Olympialuokkien soudun kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmä vuodelle 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Olympialuokkien soudun kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmä vuodelle 2015"

Transkriptio

1 Olympialuokkien soudun kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmä vuodelle Valintajärjestelmän tavoite ja valinnoissa käytettävät periaatteet Olympiasoudun tavoitteena on saada MM-kilpailuihin mahdollisimman kilpailukykyinen joukkue. Kaikkiin tässä dokumentissa määriteltyihin kansainvälisiin kilpailuihin pyritään valitsemaan joukkue, joka on kyseisen kilpailun vaatimalla tasolla. Alkukauden kilpailuissa ei kuitenkaan odoteta vielä huippukuntoisia suorituksia, koska paras kilpailukyky tulee saavuttaa vasta MM-kilpailuissa. Suomen melonta- ja soutuliitto (SMSL) valitsee urheilijat kilpailuihin urheilullisin perustein näyttökilpailujen avulla. Osallistumiseen kansainväliseen arvokilpailuun sekä muihin tässä dokumentissa määriteltyihin kilpailuihin liiton/maan edustajana vaaditaan todettu ja valintajärjestelmässä määritetty näyttö kilpailukykyisyydestä. Kilpailuihin valitaan vain urheilijat, jotka ovat sitoutuneet SMSL:n valintajärjestelmään sekä allekirjoittaneet urheilijasopimuksen, jossa sitoudutaan muun muassa antidoping-toimintaan. Valintakriteerinä ei suoraan käytetä tarkkoja aikarajoja, koska radan ja sääolosuhteiden vaikutusta aikoihin ei pystytä vakioimaan. Valintojen tueksi voidaan kuitenkin käyttää hyvissä olosuhteissa aikatavoitteita. Etenkin alkukauden kilpailuvalintoihin voidaan käyttää aikatavoitteita, jos ei ole sopivaa virallista kilpailutapahtumaa tarpeeksi ajoissa saatavilla. Näyttökilpailuissa voidaan käyttää aikaerokriteeriä. Aikaero voi olla esimerkiksi ero kärkeen tai johonkin toiseen kilpailijaan. Mikäli aikaeroa toiseen kilpailijaan verrataan, niin kyseessä täytyy olla sama kilpailu sekä sama erä tai finaali. Olosuhteiden ollessa samat koko kilpailun ajan, voidaan eri venekuntia vertailla myös käyttäen suhteellista aikaerokriteeriä. Suhteellista aikaerokriteeriä käytettäessä vertaillaan keskenään venekuntien kilpailuaikojen erotuksia kyseessä olevan veneluokan maailman parhaasta ajasta. Suhteessa lähinnä maailman kärkeä oleva venekunta on paras vertailtavista venekunnista. Aikaero- sekä suhteelliset aikaerokriteerit eivät ole absoluuttisia valintakriteerejä mutta niitä voidaan käyttää tukemaan valintapäätöksiä. Tarkkoja etukäteen määritettyjä sijoituskriteerejä näyttökilpailuissa pyritään välttämään, koska kansainvälisten kilpailujen osanottajalistaa ei voi etukäteen tietää. Sen sijaan kahden suomalaisen kilpailijan välisiä sijoituksia samassa kilpailussa voidaan vertailla keskinäisen eron selvittämiseksi. Toisin sanoen, mikäli kilpailijat ovat samassa erässä, heitä voidaan vertailla ja tätä vertailua käyttää valintakriteerinä. Mikäli urheilijat ovat vastakkain useammin saman kilpailun eri erissä, käytetään vertailuna painotetusti kilpailun viimeistä erää tai finaalia keskinäisen eron määrittelemiseen. Kilpailun lopullisella sijoituksella on suurin painoarvo, mutta tilannetta voidaan tarkastella tapauskohtaisesti, jos kaksi tasaväkistä kilpailijaa eivät kilpaile samoissa erissä ja toinen tippuu jatkosta jouduttuaan kovempaan karsintaerään. Tällöin voidaan aikataulun salliessa käyttää jotain muuta kilpailua tai valintatilaisuutta lopullisen valinnan suorittamiseksi.

2 Kaikissa valintakriteereissä, joissa on tavoitteena vähimmäissijoitus, huomioidaan kyseisen kilpailun edellisen vuoden taso ja osallistujamäärät Tässä valintajärjestelmässä vähimmäissijoitustavoite on ilmoitettu ajatellen pienveneiden yleisiä osallistujamääriä. Esimerkiksi joissakin veneluokissa voi olla arvokilpailussa vain 6-8 osallistujaa, jolloin valintakriteerinä ei voi olla mahdollisuus sijoittua vähintään 12 parhaan joukkoon. Tämän vuoksi kaikki valinnat tarkastellaan tapauskohtaisesti huolimatta tämän dokumentin arvioiduista sijoituskriteereistä. Jos osallistuminen näyttökilpailuun estyy todistetun sairastumisen johdosta, voidaan valintaan käyttää aikaisempia näyttöjä edellyttäen, että veneluokassa ei ole keskinäistä kilpailua ja edellyttäen, että urheilijan sairastuminen ei todennäköisesti vaikuta enää kilpailussa, johon hänet valitaan. Kaikki näytöt tulee aina ensisijaisesti antaa siinä veneluokassa, jolla valintaa edellyttävään kilpailuun tavoitellaan. Joukkueveneiden valinnassa on kaksi vaihtoehtoa: 1) liitto vastaa joukkueveneiden koonnista tai 2) joukkue ilmoittautuu määräaikaan mennessä tavoittelemaan kilpailupaikkaa. Joukkueveneiden koonnissa otetaan huomioon urheilijan suoritustaso yksiköllä, urheilijan soveltuvuus joukkueeseen mm. teknisten tekijöiden osalta sekä urheilijan fyysiset ominaisuudet. Jos valinnan jälkeen joukkueveneessä tulee sairastumisia, niin että valitun joukkuekokoonpanon osallistuminen kilpailuun estyy, voidaan sairastunut/sairastuneet soutajat korvata mahdollisella varasoutajalla, jolla on riittävän hyvät näytöt yksilönä ja joka on harjoitellut joukkueen kanssa tai pystyy liittymään välittömästi joukkueen harjoitteluun ja yhtenäisen tekniikan saavuttamiseksi arvioidaan olevan riittävästi aikaa. Jos sopivaa varasoutajaa ei ole, niin joukkueen jäsenet voivat kilpailla muussa veneluokassa, jos heillä on siihen riittävät aikaisemmat näytöt tai jos ehditään riittävän ajoissa järjestää näyttömahdollisuus. Näyttömahdollisuudeksi tällaisessa tapauksessa riittää järjestetty testisoutu, jota on liiton edustaja valvomassa. Veneluokan vaihto edellyttää, että kyseiseen veneluokkaan ei ole valittu vielä maksimimäärää edustajia. Jos veneluokassa on jo valittu maksimimäärä edustajia, niin heitä ei voida korvata uusilla virallisten näyttömahdollisuuksien umpeuduttua. Urheilijan tulee ilmoittaa halustaan pyrkiä näyttöä vaativiin kansainvälisiin kilpailuihin liiton määräämään ajankohtaan mennessä kirjallisesti valmennuspäällikölle. 2. Valintakriteerit kilpailuittain Kilpailut, jotka edellyttävät liiton valintaa, ovat: maailmancupit (MC), juniorien ja seniorien EM-kilpailut, PM-kilpailujen maajoukkue, Universiadit juniorien, alle 23-vuotiaiden ja seniorien MM-kilpailut sekä Baltic cup.

3 MC 1, Bled, Slovenia Määräaikaan mennessä ei yhtään urheilijaa ollut ilmoittautunut Bledin maailmancupiin Juniorien EM-kilpailut, Racice, Tsekki Määräaikaan mennessä ei yhtään urheilijaa ollut ilmoittautunut juniorien EM-kilpailuihin EM-kilpailut, Poznan, Puola EM-kilpailuihin voidaan valita vuonna 2014 riittävän kansainvälisen näytön antanut venekunta tai liiton kevään 2015 leirillä riittävän näytön vauhdistaan antanut venekunta. Jos samaan veneluokkaan tavoittelee useampi urheilija, valitaan edustaja liiton avovesileirillä järjestettävässä testikilpailussa. Vuonna 2014 näytön perusteella EM-kisoihin valittavien urheilijoiden pitää antaa näyttö kunnostaan liiton leirillä siinä venekunnassa, jolla EM-kilpailuihin tavoittelevat. Näyttöjen perusteella pitää olla mahdollisuudet sijoittua EM-kilpailuissa 12 parhaan joukkoon huomioiden edellisen vuoden taso ja osallistujamäärät MC 2, Varese, Italia Näyttö annetaan liiton avovesileirin yhteydessä järjestettävässä virallisessa testisoudussa tai Lappeenrannan kansallisessa regatassa Venekunnalta odotetaan sijoittumista Varesen maailmancupissa joukkoon huomioiden edellisen vuoden taso ja osallistujamäärät PM-kilpailut, Årungen, Norja PM-katsastuskilpailuna maajoukkue-edustukseen toimii Tampereen kansainvälinen regatta lauantaina Valintakriteerinä maajoukkue-edustukseen on realistinen mahdollisuus PM-kilpailujen finaalisijaan yksiköissä ja mitalisijaan joukkueveneessä. PM-kilpailuihin voi osallistua myös ilman liiton valintaa seurajoukkueena Universiadit, Cwangju, Etelä-Korea Näyttökilpailuna toimii Lappeenrannan kansallinen regatta Olympiakomitea valitsee Suomen kilpailujoukkueen lajiliiton tekemien esitysten pohjalta. Valinta edellyttää kilpailukykyistä vauhtia MC 3, Luzern, Sveitsi Näyttökilpailuna toimii liiton avovesileirin yhteydessä järjestettävä testisoutu tai Lappeenrannan kansallinen regatta Jos veneluokkaan on useampi kuin kaksi pyrkijää, niin lisäksi valintakilpailuna käytetään Tampereen kansainvälistä regattaa. EM-kilpailuissa vuonna 2015 menestynyt venekunta voidaan valita Luzernin maailmancupin osakilpailuun suoraan EM-kisojen perusteella. Venekunnalta odotetaan

4 sijoittumista Luzernin maailmancupissa vähintään joukkoon huomioiden edellisen vuoden taso ja osallistujamäärät Alle 23-vuotiaiden MM-kilpailut, Plovdiv, Bulgaria Näyttökilpailuna toimii Lappeenrannan kansallinen regatta tai EM-kilpailut ja Tampereen kansainvälinen regatta Venekunnalta odotetaan sijoittumista MM-kilpailuissa vähintään joukkoon huomioiden edellisen vuoden taso ja osallistujamäärät Juniorien MM-kilpailut, Rio de Janeiro, Brasilia Määräaikaan mennessä ei yhtään urheilijaa ollut ilmoittautunut juniorien MM-kilpailuihin MM-kilpailut, Aiguebelette, Ranska Näyttökilpailuina toimivat EM-kilpailut, PM-kilpailut tai maailmancupin 2. (Varese) ja 3. (Luzern) osakilpailu. Venekunta voi antaa näytön missä tahansa edellä mainitussa kilpailussa. Jos halukkaita samaan venekuntaan on enemmän kuin yksi, valinta tapahtuu tämän dokumentin kohdassa 1 olevien periaatteiden mukaan. Jos selvää paremmuusjärjestystä venekuntien välillä ei saada selville maailmancupissa, tapahtuu lopullinen valinta erikseen sovitussa näyttökilpailussa. Venekunnalta odotetaan sijoittumista MMkilpailuissa vähintään joukkoon huomioiden edellisen vuoden taso ja osallistujamäärät Baltic cup (15-17-vuotiaat), Jonköping, Ruotsi Näyttökilpailuna toimii juniorien SM-kilpailut. Näyttö annetaan ensisijaisesti siinä veneluokassa, jossa edustuspaikkaa haetaan. Valinta edellyttää kilpailukykyistä vauhtia. 3. Valintamenettely ja taloudellinen tuki Valinnat hyväksyy SMSL:n Kilpailu- ja valmennusvaliokunta valmennuspäällikön esityksestä. Valmennuspäällikkö konsultoi valintaesityksissä soudun valmennuksen asiantuntijaryhmää. Valinta kilpailuihin ei takaa urheilijalle taloudellista tukea kilpailuun. Vahvistettuaan osallistumisensa, urheilija on vastuussa kaikista kilpailuun liittyvistä kuluista niiltä osin, joita SMSL ei korvaa.

5 4. Valitukset ja muutoksenhakumenettely Valmennuspäällikkö julkistaa valinnat ja ilmoittaa valinnoista urheilijoille välittömästi Kilpailu- ja valmennusvaliokunnalta saamansa valintapäätöksen jälkeen. Urheilija voi kysyä perusteluita valinnoista valmennuspäälliköltä tai kilpailu- ja valmennusvaliokunnalta. Valinta-asioista koskevat valitukset ja muutoksenhaku tulee toimittaa kirjallisena SMSL:n hallitukselle 2 vrk:n kuluessa valintojen julkistamisesta. Hallitus käsittelee valitukset ja muutoksenhaut mahdollisimman pikaisesti. Jos urheilija on edelleen vastineen saatuaan tyytymätön päätökseen, hän voi osoittaa oikaisuvaatimuksen urheilun oikeusturvalautakunnalle. 5. Ilmoittautuminen kansainvälisiin kilpailuihin ja valintatakilpailuihin Urheilijan tulee ilmoittaa halustaan pyrkiä valintaan vaadittavaan kilpailuun valmennuspäällikölle määrättyyn ajankohtaan mennessä. Myöhässä ilmoittautuneita ei voida huomioida valinnoissa, koska karsintojen ja kilpailujen järjestäminen sekä kansainväliset majoitusvaraukset ja ilmoittautumiset vaativat riittävästi valmisteluaikaa. Viimeinen ilmoittautumispäivä vuoden 2015 kilpailuihin oli Juniorien PM-kilpailuihin ja Baltic cupiin edustuspaikkaa tavoittelevien ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan riittää, että ilmoittautuu ja osallistuu nimettyyn näyttökilpailuun. PM-kilpailujen järjestelyt voivat kuitenkin edellyttää ilmoittautumista kilpailumatkalle jo aikaisemmin. Liitto ei ota välttämättä järjestelyvastuuta kaikista yllä mainituista kilpailuista. Liitto hoitaa ilmoittautumiset kaikkiin yllä oleviin kilpailuihin. Liiton järjestelyvastuu riippuu osallistujamääristä sekä järjestelyresursseista. Suomen Melonta- ja Soutuliiton Kilpailu- ja valmennusvaliokunta on hyväksynyt olympiasoudun valintajärjestelmän Valintajärjestelmää on korjattu Suomen Melonta- ja Soutuliiton Kilpailu- ja valmennusvaliokunnan pyynnöstä kohdan 4. Valitukset ja muutoksenhakumenettely osalta

Olympialuokkien soudun kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmä vuodelle 2014

Olympialuokkien soudun kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmä vuodelle 2014 Olympialuokkien soudun kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmä vuodelle 2014 1. Valintajärjestelmän tavoite ja valinnoissa käytettävät periaatteet Suomen Melonta- ja Soutuliiton

Lisätiedot

Olympialuokkien soudun kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen karsintajärjestelmä vuodelle 2013

Olympialuokkien soudun kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen karsintajärjestelmä vuodelle 2013 Olympialuokkien soudun kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen karsintajärjestelmä vuodelle 2013 1. Karsintajärjestelmän tavoite ja valinnoissa käytettävät periaatteet Suomen Melonta- ja Soutuliiton

Lisätiedot

2. Kilpailut, joihin valintajärjestelmää sovelletaan

2. Kilpailut, joihin valintajärjestelmää sovelletaan Suomen melonta- ja soutuliiton eri lajien kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmän yleisosa. 1. Tavoite Suomen melonta- ja soutuliiton lajikohtaisten edustusjoukkueiden tavoite

Lisätiedot

Liite 2 (Suomen melonta- ja soutuliiton eri lajien kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmän yleisosaan)

Liite 2 (Suomen melonta- ja soutuliiton eri lajien kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmän yleisosaan) Liite 2 (Suomen melonta- ja soutuliiton eri lajien kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmän yleisosaan) Olympiasoudun lajikohtaiset valintakriteerit vuodelle 2016 Tässä dokumentissa

Lisätiedot

Olympiasoudun lajikohtaiset valintakriteerit vuodelle 2017

Olympiasoudun lajikohtaiset valintakriteerit vuodelle 2017 Olympiasoudun lajikohtaiset valintakriteerit vuodelle 2017 Tässä dokumentissa käydään läpi olympiasoudun vuoden 2017 näyttökilpailut ja valintakriteerit kansainvälisiin kilpailuihin. On tärkeää tutustua

Lisätiedot

Olympiasoudun lajikohtainen kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmä vuodelle 2019

Olympiasoudun lajikohtainen kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmä vuodelle 2019 Olympiasoudun lajikohtainen kansainvälisten kilpailujen ja arvokilpailujen valintajärjestelmä vuodelle 2019 Tässä dokumentissa käydään läpi olympiasoudun vuoden 2019 lajikohtainen valintajärjestelmä ja

Lisätiedot

Olympiasoudun lajikohtaiset valintakriteerit vuodelle 2018

Olympiasoudun lajikohtaiset valintakriteerit vuodelle 2018 Olympiasoudun lajikohtaiset valintakriteerit vuodelle 2018 Tässä dokumentissa käydään läpi olympiasoudun vuoden 2018 näyttökilpailut ja valintakriteerit kansainvälisiin kilpailuihin. On tärkeää tutustua

Lisätiedot

Ratamelonnan karsintajärjestelmä A23v / A18v MM- kilpailut 2015

Ratamelonnan karsintajärjestelmä A23v / A18v MM- kilpailut 2015 Ratamelonnan karsintajärjestelmä A23v / A18v MM- kilpailut 2015 Hyväksytty 5.3.2015 Kilpailu- ja valmennusvaliokunta 1. Tavoite Ratamelonnan alle 23 vuotiaiden ja alle 18 vuotiaiden edustusjoukkueen ensisijainen

Lisätiedot

Ratamelonnan karsintajärjestelmä Maailmancup osakilpailut 2015 EM- kilpailut 2015 MM- kilpailut 2015

Ratamelonnan karsintajärjestelmä Maailmancup osakilpailut 2015 EM- kilpailut 2015 MM- kilpailut 2015 Ratamelonnan karsintajärjestelmä Maailmancup osakilpailut 2015 EM- kilpailut 2015 MM- kilpailut 2015 Hyväksytty 8.2.2015 Kilpailu- ja valmennusvaliokunta 1. Tavoite Ratamelonnan edustusjoukkueen ensisijainen

Lisätiedot

Liite 1 - Ratamelonta Maailmancup osakilpailut 2018 Senioreiden EM- kilpailut 2018 Senioreiden MM- kilpailut 2018

Liite 1 - Ratamelonta Maailmancup osakilpailut 2018 Senioreiden EM- kilpailut 2018 Senioreiden MM- kilpailut 2018 Liite 1 - Ratamelonta Maailmancup osakilpailut 2018 Senioreiden EM- kilpailut 2018 Senioreiden MM- kilpailut 2018 Hyväksytty 12.02.2018 Lisäys tehty EM- valintakriteereihin 22.4.2018 Lisäys tehty MM- valnitakriteereihin

Lisätiedot

Liite 1 - Ratamelonta Maailmancup osakilpailut 2017 Senioreiden EM- kilpailut 2017 Senioreiden MM- kilpailut 2017

Liite 1 - Ratamelonta Maailmancup osakilpailut 2017 Senioreiden EM- kilpailut 2017 Senioreiden MM- kilpailut 2017 Liite 1 - Ratamelonta Maailmancup osakilpailut 2017 Senioreiden EM- kilpailut 2017 Senioreiden MM- kilpailut 2017 Hyväksytty 12.11.2016 Kilpailu- ja valmennusvaliokunta MC- kilpailut 2017 Suomen ratamelontamaajoukkue

Lisätiedot

Liite 1b - Ratamelonta Alle 18v. ja alle 23v. EM- kilpailut 2017 Alle 18v. ja alle 23v. MM- kilpailut 2017

Liite 1b - Ratamelonta Alle 18v. ja alle 23v. EM- kilpailut 2017 Alle 18v. ja alle 23v. MM- kilpailut 2017 Liite 1b - Ratamelonta Alle 18v. ja alle 23v. EM- kilpailut 2017 Alle 18v. ja alle 23v. MM- kilpailut 2017 Hyväksytty 12.11.2016 Kilpailu- ja valmennusvaliokunta Yleistä Suomen ratamelontamaajoukkue osallistuu

Lisätiedot

Liite 1c - Ratamelonta Alle 18v. ja alle 23v. MM- kilpailut 2016

Liite 1c - Ratamelonta Alle 18v. ja alle 23v. MM- kilpailut 2016 Liite 1c - Ratamelonta Alle 18v. ja alle 23v. MM- kilpailut 2016 Hyväksytty 5.11.2015 Kilpailu- ja valmennusvaliokunta Muutos: - 7.12.2015, U23 MM- kilpailut, päivämäärät vaihtuneet ICF päätöksen myötä,

Lisätiedot

Suomen Kanoottiliitto Suomen Melonta- ja Soutuliitto

Suomen Kanoottiliitto Suomen Melonta- ja Soutuliitto Suomen Kanoottiliitto Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratamelonnan karsintajärjestelmä Senioreiden EM- kilpailut 2012 Maailman- Cup osakilpailut 2012 Euroopan maanosan Olympiakarsintakilpailut 2012 Olympialaiset

Lisätiedot

Liite 1 - Ratamelonta Maailmancup osakilpailut 2019 Senioreiden MM- kilpailut 2019

Liite 1 - Ratamelonta Maailmancup osakilpailut 2019 Senioreiden MM- kilpailut 2019 Liite 1 - Ratamelonta Maailmancup osakilpailut 2019 Senioreiden MM- kilpailut 2019 Hyväksytty 26.1. 2019 Kilpailu- ja valmennusvaliokunta MC- kilpailut 2019 Suomen ratamelontamaajoukkue osallistuu seuraaviin

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf 1 Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON SOUDUN OLYMPIALUOKAN MESTARUUS- KILPAILUJEN TEKNISET KILPAILUSÄÄNNÖT Vahvistettu Suomen melonta-

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf 1 Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON SOUDUN OLYMPIALUOKAN MESTARUUS- KILPAILUJEN TEKNISET KILPAILUSÄÄNNÖT 2 Vahvistettu Suomen melonta-

Lisätiedot

Suomen Kanoo*lii-o Karsintajärjestelmä A18v/A23v EM- 2012

Suomen Kanoo*lii-o Karsintajärjestelmä A18v/A23v EM- 2012 Suomen Kanoo*lii-o Karsintajärjestelmä A18v/A23v EM- 2012 Hyväksy-y 23.02.2012 Suomen Kanoo*lii-o 1. Tavoite... 3 2. Valinnoissa käyte4ävät periaa4eet... 3 3. Valintakriteerit... 4 3.1 A18v/A23v EM- kilpailut...

Lisätiedot

Liite 1d - Ratamelonta EYOF- kilpailut 2017

Liite 1d - Ratamelonta EYOF- kilpailut 2017 Liite 1d - Ratamelonta EYOF- kilpailut 2017 Hyväksytty 13.02.2017 Kilpailu- ja valmennusvaliokunta Yleistä Unkarin Györissä järjestetään 22-30.7.2017 EYOF (European Youth Olympic Festival) kilpailut. melonta

Lisätiedot

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 10.1.2014 Liittohallituksen päätös Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2014 2016 Suomen Uimaliiton arvokilpailujen valintajärjestelmästä ja -kriteereistä päättää liittohallitus huippu-uintiurheilun

Lisätiedot

Liite 1d - Maratonmelonta A18v. / A23v. / Seniorit Maailmancup osakilpailut 2017 EM- kilpailut 2017 MM- kilpailut 2017

Liite 1d - Maratonmelonta A18v. / A23v. / Seniorit Maailmancup osakilpailut 2017 EM- kilpailut 2017 MM- kilpailut 2017 Liite 1d - Maratonmelonta A18v. / A23v. / Seniorit Maailmancup osakilpailut 2017 EM- kilpailut 2017 MM- kilpailut 2017 Hyväksytty 12.11.2016 Kilpailu- ja valmennusvaliokunta MC- kilpailut 2017 Suomen

Lisätiedot

Liite 1b - Ratamelonta Maanosakarsinnat 2016 Olympiavalinnat 2016

Liite 1b - Ratamelonta Maanosakarsinnat 2016 Olympiavalinnat 2016 Liite 1b - Ratamelonta Maanosakarsinnat 2016 Olympiavalinnat 2016 Muutos: - 7.12.2015, Belgian testivedot siirtyvät 23-24.4-> 25-26.4.2016. Hyväksytty 5.11.2015 Kilpailu- ja valmennusvaliokunta 2016 RION

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2009 2012 1. Valintajärjestelmän yleisperiaatteet Tämä päätös koskee valintoja MM- (ei nuorten) ja EM-kilpailuihin uinnissa, uimahypyissä ja

Lisätiedot

Liite 1d - Maratonmelonta A18v. / A23v. / Seniorit Maailmancup-osakilpailut 2018 EM-kilpailut 2018 MM-kilpailut 2018

Liite 1d - Maratonmelonta A18v. / A23v. / Seniorit Maailmancup-osakilpailut 2018 EM-kilpailut 2018 MM-kilpailut 2018 Liite 1d - Maratonmelonta A18v. / A23v. / Seniorit Maailmancup-osakilpailut 2018 EM-kilpailut 2018 MM-kilpailut 2018 Yleistä Melonta- ja soutuliiton yleiset valintakriteerit toimivat tämän kilpailukohtaisen

Lisätiedot

PM-katsastus. ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014. Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo. Bulletin 1 27.4.2014

PM-katsastus. ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014. Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo. Bulletin 1 27.4.2014 Bulletin 1 27.4.2014 PM-katsastus ja Kansallinen Regatta 14-15.6 2014 Paikkana Solvallan Urheiluopisto, Nuuksio, Espoo Järjestäjät:, Helsingin Soutuklubi ry ja Espoon Soutajat ry PM-katsastus ja kansallinen

Lisätiedot

päivitetty Sisältö

päivitetty Sisältö Sisältö Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2017 2020... 2 1. Valintoja koskevat yleisperiaatteet... 2 2. Valintaprosessi... 3 3. Kilpailukohtaiset valintakriteerit... 4 3.1. Uinti, yleiset sarjat...

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT 1 SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hyväksytty 1.4.2017 2 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Sääntöjen pätemisjärjestys... 3 1.2. Avoimet kilpailut... 3

Lisätiedot

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille

Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille Liittohallitus 25.10.2016 Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2017 2020 Suomen Uimaliiton arvokilpailujen valintajärjestelmästä ja -kriteereistä päättää liittohallitus huippu-uintiurheilun johtoryhmän

Lisätiedot

Suunnistuksen maajoukkuetoiminta 2011

Suunnistuksen maajoukkuetoiminta 2011 Suunnistuksen maajoukkuetoiminta 2011 4.2.2011 Vierumäki Juha Taini Suunnistuksen valmennusryhmät 2011 A-maajoukkue B-maajoukkue Sprintti Maasto Aikuistalentit Pohjola-ryhmä Nuoret talentit ALUEVALMENNUS

Lisätiedot

Liite 1d - Maratonmelonta A18v. / A23v. / Seniorit Maailmancup-osakilpailut 2019 EM-kilpailut 2019 MM-kilpailut 2019

Liite 1d - Maratonmelonta A18v. / A23v. / Seniorit Maailmancup-osakilpailut 2019 EM-kilpailut 2019 MM-kilpailut 2019 Liite 1d - Maratonmelonta A18v. / A23v. / Seniorit Maailmancup-osakilpailut 2019 EM-kilpailut 2019 MM-kilpailut 2019 Hyväksytty 17.2.2019 Kilpailu- ja valmennusvaliokunta Yleistä Melonta- ja soutuliiton

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON 1 SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Vahvistettu Suomen melonta- ja soutuliiton hallituksessa 7.5.2012 SISÄLTÖ 2 1. Yleistä... 3 1.1. Sääntöjen pätemisjärjestys...

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT 1 SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hyväksytty 1.4.2017 2 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Sääntöjen pätemisjärjestys... 3 1.2. Avoimet kilpailut... 3

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto VALMENNUSTIIMI Päävalmentaja: Juha Taini Kakkosvalmentaja: Antti Harju Sprinttimaajoukkue: Harri Koski Huoltopäällikkö: Petteri Vuorinen Lihashuolto:

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Sisällysluettelo SISÄLLYSLUETTELO... 2 YLEISTÄ... 3 NUORISOLIIKUNTA... 4 AIKUISLIIKUNTA... 6 HUIPPU-URHEILU... 8 SEURA- JA JÄRJESTÖTOIMINTA...

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hallinto-ohje

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hallinto-ohje SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hallinto-ohje 1 TARKOITUS... 2 2 YLEISET PERIAATTEET... 2 3 HALLINTO... 3 3.1 Liittokokoukset... 3 3.2 Hallitus... 3 2.2.2 Hallituksen järjestäytyminen ja kokoontuminen...

Lisätiedot

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano.

Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka Mukula, Anu Takala ja Carla Urbano. PÖYTÄKIRJA: PUUVENEJAOSTON KOKOUS Aika: 17.10.2015 klo 18.00 22.30 Paikka: Hotelli Gustavelund, Tuusula Osallistujat: Paavo Salonen (puheenjohtaja), Juha Karttunen, Marika Laaksonen, Reijo Lahtonen, Pekka

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

KIERTOPALKINTOSÄÄNNÖT. Amiraalin pokaali

KIERTOPALKINTOSÄÄNNÖT. Amiraalin pokaali KIERTOPALKINTOSÄÄNNÖT Amiraalin pokaali 1. Palkinto jaetaan Soutuliiton jäsenseuralle miesten Suomen mestaruuskilpailuissa 2. Palkinnon nimi on Amiraalin pokaali 3. Palkinnon lahjoittaja on kontra-amiraali

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO TOIMINTASUUNNITELMA 2015

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO TOIMINTASUUNNITELMA 2015 YLEISTÄ Vuosi 2015 on Suomen melonta- ja soutuliitto ry:n neljäs toimintavuosi. Toiminta-ajatus Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry on Suomessa toimivien

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO TOIMINTASUUNNITELMA 2014

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO TOIMINTASUUNNITELMA 2014 YLEISTÄ Vuosi 2014 on Suomen melonta- ja soutuliitto ry:n kolmas toimintavuosi. Tarkoitus Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry on Suomessa toimivien

Lisätiedot

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009 Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun

Lisätiedot

LAPPEENRANTA GP 27.4.2013. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt

LAPPEENRANTA GP 27.4.2013. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt LAPPEENRANTA GP 27.4.2013 Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt KILPAILUKUTSU: Joulella pisimmälle Lappeenranta GP on Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteistyönä

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

1. Yleistä ohjeistusta

1. Yleistä ohjeistusta Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Rata- ja maratonjaosto Sivu 1(7) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2019 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Marjaana Risku 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen Melonta- ja Soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

VALMENNUSSUUNNITELMA 2015 ALLE 18-VUOTIAIDEN MAAJOUKKUE JA VALMENNUSRYHMÄ OTTO FAVÉN / PÄIVITETTY 30.1.2015

VALMENNUSSUUNNITELMA 2015 ALLE 18-VUOTIAIDEN MAAJOUKKUE JA VALMENNUSRYHMÄ OTTO FAVÉN / PÄIVITETTY 30.1.2015 2015 VALMENNUSSUUNNITELMA 2015 ALLE 18-VUOTIAIDEN MAAJOUKKUE JA VALMENNUSRYHMÄ OTTO FAVÉN / PÄIVITETTY 30.1.2015 Sisällys Alle 18-vuotiaiden maajoukkue... 2 Valmennusjohto... 3 2-maajoukkue... 3 Valmennusryhmä...

Lisätiedot

SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT

SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT SM-KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT Kilpailuiden säännöt All Europe Taekwon-Do Federation Suomen ITF Taekwon-Do ry Kilpa- ja huippu-urheiluvaliokunta Suomen Antidopingtoimikunta Kilpailuiden järjestäjä Suomen ITF

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

EM 2017 projekti Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen

EM 2017 projekti Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen 2014-2018 Alustus Suomen Bridgeliiton junioritoimikunta on tehnyt jo vuosia töitä koululais- ja junioripelaajiemme

Lisätiedot

LAPPEENRANTA GP 28.4.2012. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt

LAPPEENRANTA GP 28.4.2012. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt LAPPEENRANTA GP 28.4.2012 Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt KILPAILUKUTSU: Joulella pisimmälle Lappeenranta GP on Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteistyönä

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma 2016-2018 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta, VAU:n toiminnan tarkoituksena on monipuolisen

Lisätiedot

Puuveneseurojen suunnittelupalaveri Jyväskylässä 11.10.2014

Puuveneseurojen suunnittelupalaveri Jyväskylässä 11.10.2014 Puuveneseurojen suunnittelupalaveri Jyväskylässä 11.10.2014 Osallistujat Seurojen edustajat: Maija Virta (Joutele), Kirsi Hiljanen (Muuramen Urheilijat), Markku Surakka (Muuramen Urheilijat), Hannu Liekola

Lisätiedot

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 Näillä säännöillä määritellään TUL:n kilpailujen järjestämistä,

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS... 3 1.1 HARRASTETOIMINTA... 3 3. JÄSENET... 3 4. NUORISOTOIMINTA... 3 5. AIKUISLIIKUNTA... 4 6. SEURA- JA JÄRJESTÖTOIMINTA...

Lisätiedot

1) seuratkaa LRL:n nettisivuilta/ http://www.lrl.fi/kilpailutoiminta/kilpailukalenteri/ 1.1 Kilpailukalenterista kilpailut, mihin olemme menossa 1.

1) seuratkaa LRL:n nettisivuilta/ http://www.lrl.fi/kilpailutoiminta/kilpailukalenteri/ 1.1 Kilpailukalenterista kilpailut, mihin olemme menossa 1. 2014-2015 1) seuratkaa LRL:n nettisivuilta/ http://www.lrl.fi/kilpailutoiminta/kilpailukalenteri/ 1.1 Kilpailukalenterista kilpailut, mihin olemme menossa 1.2 Tutustu kilpailukutsuun, joka löytyy klikkaamalla

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2011-2012 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Suomen Lions-liiton vuosikokous 2018 Oulu OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot... 4

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2010-2011 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup

KILPAILUKUTSU. Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup KILPAILUKUTSU Ottelun ja liikesarjojen SM-kilpailut 2016 Ottelun Tampere Cup Ottelu Aika: Lauantaina 13.2.2016 Tampere Cup: E, D1, D2, B2, H, S30 SM-sarjat: kadetit C1 sekä junioreiden B1 ja senioreiden

Lisätiedot

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Online-ranki Online-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri

Lisätiedot

Jakelussa mainituille 1728/625/2013. Viite: Valtionavustuslain (688/2001) 9 ja 37

Jakelussa mainituille 1728/625/2013. Viite: Valtionavustuslain (688/2001) 9 ja 37 Pvm 9.9.2013 Jakelussa mainituille Dnro 1728/625/2013 Viite: Valtionavustuslain (688/2001) 9 ja 37 Asia: Ohjeet urheilijoille tarkoitettujen verottomien valtion valmennus- ja harjoitteluapurahojen hakemisesta

Lisätiedot

KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski

KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT. Jyväskylä Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski KOTIMAISET KILPAILUSÄÄNNÖT Jyväskylä 3.11.2018 Jorma Tuomimäki Annmari Viljanmaa Juha Torvikoski Kotimaiset kilpailusäännöt https://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/maastohiihto/tdtoiminta/saannot/ 1.1.9.

Lisätiedot

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hallinto-ohje

SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hallinto-ohje SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY Hallinto-ohje 1 TARKOITUS... 2 2 HALLINTO... 2 2.1 SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY:N KOKOUKSET... 2 2.2 HALLITUS... 2 2.2.1 Tehtävät... 2 2.2.2 Hallituksen järjestäytyminen

Lisätiedot

URHEILIJOIDEN VALINTAPROSESSI- JA PERUSTEET

URHEILIJOIDEN VALINTAPROSESSI- JA PERUSTEET 2017 URHEILIJOIDEN VALINTAPROSESSI- JA PERUSTEET LUONNOS HPY SUOMEN PYÖRÄILYUNIONI RY Radiokatu 20, 00240 Helsinki Sisällys 1 Tausta 2 2 Kohderyhmät 2 3 Dokumentin sisältö 3 4 Kelpoisuusvaatimukset 4 4.1

Lisätiedot

Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014

Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut + 1. Eura Cup 25.10.2014 Kuva: Elina Glad yongtaekwondo.net Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi Yong Taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton

Lisätiedot

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012.

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT. 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus

6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT. 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus 6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus 2. Sisäsoudun kilpailuluokat ja sarjat 2.1. Suomen mestaruus eli SM- kilpailuluokan sarjat 2.2. Finnish Open-

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Harjoitteluanalyysi Robert Ven ja Kasper Hirvilampi Kestävyyslajien miniseminaarit, KIHU, Jyväskylä Ilona Hiltunen

Harjoitteluanalyysi Robert Ven ja Kasper Hirvilampi Kestävyyslajien miniseminaarit, KIHU, Jyväskylä Ilona Hiltunen Harjoitteluanalyysi 2017-2018 Robert Ven ja Kasper Hirvilampi Kestävyyslajien miniseminaarit, KIHU, Jyväskylä 15.10.2018 Ilona Hiltunen Robert Ven 28-vuotias soutaja ja diplomiinsinööri (Aalto-yliopisto)

Lisätiedot

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015

Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Hiihtosuunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Online-ranki Online-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö

Lisätiedot

SM5L Sparring-päivän info

SM5L Sparring-päivän info SM5L Sparring-päivän info 8.9.2018 LIITTOTASON VALMENNUSTOIMINTA: 1) MIEKKAILUN VIIKKO-OHJELMA: KE: Sparring klo 19.00-21.00, Töölön Kisahalli/Helsinki (Andras Tóth) TO: Harjoitus klo 16.00-18.30, HFM-sali/Pasila

Lisätiedot

Takon Soutajat ry Toimintasuunnitelma 2012

Takon Soutajat ry Toimintasuunnitelma 2012 Takon Soutajat ry Toimintasuunnitelma 2012 1 Takon Soutajat ry Toimintasuunnitelma 2012 1.YLEISTÄ...2 2.SEURAN JOHTO...3 3.VALMENNUSTOIMINTA...4 4.JUNIORI- JA NUORISOTOIMINTA...5 5.KALUSTOTOIMINTA...6

Lisätiedot

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen

Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Suomen Lions-liiton vuosikokous 2019 Kalajoki OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot...

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Hämeentie 105 A, FI Helsinki Tel , Fax

ILMOITTAUTUMINEN. Hämeentie 105 A, FI Helsinki Tel , Fax 1 ILMOITTAUTUMINEN 2 Käyttöohje Tempus Kilpailut: Ilmoittava seura Viimeksi päivitetty: 20.11.2018 Taustaa Tempus Tilastot pitää sisällään kaikki viralliset uintitulokset viime vuosilta. Tempus Kilpailut

Lisätiedot

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 2014 PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 ja PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 Edustuspelaajatoimikunnan vetäjä: Marco Willberg, GSM 040 930 6255 Ohjesäännöissä ilmenee pelaajien valintakriteerit eri

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet. Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 12: Kilpailuanalyysi Harjoite 12 A: Kilpailun tavoiteanalyysi Harjoite 12 B: Kilpailussa koettujen tunteiden tarkastelu Harjoite

Lisätiedot

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa

Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa 16.06.2017 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt: Liiton kuripitomääräysten alaisia ovat: - liiton jäsenseurat - jäsenseurojen

Lisätiedot

Kurssihallinta Päätapahtumat ja Jaksot. Pikaohje

Kurssihallinta Päätapahtumat ja Jaksot. Pikaohje Kurssihallinta Päätapahtumat ja Jaksot Pikaohje Pää- ja jaksotapahtumat tapahtumahallinnan etusivulla päätapahtumiksi merkityissä tapahtumissa näkyy P- symboli, jaksotapahtumissa J-symboli Tapahtuman suhde

Lisätiedot

Valintaperiaatteet maratonmelonnan kansainvälisiin kilpailuihin 2013

Valintaperiaatteet maratonmelonnan kansainvälisiin kilpailuihin 2013 Sumen melnta- ja sutuliitt ry 6.2.2013 Valintaperiaatteet maratnmelnnan kansainvälisiin kilpailuihin 2013 Yleiset periaatteet Yleisenä pyrkimyksenä n täyttää kaikki kansainvälisissä kilpailuissa Sumen

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

(5) AGILITYKILPAILUJEN ANOMISOHJE 1 YLEISTÄ

(5) AGILITYKILPAILUJEN ANOMISOHJE 1 YLEISTÄ 1(5) AGILITYKILPAILUJEN ANOMISOHJE 1 YLEISTÄ SAGI myöntää kansalliset agilitykilpailut. SAGI päättää vuosittain SM-kilpailujen ja maajoukkueen karsintakilpailun järjestäjän ja Kennelliitto myöntää SAGIn

Lisätiedot

Puolustusvoimien kilpailutoiminta

Puolustusvoimien kilpailutoiminta Puolustusvoimien kilpailutoiminta Ohje Puolustusvoimien kilpailu- ja valmennustoiminnasta 1. Johdanto 1.1 Kilpaurheilun perusteet Puolustusvoimien kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta tähtää

Lisätiedot

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017. Voimistelu liikuttaa!

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017. Voimistelu liikuttaa! MAAJOUKKUEVALMENNUS TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017 Esim. otsikko JÄRJESTELMÄ Maajoukkuevalmennus on osa liittojohtoista TeamGymin valmennusjärjestelmää Maajoukkuevalmennuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1998 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1998 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2014 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

SM-liiga Nurmijärvi 2012

SM-liiga Nurmijärvi 2012 ITF Taekwon-Do Liitto ry Kauden pääkilpailu SM-liiga Nurmijärvi 2012 1. joulukuuta 2012 Paikka: Maaniitun koulu, Heikkiläntie 27, 01900 Nurmijärvi Aika: Lauantaina 1.12.2012 klo 9.00 18.00 Kenelle: Värivyöt

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

MX KERHOJOUKKUEIDEN SM

MX KERHOJOUKKUEIDEN SM 034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN KILPAILUT... 2 034.1 MÄÄRITELMÄ... 2 034.2 KILPAILIJAT... 2 034.2.1 Kilpailuun ilmoittautuminen ja kilpailuun hyväksyminen... 2 034.2.2 Kilpailijan vaihtaminen... 2 034.2.3

Lisätiedot