimme kaikenlaista ja teimme polttopuita. Joka päivä työvuorossa oli kaksi suomalaista ja joukko muunmaalaisia rovereita. Loppuviikosta alkoi ihmisiä virrata enemmän ja sauna täyttyi niin laulavista belgialaisista kuin suomeksi kiroilevista ruotsalaisista! Valtameressä vilvoittelemista hillitsivät välillä rantaveteen asti ajelehtineet polttavat meduusat. Lopputuloksena sauna oli onnistunut ja paljon tuli kiitosta. Saimme saunotettua niin ensikertalaisia kuin myös konkareita. Toiseksi viimeisenä leiripäivänä kierreltiin muissa savuissa, jotka tuottivat vieraileville leiriläisille ohjelmaa. Me tarjosimme sitä nimikkeellä Team spirit and dare yourself. Siinä oli ryhmäytymisleikkejä kuten ihmissolmun tekoa ja luottamusleikkejä, joissa piti uskaltaa esim. kaatua toisten käsivarsille. Päätöspäivänä purettiin rakennelmat ja pakattiin tavarat ennen päättäjäisiä. Reilusti ylipitkä (3 h) päättäjäinen huipentui sumuisen kostean kylmässä yöilmassa olleeseen ilotulitukseen. Stavangerissa oli leirin aikana hyvin poikkeuksellisesti päivällä täysaurinkoista lähes hellettä ja moni poltti nahkansa. Vastaavasti sitten illalla mereltä hönki luihin ja ytimiin asti puistattava kostea viima, jota vastaa ei meinannut oikein mikään vaatemäärä riittää. Aamuyöstä lähdettiin puuroaamiaisen jälkeen kotia kohden pikavauhtia. Bussikuskien pakollisen lepotauon ajaksi jäimme seikkailemaan puoleksi päiväksi Karlstadtiin, josta lähdettiin Tukholmaan puolen yön maissa. Viking Grace tarjosi (maksullisen) hyvän aamiaisen ja buffetin ja 14.7. olimme illalla Turussa. Siitä bussien matka jatkui Hesaan ja Hämeenlinnaan ja joillakin vielä junalla pohjoiseen. Suurimmalle osalle leiriläisiä matka oli ensimmäinen partioreissu ulkomaille. Näimme norjalaisen tavan tehdä suurleiri ja tutustuimme konkreettisesti paikalliseen norjalaiseen luontoon. Paljon tuli uusia kavereita ja moniin iski jamboreekipinä. Pitäisikö lähteä muullekin jamboreelle tai peräti Japanin maailmanjamboreelle 2015. 12
13
Tammileiri XV Paluu juurille Juho Kankare Yhdeksän vuotta on pitkä aika kenelle tahansa ja nyt löysin siinä ajassa itseni paikasta, missä vietin yhden unohtumattomista partioleireistäni ikinä, Tammileiri. Tapahtuma, joka kokoaa kaikki Varsinais-Suomen sudenpennut kolmen vuoden välein yhteen kokemaa ensimmäisen suurleirinsä. Tällainen kokemus on jokaiselle partiolaiselle tärkeä ja yhdistävä tekijä, sillä omasta lippukunnastammekaan ei löydä montaa henkilöä, jotka eivät olisi päässeet osaksi Tammileirin tunnelmaa omalla partiourallaan. Tämä johtuu varmasti siitä, että leiriperinne on alkanut jo vuonna 1976 ja siitä asti se on toiminut tärkeänä osana Puhurin Poikien sudenpentuohjelmaa. No alkushokista selvittyään pojat hyväksyivät tilanteen ja toivottivat pienen alkukankeuden jälkeen telttamme uudet asukkaat, Patrikin ja Matiaksen tervetulleeksi osaksi pientä yhteisöämme neljän päivän ajaksi. Olenkin tästä syystä erittäin tyytyväinen poikiin, sillä itse en välttämättä sudenpentuna tai seikkailijana olisi pystynyt moiseen. Itse olin leiriläisenä vuonna 2004 taikamaton kyydissä ja nyt oli vuoro toimia johtajana Peter Panin jalanjäljissä MikäMikäMaassa. No, vaikka ajat ja toimet ovat kuluneet, pakkaan tavarani silti vieläkin leirikirjan mukana tulevan leirilistan mukaan. Aloitus on aina vaikein Uljas kuuden hengen joukkomme tallusti Lumotun laakson alaleiriimme, jonka teemana oli pukeutua keijuksi No mikäs siinä. Henkisesti päätimme olla neljä päivää keijujen lähisukulaisia: maahisia pinkeissä huiveissamme. Näin saimme taas kaikki pidettyä iloisina. Reippaina pystytimme oman perinteisen lehmänselkä telttamme pystyyn ennätysajassa uhkaavan myrskyn avittaessa vähän. Pakatessamme tavaroita, olin minun vuoroni kertoa pojille uutinen, joka poisti hymyn heidän huuliltaan vähäksi aikaa. MITÄ, tuleeko meidän telttaan muita nukkumaan??, kuului poikien suusta yhtä aikaa. Näin asia on, oli minun vähän hymyillen todettava. Olimme nimittäin sopineet vanhan yhteistyökumppanimme Ilpoisten vuorenkävijöiden kanssa, että toimisimme liitossa Tammileirin ajan. He toivat sopimukseen tavarat ja Puhurin Pojat minut apujohtajaksi heille, sillä partiossahan ihmiskauppa on sallittua. Nääh mutta apu tuli tarpeeseen, kun Katjan kanssa mietimme naureskellen leirin jälkeen, miten hän olisi selvinnyt yli 20 lapsesta yksin. Tekevän aika ei käy pitkäksi Laiskottelemaan leirille ei tulla, kuten tunnetusti sanotaan. Ei. Sinne tullaan nauttimaan, kokemaan ja etenkin kokeilemaan kaikkea. Järjestäjät olivat taas tehneet mitä erilaisimpia ja hienompia toiminta pisteitä Peter Pan - teeman ympärille. Aktiviteetteihin kuului merenneitojen tanssia, huvipuistossa vierailuja ja tutustuminen peleihin kaikkialta maailmasta. Ohjelman taso on noussut todella korkealle tasolle sitten minun päivieni, sillä itse muistan väsänneeni vain käpylehmiä, jollei muisti kauheasti petä Mutta joskus joukossamme näkyi väsymystä, sillä päivät olivat aurinkoisia ja sitä kuuluisaa omaa aikaa ei jäänyt paljon rentoutumiseen. Onneksi välillä pääsimme rauhassa pelaamaan kirkonrottaa vapaasti ja näin maarauha saatettiin pidettyä teltassamme. 14
Kuitenkin riemu oli vieraanamme taas, kun pojat pääsivät toteuttamaan itseään veistelyn merkeissä Intiaanikylässä. Hiljaa mielessäni katsellessani poikien veistämistä ja kuunnellessani heidän juttujaan käsissään syntyvästä asioista, mieleeni juolahti tuo niin monesti lippukunnassamme todettava asia: insinöörin vikaa taas havaittavissa Puhurin Pojissa. Yhtä asiaa ihmettelen kyllä leiriltä. Uimaan mennessämme huomasin laumamme jäsenien enemmän pelkäävän merta, kuin nauttivan sen viilentävistä aalloista, etenkin niinä kuumina kesäpäivinä. Tätä puolta pitää kehittää pojat sillä vesikauhuinen merimies ei kuullosta hyvältä lainkaan. Kerran vain kylmäkin vesi kirpaisee pappani tapasi todeta ja niin taidan minäkin tästä lähtien. lähteneet iloisina kotiin. Kuitenkin ennen tätä koin yhden tai oikeastaan parhaista muistoistani. Porukan nuorin, Patrik saapui luokseni ennen lähtöään, halasi ja sanoi kiitos. Niin vain, omasta tahdostaan. Vau noina hetkinä sitä vaan muistaa taas miksi tätä hommaa kannattaa tehdä. Lopuksi kuitenkin haluan kiittää poikia, jotka tekivät tästä leiristä unohtumattoman. Teidän ansioita uskallan lähteä kolmen vuoden päästä järjestettävälle Tammileirille uudestaan. Sille kerralle otan kyllä toisen johtajan, ainakin kahvitauolle menemistä helpottamaan. Erityiskiitokset haluan antaa Lumotun laakson- alaleirin johtajille. Enni, Tuuve, Vilhelmiina ja Ilona, te hoiditte hommansa tyylikkäästi ja taidokkaasti. Ja, vaikka ailahtelevaisista puhureista oli välillä ongelmia, te pystyitte pitämään pakan koossa. Kiitos! Lopussa kiitos seisoo Sateen tippuessa taivaalta kaatuivat telttojen keskisalot, kun sunnuntai koitti ja leiri päättyi. Viimeiset tunnit kuluivat pakatessa ja omaa tarina-arkistoani tyhjentäen, sillä kuten laulussa sanotaan: Annoit pikkusormen, se vei koko käden. Puolenpäivän aikoihin vanhempia alkoi virrata alueelle ja pian kaikki olivat 15
Satahanka leiriläisen silmin Karl Lövgren Sunnuntai aamupäivällä urhea joukkomme irrotti s/y Jotunheimin köydet ja aloittivat matkansa kohti Lootholmaa missä noin vuorokauden päästä alkaisi koko kesän kohokohta Satahanka XII. Ensin keula suuntasi utuisen kihdin yli Lappooseen, jossa s/y Henrikan miehistö oli varannut saunan. Koska myöhästyimme noin tunnilla, niin Puhurin Pojat joutuivat saunomaan keskenään. Saunottuamme menimme veneeseen iltapalalle ja siitä nukkumaan. Aamulla herättyämme kävimme Lappoon kaupassa ja lähdimme kohti spektaakkelileiriä. Kun saavuimme Lootholmaan, kannettuamme tavarat ja teltan pystytettyämme saimmekin jo lounasta. Enää maanantain ohjelmassa oli avajaiset. Keskiviikkona vuorossa heti puuro-aamiaisen jälkeen oli rantaohjelmaa jossa yhdessä päätimme mennä jollailemaan. Jollailu uudella RS Visionilla oli hauskaa vaikka tuulta ei ollut oikein tarpeeksi. Keskiviikko iltapäivällä ohjelmassa oli merimiestaitoohjelmaa, jossa valmistimme itse oman merimiessäkkimme josta valitettavasti tuli niin pieni, ettei siihen mahdu edes ruokailuvälineitä. Lisäksi säkkiä ei saatu valmiiksi, koska narut loppuivat. Illalla oli vielä alaleirin iltanuotio ja siellä laulettiin (ainakin joku lauloi) ja leikittiin tutustumisleikkejä venäläisten kanssa. Tiistaina, leirin toisena päivänä pääsimmekin heti purjehtimaan, vaikka sää oli lievästi kostea, oli Lady Olavella silti mukava purjehtia. Vaikka itse olisin halunnutkin vähän sporttisempaan veneeseen esimerkiksi Mirriin, joka on katamaraani. Tiistai-iltana alaleirillämme ei ollut enää ohjelmaa ja leirialueella sai vapaasti liikkua, mutta useiden harmiksi kymmeneltä piti olla teltassa ja sieltä sai lähteä vessaan tai pesemään hampaita vasta klo 2300, tätä turvan antamaa erikoista sääntöä harva totteli ja turva epätoivoisesti yritti vähentää ulkona liikkumista. RS Vision vauhdissa (kuva: Esko Keski-Oja) Torstaina pääsimme jälleen purjehtimaan, silloin vuorossa oli etelä-satama, jossa majaa piti kymmenkunta suurempaa alusta kun taas tiistaisessa pohjois-satamassa olivat kaikki muut alukset. Arpa saattoi meidät s/y Henrikaan, jonka kanssa genaakkerin lennätteleminä saavuimme Katanpään linnakkeelle. Linnakkeella on ennen toiminut tykkiasema, siellä on vielä jäljellä kaikki vanhat tykit, ammuskaapit, bunkkerit, valvontatornit ja talot. Katanpäässä on myös kahvila josta sai jäätelöä, pullaa, karkkia ja tietysti kahvia. Illalla piti olla vapaata, mutta yhtäkkiä joku ilmoittikin, että tunnin päästä on kansainvälinen iltanuotio se ketutti vietävästi lähes kaikkia. Iltapalana oli lihapiirakka. Vain yksi lihapiirakka. Joka oli hieman kärjisteltynä tulitikkuaskin kokoinen, ja niitä sai vain yhden. Ennen hiljaisuutta soi Myrskyluodon Maija; se soi joka ilta ennen hiljaisuuden alkua. 16