HYVÄÄ KEVÄTTÄ 2018 KIVINOKKALAINEN!
|
|
- Auvo Mikkola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(9) Kevätkirje Kivinokkalaiset ry HYVÄÄ KEVÄTTÄ 2018 KIVINOKKALAINEN! Kesäkausi lähestyy ja Kivinokkaan on taas suunnitteilla tapahtumarikas ja mielenkiintoinen kesä! Kevään siivoustalkoissa ja veden avaamisessa oli ennätysmäärä talkooväkeä. Kiitos kaikille osallistujille! Kivinokan vessojen katot kunnostetaan tämän kesän aikana. Urakoitsijat hoitavat remontit ennen kesärauhan alkamista. Pientä harmia tästä voi alkukesän aikana siis tulla, mutta katot on korjattava, ettei vesi sada sisään. Kesätyöntekijänämme aloittaa 28. toukokuuta Jerri Isokääntä. Hän leikkaa yhteisten alueiden nurmikoita, siivoaa vessoja, pitää yllä yleistä siisteyttä ja tekee pientä remonttia yhdistyksen hallinnassa olevissa rakennuksissa. Kesätyöntekijältä voi myös lainata vartiotuvalla olevia yhdistyksen työkaluja omaan pienremonttiin. Kesätyöntekijä on apunamme elokuun puoliväliin saakka. Hänet saa kiinni numerosta kello Uutena avauksena kivinokkalaisilla on mahdollisuus hakea venelaituripaikkaa Lammassaaren puoleiselle rannalle. Ilmoitathan kiinnostuksestasi saaritoimikunnalle kevätkokoukseen mennessä. Kivinokan juhannusjuhlissa meitä viihdyttää tanssiorkesteri Vallilan tango. Ilmoittaudu juhannustalkoisiin osoitteella juhlat@kivinokka.fi tai yhdistyksen Facebook-ryhmässä. Tarjolla on esimerkiksi kahden tunnin buffet-vuoroja ja makkaran grillausta. Talkoolaisille saunaliput juhannuslöylyihin! Saaritoimikunta aloittaa tänä keväänä talkookokeilun, jossa kannustetaan kaikkia kesämajakuntia käyttämään kaksi tuntia yhteisten asioiden hoitoon. Kokeilun taustalla on huoli siitä, ettei talkoisiin löydy riittävästi väkeä. Emme voi jatkaa tällä tavalla, jotakin on tehtävä. Keräämme kesäkauden ajan tietoa siitä, kuinka moni kesämaja osallistui talkoisiin kesän aikana. Lisätietoa kokeilusta kirjeen lopussa. Hyvää ja leppoisaa kesän odotusta ja kesää kaikille, toivottaa Kivinokan saaritoimikunta
2 2(9) Kivinokan tulevaisuus Loppuvuodesta 2017 saatiin mahtavia uutisia. Kivinokan vanhan metsän suojelusta tehtiin päätös syksyllä. Kivinokan vanhan metsän luonnonsuojelualue on osa Luontolahjani satavuotiaalle Suomelle -kampanjaa. Kivinokka merkittiin yleiskaavassa virkistys- ja kesämaja-alueeksi. Kivinokkaa koskevan asemakaavan valmistelu aloitettiin viime vuonna. Saaritoimikunta seuraa tilannetta aktiivisesti ja tiedottaa siitä asian edetessä. Alkuperäinen aikataulu oli, että asemakaavaesitys valmistuisi vuoden 2018 loppuun mennessä. Kivinokan maanvuokrasopimus on katkolla vuonna Vuoden aikana selvittelemme sitä, milloin vuokrasopimusneuvottelut kaupungin kanssa aloitetaan. Saaritoimikunta Pauli Jokinen sekä Laura Palmén jättivät Saaritoimikunnan vuodenvaihteessa. Kiitos molemmille arvokkaasta työstä Kivinokan eteen! Uusi Saaritoimikunta aloitti tammikuussa seuraavalla kokoonpanolla: Anna Kähkönen (pj), Sampsa Jyrkynen (vpj), Salla Brunou (sihteeri), Tuulevi Aaltonen, Kaisa Airo, Sippo Falk, Mika Korkeakoski ja Mari Pajula. Huoltotoimikunnassa toimivat Tuulevi Aaltonen, Sippo Falk, Sampsa Jyrkynen ja Mika Korkeakoski. Kesätapahtumia puolestaan koordinoivat Kaisa Airo ja Mari Pajula. Kevät- ja syyskokoukset Kivinokkalaiset ry:n kokoukset järjestetään tanssilavan edustalla uimarannalla, kevätkokous on 20. toukokuuta kello 15 ja syyskokous sunnuntaina 9. syyskuuta kello 14 alkaen. Mikäli haluat ehdottaa syyskokoukseen käsiteltäväksi toivomaasi asiaa, jätä ehdotus Saaritoimikunnalle kirjallisena kuukautta ennen kokousta. Kutsu kevätkokoukseen löytyy tämän kirjeen lopusta. Maanvuokra ja vastike 2018 Kirjeen mukana on pankkisiirtolomake vuoden 2018 maksuja varten. Kesämajan vuokra on yhteensä 430 (maanvuokra 320 ja hoitovastike 110 ). Laskun eräpäivä on Laskutusasioissa ota tarvittaessa yhteyttä isännöitsijään (yhteystiedot kirjeen lopussa). Viljelypalstan vuokra 2018 Viljelypalstan vuosivuokra on 30. Myös puolikkaita palstoja voi vuokrata hintaan 20. Jos sinulla on palsta ja haluaisit puolikkaan palstan, niin toivomme että hankit siihen itse kaverin. Muistathan, ettei palstaa voi itse siirtää toisen nimiin esimerkiksi kesämajan myynnin yhteydessä. Kaikkien palstaa haluavien pitää ilmoittautua jonoon. Viljelypalstaa pitää viljellä joka vuosi ja palstojen tulee olla viljeltyjä toukokuun loppuun mennessä Helsingin kaupungin ohjeistuksen mukaisesti. Ilmoitathan jos luovut palstasta. Palsta-asioissa ota yhteyttä:
3 3(9) Kesävesi Kesävesi pyritään saamaan auki vappuun mennessä ja suljetaan syys-lokakuun vaihteessa. Avasimme kesäveden 21.4, mutta putkistossa paljastui niin paljon vuotoja, että jouduimme sulkemaan veden uudelleen korjaustöiden ajaksi. Seuraa yhdistyksen verkkosivuja Kerromme siellä, kun vesi saadaan auki ja milloin vesi suljetaan. Tieto löytyy myös Kivinokan ilmoitustaululta. Kiitos kaikille vedenavaustalkoisiin osallistuneille. Tulkaa yhtä sankoin joukoin syksyn vesitalkoisiin! Kesärauha Vietämme kesärauhaa Kesärauhan aikana metelöivä rakentaminen ja esimerkiksi aggregaatin käyttö on kielletty. Muistathan huomioida tämän, kun suunnittelet remonttia tai uuden kesämajan rakentamista. Myös rakennusjätteen poisvienti on hoidettava ennen tai jälkeen kesärauhaa, mielellään niin, etteivät jätteet seiso koko kesää Kivinokassa. Rakentaminen, remontointi ja siisteys Rakentamista koskevia sääntöjä on osin muutettu ja rakennuspiirustuksien tarkistamisesta tulee maksullista. Jos suunnittelet remontointia tai uuden kesämajan rakentamista, lue huolella kevätkirjeen liitteenä oleva tiedote rakennuslupien maksullisesta tarkastamisesta. Kesämajoilla suoritetaan keväällä tarkistuskierros. Kierroksella kiinnitetään huomiota rakennusohjeiden vastaisiin rakennelmiin sekä kesämajan ympäristön siisteyteen. Myös kaupungin virkamies tekee alueella perinteisen tarkastuskierroksen. Rakennusääntöjen vastaiseen toimintaan puututaan huomautuskirjeellä ja purkumääräyksin. Viimesijainen keino on uhkasakko tai vuokrasopimuksen purkaminen, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että kesämajalaisen on vietävä kesämajansa pois Kivinokasta. Kaikilla olisi kyllä paljon mukavampaa, kun sääntöjä noudatettaisiin, eikä huomautuksia tarvitsisi jaella. Jätteiden lajittelu Jätteen lajitteluohjeet löytyvät jätepisteen vierestä. Viethän rakennusjätteet ja ongelmajätteet (kyllästetyt laudat, rikkinäiset kaasupullot ja jääkaapit, akut yms.) Sortti-asemille. Ne otetaan siellä vastaan ilmaiseksi. Kivinokan roskiksessa rakennus- ja ongelmajätteet aiheuttavat huomattavia lisäkustannuksia ja painetta kesämajavuokrien korotukseen. Yhdistyksen roskalaatikot on tarkoitettu vain talousjätteille. Roska-astioiden ulkopuolelle ei saa jättää roskia tai huonekaluja. Sellaiset jätteet, jotka eivät mahdu roska-astian suuaukosta sisään, on vietävä itse pois. Autoilu ja puomi Kaupunki on päättänyt, että Kivinokan puomi pidetään auki. Tämä ei tarkoita sitä, että autoilu alueella olisi kaikin muodoin sallittua. Vältetään autoilua, jotta meidän kaikkien on turvallista liikkua ja saamme nauttia luonnon rauhasta. Ennen ja jälkeen kesärauhan voit ajaa huoltoajoa kesämajallesi, mutta auto on vietävä välittömästi parkkipaikalle, kun painavat taakat on viety kesämajalle. Parkkeerausta valvoo kaupunki ja ensimmäiset sakot on jo Kivinokassa tälle keväälle jaettu
4 4(9) Tulisiko Kivinokkalaiset ry:n ottaa JHL:n kesämajalaiset jäseniksi? JHL:n kesämajalaisten liittyminen Kivinokkalaiset ry:n jäseniksi on puhuttanut kevään aikana. JHL:n kesämajalaiset päättivät selvällä äänten enemmistöllä kevätkokouksessaan 22.4., että he haluavat liittyä Kivinokkalaiset ry:n jäseniksi. Päätös vaatii vielä JHL:n Helsingin yhteisjärjestön edustajiston päätöksen asiassa. Kevätkokouksessamme päätämme yhdessä siitä, mitä mieltä Kivinokkalaiset ry on tästä. Jatkammeko yhteistä matkaa 560 kesämajan vaiko entisen 380 kesämajan joukolla? Asia esitellään tarkemmin kevätkokouksessamme. Tule Kivinokkalaiset ry:n kevätkokoukseen tanssilavalle kello 15 kokoukseen kertomaan oma mielipiteesi! Jättipalsamit Haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu jättipalsami on levinnyt Kivinokkaan. Toivomme mahdollisimman monen kesämajalaisen osallistuvan kasvien poistamiseen. Jättipalsamikasvustot on helppo hävittää; kasvit irtoavat helposti maasta yksitellen kitkemällä. Jos kasvit poistetaan viimeistään kukinta-aikana ennen siementen kypsymistä eikä siementäviä yksilöitä päästetä syntymään, häviää kasvi paikalta hyvinkin nopeasti. Laita kasvit jätesäkkiin ja kuskaa pussi parkkipaikalle. Laitamme parkkipaikalle erikseen rajatun alueen, jonne säkit kerätään ja Stara kuskaa ne tuhottavaksi. Myös esimerkiksi japanintatar ja kurtturuusu luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi. Löydät lisätietoa ja vieraslajien kitkemisohjeet osoitteesta Venepoletit ja hylättyjen veneiden kohtalo Veneiden säilytyksestä Kivinokan rannalla peritään 30 euron maksu / vene / vuosi. Veneissä on oltava näkyvällä paikalla poletit ja ne on käännettävä oikein päin mennessä. Poletteja saat Saaritoimikunnalta. Veneet, joita ei ole käännetty tai joista on poletti maksamatta, tulkitaan hylätyiksi veneiksi. Yhdistys vie ne pois Kivinokasta tai huutokauppaa eteen päin. Laituripaikka Kivinokkaan? Kivinokkalaiset on hakenut laituripaikkaa Lammassaaren puoleiselle rannalle. Haluaisitko sinä laituripaikan veneellesi? Tarjolla on kymmenen venepaikkaa. Venepaikan hinta on 100 euroa vuosi. Sopimus venepaikasta on voimassa toistaiseksi. Laituripaikan saajan on osallistuttava laiturin kunnostukseen ja ylläpitoon keväisin ja syksyisin. Laituriin saavat venepaikan vain Kivinokkalaiset ry:n varsinaiset jäsenet. Ilmoita kiinnostuksestasi saaritoimikunnalle kevätkokoukseen mennessä osoitteella saaritoimikunta@kivinokka.fi Kauden tapahtumat Liitteenä olevasta tapahtumakalenterista näet kauden 2018 ajaksi suunniteltuja tapahtumia. Ne ovat kaikille avoimia ja järjestetään talkoovoimin. Kivinokan ilmoitustaululta, nettisivuilta, FBsivulta sekä Saaritoimikunnalta saa lisätietoa tapahtumista. Myös uudet ideat tapahtumista ja toiminnasta ovat tervetulleita! Tapahtumiin liittyen ota yhteyttä sähköpostitse juhlat@kivinokka.fi.
5 5(9) Kivinokan isännöinti Kivinokan isännöintiä hoitaa isännöitsijä Rva K. A. Koskisen Tili- ja toimistopalvelu Oy. Isännöitsijä hoitaa muun muassa kesämajakaupat ja rekisteröinnit. Muista ilmoittaa myös osoitteenmuutokset hänelle. Tiedottaminen Ajantasaiset tiedotteet löydät aina yhdistyksen verkkosivuilta Facebook-ryhmä: Vartiotuvan ilmoitustaululta löydät tietoa Kivinokkalaisten tapahtumista ja toiminnasta. Haluaisitko saada pari-kolme kertaa vuodessa sähköpostiisi Kivinokkalaiset ry:n uutiskirjeen? Ilmoittaudu uutiskirjeen tilaajaksi osoitteella Yhteystiedot: Huolto (vesiputkisto, kaatuneet puut, yms.): puh Viljelypalstat: Marja Sylman, Juhliin ja tapahtumiin liittyvät asiat: Yleiset asiat: puh Kesätyöntekijä, puh: Isännöinti: Rva K. A. Koskisen tili- ja toimistopalvelu OY, Töölönkatu 27 A, 4. krs, Helsinki Puh (jätä viesti), mökkikauppat puh , Kesätapahtumat Kivinokassa 2018 Kivinokan kesätapahtumien lista täydentyy pitkin kevättä. Tässä alustavat päivämäärät ja tapahtumat. Haluatko sinä järjestää kesätapahtuman Kivinokassa? Ota yhteyttä: juhlat(at)kivinokka.fi 6.5. kello Viljelypalstalaisten talkoot kello Kivinokkalaiset ry:n kevätkokous 7.6. Ympäristötaidenäyttelyn avajaiset kello Kivinokan avoimet ovet Kivinokan ukulele-workshop kello Juhannusjuhla kello Kivinokan rapuhipat Kivinokan olympialaiset kello Lepakkoretki, HELSY Kivinokan kirja- ja makkaratapahtuma KinoKivinokka kello Lavatanssit. Kesäkauden päättäjäiset. Lisäksi Eino Leino päivään liittyvä monologiesitys viikolla 28, päivä varmistuu myöhemmin. Eino Leinon eksät enemmän ja vähemmän muusina. Ohjaus Seppo Honkonen, näyttämöllä Pinja Hahtola.
6 6(9) Talkookokeilu 2018 Saaritoimikunnassa on jo vuosia keskusteltu siitä, miten yhteiset asiat saadaan hoidettua, kun talkoolaisten määrä Kivinokassa vähenee vuosi vuodelta. Yhä pienempi joukko hoitaa yhteisiä asioita. Esimerkiksi viime vuonna vesipistetalkoisiin saapui vain neljä talkoolaista, vaikka vesipisteitä on Kivinokassa lähes 160 ja kesämajoja 380. Miten saamme pidettyä huolta vesipisteistä, järjestettyä yhteisiä kesätapahtumia tai huolehdittua ympäristöstämme, jos paikalle saapuu vain kourallinen väkeä? Syyskokouksessa keskusteltiin alustavasti siitä, että Kivinokassakin otettaisiin käytännöksi monen venekerhon ja siirtolapuutarhan malli, jossa jokaisella kesämajalla on kahden tunnin talkoovelvoite. Saaritoimikunta on päättänyt aloittaa tänä vuonna kokeilun, jossa mallia testataan Kivinokassa. Vuoden 2018 aikana kesämajalaiset tekevät kahden tunnin talkoorupeaman ja ilmoittavat työstään täyttämällä talkoolipukkeen. Liput palautetaan Kivinokassa olevaan postilaatikkoon. Ilmoituksen talkootyöstään voi tehdä myös sähköpostilla: Syyskokouksessa käymme sitten yhdessä läpi tilanteen: kuinka moni teki talkoita. Kokouksessa keskustelemme myös siitä, mitä tilanteelle tulisi tehdä. Miten palkitsemme talkoilijota? Perimmekö niiltä kesämajakunnilta, jotka yhteisiin töihin eivät osallistuneet, talkoomaksun vuonna 2019? Talkootyöstä vapautetaan kaikki yli 65-vuotiaat sekä ne kesämajalaiset, joilla on todistettavasti sellainen sairaus, joka estää kaikenlaisen talkootyön. Talkoilu on tietysti sallittua myös yli 65- vuotiaille, tervetuloa joukkoon oman kunnon mukaisesti. Millaisia talkoohommia olisi Kivinokassa on tarjolla? Listasimme alustavaa listaa kaikista niistä yhteisistä askareista, jossa kahden tunnin talkoovelvoitteen voi käydä tekemässä. Velvoite on siis kaksi tuntia per kesämaja, ei kesämajalainen. Talkoolista Kesäveden avaaminen Syksyn vedensulkutalkoot Kevään siivoustalkoot Kesäkukkien istutustalkoot Kesäkukkien poissiivous Tanssilavan laittaminen kesäkuntoon Tanssilavan ja penkkien sekä pöytien siivous talvikuntoon Palstavastaavana toimiminen. Studion ja vartiotuvan siivous talvikuntoon Yhdistyksen kokouksissa puheenjohtajana, sihteerinä tai muissa järjestelyissä toimiminen. Kahvinkeitto tai makkaran paisto yhdistyksen buffetissa Balsami- ja kurtturuusutalkoot
7 7(9) Mökkiolympialaisten, Runopäivän tai muun yhteisen tapahtuman järjestelyihin osallistuminen Vesipisteiden korjaus ja huoltotyöt Roskapisteen siivous Yhteisten rakennusten (tanssilava, vessat, studio, roska-aitaus) maalaus tai maalinrapsutustalkoot. Kokkotalkoot Studion siivous, astioiden tiskaus ja grillien putsaus juhannus- ja muiden juhlien jälkeen Osallistuminen studion tai vahtituvan siivoustalkoisiin keväällä Rannalle hylättyjen veneiden kartoitus ja poisvienti Koristelutalkoot juhlia varten EA-vastaavana toimiminen Pullojen ja tölkkien kuskaus kierrätykseen Järjestysmiehenä toimiminen Rannan siivous juhlien jälkeen Voit esittää myös itse tärkeitä talkoilukohteita! Talkookortti MAJA nro Talkootyön kohde 2 H: ( vesitalkoot, juhannuksen buffetti, roska-alueen siivous yms.) Talkootyön tekijä: Kiitos kun talkoilit!
8 8(9) Rakennuspiirustuksien tarkastaminen muuttui maksulliseksi Vuoden 2018 alusta kesämajalaisilta peritään rakennuspiirustusten tarkastusmaksu uuden mökin rakentamisen yhteydessä. Aiemmin kivinokkalaiset arkkitehdit ovat hoitaneet tarkastukset ilmaiseksi talkootyönä, mutta nykyisen korjaustahdin vuoksi tarkastuksia ei enää pystytä talkoilla hoitamaan. Jatkossa työ joudutaan ostamaan ulkopuoliselta ammattilaiselta. Kiitos ja kumarrus niille kivinokkalaisille arkkitehdeille, jotka ovat uhranneet vapaa-aikaansa yhteiseen hyvään ja hoitaneet vuosien ajan talkoilla tarkastukset! Helsingin kaupunki on velvoittanut Kivinokkalaiset ry:n huolehtimaan, että yhdistyksen vuokraalueella olevat ja sinne rakennettavat kesämajat ovat kaupungin laatiman tyyppipiirustuksen ja rakentamisohjeen mukaisia. Yhdistys tekee vuosittain tarkastuksen alueella, ja tarkastuksiin osallistuu myös kaupungin edustajia. Vuoden 2018 alusta uuden mökin rakentaja lähettää rakennuspiirustukset saaritoimikunnalle osoitteella Tarkastusmaksu maksetaan Kivinokkalaiset ry:lle, joka tilittää sen tarkastuksen suorittajalle. Vuonna 2018 kesämajojen rakennuspiirustukset tarkastaa ja hyväksyy arkkitehti Esko Kaasinen. Rakentamisluvan saa vasta kun maksu on suoritettu, ja tarkastaja on todennut piirustuksien vastaavan Helsingin kaupungin laatimia Kivinokan tyyppipiirustuksia ja niihin sisältyviä ohjeita. Jos kesämajalainen haluaa siirtää mökin paikkaa entisestä, peritään korotettu maksu. Lisäksi mökin siirtoon tarvitaan kirjallinen suostumus lähimpien naapurimökkien omistajilta. Kaikki hyväksytyt muutokset kirjataan Kivinokkalaiset ry:n mökkikirjanpitoon. Jos kesämaja rakennetaan ja/tai siirretään ilman lupaa, kesämajan omistaja joutuu purkamaan ja/tai siirtämään kesämajansa omalla kustannuksellaan. Remontoinnin yhteydessä lupamaksua ei peritä, jos rakenteita ei muuteta. Uuden terassin tai varaston rakentamisen yhteydessä piirustukset on kuitenkin lähetettävä saaritoimikunnan hyväksyttäväksi. Majan yhteyteen voi rakentaa 7 m2:n terassin, jonka tulee olla joko kiinni majassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Vuokrasopimuksemme mukaan majalaisen vuokraoikeus kohdistuu kesämajan alla olevaan maahan, mutta ei sen ympäristöön. Kaikki muu alue on Helsingin kaupungin virkistysaluetta eikä majalaisella ole rakennusoikeutta virkistysalueelle. Kaiteen saa rakentaa ainoastaan, mikäli on putoamisvaara. Kaide on etukäteen hyväksytettävä saaritoimikunnalla. Töitä ei voi aloittaa ennen kuin lupa on saatu. Näkösuojien, katosten yms. rakentaminen ei ole sallittua. Jos kesämajalainen maalaa kesämajansa uudelleen eri värillä kuin majan aiempi väritys tai ohjeissa määritellyt sävyt, värin vaihtamiseen on haettava lupa saaritoimikunnalta. Tarkastusmaksut vuonna 2018 Uusi kesämaja ALV 24 % Uusi kesämaja ja majan siirto ALV 24 %
9 9(9) KUTSU KIVINOKKALAISET RY:N KEVÄTKOKOUKSEEN Tervetuloa Kivinokkalaiset ry:n kevätkokoukseen sunnuntaina kello 15 alkaen. Kokous pidetään Kivinokan uimarannalla, tanssilavalla. Jäsenyyksien tarkistukset aloitetaan kello Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, kuten tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2017 sekä hallistuksen vastuuvapauden myöntäminen. Lisäksi käsitellään sääntömuutosesitykset, joissa esitetään mahdollisuutta osallistua kokouksiin valtakirjalla. Lisäksi kokouksessa päätetään siitä, aloitetaanko ry:n JHL:n Kivinokan kesämajalaisten kanssa neuvottelut siitä, että he liittyvät Kivinokkalaiset ry:n jäseniksi ja Kivinokkalaiset ry ottaa tulevaisuudessa hallintaansa ja vastuulleen myös JHL:n kesämaja-alueen vuokrasopimuksen. ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen, puheenjohtaja Anna Kähkönen 2. Esityslistan hyväksyminen 3. Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle: - puheenjohtaja - sihteeri - ääntenlaskijat - pöytäkirjantarkistajat 4. Toimintakertomus vuodelta 2017, Sampsa Jyrkynen 5. Tilinpäätös vuodelta 2017, isännöitsijä Kaisa Koskinen 6. Tilintarkastuskertomus 7. Hallituksen vastuuvapauden myöntäminen 8. Sääntömuutokset 9. JHL:n kesämajalaisten liittyminen Kivinokkalaiset ry:n jäseneksi 10. Muut Saaritoimikunnalle kuukautta ennen kokousta kirjallisesti jätetyt esitykset 11. Kokouksen päättäminen TERVETULOA!
Kevätkirje 2015. Kivinokkalaiset ry.
Kevätkirje 2015 Kivinokkalaiset ry. Mukavaa alkavaa kesämajakautta 2015 Kevät on jälleen saapunut ja mökkeilykausi lähestyy. Moni on hienosti huolehtinut kesämajansa kunnosta ja viihtynyt Kivinokassa talvellakin.
Kivinokkalaiset ry OHJEITA KESÄMAJAN OMISTAJILLE
Kivinokkalaiset ry OHJEITA KESÄMAJAN OMISTAJILLE 1. YLEISTÄ Mikä on Kivinokka Kivinokka (Stenudden) on luonto- ja vapaa-ajanviettoalue Helsingin Herttoniemessä, sen luoteiskulmassa työntyen Vanhankaupungiselälle.
Kivinokkalaiset ry OHJEITA KESÄMAJAN OMISTAJILLE
Kivinokkalaiset ry OHJEITA KESÄMAJAN OMISTAJILLE 1. YLEISTÄ Mikä on Kivinokka Kivinokka (Stenudden) on luonto- ja vapaa-ajanviettoalue Helsingin Herttoniemessä, sen luoteiskulmassa työntyen Vanhankaupungiselälle.
Leikkimökki, kasvihuone tai grillikatos sekä isommat toimenpiteet 50 euroa
Rakentamisesta Herttoniemen siirtolapuutarhassa 2019 Yhdistyksen suostumuksen hakeminen Herttoniemen siirtolapuutarhaa koskevat rakentamisen määräykset ja ohjeet tulevat Helsingin kaupungilta. Mökkiläisen
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA
TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.
MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan
EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY
1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja
KIRKKONEUVOSTON KOKOUS
Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 16:40 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen
Sääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/11
Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/11 Tervehdys ystävät! Tänä talvena on pakkanen paukkunut ja villasukille on ollut käyttöä. Hyinen viima puhaltaa tämän tästä pohjoisesta. Leudompia säitä leppoisine tuulineen
KIRKKONEUVOSTON KOKOUS
Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (6) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen varapuheenjohtaja
ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016
8.4.2016 Aika: 15.4.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Kunnonpaikka: Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri Hentunen,
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkulta Residence Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkulta Residence osakkeenomistajat
POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE
POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)
KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen
Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.
1 (6) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja
TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN!
KOKOUSKUTSU 28.3.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! Aika: 19.4.2008 klo 11.00 Paikka: Holiday Club Tampereen Kylpylä Sarka-kokoustila Lapinniemenranta 12, Tampere Valtakirjojen tarkastus
PERUSPARANNUSHANKKEEN ESITTELYTILAISUUS NSPY RY
PERUSPARANNUSHANKKEEN ESITTELYTILAISUUS 9.6.2014 1 PERUSPARANNUSHANKE Tarkoittaa yhdistyksen alueen Kesävesijohdon Katujen Katuvalaistuksen Uusimista / Saneeraamista Sähköverkon 2 ESITYKSEN SISÄLTÖ Hankkeen
Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry
Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Pöytäkirja Sääntömääräinen kevätkokous Aika: 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: Tampereen yliopisto, C-siipi, ryhmätyötila 1 Läsnäolijat: Aino Haaranen
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Pykälä Käsiteltävä asia Sivu
1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen
Ulkoile Osallistu Vaikuta
Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen - valitaan puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjan tarkastajaa, 4 ääntenlaskijaa 3. Virallisten kokousedustajien toteaminen 4. Kokouksen laillisuuden
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkultaranta Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultarannan osakkeenomistajat kutsutaan
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15
Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/10
Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/10 Tervehdys Länsituulen jäsenet Me olemme kaikki saaneet yhtä hienon syntymälahjan: Suomen monipuolinen luonto vuodenaikoineen värittää, elävöittää ja rytmittää elämäämme
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS
Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous)
Osuuskunnan kokous Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous) Sunnuntaina 15.04.2018 klo 15.00- Kyläsaaren Kylätalolla, Mörtintie 9. Esitys_v3 1 Asialista 1. Kokouksen avaus.
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous
Käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat.
YHTIÖKOKOUSKUTSU Katin Golf Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 27.4.2018 klo 10:00 alkaen Holiday Club Katinkullassa, osoitteessa Katinkullantie 15,
SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014
SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.7.2009 ja 14.10.2009 (1 ja 5 ) SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja toiminta-alue Yhdistyksen
Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti
MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemen osakkeenomistajat
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkultaranta Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultaranta osakkeenomistajat
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharju Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharjun
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.
Katinkullan Pallohalli Oy Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Katinkullan Pallohalli Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa
1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharjun osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,
Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136
1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna
Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.
1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemen
15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.
PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen
5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo
KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius
KOKOUSKÄYTÄNNÖT Kokous kokouksissa keskustellaan yhteisistä asioista ja tehdään niistä päätöksiä päätökset pannaan toimeen kokouksen jälkeen ja päätösten toimeenpanoa seurataan vapaus kokoontua, yhdistymisvapaus
Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.
Oulun ylioppilaskamerat ry Yhdistyksen syyskokous 4/2011 Pöytäkirja Aika: ke 30.11.2011 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu
Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Tähti 1 Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Tähti 1 osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 3.5.2018 kello 15.00, Original
Poissa: Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja. Puheenjohtaja avaa kokouksen kello 16.35. Todettiin läsnäolijat.
PÖYTÄKIRJA 3 (1/6) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 18.1.2011 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Piirainen Maria varapuheenjohtaja Holopainen Tiina
Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
Pöytäkirja 3 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 3/2013 Aika: kello 16.00 Paikka: Läsnä: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarila, Lappeenranta Eskelinen Patrik, puheenjohtaja Borgström Toni, varapuheenjohtaja Huhtiranta
PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.
PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkultaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultaniemen osakkeenomistajat kutsutaan
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
19.8.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 16.18. Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.
PÖYTÄKIRJA 12 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2010 Aika: 17.8.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja läsnä
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle tilintarkastuskertomus ja talousarvio
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Laavutieva c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä
KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle tilintarkastuskertomus ja talousarvio
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Laavutieva c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
Pöytäkirja 1 1 (5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2013 Aika: noin kello 16.30 Paikka: Läsnä: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarila, Lappeenranta Eskelinen Patrik, puheenjohtaja Borgström Toni Huhtiranta
Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki
Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden
Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli
Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI Sokos Hotel Vaakuna Porrassalmenkatu 9, 50100 Mikkeli 21. - 22.4.2018 OHJELMA Lauantai 21.4. 11.30 Tervetuliaislounas 12.30 Koulutus sukupuolen ja seksuaalisuuden
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 10.5.2017 kello
Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 3.5.2018 kello
ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA
sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen
Kokoustyypit. Timo Reko
Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa
Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo
YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 8.4.2017 Klo 18:00 Paikka Luomannotko 2 saunatila. 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valittaneen kokoukselle puheenjohtajaksi Mikko Lang sihteeriksi
PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)
PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti
MAJA- KANSIO. Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille
MAJA- KANSIO Ohjeita Pyhäjärven reserviupseerien majan vieraille SIJAINTI Linkki Google Maps palveluun: https://goo.gl/maps/gvyk9nvxuqm2 Linkki Kansalaisen karttapaikkapalveluun: http://bit.ly/2cjallm
Nikkanen Rilla edustajiston pj poissa Paakki Mika edustajiston vpj poissa Kauppinen Susanna pääsihteeri läsnä
PÖYTÄKIRJA 16 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA 16/2010 Aika: 2.11.2010 kello 12.00 Paikka: Neuvotteluhuone Saimia, Kimpisen kampus, Lappeenranta Kutsutut: Räsänen Joona puheenjohtaja läsnä Oksanen Riku varapuheenjohtaja
13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen
ESITYSLISTA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 13.9..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1010 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki EPJ 2 Eetu Salminen EVPJ 3 Salla Korhonen este
Aika: Keskiviikko kello 17:00 Paikka: LOAS Kotaniemen kerhotilat, Tervahaudankatu 1
Pöytäkirja 1(2) Kevätkokous Aika: Keskiviikko 29.3.2006 kello 17:00 Paikka: LOAS Kotaniemen kerhotilat, Tervahaudankatu 1 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Perttu Piironen avasi kokouksen klo 17:39. 2.
Liittokokous Kokkola
Liittokokous 23.11.2018 Kokkola Tapahtuman aikataulu klo 13.00 SuLVI-Info, Kokkolan kaupungintalon valtuustosali klo 14.00-16.00 Liittokokous, Kokkolan kaupungintalon valtuustosali klo 15.00 Majoittuminen
Varsinainen liittokokous alkaa
KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 17.6.2017 Paikka Valkea talo, Ilkantie 4 00400 Helsinki Lounas klo 12.00 13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen
RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 18.9. 2013 Kirkkovaltuusto 4/2013 47-58/2013
KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika 18.9.2013 klo 18.05-19.05 Paikka Seurakuntakeskus Leipomo (Vanhatie 7, 21290 RUSKO) Kirkkovaltuusto 2011-2014: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja Tuominen Mauri varapuheenjohtaja
Onnistuneet talkoot. Asukastoimikuntien 11.3.2011 pidetyn seminaariin osallistuneiden asukkaiden ryhmätöissä kehitetyt ideat ja ehdotukset
1 Asukastoimikuntien 11.3.2011 pidetyn seminaariin osallistuneiden asukkaiden ryhmätöissä kehitetyt ideat ja ehdotukset RYHMÄTÖIDEN OTSIKOT Mitä talkoilla voi tehdä? Talkoiden suunnittelu, valmistelu ja
ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA
sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
Varsinainen liittokokous alkaa
KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen
ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA
sivu 1 Herättäjä-Yhdistys ry:n paikallisosaston vuosikokous ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokouksen paikka ja aika: Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen
Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous. Tiistaina 22.3 klo 18 Klaukkalan yläaste
Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous Tiistaina 22.3 klo 18 Klaukkalan yläaste 1) KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen jäsen Antti Ainasoja avasi kokouksen klo 18.04 2) KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 27.4.2019 kello 9.30 kahvitarjoilu ja valtakirjojen tarkastus, liittokokous alkaen kello 10.45, lounastauko kello 13.00 14.00, tarpeen
Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018
Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Aika: 10.12.2018 klo 15:15 Paikka: Kokous- ja saunatila Suvas, Suvantokatu 6, Joensuu 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 15.15. 2 Ääntenlaskijoiden
Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.
PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Pöytäkirja Kampusvaliokunnan kokous 4/2018 Aika: 23.4.2018 klo 16:00 Paikka: A130 Savonlinnan kampuksella Läsnä: Heikki Räihä Laura Kupiainen Tiia Raki Akseli Hakkarainen