EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI SISÄMARKKINA- JA KULUTTAJANSUOJAVALIOKUNTA Ilmoitus jäsenille Nro 9/2004 Asia: Palveludirektiivin tausta-asiakirja: Komission yksiköiden antama selvitys työntekijöiden lähettämiseen liittyvistä säännöksistä, painottaen erityisesti 24 artiklaa Ohessa on Euroopan komission yksiköiden valiokunnan jäsenille toimittama asiakirja. SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO Liitteet CM\546531.doc PE 349.936

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 5. heinäkuuta 2004 11153/04 Toimielinten välinen asiakirja: 2004/0001(COD) COMPET 115 ETS 46 SOC 342 JUSTCIV 104 CODEC 882 TIEDOTE lähettäjä: vastaanottaja : Komission ehdotus n:o: Asia: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö Kilpailukykyä ja kasvua käsittelevä työryhmä 6174/04 COMPET 18 SOC 58 JUSTCIV 23 CODEC 192 + ADD 1 Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla Komission yksiköiden selvitys työntekijöiden lähettämiseen liittyvistä säännöksistä, pääpaino 24 artiklassa Tämän ilmoituksen liitteessä on komission yksiköiden laatima selvitys sisämarkkinoiden palveluita koskevan direktiiviehdotuksen työntekijöiden lähettämiseen liittyvistä säännöksistä, pääpaino 24 artiklassa. CM\546531.doc PE 349.936

LIITE Palveluiden tilapäinen tarjoaminen toiseen jäsenvaltioon edellyttää usein, että palveluntarjoaja lähettää työntekijöitään tähän jäsenvaltioon kyseisten palveluiden tuottamiseksi. Lukuisat lähettämiseen liittyvät oikeudelliset ja hallinnolliset esteet tunnistettiin heinäkuussa 2002 hyväksytyssä komission kertomuksessa palveluiden sisämarkkinoiden tilasta 1. Kyseiset esteet mainittiin vuoden 2002 marraskuun kilpailukykyneuvoston päätelmissä 2 sellaisina, joita olisi käsiteltävä sisämarkkinoiden palvelustrategioiden yhteydessä. Siitä syystä ehdotus direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla (palveludirektiiviehdotus) sisältää useita säännöksiä, jotka käsittelevät juuri työntekijöiden lähettämistä. Kyseiset säännökset eivät vaikuta nykyiseen työntekijöiden lähettämistä koskevaan yhteisön säännöstöön, eli direktiiviin 96/71/EY, jossa todetaan, että tiettyjä kohdejäsenvaltiossa voimassa olevia vähimmäistyöoloja ja -ehtoja on noudatettava. Palveludirektiivissä varmistetaan yhdenmukaisuus direktiivin 96/71 kanssa jättämällä kaikki direktiivin 96/71 kattamat asiat alkuperämaaperiaatteen soveltamisen ulkopuolelle (katso kohta 1 alla). Lisäksi palveludirektiivin 24 artiklassa käsitellään joitakin asioita, joita direktiivissä 96/71 ei ole käsitelty kattavasti, ja siten se täydentää direktiiviä 96/71 (katso kohta 2 alla). 1. Poikkeukset alkuperämaaperiaatteesta työntekijöiden lähettämiseen liittyvissä asioissa Direktiivissä 96/71 säädetään, että yritysten, jotka lähettävät työntekijöitä EU:n sisällä, kuuluipa työsuhde minkä lain alaisuuteen tahansa, tulee taata työsuhteen työolot ja -ehdot sen mukaan mitä siinä jäsenvaltiossa, mihin työntekijät lähetetään (kohdejäsenvaltio), sovelletaan noudattaen kaikkia 3 artiklan 1 kohdassa lueteltuja asioita. Kohdejäsenvaltion lakeja siis sovelletaan joka tapauksessa direktiivin 96/71 kattamiin työoloihin, ja työoloja valvotaan kohdejäsenvaltiossa. Tämän järjestelmän ylläpitämiseksi palveludirektiiviehdotuksen 17 artiklan 5 kohdassa annetaan selvä poikkeus alkuperämaaperiaatteesta direktiivin 96/71 kattamille asioille. Tämä poikkeus ei koske vain sovellettavia työoloja vaan myös niiden valvontaa, jonka kohdejäsenvaltio suorittaa. Useat seikat vaatinevat lisäselvitystä tässä suhteessa, niiden joukossa direktiivin 96/71 tarkka soveltamisala (ja siis alkuperämaaperiaatteen poikkeuksien soveltamisala) sekä laajuus, jolla poikkeuksia sovelletaan työsuhteen työoloihin ja -ehtoihin, jotka eivät perustu lakiin vaan työehtosopimuksiin. a. Direktiivin 96/71 kattamat asiat Mitä tarkoittaa työntekijöiden lähettäminen? Direktiivi 96/71 määrittelee lähetetyn työntekijän työntekijäksi, joka tekee rajoitetun ajan työtään muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa hän normaalisti työskentelee. Direktiivissä annetaan kolme tapausta, joita pidetään työntekijöiden lähettämisenä: Yritys lähettää työntekijän toiseen jäsenvaltioon tekemällä sopimuksen sen osapuolen kanssa, jolle palvelut on tarkoitettu, 1 KOM(2002) 441 lopullinen. 2 Neuvoston päätelmät palvelujen tarjontaa koskevista sisämarkkinoiden esteistä, neuvoston 2462. istunto kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus), Bryssel 14. marraskuuta 2002, 13839/02 (Press 344). CM\546531.doc 3/11 PE 349.936

yritys lähettää työntekijän toiseen saman yrityksen omistamaan toimipaikkaan tai yritykseen toisessa jäsenvaltiossa, tai tilapäistä työvoimaa välittävä yritys tai työvoiman vuokrausta harjoittava yritys vuokraa työntekijän käyttäjäyritykselle toiseen jäsenvaltioon. Kaikissa kolmessa tapauksessa lähettämisen täytyy tapahtua rajatylittävän palveluntarjonnan yhteydessä ja työsuhteen täytyy olla voimassa lähettävän yrityksen ja työntekijän välillä lähettämisen aikaan. Lähettämisen kestolle ei ole kiinteää aikarajaa. Tilapäistä palveluntarjontaa koskeva Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö 1 antaa ymmärtää, että riippuu kyseisen tapauksen olosuhteista tarjoaako yritys rajatylittäviä palveluita ja pidetäänkö työntekijöitä lähetettyinä työntekijöinä, ottaen huomioon työsopimuksen järjestelyt sekä kyseisen palvelun tosiasialliset olosuhteet (toisessa jäsenvaltiossa tehtävän työn jatkuvuus ja jaksottaisuus, jne.). Kuka on työntekijä? Itse direktiivi 96/71 ei anna yhteisön määritelmää "työntekijästä". Sen sijaan sen 2 artiklan 2 kohdassa todetaan selkeästi, että kohdejäsenvaltio määrittelee, ketä pidetään työntekijänä. Kyseisen säännön on määrä varmistaa, että samaa suojelusääntöä sovelletaan samaan ihmisryhmään ja siten vältetään epäreilu kilpailu. Koska kaikki direktiivin 96/71 kattamat asiat on jätetty alkuperämaaperiaatteen soveltamisalan ulkopuolelle, kohdejäsenvaltiolle jää täysi toimivalta määritellä lainsäädännössään, ketä pidetään työntekijänä. Tämä on erityisen tärkeää niin sanottujen "näennäisesti itsenäisten" kohdalla: kohdejäsenvaltion lainsäädäntö määrittelee kriteerit, joiden mukaan työntekijää pidetään työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana On myös tärkeää muistaa, että direktiivi 96/71 kattaa tilapäiset työntekijät, jotka työvoiman vuokrausyritys on vuokrannut yhdessä jäsenvaltiossa toisessa jäsenvaltiossa toimivalle yritykselle, ja siten varmistaa sen, että kohdejäsenvaltion säännökset kattavat myös kyseiset työntekijät. Mitkä työolot on katettu? Direktiivi 96/71 sisältää 3 artiklan 1 kohdassa luettelon asioista, joihin kohdejäsenvaltion säännöksiä sovelletaan. Tarkemmin sanottuna asiat ovat: yhtäjaksoisen työajan enimmäismäärä ja lepoajan vähimmäismäärä, palkallisten vuosilomien vähimmäiskesto, palkan vähimmäistasot, mukaan luettuna ylityökorvausten tasot, työvoiman vuokraaminen, erityisesti tilapäistä työvoimaa, välittävien yritysten kautta työterveys, työturvallisuus ja työhygienia, toimenpiteet raskaana olevien tai juuri synnyttäneiden naisten sekä lasten ja nuorten suojelemiseksi miesten ja naisten tasapuolinen kohtelu sekä muut syrjintää torjuvat määräykset. 1 Katso esim. asia C-215/01, "Schnitzer", tuomio 11.12.2003, erityisesti kohta: 28: Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että palvelujen tarjoajan vastaanottavassa jäsenvaltiossa harjoittaman toiminnan tilapäisyyttä on arvioitava sen keston lisäksi myös sen määrän, toistuvuuden ja jatkuvuuden perusteella; sekä kohta: 31: Yhdenkään perustamissopimuksen määräyksen perusteella ei näet voida määrittää abstraktisti sitä kestoa tai toistuvuutta, jonka perusteella palvelujen tai tietynkaltaisten palvelujen tarjoamista toisessa jäsenvaltiossa ei voida enää pitää perustamissopimuksessa tarkoitettuna palvelujen suorittamisena. PE 349.936 4/11 CM\546531.doc

Tästä luettelosta näkee, että direktiivi 96/71 kattaa käytännössä kaikki työntekijöiden lähettämisen kannalta merkittävät alat, jotka siten jäävät alkuperämaaperiaatteen ulkopuolelle. Kohdejäsenvaltion säännösten perusteella päätetään erityisesti palkoista, lomista ja työajoista riippumatta siitä mihin jäsenvaltioon työnantaja on sijoittautunut. On myös huomautettava, että monia työoloja on yhdenmukaistettu yhteisön direktiiveillä, esimerkkeinä direktiivi 93/104 työajoista (lomista, lepoajoista, jne.), direktiivi 92/85 raskaana olevien naisten suojelusta työpaikalla, direktiivi 76/208 tasa-arvoisesta kohtelusta työolojen suhteen, direktiivi 89/391 työntekijöiden turvallisuudesta ja kaikki asiaan liittyvät erityisdirektiivit (mukaan luettuna lähetettyjä työntekijöitä ja liikkuvia rakennustyömaita koskevat direktiivit). Huomionarvoista on se, että direktiivi 96/71 (3 artiklan 9 kohta) kattaa tilapäisiin työntekijöihin sovellettavat työolot ja -ehdot poistaen ne alkuperämaaperiaatteen soveltamisalasta sekä työvoiman vuokraamisen ehdot, mukaan luettuna tilapäistä työvoimaa välittävien yritysten työvoimaa koskevat ehdot. Tämä tarkoittaa sitä, että kohdejäsenvaltion lainsäädäntöä sovelletaan mahdollisiin rajoituksiin tai kieltoihin tässä suhteessa, esim. vuokratyövoiman käyttöön, tilapäisen työsuhteen enimmäispituuden rajoituksiin, jne. Tämä voitaisiin selittää johdanto-osan kappaleessa. b. Työehtosopimuksessa annettujen työolojen sovellettavuus Direktiivin 96/71 3 artiklan 1 kohdan mukaan lähetettyihin työntekijöihin täytyy soveltaa kohdejäsenvaltion laeissa, asetuksissa tai hallinnollisissa määräyksissä annettujen työehtojen ja -olojen lisäksi rakennusalalla 1 myös työehtosopimuksissa sovittuja työehtoja ja -oloja, jotka on julistettu yleispäteviksi. Lisäksi 3 artiklan 10 kohdan mukaan jäsenvaltio voi yksipuolisesti päättää soveltaa työehtoja ja -oloja, joista on sovittu yleisesti sovellettavassa työehtosopimuksessa myös muilla aloilla. Kaikki näistä työehtosopimuksessa sovituista työoloista, joiden noudattamista täytyy tai voidaan soveltaa lähetettyjen työntekijöiden tapaukseen, jätetään alkuperämaaperiaatteen ulkopuolella. Mikä on yleisesti sovellettava työehtosopimus? Direktiivissä 96/71 työehtosopimukset, jotka on julistettu yleisesti sovellettaviksi, määritellään 3 artiklan 8 kohdassa. Yleisesti ottaen tällaisia sopimuksia on kahdenlaisia: Niissä jäsenvaltioissa, joissa on järjestelmä, jonka avulla julistetaan (virallisesti) työehtosopimuksia yleisesti sovellettaviksi, käsite kattaa vain ne sopimukset, joista tällainen julistus on tehty. Jäsenvaltiot, joissa vastaavaa järjestelmää ei ole ja joissa siksi ei ole mitään virallista järjestelmää työehtosopimusten vaikutusalan laajentamiseksi koskemaan muita osapuolia, kuin niitä jotka ovat neuvotelleet sopimuksen ja ovat itse sen suoraan sitomia, voivat itse niin päättäessään nojautua työehtosopimuksiin, jotka ovat de facto yleisesti sovellettavia. On kaksi tapausta tällaisesta de facto yleisestä sovelluksesta: Työehtosopimukset, joita sovelletaan yleisesti kaikkiin vastaavanlaisiin yrityksiin kyseisellä maantieteellisellä alueella ja kyseisessä ammatissa tai kyseisellä alalla, sekä työehtosopimukset, jotka kaikkein edustavimmat työmarkkinaosapuolet ovat tehneet kansallisella tasolla ja joita sovelletaan koko valtion alueella. Direktiivi 96/71 jättää työehtosopimusten osalta jäsenvaltioiden päätettäväksi, haluavatko ne 1 Direktiivin 96/71 liitteessä luetellut toimet käsittävät rakennusalan ja muita siihen liittyviä aloja kuten teollisuussiivouksen jne. CM\546531.doc 5/11 PE 349.936

niitä sovellettavan myös silloin, kun toisesta jäsenvaltiosta tuleva palveluntarjoaja lähettää työntekijöitä. Tästä seuraa, että erityisesti Pohjoismaat voivat soveltaa työehtosopimuksia niiden alueelle lähetettyihin työntekijöihin niin kauan kuin niitä sovelletaan de facto yleisesti. Palveludirektiivi ei vaikuta tähän direktiivin 96/71 tarjoamaan mahdollisuuteen. On kuitenkin sanomattakin selvää, että jäsenvaltioiden toimien tällaisten työehtosopimusten soveltamisen varmistamiseksi on oltava yhdenmukaisia Euroopan yhteisön perustamissopimuksen kanssa, erityisesti 49 artiklan kanssa. Millä aloilla työehtosopimuksia voidaan soveltaa? Työehtosopimusten työehtoja ja -oloja, jotka täyttävät yllä asetetut ehdot (eli yleisen sovellettavuuden joko de facto tai koska ne on julistettu sovellettaviksi) täytyy soveltaa rakennusten rakennus-, korjaus-, ylläpito-, muutos- ja purkutöissä (3 artiklan 1 kohdan 2 alakohta yhdessä direktiivin 96/71 liitteen kanssa). Sen seurauksena rakennusalalla laissa säädettyjen vähimmäistyöolojen lisäksi myös yleisesti sovellettavat työehtosopimukset ovat pakollisia kaikissa jäsenmaissa lähetettyjen työntekijöiden osalta. Sen lisäksi direktiivin 96/71 3 artiklan 10 kohdassa sallitaan jäsenvaltioiden soveltaa yleisesti sovellettavien työehtosopimusten työoloja lähetettyihin työntekijöihin muilla aloilla kuin rakennusalalla. Jokainen jäsenvaltio päättää, haluaako se tehdä niin, eikä palveludirektiivi vaikuta tähän mahdollisuuteen. Käytännössä moni jäsenvaltio on käyttänyt tätä mahdollisuutta. Tämä voitaisiin selittää johdanto-osan kappaleessa. 2. Direktiivin 24 artiklan vaikutukset Kuten yllä on selitetty, palveludirektiiviehdotuksessa alkuperämaaperiaate ei koske mitään direktiivin 96/71 soveltamisalaan kuuluvia kysymyksiä. Näin ollen alkuperämaaperiaate ei koske varsinkaan työntekijän määritelmää, direktiivin soveltamisalaan kuuluvien työehtojen ja olosuhteiden soveltamista eikä yleisesti sovellettavien työehtosopimusten soveltamista näillä aloilla. Kohdejäsenvaltio on edelleen vastuussa kaikkia näitä kysymyksiä koskevista välttämättömistä tarkastuksista. Omalla alueellaan kohdejäsenvaltio on edelleen vastuussa kaikkien välttämättömien tarkastusten ja valvonnan suorittamisesta erityisesti rakennustyömailla. Alkuperämaan lisävastuu ei korvata kohdejäsenvaltion vastuuta, vaan täydentää sitä, ja sen avulla varmistetaan, että valvontaa voidaan harjoittaa paitsi ulkomaille töihin lähetetyn työpaikalla myös siellä, missä yritys sijaitsee. Tämä on tärkeää, koska kohdejäsenvaltiolla ei ole mahdollisuutta suorittaa tarkastuksia siinä maassa, jossa yritys sijaitsee, eivätkä yrityksen toimistot, kirjat, kirjanpito ym. ole suoraan sen ulottuvilla. a. Kohdejäsenvaltion vastuulla on varmistaa, että sen työoloja noudatetaan. Palveludirektiiviehdotuksen 24 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa todetaan selkeästi, että kohdejäsenvaltiolla on velvollisuus suorittaa alueellaan tarvittavia tarkistuksia, tarkastuksia ja tutkimuksia niiden työolojen noudattamisen varmistamiseksi, joita sovelletaan direktiivin 96/71/EY nojalla. Tämä heijastaa sitä, että kohdejäsenvaltiolla on velvollisuus varmistaa direktiivin 96/71 mukaisten työolojen soveltaminen. Se tekee niin tarkistukseen ja täytäntöönpanoon PE 349.936 6/11 CM\546531.doc

liittyvien mekanismien pohjalta, jotka sisältyvät sen kansalliseen lainsäädäntöön ja hallinnollisiin käytäntöihin, mukaan luettuina kaikki hallinnolliset, siviilioikeudelliset tai rikosoikeudelliset sanktiot, jotka kuuluvat kyseisen valtion oikeusjärjestelmään. Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että vastaanottajavaltiolla on oikeus suorittaa paikan päällä suoraan kaikki tarkastukset ja pyytää palveluntarjoajalta kaikkia tarvittavia tietoja, mukaan luettuina työasiakirjojen, palkkakuittien, työaikaseurannan jne. näyttämistä. Sillä on myös oikeus määrätä sanktioita palveluntarjoajalle, mikäli tämä ei noudata direktiivin 96/71 mukaisia työehtoja ja -oloja, eikä sillä ole velvollisuutta ottaa ensin yhteyttä palveluntarjoajan alkuperämaahan pyytääkseen apua. b. Kohdejäsenvaltio ei kuitenkaan enää voi edellyttää tiettyjä erityisen raskaita hallinnollisia vaatimuksia Palveludirektiiviehdotuksessa säädetään neljän erityisen hallinnollisen vaatimuksen poistamisesta kohdejäsenvaltiossa. Vaatimukset ovat: työntekijöiden lähettämiseen liittyvät lupia ja rekisteröintiä koskevat vaatimukset kohdejäsenvaltiossa; ilmoituksia koskevat vaatimukset, poikkeuksena rakennusala, jolla ilmoitukset voidaan säilyttää 1 vuosi direktiivin täytäntöönpanon jälkeen; kohdejäsenvaltiossa asuvaa edustajaa koskevat vaatimukset; vaatimukset, jotka koskevat työasiakirjojen säilyttämistä kohdejäsenvaltion alueella. Näiden vaatimusten, joista on tehty paljon valituksia, todettiin kertomuksessa "Palvelujen sisämarkkinatilanne Palvelujen sisämarkkinastrategian ensimmäisessä vaiheessa esitetty kertomus" 1 olevan erityisen raskaita etenkin pk-yrityksille ja mikroyrityksille. Niistä seuraa suhteettomia vaikeuksia, viivytyksiä ja kustannuksia. On tärkeää huomata, ettei kaikilla jäsenvaltioilla ole tällä hetkellä tämäntyyppisiä vaatimuksia lainsäädännössään ja etteivät ne ole ainoita keinoja valvoa tehokkaasti työolojen noudattamista On muistettava, että tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan 2 ennakkotarkastuksen toteuttamiseksi vaaditut hallinnolliset vaatimukset ovat suhteettomia, jos tehokkaan jälkitarkastuksen toteuttaminen on mahdollista. Tarkastus- ja täytäntöönpanomahdollisuuksia on muitakin, esimerkiksi ulkomaille töihin lähetettyjen työntekijöiden oikeussuojan helppo saatavuus (välitys- ja sovittelumenettelyt mukaan lukien), työntekijöiden mahdollisuudet valittaa suoraan kohdejäsenjäsenvaltion työvoimaviranomaisille, tarkastukset paikan päällä ja täytäntöönpano työntekijöiden tai kilpailijoiden valitusten seurauksena. Erityisesti rakennusalalla kohdejäsenvaltion viranomaiset saattavat rakennusluvan myöntämisen ansiosta olla tietoisia rakennustyömaiden olemassaolosta ja voivat siten tehdä pistotarkastuksia työmailla (mikä on jo yleinen käytäntö laittoman työvoiman vastustamisen yhteydessä). Lisäksi parempi yhteistyö kohdejäsenvaltion eri hallintoviranomaisten välillä voisi parantaa huomattavasti tarkastuksen tehokkuutta. Toinen tähän liittyvä tärkeä näkökohta on sen varmistaminen, että ulkomaille töihin lähetetyillä työntekijöillä on ulkomaille lähetettäessä tietoa oikeuksistaan ja kohdejäsenvaltiossa sovellettavista työehdoista. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tämä tieto on ulkomaille 1 KOM(2002) 441 lopullinen. 2 Tapaus C-390/99, "Canal Satélite", tuomio 22.1.2002. CM\546531.doc 7/11 PE 349.936

töihin lähetettyjen työntekijöiden saatavilla. Palveludirektiiviehdotuksessa määritellyt vahvistetut yhteistyömekanismit mahdollistaisivat tarkastusten samanaikaisen suorittamisen kohdejäsenvaltiossa ja alkuperämaassa (ja estäisivät tarkastusten kiertämisen). Joitakin kohtia saattaa kuitenkin olla syytä selventää lisää: Mitkä ilmoituksia koskevat vaatimukset palveludirektiiviehdotus poistaisi? Palveludirektiiviehdotuksen tavoitteena on välttää sitä, että palveluntarjoaja joutuu noudattamaan useita systemaattisia hallinnollisia menettelyjä ennen kuin se voi lähettää työntekijöitä toiseen jäsenvaltioon, mikä edellyttää usein aikarajojen noudattamista ja johtaa käytännössä viivästyksiin ennen kuin yritys voi tosi asiassa lähettää työntekijöitään ulkomaille. Tämän takia yritysten on vaikeaa, jollei suorastaan mahdotonta, reagoida nopeasti tietyn palvelun tarjoamista koskevaan kysyntään, ja tämä voi johtaa liiketoimintamahdollisuuksien menettämiseen tai suhteettoman suuriin kuluihin. Joskus esimerkiksi määrätään suuria sakkoja vain siksi, että palveluntarjoaja joutuu aloittamaan päivää aikaisemmin kuin oli ilmoittanut toimivaltaisille viranomaisille hyötyäkseen suotuisista sääolosuhteista tai päinvastoin joutui lykkäämään toiminnanharjoittamista epäsuotuisien sääolosuhteiden takia, ja näin ollen aloitti palveluntarjoamisen hiukan ilmoitettua päivää myöhemmin. Joissakin jäsenvaltioissa vaaditaan ilmoituksen tekemistä kaiken tyyppisistä palveluista, riippumatta palveluntarjonnan kestosta. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi markkinointikonsultointiyritys, joka lähettää työntekijän toisessa jäsenvaltiossa olevan asiakkaan luo puoleksi päiväksi, rikkoo lakia ja saattaa saada sakkoja, ellei se tee etukäteen ilmoitusta kyseisen työntekijän ulkomaille lähettämisestä. Tällaisten ilmoitusten poistaminen koskee ainoastaan vaatimusta ilmoittaa aina systemaattisesti viranomaisille, kun työntekijöitä lähetetään kohdejäsenvaltioon. Tavoitteena ei kuitenkaan ole estää jäsenvaltioita vaatimasta, että työntekijät tai heidän työnantajansa toimittavat tietoa tarkastuksen yhteydessä tai täyttävät lomakkeita erityistä tarkoitusta varten, jota tarvitaan varmistamaan, että vastaanottajamaan erityisiä työehtoja noudatetaan, esimerkiksi tiedon antamista lomarahastoon kuulumisesta. Ilmoitukset ja tiettyjä kysymyksiä koskeva erityinen tieto, jotka ovat välttämättömiä tällaisten rahastojen tai vastaavien mekanismien hallinnoimisen kannalta, ja jotka voidaan antaa palveluntarjoamisen alkamisen jälkeen, eivät näin ollen ole kiellettyjä. Tämä voitaisiin selittää johdanto-osan kappaleessa. Miksi poistetaan velvoite käyttää edustajaa kohdejäsenvaltion alueella? Kiellon, joka estää vaatimasta, että palveluntarjoajalla on edustaja vastaanottajamaassa, tarkoituksena on estää jäsenvaltioita velvoittamasta palveluntarjoajaa löytämään (ja palkkaamaan) henkilön, joka on pysyvästi sijoittautunut kohdejäsenvaltioon ja joka toimii sen edustajana vastaanottajamaan viranomaisten kanssa asioidessa. On muistettava, että tällaisen edustajan nimittäminen on erityisen raskas vaatimus. On myös syytä huomata, että vastaavista syistä "veroedustajan" nimittämistä koskeva vaatimus on poistettu 6. ALV direktiivissä 1. Tästä periaatteesta kuitenkin seuraa, että 24 artiklan 1 kohdan 2 kirjainkohdan c tarkoitus ei ole estää jäsenvaltioita vaatimasta, että palveluntarjoajan, joka lähettää työntekijöitä ulkomaille, on nimettävä yksi työntekijöistään, joka ulkomaille lähettämisen keston ajan on läsnä kohdejäsenvaltiossa edustamassa palveluntarjoajaa, ja jolle voi lähettää tietopyyntöjä, pyyntöjä ja kirjeenvaihtoa. Tämä voitaisiin selittää johdanto-osan kappaleessa. 1 77/388/ETY, EYVL L 145, 13.6.1977, s. 1, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston direktiivillä 2004/15/EY, 10. helmikuuta 2004 EUVL L 52, 21.2.2004, s.61. PE 349.936 8/11 CM\546531.doc

Minkä tyyppisten työasiakirjojen säilyttämistä ei voi vaatia vastaanottajamaassa? Kielto, joka estää velvoittamasta toiseen jäsenvaltioon työntekijöitä lähettävää yritystä pitämästä työasiakirjoja vastaanottajavaltiossa, koskee työasiakirjoja, joita säilytetään tavallisesti yrityksen sijoittautumispaikassa ja joita ei ole tarkoitus kuljettaa järjestelmällisesti kaikkiin niihin paikkoihin, joihin kyseinen työntekijä lähetetään. Joidenkin valtioiden lainsäädännössä ei määritellä, minkä tyyppisiä asiakirjoja olisi säilytettävä siinä valtiossa, jonne työntekijä lähetetään, mutta kyseessä näyttävät olevan kaikki työasiakirjat, ja joskus vaaditaan, että kaikki asiakirjat ovat alkuperäiskappaleita ja/tai ne on järjestelmällisesti käännetty kohdejäsenvaltion kielelle. Näitä velvoitteita sovelletaan riippumatta siitä, suoritetaanko tosi asiassa valvontaa tai pyydetäänkö asiakirjoja tarkastettaviksi. On itsestään selvää, että tällaiset velvoitteet aiheuttavat huomattavasti lisäkuluja ja joskus käytännöllisiä tai jopa oikeudellisia vaikeuksia, kun yrityksen sijoittautumispaikassa pitäisi säilyttää asiakirjoja, joita vaadittaisiin samanaikaisesti lähetettäviksi kohdejäsenvaltioon (alkuperäisversiona). 24 artiklan 1 alakohdan 2 kirjainkohtaan d kuuluu sellaisia asiakirjoja kuin työsopimuksia ja vastaavia asiakirjoja, joita tavallisesti säilytetään yrityksen sijoittautumispaikassa. Siihen eivät kuulu asiakirjat, joita tavallisesti säilytetään (väliaikaisessa) työpaikassa, kuten työaikaseurantaan liittyvät asiakirjat. Vaatimuksia, jotka koskevat työasiakirjojen järjestelmällistä kuljettamista paikkaan, minne työntekijä on lähetetty, perustellaan usein tarpeella varmistaa paikan päällä, noudatetaanko kohdemaan työoloja. Ensinnäkin palveludirektiiviehdotus ei kuitenkaan estä kohdejäsenvaltion viranomaisia pyytämästä, että asiakirjat toimitetaan tarkastusten yhteydessä ja pakkotäytäntöönpanemasta pyyntöä, mikäli sitä ei noudateta. Asiakirjojen siirto voidaan tehdä pikalähetyksenä, kopioita voidaan lähettää faksilla tai sähköpostitse hyvin nopeasti, mikäli se on tarkastuksen kannalta tarpeellista. Toiseksi kohdejäsenvaltiolla on laillinen oikeus pyytä apua palveluntarjoajan alkuperämaan viranomaisilta ja näiden viranomaisten on tarjottava apua ja tietoa kohdejäsenvaltiolle. Niiden on paljon helpompaa tarkistaa työasiakirjat palveluntarjoajan sijoittautumispaikassa ja arvioida niiden oikeellisuus. Jotta näistä tarkastuksista tulisi tehokkaampia, jopa työntekijän toiseen maahan lähettämisen päätyttyä, direktiivissä velvoitetaan jäsenvaltiot varmistamaan, että palveluntarjoaja säilyttää asianmukaiset asiakirjat vähintään kaksi vuotta työntekijän toiseen maahan lähettämisen jälkeen (24 artiklan 2 kohta). Tässä yhteydessä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio "Arblade" 1 olisi pidettävä mielessä. Tuomioistuin perusteli kantansa siten, että vaatimus asiakirjojen säilyttämisestä kohdejäsenmaan alueella voisi olla perusteltu muiden näkökohtien ohella siksi, ettei 1 Yhdistetyt tapaukset C-369/96 ja C-376/96, tuomio 23.11.1999, erityisesti kohta 61 ja sitä seuraavat kohdat: Rakennusalan työntekijöiden tehokas suojelu, erityisesti turvallisuuden ja terveyden sekä työajan osalta, voi edellyttää, että tiettyjä asiakirjoja on pidettävä saatavilla työmaalla tai ainakin vastaanottavan jäsenvaltion alueella olevassa paikassa, johon tämän valtion valvontaviranomaisten on helppo päästä ja joka on näiden kannalta selvästi yksilöity, varsinkin silloin kun ei ole järjestetty direktiivin 96/71/EY 4 artiklassa tarkoitetun kaltaista jäsenvaltioiden välistä yhteistyö- tai tiedonvaihtojärjestelmää. Lisäksi ja edelleenkin siitä syystä, ettei ole järjestetty edellisessä kohdassa mainittua yhteistyö- tai tiedonvaihtojärjestelmää, velvollisuus laatia ja pitää tiettyjä vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä vaadittuja asiakirjoja työmaalla tai ainakin tämän jäsenvaltion alueella olevassa paikassa, johon on helppo päästä ja joka on selvästi yksilöity, voi merkitä ainoaa mainitussa lainsäädännössä asetettuun päämäärään nähden asianmukaista valvontatoimenpidettä. CM\546531.doc 9/11 PE 349.936

yhteistyöjärjestelmää ole olemassa. Direktiivi on täysin yhdenmukainen tuomiossa ilmaistun periaatteen kanssa sikäli, että se vahvistaa yhteistyötä. c. Alkuperämaata koskevat velvoitteet Palveludirektiiviehdotuksen tavoitteena on vahvistaa työntekijöiden suojaa direktiivin 96/71 mukaisesti lisäämällä valvonta alkuperämaassa valvontaan kohdejäsenvaltiossa. Käytännössä kohdejäsenvaltion viranomaiset eivät usein pysty tarkistamaan faktoja ja olosuhteita yrityksen sijoittautumispaikassa. Ne eivät pysty varmistamaan, onko yritys tosiasiallisesti ja laillisesti sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon vai onko sillä vain postilaatikkoyritys siellä, eivätkä yrityksen toimistot, niiden kirjat tai kirjanpito ole niiden ulottuvilla siinä tapauksessa, että työpaikalla olevien asiakirjojen autenttisuutta tai oikeellisuutta epäillään. Näin ollen ne tarvitsevat apua viranomaisilta siinä jäsenvaltiossa, jonne yritys on sijoittunut. Tämä on erityisen tärkeää niissä tapauksissa, joissa työntekijöiden ulkomaille lähettäminen on päättynyt ja työntekijät ovat palanneet ennen kuin tutkimukset on saatu päätökseen. Näiden vaikeuksien voittamiseksi palveludirektiiviehdotuksessa alkuperämaat velvoitetaan auttamaan kohdejäsenvaltion viranomaisia valvomaan muissa jäsenmaissa toimivia yrityksiä. Näin tehdään vahvistamalla yhteistyövelvoitetta jäsenvaltioiden välillä, jotta tarkastukset tehostuisivat ja voitaisiin varmistua siitä, että kohdejäsenvaltioiden lakien rikkomista voidaan käsitellä tehokkaammin myös sen jälkeen, kun työntekijöiden ulkomaille lähettäminen on päättynyt. Tavoitteena on vähentää lakia noudattavien yritysten taakkaa ja lisätä epärehellisten työnantajien valvontaa. Tämä tarkoittaa erityisesti, että kohdejäsenvaltion pyynnöstä alkuperämaan viranomaisten on suoritettava tarkastuksia ja valvontaa yrityksen toimistoissa tai määrättävä sanktioita yrityksille, jotka eivät tee yhteistyötä kohdejäsenvaltion viranomaisten kanssa, eivätkä varsinkaan toimita näille kaikkia tarvittavia tietoja, alkuperämaan on velvoitettava palveluntarjoajansa pitämään asiaankuuluvat asiakirjat kohdejäsenvaltion viranomaisten saatavilla vähintään kahden vuoden ajan työntekijöiden ulkomaille lähettämisen päätyttyä, alkuperämaan on omasta aloitteestaan toimitettava työntekijöiden ulkomaille lähettämiseen liittyvää tietoa (muun muassa ulkomaille lähetettyjen työntekijöiden henkilöllisyys, asemapaikka, ulkomailla olon alkamis- ja loppumispäivämäärät, sovellettavat työolot), jos sillä on tietoa erityisistä seikoista, jotka viittaavat mahdollisiin poikkeamiin työoloista. Johtopäätös Johdantoluvun kappaleessa voitaisiin selittää, että alkuperämaaperiaatteen poikkeukseen kuuluvat direktiivin 96/71 soveltamisalaan kuuluvien kysymysten osalta kohdejäsenvaltion oikeus määritellä työsuhteen olemassaolo ja ero itsenäisten ammatinharjoittajien ja työntekijöiden välillä, mukana luettuina "väärät itsenäiset ammatinharjoittajat", työolot, joita ei määritellä laissa vaan työehtosopimuksissa, jotka on julistettu yleisesti sovellettaviksi direktiivissä 96/71 tarkoitetussa merkityksessä. Johdantoluvun kappaleessa voitaisiin selittää, että direktiiviehdotuksessa jäsenvaltioita estetään ainoastaan määräämästä järjestelmällisiä ennakkoilmoituksia koskevista PE 349.936 10/11 CM\546531.doc

vaatimuksista, jotka koskevat jokaista kertaa, jolloin työntekijä lähetetään ulkomaille, mutta siinä ei estetä jäsenvaltioita vaatimasta palveluntarjoajia tekemään ilmoituksia tai täyttämästä lomakkeita, jotka liittyvät erityisiin työoloihin, joita on noudatettava. Niitä ovat esimerkiksi lomakkeet, jotka liittyvät lomarahastojen maksuihin, edellyttäen, että tällaisia ilmoituksia voi tehdä palveluntarjoamisen alkamisen jälkeen; Johdantoluvun kappaleessa voitaisiin selittää, että palveludirektiiviehdotuksessa ei estetä jäsenvaltioita vaatimasta palveluntarjoajaa, joka lähettää työntekijöitä niiden alueelle, nimeämästä yhtä työntekijää edustamaan palveluntarjoajaa palvelun keston ajan; Johdantoluvun kappaleessa voitaisiin selittää, että palveludirektiiviehdotuksessa jäsenvaltioita estetään määräämästä toiseen jäsenvaltioon työntekijöitä lähettäviä palveluntarjoajia kuljettamaan kaikkia työasiakirjoja, joita normaalisti säilytetään yrityksen sijoittautumispaikassa, kohdejäsenvaltion alueelle ja säilyttämään niitä siellä, mutta tämä ei koske asiakirjoja, jotka tavallisesti työtä tehdessä sijoitetaan ja joita säilytetään työpaikalla, kuten työaikaseurantalomakkeita. CM\546531.doc 11/11 PE 349.936