Teija ja Raimo Laine Fatick, Senegal 2 / 2015 21.8.2015 Rakkaat ystävät, Terveisiä Senegalista! Kevät ja kesä ovat olleet työntäyteisiä ja kiireisiä täällä Senegalissa. Näiden muutamien kappaleiden kautta kerromme työstämme, jota teemme Senegalin luterilaisen kirkon kumppaneina unohtamatta Mauritaniaa, jossa Lähetysseura tekee myös tärkeää työtä Jumalan rakkauden toteutumiseksi maailmassa. Pääsiäisyönä kastejuhlassa toisia naisteologi Ann-Mari Dione, joka upeasti organisoi tuon kastetilaisuuden kulun ja toteutti myös osan juhlamessun liturgiastakin. Uusi äänitysstudio Senegalin luterilaisen kirkon musiikkityölle Suomen Lähetysseura oli päättänyt tukea kirkon musiikkityön äänitysstudiohankkeen rankentamisessa. Äänitysstudiota oli mukana suunnittelemassa Suomesta käsin jyväskyläläinen asiantuntija, Tommi Ahonen, ja huhtikuun puolessavälissä hän tuli vaimonsa Anniinan kanssa kuukaudeksi paikan päälle valvomaan rakennushankkeen edistymistä ja opettamaan musiikkityön paikallista vastuuhenkilöä uusien äänityslaitteiden käyttämisessä. Kuva 1 Kastettavia nuoria Loul Sessenin seurakunnan pääkirkossa pääsiäisyön messussa. Huhtikuun alkuun sijoittui tänä vuonna pääsiäinen. Pääsiäisyönä saimme olla mukana suuressa kastejuhlassa Loul Sessenin kirkossa. Oli hieno hetki, kun saimme kastaa nuoria vuorotellen paikallisen papin kanssa. Kastoimme siten, että pastori Thiam aloitti, sitten Raimo kastoi seuraavan ja minä seuraavan jne. Kasteelle opetettuja nuoria taisi olla parisenkymmentä. Se oli hieno yömessu. Nuoria oli useammalta seurakunnan kylältä. Yhtä ryhmää oli opettanut pastori Thiam ja Kuva 2 Anniina ja Tommi Ahonen mittailemassa lautoja studion seinien akustisoimiseksi. Äänitysstudioon tilatut uudet laitteet myöhästyivät hieman suunnitellusta aikataulusta, joten Tommi ja Anniina tekivät paljon aivan konkreettista studion sisustustyötäkin huolehtien studion akustiikan rakentamisesta. He ruuvasivat vaahtomuovipatjoja seinille ja kattoon sekä Anniinan ompelemia verhoja vaahtomuovien päälle koristeeksi. Joinain iltoina he työskentelivät studiolla iltamyöhään asti, että ehtisivät tehdä mahdollisimman paljon valmiiksi ennen paluutaan Suomeen. Raimo oli heidän tulkkinaan ja tukena niin paljon kun
muilta töiltään ennätti. Iloitsimme heidän työpanoksestaan todella paljon. sellaisia kirkon työntekijöitä, jotka työskentelevät paljon lasten kanssa. Papit, kummityön seurakunnalliset yhdyshenkilöt, päiväkerho-ohjaajat sekä kirkon esikoululuokista vastaavat työntekijät ja muutamia muita työntekijöitä oli koolla tärkeän asian äärellä. Kävimme läpi lasten oikeuksia, jonka jälkeen pohdimme yhdessä Senegalissa ilmeneviä lastensuojeluun liittyviä ongelmia. Kuva 3: Tommi ja Anniina Ahonen testaamassa äänitysstudion uusia laitteita. Ulkomaisen työn neuvottelupäivät Suomessa Äänitysstudion rakennustöiden jatkuessa käväisimme me Raimon kanssa viikon kokousmatkalla Suomessa. Olimme Lähetysseuran leirikeskuksella Päiväkummussa ulkomaisen työn neuvottelupäivillä. Sinne olivat kokoontuneet kaikki aluepäälliköt ja kirkollisen työn koordinaattorit. Keskustelimme Lähetysseuran ajankohtaisista asioista. Lähetysseuran uusi strategia vuosille 2017-2022 oli valmistumassa. Strategia on tiivistetty lyhyeen lauseeseen: Sanoma Jumalan rakkaudesta toteutuu kaikkialla maailmassa ilona, rauhana ja oikeudenmukaisuutena. Toivon tiekartta kertoo sen, miten Suomen Lähetysseura pyrkii toteuttamaan strategiaansa käytännössä: Todistamme Jumalan rajoja ylittävästä rakkaudesta, muutamme maailmaa oikeudenmukaisemmaksi, rakennamme rauhaa ja sovintoa sekä puolustamme syrjittyjen ihmisarvoa ja oikeuksia. Kuva 4: Lastensuojeluseminaarissa pohdittiin asioita ryhmissä. Monet lasten oikeudet eivät aina toteudu Senegalissa. Kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin, moni nuori tyttö naitetaan ala-ikäisenä, vaikka tämä käytäntö onkin jo huomattavasti vähentynyt, köyhyys aiheuttaa sitä, ettei kaikilla lapsilla ole aina riittävästi ruokaa tai turvallista asuinympäristöä tai pääsyä terveydenhoidon piiriin. Lastensuojeluseminaari Senegaliin paluuta seuraavalla viikolla minä, Teija, vedin yhdessä kummityön tiimin kanssa lastensuojeluseminaarin, johon oli kutsuttu Kuva 5: Mame-Coumba Faye esittelee ryhmänsä vastauksia lastensuojeluseminaarissa. Seminaarin asialistalla oli myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, mutta siitä 2
puhuminen tuntui olevan monille vielä arka asia. Joku väitti, ettei sellaista ongelmaa ole aiemmin ollutkaan Senegalissa, vaikka tosiasia on varmaankin se, että se, mikä tapahtuu salassa, on sellaista, mikä ei kaikkien tietoon koskaan tule. Iso osa seminaarista keskittyi myös lasten lyömisestä puhumiseen, sillä vaikka lasten lyöminen on täälläkin lakisääteisesti kielletty, se on edelleen normaali kasvatusmenetelmä niin kodeissa kuin kouluissa. Tähän aiheeseen liittyi myös lasten välisestä kiusaamisesta puhuminen, joka tuntui olevan myös hyvin tavallista tässäkin maassa. Seminaarin anti oli kauttaaltaan todella positiivinen. Häät Tokiossa Eipä sitten aikaakaan, kun olimme taas matkalla. Tällä kertaa viikon lomamatkalla poikamme Jetron ja morsiamensa Mayon häihin, jotka pidettiin Tokiossa 23.5. Häät olivat ikimuistoiset. Saimme samalla tutustua Tokion nähtävyyksiin ja Mayo-miniämme mukavaan perheeseen, johon kuului Mayon lisäksi hänen pikkusiskonsa Nobuyo, äitinsä ja isänsä sekä pikkuinen Nikku-koira. perheet ovat lähtöisin. Päällimmäiseksi mieleen jäi maan kuivuus ja köyhyys sekä maassa asuvien heimojen ja kansanryhmien välinen epätasa-arvo, jollaista ei Senegalissa kohtaa. Kuva 6: Kyläyhteisön kehittämishankkeen esittelytilaisuuteen kokoontuneita naisia ja lapsia. Kehitysyhteistyöhankkeet, joita Lähetysseura tukee taloudellisesti, eivät erottele heimoja, vaan työtä tehdään siellä, missä avun tarve on suurin. Vierailimme niin pulaariheimoon kuuluvien paluumuuttajien kylissä kuin mustiksi maureiksi kutsuttujen köyhien kylillä unohtamatta myöskään niitä valkoihoisia maureja, jotka myös sinnittelivät köyhyyden keskellä. Mauritaniassa Lähetysseuran hankkeiden seurantamatkalla Vajaa viikko Tokiosta tulomme jälkeen eli kesäkuun ensimmäisellä viikolla lähdimme taas reissuun. Nyt suuntana oli Mauritania. Lähetysseuralla on siellä sekä kehitysyhteistyöhankkeita että kirkollista työtä, ja tällä kertaa tutustuimme näihin kaikkiin hankkeisiin yhdessä kehitysyhteistyökoordinaattorin, Tiina Tuomisen, kanssa. Matka oli avartava. Olemme käyneet aiemmin Nouakchotissa, eli maan pääkaupungissa, tutustumassa kummityön hankkeeseen, mutta oli hyvä nähdä maata laajemminkin ja sitä elämää, mistä monet pääkaupunkiin siirtyneet 3 Kuva 7 Kyläläiset esittelevät, minkälaisia tuloksia toivovat hankkeelta. Kyläyhteisön kehittämishankkeita oli aloitettu usealla kylällä ja kyläläiset olivat pohtineet yhdessä, minkälaisesta kylästä he haaveilevat. He näyttivät meille suunnittelutyönsä tuloksia ja kertoivat, mihin toivoivat rakennettavan koulun, mihin pellon ja kaivon sekä mihin
jalkapallokentän. Kyläläiset olivat innostuneita ja toivorikkaita. Kunpa nyt Suomen valtiolta tulevien kehitysyhteistyövarojen leikkaukset eivät veisi näiltä köyhiltä ystäviltämme tätä toivoa. 60 % on tyttöjä, sillä hankkeen tavoitteena on erityisesti edistää tyttöjen koulutusta. Kuva 8: Iloiset lapset ottivat vieraansa tanssien ja laulaen vastaan. Eräässä kylässä tutustuimme jo toteutuneeseen aurinkosähkölaitteiden tekemiseen ja asentamiseen ja korjaukseen keskittyneeseen hankkeeseen. Muutama koulua käymätön nainen oli lähetetty puolen vuoden kurssille Intiaan. He olivat palanneet koulutuksesta oppineina aurinkosähköinsinööreinä, jotka olivat jo opettaneet muitakin alueensa naisia asentamaan ja korjaamaan aurinkosähkölamppuja ja laitteita. Kuva 10: Kummioppilas Ouleye Sy haluaa isona ministeriksi. Kuva 11: Rouva Mariam Diallo sylissään orpokodin nuorin asukas. Kuva 9: Aurinkoinsinöörit esittelevät osaamistaan. Mauritaniassa toteutettava kirkollisen työn hanke on kummioppilastoiminta. Ohjelmassa on mukana noin 300 kummioppilasta vähävaraisista perheistä. Oppilaista vähintään Kummituen piirissä on myös Mariam Diallon instituutti, joka käsittää orpokodin ja koulun. Kävimme tapaamassa orpokodin vuonna 1968 perustanutta ja jo iäkästä Mariamia sekä tutustumassa orpokotiin, joka odotti suurta kattoremonttia. Elokuun alussa saimme kuulla suru-uutisen orpokodilta: paljon sairastellut ja heikossa kunnossa vierailumme aikaankin ollut orpokodin äiti Mariam oli nukkunut pois 7.8. 4
Häntä jäävät kaipaamaan orpokodin entiset ja nykyiset asukkaat sekä suuri joukko Mariamin lämpimän sydämen tuntevia mauritanialaisia. Kesäloma Suomessa Mauritaniasta paluumme jälkeen olimme töissä vain jokusen päivän ennen kesälomamme alkua. Halusimme tänä vuonna viettää juhannusta rakkaittemme kanssa mökillämme Mikkelin Ristiinassa. Ja mökillä olimmekin sitten käytännössä koko lomamme nauttien ilmanalan viileydestä, joka tuntui todella virkistävältä pitkän ja polttavan kuuman Senegalin kevään jälkeen. Sadekausi Senegalissa Kun palasimme Senegaliin heinäkuun puolessa välissä, olivat sateet juuri alkaneet ja uusia sateita odoteltiin jännityksellä. Jumala oli hyvä ja antoi sateiden jatkua. Ne ovatkin jatkuneet hyvin. Hirssi ja maapähkinä kasvavat pelloilla ja ihmiset ovat tyytyväisiä ja kiitollisin mielin. Tämä kulunut loman jälkeinen kuukausi on kulunut ihmeen nopeasti. Budjetin viimeistelyä, kummityön asioita, kirkollisen työn uuden käsikirjan käännöksen tarkistusta ja samaisen käsikirjan käyttöönottoon liittyvän koulutuksen suunnittelua ja kaikenlaista muuta järjestelyä on kuulunut tähän kesäaikaan täällä Senegalissa. Vapaapäivinä olemme istuttaneet takapihallemme pensaita ja kukkasia ja nauttineet kasvun ihmeen katselemisesta. Sadekausi on kuuma ja kostea, niin että esimerkiksi kirkossa istuessa kastuu paita läpimäräksi, mutta samanaikaisesti niin ihanan erilainen kuin kuiva hiekkainen talvi, että kaikesta huolimatta tästä vuodenajasta täällä nauttii ja iloitsee. Vihreys ja vehreys kertovat elämästä ja toivosta. Runsaat sateet tuovat siunauksen, josta sielu riemuitsee. Tätä riemua tuokoon teille sinne armollinen Isämme alkaneeseen arkiaikaan, niin kouluihin kuin kerhoihin, ja kaikkeen elämäänne siellä Suomessa! Teija ja Raimo B.P. 9 23600 Fatick Senegal, Afrique Kotisivumme: laineet.net Sähköpostimme: etunimi.sukunimi@felm.org Teija ja Raimo Laine Raimo on Länsi-Afrikan ja Ranskan aluepäällikkö ja Teija on Länsi-Afrikan kirkollisen työn alueellinen koordinaattori. Rukousaiheet: Rukoilemme Senegalin luterilaisen kirkon kasvun puolesta muslimienemmistöisessä maassa, rukoilemme Mauritaniassa tehtävän monipuolisen työn puolesta, että sen kautta moni vähävarainen lapsi ja aikuinen voisi löytää tulevaisuudelleen toivon ja muistamme Ranskassa Marseillen Marhabanin diakoniakeskuksessa maahanmuuttajien parissa tehtävää työtä, jotta sen kautta moni saisi kokea turvaa ja rakkautta Euroopan yhä kovenevien arvojen keskellä. Suomen Lähetysseura toteuttaa Jumalan rakkautta sanoin ja teoin. Teemme työtä 30 maassa lähes sadan kirkon ja järjestökumppanin kanssa. Tue työtämme: IBAN: FI38 8000 1400 1611 30 BIC: DABAFIHH, viestiksi työntekijän nimi. 5