Biokaasusta energiaa Pohjois-Pohjanmaalla seminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Biokaasusta energiaa Pohjois-Pohjanmaalla seminaari 1.11.2011"

Transkriptio

1 Biokaasusta energiaa Pohjois-Pohjanmaalla seminaari Ruskon kaatopaikkakaasun hyödyntäminen Johtaja Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto (kalvot Kangasniemi & Illikainen)

2 Oulun Jätehuolto Kunnallinen liikelaitos vuodesta Toimialueella 16 kuntaa, asukasta. Ympäristökunnat mukana erillissopimuksin ja liittymismaksuin. Maan viidenneksi suurin kunnallinen jätelaitos. Henkilökuntaa 22. Liikevaihto 10,0 M (2010).

3 Oulun Jätehuollon toiminta-alue

4 Ruskon jätekeskus 2009

5

6 Biokaasu Kaatopaikkakaasua muodostuu vakioteholla noin 20 vuotta kaatopaikan sulkemisen jälkeen, jos jätetäyttö pysyy tai se pidetään keinotekoisesti kosteana. Muodostuu mikrobien hajottaessa orgaanista ainesta hapettomissa olosuhteissa. Kaasuseos, joka sisältää tavallisesti % metaania ja % hiilidioksidia. Lämpöarvo keskimäärin 4-6 kwh/m3. Biokaasun energiasisältö on noin puolet maakaasun energiasisällöstä Metaani on 21 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Biokaasun talteenotolla ja hyötykäytöllä vähennetään merkittävästi kasvihuonekaasujen päästöjä. Biokaasua voidaan tuottaa biokaasureaktoreilla tai keräämällä kaatopaikalla muodostuvaa biokaasua pumppaamalla. Vnp:n päätös kaatopaikoista on edellyttänyt biokaasun talteenottoa ja hyödyntämistä vuoden 2002 alusta lähtien.

7 Ensimmäisen kaasututkimuksen teki Sarlin-Hydor Oy vuonna Mittaukset tehtiin vanhoista kaatopaikkakaasun huuhteluputkista. Koepumppaus tehtiin siirrettävällä biokaasupumppaamolla vuonna Biokaasupumppaamo rakennettiin ja otettiin käyttöön vuonna pumppaamon pumppauskapasiteetti 1000 Nm3/h. Pumpattu kaasumäärä 4 6 milj. Nm3/a ja energiamäärä GWh/a. 2. pumppamo 500 m3/h rakennettiin 2005 Mikroturbiinilaitos 2006.

8 Biokaasun ja suotoveden keräys- ja kierrätysjärjestelmät vanha kaatopaikka Pystykeräyskaivoja 20 kpl. Vaakakeräyslinjoja 2 kpl. Kivistä, lasijätteestä tai autonrenkaista tehtyjä imupesiä 4 kpl Imuputkea > 5 km. Kastelusalaojia n. 1,5 km

9 Kaasunkeräysjärjestelmät Alkuperäiset imukaivot toteutettu ns. pystykeräysjärjestelmällä n. 20 kpl Ø 350 mm reikä, jossa reikäputki PEH 160 PN 6. Myöhemmin tehty esim. kokonaisista autonrenkaista ja lasi-jätteestä monttuja. Biokaasupumppaamon vedeneroituskaivon kivipesästä imetään myös biokaasua. Vaakakeräyslinjoja muutama kappale 1 m 1m salaoja-mursketta # mm + PEH 110 PN 10 + suodatinkangas. Työputkilla rakennettuja pystykaivoja Ø 900 mm. Kastelujärjestelmän salaojaputkista voidaan myös ottaa syntyvä biokaasu talteen.

10 Kaasunkeräysjärjestelmät Imuputket biokaasupumppaamolta imukaivoille tehty murskearinoille. Imuputket asennettu vähintään kahden metrin syvyyteen. Pituuskallistus vähintään 3 % Imuputkea jätetäytössä yli 5 km.

11 Vedenpoistojärjestelmät Putkisto imukaivoilta pumppaamolle on rakennettu vähintään 3 % kaltevuuteen. Imuputket PEH 90 PN6. Vedenerottimet toteutettu alunperin muovikaivoilla jotka myöhemmin vaihdettu betonirengaskaivoihin. Imulinjoja uusittiin kaatopaikan sulkemisen yhteydessä. Imulinjoihin oli tullut ns. vesipusseja tai imuputket painuneet kasaan. Pituus kallistus 5 % Imuputket PN 10 Vedenerottimet betonia.

12 Kaatopaikkavesien kierrätys Kaatopaikan maisemointisuunnitelma 2001 sisälsi myös kastelujärjestelmän suunnittelun. Kaatopaikan ympäri kiertää pystyeristysseinä ja 3 kpl Ø160 mm salaojia. Suotovesi pumpataan pumpulla mäen päällä olevaan kastelualtaaseen. Vettä kierrätetään alueille, joissa biokaasuntuotto heikkenee. Kastelusalaojia yhteensä noin 1,5 km. Kierrätysjärjestelmä automatisoitu Suotovettä ei kierrätetä talvella, koska - vähentää kaasuntuotantoa - Kierrätettävän veden määrää on vaikea hallita vaakaan rakennetuissa kastelusalaojissa. - Vesi purkautuu ulos alimmaisista kastelusalaojien huuhtelukaivoista.

13 Biokaasun talteenoton tehokkuus Emissiomittaus tehtiin ennen maisemointia vuonna Kaasunkeräysjärjestelmän tehokkuudeksi saatiin 67 % (päästöt noin 400 m3/h ja kerätyn kaasun määrä noin 800 m3/h). Biokaasu purkautui ilmaan rinnealueilla ulkoluiskista. Toimenpiteiksi suositeltiin 4-5 uuden kaasunkeräyskaivon rakentamista. Oulun Jätehuolto rakensi vuonna 2001 kolme uutta imukaivoa. Biokaasun talteenottoaste nousi yli 75 %. Biokaasun muodostuminen vähentynyt maisemoinnin jälkeen.

14 Pumpatut, tuotetut ja hyödynnetyt määrät VUOSI KAASU ENERGIA HYÖDYNNETTY MÄÄRÄ MÄÄRÄ MÄÄRÄ [Nm 3 ] [GWh] [GWh] ,6 0, , , , , , , , , , , , , , YHT. 78,

15 Biokaasun koostumus Ruskon biokaasun koostumusmittauksia 2005 ja Komponentti Yksikkö Ristola Oy Detes Oy CH4 %-v 52,0 56,2 CO2 %-v 40,3 37,9 O2 %-v 0 % 0,2 N2 %-v 7,7 5,7 H2S ppm CO ppm 10 Siloksaani mg/m3 3,6 0,7 Siloksaani ppm 0,3 HCl mg/m3 < 0,1 0,2 HF mg/m3 0,08 Kok. kloori mg/m3 4,8 Kok. fluoridi mg/m3 2,0 Sulfidi mg/m3 72 Halogeeni mg/m3 8,8

16 Hyödyntämiskaavio 2,5 milj. m 3 biokaasua 3 milj.m 3 biokaasua suljettu kaatopaikka biokaasupumpp. biokaasupumpp. kaatopaikka Mikroturbiinilaitos MWh MWh sähköä (oma lämpöä oma käyttö käyttö + Oulun Energia Jätekeskus MWh 2000 MWh MWh Paroc Oy Lindström Oy OYS (Oulun Energia)

17 Hyödyntäminen Paroc Oy:llä Kiviaineksen esilämmitinkattilaan biokaasupoltin Tehtaan kiinteistökattila biokaasulle Tehtaan karkaisu- ja tunnelipolttimet biokaasulle Tehtaan tuotanto ja lämmitys biokaasulla, öljy ainoastaan varapolttoaineena. Biokaasun hinta sidottu nestekaasun hintaan. Optimaalinen käyttäjä biokaasu korvaa öljyn, ympärivuorokautinen ja ympärivuotinen käyttö. Myynti nykyisin MWh/a. Kaasun käyttö vähentynyt tehtaan seisokkien takia. Sama toteutus pienemmässä mittakaavassa myös Paroc:n Lappeenrannan tehtailla.

18 Paroc Oy:n esilämmitinkattila

19 Hyödyntäminen sairaalassa Oulun yliopistollisen sairaalan höyryntuotantokattilaan v yhdistelmäpoltin, joka käyttää samanaikaisesti biokaasua ja raskasta öljyä. Oulun Energia kustansi 7 km pitkä kaasun siirtoputken OYS:aan. Putken halkaisija ø 160 mm. Biokaasun hinta on sidottu öljyn hintaan. Sairaalan tarvitsema desinfiointihöyry ja pesulahöyry tuotetaan pääosin biokaasulla. Optimaalinen käyttäjä biokaasu korvaa öljyn, ympärivuorokautinen ja ympärivuotinen käyttö. Myynti noin MWh/a. Kaasun paineenkorotusjärjestelmä v

20 Oulun Energian / OYS:n höyryntuotantokattila

21 Lehtiotsikko

22 Hyödyntäminen Lindströmillä Kaasu hyödynnetään Ruskon rullapyyhepesulassa Kaasun toimitus alkoi syyskuussa 2011 Kaasumäärä 0,5 milj.m3 = 2000 MWh

23 Lindströmin biokaasukattila ja poltin v. 2011

24 Mikroturbiinilaitos Valmistui vuonna Biokaasun energiasisällöstä noin 30 % sähkönä ja noin 60 % lämpönä hyötykäyttöön Ruskon kiinteistöjen lämmitykseen Turbiinien sähköteho 3 65 kw=195 kw. Lämmön talteenottoyksikkö 300 kw. Ylijäämäsähkö myydään Oulun Sähkö-myynti Oy:lle. Sähkön hinta sidottu pörssisähköhintaan. Tehoperustainen tariffi. Sähköstä maksetaan valmistevero (0,87 snt/kwh) ja huoltovarmuusmaksu (0,013 snt/kwh) kuukausittain Tullille. Maksu yhteensä 8020 (2010) Biokaasulla tuotetulle sähkölle saadaan tukea Tullilta (0,42 snt/kwh). Tuki 5600 (2010)

25 Mikroturbiinilaitos ja paineenkorotusjärjestelmä Ruskon mikroturbiinilaitos Sähköteho: 3 65 kw Lämpöteho: 200 kw Mikroturbiinilaitoksen paineenkoroitusjärjestelmä.

26 Tuotettu, myyty ja ostettu sähkö sekä Oulun Jätehuollon sähkönkulutus VUOSI TUOTETTU SÄHKÖ [MWh] MYYTY SÄHKÖ [MWh] OSTETTU SÄHKÖ [MWh] SÄHKÖNKU- LUTUS [MWh]

27 Lisätietoja Vuosittain hyödynnetty määrä vastaa noin 3,5 milj. öljylitran energiasisältöä Vuotuisella biokaasulla lämmittäisi omakotitaloa. Oulun Jätehuolto selvittää biokaasureaktorin toteutusvaihtoehtoa. Biokaasun liikennepoltto-aine käyttöä selvitetty useita vuosia. Jätteenpolttolaitokselle mahdollisesti biokaasua tukipoltto-aineeksi. Tehdyt investoinnit yhteensä 2 M. Käyttökustannukset palkkakustannuksineen /a. Nykyinen vuotuinen nettotuotto n. 0,7 M. Lisäksi sähkössä säästetään 0,15 M /a ja lämmössä 0,15 M /a.

28 Kiitos mielenkiinnostasi

Ruskotunturi vanhasta kaatopaikasta vetovoimainen laskettelukeskus ja energiantuotantolähde

Ruskotunturi vanhasta kaatopaikasta vetovoimainen laskettelukeskus ja energiantuotantolähde Ruskotunturi vanhasta kaatopaikasta vetovoimainen laskettelukeskus ja energiantuotantolähde johtaja Markku Illikainen Kuntien 7. ilmastokonferenssi 8.-9.5.2014 Tampere Lyhyesti Oulun Jätehuollosta kunnallinen

Lisätiedot

Biokaasun hyödyntäminen liikennepolttoaineena. Informaatiotilaisuus 16.4.2015 Jari Kangasniemi

Biokaasun hyödyntäminen liikennepolttoaineena. Informaatiotilaisuus 16.4.2015 Jari Kangasniemi Biokaasun hyödyntäminen liikennepolttoaineena Informaatiotilaisuus 16.4.2015 Jari Kangasniemi Osakeyhtiö perustettu 1.1.2015, sitä ennen liikelaitoksena vuodesta 1995 Oulun kaupungin 100 %:sti omistama

Lisätiedot

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers Stormossen Oy Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto Leif Åkers Aiheet Ab Stormossen Oy Biokaasun käyttö Suomessa Biokaasun käyttö Stormossenilla Kaasu-/biokaasuvisio Perustettu 1985 Asukkaita

Lisätiedot

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo

Jätevirroista uutta energiaa. Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo Jätevirroista uutta energiaa Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Markku Salo 1 Etusijajärjestys 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Hyödyntäminen

Lisätiedot

Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena. Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto

Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena. Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto Biokaasun hyödyntämiskaavio Ruskossa 2,0 milj. m 3 biokaasua (9

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön tuotanto biokaasulla

Sähkön ja lämmön tuotanto biokaasulla Sähkön ja lämmön tuotanto biokaasulla Maakaasun käytön valvojien neuvottelupäivät Vierumäki, 29. 30.5.2008 Kari Lammi Mitä biokaasu on? Orgaanisesta jätteestä hapettomassa tilassa hajoamisen tuloksena

Lisätiedot

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI

BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUNTUOTANTO SAARIJÄRVI BIOKAASUN TUOTANTO JA HYÖDYNTÄMINEN Biokaasu on hapettoman mätänemisprosessin tulos, jonka lopputuotteena syntyy myös kiinteää mädätysjäännöstä Biokaasu on koostumukseltaan

Lisätiedot

Kymenlaaksolaista jätehuoltoa vuodesta 1997

Kymenlaaksolaista jätehuoltoa vuodesta 1997 Kymenlaaksolaista jätehuoltoa vuodesta 1997 Kunnat omistavat Kymenlaakson Jätteen Kymenlaakson Jäte Oy Perustettu vuonna 1997 Vuosina 1997-2008 yhtiön tehtävänä oli jätteenkäsittely Tehtävänä huolehtia

Lisätiedot

Kierrätystä ja hyötykäyttöä

Kierrätystä ja hyötykäyttöä Kierrätystä ja hyötykäyttöä Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto on Oulun kaupungin liikelaitos, joka vastaa toimialueellaan jätteenkäsittelystä, kuljetusten toimivuudesta ja jäteneuvonnasta. Oulun Jätehuollon

Lisätiedot

Bioenergian lähteillä seminaari 12.11.2010 Rovaniemen ammattikorkeakoulu. Yhdyskuntajäte energiakäytössä johtaja Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto

Bioenergian lähteillä seminaari 12.11.2010 Rovaniemen ammattikorkeakoulu. Yhdyskuntajäte energiakäytössä johtaja Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Bioenergian lähteillä seminaari 12.11.2010 Rovaniemen ammattikorkeakoulu Yhdyskuntajäte energiakäytössä johtaja Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto Oulun kaupungin liikelaitos Toiminta-alueella

Lisätiedot

HEINSUON SULJETUN YHDYSKUNTAJÄTTEEN KAATOPAIKAN JÄLKIHOIDON MUUTOSSUUNNITTELU HANKEKUVAUS v1.0

HEINSUON SULJETUN YHDYSKUNTAJÄTTEEN KAATOPAIKAN JÄLKIHOIDON MUUTOSSUUNNITTELU HANKEKUVAUS v1.0 HEINSUON SULJETUN YHDYSKUNTAJÄTTEEN KAATOPAIKAN JÄLKIHOIDON MUUTOSSUUNNITTELU HANKEKUVAUS v1.0 HANKEKUVAUS sivu 2(8) HEINSUON SULJETUN YHDYSKUNTAJÄTTEEN KAATOPAIKAN LOPETTAMISEN HANKEKUVAUS. Sisällys HEINSUON

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 ENERGIAA JÄTEVESISTÄ Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 Watrec Oy palvelutarjonta Ratkaisut 1) Viranomaisprosessit 2) Selvitysprosessit 3) Asiantuntijaarvioinnit Asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

Biokaasulaitoksen sijoituspaikaksi Mänttä

Biokaasulaitoksen sijoituspaikaksi Mänttä Biokaasulaitoksen sijoituspaikaksi Mänttä Watrec Oy Energia- ja ympäristöklusterin kehittämishankkeen loppuseminaari Hotelli Keurusselkä 13.2.2014 Watrec Oy - suomalainen cleantech kasvuja vientiyritys

Lisätiedot

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Maakaasuyhdistys 23.4.2010 Kymen Bioenergia Oy KSS Energia Oy, 60 % ajurina kannattava bioenergian tuottaminen liiketoimintakonseptin tuomat monipuoliset mahdollisuudet tehokkaasti

Lisätiedot

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 21.11.2016 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 1 Biokaasua Voidaan tuottaa yhdyskuntien ja teollisuuden biohajoavista jätteistä, maatalouden sivuvirroista,

Lisätiedot

Biokaasua Espoon Suomenojalta

Biokaasua Espoon Suomenojalta Biokaasua Espoon Suomenojalta Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 8.11.2012 Tommi Fred, vs. toimialajohtaja 8.11.2012 1 HSY ympäristötekoja toimivan arjen puolesta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Lisätiedot

Biokaasua muodostuu, kun mikrobit hajottavat hapettomissa eli anaerobisissa olosuhteissa orgaanista ainetta

Biokaasua muodostuu, kun mikrobit hajottavat hapettomissa eli anaerobisissa olosuhteissa orgaanista ainetta 1. MITÄ BIOKAASU ON Biokaasu: 55 70 tilavuus-% metaania (CH 4 ) 30 45 tilavuus-% hiilidioksidia (CO 2 ) Lisäksi pieniä määriä rikkivetyä (H 2 S), ammoniakkia (NH 3 ), vetyä (H 2 ) sekä häkää (CO) + muita

Lisätiedot

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy Pirkanmaan Jätehuolto Oy 17 osakaskuntaa omistavat yhtiön asukaslukujensa mukaisessa suhteessa yhtiö toimii omakustannusperiaatteella n. 60 työntekijää Jätehuollon työnjako Pirkanmaan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN LÄMPÖ OY MAAKAASUN TARIFFIT M2014 HINNASTO

LEMPÄÄLÄN LÄMPÖ OY MAAKAASUN TARIFFIT M2014 HINNASTO LEMPÄÄLÄN LÄMPÖ OY MAAKAASUN TARIFFIT M2014 HINNASTO 1.1.2014 Liittyminen Siirto Myynti Liittymismaksu Maakaasu verkoston tehtyjen ja lähiaikoina tehtävien investointien kattamiseksi peritään verkostoon

Lisätiedot

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 1 Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 2 Toteutusselvityksen tavoite Selvityksen tavoitteena on esimerkkitilan

Lisätiedot

Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Vuosina ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT. Lisätiedot:

Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Vuosina ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT. Lisätiedot: Helsingin seudun ympäristöpalvelut ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT Vuosina 2009 2016 Lisätiedot: johannes.lounasheimo@hsy.fi 1. HSY 2. VESIHUOLTO 3. JÄTEHUOLTO dia 6 dia 35 dia

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit BioG Haapavesi 8.12. 2010 Ritva Imppola ja Pekka Kokkonen Maaseudun käyttämätön voimavara Biokaasu on luonnossakin muodostuva kaasu, joka sisältää pääasiassa -

Lisätiedot

Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Vuosina ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT. Lisätiedot:

Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Vuosina ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT. Lisätiedot: Helsingin seudun ympäristöpalvelut ENERGIANTUOTANTO ENERGIANKULUTUS KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT Vuosina 2009 2015 Lisätiedot: johannes.lounasheimo@hsy.fi 1. HSY 2. VESIHUOLTO 3. JÄTEHUOLTO dia 6 dia 35 dia

Lisätiedot

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Fortum Otso -bioöljy Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Kasperi Karhapää Head of Pyrolysis and Business Development Fortum Power and Heat Oy 1 Esitys 1. Fortum yrityksenä 2. Fortum Otso

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Elinkaariarvio pientalojen kaukolämpöratkaisuille Sirje Vares Sisältö Elinkaariarvio ja hiilijalanjälki Rakennuksen

Lisätiedot

Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara. Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto

Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara. Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto Oulun kaupungin liikelaitos Maan viidenneksi suurin jätelaitos

Lisätiedot

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy

Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011. Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa 19.4.2011 Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Energiatehokkuus : Case Isover Lyhyt yritysesittely Energiatehokkuustyön taustat Energiatehokas toiminta käytännössä

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa

BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa BIOENERGIASTA VOIMAA ALUETALOUTEEN SEMINAARI 28.10.2014 Kainuun liikennebiokaasutiekartta liikennebiokaasun tuotanto Kainuussa Tausta Tiekartta laadittu Oulun yliopiston/kajaanin yliopistokeskuksen toimeksiantona.

Lisätiedot

Joutsan seudun biokaasulaitos

Joutsan seudun biokaasulaitos Joutsan seudun biokaasulaitos Joutsan biokaasulaitos Alueellinen biokaasulaitos, paikalliset maataloustoimijat sekä ympäristöyrittäjät Alueen jätteenkäsittely uusittava lyhyellä aikajänteellä (Evira) Vaihtoehdot:

Lisätiedot

Miten bussiliikenne saatiin kulkemaan biokaasulla Vaasassa?

Miten bussiliikenne saatiin kulkemaan biokaasulla Vaasassa? Miten bussiliikenne saatiin kulkemaan biokaasulla Vaasassa? Johan Saarela, Ab Stormossen Oy Puh. +358 (0)50 376 5054 S-posti. johan.saarela@stormossen.fi BioE-logia, Liminka, 25.9.2014 Sisältö Historia

Lisätiedot

MTT Sotkamo: päätoimialueet 2013

MTT Sotkamo: päätoimialueet 2013 MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUS BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA Elina Virkkunen, vanhempi tutkija MTT Sotkamo p. 040 759 9640 22.3.2013 MTT Agrifood Research Finland 22.3.2013 MTT Sotkamo:

Lisätiedot

Suomen kaatopaikat kasvihuonekaasujen lähteinä. Tuomas Laurila Ilmatieteen laitos

Suomen kaatopaikat kasvihuonekaasujen lähteinä. Tuomas Laurila Ilmatieteen laitos Suomen kaatopaikat kasvihuonekaasujen lähteinä Tuomas Laurila Ilmatieteen laitos Johdanto: Kaatopaikoilla orgaanisesta jätteestä syntyy kasvihuonekaasuja: - hiilidioksidia, - metaania - typpioksiduulia.

Lisätiedot

Bioenergiapotentiaalit Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Soini, Töysä, Vimpeli ja Ähtäri. Lähienergiahankkeen seminaari 7.10.

Bioenergiapotentiaalit Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Soini, Töysä, Vimpeli ja Ähtäri. Lähienergiahankkeen seminaari 7.10. Bioenergiapotentiaalit Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Soini, Töysä, Vimpeli ja Ähtäri Lähienergiahankkeen seminaari 7.10.2011 Lehtimäki Johdanto E-P Järvialueella bioenergiaraaka-ainepotentiaali koostuu

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä

Suur-Savon Sähkö Oy. Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä. Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Suur-Savon Sähkö Oy Suur-Savon Sähkö -konserni Perttu Rinta 182,3 M 274 hlöä Sähköpalvelu Marketta Kiilo 98,5 M 37 hlöä Lämpöpalvelu Heikki Tirkkonen 24,8 M 29 hlöä Järvi-Suomen Energia Oy Arto Pajunen

Lisätiedot

Tuulivoimatuotanto Suomessa Kehityskulku, tavoitteet, taloudellinen tuki ja kehitysnäkymät

Tuulivoimatuotanto Suomessa Kehityskulku, tavoitteet, taloudellinen tuki ja kehitysnäkymät Tuulivoimatuotanto Suomessa Kehityskulku, tavoitteet, taloudellinen tuki ja kehitysnäkymät Anni Mikkonen Suomen Tuulivoimayhdistys Loimaa, 23.3.2010 Suomen Tuulivoimayhdistys ry Perustettu 1988 20 -vuotisjuhlat

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen hillitseminen

Ilmastonmuutoksen hillitseminen Ilmastonmuutoksen hillitseminen Jyri Seppälä SYKE MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2011, Säätytalo, Helsinki Lähtökohtia Ilmastonmuutos etenee - vuosi 2010 oli toisiksi lämpimin vuoden 1880 jälkeen Kehittyneillä

Lisätiedot

www.eko-kymppi.fi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely

www.eko-kymppi.fi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely Vastaanotettavat jätelajit yhdyskuntajäte + rakennusjäte ongelmajätteet öljyiset maat muut

Lisätiedot

Sanna Marttinen. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT)

Sanna Marttinen. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) Tuoteketjujen massa-, ravinne- ja energiataseet Sanna Marttinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) Kestävästi kiertoon yhdyskuntien ja teollisuuden ravinteiden hyödyntäminen lannoitevalmisteina

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN LÄMPÖ OY MAAKAASUN TARIFFIT M2014 HINNASTO

LEMPÄÄLÄN LÄMPÖ OY MAAKAASUN TARIFFIT M2014 HINNASTO LEMPÄÄLÄN LÄMPÖ OY MAAKAASUN TARIFFIT M2014 HINNASTO 1.5.2016 Liittyminen Siirto Myynti Liittymismaksu Maakaasu verkoston tehtyjen ja lähiaikoina tehtävien investointien kattamiseksi peritään verkostoon

Lisätiedot

Biokaasun jakelu Suomessa

Biokaasun jakelu Suomessa JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Turussa 10.6.2010 12.00-16.00 Biokaasun jakelu Suomessa 2 GASUMIN TUNNUSLUVUT 2009 Maakaasun myynti 40,6 TWh Henkilökunta 220 Siirtoputkiston pituus 1186 km Liikevaihto

Lisätiedot

Harri Heiskanen 24.11.2011

Harri Heiskanen 24.11.2011 Harri Heiskanen 24.11.2011 Haapajärven ammattiopisto koostuu liiketalouden ja maa- ja metsätalousosastoista Opiskelijoita 319 + noin 30 aikuisopiskelijaa Koulutetaan mm. maaseutuyrittäjiä ja metsurimetsäpalvelujen

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT - seminaari

UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT - seminaari UUSIUTUVAN ENERGIAN RATKAISUT - seminaari Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi Haminan kaupungin 100 % omistama Liikevaihto n. 40 M, henkilöstö 50 Liiketoiminta-alueet Sähkö

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Haminan Energia Oy Perustettu 23.3.1901 Maakaasun jakelu aloitettiin 3.12.1982 Haminan Energia Oy:ksi 1.9.1994 Haminan kaupungin 100%

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasuteknoloia On ympäristö- ja eneriateknoloiaa Vertailtava muihin saman alan teknoloioihin / menetelmiin:

Lisätiedot

Kokkolan biokaasulaitos

Kokkolan biokaasulaitos Kokkolan biokaasulaitos Biokaasuyhdistyksen seminaari 6-7.11.2013 Hannu Turunen / Econet Oy ECONET -konserni lyhyesti Vesi- ja ympäristöalan monipalveluyrityksen tausta 2002 perustettu Skanskan ympäristörakentamispuolen

Lisätiedot

Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä

Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä Liikenne ja ilmasto -seminaari 22.9.2009, Jyväskylä Eeli Mykkänen Jyväskylä Innovation Oy www.biokaasufoorumi.fi 1 Biokaasuprosessin raaka-aineet Biohajoavat

Lisätiedot

Uusi. innovaatio. Suomesta. Kierrätä kaikki energiat talteen. hybridivaihtimella

Uusi. innovaatio. Suomesta. Kierrätä kaikki energiat talteen. hybridivaihtimella Uusi innovaatio Suomesta Kierrätä kaikki energiat talteen hybridivaihtimella Säästövinkki Älä laske energiaa viemäriin. Asumisen ja kiinteistöjen ilmastopäästöt ovat valtavat! LÄMPÖTASE ASUINKERROSTALOSSA

Lisätiedot

HSY - katsaus. Isännöitsijäseminaari 13.11.2014. Raimo Inkinen, toimitusjohtaja

HSY - katsaus. Isännöitsijäseminaari 13.11.2014. Raimo Inkinen, toimitusjohtaja HSY - katsaus Isännöitsijäseminaari 13.11.2014 Raimo Inkinen, toimitusjohtaja 13.11.2014 HSY:n strategia 2020 Visio 2020 : Vastuulliset, tehokkaat ja kehittyvät vesihuolto-, jätehuolto- ja seututietopalvelut

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA

BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA Elina Virkkunen, vanhempi tutkija MTT Sotkamo p. 040 759 9640 Kuvat Elina Virkkunen, ellei toisin mainita MTT Agrifood Research Finland Biokaasu Kaasuseos, joka sisältää

Lisätiedot

AVA:n Kuivamädätyslaitos, Augsburg

AVA:n Kuivamädätyslaitos, Augsburg AVA:n Kuivamädätyslaitos, Augsburg 8.5.2014 Kolmen kunnan omistama biokaasulaitos, joka käsittelee 600 000 asukkaan biojätteet. Teknologia: Kuivamädätys, tulppavirtaus (Thöni). Käyttöönotto: lokakuussa

Lisätiedot

Uusiutuvan energian yrityskeskus hankkeen toiminta Oulunkaarella

Uusiutuvan energian yrityskeskus hankkeen toiminta Oulunkaarella Uusiutuvan energian yrityskeskus hankkeen toiminta Oulunkaarella Hankkeen perustietoja Toteuttamisaika: 1.1.2008-30.6.2011 Rahoitus: Pohjois-Pohjanmaan liitto (EAKR) 70%, Oulunkaaren seutukunnan kunnat

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot

Biokaasun jakelu Suomessa

Biokaasun jakelu Suomessa JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Salossa 7.9.2010 Biokaasun jakelu Suomessa 2 GASUMIN TUNNUSLUVUT 2009 Maakaasun myynti 40,6 TWh Henkilökunta 220 Siirtoputkiston pituus 1186 km Liikevaihto 1 064,7

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

Kooste biokaasulaitosten kannattavuusselvityksistä Keski-Suomessa

Kooste biokaasulaitosten kannattavuusselvityksistä Keski-Suomessa Kooste biokaasulaitosten kannattavuusselvityksistä Keski-Suomessa Selvitykset tehty Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen -hankkeessa vuosina 2008-2009 Eeli Mykkänen Joulukuu 2009 Tässä koosteessa on kuvattu

Lisätiedot

Maatilamittakaavan biokaasulaitoksen energiatase lypsylehmän lietelannan sekä lietelannan ja säilörehun yhteiskäsittelyssä

Maatilamittakaavan biokaasulaitoksen energiatase lypsylehmän lietelannan sekä lietelannan ja säilörehun yhteiskäsittelyssä Maatilamittakaavan biokaasulaitoksen energiatase lypsylehmän lietelannan sekä lietelannan ja säilörehun yhteiskäsittelyssä Maataloustieteen päivät 2014 ja Halola-seminaari 12.2.2014 Tutkija, FM Ville Pyykkönen

Lisätiedot

Lahti Energia. Kokemuksia termisestä kaasutuksesta Matti Kivelä Puh

Lahti Energia. Kokemuksia termisestä kaasutuksesta Matti Kivelä Puh Lahti Energia Kokemuksia termisestä kaasutuksesta 22.04.2010 Matti Kivelä Puh 050 5981240 matti.kivela@lahtienergia.fi LE:n energiatuotannon polttoaineet 2008 Öljy 0,3 % Muut 0,8 % Energiajäte 3 % Puu

Lisätiedot

Rauman kaupunki Yrityspalvelut

Rauman kaupunki Yrityspalvelut Rauman kaupunki Yrityspalvelut Energiatehokkuuden, päästöjen ja kustannusten laskennalla vaikutetaan yritysten imagoon ja kilpailukykyyn Esittelyaineistoa Reijo Laine Senior & Sons Oy Rauman kaupunki lähti

Lisätiedot

Lähienergialiiton kevätkokous

Lähienergialiiton kevätkokous Lähienergialiiton kevätkokous 23.5.2017 Tarja Hellstén tarja.hellsten@vantaanenergia.fi 050 390 3300 Julkinen Vantaan Energia Oy TUOTAMME Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä jätevoimalassa ja Martinlaakson

Lisätiedot

Liikennebiokaasu ja Suomi Joensuun tiedepuisto 31.5.2010. Biokaasun jakelu maakaasuverkossa Suomessa

Liikennebiokaasu ja Suomi Joensuun tiedepuisto 31.5.2010. Biokaasun jakelu maakaasuverkossa Suomessa 1 Liikennebiokaasu ja Suomi Joensuun tiedepuisto 31.5.2010 Biokaasun jakelu maakaasuverkossa Suomessa 2 Gasumin perustehtävä Hallitsemme energiakaasuihin perustuvat ratkaisut ja toimimme alan edelläkävijänä.

Lisätiedot

Tietoja pienistä lämpölaitoksista

Tietoja pienistä lämpölaitoksista Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2011 Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2011 1 Sisältö 1 Taustaa 3 2 Muuntokertoimet 4 3 Lämpölaitosten yhteystietoja

Lisätiedot

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Lämpöilta taloyhtiöille. Tarmo. 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali. Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut

Lämpöilta taloyhtiöille. Tarmo. 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali. Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut Lämpöilta taloyhtiöille Tarmo 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto Talon koon (energiankulutuksen määrän)

Lisätiedot

KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus

KEMIN ENERGIA OY Ilmastopäivä Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy Lämmöntuotanto Sähkön osakkuudet Energiatehokkuussopimus Kemin Energia Oy on Kemin kaupungin 100 % omistama energiayhtiö Liikevaihto 16 miljoonaa euroa Tase 50 miljoonaa euroa 100 vuotta

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen

Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen Viikinmäen jätevedenpuhdistamon Energiantuotannon tehostaminen Kaasumoottorikannan uusiminen ja ORC-hanke Helsingin seudun ympäristöpalvelut Riikka Korhonen Viikinmäen jätevedenpuhdistamo Otettiin käyttöön

Lisätiedot

TEHOLANTA SEMINAARI Biokaasun tuotannon kannattavuus

TEHOLANTA SEMINAARI Biokaasun tuotannon kannattavuus TEHOLANTA SEMINAARI 11.12.2018 Biokaasun tuotannon kannattavuus Erika Winquist Siipikarjaliiton seminaari 25.10.2017 Biokaasun tuotannon kannattavuus Esimerkkitilat Broileri-, kalkkuna ja munatila Biokaasulaitokset

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase

Lisätiedot

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Jämsän energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Jämsän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jämsän energiatase 2010 Öljy 398 GWh Turve 522 GWh Teollisuus 4200 GWh Sähkö 70 % Prosessilämpö 30 % Puupolttoaineet 1215 GWh Vesivoima

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI

ORIMATTILAN KAUPUNKI ORIMATTILAN KAUPUNKI Miltä näyttää uusiutuvan energian tulevaisuus Päijät-Hämeessä? Case Orimattila Sisältö Orimattilan kaupunki - Energiastrategia Orimattilan Lämpö Oy Yhtiötietoja Kaukolämpö Viljamaan

Lisätiedot

Energia-ja Huoltotalo Järvi

Energia-ja Huoltotalo Järvi 23.4.2013 Ari Järvi Energia-ja Huoltotalo Järvi Perustettu 1964 Tällä hetkellä työllistää 15 henkilöä Valurin liikekeskuksessa toimipaikka Kokonaisvaltaista palvelua tuotemyynnistä asennukseen ja siitä

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN ILTA

UUSIUTUVAN ENERGIAN ILTA UUSIUTUVAN ENERGIAN ILTA Vihreää sähköä kotiin Arjen energiansäästöt Sähkön kulutusjousto Tomi Turunen, Pohjois-Karjalan sähkö POHJOIS-KARJALAN SÄHKÖ OY LUKUINA Liikevaihto 114 milj. Liikevoitto 13,1 milj.

Lisätiedot

Energiaa ja elinvoimaa

Energiaa ja elinvoimaa Energiaa ja elinvoimaa Lappilainen ENERGIA 11.5.2010 Asiakaslähtöinen ja luotettava kumppani Rovaniemen Energia-konserni Rovaniemen kaupunki Konsernin liikevaihto 40 milj. Henkilöstö 100 hlö Yksiköiden

Lisätiedot

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Uuraisten energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Uuraisten energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Uuraisten energiatase 2010 Öljy 53 GWh Puu 21 GWh Teollisuus 4 GWh Sähkö 52 % Prosessilämpö 48 % Rakennusten lämmitys 45 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Esa Ekholm Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy Marraskuu 2016

Esa Ekholm Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy Marraskuu 2016 Tulevaisuuden bioenergia Lahden seudulla Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy Marraskuu 2016 Päijät-Häme 9 kuntaa 200.000 asukasta FINLAND RUSSIA SWEDEN ESTONIA LADEC lyhyesti Tukee Lahden kaupunkiseudun elinkeinoelämän

Lisätiedot

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi BIOMODE Ohjelma toteutetaan Vaasan ja Seinäjoen seutujen yhteistyönä, johon osallistuvat alueen kaupungit ja kunnat sekä Merinova Oy ja Vaasan

Lisätiedot

Uuma-rakentaminen Oulun seudulla. Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto

Uuma-rakentaminen Oulun seudulla. Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Uuma-rakentaminen Oulun seudulla Pohjois-Suomen UUMA2 alueseminaari 15.8.2013 Markku Illikainen, Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto Alansa edelläkävijä, joka tarjoaa monipuolista täyden palvelun jätteenkäsittelyä

Lisätiedot

Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta. Simpeleen Lämpö Oy. Kaukolämpö lämmitysvaihtoehtona Simpeleellä.

Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta. Simpeleen Lämpö Oy. Kaukolämpö lämmitysvaihtoehtona Simpeleellä. 1 Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta... 1 2. Simpeleen lämpö Oy lämmön toimitus ja tuotanto... 2 3. Kaukolämmön hinta Simpeleellä, perusmaksu ja kulutusmaksu,... sekä vertailu

Lisätiedot

PORVOON ENERGIA LUONNOLLINEN VALINTA. Mikko Ruotsalainen

PORVOON ENERGIA LUONNOLLINEN VALINTA. Mikko Ruotsalainen PORVOON ENERGIA LUONNOLLINEN VALINTA Skaftkärr Skaftkärr hankkeen tavoitteena on rakentaa Porvooseen uusi energiatehokas 400 hehtaarin suuruinen, vähintään 6000 asukkaan asuinalue. Skaftkärr Koko projekti

Lisätiedot

Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö 3.10.2007. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2006

Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö 3.10.2007. Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2006 Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö 3.0.2007 Tietoja pienistä lämpölaitoksista vuodelta 2006 LÄMPÖLAITOSKYSELY 6/83/2007 Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö K. Luoma 3.0.2007 (2) LÄMPÖLAITOSTIEDOT VUODELTA

Lisätiedot

Snellman korvasi öljyn biokaasulla Esityksen laatija

Snellman korvasi öljyn biokaasulla Esityksen laatija HALUAMME ANTAA IHMISILLE MAHDOLLISUUDEN PAREMPAAN Snellman korvasi öljyn biokaasulla Esityksen laatija 25.10.2015 Snellmanin Lihanjalostus Oy Snellmans Köttförädling Ab 1 Mistä on kyse? HALUAMME ANTAA

Lisätiedot

Farmivirta. Oulun Energia / Oulun Sähkönmyynti Olli Tuomivaara OULUN ENERGIA

Farmivirta. Oulun Energia / Oulun Sähkönmyynti Olli Tuomivaara OULUN ENERGIA Farmivirta Oulun Energia / Oulun Sähkönmyynti Olli Tuomivaara OULUN ENERGIA Farmivirta on puhdasta lähienergiaa pientuottajalta sähkönkäyttäjille Farmivirta tuotetaan mikro- ja pienvoimaloissa uusiutuvilla

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Äänekosken energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Äänekosken energiatase 2010 Öljy 530 GWh Turve 145 GWh Teollisuus 4040 GWh Sähkö 20 % Prosessilämpö 80 % 2 Mustalipeä 2500 GWh Kiinteät

Lisätiedot

Keski-Suomen energianeuvonta Benet kuntien kumppani viisaassa energian käytössä ja tuotannossa

Keski-Suomen energianeuvonta Benet kuntien kumppani viisaassa energian käytössä ja tuotannossa Keski-Suomen energianeuvonta Benet kuntien kumppani viisaassa energian käytössä ja tuotannossa Keski-Suomen energianeuvonta Neuvontaa toteutetaan energiaviraston rahoituksella Neuvontaa annetaan yksityisille

Lisätiedot

KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN

KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN DT -TEKNOLOGIA TEKEE TULOAAN Raini Kiukas Käymäläseura Huussi ry DT keskus Kuivakäymälä kopli@kopli.fi HUOMIOITA NYKYTILANTEESTA MAAILMAN TÄRKEIN LUONNONVARA ON MAKEA VESI MEIDÄN

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja

Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasu kaukolämmön ja sähkön tuotannossa: case Suomenoja Maakaasuyhdistyksen syyskokous 11.11.2009 Jouni Haikarainen 10.11.2009 1 Kestävä kehitys - luonnollinen osa toimintaamme Toimintamme tarkoitus:

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Energiaa ja elinvoimaa

Energiaa ja elinvoimaa Energiaa ja elinvoimaa Lapin liiton valtuustoseminaari 20.5.2010 Asiakaslähtöinen ja luotettava kumppani Rovaniemen Energia-konserni Rovaniemen kaupunki Konsernin liikevaihto 40 milj. Henkilöstö 100 hlö

Lisätiedot

Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012. Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy

Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012. Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012 Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy Riihimäen Metallikaluste Oy Perustettu 1988 Suomalainen omistus 35 Henkilöä Liikevaihto 5,7M v.2011/10kk

Lisätiedot

UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN. Urpo Hassinen 30.3.2012

UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN. Urpo Hassinen 30.3.2012 UUDEN LÄMMITYSKOHTEEN LIITTÄMINEN Urpo Hassinen 30.3.2012 1 LÄHTÖTIETOJEN KARTOITUS hankkeen suunnittelu ammattiavulla kartoitetaan potentiaaliset rakennukset ja kohteiden lähtötiedot: - tarvittavan lämpöverkon

Lisätiedot