Nuorisolaki uudistus Tammikuu 2015
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Uudistustarpeet LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi sekä NUORAn tehtävät. Nuoren määritelmä eli ikärajat nuorilla alle 29-vuotiaita Nuorten osallisuudesta ja kuulemisesta HE kuntalaki 26 Palvelu- ja kehittämiskeskukset VTV Tarkastuskertomus 14/2012: Avustukset veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista, nuorisojärjestöjen avustukset ja luokittelun muuttaminen sekä avustustoimikunnan rooli. Kuntien valtionosuudet ja etsivän nuorisotyön rahoitus Non-formaali oppiminen ja sen tunnustaminen Nuorten työpajatoiminnan rooli 2
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Valmistelun aikataulu Työ aloitettiin keväällä 2014, ei perinteisesti kutsumalla mukaan keskusteluun, Allianssi-risteilyn seminaarit. Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen asetti 16.9.2014 työryhmän laatimaan ehdotuksen uudeksi nuorisolaiksi. Ehdotus tulee valmistella 31.5.2015 mennessä. Lausuntokierros ja sen purku syksyn 2015 alussa. Tavoitteena on, että uusi laki astuisi voimaan 1.1.2016 OKM kerää nuorten ja toimijoiden esityksiä ja ideoita verkkokyselyiden kautta. Kyselyt löytyvät suomeksi ja ruotsiksi: OKM etusivu = www.minedu.fi -> Nuoriso -> Lainvalmistelu -> Nuorisolain uudistaminen 3
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Monta tapaa osallistua valmisteluun käsitteet ja termit ja alan sanoittaminen myös tarkastelun kohteena hyödynnetään avoimia nettikyselyjä teemojen käsittelyssä, Facebook sivu: OKM:n nuorisoyksikkö -toimii yhtenä keskustelufoorumina myös Twitterissä: @OKM_Nuoriso hyödyntäkää saatavissa olevaa tietoa, esim. www.tietoanuorista.fi miten ottaisitte nuoret mukaan? vinkatkaa ideoita keskenänne ja nuorisovastuualueelle. Työskentelyn tulokset ja palautetta, ideoita esimerkiksi kyselyjen kautta, löytyvät suomeksi ja ruotsiksi: OKM verkkosivu = www.minedu.fi -> Nuoriso -> Lainvalmistelu -> Nuorisolain uudistaminen 4
(2009/C 311/01): EU; Nuorisotyön määritelmä Näissä yhteistyön puitteissa nuorisotyön tukeminen ja kehittäminen olisi nähtävä monialaisina kysymyksinä. Nuorisotyö on laaja käsite, joka kattaa laaja-alaisesti sosiaalisen, kulttuuriin ja koulutukseen liittyvän ja poliittisen toiminnan sekä nuorten toimesta, heidän kanssaan että heitä varten. Toimintaan sisältyy yhä enenevässä määrin urheilua ja nuorisolle suunnattuja palveluja. Nuorisotyö kuuluu koulun ulkopuolisen oppimisen piiriin, samoin kuin ammattimaisten tai vapaaehtoisten nuorisotyöntekijöiden ja nuoriso-ohjaajien ohjaama vapaaajan toiminta, ja se perustuu epävirallisiin oppimisprosesseihin ja vapaaehtoiseen osallistumiseen. Nuorisopolitiikkaa ei ole määritelty.
EU:n nuorisostrategia 2010-2018 EU:n nuorisopolitiikassa painottuu työllisyys: 4.98 milj. alle 25-vuotiasta nuorta työtöntä EU:n alueella 15.9 % nuorista (15-24-vuotiaat) koulutuksen ja työelämän ulkopuolella (NEET) 29.7 % nuorista (15-29 vuotiaat) ovat köyhyys- ja syrjäytymisvaarassa
EU; nuorisotyön laatu Neuvoston päätelmät laadukkaan nuorisotyön merkityksestä nuorten kehityksen, hyvinvoinnin ja sosiaalisen osallisuuden edistämisessä (2013/C 168/03) Eurooppa 2020 tunnustaa nuorisotyön tehtävän epävirallisten oppimismahdollisuuksien tarjoamisessa kaikille nuorille Neuvoston suositus epävirallisen ja arkioppimisen validoinnista Nuorisotyöllä olisi oltava selkeästi määritelty asema koulutuksen ja elinikäisen oppimisen jatkumolla sekä epävirallisen ja arkioppimisen eri alueilla.
EU; Nuorisotyön laatu Kehitetään tueksi laatukehyksiä ja arviointivälineitä (yhteiset indikaattorit ja työvälineet) Määritetään ja tunnustetaan henkilökohtaiset, sosiaaliset ja ammatilliset taidot ja osaaminen, joita nuoret ovat saaneet nuorisotyöhön osallistumisesta Tuetaan nuorisoalaa sen rakenteiden, työmenetelmien ja viestintäkanavien kehittämisessä erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten saamiseksi mukaan. Nuorisotyön perusteleminen, työn kehittäminen, tietoperusteisuuden lisääminen ja nuorisotyön näkyvyys Tavoitteena ei ole tuottaa yhtä mallia, joka sopisi kaikille
Kansallinen lainsäädäntö Erillinen nuorisotyötä koskeva lainsäädäntö 13 EU-maassa: AT, BE(-DE/DE/FR), BU, EE, FI, DE, IE, LV, LU, MT, RO, SK, SI
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Lapsia ovat kaikki alle 18-v Mitä tarkoitetaan nuorella Onko nuori ikään sidottu? Nuorisolaki 0-29-v. LOS 18 v Onko se elämäntilanne? Onko nuori myös lapsi? Voiko nuori myös olla aikuinen? lapsuus nuoruus aikuisuus ikä 15 v 18 v 12 v 30 v 10
Mikä paras ala- ja yläikäraja nuorisolaissa?
0-29-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä vuosina 1994 ja 2004 1994 2004 Lähde: Tilastokeskus 12 Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue
0-29-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä vuosina 2014 ja 2024 2014 2024 Lähde: Tilastokeskus 13 Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue
Muutos ajasta 1994 aikaan 2024 on iso! 14 Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue TYÖ JA ELINKEINO NUORISOTYÖ OPETUS JA KOULUTUS SOSIAALI JA TERVEYS 15
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue TYÖ JA ELINKEINO vapaaehtoistyö - palkkatyö ja yrittäjyys NUORISOTYÖ OPETUS JA KOULUTUS SOSIAALI JA TERVEYS 16
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Tunnuslukuja Hanke - Nuorisotyön tunnuslukujen verkostomainen kehittäminen http://www.nuorisotutkimusseura.fi/nuorisotyontunnusluvut Facebookissa Nuorisotyön tunnusluvut/nuorisotutkimusseura Twitterissä @NT_Tunnusluvut. Eriarvoistuva lapsuus Lasten hyvinvointi kansallisten indikaattoreiden valossa. Lapsiasiavaltuutetun vuosikirja 2014. (Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2014:3) Katsauksen taustalla on vuosia kestänyt yhteistyö opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa lasten ja nuorten hyvinvoinnin kansallisten indikaattoreiden kehittämiseksi. Nuora on hyväksynyt syyskuussa 2012 uudet nuorten hyvinvointia kuvaavat indikaattorit. Niiden avulla pystytään arvioimaan nuorten hyvinvoinnin kehitystrendejä ja valtakunnan tason nuorisopolitiikan onnistumista. Näitä tilastotietoja voi kätevästi tutkia alla olevien infograafien avulla. www.tietoanuorista.fi 17
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Nuorisolaki 7 a nuorten ohjaus- ja palveluverkoston tehtävänä on: 1) koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi; 2) edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista ja vaikuttavuutta tavoitteena palvelujen riittävyys, laadukkuus ja saavutettavuus; 3) suunnitella ja tehostaa yhteisiä menettelytapoja nuorten palveluihin ohjautumiseksi ja tarvittaessa palvelusta toiseen siirtymiseksi; 4) edistää nuorten palveluiden järjestämiseen liittyvän tietojen vaihdon sujuvuutta suunnittelemalla yhteisiä menettelytapoja viranomaisten kesken. Ei tietoa kunnat ovat Pälkäne ja Ruovesi. Verkostoa ei vielä ole Kaskisessa, Kihniössä, Sauvossa, Savukoskella, Sulkavalla, Toivakassa eikä Urjalassa. 1 8
1 9 Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue marraskuu 2011 vuoden 2014 alussa
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue 20
2 1 Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Marraskuu 2011 Vuoden 2014 alussa
2 2 Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Nuorten työpajatoiminta vuonna 2014 Nuorten työpajatoiminnassa oli lähes 14 100 alle 29-vuotiasta nuorta Työpajatoimintaa on n. 270 kunnassa Keltainen = vain etsivä Sininen = vain työpaja Vihreä = sekä työpaja että etsivä Punainen = ei työpaja ei etsivä
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Etsivä nuorisotyö tilastoraportti - trenditietoja 2008-2013 Tavoitetut nuoret / sukupuoli 2008 2013 ELY-keskuksittain (%) 2008 2009 2010 2011 2012 2013 ELY-keskus N M N M N M N M N M N M Lappi 31,39 68,61 39,24 60,76 41,12 58,88 39,28 60,72 45,11 54,89 38,06 61,94 Pohjanmaa 41,84 58,16 35,62 64,38 37,67 62,33 39,54 60,46 39,43 60,57 41,69 58,31 Pohjois-Pohjanmaa 53,57 46,43 43,80 56,20 47,94 52,06 44,93 55,07 44,00 56,00 40,57 59,43 Pohjois-Savo 33,91 66,09 39,87 60,13 34,77 65,23 40,86 59,14 46,17 53,83 46,08 53,92 Uusimaa 30,00 70,00 30,03 69,97 31,85 68,15 36,08 63,92 39,06 60,94 39,85 60,15 Varsinais-Suomi 33,51 66,49 38,59 61,41 36,50 63,50 40,39 59,61 37,79 62,21 38,98 61,02 Koko maa 35,82 64,18 35,98 64,02 36,55 63,45 39,24 60,76 40,96 59,04 41,01 58,99 23
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Etsivä nuorisotyö tilastoraportti - trenditietoja 2008-2013 Tavoitetut nuoret / sukupuoli 2008 2013 ELY-keskuksittain (N) 2008 2009 2010 2011 2012 2013 ELY-keskus N M N M N M N M N M N M Lappi 43 94 62 96 81 116 262 405 470 572 330 537 Pohjanmaa 200 278 312 564 486 804 920 1407 1326 2037 1684 2355 Pohjois-Pohjanmaa 75 65 120 154 360 391 496 608 730 929 873 1279 Pohjois-Savo 158 308 238 359 250 469 590 854 893 1041 994 1163 Uusimaa 177 413 297 692 650 1391 1214 2151 2053 3203 2241 3383 Varsinais-Suomi 63 125 181 288 265 461 458 676 514 846 697 1091 Koko maa 716 1283 1210 2153 2092 3632 3940 6101 5986 8628 6819 9808 24
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue 60 000 000 Määrärahojen kehitys 50 000 000 40 000 000 30 000 000 Momentti 29.91.50 Momentti 29.91.51 Momentti 29.91.52 20 000 000 10 000 000 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 25
Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue Nuorisotyö Ryhmä Nuorisotyön eetos Ryhmämuotoista Ennalta ehkäisevää Yksilökeskeistä Perusnuorisotyötä Korjaavaa Sosiaalityötä nuorten parissa Nuorisotyön sankaritarinat Yksilö 26
Kiitos Nuorisotyön ja -politiikan vastuualue 27