Kempele huokuu elinvoimaa
|
|
- Kirsi Jokinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuntatiedote Kempele huokuu elinvoimaa Kempeleen tulevaisuusnäkymä on vahva ja positiivinen. Myös talousarvio 2018 on rohkea ja nojaa eteenpäin. Kunta huokuu kehittämisintoa ja haluaa kasvaa aktiivisessa vuorovaikutuksessa, Yhdessä, jäsentensä, yhteisöjensä sekä yritystensä kanssa. Tämä tahtotila on ollut johtotähtenä myös Kempeleen talousarvion 2018 valmistelussa, joka rakentui erinomaisessa luottamuksen, yhteistyön ja tulevaisuudenuskon ilmapiirissä. Henkilöstöä tuetaan Talousarvio 2018 vahvistaa kunnan peruspalveluja ja varautuu vahvasti tulevaan. Eri prosessien menokasvut ovat maltillisia. Henkilöstön lisäyspaineet ovat kovat, mutta kokonaisuuden hallitsemiseksi uusien virkojen esittämisessä on käytetty vahvaa harkintaa. Tästä huolimatta uutta henkilöstöä palkataan pitkästi toistakymmentä tulevan vuoden aikana. Prosessien toiminnalliset painopisteet on sidottu tiukasti Kempele -sopimuksen päämääriin. Monien muutosten ristipaineessa työskentelevän henkilöstön työhyvinvointiin satsataan aiempaa vahvemmin ja monin eri tavoin. Kolmannen sektorin roolia vahvistetaan Kempele tunnetaan aktiivisista ja vahvoista seuroista, järjestöistä ja yhteisöistä. Talousarviossa panostetaan entistä vahvemmin tämän voimavaran hyödyntämiseen. Kolmannelle sektorille osoitettuihin toiminta-avustuksiin tehdään merkittävä tasokorotus. Tavoitteena on paitsi tunnustaa yhteisöjen, järjestöjen ja seurojen merkityksellistä työtä osana hyvinvoivaa Kempelettä myös vahvistaa niiden toimintaedellytyksiä ja tukea niiden kehittymistä. Yhdessä ja laadulla eri toimijoiden kanssa tuotettujen palvelujen avulla saamme vaikuttavuutta, joka tukee niin kuntalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta, yhteisöllisyyttä, aktiivista kuntalaisuutta kuin yritysten toimintaedellytyksiä. Isoja investointeja elinvoimaan ja peruspalveluihin Kempele toteuttaa parhaillaan historiansa suurinta investointiohjelmaa. Maanhankintaan, kiinteistöihin, aluerakentamiseen ja erilaisiin laitteisiin sekä kalusteisiin käytetään vuonna 2018 peräti 23 miljoonaa euroa. Mukana on kasvukunnalle tyypillisesti niin peruspalveluja laajentavia, vanhaa kiinteistömassaa korvaavia kuin elinvoimaa tukeviakin investointeja. Terveyskeskuksen peruskorjaus ja laajennusurakka valmistuu vuoden vaihteessa, Linnakankaan koulun laajennus otetaan käyttöön elokuussa ja Zatelliitin eritasoliittymä myöhemmin syksyllä Uutena suurkohteena käynnistyy Ylikylän päiväkodin, esikoulun ja ykkösluokkien käyttöön tuleva korvausinvestointi. Myös Linnakankaan koulun liikuntahallin rakentaminen käynnistyy tulevan vuoden aikana, mikäli siihen saadaan valtion rahoitusosuus. Kempele-sopimus luo strategisen linjan tulevaan Julkisen talouden tila ja kehitystrendit suuntaavat vahvasti myös kuntakentän tulevaisuutta. Talouden ohella lähivuosiin vaikuttaa oleellisesti maakuntauudistuksen eteneminen. Kempele valmistelee uuden Kempele -sopimuksen (kuntastrategia) vuoden 2018 aikana. Jähmeän nelivuotissuunnitelman sijaan tarkoitus on edetä entistäkin vahvemmin kohti elävää kuntastrategiaa, joka reagoi ripeästi toimintaympäristön muutoksiin. Mikäli maakuntauudistus etenee, tulevaisuuden kunnan keskiöön nousevat aiempaa vahvemmin elinvoimaa, sivistystä, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä vahvistavat päämäärät. Maakuntauudistuksen myötä kuntien toimiala kaventuu ja talous supistuu, mikä pakottaa kunnat luomaan nahkansa uudelleen. Muutos on suuri, mutta siinä piilee myös iso mahdollisuus. Hyvä kasvaa Kempeleessä! Tuomas Lohi kunnanjohtaja Kuva: Sami Lamberg Terveyskeskuksen laajennus- ja peruskorjaustyöt valmistuvat Terveyskeskuksen laajennus ja peruskorjaustyöt käynnistyivät syyskesällä Laajennuksen uudisosa (talo B) otettiin käyttöön lokakuussa Uudisosassa toimivat terveyskeskussairaala, kuntoutus ja hallinto. Syksyllä 2016 käynnistyi vanhan päärakennuksen (talo A) vaiheittainen peruskorjaus. Peruskorjauksen aikana neuvolatoiminnat olivat väistötiloissa Hovintien tilaelementtirakennuksessa ja vastaanotto väliaikaisissa tiloissa terveyskeskuksen sisällä. Remontin edetessä hammashoitola, laboratorio ja röntgen saivat omat uudistetut tilansa kesällä Nyt koko suuri laajennus- ja peruskorjaushanke valmistuu joulukuussa Uusien tilojen käyttöönotot ajoittuvat ennen joulua olevalle viikolle ja saadaan loppuun loppiaisen jälkeisellä viikolla. Vastaanoton uudistetut ja laajennetut tilat otetaan käyttöön alkavalla viikolla. Samoin neuvolat muuttavat terveyskeskuksen 2. kerroksessa oleviin uusiin tiloihinsa alkavalla viikolla. Mielenterveyspalvelut ja perheneuvola siirtyvät Tiilitorilta ja Kirkonkylän koululta terveyskeskuksen 2. kerroksen uudistettuihin tiloihinsa alkavalla viikolla. Tämän jälkeen kaikki terveyskeskuksen peruspalvelut ovat samassa osoitteessa Kirkkotie 21. Muutoista ja laitteistojen käyttöönotosta johtuen terveyskeskuksen vastaanotto- ja neuvolapalveluissa on loppuvuodesta ja vuoden vaihteen ympärillä aikataulumuutoksia ja ajanvarausaikoja on normaalia niukemmin. Pyrimme kuitenkin mahdollisimman nopeasti palaamaan normaaliin toimintaan ajanmukaisiksi ja toimiviksi peruskorjatuissa tiloissa. Terveyskeskuksen uudet sisäänkäynnit on esitetty oheisessa kartassa. On tärkeää huomioida, että päivystys toimii jälleen alkuperäisessä paikassaan, sisäänkäynti Kirkkotien puolelta A1 ovesta. Neuvoloiden uusi sisäänkäynti on myös A1 oven kautta. Piriläntien puolelta on sisäänkäynnit hammashoitolaan B2 ovesta ja mielenterveyspalveluihin B1 ovesta. Asiakasparkkialueet ovat Kirkkotien ja Piriläntien puolella. Terveyskeskuksen sisäänkäynnit alkaen KIRKKOTIEN KAUTTA kulku seuraaviin toimipisteisiin: A1 ovi: päivystys vastaanotto äitiys- ja lastenneuvolat sekä puheterapia, 2 kerros A2 ovi röntgen laboratorio A3 ovi sairaala kuntoutus, fysioterapia hallinto PIRILÄNTIEN KAUTTA kulku seuraaviin toimipisteisiin: B1 ovi vastaanotto mielenterveys- ja perheneuvola, 2. kerros, alkaen opiskeluterveydenhuolto B2 ovi hammashoito, 2. kerros
2 ASUKASTUPA Kulttuurin ja urheilun Kempele-palkinnot 2017 Kempeleen kunnanhallitus julistaa haettavaksi kulttuurin ja urheilun Kempele-palkinnot Kempele-palkinto on tunnustuspalkinto, joka jaetaan nyt 15. kerran. Palkinnon myöntämisperusteena on aktiivinen toiminta, vuoden aikana saavutettu erinomainen taso urheilun, taiteen tai muun kulttuurin alalta ja merkittävä kunnalle tuotettu julkisuus. Palkinnon saajan tulee olla kempeleläinen henkilö, järjestö tai yhteisö. Aloitteen Kempele-palkinnon saajasta voi tehdä esim. yksityinen henkilö, yhteisö tai kunnallinen toimielin. Tarkemmat kempele -palkinnon myöntämisperusteet ja hakemuslomakkeita urheilu Kempele-palkinnon 2017 saajaksi saa kunnantalon neuvonnasta os. Asemantie 1 (avoinna työpäivisin klo ) tai kunnan internetsivuilta: Kempele kulttuuri palkinnon 2017 saajasta perusteltu ehdotus voi olla vapaamuotoinen. Hakemuksen tulee olla perillä klo mennessä. Os. Kempeleen kunta, PL 12, Kempele, kirjaamo@kempele.fi tai Kempeleen kunnantalon neuvonta (avoinna työpäivisin. klo ). Kuoreen/viestiin merkintä "Kempele-palkinto". Lisätietoja hallintojohtaja Virva Maskonen, puh Kempeleessä Kunnanhallitus Kempeleen asukastupa toimii osoitteessa Honkasentie 11. Asukastupa ja kahvio avoinna ma-pe klo Perjantaisin tuoretta pullaa. Tuvalla on myytävänä käsitöitä mm. sukkia, lapasia, kortteja, tyynyjä ja muita ajankohtaisia tuotteita kotiin, tuliaisiksi tai lahjaksi. Maksuvälineeksi käy vain käteinen. Kaikkeen tuvalla järjestettävään toimintaan ovat kaikki tervetulleita. Tulevia tapahtumia: Tiistaisin klo käsityöpiiri kaikille käsitöistä tai askartelusta kiinnostuneille, 9.1. alkaen. Parittomilla viikoilla perjantaina käsityökerho klo 10-12, alkaen Diakonian Aamukahvila ti klo 10 Veikko-pappa 100-v. näytelmä ke klo 10.10, vapaa pääsy. Kahvipussikurssi klo 10 alkaen parittomilla viikoilla, ilmoittautumiset Tuvalle. Asukastuvan väki on joululomalla Tervetuloa! Asukastuvalla tapahtuvasta toiminnasta ja ajankohtaisista tapahtumista ilmoitamme viikottain Rantalakeuden seuratoimintapalstalla sekä netissä osoitteessa tuvalla ja facebookissa. P Kempeleen kunta Asemantie 1 PL 12, Kempele puh. (08) faksi (08) Joulun aukiolot kunnan toimipisteissä Kunnantalo on suljettuna la ma välisenä aikana. Terveyskeskus: Joulun ja uuden vuoden vaihteen ajalla on ennakolta varattavia ei-kiireellisiä vastaanottoaikoja vain hyvin niukasti, mutta terveyskeskuksen hammashoidossa ja vastaanotolla arkipäivien päivystys- ja muu kiireellinen vastaanottotoiminta toimivat normaalisti. Zimmarin, kirjaston, Kempele-opiston ja nuorisopalveluiden aukioloajat löytyvät kuntatiedotteen Kempele Akatemia osiosta. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! toivottaa Kempeleen kunta
3 KEMPELE-OPISTO KEVÄÄN 2018 LYHYTKURSSEILLE ILMOITTAUTUMINEN ON ALKANUT Voit ilmoittautua netissä osoitteessa kempele.fi/kempele Akatemia ja vapaa-aika/ Kempele-opisto tai puhelimitse soittamalla numeroon Ilmoittautuminen on aina sitova. Peruutuksen voi tehdä veloituksetta 5 vuorokautta ennen kurssin alkua. Muussa tapauksessa veloitetaan koko kurssimaksu. Koko lukuvuoden kestäville kursseille ei tarvitse ilmoittautua uudelleen kevätkaudeksi. Ilmoittautuminen on voimassa koko lukuvuoden. Mikäli olet jäänyt varasijalle jollekin kurssille, on ilmoittautumisesi voimassa myös tässä tapauksessa kevätlukukauden loppuun asti. Otamme yhteyttä varasijalle jääneeseen siinä vaiheessa, kun paikka vapautuu kurssille. Kevätlukukausi käynnistyy viikolla 2 ( alkaen). TAMMI- JA HELMIKUUSSA ALKAVIA KURSSEJA: Kuvankäsittelyohjelman perusteet KIRKONKYLÄN YHTENÄISKOULU, D-TALO, LK. 16, Koulutie 4 A 6 ke , Nina Kainua Kurssimaksu 30,00 Kurssi on tarkoitettu aloittelijoille. Kurssille tarvitset oman tietokoneen, jossa on Lightroomin kuvankäsittelyohjelma valmiiksi ladattuna Digiseniori III - Valokuvauksen perusteita älykännykällä ja kuvien tilaaminen verkossa SANTAMÄKITALON KOULU, ATK-LUOKKA, Peltomiehentie 5 ke , Ossi Karjalainen Kurssimaksu 24,00 HUOM! Kurssipaikka ja kellonaika muuttunut! Kurssilla tutustutaan valokuvaamiseen älykännykällä. Oma älykännykkä on edellytys kurssille osallistumiselle. Kurssilla opetellaan ottamaan laadukkaita valokuvia, siirtämään kuvat tietokoneelle, käsittelemään kuvia tilauskuntoon ja tilaamaan paperikuvia verkossa. Kurssi soveltuu ikäihmisille. Kurssille mahtuu max 10 henkilöä. Kurssilaisilla on mahdollisuus käyttää koulun tietokonetta kurssin ajan. Suositellaan DigiSeniori I ja II -kursseja ennen kurssille ilmoittautumista Torkkupeitto tilkuista pe la su , Paula Vainio Kurssimaksu 41,00 Kahden viikonlopun aikana ommellaan torkkupeitto helpolla kaitaletekniikalla. Kurssi sopii hyvin jatkoksi tilkkutyöperusteet kurssille tai tilkkutyön perusteet hallitsevalle. Tarkempi info materiaaleista ilmoittautumisen päätyttyä. Kurssiviikonloput ja Kankaanpainantaa lapsille ja nuorille to , Kaisa Uurtio Kurssimaksu 17,00 Kurssilla tutustutaan kankaanpainannan tekniikoihin erilaisten kokeilujen kautta. Osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta kankaanpainannasta. Ota mukaan kurssille puuvillaisia ja/tai pellavaisia tekstiilejä kokeiluihin. Maksu painoväreistä sisältyy kurssin hintaan. TÄSTÄ KURSSISTA SAA MERKINNÄN KULTTUURIPASSIIN Kahvipussit uusiokäyttöön la su , Aili Heikkinen Kurssimaksu 36,00 Punotaan mm. koreja ja kasseja suora- ja vinopäätteisen lastukorin tapaan. Ota mukaan oma metalliviivain, pihdit, pyykkipoikia, sakset ja maalarinteippiä. Sopii myös aloittelijoille. Taitolassa on muutamia kahvipusseja kurssilaisten käyttöön Nahkaa ommellen C pe la su , Eija Keränen Kurssimaksu 39,00 Valmistamme nahkasta sisusteita, asusteita ja asukokonaisuuksia; hame, housut tms. omien tarpeiden mukaan. Materiaaleja tilataan yhdessä ja nahkaedustaja käy paikan päällä. Mukaan tarvitset omat ompelutarvikkeet; sakset, langat, liidut sekä iloista mieltä! Info/suunnittelukerta pe klo Kurssiviikonloppu Kalannahan rasvaparkitus pe la su , Sirpa Juusola Kurssimaksu 37,00 Opi valmistamaan raa asta kalannahasta rasvaparkittua nahkaa ja ompele siitä käsin pieni vapaavalintainen työ. Materiaalimaksu n. 20. Mukaan tarvitset seuraavat välineet: sakset, leikkuulauta, esiliina, kumihanskat, sanko + kansi, näskäin, jos on, vaihtoehtoisesti käy myös metallinen paistinlasta, kumisaappaat tai kosteuttava kestävät sisäkengät Kalannahan puhdistus, pesut ja rasvaparkitus yön yli Parkitusprosessi jatkuu, loppurasvaus, pehmitys Käsinompelutyö kalannahasta ja poron/lampaannahasta Puukon valmistuksen jatkokurssi YLIKYLÄN YHTENÄISKOULU, TEKN.LK., Nerolantie 4 ke , Markku Parkkinen Kurssimaksu 63,00 Tämä kurssi on tarkoitettu jo puukon teon perusasiat hallitseville. Kurssilla on mahdollisuus mm. takoa puukkoon oma terä sekä tehdä hieman vaativampia koristeita sekä puukkoon, että tuppeen. Opettajana kurssilla toimii nelinkertainen puukonvalmistuksen Suomen mestari ja Pohjoismaiden mestari 2016 Markku Parkkinen. Lisätietoja opettajasta voit lukea osoitteesta Elämänmuutos ja painonhallinta B KIRKONKYLÄN YHTENÄIS- KOULU, D-TALO, KUVATAI- DELK. 11, Koulutie 4 A 6 to , Irina Luukkonen Kurssimaksu 45,00 Huom! Poikkeava kurssin aloituspäivä. Kurssilla käsitellään monipuolisesti terveellisiä elämäntapoja, mm. ravintoa ja liikuntaa. Osallistujalle luodaan mahdollisuus toteuttaa elämänmuutoksia, joilla lisätään hyvinvointia, terveyttä ja energiaa arkeen. Mukaasi tarvitset muistiinpanovälineet sekä jumppakuminauhan ja sauvakävelysauvat toisesta kokoontumisesta lähtien. Ohjaaja on koulutettu Personal Trainer. Tule rohkeasti mukaan sellaisena kuin olet! Stressinhallinta ja rentoutusviikonloppu B AKATEMIAN TILA, Honkasentie 15 la su , KULTTUURI Katariina Porthan-Ylimäinen Kurssimaksu 24,00 Tällä kurssilla perehdymme mielen ja kehon rentoutumiseen, itsetuntemukseen sekä hermoston rauhoittamiseen ja tasapainottamiseen hyvin kokonaisvaltaisella tavalla. Oleellista mielen rauhoittumiselle on mielen läsnäolo kehossa, ja siten läsnäolo tässä hetkessä. Oman olotilan tiedostaminen ja kyky löytää tasapaino omassa elämässä ovat avaintekijöitä stressin ennaltaehkäisyyn. Kurssilla opituilla harjoitteilla voidaan ennaltaehkäistä stressitasojen nousua, helpottaa kroonista stressiä ja väsymystä ja jopa hoitaa stressin oireita. Viikonlopun sisältö: Lauantai: Rentoutuksen perusteita, rentoutus- ja hengitysharjoituksia mielen ja kehon irtipäästämiselle, stressioireiden neutralisointi, läsnäoloharjoitukset ja hyvän olon harjoitukset, rentoutuminen liikkeen ja kehonhuollon avulla. Sunnuntai: Mindfullness ja visualisointi, tunnetilojen kokeminen ja niiden merkitys rentoutumisessa, kehoterapiamenetelmiä syventämään mielen ja kehon yhteyttä, sekä syvärentouttava Sointukylpy. Mukaan tarvitset jumppapatjan, lämpimät ja rennot vaatteet, sekä halutessasi muistiinpanovälineet ja eväät. Voit tutustua kurssitarjontaamme kokonaisuudessaan nettisivullamme. Sieltä löytyy myös sähköinen näytöllä selattava versio opintoohjelmasta, jonka voi myös tulostaa. Toimistomme on suljettuna Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
4 KULTTUURI Pentik Kempele 150v. muki. Hinta 20 e. Kempele 150v. t-paita. Koot S-XXL. Hinta 10 e. Suomi 100 pinssi/magneetti. Hinta 2 e. Tuotteet myynnissä Kempeleen pääkirjastossa.
5 Kirjasto / Kempeleen kirjasto / Kempeleen kirjasto LIIKUNTAPALVELUT KEMPELEEN PÄÄKIRJASTO Kauppakeskus Zeppelin, 3. krs. Zeppelinintie 1, Kempele Puh Sähköposti: kirjasto@kempele.fi Kirjaston kotisivu: Aineistotietokanta ja uusinnat salanumeron avulla Pääkirjaston aukioloajat: Ma pe La Poikkeuksia aukioloihin: Kempeleen pääkirjasto on suljettu ti to kirjastojärjestelmän päivityksen vuoksi. Myös muut Outi-kirjastot ovat kiinni ja verkkokirjasto on poissa käytöstä. Palautusluukku on kiinni ma klo 10 - to Pe Kempeleen pääkirjasto on avoinna klo Kempeleen pääkirjasto on palomuuripäivitysten suljettu joulun ja uuden vuoksi! vuoden välipäivinä TIETOTORI Sulkuaikana myös LÄHIKIRJASTO- palautusluukku on kiinni pe KOULUKIRJASTO klo 10 alkaen. Koulutie Kempeleen 4B, aineistoihin Kempele ei ole eräpäiviä sulkuaikoina. TIETOTORI LÄHIKIRJASTO -KOULUKIRJASTO p Sähköposti: tietotori@kempele.fi Ma 11-16, omatoimiaika Ti Suljettu Ke To Suljettu Pe Tietotorin kirjastossa voi asioida omatoimisesti maanantai-iltaisin klo nuorisotoimen nuorten vuoron aikana. Lainaaminen tapahtuu lainausautomaatilla, kirjaston henkilökuntaa ei ole paikalla. Varaukset voi noutaa omatoimiaikanakin, sillä ne ovat asiakkaan itse noudettavissa varaushyllystä. Huom! Sisäänkäynti omatoimiaikana vain Kempelehallin puoleisesta ovesta. Tietotorin kirjaston poikkeukset aukioloaikoihin: Ke suljettu kirjastojärjestelmän päivityksen vuoksi Ke klo Tietotori on suljettu , myös palautusluukku on tuolloin kiinni. Satutuokiot Seuraava satutuokio to klo 10. (Satutuokioon pääsee, vaikka kirjasto on järjestelmäpäivityksen takia muutoin kiinni ) Viimeinen satutuokio pidetään , jolloin nukketeatteri Pikku Kulkuri esittää näytelmän Tuiki joulu. Satutuokiot jatkuvat ensi vuonna jälleen to klo 10 alkaen. Tervetuloa! Kirjallisuuspiirit Sari Holapan kirjallisuuspiiri ma klo Kempeleen kirjastossa. Kirjana Saramago, José: Kertomus sokeudesta. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Näyttelyt Kempeleen kirjastossa Matkalla ja perillä - Lahja ja Matti Lahtisen muistonäyttely Jari Kanniaisen maalauksia TERVETULOA KIRJASTOON! Liikkumisen iloa!
6 LIIKUNTAPALVELUT Joulun ja uudenvuoden poikkeavat aukioloajat Joulu suljettu Tapaninpäivä avoinna klo Keskiviikko avoinna klo Uusivuosi suljettu Tiistai 2.1. avoinna klo Lauantai ja sunnuntai suljettu (KemPyn uintikisat) klo 18. vauvauinnissa. Aloitusikä 3 9 kk. Ryhmään ei oteta isompia sisaruksia, jotta vauvauintihetki säilyisi rauhallisena. Syksyllä 2018 perheillä on mahdollisuus jatkaa vauvauinnin jatkoryhmässä vuoden loppuun saakka. Alkeis2, lauantaisin klo Ryhmä on tarkoitettu uusille vauvoille, jotka eivät ole olleet ennen vauvauinnissa. Aloitusikä 3 9 kk. Ryhmään ei oteta isompia sisaruksia, jotta vauvauintihetki säilyisi rauhallisena. Syksyllä 2018 perheillä on mahdollisuus jatkaa vauvauinnin jatkoryhmässä vuoden loppuun saakka. Sisar1, lauantaisin klo Sisar1 on tarkoitettu 3 9 kk vanhoille vauvoille ja heidän alle kouluikäisille sisaruksille sekä kahdelle aikuiselle. Syksyllä 2018 perheillä on mahdollisuus jatkaa vauvauinnin jatkoryhmässä vuoden loppuun saakka. Monitoimiallas ja lasten krokotiiliallas suljettu Zimmarin monitoimiallas ja lasten krokoallas (yhteinen vedenkierto) toistaiseksi pois käytöstä monitoimialtaan seinälaatoituksen korjaamisen vuoksi. Monitoimialtaan vuorot on peruttu (vauvauinti ja vesivoimistelut). Tiedotamme altaiden käyttöönotosta nettisivuillamme Zimmari ja Liikuntapalvelujen Facebook -sivuilla. Pahoittelemme remontista aiheutuvaa häiriötä. Työnantajan tarjoamat etuudet Smartum liikunta- ja kulttuurisetelit, Smartum verkkopalvelu sekä Smartum-saldo maksukortti, Tyky-kuntosetelit, Edenred-mobiili, TicketVirike-kortti, Virikesetelit, Eazybreak, Tyky-online ja E-passi käyvät meillä työpaikkaliikunnan maksuvälineenä. Työnantajan tarjoamat etuudet ovat tarkoitettu työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön ja niillä voi ostaa myös sarjakortteja. Muistattehan vaihtaa vuoden lopussa vanhenevat setelit/etuudet sarjakorttiin. Huomioittehan, että Zimmari on suljettu Tunnelmauinti aikuisille Tule nauttimaan rentouttavasta kynttilätunnelmasta veden äärellä keskiviikkona klo Ohjelmassa * Kaffetarjoilu klo * Vesivoimistelu klo , isoallas * Kylmää kyytiä krokoaltaassa * Vesirentoutusta Liput 6,00 /4,50 /4,00 (etu- ja sarjakortit käyvät myös) Yleiset vesivoimistelut ajalla Perinteinen kinkunsulatusjumppa tapaninpäivänä klo 10.00, isoallas Keskiviikkona (3.1.) klo , isoallas Torstaina ( ja 4.1.) klo , isoallas ALOITTAVAT VAUVAUINTI- RYHMÄT TAMMIKUUSSA 2018 Uudet vauvauintiryhmät aloittavat lauantaina Haku ryhmiin alkaa torstaina klo 8.00 netin kautta osoitteessa -Zimmari - Vauvauinti. Vauvauinnin voi aloittaa, kun vauva on täyttänyt 3 kuukautta ja painoa on vähintään 5 kiloa. Tällöin valveilla olo aika on riittävän pitkä ja vauva jaksaa fyysisen rasituksen ja lämpötilojen vaihtelut. Jokaisen vauvauintiryhmän alle tulee www-linkki ilmoittautumislomakkeeseen, jonka kautta ilmoittautuminen tapahtuu. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Saatte heti tiedon oletteko päässeet mukaan ryhmään. Merkitsethän ryhmän aikataulun itsellesi. Vauvauinnin hinta 55 / 4 kertaa. Vauvauintimaksu sisältää vauvauinninohjauksen sekä uintimaksun 2 aikuiselta ja vauvalta. Infotilaisuus ryhmiin päässeille perheille järjestetään torstaina kello 19 Zimmarin kahviossa. Alkeis1, lauantaisin klo Ryhmä on tarkoitettu uusille vauvoille, jotka eivät ole olleet ennen Liikuntapalvelujen henkilökunta kiittää asiakkaitaan kuluneesta vuodesta! Toivotamme lämmintä joulumieltä ja onnea tulevalle vuodelle! Nuorisopalvelut
7 Nuorisopalvelut KEMPELEEN NUORISOPALVELUT Nuortenillat Tietotorin lasten- ja nuortentila Maanantai klo Akatemian lastenja nuortentila Tiistaina klo Keskiviikko klo Torstai pienryhmät, vapaaehtoistyö ja projektit. Lastenvuorot lk. Tietotorin lasten- ja nuortentila Maanantai klo Tiistai klo Keskiviikko klo Torstai klo Akatemian lastenja nuortentila Maanantai klo Keskiviikko klo Nuorisotyön säännöllinen toiminta on joulutauolla viikolla 51 ( ). Nuorisotyön säännöllinen toiminta jatkuu viikolla 2 ( ). Nuortenillat joululomalla Keskiviikko klo Tietotori Torstai klo Akatemia Tiistai 2.1. klo Akatemia Keskiviikko 3.1. klo Tietotori Yökahvilat 7-lk. -> Akatemian lastenja nuortentila Perjantaisin klo , 19.1., 2.2., 16.2., 2.3., , 27.4., ja Kun ei ole Yökahvilaa niin seurakunta järjestää nuorten Yöpappilan Akatemialla klo YHTEYSTIEDOT Nuorisopalveluiden päällikkö Sanna Tauriainen p Nuoriso-ohjaajat Matias Matti Jurmu p Pirjo Ranta p Heidi Marjomaa-Mikkola p Vapaa-ajanohjaaja Petri Huurinainen p Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: VAPAAEHTOISTYÖ Verkkonuoret Mediataidot nettikiusaamista vastaan. Verkkonuoret suunnittelevat ja toteuttavat tapahtumia, koulutuksia, verkkopelejä ja materiaaleja. Lukion vapaaehtoiskurssi Kurssilla lukiolaisilla on mahdollis- ta tehdä vapaaehtoistyötä Kempele Akatemiassa. Tapahtuma- ja yökahvila-avustajat Tule mukaan toteuttamaan ja suunnittelemaan yökahviloita ja tapahtumia. LEIRIT Varhaisnuorten leiri luokkalaisille Luurinmutkassa, Utajärvellä. Leirin hinta 51 Ilmoittautuminen kunnan kotisivuilla: Leirin järjestävät Kempeleen kunnan nuorisopalvelut sekä Kempeleen seurakunta. Matias Matti Jurmu p (kunta) Merja Veikkolainen p (srk) i SOME Facebook Kempeleen nuorisopalvelut Nuoriso-ohjaaja Matias "Matti" Jurmu Nuoriso-ohjaaja Pirjo Ranta Nuoriso-ohjaaja Heidi Marjomaa Petri Huurinainen (Vapaa-ajan ohjaaja) EscapeRoom Kempele YouTube-kanava channel/uc7lunarf75yzm33ay7pyysa Ajankohtaista tietoa toiminnastamme osoitteesta: NUORTEN TiETO- JA NEUVONTAPALVELUT Nuorten tieto- ja neuvontatyön palvelupiste on avattu Kempele Akatemian tiloihin. Nuorten tieto- ja neuvontatyö on ehkäisevää nuorisotyötä, joka tavoitteellisena peruspalveluna tarjoaa ammattitaitoista tietoa, ohjausta ja neuvontaa erilaisissa nuorten elämään liittyvissä kysymyksissä ja tilanteissa. Työmuodolla tuetaan nuorten kasvua, itsenäistymistä ja hyvinvointia. Tiistai ja torstai Avoin aika klo Puhelinpäivystys klo Puhelinnumero Piste on auki myös nuorisopalveluiden Yökahviloissa ja nuorteniltojen yhteydessä Kempele Akatemialla sekä Tietotorilla. Tieto- ja neuvontapalveluiden piste löytyy Kempele Akatemian tiloista osoitteesta Honkasentie 15, Kempele. YHTEYSTIEDOT Pirjo Ranta p Heidi Marjomaa-Mikkola p Petri Huurinainen p ZUUMI-PAJA Nuorten starttipaja Mikäli olet alle 29-vuotias, vailla työ- tai opiskelupaikkaa, tee hakemus pajalle netissä osoitteessa: Haastattelemme kaikki hakijat, jonka jälkeen nuorten starttipaja täytetään vapautuvien paikkojen perusteella. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä soittamalla tai vaikkapa Facebookissa: Työvalmentaja Antti Oksanen antti.oksanen@kempele.fi p FB: Zuumipajaohjaaja Mira Työpajaohjaaja Heidi Huotari heidi.huotari@kempele.fi p FB: Zuumipajaohjaaja Heidi ETSIVÄ NUORISOTYÖ Etsivä nuorisotyö on suunnattu vuotiaille kempeleläisille nuorille antaa tietoa eri palveluista ja mahdollisuuksista esim. opiskeluun, työnhakuun, asumiseen, toimeentuloon tai terveyteen liittyvissä asioissa kuuntelee, jos jokin asia painaa mieltäsi antaa tukea elämäntilanteesi selvittelyssä etsii yhdessä sinun kanssasi parhaita ratkaisuja tilanteeseesi on vapaaehtoista, maksutonta ja luottamuksellista Lue lisää: ->Kempele Akatemia ja vapaa-aika -> Nuorisopalvelut -> Etsivä nuorisotyö Etsivän nuorisotyön ryhmä kokoontuu tiistaisin Kempele Akatemian tiloissa. Etsivän nuorisotyön yhteystiedot Etsivä nuorisotyöntekijä Laura Sinkkonen p FB: Etsivä Laura Kempele Etsivä nuorisotyöntekijä Sari Okkonen p FB: Etsivä Sari Kempele Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi. sukunimi@kempele.fi SEKSUAALI- NEUVONTA Seksuaalineuvonta on neuvontaa, jossa nuoren kanssa keskustellaan seksuaalisuuteen ja seksuaaliterveyteen liittyvistä asioista. Nuori voi tulla tapaamisille kerran tai sopia useampia tapaamisia seksuaalineuvojan kanssa. Yleisiä keskustelunaiheita ovat seksi, sukupuolen moninaisuus, seksuaalinen suuntautuminen, ehkäisyn valinta, seksuaaliterveysasiat, parisuhde tai omaan kehoon liittyvät kysymykset. Neuvonta on maksutonta ja sitä antaa koulutettu seksuaalineuvoja. Tapaamiset ovat luottamuksellisia, joten tapaamisissa käydyistä asioista ei puhuta ulkopuolisille ilman asiakkaan suostumusta. Neuvonta on mahdollista myös sähköpostitse. Seksuaalineuvojaa voi myös konsultoida nuorten ja lasten kanssa työskentelevät henkilöt, kuten opettajat, terveydenhuollon henkilökunta tai muut toimijat. Seksuaalineuvoja Heidi Huotari heidi.huotari@kempele.fi (myös WhatsApp) ESCAPE ROOM - Yhdessä kohti tulevaa on toimintamenetelmä, jolla lisätään tietoa turvapaikanhakijoista. Pakohuoneen kautta tavoitteenamme on vähentää ennakkoluuloja ja vihapuhetta. Pakopeli on tosielämän seikkailupeli, jossa pelaajat lukitaan pelihuoneeseen. Huoneesta poispääsy tapahtuu löytämällä asioita ja elementtejä, joiden avulla huoneen pulmat ja mysteerit ratkeavat. Aikaa on 60 minuuttia. Ongelmanratkaisu vaatii yhteistyötä, nokkeluutta ja loogista päättelykykyä. Kenelle? Pakohuonetta suosittelemme yläkouluikäisille ja vanhemmille. Sopiva ryhmäkoko on 3-4 henkilöä. Pakopelit ovat mitä parhainta tekemistä kavereiden tai vaikka perheen kesken. Ne motivoivat pelaajia uudella, kiehtovalla tavalla tiimityöhön yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Kukaan ei halua jäädä loukkuun ja aika juoksee... Varaaminen: Varaus on mahdollista tehdä viimeistään kolme arkipäivää ennen varausta, varauskalenterista näet mitkä ajat ovat vapaana. Varaa 60min vuorosi ja täytä pyydetyt tiedot huolellisesti. Emme tarvitse henkilötunnustasi, voit laittaa kohtaan Huom! Varauksesi on hyväksytty vasta kun saat varausvahvistuksen sähköpostiisi. Mahdollisissa poikkeustilanteissa tai erityisryhmissä ole yhteydessä sähköpostilla osoitteeseen: matias.jurmu(at) kempele.fi ja heidi.marjomaa-mikkola@kempele.fi. Varaa pakohuone osoitteessa: Kaikkien kyselyyn vastanneiden kävijöiden kesken arvotaan 3 kpl 100 arvoisia lahjakortteja Exit Oulun Escape Roomiin. Yhteystiedot: Heidi Marjomaa-Mikkola p Matias Matti Jurmu p
8 Kuva: en.wikipedia.orgwiki Joulu tulee Lapsena joulun alla mieleni täyttyi usein kysymyksistä: Miten joulu tulee? Millä joulu tulee? Entä missä se on väliajat, silloin, kun ei vielä ole tulossa? Olihan selvää, että joulu liikuskeli loppuvuodesta täällä pohjoisella pallonpuoliskolla, kun siitä niin monet laulut ja tarinat kertoivat. Ja niin joulu joutui jo taas pohjolaan, Luo köyhän niin kuin rikkahan saa joulu ihana, Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella. Epäselväksi jäi vain se, mitä itse kukin tuolla joulun tulolla, joutumisella tai saamisella tarkoitti. En vaikuta olleen ainoa, joka moista asiaa on pohtinut. Myös Taata (F.E. Sillanpää) muistelee joulun tulemista joulupakinassaan vuodelta 1959: Joulun tulo Myllykoluun, siinä oli sitä mystiikkaa siinäkin. Se näet tuli niin, ettei sen töllin lapsonen sitä elimellisillä silmillään nähnyt. Ja omituisen viehättävää oli itsekseni todeta, että minun lapsuuteni joulujen korkeimmaksi ja hienoimmaksi muistimomentiksi on jäänyt juuri se yksi elämys siellä kotoisen joulusaunan lavolla. Että minä siis sain sinne kuulla ja siellä kuunnella kuinka joulu tuli. Lämminverinen ja hehkeäsieluinen äitini sitä aistimusta minulle tehosti, heristi hiljaa kuuntelemaan kuinka joulu nyt juuri siinä meni saunan ohitse sinne meidän pirttiin. Ja siellä se tosiaan oli, se joulu, kun äiti poikansa kanssa sinne saunasta saapui. Tyven ja hiljainen talviyö, luonnon puolesta pimeä, mutta ihmissielun jumalaisella hengellänsä valaisema juhlayö. Jouluyö. Joulun jälkeen, koulun jälleen alkaessa opettajallamme oli tapana vielä valitella kuinka Hailuodossa ei tänä vuonna ole ollut joulua ollenkaan. Monta kertaa ajatusta ehti säpsähtämään, ennen kuin muisti, ettei vasta ensimmäisiä viikkojaan kuluvana uutena vuotena joulua ollut vielä ollut missään muuallakaan. Suomalaisen maalaistalon lapsena opin myös, että joulu tulee vain, jos pirtti siivotaan perusteellisesti. Kaikki matot kannettiin kyllä ulos imuroinnin ja luutuamisen tieltä joka viikko, mutta joulun saapumiseksi oli välttämätöntä tuulettaa sohvatyynytkin, pyyhkiä pölyt, ja lakaista katto (joka lapsuudenkotini vuonna 1900 valmistuneessa pirtissä on yli Kuva: Kirkon kuvapankki/aarne Ormio kolmen metrin korkeudessa) ennen kuin joulukuusi kannettiin pirttiin. Tuossa vaiheessa oli tietysti itsestään selvää, että myös jouluruokien ja -leipomusten piti olla valmiina. Parikymppisenä omillani asuvana opiskelijana aloin sitten kyseenalaistaa kaikkia noita joulun tulotapoja. Onhan joulu enemmän kuin Joulupukki, joka liikkuu talosta taloon ja saapuisi vuorollaan eri puolille. Eikä joulun tulo voi olla kiinni mistään siivoamisista sen kummemmin kuin leipomisistakaan. Minua ei liiemmin tyydyttänyt Katri- Helenan vastaus, jonka mukaan Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta. Kaikki tonttukoristeet ja muut tilpehöörit alkoivat ahdistaa minua. Mistä joulussa oikein piti olla kysymys? Jäikö minnekään krääsän keskelle yhtään jeesuksenmentävää aukkoa? Vietämme jouluna ainutkertaista syntymäpäiväjuhlaa. Kerran Jumala syntyi ihmiseksi. Elämällään ja kuolemallaan tuo ihminen, Jeesus Kristus, Nasaretilaisenakin tunnettu, muutti koko maailman. Ja hänen syntymänsä juhlasta piti joulussammekin olla kysymys. En usko sattumiin, mutta joskus tuntuu, että joulun ajankohdaksi olisi voitu valita myös joku muu kuin talvipäivänseisauksen tienoo. Joulukuun 25. päivä oli nimittäin myös roomalaisten jumalana pitämän Sol Invictuksen (suom. Voittamaton Aurinko) syntymäpäivä. Ei tosin ole yksiselitteisesti selvää, onko kyseiselle päivälle ensin sijoitettu Jeesuksen vai roomalaisen jumalan syntymäpäivä. Tuntuu silti onnettomalta yhdistelmältä, että samalle päivälle sijoittuu niin merkittävä kristillinen juhla kuin pakanallisiakin elementtejä. Seurauksena on, että meidän joulussamme näkyy aineksia kummastakin juuresta. Nuoren aikuisen jouluahdistuksessani päädyin usein kuvittelemaan oman, ihanteellisen jouluni. Sen viettäminen tapahtuisi mukavuudettomassa metsämökissä, kiireen ja hössötyksen saavuttamattomissa. Jouluruoat kyllä sinne olisin kantanut ja mielelläni ottanut mukaan myös läheisimpiä ystäviäni. Siellä olisimme saaneet joulusaunaa lämmitellä, saunoa ja syödä kohtuullisessa määrin hyviä jouluruokia sen jälkeen, kun olisimme lukeneet jouluevankeliumin. Pitkin iltaa olisimme voineet lauleskella joululauluja, joista puuttuu suomalaiselle joululle ominainen hössötys. Vaikka nuorempana asuin muutamaan otteeseen kahdessakin eri maassa Suomen ulkopuolella, en ollut siellä joulun aikaan. Minulta jäi siis hankkimatta omakohtainen kokemus joulusta Itävallassa tai Ranskassa. Aikuisempana pääsin sitten ulkomaiseen (ja ulkosuomalaiseen) jouluunkin tutustumaan, kun asuimme perheeni kanssa viime vuosituhannen viimeiset vuodet Alankomaissa. Onnistuu se jouluhössötys hollantilaisiltakin! Mutta heidän suurin hössötyksensä on (ainakin teoriassa) ulkoistettu jo joulukuun 6. päivän Pyhän Nikolaksen päivään. Sen verran suomalaista hötkyilyä löytyy heistäkin, että he viettävät tuota joulupukkia muistuttavan, mutta piispan asuun puetun herran juhlaa jo hänen syntymäpäivänsä aattona 5. joulukuuta. Silloin hollantilaislapset jännittävät Sintin (= Sint eli Sinterklaas) vierailua palvelijansa Mustan Pekan (Zwarte Piet) kanssa samankaltaisin odotuksin kuin suomalaislapset joulupukkia. Näin varsinainen joulu on (periaatteessa) voitu jättää puhtaasti kristilliseksi juhlaksi. No, ainakin ajatus on hyvä, mutta kyllä markkinavoimat osaavat nykyään hyödyntää molemmat juhlat. Tänä vuonna olen joulun töissä, eikä ajatus ahdista minua lainkaan. En tiedä, onko siinä kysymys tunnetun sanonnan mukaisesta vanhuuden mukanaan tuomasta viisaudesta vai dementiasta. Tämän hetken opetus minulle tuntuu olevan se, että joulunviettotapoja on olemassa monenlaisia, eikä yksikään niistä ole ainoa oikea. Marian ja Joosefin matka Betlehemiin oli varmasti todella stressaava. Joulustressi on siis aivan ensimmäiseenkin jouluun liittyvä asia. Kaikki majatalonovet sulkeutuivat heidän edessään, sillä he olivat liian myöhään liikkeellä. Tuttu tunne Black Friday -kampanjasta myöhästyneille. Jeesuksen elämä alkoi eläinten syöttökaukalossa. Sitä oli tuskin imuroitu, puhumattakaan pölyjen pyyhkimisestä eläinsuojan pinnoilta. Mutta silti vanhempien ilo vastasyntyneestä oli täydellistä. Silti paimenet kutsuttiin Jeesusta katsomaan. Ja siitä huolimatta paikalle tulleet itämaan tietäjät olivat parhaimpiinsa pukeutuneita ja toivat mukanaan parasta, mitä rahalla sai. Aikojen alussa Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen maan tomusta. Kaikki maan ja taivaan väliltä kuuluu Jumalan suunnitelmaan. Kaikki ihmiset, mieltymyksiinsä katsomatta, ovat ainutkertaisia Jumalan kuvia. Siksi voimme iloita Jumalan tulemisesta keskellemme kukin omalla tavallamme. Riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa! Juha Maalismaa Kempeleen seurakunnan seurakuntapastori Kempeleen kunta Kunnantalo Asemantie 1 PL 12, Kempele Puh: Fax: kempele@kempele.fi Honkasen päiväkoti Honkasentie 11, Puh: Kirkkotien päiväkoti Kirkkotie 20, Puh: Sarkkirannan päiväkoti Alangontie 3, Puh: Kokkokankaan päiväkoti Haukkakaarto 13, Puh Puukoulun esikoulupäiväkoti Haukkasuontie 2, Puh Pikkukokon päiväkoti Pikkukokko 2, Puh Linnakangastalon päiväkoti Linnakaarto 20, Puh: Santamäkitalon päiväkoti Peltomiehentie 5, Puh: Kirkonkylän esikoulupäiväkoti Vihiluodontie 585 Puh Terveyskeskus Kirkkotie 21 Puh: , Fax: Sosiaali- ja mielenterveystoimisto Tiilitie 2 (2 krs.), Puh: Vanhusten ja vammaisten palvelutalo Hovintie 12, Kempele Puh: Ketolanperän koulu Luonungintie 13 Puh: Kirkonkylän yhtenäiskoulu/ alakoulu Koulutie 4A/6 Puh: Kirkonkylän yhtenäiskoulu/ yläkoulu Koulutie 4A/6 Puh , Fax: Santamäkitalon koulu/ erityiskoulu Peltomiehentie 5 Puh: Ylikylän yhtenäiskoulu Nerolantie 4 Puh: , Fax: Linnakangastalon koulu Linnakaarto 20 Puh: , Fax: Lukio Koulutie 4 B Puh: , Fax: Tietotorin lastenja nuortentila Koulutie 4B Puh: Akatemian lasten ja nuortentila Honkasentie 15, Kempele Kempele Akatemia Honkasentie Kempele Pääkirjasto Zeppelinintie 1 Puh: Tietotori Koulutie 4B, Puh Virkistysuimala Zimmari Lehmikentäntie 2, Puh: Toimintakeskus Zytyke Kuivaamontie 1, Puh m.kempele.fi
LAPE-muutosohjelmalla uudistetaan lasten ja perheiden palveluja
LAPE-muutosohjelmalla uudistetaan lasten ja perheiden palveluja LAPE muutosohjelma kehittää yhdessä kuntien toimijoiden, kuntalaisten sekä järjestöjen kanssa lapsi- ja perhelähtöisempiä kuntia. Muutosohjelma
Kohti parempaa lastensuojelua
Kuntatiedote 1 2018 24.1.2018 Kohti parempaa lastensuojelua Kuntaitedotteessa 7/2017 kerroimme LAPEmuutosohjelmasta, hallituksen kärkihankkeesta. Ohjelmassa kehitetään lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
aiesopimuksen yhteistyöstä kunnan kanssa: Kempeleen eläkeläiset,
Kuntatiedote 5 2017 23.8.2017 Voimaa vanhuuteen Kempeleen kunnan yksi ominaispiirre on väestön nuori ikärakenne. Ikäihmisten osuus Kempeleen väestöstä on kuitenkin kasvamassa merkittävästi tulevien vuosien
Luottavaisin mielin syksyyn
Kuntatiedote 22.8.2018 Luottavaisin mielin syksyyn Upea, helteinen kesä on kääntymässä syksyyn. Arki on koittanut loman jälkeen. Edessä on työntäyteisiä kuukausia. Lähtökohdat syyskauteen ovat positiiviset.
Mikä on Kempeleen elinvoiman lähde?
Kuntatiedote 2 2018 28.2.2018 Mikä on Kempeleen elinvoiman lähde? Joka ikinen kunta haluaa olla elinvoimainen. Jokainen lieneekin sitä tavallaan, vaikka kaikilla ei ihan hirveän hyvin menekään. Kempeleessä
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
Kempele-opisto elinikäisen oppimisen ja hyvinvoinnin edistäjä
Kuntatiedote 7 2018 7.11.2018 Kempele-opisto elinikäisen oppimisen ja hyvinvoinnin edistäjä Piristysruiske, harrastus, valopilkku, lepopaikka, kunnonkohottaja, kohtauspaikka, ystävät, hyvän olon lähde,
JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14
JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden
Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.
Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin
Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.
TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011
SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..
Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni
KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen
Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun
Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Kempeleen ydinkeskusta kehittyy
Kuntatiedote 3 2017 26.4.2017 Kempeleen ydinkeskusta kehittyy Kempeleen keskustan kehittämisestä järjestetyn ideakilpailun voittajaksi valittiin viime syksynä Hartelan ja Arkkitehtitoimisto Lukkaroisen
LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä
LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä
Tervetuloa rippikouluun!
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013
Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja
Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.
Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina
- Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä
2019 - Kaikukortilla maksuttomia kulttuurielämyksiä Kempeleessä Kiinnostaako kulttuuri? Kulttuuri kuuluu kaikille. Kaikilla on oikeus käydä konserteissa, festivaaleilla, museoissa ja teattereissa vaikka
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Muutoksia kunnantalon palveluissa
Kuntatiedote 23.1.2019 Muutoksia kunnantalon palveluissa Palvelutoiminnot kunnantalolta ovat loppuneet vuodenvaihteessa. Kevään molemmissa vaaleissa kunnantalo () toimii tuttuun tapaan äänestyspaikkana.
On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~
On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!
Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016
Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja
LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE
LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää
hyötykustannussuhde oli jopa kahdeksan eli yhdellä pyöräilyyn investoidulla eurolla arvioitiin saatavan kahdeksan euron arvosta hyötyjä.
Arkiliikunnasta iloa ja hyvinvointia Liikenneturva Kempeleen kunnallistekniikan palvelualue huolehtii kunnan liikenteestä, kaduista, puistoista ja viheralueista sekä ulkoliikuntapaikoista. Tehtävä on merkittävässä
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille
Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja orientaatioviikko LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki
Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille
Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto
Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008
SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina
Tekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja
Nakkilan kunnan työpaja
Nakkilan kunnan työpaja Nakkilan kunnan työpaja sai alkunsa 20.8.2012. Paja on suunnattu pääasiassa 16 29-vuotiaille nuorille. Reipas ilmapiiri antaa turvallisen tilan nuorille testata ja kehittää taitojaan
KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.
Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016
Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2016 Taas eletään vuoden pimeintä aikaa. Loppuvuosi tuo mukanaan erilaisia tapahtumia ja juhlia. Mielenvireydessä vietämme mm. mielenterveysviikkoa, kynttilätapahtumaa,
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
Kempele satsaa elinvoimaan ja sivistykseen
Kuntatiedote 8 2016 14.12.2016 Kempele satsaa elinvoimaan ja sivistykseen Kempeleen kunta suuntaa talousarviovuoteen 2017 luottavaisin mielin. Taantuman ilmapiiri on taittumassa ja ennusteet lupaavat orastavaa
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!
OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa
KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX
KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden JuhlaSuurkilpailut
KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus
KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille
Elinvoimainen Kempele - paalupaikka menestyvälle yritystoiminnalle
Kuntatiedote 2 2017 1.3.2017 Elinvoimainen Kempele - paalupaikka menestyvälle yritystoiminnalle Pohjois-Suomen parhaat yritystontit sijoittuvat rakennettavien VT 4:n ramppien kainaloon. Zatelliitin uusi
Kempeleen juhlavuodessa on luvassa jokaiselle jotakin.
Kuntatiedote 1 2017 25.1.2017 Juhlavuosi Yhdessä Tänä vuonna Suomi täyttää 100 ja Kempele 150 vuotta. Tulossa on merkittävä juhlavuosi, joka näkyy koko vuoden Kempeleessä ja Suomessa. Suomi 100 juhlavuoden
Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen
Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen Miksi IHMU koulu? Ainoa koulu, jossa musiikkipainotteinen linja alkaa 1. luokalta Kaikki soittavat
Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.
KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014
Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt)
seurakunta RIPPIKOULU -19 (04 synt) 1 Koulussa INFO 2 Rippikouluun tulevat Konfirmaatiovuonna 15 vuotias Poikkeuksia (luokkakaverit, ikäluokka) Alkujakso omassa, syventävä voi olla muualla => Kirkkojärjestys
Baana polkaistiin käyntiin Kuva: Toni Pallari. henkilöautoliikenteen hankkeisiin. Vuonna 2013 Helsingissä valmistuneen
Kempeleen Baanan avajaisia vietettiin Kempeleessä torstaina 3.marraskuuta. Baanan aktiivisen käytön odotetaan tuovan mukanaan muutakin kuin laadukkaan ja turvallisen liikenneväylän; sen avulla haetaan
UUTISKIRJE MAALISKUU 2016
Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
Uusi valtuustokausi alkaa
Kuntatiedote 4 2017 7.6.2017 Uusi valtuustokausi alkaa Huhtikuun kuntavaaleissa valittiin 39 valtuutettua Kempeleen valtuustoon. Heidän luottamushenkilökautensa käynnistyy kesäkuun alusta. Kempeleen valtuustossa
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT
TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT 17.1.2019 Elenia Säävarma rakennuskohde Rakennamme säävarmaa sähköverkkoa sähkönjakelun varmuuden parantamiseksi Hailuodon kylän alueella. Työ on alkanut maastosuunnittelulla
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020
Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen
Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS
Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen
PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille
Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki
Tampereen kaupungin uusi hyvinvointikeskus Tesomalla palvelee asiakkaita alkaen Westerin liikekeskuksessa osoitteessa Tesomankatu 4 A.
Tampereen kaupungin uusi hyvinvointikeskus Tesomalla palvelee asiakkaita 9.4.2018 alkaen Westerin liikekeskuksessa osoitteessa Tesomankatu 4 A. Hyvinvointikeskuksessa toimivat Tesoman hammashoitola, kirjasto,
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514
Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden
Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.
RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
LASTEN JA NUORTEN HARRASTUSRAHASTOHAKEMUS. 1. HAKIJAN TIEDOT (lapsen tai nuoren) Nimi. Katuosoite. Postinumero ja paikkakunta.
1. HAKIJAN TIEDOT (lapsen tai nuoren) Nimi Katuosoite Postinumero ja paikkakunta Puhelinnumero Sähköpostiosoite Ikä Pankkiyhteys (mikäli tuki maksetaan hakijantilille) Olen tällä hetkellä peruskoulussa
Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015
Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon
Kempele kunta vai kaupunki?
Kuntatiedote 3 2018 18.4.2018 Kempele kunta vai kaupunki? Hyvä kempeleläinen! Suomi jakautuu 311 hallinnolliseen alueeseen, joista 107 käyttää kaupunkinimikettä ja loput 204 kuntanimikettä. Kempele on
Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä
Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Osa Keravan kaupungin palveluista toimii poikkeavilla aukioloajoilla kesällä 2019. Periaatteena on, että asiakaspalvelu hoidetaan päivystysjärjestelmin
Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT
KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...
Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla
Raatihuoneen torin valtaus illalla pe 12.10. Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Käy jutustele ja juo kupponen kahvia! Tsekkaa aikataulu: Instagram, walkers_kajaani Facebook,
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja
Koululaisten iltapäivätoiminta
Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2014 2015 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa
Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.
Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:
Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät
Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen nuoren
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
JOULUKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014
Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel
Kempeleen Ikähoivan kuulumisia
# Kuntatiedote 28.8.2019 Kempeleen Ikähoivan kuulumisia Ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen palveluseteli käyttöön Kempeleessä on otettu käyttöön ikääntyneiden tehostetun palveluasumisen palveluseteli
Hei! Oppilastiedote
Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS
Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan