Opas Ruotsin valtiopäiville

Samankaltaiset tiedostot
Opas Ruotsin valtiopäiville

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle

JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Radikaali eduskuntauudistus 1906

Naiset eduskunnassa. Koulutuspäivä kirjastoille eduskunnasta, vaikuttamisesta ja kirjastosta Eduskunnan kirjasto

Eduskuntatyön erityispiirteistä

selkoesite suomen eduskunta

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

selkoesite suomen eduskunta

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO

1) Vaalien henkilöityminen ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut ehdokkaaksi asettumiseen ja kampanjointiin?

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Gerolf Annemans ENF-ryhmän puolesta

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan

Eduskuntatyön erityispiirteistä. Eduskunnan kirjaston koulutuspäivä kirjastoille tutkija Joni Krekola

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv '

YH1 kurssin kertaus. Vallan kolmijakoteoria ja sen toteuttajat Suomessa. Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Tasavallan presidentin valinta

s u o m e n e d u s k u n ta

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

Euroopan parlamentti päätöksenteko ja vaikuttaminen. Syksy 2013 Pekka Nurminen Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

suomeksi suomen eduskunta

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa.

ULKOSUOMALAISPARLAMENTTI. maailmalla asuvien suomalaisten avoin yhteistyö- ja edunvalvontafoorumi

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

Euroopan unionin neuvosto

Tasavallan presidentin vaali

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Euroopan unionin neuvosto EUROOPPA-NEUVOSTO. EU:n strategiaelin

MLL Tapaninkylän syyskokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Asukkaiden kokous valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin.

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

Tervetuloa selkoryhmään!

Kansalaisehdotukset ja muut vaikutusmahdollisuudet

Koti Suomalaisille Vanhuksille -yhdistyksen säännöt

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Eduskuntavaalit 2011

Mauno Rahikainen

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I

EUROOPAN PARLAMENTTI

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa

HE 98/1999 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle eduskunnan valitsijamiesten lakkauttamisesta aiheutuvasta eräiden lakien muuttamisesta

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

EUROOPAN PARLAMENTTI

Kalatalousalueiden 1. kokous

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

suomeksi eduskunta ja eu

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta

Käytännön vinkit hyvään hallitustyöskentelyyn hallituksen kokoonpano ja ydintehtävät

SUOMI ON OIKEUSVALTIO

a) laatii meriteknisen teollisuuden toimintaedellytyksiä koskevat yhteiset kannanotot sekä tiedottaa näistä,

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty )

Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa Nimi ja kotipaikka

suomeksi suomen eduskunta

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

Transkriptio:

Opas Ruotsin valtiopäiville

Valtiopäivätalo Helgeandsholmenissa keskellä Tukholmaa on Ruotsin demokratian keskus. Täällä päätetään laeista ja valtion talousarviosta. Tule mukaan kiertokäynnille valtiopäivätaloon!

Valtiopäivätalo vihittiin käyttöön 1905. Silloin aiemmat tilat Riddarholmenilla olivat käyneet ahtaiksi ja epäkäytännöllisiksi, ja niissä oli myös vetoista. Ajan myötä myös uusi talo Helgeandsholmenissa jäi pieneksi, ja vuonna 1983 talo liitettiinkin yhteen vanhan Valtionpankin talon kanssa, jonka veteen rajoittuva, puolikuun muotoinen julkisivu on hyvin tunnusomainen.

Portaikko Kun tullaan Kuninkaanlinnan naapurina sijaitsevan Itäisen valtiopäivätalon komeasta ulko-ovesta sisään, saavutaan isoon portaikkoon, jonka pylväät ja portaat ovat marmorista. Sitä käytetään esimerkiksi joka syyskuussa, kun kuningas avaa valtiopäivävuoden.

Istuntosali Kamari on valtiopäivien sydän. Tänne kansanedustajat kokoontuvat keskustelemaan ja tekemään päätöksiä. Kansanedustajat istuvat vaalipiireihin ryhmiteltyinä, eivät puolueittain. Valo tulvii sisään suurista ikkunoista ja valaisee koivuiset seinäpaneelit. Kuulijalehterillä on tilaa kävijöille ja lehdistölle.

Pankkihalli Läntisen valtiopäivätalon pääsisäänkäytävästä tullaan pankkihalliin, joka on keskeinen kohtaamispaikka valtiopäivillä. Täällä on ravintoloita, posti ja informaatiopiste. Nimi on peräisin siltä ajalta, jolloin talo kuului Valtionpankille.

Finanssivaliokunta Kaikki valiokuntien kokoushuoneet sijaitsevat Itäisessä valtiopäivätalossa. Yksi niistä on finanssivaliokunnan istuntosali, joka sijaitsee valtiopäivien vanhassa, suojeltavaksi kulttuurikohteeksi määrätyssä käsikirjastossa. Se toimi aiemmin myös lukusalina. Korkeissa kirjahyllyissä on sidottuja valtiopäiväpöytäkirjoja.

Ruotsin valtiopäivien alkuperä on vanha. Aluksi valtakunnan johtomiehet kokoontuivat paljaan taivaan alla päätöksiä tehdessään. Eräs ensimmäisistä kokoontumisista, josta on säilynyt tietoja, järjestettiin Arbogassa vuonna 1435. Mutta vasta vuonna 1921, kun maahan tuli yleinen äänioikeus, valtiopäivät valittiin demokraattisin vaalein. Vuosisatojen ajan valtiopäivät koostuivat neljästä säädystä: aateliset, papit, porvarit Vuoden 1921 vaalien jälkeen viisi naista sai paikan valtiopäivillä. Tällä hetkellä naisten osuus Ruotsin valtiopäivillä on 47 prosenttia. ja talonpojat. 1800-luvun puolessa välissä kaksikamariset valtiopäivät, jonne tietty osa miespuolisesta väestöstä sai valita edustajia, korvasivat säätyvaltiopäivät. Kaksikamarijärjestelmä oli voimassa vielä yleisen äänioikeuden voimaantulon jälkeenkin. Vasta 1971 valtiopäivistä tuli yksikamariset, ja nykyään kansan valitsemia edus tajia on 349. Ruotsi on hallinnoltaan parlamentaarinen. Se merkitsee, että hallitus voi hallita maata vain niin kauan, kun sillä on valtiopäivien luottamus ja tuki esityksilleen. Valtiopäivät ovat siten Ruotsin korkein päättävä elin, ja hallitus toimeenpanee valtiopäivien päätökset. Kuninkaalla valtionpäämiehenä on nykyään vain edustustehtäviä. Joka neljäs vuosi syyskuussa kaikilla äänioikeutetuilla kansalaisilla on oikeus valita, minkä poliittisen puolueen he haluavat edustajakseen valtiopäiville. Valtiopäivät valitsevat vaalien jälkeen pääministerin, joka nimittää hallituksen. Kansan valitsemien edustajien tärkeimpiä tehtäviä

ovat lakien säätäminen, valtion talousarviosta päättäminen ja hallituksen valvonta. Valtiopäivien työvuoden, valtiopäivävuoden, aikana valtiopäivät käsittelevät syksyllä ennen kaikkea valtion talousarviota, ja keväällä säädetään lakeja. Istuntosalissa kansanedustajat keskustelevat eri asioista ja tekevät päätöksiä. Siellä järjestetään myös puoluejohtajien keskusteluja sekä yleis poliittisia ja muita ajankohtaisia keskusteluja. Niin sanotuissa välikysymyskeskusteluissa hallituksen ministerit vastaavat kansan edustajien etukäteen kirjallisesti esittämiin kysymyksiin. Se on yksi tapa, jolla valtiopäivät valvovat hallitusta. Kaikki, mitä istuntosalissa sanotaan, on julkista ja julkaistaan pöytäkirjoissa. Yleisö ja mediat voivat kuunnella kaikkia keskusteluja ja seurata äänestyksiä kuuntelijalehteriltä tai verkosta, radiosta ja tv:stä. Puhemies on kamarin puheenjohtaja ja johtaa myös valtiopäivätyötä. Juuri puhemiehen ehdotuksesta valtiopäivät valitsevat pääministerin. Näin tapahtuu vain Ruotsissa, sillä useimmissa muissa demokratioissa valtionpäämies (monarkki tai presidentti) vastaa tästä tehtävästä. Valtiopäivät tekevät joka vuosi satoja päätöksiä. Ehdotukset tulevat yleensä hallitukselta esityksinä. Mutta ne saattavat olla myös kansanedustajien tekemiä aloitteita. Ennen kuin valtiopäivät tekevät päätöksen asiasta, ehdotus on käsiteltävä valiokunnassa.

Valiokuntia on 15. Kullakin niistä on oma vastuualueensa, kuten esimerkiksi ympäristö- tai koulutusasiat. Jokaisessa valiokunnassa on 17 kansanedustajaa, ja kunkin valiokunnan puoluekokoonpano vastaa valtiopäivien puoluekokoonpanoa. Oppositio tai yksittäinen kansanedustaja tekee usein aloitteen hallituksen esityksen vastaehdotuksena. Sen jälkeen valiokunta työstää ehdotuksen valtiopäivä päätöstä varten. Valtiopäivien perustuslakivaliokunta valvoo kansanedustajien ilmoitusten mukaan, kuinka ministerit noudattavat hallituksen työstä annettuja sääntöjä. Perustuslakivaliokunnan ministereille osoittamat kyselyt yleensä televisioidaan. Ruotsi on Euroopan unionin, EU:n, jäsen. Jotkin lakipäätökset tehdään siksi EU-tasolla. Hallitus edustaa Ruotsia EU:n ministerineuvostossa, mutta sen on neuvoteltava politiikastaan valtiopäivien kanssa. Se tapahtuu ensin valiokuntatyönä ja sitten EU-lautakunnassa, jonka puoluekokoonpano on sama kuin valiokuntien. Ruotsin valtiopäivien kansanedustajat päättävät laeista ja valtion talousarviosta. Mutta myös EU saattaa päättää Ruotsia koskevista laeista. Hallituksen odotetaan noudattavan EUlautakunnan kannanottoja. Demokratia merkitsee kansanvaltaa. Se tarkoittaa, että meillä on oikeus valita kansanedustajat valtiopäiville, mutta sen lisäksi meillä on myös oikeus vapaaseen ja avoimeen informaatioon ja keskusteluun. Siksi sekä painovapaus että sananvapaus on kirjoitettu Ruotsin perustuslakiin. Yksi modernin demokratian peruspilareista onkin oikeus saada vapaasti ilmaista mielipiteitään.

Ehdotuksesta laiksi 1. Useimmat uudet lait alkavat hallituksen tekemänä ehdotuksena eli esityksenä. Hallitus Esitykset Valtiopäivien istuntosali Aloitteet Kansanedustajat 2. Myös kansanedustajat voivat tehdä ehdotuksia, joita kutsutaan aloitteiksi. Aloitteet ovat usein hallituksen esitysten vastaehdotuksia. 3. Esitykset ja aloitteet toimitetaan istuntosaliin. Ehdotukset lähetetään sitten valiokuntiin. 4. Valiokunta valmistelee ja kirjoittaa mietinnön, jossa on päätösehdotus. Valiokunta Mietintö Puolueryhmät 5. Valtiopäivien puolueet keskustelevat ehdotuksesta puolueryhmissään ja päättävät, mitä mieltä siitä tulee olla. 6. Valtiopäivät keskustelevat ja tekevät istuntosalissa päätöksen uudesta laista tai lakimuutoksesta. Valtiopäivien istuntosali Valtiopäivien kirjoitelma Hallitus 7. Hallitus saa tietää valtiopäivien päätöksen valtiopäivien kirjoitelmassa. Sitten hallituksen tehtävänä on huolehtia, että päätös tulee voimaan.

Holvikäytävä Molemmat kaksikamarijärjestelmän aikaiset istuntosalit ovat yhä jäljellä Itäisessä valtiopäivätalossa. Niitä yhdistää 45 metriä pitkä galleria, holvikäytävä. Aiemmin kansanedustajat kokoontuivat täällä keskustelujen välillä. Nykyään tila toimii valtiopäivien suurena juhlahuoneena. Keskellä on kupolin muotoinen sisäkatto, jota reunustaa 24 lääninvaakunaa.

Toisen kamarin istuntosalin kahdeksankulmaisen huoneen sisustus on alkuperäinen vuodelta 1905. Seinien freskomaalaukset reunustavat kuperaa lasikattoa, joka päästää päivänvalon sisään. Nykyään suurin puolueryhmä kokoontuu tänne keskustelemaan. Myös perustuslakivaliokunta kokoontuu joskus tänne kyselyjään varten.

Kansanedustajien huoneet Kansan valitsemana valtiopäiväedustajana toimiminen on toimeksianto, johon kuuluvat pitkät työviikot ilman tiettyjä työaikoja. Kansanedustajilla ei pitkään aikaan ollut työ- eikä asuinhuoneita, vaan asia papereita säilytettiin pulpetissa istuntosalissa. Nykyään jokaisella kansanedustajalla on oma työhuone jossakin valtiopäivien taloista.

Kellarikäytävät Kellarikäytäväjärjestelmä yhdistää valtiopäivien rakennuksia. Yksi käytävistä kulkee Stallkanalenin sillan ali. Kyseessä on Tukholman keski piste, joka liittää Mälaren-järven Itämereen. Käytävän nimi on Rännarbanan (Juoksukäytävä), koska kansanedustajat juoksevat käytävässä, kun heillä on kiire istuntosaliin. Kun äänestyksestä kertova äänimerkki soi, heillä on kuusi minuuttia aikaa.

Demokratiatyöpaja Valtiopäivillä on Vanhassakaupungissa demokratiatyöpaja, jossa oppilaat vuosikursseilta 7 9 voivat yhden päivän ajan olla kansanedustajia interaktiivisessa roolipelissä. Valtiopäivätalossa käy joka vuosi yli 100 000 vierailijaa, jotka osallistuvat opastetuille kierroksille tai käyvät kuulijalehterillä.

Valtiopäivien kirjasto on yksi Ruotsin suurimmista yhteiskuntatieteisiin erikoistuneista kirjastoista. Valtiopäivien kirjasto on yksi maailman harvoista parlamenttikirjastoista, joka on avoin yleisölle. Kirjastosta voi lainata kirjoja tai lukea valtiopäivien painotuotteita. Valtiopäivien kirjasto on myös sekä EU:n että YK:n varastokirjasto.

Informaatiota valtiopäiviltä www.riksdagen.se Valtiopäivien verkkosivuilla on kattavaa tietoa valtiopäivätyöstä, ajankohtaisista kysymyksistä, kansanedustajista jne. Kotisivulta voi myös tilata informaatioaineistoa ja valtiopäivien painotuotteita. Valtiopäivien tiedotus Valtiopäivien tiedotus vastaa mm. valtiopäivätyöhön, valtiopäiväpäätöksiin, äänestyksiin ja perustuslakiin liittyviin kysymyksiin. Puh. 020-349 000. S-posti: riksdagsinformation@riksdagen.se Opastetut kierrokset Valtiopäivätaloa näytetään yleisölle. Ryhmien on varattava aika opintokäyntiä varten etukäteen. Puh. 08-786 48 62. Vapaa pääsy. Sisäänkäynti: Riksgatan 3A, Tukholma. Kuulijalehteri Istuntosalin lehteri on avoin yleisölle istuntojen aikana. Sisäänkäynti: Riksgatan 3A, Tukholma. EU-tiedotus EU-tiedotus on saanut valtiopäiviltä tehtäväkseen tarjota puoluepoliittisesti neutraalia, asiallista ja monipuolista tietoa Euroopan unionista ja Ruotsin EU-jäsenyydestä. www.eu-upplysningen.se Valtiopäivien kirjasto Valtiopäivien kirjasto on avoin yleisölle. Puh. 020-555 000. Sisäänkäynti: Storkyrkobrinken 7A, Tukholma. Tiedotuskeskus Valtiopäivien tiedotuskeskus on avoin yleisölle. Yleisöllä on mahdollisuus saada informaatiota, käyttää tietokantoja, ostaa valtiopäivien painotuotteita, seurata istuntosalikeskusteluja laajakuva-tv:ltä, tavata poliitikkoja jne. Puh. 08-786 54 63. Sisäänkäynti: Storkyrkobrinken 7A, Tukholma. Tuotanto: Valtiopäivien tiedotusyksikkö Paino: NRS Tryckeri, Husqvarna 2007 Suomennos: Riina Heikkilä Valokuvat: Thomas Svensson, Holger Staffansson, Melker Dahlstrand, Jyrki Siikanen, Pontus Björlin (kuvitus), Bertil Ericson, Lubbe Garell, Susanna Blåvarg, Per-Åke Persson