1. Vankeus on vapauden menetys muut asiat kuten muillakin!
|
|
- Antero Majanlahti
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Manifestissa nostetaan esille keskeisiä vankien syrjäytymistä ja köyhyyttä lisääviä epäkohtia ja mitä näille ongelmille voitaisiin tehdä. Asiat manifestiin on koottu asiantuntijatyönä sekä vankien kuulemisen kautta. Manifesti on keskustelualoite, jonka tehtävä on haastaa ja herättää kysymyksiä. 1. Vankeus on vapauden menetys muut asiat kuten muillakin! Lain mukaan vankeusrangaistus merkitsee vapauden menetystä. Muiden asioiden tulisi olla kuten muillakin kansalaisilla. Vankilassa on tarjolla mielekästä ja tarpeenmukaista työtä, koulutusta ja kuntoutusta, mikä helpottaa vapautumisen jälkeistä elämää. Yhteydenpito viranomaisiin ja läheisiin on sujuvaa: sähköpostin ja netin käyttöön on oikeus ainakin valvotusti ja paremmat mahdollisuudet puhelimen käyttöön. Verkkoasiointi on mahdollistettu esimerkiksi pankkiasioiden hoitamiseen ja asuntohakemuksen jättämiseen. Vankilassa tehtävä työ on normaalia palkkatyötä ja lisäksi on kuntouttavaa työtä. Vankilan ulkopuolella olemassa olevia palveluja hyödynnetään vankiloissa ja saadaan sinne parasta mahdollista asiantuntemusta esimerkiksi oppimisvaikeuksista, päihdeongelmista ja sairauksista tai vanhemmuuden tukemisesta. 2. Tieto kulkee vankilassa. Vankeja ei riittävästi kuulla heidän kuntoutukseensa liittyvissä asioissa. Vangit eivät saa riittävästi luotettavaa ja ajantasaista tietoa esimerkiksi rangaistusajan suunnitelman päivittämiseksi. Perheet eivät saa riittävästi tietoa vankiloiden käytännöistä. Tämä on maali Vankiloiden viestintä on ajanmukaistettu. Virkamiehet ovat tietoisia tiedottamisvelvollisuudestaan. Perheille on tarjolla ajantasaista tietoa vankiloiden käytännöistä ja heitä informoidaan aktiivisesti.
2 3. Vapauttamissuunnitelma kaikille vankilasta vapautuville. Kuntoutusjatkumot jatkokuntoutusta tarvitseville. Vuonna 2010 rangaistuksesta vapautuneista 40 % vapautui edelleen ilman, että heidän vapautumisen jälkeistä aikaansa oli juuri mitenkään suunniteltu. Vankeuslakia ei siten noudateta. Tilanne, jossa vapautunut seisoo asunnottomana vankilan portilla kädessä muovikassi ja 50 euroa, on edelleen todellisuutta. Vankilassa aloitettu kuntoutus ei myöskään aina jatku vapaudessa joko sen takia, että suunnitelmaa ei ole tehty vankilassa tai kunta ei ryhdy maksajaksi. Vanki saa tarvitsemansa palvelut ja etuudet sekä tukiverkoston, jossa viranomaiset järjestöillä täydennettynä toimivat yhdessä vapautuvan ja hänen läheistensä kanssa. Lain vaatima vapauttamissuunnitelma tehdään kaikille vangeille. Vankilassa aloitettu kuntoutus jatkuu vapautumisen jälkeen. Suuremmilla paikkakunnilla viranomaiset muodostavat yhteistyöryhmän, jossa tavoitteena on vapautuvan asumisen, toimeentulon ja koulutuksen tai työelämään pääsyn varmistaminen. 4. Vankiloihin tarpeenmukaista ja oikea-aikaista päihdekuntoutusta. Korvaushoidon arviointeja ja hoidon aloituksia on tehtävä vankiloissa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen mukaisesti. Suurimmalla osalla vangeista on jokin päihdehäiriö. Silti vuonna 2010 vain 401 vankia osallistui päihdekuntoutusohjelmiin. Vankiloissa ei tehdä korvaushoidon arviointeja eikä aloiteta korvaushoitoja. Päihdekuntoutus on päihdehuoltolain mukaisesti tarpeenmukaista ja oikea-aikaista. Päihdekuntoutuksessa käytetään myös vankeinhoidon ulkopuolista asiantuntemusta joko siten, että vangit käyvät päihdekuntoutuksen toimipaikoissa (esimerkiksi A- klinikka) tai toimipaikkojen työntekijät tulevat vankiloihin. Vanki pääsee tarvittaessa päihdekuntoutukseen vankeinhoidon ulkopuoliseen laitokseen. Korvaushoidon arviointeja ja aloituksia tehdään vankiloissa.* 5. Vangeille kuuluu samantasoinen terveydenhoito kuin muillekin kansalaisille. Vankien terveydenhuolto on erillään muun yhteiskunnan terveydenhuollosta eikä se pysty aina vastaamaan vankien moninaisiin tarpeisiin. Vankien terveydenhuolto on osa julkista terveydenhuoltoa Maailman terveysjärjestön (WHO) suositusten mukaisesti.
3 6. Työkykyarvio jo vankeusaikana. Moni vanki on vajaakuntoinen. Vankiloissa ei tehdä riittävää ja oikeanlaista työkyvyn arviointia. Tästä syystä vajaakuntoiset vangit eivät pääse työkyvyttömyyseläkkeelle. Myös kuntoutuksesta hyötyvät jäävät ilman tarpeenmukaista kuntoutusta. Tuoreimman terveystutkimuksen mukaan lähes puolella vangeista työkyvyn on arvioitu alentuneen joko kokonaan tai osittain. Vankeusaikana selvitetään vangin työ- ja toimintakyky ja kuntoutusmahdollisuudet. Vankeinhoito järjestää tarvittavat arviointipalvelut hyödyntäen siviiliyhteiskunnan asiantuntijapalveluja. Vankeinhoidon sisällä tehtäviä arviointeja kehitetään ja sovitetaan yhteen niin, että ne tukevat ulkopuolista arviointia. Yhteistyötä tehdään vankeinhoitoviranomaisten, Kansaneläkelaitoksen, työvoimaviranomaisten ja terveydenhuollon välillä. Työkyvyttömät pääsevät eläkkeelle ja kuntoutettavat kuntoutukseen. 7. Vangeille työtä, toimintaa ja palkkaa. Vankien palkat ovat jääneet jälkeen yleisestä kustannustasosta. Vanki ei aina selviä toimintarahallaan tai vankipalkallaan kaikista kohtuullisista kustannuksistaan. Kaikille halukkaille tulee tarjota työtä. Vankien laitostyöstä tulee maksaa käypä palkka. Vankipalkat ja toimintarahat on uudistettu niin, että toimeentulo on kohtuullinen ja vanki voi esimerkiksi lyhentää velkojaan. Vankiloissa järjestettävä työtoiminta ja muu toiminta vastaa vankien kykyjä ja tarpeita ja on aina mielekästä. 8. Sosiaaliturvaetuudet yhdenvertaisiksi ja kannustaviksi. Missä nyt ollaan? Suurin osa sosiaalietuuksista lakkaa vankeusaikana. Lakkaamisen ajankohta vaihtelee heti vankeusrangaistuksen alusta seitsemännen kuukauden alkuun. Monien vankien ja heidän perheidensä taloudellinen ahdinko syvenee. Sosiaaliturvan karenssit ja omavastuut (sairauspäiväraha, työttömyysturva) vapautumisen jälkeen pahentavat syrjäytymistä ja lisäävät toimeentulotuen tarvetta, Sosiaaliturvaetuudet jatkuvat vankeudessa yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti, jollei ole erityistä syytä olla maksamatta niitä. Karenssit ja omavastuut kuluvat vankeusaikana. 9. Vankien velkojen hoitamiseksi saatava toimiva menettely. Käytännössä vangilla ei juuri ole mahdollisuutta hoitaa velkojaan rangaistuksen aikana. On myös liian yleistä, että vanki tai juuri vapautunut ei pääse kunnallisen velkaneuvonnan palveluihin. Hän ajautuu usein harmaan talouden piiriin.
4 On luotu toimiva menettely vankien velkojen hoitamiseksi. Vangilla tulisi olla oikeus saada tehdä rangaistusaikana aina työtä, jonka palkalla hän voi jo rangaistusaikana suorittaa velkojaan. Vankien velkaneuvonta toimii. Rikosperusteisten velkojen yleinen vanhentumisaika on muutettu 20 vuodesta 15 vuoteen kuten muillakin veloilla. 10. Vankien palvelujen järjestämis- ja kustannusvastuu kuntoon. Valtion ja kuntien välillä on erimielisyyttä, kumpi maksaa vangille kuuluvat palvelut. Erimielisyyttä on monista asioista kuten vankien perusopetuksen, kuntoutuksen tai siviilivaatteiden maksamisesta. Vanki voi esimerkiksi jäädä ilman perusopetusta, johon hänellä on perustuslain mukaan oikeus. Tämä on kohtuuton lisärangaistus erityisesti nuorilla. Valtio ja kunnat ovat sopineet palvelujen järjestämis- ja kustannusvastuunsa siten, että se toimii käytännössä. 11. Naisvankien erilainen tilanne huomioitava kuntoutuksessa. Naisia on jo yli 7 % vangeista, mutta heidän kuntoutustarpeisiinsa vastataan huonosti. Suurin osa naisista on joutunut seksuaalisen tai muun pahoinpitelyn uhreiksi. Vakava masennus on todettu tutkimuksissa noin kolmanneksella naisista. Naisvangeille on luotu tarpeita vastaavia kuntoutusmuotoja esimerkiksi naisvankien yleisesti kokemaan seksuaaliseen kaltoinkohteluun. 12. Vankien perheiden ja lasten tuen tarve tunnustettava. Usko tai älä: useimmilla vangeilla on perhe. Lapsia arvioidaan olevan Vankeinhoidossa perheitä, ja yhteydenpitoa lapsiin, ei kuitenkaan huomioida riittävästi. Puhelinkortit ovat vangeille liian kalliita ja puhelinaika on suljetussa vankilassa erittäin rajoitettu. Kunnissa ei tunneta vankiperheiden tuen tarvetta. Vankien avio- ja avopuolisot jäävät edelleen vaille lapsilisän yksinhuoltajakorotusta, vaikka vankilassa oleva puoliso ei pysty osallistumaan lasten elatukseen. Jopa vankilatapaamisia jätetään väliin perheen rahanpuutteen takia. Perhetyö on vankeinhoidon kehittämiskohde. Jokaisessa vankilassa toimii lapsiasiamies ja lapsen etu ja lapsen oikeudet yhteydenpidossa on huomioitu. Vankiloiden tilat, joissa lapset käyvät, on ajanmukaistettu. Kunnat toimivat yhteistyössä vankilan kanssa vankiperheen tukemiseksi. Viranomaiset ovat laatineet vankien lapsia koskevat yhtenäiset ohjeet vankiloihin sekä kuntien lastensuojelutyöhön. Vankien lapsilla on oikeus samoihin sosiaalietuuksiin kuin muillakin yksinhuoltajien lapsilla silloin, kun vanhemman vankeusrangaistus kestää yli kolme kuukautta.
5 13. Ketään ei saa tuomita vankilaan päihde- ja mielenterveysongelmien tai sosiaalisten rajoitteiden takia. Sakon muunnot vankeudeksi on lakkautettava. Vankilaan voi joutua sen vuoksi, ettei ihminen ole esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmansa vuoksi kykenevä suorittamaan yhdyskuntapalvelua. Tuomioistuimen tuomitsemat sakot voidaan muuntaa vankeudeksi. Yhdyskuntaseuraamuksiin on lisätty enemmän kuntoutusta ja tukipalveluja niin, että yhdyskuntapalveluun tuomitut pärjäävät niissä. Ketään ei enää tuomita vankilaan varattomuuden vuoksi. Sakkovelkojen muunto vankeudeksi on lopetettu. 14. Avoseuraamuksia (yhdyskuntapalvelu, valvottu koevapaus, avovankilat) on saatava enemmän suljettujen laitosten sijaan. Valvottuun koevapauteen pitää olla tasavertaiset mahdollisuudet. Peräti 60 % vapautuu edelleen suljetusta laitoksesta. Vapautuminen ei toteudu siten, että siirrytään asteittain vapaampiin oloihin. Koevapauteen on sitä vaikeampi päästä, mitä syrjäytyneempi vanki on. Tähän on syynä se, että hän tarvitsee asunnon ja tukipalveluita. Vanki siirtyy asteittain joustavasti vapaampiin oloihin. Avolaitospaikkoja ja tarpeen mukaisia kuntoutusohjelmia on lisätty. Vangeilla on yhdenvertainen mahdollisuus päästä koevapauteen. Tärkeimmissä kasvukeskuksissa on vapauttamisyksikkö. 15. Paljusellit pois. Kaikilla vangeilla ei ole vessaa sellissä, vaan ämpäri, johon yöllä virtsataan ja ulostetaan. Paljusellejä on 222. Paljusellejä on 0. * KRIS - Suomen keskusliitto ry ei kannata korvaushoidon käyttöä vankeinhoidossa. Teksti on tuotettu prosessissa, johon ovat osallistuneet Kriminaalihuollon tukisäätiön asiantuntijat, KRIS-liikkeen aktiivit, vangit sekä sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat. Prosessia ovat tukeneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoiman Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuoden toteuttajat. Manifesti on julkaistu Julkaisijat aikovat jatkossa seurata manifestissa esitettyjen epäkohtien korjaamista. Manifestia voi kommentoida Portti vapauteen -keskustelupalstalla ja sähköpostitse porttivapauteen@krits.fi
1. Vankeus on vapauden menetys muut asiat kuten muillakin!
Manifestissa nostetaan esille keskeisiä vankien syrjäytymistä ja köyhyyttä lisääviä epäkohtia ja mitä näille ongelmille voitaisiin tehdä. Asiat manifestiin on koottu asiantuntijatyönä sekä vankien kuulemisen
Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa
Vankien oppimisen ja opiskelun ohjaus Vanajan vankilassa Projektisosiaalityöntekijä Erja Pietilä Kriminaalihuollon tukisäätiö / Vanajan vankila 16.11.2011 1 Vanki Suvi Suvi on vankilassa ensimmäistä kertaa,
Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asukkaana!
Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asukkaana! 3 Miksi kannattaa tehdä yhteistyötä rikostaustaisten kuntouttamiseksi ja uusintarikollisuuden vähentämiseksi: Syrjäytymisen ehkäisyyn panostaminen
Palvelujen järjestämisen kustannukset Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa 18.10.2012 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen
Palvelujen järjestämisen kustannukset Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa 18.10.2012 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen Kuntaliitto Julkiset kulutusmenot tehtävittäin v. 2010
Monitoimijaisuus ja arviointi Rikosseuraamuslaitoksessa. yhtymäkohtia LAPEEn
Monitoimijaisuus ja arviointi Rikosseuraamuslaitoksessa yhtymäkohtia LAPEEn Tiina Vogt-Airaksinen Erityisasiantuntija Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikök Rikosseuraamuslaitos muodostuu keskushallinnosta,
Sosiaalinen kuntoutus rikosseuraamuksissa
Sosiaalinen kuntoutus rikosseuraamuksissa Sosiaalinen osallisuus tulee, oletko valmis? Sosiaalisen kuntoutuksen ensiaskeleita hanketyössä 7.10.2015 Tuula Tarvainen Sisältö Rikosseuraamukset Rikosseuraamusten
Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä
Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa Yhdyskuntaseuraamukset ja vaiheittainen vapauttaminen yhteiskunnan turvallisuuden edistäjinä Naisjohtajat Risessä 13.6.2016 Ylijohtaja Tuula Asikainen ORGANISAATIO Rikosseuraamuslaitos
Yhteistyö vankeuslain valossa. Heli Tamminen 4.9.2015
Yhteistyö vankeuslain valossa Heli Tamminen 4.9.2015 Rangaistusajan suunnitelma ja vapauttamissuunnitelma Tapaamiset Ulkopuoliseen laitokseen sijoittaminen Koevapaus Rangaistusajan suunnitelma ja vapauttamissuunnitelma
Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asiakkaana!
Rikostaustainen ja hänen perheensä tulevan maakunnan asiakkaana! Rise-Sote-yhteistyö OM:n ja Risen tulossopimus 2018-2021: Rikosseuraamuslaitos laatii maakuntien ja sotealueiden kanssa tehtävälle yhteistyölle
-> vankeuslain mukaan vankilan olot on järjestettävä niin pitkälle kuin mahdollista vastaamaan yhteiskunnassa yleensä vallitsevia elinoloja
Normaalisuusperiaate Lähtökohdat määritellään sekä kansainvälisissä suosituksissa että kansallisessa lainsäädännössä Euroopan ministerikomitean vuonna 2006 antamien suositusten mukaan vapautensa menettäneet
Vast. 2. Vankeuden yleinen minimi 14 päivää 7 v 6 kk (10 x ¾ [0,75 %]).
SEURAAMUSJÄRJESTELMÄN LUENTOSARJA SL 2010 YLIOPISTONLEHTORI SAKARI MELANDER HARJOITUSTEHTÄVIÄ RANGAISTUSASTEIKON LIEVENTÄMINEN Kys. 1. 17-vuotiasta A:ta syytetään taposta (RL 21:1:n mukaan taposta tuomitaan
YHDYSKUNTASEURAAMUKSET. Tiina Vogt-Airaksinen, erityisasiantuntija
YHDYSKUNTASEURAAMUKSET Tiina Vogt-Airaksinen, erityisasiantuntija Historiaa 19.1.1869 julkistettiin Fängelseförening i Finland nimisen yhdistyksen perustajajäsenet ja periaatteet. Yhdistyksen sääntöjen
KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT. Olli Kaarakka & Hanna Mäki-Tuuri 17.1.2014
KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT Olli Kaarakka & Hanna Mäki-Tuuri 17.1.2014 Toiminta 2014 KEHITTÄMISYKSIKKÖ Tutkimus- ja kehittämistoiminta Asiantuntijatyö Koulutusyhteistyö Järjestötyö VIESTINTÄ JA TIETOHALLINTOYKSIKKÖ
Kohtaamisia vai törmäyksiä? Mikkeli 14.6.2011. Lapsi- ja läheistyön koordinaattori, perheterapeutti Tarja Sassi Kriminaalihuollon tukisäätiö
Kohtaamisia vai törmäyksiä? Mikkeli Lapsi- ja läheistyön koordinaattori, perheterapeutti Tarja Sassi Kriminaalihuollon tukisäätiö YLEISTÄ Suomessa on yhteensä noin 13.000 henkilöä rikosseuraamusjärjestelmän
Nimi ovessa hanke Verkostotapaamisen muistio
Nimi ovessa hanke Verkostotapaamisen muistio Verkostoryhmä Kuntouttava asuminen Erityisteema / kohderyhmä Vapautuvat vangit Aika ja paikka Espoo 13.5.2001 Koordinoija / puheenjohtaja Kaijus Varjonen Pääalustus
Arviointikeskuksen toiminta
Vanki-infopäivä 5.4.2011 Arviointikeskuksen toiminta yksilöllinen arviointi, rangaistusajan suunnitelma ja tarkoituksenmukainen laitossijoitus Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen arviointikeskus Piia Virtanen
Muurit ylittävä yhteistyö vapautuvien vankien asuttamisen edellytyksenä
Muurit ylittävä yhteistyö vapautuvien vankien asuttamisen edellytyksenä Asumispalvelut murroksessa Nimi ovessa hankkeen päätösseminaari 25.5.2012 Jenni Mäki ja Sampo Järvelä T A M P E R E E N K A U P U
Valvottu koevapaus -- VKV. Anni Karnaranta Lakimies Länsi-Suomen rikosseuraamusalue
-- VKV Anni Karnaranta Lakimies Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Laki valvotusta koevapaudesta voimaan vuonna 2014 Lähtökohtana: 1) Koevapauteen sijoitettujen lisääminen vastuullisesti: ---) Valvontavastuun
Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen aluekeskuksen vapauttamisyksikön perustaminen Tampereelle syksyllä 2011 Reijo Kypärä 13.5.
Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen aluekeskuksen vapauttamisyksikön perustaminen Tampereelle syksyllä 2011 Reijo Kypärä 13.5.2011 Vantaa Vapauttamisyksikköpalvelussa palvelun tilaajana on Länsi-Suomen rikosseuraamusalueen
RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1
RIKOSSEURAAMUSALAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ 20.4.2017 Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalue 1 Rikosseuraamuslaitos (RISE) on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten
Etuustärppi. Toimeentulotuki. Katja Heikkilä Suunnittelija Toimeentulotukiryhmä
Etuustärppi Toimeentulotuki Katja Heikkilä Suunnittelija Toimeentulotukiryhmä Vankien toimeentulotuki Hakeminen Liitteet: vankilan maksukortin tiliote tai tilikortti, vankilan ansiokortti, siviilitiliotteet
RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ
RANGAISTUS JA LAPSEN HUOMIOINTI KÄYTÄNNÖSSÄ 4.11.2013 Karoliina Taruvuori, apulaisjohtaja Riihimäen vankila Perusteet lapsi- ja perhetyölle Rikosseuraamuslaitoksessa YK:n lapsen oikeudet lapsella on oikeus
Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara
Asunnottomana työelämässä Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? 15.12.2017 Mariitta Vaara 20.12.2017 Mariitta vaara 1 Vankeusaika mahdollisuutena! - Yhteisasiakkuus osallisuutta ja työllistymistä
Tukitoimien jatkuvuus rangaistuksen aikana ja sen jälkeen
Tukitoimien jatkuvuus rangaistuksen aikana ja sen jälkeen Rikosseuraamusalan neuvottelukunta 18.10.2012 Eeva-Leena Jaakkola johtaja, Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto ja Vilppulan vankila Yhteistyön
Yhdessä tukien osaamista jakaen Hankkeen vaikutukset
Yhdessä tukien osaamista jakaen 2016-2017 Hankkeen vaikutukset Yhdessä tukien osaamista jakaen -hankkeen loppuseminaari 14.12.2017, Helsinki Anna Leppo, Projektikoordinaattori, Kriminaalihuollon tukisäätiö
Asunnottomina vankilasta. vapautuvat vantaalaiset
Asunnottomina vankilasta vapautuvat vantaalaiset ASIAKKUUSKRITEERIT -vantaalaisuus (viimeisin pysyvä osoite tulee olla Vantaalla, Poste Restante osoitetta ei hyväksytä viimeisimmäksi osoitteeksi) - asunnottomuus
www.lapsiasia.fi 21.4.2010
Lapsen oikeuksien näkökulma vanhemman vankeuteen - kommenttipuheenvuoro Maria Kaisa Aula Lapsi näkyväksi - seminaari vankien lasten huomioimisesta Ruotsissa ja Suomessa. Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien
Yhteistyö uuden lainsäädännön valossa
Yhteistyö uuden lainsäädännön valossa Laki yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta (400/2015) Rikostaustainen kunnan ja Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaana - seminaari 4.9.2015 Erityisasiantuntija Laki
HAKEMUS KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN KUNTOUTTAVIIN TUKIASUMISPALVELUIHIN
HAKEMUS KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN KUNTOUTTAVIIN TUKIASUMISPALVELUIHIN Täytä tämä hakemus yhdessä vankilan työntekijän, yhdyskuntaseuraamustoimiston työntekijän tai sosiaalityöntekijän kanssa Tällä
Rikostaustainen palvelun käyttäjänä. Monialaiset palvelut tulevaisuuden maakunnissa seminaari Minna-Kaisa Järvinen
Rikostaustainen palvelun käyttäjänä Monialaiset palvelut tulevaisuuden maakunnissa seminaari 12.6.2018 Minna-Kaisa Järvinen Erityistä Rikostaustaiset paljon palveluita tarvitsevia kuntalaisia, erityisen
Turkuun vapautuvan asumisen tuki
Turkuun vapautuvan asumisen tuki Oletko vapautumassa vankilasta Turun alueelle, ja sinulla ei ole tiedossa asuntoa? Turkuun vapautuvien asumisen tuki voi auttaa juuri sinua! Mikä on TVAT? Tukiverkosto,
Täytä tämä hakemus yhdessä vankilan työntekijän, YKS-toimiston työntekijän tai sosiaalityöntekijän kanssa)
1 Täytä tämä hakemus yhdessä vankilan työntekijän, YKS-toimiston työntekijän tai sosiaalityöntekijän kanssa) HAKEMUS / ESITIETOLOMAKE KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN KUNTOUTTAVIIN TUKIASUMISPALVELUIHIN Etunimet
Kriminaalipoliittinen osasto Anja Heikkinen 16.09.2010 OM 3/61/2010 Neuvotteleva virkamies
MUISTIO Kriminaalipoliittinen osasto Anja Heikkinen 16.09.2010 OM 3/61/2010 Neuvotteleva virkamies VAPAUTUVAT VANGIT JA VAKAVAN VÄKIVALTARIKOKSEN UUSIMISRISKIN ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN Oikeusministeriössä
RANGAISTUKSESTA VAPAUTUVAN K U N T O U T U J A N ASEMA. Marjatta Kaurala, Veikko Kylämarttila
RANGAISTUKSESTA VAPAUTUVAN K U N T O U T U J A N ASEMA Marjatta Kaurala, Veikko Kylämarttila Kriminaalihuollon tukisäätiö Raportteja 2/2010 Rangaistuksesta vapautuvan kuntoutujan asema ISBN 978-952-67170-8-1
Vankilasta vapautuvan opas. Vankilasta vapautuvan opas
Vankilasta vapautuvan opas Vankilasta vapautuvan opas KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖN OPPAITA 1/2015 Vankilasta vapautuvan opas Sisällysluettelo Valmistaudu vapauteen jo vankilassa 2 Hoidettavien asioiden
Rikosseuraamukset ja päihdekuntoutus Rikosseuraamusalan neuvottelukunta 18.10.2012. Olavi Kaukonen A-klinikkasäätiö
Rikosseuraamukset ja päihdekuntoutus Rikosseuraamusalan neuvottelukunta 18.10.2012 Olavi Kaukonen A-klinikkasäätiö Järjestöjen rooli päihdehuollon tuottamisessa Kasvanut 90-luvun puolivälistä alkaen nyt
LAUSUNTO SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISTYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTIIN
1/7 22.10. 2012 Sosiaali- ja terveysministeriö, kirjaamo.stm@stm.fi Lausuntopyyntö 11.9.2012 (STM 037:00/2009) LAUSUNTO SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISTYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTIIN Yleistä Sosiaalihuollon
TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA
TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä selviytyä hänelle itselleen merkityksellisistä ja välttämättömistä
Rikostaustainen palvelun käyttäjä. Antti-Jussi Ämmälä
Rikostaustainen palvelun käyttäjä Antti-Jussi Ämmälä Sisältöä Millaisia palveluita rikostaustainen henkilö tarvitsee Mitä vankeusaikana tapahtuu Mitkä tekijät tulee huomioida palveluita suunniteltaessa
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen
Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta
OIKEUS KUNTOUTUMISEEN KUULUU KAIKILLE KUNTOUTUKSEN VAIKUTTAVUUS RIKOSTAUSTAISILLA HENKILÖILLÄ SOILE KUITUNEN
OIKEUS KUNTOUTUMISEEN KUULUU KAIKILLE KUNTOUTUKSEN VAIKUTTAVUUS RIKOSTAUSTAISILLA HENKILÖILLÄ SOILE KUITUNEN Design: Kuntoutussäätiön tutkimus- ja digipajalaiset Mitä on kuntoutus? Kuntoutuskomitean mietinnön
LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA. 7.2.2014 Kati Sunimento
LAPSI- JA PERHETYÖN LINJAUSTEN JALKAUTUMINEN RIKOSSEURAAMUSLAITOKSESSA 7.2.2014 Kati Sunimento PERUSTEET LAPSI- JA PERHETYÖLLE YK:n lasten oikeuksien yleissopimuksen mukaan: lapsella on oikeus molempien
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.
Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana. Anne Flak Suunnittelija
Kuntoutusraha toimeentulo kuntoutuksen aikana Anne Flak Suunnittelija 17.4.2019 Kuntoutusrahan myöntöedellytykset 16 67 vuoden ikä Kuntoutuspäätös Työstä estyminen kuntoutuksen vuoksi, vähintään 4h matkoineen
Toimivat yhteistyömallit vapautuvien asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä
Toimivat yhteistyömallit vapautuvien asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä VAT-yhteistyöpäivät Rovaniemellä 30.11.2016 Anna Leppo, Projektikoordinaattori, VAT-verkosto ja Yhdessä tukien,
KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT ja VAT -VERKOSTO. Jukka Mäki 31.10.2012
KRITSIN TUKIASUMISPALVELUT ja VAT -VERKOSTO Jukka Mäki 31.10.2012 Toiminta 2012 Järjestötyö Palvelutoiminta KEHITTÄMISYKSIKKÖ Tutkimus- ja kehittämistoiminta Asiantuntijatyö Koulutusyhteistyö PROJEKTIT
Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Arviointikeskus
Länsi-Suomen rikosseuraamusalue Arviointikeskus Vankeuslaki 1:2 Vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista
Rikosseuraamusasiakkaiden asunnottomuustilanne
Rikosseuraamusasiakkaiden asunnottomuustilanne VAT-verkoston yhteistyöpäivät 25. 26.5.2016 Erikoistutkija Rikosseuraamuslaitos sasu.tyni@om.fi 1 Esityksen sisältö & rajaus Yleiskuvaus vapautuneiden vankien
1.10.2014 Hämeenlinna. Perhetyön päällikkö, perheterapeutti Tarja Sassi
1.10.2014 Hämeenlinna Perhetyön päällikkö, perheterapeutti Tarja Sassi KRITS Mikä on Kriminaalihuollon tukisäätiö? Rangaistuksesta vapautuvien ja heidän läheistensä selviytymistä ja elämänhallintaa edistävä
Toimivat yhteistyömallit vapautuvien asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä
Toimivat yhteistyömallit vapautuvien asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä VAT-yhteistyöpäivät Oulussa 6.9.2017 Anna Leppo, Projektikoordinaattori, VAT-verkosto & Yhdessä tukien, osaamista
Vankilasta kotiin vai kavereille. Minttu Rautio Erityisohjaaja Ylitornion vankila
Vankilasta kotiin vai kavereille Minttu Rautio Erityisohjaaja Ylitornion vankila 1 Tulovaiheen havainnot : Vangeilla on huonot taidot hoitaa talouttaan Kela saattaa katkaista tulot vankeuden alussa Ei
Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen
Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asuminen, kuntouttava työote ja integraatio Jenni Mäki Sampo Järvelä 07.11.2011 Tampere AE-periaate ja lainrikkojat Asunnon
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset
LISÄVASTINE HE 268/2016 vp Kriminaalipoliittinen osasto Hallitusneuvos Paulina Tallroth Erikoissuunnittelija Tuuli Herlin
LISÄVASTINE HE 268/2016 vp Kriminaalipoliittinen osasto Hallitusneuvos Paulina Tallroth 30.5.2017 Erikoissuunnittelija Tuuli Herlin OIKEUSMINISTERIÖN LISÄVASTINE LAKIVALIOKUNNALLE HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ
Komitean työn ulkopuolelle jäivät rikoslaissa entuudestaan olevat yleissäännökset vankeusrangaistuksesta.
Valtioneuvostolle Valtioneuvosto asetti 23 päivänä syyskuuta 1999 komitean, jonka tehtävänä oli valmistella ehdotus vankeusrangaistuksia ja niiden täytäntöönpanoa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.
Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi
25 MUISTIO Kriminaalipoliittinen osasto Hallitusneuvos Paulina Tallroth 20.3.2017 HE 268/2016 vp Eduskunnan lakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle yhdistelmärangaistusta koskevaksi lainsäädännöksi
Toimeentulotuki ja siihen liittyviä ongelmia erityisesti rangaistuksesta vapautuvien ja heidän omaistensa näkökulmasta
Toimeentulotuki ja siihen liittyviä ongelmia erityisesti rangaistuksesta vapautuvien ja heidän omaistensa näkökulmasta Marjatta Kaurala VTM, Asiamiessosiaalityöntekijä Kriminaalihuollon tukisäätiö Sosiaalioikeudellisen
Esityksen sisältö. Seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutus osana rangaistuksen täytäntöönpanoa
Seksuaalirikoksesta tuomittujen kuntoutus osana rangaistuksen täytäntöönpanoa Esitys 13.1.2015 Otanvastuun.fi infotilaisuus/pela Yliopettaja, psykologi Nina Nurminen Rikosseuraamuslaitos/ Rikosseuraamusalan
Helena Vorma lääkintöneuvos
12.6.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos Helena Vorma lääkintöneuvos MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELULAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS LAINSÄÄDÄNNÖN RAKENNE Tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota
LAPSILÄHTÖISYYS RIKOSSEURAAMUSALALLA
Miika Kaskinen LAPSILÄHTÖISYYS RIKOSSEURAAMUSALALLA 19. 20.11.2015 Mikkeli Rikosseuraamuslaitoksen strategia Rangaistusta suorittavia valmennetaan rikoksettomaan elämäntapaan ja uusiin rikoksiin syyllistymisen
Tulevaisuuden vankila. Digitalisaation avulla rikoksettomuuden polulle ja kiinni yhteiskuntaan Tekijän Nimi 1. Luonnos, sisäiseen käyttöön
Tulevaisuuden vankila Digitalisaation avulla rikoksettomuuden polulle ja kiinni yhteiskuntaan 27.11. Tekijän Nimi 1 VANKEUSLAKI, I OSA, 1 luku Yleiset säännökset vankeuden täytäntöönpanosta 2 Vankeuden
Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta
Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa - Kommenttipuheenvuoro yhdyskuntaseuraamustoimiston näkökulmasta Naisvankiseminaari 8.-9.3.16 Rikosseuraamusesimies Pia Ylikomi pia.ylikomi@om.fi
Sujuvat siirtymät Keuda- Etelä-Suomen rikosseuraamusalue
Sujuvat siirtymät Keuda- Etelä-Suomen rikosseuraamusalue KEUDA 1 Työskentelytavasta Aikataulu Opinnollistaminen Tuetut siirtymät Vankilaopetuksen alueellisen toimintamallin juurruttaminen Osaamisen tunnistaminen
Vankeinhoidon päihdekuntoutusohjelmat Pohjoismaissa Päihdepäivät, Telakka 14.05.2014 Jouni Tourunen & Teemu Kaskela
Vankeinhoidon päihdekuntoutusohjelmat Pohjoismaissa Päihdepäivät, Telakka 14.05.2014 Jouni Tourunen & Teemu Kaskela 15.5.2014 Tourunen & Kaskela 2014 1 PBDT Prison-based Drug Treatment in the Nordic Countries:
Teemu Kaskela & Antti Vapaavuori. Päihdekuntoutus vankilassa asiakkaiden ja työntekijöiden näkökulmasta
Teemu Kaskela & Antti Vapaavuori Päihdekuntoutus vankilassa asiakkaiden ja työntekijöiden näkökulmasta Esityksen rakenne 1. Vankiloiden päihdekuntoutuksen historia Suomessa 2. Päihdekuntoutus vankiloissa
KRIMINAALI- ASIAMIESTOIMINNAN ARVIOINTI JA KEHITYSNÄKYMÄT
KRIMINAALI- ASIAMIESTOIMINNAN ARVIOINTI JA KEHITYSNÄKYMÄT Marjatta Kaurala, Veikko Kylämarttila KRIMINAALIHUOLLON TUKISÄÄTIÖ Monisteita 1/2011 Marjatta Kaurala, Veikko Kylämarttila KRIMINAALIASIAMIESTOIMINNAN
Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta
Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä
Nuoren polku vapauteen. Minna Saukko apulaisjohtaja Vantaan vankila
Nuoren polku vapauteen Minna Saukko apulaisjohtaja Vantaan vankila Vantaan vankila, valmistunut 2002 Tutkintavankila; 190 vankipaikkaa Keskeisimpänä tehtävänä esitutkinnan turvaaminen, oikeudenkäyntien
Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma
Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan
Lainrikkojien psykososiaalinen kuntoutus Kannattaako huonotapaisia auttaa?
Lainrikkojien psykososiaalinen kuntoutus Kannattaako huonotapaisia auttaa? Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Olavi Kaukonen A-klinikkasäätiö Huonotapaisuus ja sosiaalityö Suomessa ei ole (enää)
Vankilassaolo ja Kelan etuudet
Vankilassaolo ja Kelan etuudet 12.11.2018 Sisällysluettelo 1 Vankilassaolo ja Kelan etuudet... 1 1.1 Ilmoitusvelvollisuus ja ilmoitusmenettely... 2 1.2 Vankilassaolon vaikutus... 3 1.2.1 Sairausvakuutuslain
Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa. Satu Rahkila Erikoissuunnittelija, LSRA/Arke 9.3.2016
Vanhemmuuden arviointi osana rangaistuksen täytäntöönpanoa Satu Rahkila Erikoissuunnittelija, LSRA/Arke 9.3.2016 Vankeus vaikuttaa vangin koko perheeseen Arviointikeskuksen rooli ja vanhemmuuden arviointi
SAATTAEN VAPAUTEEN ASUMISEN TUKEA UUSISSA SEURAAMUSMUODOISSA 2013-2015
ASUMISEN TUKEA UUSISSA SEURAAMUSMUODOISSA 2013-2015 KRITS TUKIASUMISPALVELUT ASUMISVALMENNUSYKSIKKÖ Tuettuja soluasuntoja 28 paikkaa. Saattaen vapauteen projektilla tällä hetkellä 7 paikkaa. TUKIASUNNOT
Päätavoitteet. edunvalvonta viranomaisyhteistyö oppilaitosyhteistyö täydentää ja kehittää vankien jälkihuoltoa ja yhdyskuntaseuraamustyötä
Päätavoitteet Yhteiskunnan asenteisiin ja arvoihin vaikuttaminen. Rikollisuutta ylläpitävän syrjäytymiskehityksen katkaiseminen ja uusintarikollisuuden vähentäminen. Lainrikkojataustaisten elämänhallinnan
Kristillisyys vangin ja vapautujan tukena. Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto
Kriminaalityön foorumi 24.10.2012 Pekka Lund Sininauhaliitto Seminaarin tavoitteita: - Näkökulmia siihen, miten kristillisyys voi tukea vankia ja vapautujaa - Mahdollisuus keskustella ja vaihtaa ajatuksia
MUISTIO: VAPAUTUVIEN ASUMISEN TUEN VERKOSTON (VAT) YHTEISTYÖPÄIVÄT VAASASSA
MUISTIO: VAPAUTUVIEN ASUMISEN TUEN VERKOSTON (VAT) YHTEISTYÖPÄIVÄT VAASASSA 5.-6.9.2018 VAT-verkoston järjestämän seminaarin 5.9. Vaasa-opistolla avasi VAT-verkoston puheenjohtaja Markku Rautiainen, joka
Visiomme. Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi.
Visiomme Rikosseuraamuslaitos tekee vaikuttavaa, luotettavaa ja merkityksellistä työtä yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Rikosseuraamuslaitos Rikosseuraamuslaitos (RISE) vastaa rangaistusten täytäntöönpanosta
Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli
Huumeiden käyttäjien rikosoikeudellinen kontrolli Heini Kainulainen Tutkija, OTT Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki Puh. 010 366 5378 Sähköposti: heini.kainulainen@om.fi
Rikostaustaisten asumisen yhteistyö Keravalla
Rikostaustaisten asumisen yhteistyö Keravalla Aikuissosiaalityön sekä mielenterveys- ja päihdepalveluiden kotona asumista tukevien palveluiden näkökulma Tähän kuva? Tällä hetkellä tuomiotaan suorittavien
Toimivat yhteistyömallit rikosseuraamustaustaisten asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä
Toimivat yhteistyömallit rikosseuraamustaustaisten asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä VAT-verkoston tapaaminen Seinäjoella 7.9.2016 Anna Leppo, Projektikoordinaattori, VAT-verkosto ja
Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana
Nuori yhdyskuntaseuraamusasiakkaana Vapautuvien asumisen tuen verkosto 18.11.2015 Apulaisjohtaja Risto Huuhtanen Rikosseuraamustyöntekijä Kari Lägerkrantz Uudenmaan yhdyskuntaseuraamustoimisto Määritelmät:
LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET
LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta
VALMENNAMME RIKOKSETTOMAAN ELÄMÄÄN TURVALLISESTI KOHTI AVOIMEMPAA TÄYTÄNTÖÖNPANOA
VALMENNAMME RIKOKSETTOMAAN ELÄMÄÄN TURVALLISESTI KOHTI AVOIMEMPAA TÄYTÄNTÖÖNPANOA TOIMINTA RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN (RISE) ensisijainen tehtävä on huolehtia, että tuomioistuimien määräämät rangaistukset
Rise Jyväskylän kampus
Rise Jyväskylän kampus Kaupunginvaltuusto 20.2.2017, johtaja Jyväskylän yhdyskuntaseuraamustoimisto ja Laukaan vankila Rikosseuraamuslaitos Rikosseuraamuslaitos muodostuu keskushallinnosta, täytäntöönpanoyksiköstä,
Koulutuksen merkitys Rikosseuraamuslaitoksen strategiassa
Koulutuksen merkitys Rikosseuraamuslaitoksen strategiassa Toimintaympäristön muutos Rikosseuraamuslaitoksen strategia ja vaikuttavat palvelut Tulevaisuuden haasteet Avain rikoksettomaan elämään ja osallisuuden
Osatyökykyisten reitit työllisyyteen etuudet, palvelut, tukitoimet
Osatyökykyisten reitit työllisyyteen etuudet, palvelut, tukitoimet 21.2.2019 Työttömät yhdenvertaisiksi terveyspalveluissa Kansalaisinfo Työttömyydestä on muodostunut välitila Työuralta Työn ulkopuolelta
Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari. Työkyky ja terveysjohtaminen. Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen
Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 seminaari Työkyky ja terveysjohtaminen Työhyvinvointiyksikön päällikkö Tarja Kostiainen Mitä työkyky- ja terveysjohtaminen ovat Työkykyjohtaminen ja terveysjohtaminen
Vankeusajan hyödyntäminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa
Vankeusajan hyödyntäminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Mariitta Vaara 3.12.2018 3.12.2018 Mariitta Vaara 1 Työkyvyn määrittäminen Työkyky muodostuu ihmisen fyysisten ja psyykkisten voimavarojen ja
Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat 3.5.2013
Työterveyshuolto kehittää työuria KT Kuntatyönantajat 3.5.2013 Diapaketin tarkoitus ja käyttö Diapaketti toimii tukimateriaalina, kun kunnat ja kuntayhtymät miettivät, miten voivat tukea henkilöstön työurien
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma Henna Ahonen Tomi Kulkula MAHDOLLISUUDET JA HAASTEET MATKALLA VAPAUTEEN - Vankien kokemuksia Opinnäytetyö Marraskuu 2016 OPINNÄYTETYÖ Marraskuu 2016
Krits. Kriminaalihuollon tukisäätiö Strategia
Krits Kriminaalihuollon tukisäätiö Strategia 2019 2021 Tehtävä Visio Kriminaalihuollon tukisäätiön perustehtävä Kriminaalihuollon tukisäätiö tukee rikostaustaisia ja heidän läheisiään, edistää heidän hyvinvointiaan
LYHYTAIKAISVANKIEN OSASTO LYVA. Helsingin vankilassa
LYHYTAIKAISVANKIEN OSASTO LYVA Helsingin vankilassa LYVA Osaston toiminta alkanut lokakuussa 2013 Osastolla 19 vankipaikkaa Tuomioiden pituudet keskimäärin 1-4kk Mikäli osastolla on ollut tilaa, on sinne
Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita
Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuva: Juha Juntunen (Sosiaalivakuutus lehti 5/2006) Kuntoutusta
Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa. Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki
Vastuutyöntekijä ikäihmisen tukena Hämeenlinnassa Reija Lumivuokko, Ikäpalo-hanke, Hämeenlinnan kaupunki 21.10.2014 Ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Hämeenlinnassa Hämeenlinnassa on asukkaita 67 806, joista
Esitelmä Kriminaalihuollon tukisäätiön 10-vuotisjuhlassa 25. lokakuuta 2011
1 Henrik Linderborg Esitelmä Kriminaalihuollon tukisäätiön 10-vuotisjuhlassa 25. lokakuuta 2011 Irti pyöröovesta lyhytaikaisvankien jälkihuollon tarpeet ja mahdollisuudet Lyhytaikaisvankeus on pysynyt
Kriminaalihuollon tukisäätiö Vuosikatsaus 2008
Kriminaalihuollon tukisäätiö 2008 Kriminaalihuollon tukisäätiö Vuosikatsaus 2008 Toimitus ja taitto: Juhani Ikala/Lotta Lehmusvaara Valokuvat: Hannakaisa Ryynänen, paitsi erikseen mainitut Taloustiedot:
Vankilasta vapauteen
Vankilasta vapauteen Tutkimus vapauttamissuunnitelmien tekemisen kehittämiseksi Sanaksenaho, Tuula 2012 Tikkurila 2 Laurea-ammattikorkeakoulu Tikkurila Vankilasta vapauteen Tutkimus vapauttamissuunnitelmien
Seuraamuksien täytäntöönpano, ehdoton vankeus. Riitta Kari, kehityspäällikkö Länsi-Suomen rikosseuraamusalue
1 Seuraamuksien täytäntöönpano, ehdoton vankeus 14.10.2016 Riitta Kari, kehityspäällikkö Länsi-Suomen rikosseuraamusalue 1 ORGANISAATIO Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on seuraamusten täytäntöönpano
WOP-kuntoutuksen historiaa (2001-2013) lyhyesti:
WOP-kuntoutus WOP-kuntoutuksen historiaa (2001-2013) lyhyesti: Work Out Project on aloitettu vuonna 2001 Euroopan sosiaalirahaston ja TE-keskuksen tuella. Yhteistyökumppaneina oli kirkon erityisnuorisotyön
Rikostaustaisten asunnottomuuden vähentäminen
Rikostaustaisten asunnottomuuden vähentäminen Paneelikeskustelu VAT-verkoston seminaari 22.11.2018 Helsingissä Heli Norolahti - Rikosseuraamuslaitos, Asunnottomuuden ennaltaehkäisyohjelma (AUNE),hankekoordinaattori