LAUKKOSKEN TAIMI 1(20) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUKKOSKEN TAIMI 1(20) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus"

Transkriptio

1 LAUKKOSKEN TAIMI 1(20) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2013

2 LAUKKOSKEN TAIMI 2(20) Yleistä osa Kertomusvuoden toiminta pääpiirteissään Kehyksetön teksti Toimintasuunnitelman tekstiä Kehyksellinen teksti Arviointi osio (toimintakertomus osio) Tilastot Kertomusvuoden tapahtumat yms. tilastoina

3 LAUKKOSKEN TAIMI 3(20) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli vuonna 1909 perustetun Laukkosken Taimi ry:n 105. toimintakausi. Laukkosken Taimi on urheilun yleisseura. Taimi kuului jäsenseurana Suomen Työväen Urheiluliittoon ja lajiseurana Suomen Hiihtoliittoon, Suomen Urheiluliittoon sekä Suomen Veteraaniurheiluliittoon. Toimintavuonna 2013 Taimen toiminta jatkuu pääsääntöisesti edellisten vuosien tapaan. Uusillekin toiminnan muodoille Taimessa suhtaudutaan avoimin mielin. Toiminnan painopistealueina vuonna 2013 olivat nuorisotoiminta, eri-ikäisten kilpaurheilu toiminnan laajentaminen sekä kunto- /terveysliikunta. Seuraan nimettiin eri tiedotusvastaavat (nettivastaavan, mediavastaavan ja seuralehden päätoimittajan), joiden tehtävänä oli tuoda esille mahdollisimman reaaliaikaisesti mennyttä ja tulevaa toimintaa eri medioissa esille. Seuran kotisivuja päivitettiin kahden-kolmen viikon välein. Kunnan kalentereissa ja palveluhakemistossa Taimen toiminta oli näkyvästi esillä. Seuralehti julkaistiin sekä sähköisenä että paperisena huhtikuussa Kilpailulajeina oli hiihto, maastojuoksu ja yleisurheilu. Seuran veteraani-ikäiset ja muutama nuori kilpaurheilija osallistuivat aktiivisesti ja menestystä tuoden kansallisiin kilpailuihin. Tosin useat loukkaantumiset heikensivät vieläkin parempaa menestystä. Taimi järjesti toimintavuonna 2013 kaikille avoimia tapahtumia. Tapahtumat ovat tärkeä osa seuran toimintaa. Tapahtumien priorisointi ja niiden edelleen kehittäminen on tärkeää, jotta talkoolaisten motivaatio järjestelyihin säilyisi. Suurimmat järjestettävät tapahtumat vuonna 2013 oli järjestetty hiihtokoulun päättäjäiset ja koko perheen ulkoilupäivä seuran kodalla ja kerran järjestetty Kotojärven ympärijuoksu. Nuorille kohdennettua toimintaa järjestettiin kilpailutoiminnan lisäksi mm. hiihdon yhteisharjoitusten, liikuntakerhojen (3 ryhmää), hiihtokoulun, erilaisten retkien ja liikuntaleirin puitteissa. Aikuisten ja varttuneempien nuorten saliliikunta kerran viikossa on saanut suuren suosion. Sitä jatkettiin edelleen ja ryhmässä liikkui viikoittain keskimäärin 20 nuorta ja aikuista. Keväällä, alkukesästä ja alkusyksystä järjestettiin Juoksukoulu, johon osallistui keskimäärin 15 juoksukoululaista. Aktiiveja talkoolaisia Taimessa on kiitettävän paljon. Nuorten ja muiden ryhmien ohjaamiseenkin olemme saaneet uusia henkilöitä ja positiivista on nuorten Taimelaisten toimiminen liikuntakerhojen apuohjaajina..

4 LAUKKOSKEN TAIMI 4(20) Tapahtumien tukitoiminnot ryhmä oli tärkeässä roolissa eri tapahtumien järjestämisessä. Seurayhteistyönä Pornaisten Heavy Teamin kanssa järjestettiin loppukesästä RAW-penkkikilpailut. Heavy Teamiläisiä oli toimitsijoina Kotojärven ympärijuoksussa ja lisäksi yhteistyönä järjestettiin Doping- ja lisäravinneluento keväällä. Kaiken kaikkiaan toimintavuosi 2013 oli erittäin aktiivinen. Uusia toimintoja ja uusia toimijoita saimme mukaan aktiiviseen toimintaamme. Suuri kiitos kuuluu kaikille toimintaa järjestäneille ja toimintaan osallistuneille Taimelaisille. Näillä askelmerkeillä on hyvä jatkaa tuleviin vuosiin. HALLINTO Seuran ylintä päätäntävaltaa käyttää yleinen kokous, joka kokoontuu vuoden aikana vähintään sääntömääräiset kaksi kertaa(vuosikokous maaliskuussa ja syyskokous marraskuussa). Toimeenpanovaltaa seurassa käyttää vuosittain syyskokouksessa valittava johtokunta. Johtokunta kokoontuu vuosittain 3-5 kertaa. Johtokunnan kokoukset ovat avoimia kaikille seuran jäsenille (puheoikeus), mutta äänioikeus on ainoastaan johtokunnan jäsenillä. Yleiset kokoukset kutsuttiin kaikki seuran jäsenet kirjeitse ja johtokunnan kokouksiin puheenjohtaja lähetti tekstiviestikutsun varsinaisille ja varajäsenille, varainhoitajalle ja muille aktiiveille. Toimintavuonna 2013 pidettiin kaksi yleistä kokousta; vuosikokous maaliskuussa ja syyskokous marraskuussa. Johtokunnan kokoukset olivat avoimia, joissa puheoikeus oli kaikilla ja äänioikeus johtokunnan jäsenillä. Johtokunta kokoontui toimintavuoden aikana kolme kertaa. Johtokunnan jäsenet: Janne-Pekka Nurmi pj., Timo Nurmi vpj., Leena Myrtenblad sihteeri ja johtokunnan jäsenet Ari-Pekka Hietapakka, Keijo Nurmi, Juha Salminen, Elina Tuominen, Jukka Tuominen, Pekka Villanen. Varajäsenet: Raimo Glans, Pekka Rahkonen, Irja Nurmi, Maarit Poutiainen ja Matti Väänänen. Johtokunnan kokouksiin kutsuttiin myös varainhoitaja Kari Nurmi. JÄSENISTÖ Laukkosken Taimen jäsenmäärä on lähivuosina ollut pienoisessa kasvussa. Näkyvyyden, toimintojen tehostamisen ja harrastusmahdollisuuksien tarjoamisen myötä pyrimme edelleen aktivoimaan niin nykyisiä jäseniä kuin hankkimaan uusiakin toimijoita. Jäsenasioiden hoitajana toimi Timo Nurmi. Jäsenmäärä oli 198 henkilöä. Toimintojen tarjonta ja näkyvyys on paras houkutin seuratoimintaan ja siinä onnistuimmekin kouluarvosanalla hyvin.

5 LAUKKOSKEN TAIMI 5(20) TALOUS Taimen taloutta hoidetaan erikseen vahvistetun talousarvion mukaisesti. Toiminnan omavarainhankinta on erittäin aktiivista. Vaikka lähivuosina tehtyjen isojen hankintojen (säilytyskontti ja moottorikelkka) poistot rasittavat Taimen taloutta, on seuran talous kuitenkin vakaalla pohjalla. Kalenterivuonna 2013 ei ole suunnitelmissa suurempia hankintoja. Talousarviossa huomioidaan kuluvan vuoden painopistealueet. Vuonna 2013 seura mm. subventoi seura-asujen hankintaa (päätetään tarkemmin myöhemmin) sekä nuorten liikuntaa (välineitä ja retkiä). Varainhankinta muotoja ovat ladunhoito, erilaiset tapahtumat (Kotojärven ympärijuoksu), kirpputori/myyjäiset, arpajaiset puffettimyynti tapahtumissa, paperinkeräys jne. Paikkakunnan ja lähialueen liikelaitoksilta ja yrityksiltä sekä muilta yhteistyökumppaneilta pyritään saamaan tukea seuran toimintaan raha-, palkinto- ja muina lahjoituksina. Toimintavaroja hankitaan myös tekemällä erilaisia talkoita. Varsinaisen toiminnan kulujen kattamiseksi haetaan toiminta-avustusta kunnan vapaa-aikatoimen urheiluseuroille tarkoitetuista avustuksista. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan haetaan muita avustuksia. Seuran koko jäsenistölle pyritään seurasopimuksin ja mahdollisin yhteishankinnoin tarjoamaan mahdollisuus urheilu- ja harrastevälineiden hankintaan seurahinnoin. Sportia Tammiston kanssa on seurasopimus, joka takaa urheiluvälineiden edullisemman hankinnan. Tarkempi vuoden 2013 taloudellinen suunnittelu selviää Taimen talousarviosta vuodelle Varainhoitajana ja kalustonhoitajana toimi Kari Nurmi. Toiminnantarkastajat Risto ja Tuija Kuisma sekä, varatoiminnantarkastajina oli Sari ja Veli-Matti Janhunen. Taimen talous on vakaalla pohjalla, vaikka tilikauden 2013 tulos oli poistojen jälkeen alijäämäinen ,38. Alijäämää selittää suuret poistot ( ), Pornaisten kunnan avustuksia Taimi sai toimintakertomusvuonna 4 996,32 Kuntolatujen hoidon bruttotuotto oli 5 044,20 (netto ennen moottorikelkan poistoa 3 356,22 ). Toimintavuoden tarkka tulos ilmenee tuloslaskelmasta. TIEDOTTAMINEN Seuran toiminnan näkyvyys on erittäin tärkeää. Taimelle nimetään lehdistö- ja nettivastaavat sekä seuralehden päätoimittaja. Seuran nettisivuja pidetään reaaliaikaisena. Nettisivuilla julkaistaan tulevien toimintojen ilmoituksia ja menneestä toiminnasta kuvia sekä tuloksia. Yleisten kokousten kutsun

6 LAUKKOSKEN TAIMI 6(20) yhteydessä lähetetään seurakirje Taimen jäsenille. Seuralehti julkaistaan huhtikuussa ja syyskuussa. Lehdistövastaava ilmoittaa lehtiin tapahtumat ja tulokset sekä kirjoittaa puffi-jutut. Myös Porstuaa ja vapaa-aikatoimen kalentereita käytetään aktiivisesti tiedotuskanavina. Suunnitellut vastuuhenkilöt valittiin. Seuralehti julkaistiin huhtikuussa. Kotisivut olivat ajantasaiset, päivitys vähintään vähintään 2-3 viikon välein. Porstuaa ja lehtiä käytettiin tapahtumamainonnoissa ja vapaa-aikatoimen kalenterissa Taimi oli näkyvästi esillä. KILPAILU- JA VALMENNUSTOIMINTA Kilpailutoimintaa järjestetään hiihdossa, maastojuoksussa ja yleisurheilussa. Seuran järjestämät kilpailut ovat kaikille avoimia. Pornaisten kunnan mestaruuskilpailujen sekä yleisurheilun sarjakilpailujen järjestämiseen osallistutaan muiden kunnassa toimivien yleisseurojen kanssa erikseen sovitun vuorojärjestelmän mukaisesti. Seuramme nuoret ja veteraani-ikäiset urheilijat osallistuvat piiri-, kansallisen- sekä kansainvälisentason kilpailutoimintaan. Kilpaurheilijoiden kilpailujen osallistumismaksuihin ja matkakuluihin osallistutaan syyskokouksessa päätetyllä tavalla. Kilpailulliset tavoitteet vuodelle 2013: Ikämiesjoukkueen tavoitteena on hiihdon maakuntaviestin voitto. Seuran hiihtäjillä on tavoitteena kärkisijat kansallisissa normaalimatkan ja massahiihtokilpailuissa ja veteraanien SM-hiihdoissa. Kari Nurmen tavoitteena Suomen mestaruus hiihdossa (sarja M50), ja viestihiihdossa sarjassa M120v tai 150v on seuran hiihtäjillä tavoitteena SM-kilpailuissa hyvä sijoitus. Ikäsarjojen MM-hiihdoissa hyvät sijoitukset. Nuorten hiihtäjien aktiivinen osallistuminen kansallisiin hiihtokilpailuihin sekä tulostason nostaminen talvesta Aikuisten, nuorten ja nuorten viestijoukkueen osallistuminen aluemestaruus kilpailuihin, sekä sieltä hyvät tulokset Veli Janhunen tavoittelee mm. M70-sarjan ½-maratonin ja maratonin Suomen mestaruutta. Aikuisten ja nuorten osallistuminen lähialueen juoksu ja yleisurheilukilpailuihin. Taimen järjestämä suurin yksittäinen kilpailutapahtuma Kotojärven ympärijuoksu juostaan kerran. Tavoitteena on edelleen 200 juoksijan rajapyykin ylittäminen.

7 LAUKKOSKEN TAIMI 7(20) Hiihdon seuraluokittelussa Taimi kuului II-luokkaan, sijalla 217. (vuonna ). Luokiteltuja seuroja n Sijoituksen pudotus edelliseen vuoteen verrattuna johtui useista loukkaantumisista. Kilpailutoiminnan vastuuhenkilöinä toimivat Keijo Nurmi, Matti Väänänen ja Raimo Glans. Valmennusta ja lajiohjausta tarjotaan halukkaille seuran ohjelmassa olevissa lajeissa. Taimen toimijoita kannustetaan seuran toimintaa tukeviin koulutuksiin. Seuran toimintaa hyödyntävien koulutusten kustannukset maksaa Taimi. Kilpailuihin ilmoittautumiset hoiti Kari Nurmi. Kilpailullisten tavoitteiden toteuma: o Useat loukkaantumiset heikensivät kilpailullisten tavoitteiden toteutumista. o Taimelaiset menestyivät kuitenkin hyvin useissa kansallisissa kilpailuissa, kts liiteosa. o Hiihtolisenssejä ja skipasseja hankittiin 8:lle seuran hiihtäjälle. Omia hiihto- ja maastojuoksukilpailuja järjestettiin toimintavuonna 21kpl (yhteensä 204 osallistujaa). Lisäksi Taimi järjesti kaksi kertaa yleisurheilun harjoitukset ja keskiviikkokilpailut ja osallistui yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailujen järjestelyihin (juoksut). 32. kerran järjestettyä Kotojärven ympärijuoksun osallistujamäärää heikensi huono keli, juoksijoita oli 160. NUORISOTOIMINTA Liikuntakerhotoiminta jatkuu syys-toukokuun koulukeskuksen liikuntasalissa. Ryhmiä on tarjolla kolme ja kaikki ryhmät ovat lähes täynnä. Kerhojen ohjaajina toimivat Janne-Pekka Nurmi, Minna Salminen, Anna Kilpeläinen, Miika ja Tuukka Tuominen, Milena Myrtenblad ja Kia Mattila. Hiihdon yhteisharjoitukset jatkuvat viikoittain huhtikuun loppuun ja kesätauon jälkeen elokuun lopusta vuoden loppuun. Ryhmä on aktiivinen ja tiivis liikkujan porukka. Harjoitusryhmä tekee vuoden aikana retkiä mm. Ylläshalliin, uimahalliin ja hiihtoputkeen (Jämi). Retket ovat avoimia myös seuran muille jäsenille. Ryhmän ohjaajana toimii Kari Nurmi (Janne-Pekka Nurmi varalla) Lasten (ja aikuisten) hiihtokoulu järjestetään tammi-helmikuussa Hyötinmäen kuntoradalla. Ohjaajina toimivat Janne-Pekka Nurmi, Janne-Pekka Nurmi, Kaj Mattila ja Taimen nuoret hiihtäjät. Elokuun alussa järjestetään liikuntaleiri Isojärven leirikeskuksessa. Lisäksi Taimen järjestämien kilpailujen pääkohderyhmä on nuoret.

8 LAUKKOSKEN TAIMI 8(20) Olisiko seuran toiminnan laajentamista kesäajaksi syytä pohtia, vai onko järkevämpää pitää toiminta nykyisellä tasolla, etteivät aktiivit väsy?? Jos laajennetaan, niin mitä, missä ja kuka? Nuorisotoiminnan mahdollistamiin välineisiin varataan määräraha seuran budjetissa. Lisäksi seura-asujen subventointiin osallistutaan. Hiihtokouluja järjestettiin vuoden alussa kuusi kertaa ja hiihtokouluun osallistui 24 lasta ja nuorta ja heitä ohjasi 4 aikuista. Hiihtokoulu päätettiin koko perheen ulkoilutapahtumaan Taimen kodalla. Liikuntakerhoja järjestettiin kolme ryhmää Yhtenäiskoulun liikuntasalissa. Kerhoihin osallistui 57 eri nuorta ja lasta ja heitä ohjasi 8 ohjaajaa (aikuista ja nuorta). Hiihtoharjoituksia pidettiin Hyötinmäen kuntoradalla. Hiihtoharjoituksiin osallistui 5-10 nuorta ja heitä ohjasi 3 aikuista/kerta. Liikuntaleiri järjestettiin perinteisesti elokuun alussa. Leirille osallistui 20 lasta ja nuorta sekä 5 ohjaajaa. Taimen järjestämissä kilpailuissa suurin osa osallistujista oli alle 15-vuotiaita. Järjestettiin kaksi kertaa retki Porvoon uimahalliin, kerran Kivikon hiihtohalliin sekä hiihtäjien viikonloppuleiri Jämin hiihtoputkeen. Kesäajan yhteistoiminta muiden yleisseurojen ja Pornaisten kunnan kanssa saatiin Taimen aloitteesta suunnattu enemmän ohjaavaan suuntaan: joka toinen viikko pidettiin yleisurheiluharjoitukset ja joka toinen viikko kilpailut. Kesän toimintaa on tulevaisuudessa edelleen syytä pohtia. KUNTO- JA TERVEYSLIIKUNTA Yksittäistä ja ryhmäohjausta annetaan kysynnän ja mahdollisuuksien mukaan. Taimen järjestämissä liikunnallisissa tapahtumissa kunto- ja terveysliikunta on tärkeässä roolissa. Aikuisten saliliikunta torstaisin on saavuttanut suuren suosion ja sitä tullaan jatkamaan. Pohditaan toisenkin aikuisten ja varttuneempien nuorten salivuoroa, jolloin toinen olisi pelivuoro ja toinen circuit tms. vuoro. Toinen vuoro aloitetaan viimeistään, kun Waltarin koulu valmistuu Jokimäkeen. Hiihtokoulussa tarjotaan ohjausta myös aikuisille. Seura pyrkii tarjoamaan voiteluopastusta järjestämissään hiihto- ja muissa talvitapahtumissa. Hiihtokoulun päättäjäistilaisuus ja koko perheen ulkoilupäivä järjestetään seuran kodalla Koko perheen hiihto- ja ulkoilupäivä järjestetään jo viidennen kerran. Tapahtuma järjestetään Hyötinmäen ulkoilualueella maaliskuun alkupuolella. Huhtikuussa ja syyskuussa pyritään järjestämään valmennusillat. Iltojen tarkoituksena on antaa perustietoa kestävyys, voima yms. harjoittelusta. Lisäksi niissä voidaan suunnitella henkilökohtaisia valmentautumisohjelmia. Illat järjestetään yhteistyössä Pornaisten Heavy Teamin kanssa.

9 LAUKKOSKEN TAIMI 9(20) Kunto- ja terveysliikunnan vastuuhenkilöinä toimivat Pekka Rahkonen, Matti Väänänen, Pekka Villanen ja Raimo Glans. Aikuisten liikuntavuorolla Yhtenäiskoulun liikuntasalissa on viikoittain liikkunut keskimäärin 20 nuorta ja aikuista. Vuoro on yhteistyössä Heavy Teamin kanssa. Toimintavuonna 2013 järjestettiin Kotojärven ympärijuoksun lisäksi yksi kuntoliikuntatapahtuma: koko perheen talvitapahtuma ja hiihtokoulun päättäjäiset (n. 80 osallistujaa). Tapahtumassa oli mahdollisuus kuntoiluun eri tavoin (hiihto, lumikenkäily, kävely). Lisäksi oli tarjolla mm. hiihdon opastusta aikuisille, voideltiin suksia ja annettiin voiteluvinkkejä. Juoksukoulu järjestettiin 4-8/2013. Harjoituskertoja oli yhteensä 18. Osallistujia oli keskimäärin 15 ja juoksijoita ohjasi 4 ohjaajaa. Juoksukoulu suosiosta kertoo, että se meni hetkessä täyteen. TAPAHTUMIEN TUKITOIMINNOT Tapahtumien tukitoiminnot ryhmä on tärkeässä roolissa erilaisten Taimen tapahtumien järjestelyissä. Tässä ryhmässä Taimen naiset ovat aktiivisessa ja tärkeässä roolissa. Naisten toiminta jatkuu perinteiseen tapaan. Myös miehet ovat kiitettävästi mukana tapahtumien järjestämisessä. Taimen naiset järjestävät myyjäisiä, hoitavat puffettia seuran tilaisuuksissa sekä kantavat päävastuun mm. nuotioiltojen, kota-iltapäivien, yhteismyyjäisten sekä pikkujoulujen järjestämisestä. Miesten rooli on ehkä enemmän puitteiden ja muiden kuin em. tehtävien hoitaminen. Tapahtumien tukitoimintojen vastuuhenkilöiksi valitaan 3-5 hengen vastuuryhmä. Tapahtumien tukitoimintojen vastuuhenkilöinä toimivat Leena Myrtenblad, Irja Nurmi, Elina Tuominen, Jatta Hietapakka ja Timo Nurmi, Tapahtumien tukitoiminnot ryhmä oli toimintavuonna 2013 aktiivisessa ja tärkeässä roolissa kaikissa Taimen järjestämissä tapahtumissa. Varainhankinnan näkökulmasta ryhmän rooli oli myös erittäin tärkeä. Toimintavuoden suurimmat voimannäytöt ryhmän osalta olivat Kotojärven ympärijuoksu ja seuran pikkujoulut Myyjäisiä ja kirpputoreja pidettiin yht. 2kpl Laukkosken Työväentalolla. YHTEISTYÖ PORNAISTEN HEAVY TEAMIN JA PORNAISTEN KUNNAN KANSSA SEKÄ MUU SEURAYHTEISTYÖ Yhteistyö Pornaisten Heavy Teamin kanssa jatkuu aikaisempien vuosien tapaan. Heinäkuussa järjestetään yhteinen kesätapahtuma ja elokuussa Pornaisten vahvin kilpaillut. Em. tapahtumien tuottojen jako sovitaan tapahtumakohtaisesti. Tapahtumapaikka tullee olemaan aikaisempien vuosien tapaan Kahvila Kesämopo.

10 LAUKKOSKEN TAIMI 10(20) Syksyllä yhteistyötä tehdään Kotojärven ympärijuoksun ja kansallisten voimannostokisojen järjestelyissä. Näiden tapahtumien tuotto kohdentuu vastuuseuralle. Huhtikuussa ja marraskuussa pyritään järjestämään yhteistyössä Pornaisten Heavy Teamin kanssa valmennusillat. Iltojen tarkoituksena on antaa perustietoa kestävyys, voima yms. harjoittelusta. Lisäksi niissä voidaan suunnitella henkilökohtaisia valmentautumisohjelmia. Yhteistyötä hiihdossa yritetään edelleen rakentaa Kerkkoon Urheilijoiden ja jonkun muun lähialueen hiihtoseuran kanssa. Kylmä maraton juoksutapahtuman järjestelyihin osallistuu Taimelaisia. Hölkän pääjärjestäjänä toimii Hinthaaran Viri. Pornaisten vapaa-aikatoimen henkilöstö on vaihtunut. Toivottavasti yhteistyö muutaman haasteellisemman vuoden jälkeen lähtee sujumaan hyvin. Yhteistyö kunnan kanssa hyödyntää molempia osapuolia ja tuo hyvinvointia kuntalaisille. Hyötinmäen alueen ladunhoito on edelleen Taimen vastuulla. Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Taimi on valmis tekemään erikseen korvattavia kunnan järjestämiä talkoita ja olemme valmiit muunkinlaiseen yhteistyöhön kunnan kanssa, jos se hyödyttää seuraa, kuntaa ja kuntalaisia. Myös muiden urheiluseurojen ja järjestöjen kanssa pyritään löytämään yhteistyömuotoja, jotka hyödyntävät molempia/kaikkia osapuolia (esim. Laukkosken työväenyhdistys). Yhteistyö Pornaisten kunnan kanssa jatkui ladunhoidon ja kilpailujen järjestämisen merkeissä. Yhteistyötä voisi syventää ja onneksi kunnassa onkin nyt aktiivinen ja osaava liikunnanohjaaja. Taimi hoiti Hyötinmäen kuntoradan hiihtoladut viikonloppuisin, sekä Jokimäen koulun välituntiladut. Latumestarina toimi Ari-Pekka Hietapakka ja varalla Matti Väänänen. Yhteistoiminta hiihtokilpailut eivät toteutuneet. Järjestimme yhteistyössä Heavy Teamin kanssa Doping- ja lisäravinne illan toukokuussa ja elokuun alussa RAW -penkkipunnerruskilpailun Heavy Teamin jäseniä oli apuna Kotojärven ympärijuoksun järjestelyissä Hinthaaran Virin Kylmä Maratonin järjestelyihin osallistui Taimesta Pekka Villanen. Lisäksi Taimi lainasi kilpailun järjestämiseen tarvittavia tarvikkeita. Laukkosken Työväentalo oli Taimen kokousten pitopaikka. Kokoustila oli Taimelle maksuton, josta suuri kiitos Laukkosken Työväenyhdistykselle. Yhteistyötä ja verkostoitumista muiden seurojen kanssa pitäisi saada tulevina vuosina syvennettyä, jotta ennen kaikkea urheilullista ja kilpailutoimintaa pystyisimme kehittämään.

11 LAUKKOSKEN TAIMI 11(20) TOIMINTAKILPAILU JA MUUT PALKITSEMISET Toimintakilpailua jatketaan edellisten vuosien tapaan. Pisteitä toimintakilpailussa saa osallistumalla kilpailutoimintaan sekä seuran järjestämään ohjattuun tai valvottuun toimintaan. Toimintakilpailun 20 parasta palkitaan seuran pikkujouluissa. Taimen paras urheilija, lupaava nuoriurheilija sekä muut mahdolliset palkittavat valitaan seuran syyskokouksessa ja heidät palkitaan seuran pikkujouluissa. Toimintavuonna 2013 Taimen aktiivisuuskilpailussa, toimintakilpailussa, sai pisteitä yhteensä noin 200 henkilöä. Toimintakilpailun kolme parasta olivat 1. Elmo Gerkman, 2. Janne-Pekka Nurmi, 3. Kari Nurmi. Toimintakilpailun 20 parasta palkittiin taimen pikkujouluissa Taimen vuoden urheilujana palkittiin hiihdon Eteläisen alueen aluemestari Janne- Pekka Nurmi, sarja M45. Vuoden junioriurheilijoina palkittiin Elmo Gerkman ja vuoden tsempparina Marcus Jaatinen. Liikuntakerhojen ohjaajia muistettiin lahjakortein/kukkasin/makeisin seuran pikkujouluissa. KOULUTUS Seuran jäseniä kannustetaan ja ohjataan TUL:n ja lajiliittojen järjestämiin koulutuksiin. Koulutuksen kautta pyritään saamaan uusia henkilöitä mukaan seuran toimintaan. Seura osallistuu koulutuskustannuksiin. Toimintavuonna 2013 järjestettiin yhteistyössä Pornaisten Heavy Teamin kanssa Doping- ja lisäravinnekoulutus. Muihin koulutuksiin ei Taimelaisia osallistunut. Tulevaisuudessakin koulutuksiin pitää varata rahaa ja etsiä seuratoimintaa tukevia koulutuksia. EDUSTUKSET JA MERKKIPÄIVÄMUISTAMISET Kari Nurmi on Uudenmaan hiihto ry:n johtokunnan varapuheenjohtaja ja Suomen Hiihtoliiton liittovaltuuston jäsen. Erikseen nimetyt henkilöt edustavat seuraa TUL:n piirin, Uudenmaan hiihto ry:n, Uudenmaan yleisurheilu ry:n sekä mahdollisesti kansallisten lajiliittojen kokouksissa.

12 LAUKKOSKEN TAIMI 12(20) Merkkipäivämuistamiset (yhteisöt) ovat seuran puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vastuulla. Taimi muistaa yhteistyöseuroja, jotka täyttävät 50, 80, 90 tai 100 vuotta tapauskohtaisesti määriteltävällä lahjalla. Taimi muistaa 50 vuodesta ylöspäin täyttäviä seuran jäseniä erillinen ohjeen mukaisesti. Muistamiset ovat seuran puheenjohtajan vastuulla. Palkkio-, kannustus- ja muistamisohje hyväksyttiin ja se on koettu toimivaksi ohjeistukseksi Toimintavuoden 2013 aikana muistettiin Taimen palkkio-, kannustus- ja muistamisohjeen mukaisesti seuran jäseniä. Muistamisista vastasi seuran puheenjohtaja tai hänen valtuuttamansa henkilö. Toimintavuonna 2013 muistetut henkilöt: 60v Eero Laurila ja 70v. Sinikka Janhunen, Tuula Koskinen sekä Irja Kukkonen Vuoden 2013 lopussa muistettiin Taimen yhteistyökumppaneita (25kpl) joulukortein. MUU TOIMINTA Muu urheilutoimintaa tukeva seuratoiminta on Taimessa tärkeässä roolissa. Jo perinteeksi muodostuneet vuosittain järjestettävät koko perheen tapahtumat keräävät ison joukon osallistujia. Em. tapahtumat ovat kaikille avoimia ja kustannukset katetaan pääasiassa tapahtumien arpajaismyynnillä. Viihdetoiminta Vuoden aikana järjestetään ainakin kaksi kota-iltapäivää, yksi nuotioilta ja pikkujoulut. Lisäksi kohdennetuille ryhmille järjestetään kaksi palkkiotilaisuutta, toinen kesäkuussa ja toinen loka-marraskuussa. Lisäksi esimerkiksi retkiä Ylläshalliin, uintiretkiä ja muita vastaavan tyyppisiä retkiä järjestetään. Kaikille avoimia viihteellisiä tapahtumia järjestettiin toimintavuonna 2013 suunnitellun mukaisesti; kaksi KOTA-iltapäivää, nuotioilta ja pikkujoulut. Aktiiveille järjestettiin kaksi palkkiotilaisuutta. Palkkiotilaisuuksiin kutsuttavat päätti pj/johtokunta. Muissakin tapahtumissa oli mukana viihdearvo ja niistä on kerrottu tarkemmin toimintakertomuksen muissa kohdissa sekä tilasto osiossa. Järjestettiin kaksi kertaa uimahalliretki (huhtikuu ja marraskuu) sekä kerran retki Kivikon hiihtohalliin Talkoot Laukkosken Taimi hoitaa viikonloppuisin, erikseen tehdyn sopimuksen mukaisesti, Hyötinmäen alueen latuja. Latumestarina toimii Ari-Pekka Hietapakka. Lisäksi Taimen aktiivinen talkooporukka on valmis osallistumaan erilaisiin vapaa-aikatoimen tms. tarjoamiin tehtäviin. Tienvarsien

13 LAUKKOSKEN TAIMI 13(20) siivoustalkoisiin Taimi osallistuu keväällä Ainakin kerran vuodessa pidetään talkoot seuran kodan kunnossa pitämiseksi. Taimi osallistuu Pornaisten joulun yhteismyyjäisiin. Kirpputoreja/myyjäisiä pidetään erikseen päätettävinä ajankohtina ja paikoissa (esim. Kahvila Kesämopo, Laukkosken Työväentalo, Pornaisten SALE). Kaikki Taimen toiminta on talkootoimintaa. Erillisten talkootapahtumien vastuuhenkilönä ja KOTA -isäntänä toimi Jukka Tuominen. Ladunhoidon vastuuhenkilönä toimi Ari-Pekka Hietapakka ja varalla Matti Väänänen. Toimintavuonna 2013 osallistuimme tienvarsien siivoukseen siivoamalla tuttu pätkä Porvoontien risteys Kotojärvi Golf. Vuoden aikana pidettiin useita talkoita, joiden ajankohdat ja osallistujamäärät löytyvät toimintakertomuksen tilasto-osasta. Pornaisissa , Janne-Pekka Nurmi, pj LIITTEET Tilastot 2013 Vuosikello 2013

14 LAUKKOSKEN TAIMI 14(20) TAPAHTUMATILASTOT vuodelta 2013 Jäsenmäärä jäsentä, joista Yli 15-vuoitiaita 121 henkilöä (naisia 50, miehiä 71) Alle 15-vuotiaita 78 henkilöä (tyttöjä 48, poikia 30) TAIMEN OMAT KOKOUKSET Johtokunnan kokoukset: 5.2., 6.5. ja 11.9 Vuosikokous (läsnä 11 henkilöä) ja syyskokous (läsnä 11 henkilöä) Kotojärven ympärijuoksun kritiikki- ja palkkiotilaisuus 9.11., Kahvila Kahviakka (läsnä 26 henkilöä) EDUSTUKSET MUISSA KOKOUKSISSA Taimesta oli toimintavuoden aikana edustus seuraavissa eri yhteisöjen kokouksissa ja tilaisuuksissa: Uudenmaan Hiihto ry:n johtokunnan kokoukset (Kari Nurmi) Erätulet tapahtuman valmistelukokous, Pornaisten yhtenäiskoulu (Keijo Nurmi) 7.5. Uudenmaan Hiihto ry:n kevätkokous, Kerava (Kari Nurmi) Suomen Hiihtoliiton liittovaltuusto, Seinäjoki (Kari Nurmi) Pornaisten järjestöjen yhteismyyjäisten järjestelykokous, Pornaisten yhtenäiskoulu (Leena Myrtenblad, Irja Nurmi) Suomen Hiihtoliiton liittovaltuusto (Kari Nurmi Uudenmaan Hiihto ry:n syyskokous, Hyvinkää (Kari Nurmi) MERKKIPÄIVÄT JA MUISTAMISET Vuoden aikana muistettiin seuraavia pyöreitä vuosia täyttäneitä seuran jäseniä: 60v Eero Laurila (sähke) 70v Sinikka Janhunen (sähke) 70v 9.4. Tuula Koskinen (kukka+kortti) 70v 8.6. Irja Kukkonen (sähke) Vuoden lopussa yhteistyökumppaneille (yhteensä 25) lähetettiin joulukortit. TUNNUSTUSPALKINNOT ja MUU PALKITSEMINEN - Taimen vuoden urheilija 2013: Janne-Pekka Nurmi M45 Aluemestaruus hiihto 5km (v). Lisäksi useita kärkisijoja normaalimatkojen kansallisissa hiihtokilpailuissa

15 LAUKKOSKEN TAIMI 15(20) - Taimen vuoden juniori: Elmo Gerkman - Vuoden tsemppari: Marcus Jaatinen - Taimen toimintakilpailu 2013: 1. Elmo Gerkman 278p. 2. Janne-Pekka Nurmi 263p. 3. Kari Nurmi 252p. 4. Jenna Jaatinen 203p. 5. Atte Salovaara 190p. 6. Marcus Jaatinen 181p. 7. Kia Mattila 173p. 8. Miika Tuominen 162p. 9. Tinja Mattila 158p. 10. Hanna Salminen 123p. 11. Jukka Tuominen 114p. 12. Kaj Mattila 109p. 13. Raimo Glans 104p. 14. Jemina Franti 87p. 15. Keijo Nurmi 84p. 16. Riia Myrtenblad 81p. 17. Joona Laine 79p. 18. Irja Nurmi 78p. 19. Katariina Leivo 74p. 20. Kari Gerkman 73p. Pisteillä yhteensä noin 200 henkilöä. - Liikuntakerhojen ohjaajien muistaminen: o Anna Kilpeläinen, Minna Salminen ja Miika Tuominen (a 100 lahjakortti ja kukka/suklaa) o Kia Mattila, Milena Myrtenblad ja Jenna Jaatinen (suklaakonvehdit) - Kannustusstipendit ala-asteiden oppilaille: Matias Hertteli, Jokimäen koulu Alisa Vähäkangas, Laukkosken koulu Jami Ruokonen, Kirveskosken koulu Marjanella Harinen, Kirveskosken koulu - Seura-aktiivien palkitseminen Rönnäs, 21 henkilöä Kotojärven ympärijuoksun järjestelyihin osallistuneiden palkkio- ja kritiikkitilaisuus, Kahvi-Akka, 26 henkilöä

16 LAUKKOSKEN TAIMI 16(20) KILPAILUTOIMINTA Seuraluokittelu ja ranking Hiihdon seuraluokittelu 2013: - SHL:n seuraluokittelussa Taimi sijoittui II-luokkaan sijalla 217 (vuonna , vuonna , vuonna ). Hiihtoliittoon kuuluu reilut 1000 seuraa, joista luokiteltuja seuroja vuonna 2012 oli noin Uudenmaan hiihdon seuroista Taimi oli 13. Luokiteltuja uusmaalaisia seuroja oli 22. Taimen lisenssihiihtäjät 2013: - Elmo Gerkman, Matias Rantanen, Mika Pesonen, Patrik Maukkonen, Janne-Pekka Nurmi, Kari Nurmi, Jukka Petersohn, Viljo Pesonen Hiihtäjien ranking 2013: - M Mika Pesonen - M Patrik Maukkonen - M Janne-Pekka Nurmi - M Kari Nurmi - M Viljo Pesonen Hiihto Seuran järjestämät hiihtokilpailut - Sarjahiihdot (osallistujia 10), (7), 2.2. (8), 9.2. (13), (4), 9.3. (3), (9), (7), (8) - Hiihtokoulun taitohiihtokilpailu (14 osallistujaa) Pornaisten mestaruushiihdot 22 osanottajaa Taimen urheilijat muiden järjestämissä kilpailuissa 2013, hiihto Kansalliset Ensilumen hiihdot , Valkeakoski (P). M45 5km 1. Hannu Ilonen 11.56,5, 2. Jukka Petersohn, Taimi 11.58,3 Kansalliset Keinukallion Tykkihiihdot , Kerava (V). M12 3km, 1. Sami Talsi 9.38,6, 7. Elmo Gerkman, Taimi 11.02,6. M45 5km, 1. Kari Nurmi, Taimi 12.23,2 Kansalliset Lahden Talvikisat , Lahti (V). M12 3km, 1. Jussi Hyytiäinen 8.09,3, 15. Elmo Gerkman, Taimi 10.06,5 Veteraanien SM-hiihdot , Ranua (V). M50 10km, 1. Stefan Storvall 25.54,2, 8. Kari Nurmi, Taimi 27.56,6 Piirkunnalliset Sotungin puistohiihdot , Vantaa (V). M10 1,3km, 1. Tuomas Ruuskanen 3.47,4, 3. Elmo Gerkman, Taimi 3.54,4

17 LAUKKOSKEN TAIMI 17(20) 51. Haltiavuoren hiihdot , Helsinki (P). M10 2km, 1. Mikael Koivisto 7.56,2, 4. Elmo Gerkman, Taimi 8.16,9, M45 10km, 1. Jari Jaakkola 28.29,6, 7. Jukka Petersohn, Taimi 34.04,4 61. Kansalliset Joutsan hiihdot (V). M45 5km, 1. Kari Nurmi, Taimi 13.01,6 XII Kansalliset Keräkankare hiihdot , Pusula (V). M45 5km, 1. Kari Nurmi, Taimi 13.38,3 Kansalliset Orimattilan Jymyn 110-vuotis juhlahiihdot (V). M10 2km, 1. Danil Schröder 6.46,5, 3. Elmo Gerkman, Taimi 6.55,8. M12 3km, 1. Sauli Eskelinen 8.44,7, 10. Matias Rantanen, Taimi 10.35,6. M45 5km, 1. Heikki Kivikko 13.46,1, 2. Kari Nurmi, Taimi 14.21,6 Rajamäki hiihdot (P). M45 5km, 1. Janne Nevakare 16.47,8, 2. Jukka Petersohn, Taimi 16.54,3. M70 5km, 1. Aimo Hakulinen 17.58,4, 3. Viljo Pesonen, Taimi 20.37,0 Kansalliset Erkylän hiihdot , Hyvinkää (V). M40 10km, 1. Antti Mäkinen 27.09,7, 8. Mika Pesonen, Taimi 32.10,8. M50 5km, 1. Kari Nurmi, Taimi 13.53,1 Kansalliset 34. Janakkalan Talvikisat (V). M50 10km, 1. Mika Ojala 25.01,6, 2. Kari Nurmi, Taimi 26.09,1 40. Finlandia hiihto , Lahti (V). 20km juniorit alle 16v, 1. Maxim Rudnev , 51. Elmo Gerkman, Taimi , 65. Matias Rantanen, Taimi Aikuiset 20km, 1. Tomas Jaros , 127. Kari Gerkman, Taimi , 174. Mari Rantanen, Taimi Finlandia hiihto , Lahti (P). Yleinen 50km, 1. Kari Varis 2.20,53, 556. Jukka Petersohn , Taimi Aluemestaruushiihdot , Espoo (V). M10 2km, 1. Danil Schröder 6.14,9, 2. Elmo Gerkman, Taimi 6.29,3. M40 10km, 1. Pasi Lounasaho , 4. Mika Pesonen, Taimi 31.42,1. M45 5km, 1. Janne-Pekka Nurmi, Taimi 13.44,8 Hyvinkää hiihto (P). M50 40km, 1. Juha Pelkonen , 13. Jukka Petersohn, Taimi Nuorten Paloheinä hiihdot , Helsinki (V). M10 2km, 1. Mikael Koivisto 6.30,7, 2. Elmo Gerkman, Taimi 6.35,0 Kansalliset Marjon hiihdot , Espoo (V). M10 2km, 1. Elmo Gerkman, Taimi 6.23,8. M35 10km, 1. Pasi Lounasaho , 8. Mika Pesonen, Taimi 31.53,8. M45 5km, 1. Mika Somppi 13.29,6, 2. Janne-Pekka Nurmi, Taimi 13.59,8 Kansalliset Söderkullan hiihdot (V). M10 2km, 1. Felix Ögård 5.55,8, 2. Elmo Gerkman, Taimi 6.05,5. M40 10km, 1. Pasi Lounasaho 25.16,6, 5. Patrik Maukkonen, Taimi 29.34,1, 6. Mika Pesonen, Taimi 29.49,8. M45 5km, 1. Matti Pääkkönen 13.15,6, 4. Janne-Pekka Nurmi, Taimi 13.39,1 Kansalliset Mäntsälän hiihdot (P). M45 10km, 1. Jari Jaakkola 26.27,2, 7. Jukka Petersohn, Taimi 31.30,0 Kansalliset Keimolan hiihdot (V). M12 3km, 1. Tino Stenman 8.52,3, 13. Matias Rantanen, Taimi 11.10,8. M35 10km, 1. Mikko Aronen 25.08,5, 7. Patrik Maukkonen, Taimi 28.38,6, 11. Mika Pesonen, Taimi 30.29,8. M45 5km, 1. Mika Tervala 13.01,7, 4. Janne-Pekka Nurmi, Taimi 13.45,1. M70 5km, 1. Reino Immonen 16.45,8, Viljo Pesonen, Taimi 20.55,8 Kansalliset Vihdin hiihdot (P). M45 5km, 1. Lennart Holmström 13.21,6, 9. Jukka Petersohn, Taimi 15.01,6 Kansalliset Mini-Salpausselkä , Lahti (V). M10, 1,5km. 1. Benjamin Tasa 4.17,1, 6. Elmo Gerkman, Taimi 4.35,2

18 LAUKKOSKEN TAIMI 18(20) Maakuntaviestit , Kerava. C-sarja, ikämiehet 3km(p)+3km(p)+5km(v)+5km(v). 1. Nurmijärven Hiihtoseura 47.35,2, 5. Taimi (Mika Pesonen, Jukka Petersohn, Patrik Maukkonen, Janne-Pekka Nurmi) 49.57,6 Maastojuoksut ja yleisurheilu Seuran järjestämät maastojuoksut ja yleisurheilukilpailut - Maastojuoksut 7.5. (osallistujia 14), (12), (14), (13), 3.9. (10), (13), (10), (9), (10), (16) ja (8) Pornaisten mestaruusmaastot (osanottajia 33) ja 7.8. Yleisurheilun harjoitukset - Yleisurheilun keskiviikkokilpailut 3.7. (osallistujia 78) ja (49) - Pornaisten yleisurheilu mestaruuskilpailut (yhteistoiminta Taimi-Vilpas-Alku), Taimi hoiti juoksut Kotojärven ympärijuoksu (160) Taimen urheilijat muiden järjestämissä kilpailuissa 2013, juoksu Kylmä Maraton , Hinthaara Porvoo. M yleinen 12,7km, 1. Petri Hanska 51.33, 2. Kari Nurmi, Taimi Vaarojen maraton , Koli Lieksa. M yleinen 43km, 1. Simo-Pekka Fincke , 20. Kari Nurmi, Taimi , 44. Janne-Pekka Nurmi, Taimi Midnight Run , Helsinki. M yleinen 10km,1. Jussi Utriainen 30.53, 91. Jukka Petersohn, Taimi Nuuksio Classic polkumaraton , Espoo. M yleinen maraton, 1. Janne Mononen , 22. Kari Nurmi, Taimi , 114. Janne-Pekka Nurmi, Taimi Heinolan kaupunkijuoksu , M yleinen ½maraton, 1. Kimmo Ahonen ,0, 12. Jukka Petersohn, Taimi ,9 XL Möviken Runt , Nauvo. M45 11km, 1.Janne Hyryläinen 40.14, 6. Jukka Petersohn, Taimi Juhannushölkkä , Sipoo. M50 11,5km, 1. Jan Alden 43.14,5, 3. Kari Nurmi, Taimi 46.36,3, 6. Jukka Petersohn, Taimi 47.15,3 Halkian -hölkkä , Pornainen. M45 7,8km, 1. Jari Uusitalo 26.34, 5. Jukka Petersohn, Taimi Susi -hölkkä , Sipoo. M50 10,5km, 1. Esko Suomalainen 42.05,7, 2. Kari Nurmi, Taimi 43.04,0, 6. Jukka Petersohn, Taimi 44.24,0 Hitå -hölkkä , Sipoo. M50 12,5km, 1. Kari Nurmi Taimi 53.16,8, 3. Jukka Petersohn, Taimi 54.40,3 Nevaksen juoksu , Sipoo. M50 12km, 1. Christer Lindberg 44.53,4, 2. Jukka Petersohn, Taimi 48.40,5 Eliaksen hölkkä , Sammatti. M50 7km, 1. Jukka Petersohn,Taimi Villin lenkki , Orimattila. M50 8,2km, 1. Hannu Korkalainen 29.51, 4. Jukka Petersohn, Taimi 31.29

19 LAUKKOSKEN TAIMI 19(20) Teutjärven ympärijuoksu , Loviisa. M50 14,5km, 1. Jukka Petersohn, Taimi KOULUTUS Antidoping ja lisäravinteet luento, Porniasten yhtenäiskoulu. Yhteistyössä Heavy Teamin kanssa. Osallistujia Yleisurheilun lajiohjaus- ja sääntökoulutus, Pornaisten yu-kenttä. Osallistujia 7. URHEILUKOULUT, YHTEISHARJOITUKSET, RETKET JA LEIRIT Hiihtokoulu, Hyötinmäen kuntorata, 24 nuorta ja 5 aikuista (yhteensä 6 krt) ja vuotiaiden liikkari, Pornaisten yhtenäiskoulun liikuntasali, 17 lasta ja 4 ohjaajaa (yhteensä 24 krt) ja Aikuisten liikunta yhtenäiskoulun liikuntasali, 22 osallistujaa (yhteensä 35 krt) Yhteistyössä Heavy Teamin kanssa ja Liikuntakerhot (kaksi ryhmää, 6 9vuotiaat ja yli 9 vuotiaat), Pornaisten yhtenäiskoulun liikuntasali, 40 nuorta ja 4 ohjaajaa (yhteensä 28 krt) ja Hiihdon yhteisharjoitukset, Hyötinmäen kuntorata, 5-10 nuorta ja 3 aikuista (yhteensä 26 krt) Juoksukoulu Hyötinmäen kuntoradalla, 15 osallistujaa 4 ohjaajaa (yhteensä 18 krt) Uimahalliretki, Porvoon uimahalli Liikuntaleiri, Isojärven leirikeskus, 20 leiriläistä ja 5 ohjaajaa Hiihtoleiri Jämin hiihtoputki Uimahalliretki, Porvoon uimahalli Hiihtoretki, Ylläshalli ja Ylläshallin Hoplop MUU TOIMINTA Talkoot ja myyjäiset Tienvarsien siivoustalkoot, 10 henkilöä Klapitalkoot Taimen kodalla, 5 henkilöä , ja Kirpputori ja myyjäiset, Laukkosken Työväentalo Kotojärven ympärijuoksun järjestelyt, 10 henkilöä Yhteismyyjäiset, yhtenäiskoulu. Viihdetoiminta Koko perheen talvitapahtuma ja hiihtokoulunpäättäjäiset, Taimen kota, n. 80 henkilöä Tienvarsisiivoustalkoiden talkookahvit Tuomisilla, 16 henkilöä Nuotioilta Jokimäki, voimalaitoksen ranta, 30 henkilöä

20 LAUKKOSKEN TAIMI 20(20) Kesäkauden päättäjäiset, Taimen kota, 40 henkilöä Pikkujoulut Laukkosken Työväentalolla, n. 90 henkilöä MUUTA Todettiin että Taimen varastokonttiin oli murtauduttu, varastettu megafoni. Puheenjohtaja teki rikosilmoituksen Vuosikokouskutsujen postitus (Keijo Nurmi) Tulevan kesäkauden toimintatiedot kunnan kesäpörriäiseen (Janne-Pekka Nurmi) Vuosi-ilmoitus SHL (Keijo Nurmi) Kunnan perusavustusten ja kohdeavustusten haku (Janne-Pekka Nurmi & Keijo Nurmi) Stipendit kouluille (Keijo Nurmi) Kotojärven ympärijuoksun palkintojen tilaus, Olle Andersson Oy ja Kelloliike Karvonen (Keijo Nurmi) Kotojärven ympärijuoksun tehtävien jako (Keijo Nurmi ja Timo Nurmi) Syyskokouskutsujen postitus (Keijo Nurmi) Toimintakilpailun palkintojen tilaus (Keijo Nurmi) Joulukortit yhteistyökumppaneille (Janne-Pekka Nurmi) Toimintakilpailun pisteet valmiiksi (Keijo Nurmi) YHTEISTOIMINTA MUIDEN SEUROJEN KANSSA Pornaisten kouluaisten hiihdot - Lasten yleisurheilun harjoitukst (2krt) ja viikkokisat (2krt) vuoroviikoin Pornaisten Vilppaan ja Halkian Alun kanssa RAW-penkkipunnerruskilpailut, Hietasen ranta. HeavyTeam ja Taimi Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut. Taimi, Vilpas ja Alku Vahvamieskilpailut, Kesämopo. Heavy Team ja Taimi Kylmämaraton, Hinthaara. Hinthaaran Viri ja Taimi - Pornaisten yhtenäiskoulun sali yhteinen aikuisten sisäpelivuoro (Taimi ja Heavy Team)

LAUKKOSKEN TAIMI 1(14) LAUKKOSKEN TAIMI

LAUKKOSKEN TAIMI 1(14) LAUKKOSKEN TAIMI LAUKKOSKEN TAIMI 1(14) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2014 LAUKKOSKEN TAIMI 2(14) Yleistä osa Kertomusvuoden toiminta pääpiirteissään Kehyksetön teksti Toimintasuunnitelman tekstiä Kehyksellinen teksti

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(10) LAUKKOSKEN TAIMI

LAUKKOSKEN TAIMI 1(10) LAUKKOSKEN TAIMI LAUKKOSKEN TAIMI 1(10) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintasuunnitelma 2016 LAUKKOSKEN TAIMI 2(10) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 YLEISTÄ Vuosi 2016 on vuonna 1909 perustetun Laukkosken Taimi ry:n 108. toimintakausi.

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(10) LAUKKOSKEN TAIMI

LAUKKOSKEN TAIMI 1(10) LAUKKOSKEN TAIMI LAUKKOSKEN TAIMI 1(10) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintasuunnitelma 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ LAUKKOSKEN TAIMI 2(10) Vuosi 2015 on vuonna 1909 perustetun Laukkosken Taimi ry:n 107. toimintakausi.

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintasuunnitelma

LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintasuunnitelma LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 YLEISTÄ LAUKKOSKEN TAIMI 2(9) Vuosi 2014 on vuonna 1909 perustetun Laukkosken Taimi ry:n 106. toimintakausi.

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(20) LAUKKOSKEN TAIMI

LAUKKOSKEN TAIMI 1(20) LAUKKOSKEN TAIMI LAUKKOSKEN TAIMI 1(20) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2012 LAUKKOSKEN TAIMI 2(20) Yleistä osa Kertomusvuoden toiminta pääpiirteissään Kehyksetön teksti Toimintasuunnitelman tekstiä Kehyksellinen teksti

Lisätiedot

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7)

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry. 26.11.2009 1(7) 26.11.2009 1(7) LAUKKOSKEN TAIMEN SYYSKOKOUS (vaalikokous) Aika: Torstai 26.11.2009 klo 19.15 Paikka: Laukkosken Työväentalo 1. Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Janne-Pekka Nurmi avasi kokouksen klo

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(15) LAUKKOSKEN TAIMI

LAUKKOSKEN TAIMI 1(15) LAUKKOSKEN TAIMI LAUKKOSKEN TAIMI 1(15) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2010 LAUKKOSKEN TAIMI 2(15) Yleistä osa Kertomusvuoden toiminta pääpiirteissään Kehyksetön teksti Toimintasuunnitelman tekstiä Kehyksellinen teksti

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(13) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus

LAUKKOSKEN TAIMI 1(13) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus LAUKKOSKEN TAIMI 1(13) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2009 LAUKKOSKEN TAIMI 2(13) LAUKKOSKEN TAIMEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 YLEISTÄ Vuosi 2009 oli vuonna 1909 perustetun Laukkosken Taimi ry:n

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(19) LAUKKOSKEN TAIMI

LAUKKOSKEN TAIMI 1(19) LAUKKOSKEN TAIMI LAUKKOSKEN TAIMI 1(19) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2011 LAUKKOSKEN TAIMI 2(19) Yleistä osa Kertomusvuoden toiminta pääpiirteissään Kehyksetön teksti Toimintasuunnitelman tekstiä Kehyksellinen teksti

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus 2007 LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) Kari Nurmi veteraanien MM-viestikultaa

LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus 2007 LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) Kari Nurmi veteraanien MM-viestikultaa LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2007 Kari Nurmi veteraanien MM-viestikultaa sarjassa M45. Veli Janhunen veteraanien SM-maraton kultaa sarjassa M65. LAUKKOSKEN TAIMI 2(9) TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus 2008

LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI. Toimintakertomus 2008 LAUKKOSKEN TAIMI 1(9) LAUKKOSKEN TAIMI Toimintakertomus 2008 LAUKKOSKEN TAIMI 2(9) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Päättynyt vuosi 2008 oli vuonna 1909 perustetun Laukkosken Taimi ry:n 100. toimintakausi.

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI, Pornainen. Monipuolista seuratoimintaa Pornaisissa. Tule kanssamme mukavaan ja tekevään joukkoon!

LAUKKOSKEN TAIMI, Pornainen. Monipuolista seuratoimintaa Pornaisissa. Tule kanssamme mukavaan ja tekevään joukkoon! LAUKKOSKEN TAIMI, Pornainen Monipuolista seuratoimintaa Pornaisissa. Tule kanssamme mukavaan ja tekevään joukkoon! SEURA ESITTELY Laukkosken Taimi on vuonna 1909 perustettu urheilun yleisseura. Taimi kuuluu

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI, Pornainen

LAUKKOSKEN TAIMI, Pornainen LAUKKOSKEN TAIMI, Pornainen Monipuolista seuratoimintaa Pornaisissa. Tule kanssamme mukavaan ja tekevään joukkoon! SEURAESITTELY Laukkosken Taimi on vuonna 1909 perustettu urheilun yleisseura. Taimi kuuluu

Lisätiedot

LAUKKOSKEN TAIMI 100 vuotta,

LAUKKOSKEN TAIMI 100 vuotta, LAUKKOSKEN TAIMI 100 vuotta, 1909 2009 HISTORIAA LAUKKOSKEN TAIMEN ALKUAJOILTA Pornainen oli urheilu, ja ennen kaikkea, hiihtopitäjä jo reilut sata vuotta sitten. Urheiluharrastus virisi Laukkosken kylässä,

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2016 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jari Kinnunen Rauhalantie 14

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS Suomen Ampumaurheiluliitto TOIMINTAKERTOMUS ETELÄ-SUOMEN ALUE SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ-SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 2 1. YLEISTÄ Vuonna 2010 jaoston toiminnan kannalta suurin satsaus

Lisätiedot

Maanantai klo 15:00 16:30. Kuivasjärven Auran maja

Maanantai klo 15:00 16:30. Kuivasjärven Auran maja Sivu 1/10 KOKOUSAIKA Maanantai 17.2.2013 klo 15:00 16:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kuivasjärven Auran maja Jouni Pääkkölä Jani Laine Oili Loukusa Petri Ollonen Kari Hourula pj. j. j. ja siht.

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014 2015

Toimintakertomus 2014 2015 1 (6) Toimintakertomus 2014 2015 Hämeenlinnan Hiihtoseura ry. 2 (6) 1. YLEISTÄ Kausi 2014-2015 oli alkutalven osalta haastava lumiolosuhteiden vuoksi. Moottoriradalle saatiin luonnonlumi ja tykkilumi vasta

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta PL 50, 36201 Kangasala VUOSIAVUSTUSHAKEMUS vuodelle 2011 Palautus 31.3 2011 klo 15.00 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta mennessä. PL 50, 36201 Kangasala Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura /

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 Mannerheiminaukio 7 p. (06) 832 1300 www.kephi.com 67100 Kokkola f. (06) 830 2374 e-mail: toimisto@kepli.fi KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY:N

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015

VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015. 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet kotisivut: Avustusta haetaan vuodelle 2015 VUOSIAVUSTUSHAKEMUS 2015 Palautus 31.3.2015 Kulttuuri- ja Vapaa-aikalautakunta klo15.00 mennessä. Avustusta haetaan (rasti): Liikuntaan Nuorisotyöhön 1. Hakija Seura / Yhdistys: Rekist.vuosi Osoite: Internet

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y.

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata Voimailuseura Bodonoksen Judojaoston toimintaa vuonna 2017.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Visalaisten yleisurheilutuloksia vuodelta 2006 Maantiejuoksut, hölkät ja maastojuoksut Tammikuu 14.1.2006 Aktia Cup III osakilpailu M40 10 km 1. Esa Katajamäki 35.28 M50 10 km 2. Matti Lavonen 36.28 Helmikuu

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.10.2013 klo 15:00 Paikka: Paloisten koulukeskus, Toivakka Läsnä: Juha Lampinen Markus Mäki-Kulmala Topi Saarelainen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala Elias Mäki-Kulmala Niina Ikonen

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY SYYSKOKOUS AIKA Maanantai 24.10.2011 klo 18:30 PAIKKA Skomarsin torppa, Hakunila LÄSNÄ (pj) Eila Varis Veikko Saukkonen (siht) Sirkka Luukkanen Reino Raijos Taimi Saloheimo

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula.

Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula. Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 10.1.2018 klo 19:30 Paikka Läsnä Hyvinkään Seudun Urheilijoiden toimisto Johannes Tarkiainen puheenjohtaja Jarmo Lehtinen Lauri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2009 klo 15.00 Paikka: Läsnä: Kerhohuone, Toivakantie 36, Toivakka Timo Särkkä Jukka Heinonen Markku Ilomäki Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry

KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2014 Kymenlaakson Yleisurheilu ry keskittyy uudistetun yleisurheilustrategian painopisteiden mukaisesti alueen ja piirin kilpailujen

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 22.8.2012 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Nea Hahtala 8,7 1. Mico Teränen 9,2 2. Riia Myrtenblad 9,8 2. Miro Harjunpää 9,5 3. Elsa Kainulainen 10,0 3. Miko Lämsä

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Yleistä Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Kiuruveden Urheilijat on urheilun yleisseura, jonka yhtenä jaostona toimii hiihtojaosto. Hiihtojaoston tavoitteena on tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Puolustusvoimien kilpailutoiminta

Puolustusvoimien kilpailutoiminta Puolustusvoimien kilpailutoiminta Ohje Puolustusvoimien kilpailu- ja valmennustoiminnasta 1. Johdanto 1.1 Kilpaurheilun perusteet Puolustusvoimien kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta tähtää

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 11.10.2014 klo 15:30 Paikka: Nuorisotalo, Toivakka Läsnä: Niina Ikonen Kirsi Hokkanen Juha Lampinen Heimo Nieminen Arto Virtanen Topi Saareleinen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Aika: :00 16:14 Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00

Aika: :00 16:14 Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00 SIVU 1/5 SYYSKOKOUS Aika: 21.10.2017 12:00 16:14 Paikka: Kaapelitehdas, Kokoustila Watti, Tallberginkatu 1D, Helsinki Valtakirjojen tarkastus: Klo 11:30 12:00 Läsnä: 33 jäsenseuraa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7)

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a Mitä on muuttunut? Tällä lomakkeella hakevat toiminta-avustusta kaikki muut yhdistykset ja yhteisöt paitsi veteraanitoimikunnalle osoitetut

Lisätiedot

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. - tytöt alle v - pojat alle v. - naiset - miehet 2. KILPAILUTOIMINNAN LAATU a) Seuraluokitus -valio, SM-sarha joukkuetta tai

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y.

Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Toimintasuunnitelmat 2005-2006 Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Emoseuran toimintasuunnitelma kaudelle 2005-2006 2 1. Yleistä Jyväskylän Hiihtoseura on perustettu Jyväskylään 21.10.1945

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA 1 (5) TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2012, SEN 78. TOIMINTAVUODELTA YLEISTÄ Palokuntamme toiminta on ollut toimintakertomusvuoden aikana vilkasta. Yhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot