Monikäyttömetsätalous valtion mailla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Monikäyttömetsätalous valtion mailla"

Transkriptio

1 Monikäyttömetsätalous valtion mailla Kirsi-Marja Korhonen MMT, aluepäällikkö Metsähallitus Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka lailla määritelty tehtävä on hoitaa, käyttää ja suojella valtion maita ja vesiä taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävästi. Metsätalous on suurin liiketoimintayksikkö, joka tuottaa 85 prosenttia Metsähallituksen yli 100 miljoonan euron vuosituloksesta. Metsätalouden tulot tulevat yksinomaan puun myynnistä kokonaisvaltaisena palveluna puunjalostus- ja energiaasiakkaille. Kaikki liiketoiminnat ovat joko yhtiömuodossa tai asiakasrahoitteisina tulosalueina ja niiden tulee olla taloudellisesti kannattavia. Metsähallituslaissa on määritelty liiketoimintaa rajoittavat yleiset yhteiskunnalliset velvoitteet, joihin panostetaan valtion maista yhteiskunnalle saatavan kokonaishyödyn kasvattamiseksi. Nämä ovat luonnon monimuotoisuus, virkistyskäyttö, porotalous, saamelaiskulttuuri sekä Pohjois- ja Itä-Suomen työllisyys. Näiden taloustulosta vähentävä vaikutus on viime vuosina vaihdellut miljoonan euron välillä. Niiden tuottamien hyötyjen tarkempaa määrittelyä ollaan parhaillaan selvittämässä useilla tutkimushankkeilla. Valtion maa- ja vesiomaisuus on määritelty kahteen eri luokkaan: liiketoiminnalliseen ja kansallisomaisuuteen. Liiketoiminnan hallinnassa olevalla omaisuudella on 4,5 prosentin pääoman tuottovaatimus. Kansallisomaisuutta, johon sisältyvät kaikki suojelualueet ja yhteensä yli 40 prosenttia Metsähallituksen hallinnoimista maista ja pääosa vesistä, hoitaa luontopalvelut. Kansallisomaisuudella ei ole tuottovaatimusta. Luontopalvelut on taloudellisesti ja hallinnollisesti riippumaton julkisten hallintotehtävien ja palvelujen yksikkö, jonka rahoitus tulee valtion budjetista (YM, MMM, TEM), EU- ja muina hankerahoituksina sekä eräpalvelujen osalta asiakastuloina. Luontopalvelut hoitaa suojelualueet, luonnon virkistyskäytön ilmaispalvelut, Ympäristöministeriön tilaamat luonnonsuojelutehtävät sekä metsästys-, kalastus- ja maastoliikennelupien hallinnoinnin. Valtion maita on 9 miljoonaa hehtaaria, josta metsätalouden vastuulla on 5,1 miljoonaa hehtaaria. Monikäyttömetsätaloutta harjoitetaan 3,3 miljoonalla hehtaarilla. Metsätalouden hallinnassa olevista maista 82 prosenttia ja tuottavista metsämaista 71 prosenttia sijaitsee poronhoitoalueella. Erityisesti Lapissa, Kainuussa, Koillismaalla ja Pohjois-Karjalassa valtion mailla on keskeinen merkitys paikallisten asukkaiden elinkeinoille ja arkisena 1 (5)

2 elinympäristönä. Näillä alueilla on 86 prosenttia metsätalouden hallinnoimista maista, 83 prosenttia metsätalouden tuottavista metsämaista ja 76 prosenttia niiden puustosta. Metsähallituksen hakkuumäärästä yli 70 prosenttia (yli 4 milj.m3/v) tulee näiltä seuduilta, missä eri tavoitteiden yhteen sovittaminen ja maankäyttöasioiden hoito on arkipäivää kaikkialla. Metsähallituksen metsätalous tunnetaan laajalti maailmalla edelläkävijänä taloudellisesti kannattavan metsätalouden ja laajan ympäristövastuun yhdistäjänä. Metsätalouden taloudellisen tehokkuuden on riippumattomissa selvityksissä todettu olevan erittäin hyvällä tasolla. Nykyisen metsätalouden on osoitettu toimivan suomalaisen yhteiskunnan kannalta taloudellisesti tuottavasti ja laajaa yhteiskunnallista vastuuta kantaen. Tehokas metsänhoito ja puunmyynnin, -korjuun ja -kuljetusten optimointi on mahdollistanut liikevaihdon kasvattamisen lisääntyvinä puunmyyntimäärinä. Tuloutus valtiolle on kasvanut ja samaan aikaan on pystytty lisäämään yhteiskunnalle tulevia muita hyötyjä, kuten suojelualueita ja monimuotoisuutta turvaavia luontokohteita; virkistyskäytön, matkailun ja riistan huomioon ottamista sekä porotalouden ja saamelaiskulttuurin turvaamiseksi tehtyjä toimenpiteitä. Maankäytön yhteensovittaminen Kaavoitus, luonnonvarasuunnittelu ja paikalliset maankäyttöasiat Maankäytön ja elinkeinojen kehittäminen tehdään maakuntakaavoituksessa ja kuntien yleiskaavoissa. Kaavoitus on suomalaisen paikallisdemokratian lakisääteinen ja valituskelpoinen väline maankäytön suunnitteluun. Metsähallitus edistää toiminnassaan kaavojen toteutumista. Kaavojen puitteissa metsätalousalueilla yhteensovittamisesta vastaa metsätalous, luonnonsuojelualueilla ja vastaavilla luontopalvelut. Suojeluohjelmista vastaa ympäristöministeriö. Metsähallitus osallistuu aktiivisesti eri suojeluohjelmien laadintaan metsätalouden ja luontopalvelujen tiiviissä yhteistyössä. Metsähallituksen alueellinen luonnonvarasuunnittelu on kaavoituksen puitteissa käytettävä joustava väline, jolla maakunnalliset ja paikalliset tavoitteet ja sidosryhmien tarpeet sovitetaan yhteen luonnonvarojen tarjoamien mahdollisuuksien, eduskunnan ja valtioneuvoston linjaamien tavoitteiden sekä asiakastarpeiden kanssa. Luonnonvarasuunnitelmat laaditaan yhdessä alueellisen yhteistyöryhmän kanssa. Sidosryhmät valitsevat edustajansa ryhmään. Ryhmän puheenjohtajaksi kutsutaan Metsähallituksen ulkopuolinen henkilö. Yhteistyöryhmä määrittelee painotuksiltaan eroavat suunnitelmavaihtoehdot ja tavoitemittarit niiden arviointiin eri näkökulmista. Metsähallitus tuottaa materiaalit ja laskelmat vaihtoehtoihin. Hakkuulaskelmat tehdään Metsäntutkimuslaitoksen MELA-ohjelmistolla. Suunnitelmassa määritetään valtion maiden hoidon ja käytön tavoitteet sekä toiminnan rajoitukset ja ehdot, jotka sisällytetään hakkuulaskelmiin seuraavalle 40 vuodelle. 2 (5)

3 Yhteistyöryhmä valitsee suunnitelman tai yhdistelmän eri vaihtoehdoista, jota se suosittelee Metsähallituksen hyväksyttäväksi. Ryhmä laatii yhdessä Metsähallituksen kanssa toimenpideohjelman, jolla suunnitelmaa toteutetaan. Tähän asti on tehty 16 suunnitelmaa tai välitarkastusta, ja kaikissa Metsähallitus on hyväksynyt yhteistyöryhmän suosittaman suunnitelman. Paikallisilla ja maakunnallisilla sidosryhmillä on siten todellista vaikutusvaltaa valtion maiden käyttöön. Metsätalous, luontopalvelut ja Laatumaa vastaavat käyttöönsä osoitettujen alueiden hallinnasta ja paikallisesta yhteensovittamisesta niillä. Metsätalouden vastuulla on kpl vuokra- ja käyttöoikeussopimuksia. Lisäksi kertaluonteisia kulkuoikeus- ja kuulemisasioita, maanmittaus- ym. toimituksia sekä tie- ja osakaskuntien kokouksia on moninkertainen määrä. Merkittävä osa maankäyttöasioiden hoidosta liittyy puolustusvoimien ja rajavartioston erityistarpeisiin sekä Metsäntutkimuslaitoksen, yliopistojen ja muun tutkimuksen tarpeisiin. Myös metsäalan ammattiopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetuksen käytännön järjestelyt ovat osa metsätalouden yhteensovittamistehtävää. Yhteensovittamisen esimerkkejä Lapista: Porotalouden ja saamelaiskulttuurin edellytysten turvaaminen Metsähallitus tulkitsee poronhoitolain mukaista neuvotteluvelvoitetta laajasti. Yhteistyön periaatteet on sovittu Metsähallituksen metsätalouden, luontopalvelujen ja Paliskuntain yhdistyksen sopimuksella vuodesta 2002 alkaen: Paliskunnalle tarjotaan etukäteen mahdollisuus vaikuttaa kaikkiin hakkuu-, maanmuokkaus- ja tienrakennussuunnitelmiin sekä mm. matkailureitteihin. Lisäksi porotaloudelle tärkeimmillä kohteilla on tehty paliskuntakohtaisia sopimuksia hakkuurajoituksista ja hakkuiden siirrosta. Yhteistyö saamelaiskäräjien ja kolttaneuvoston kanssa on tiivistä maankäyttöasioissa, vaikka vain 10 % saamelaisalueen maista metsätalouskäytön piirissä. Saamelaisalueen metsänkäsittelymallit on sovittu osana PEFC-sertifioinnin kriteerejä. Saamelaisalueen paliskuntasopimuksilla sovittiin tärkeimpien porolaidunalueiden käsittelyrajoitukset. Kotitarvepuun ja saamelaiskäsityömateriaalien otto turvataan sopimuksin ja paikallisin yhteistyömenettelyin. Kansallisen metsäohjelman tavoitteen mukaisesti Metsähallituksen metsätalous on toteuttaa laajaa kulttuuriperintöinventointia. Tähän sisältyy myös saamelaiskulttuurin kohteiden kartoitusta, joka täydentää Metsähallituksen luontopalvelujen inventointeja. Virkistyskäytön ja matkailun edellytysten huomioon ottaminen, case Ylläs Ylläksen alue on yksi merkittävimpiä luontomatkailualueita Suomessa. Alue on merkittävä myös porotaloudelle ja metsätaloudelle. Hannukaisen uusi kaivos muuttaa maankäyttöä. Matkailun erityisarvot on todettu maakuntakaavassa ja kuntien yleiskaavoissa säilyttäen kaikki elinkeinot mukana alueella. 3 (5)

4 Metsähallitus on luonnonvarasuunnitelmassa nimennyt alueen matkailun painopistealueeksi, jossa metsätalouden toimia rajoitetaan matkailun hyväksi, jonne luontopalvelut kohdistaa retkeilypalvelujen rahoitusta, ja jonne Laatumaa kohdistaa tonttituotantoa. Matkailuyritysten reittisopimukset tehdään koordinoidusti joko metsätalouden tai luontopalvelujen henkilön toimesta kattaen sekä metsätalousalueet että suojelualueet. Metsätalouskäyttö on määritelty erityisaluesuunnitelmassa: 1) pienempi hakkuutavoite kuin muilla metsätalousalueilla, 2) peitteisyyttä ylläpitävät erityishakkuut, 3) hakkuualojen maisemallinen muotoilu, visualisointityökalut. Metsähallituksen metsätalous on lisäksi perustanut paikallisen yhteistyöryhmän kyläyhdistyksen ja matkailuyrittäjien tarpeiden huomioimiseksi metsätaloustoimissa. Lapin metsäkiistat Keskustelu ja paikalliset kiistakysymykset Lapin metsien käytöstä laajenivat kansainväliseksi konfliktiksi vuonna 2003, kun Greenpeace siirsi kansainvälisen metsäkampanjansa British Kolumbiasta Suomeen. Kiistat koskivat toisaalta Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojelun täydentämistä, Metsä-Lapin erämaisten metsäalueiden käyttöä sekä Inarin paliskuntien osoittamien tärkeiden laidunalueiden metsätalouskäyttöä. Kiistojen seurauksena Pohjois-Suomen metsäteollisuuden tuotteiden markkinointi vaikeutui. Koska kiista-alueet kuuluivat metsävyöhykkeelle, missä metsien suojeluaste oli hyvin korkea (Metsä-Lapissa 43 prosenttia ja Inari yli 60 prosenttia tuottavista metsämaista suojelualueilla), varsinaisille uusille suojeluohjelmille ei katsottu olevan tarvetta, vaan Metsähallituksen edellytettiin ratkaisevan ongelmat osana metsätalouden yhteen sovittamista. Vuosien aikana Metsähallitus neuvotteli luontojärjestöjen kanssa Pohjois-Suomen metsien suojelun täydentämisestä. Neuvottelujen tuloksena siirrettiin ha valtion talousmetsiä metsätaloustoiminnan ulkopuolelle. Metsä-Lapin kiistoista neuvoteltiin Metsähallituksen vetämässä paikallisessa prosessissa, johon osallistuivat paliskunnat, kunnat, paikalliset sahat ja Greenpeace sekä ohjausryhmässä Lapin liitto sekä muut keskeiset maakunnalliset tahot. Vuonna 2009 löydettiin yhteiset ratkaisut, joilla järjestökarttarajausten luonnontilaisimmat osat siirrettiin metsätalouden ulkopuolelle ja kansainvälinen järjestökampanja saatiin päätökseen. Inarin paliskuntien ja Metsähallituksen metsätalouden sopimukset metsätalousalueiden käytöstä ja vuoden rauhoitusalueista paliskuntien tärkeimmillä laidunalueilla saatiin ratkaistua vuonna 2010 paikallisessa neuvotteluprosessissa. Valtion maiden metsätalouden tulevaisuus Puu on uusiutuva luonnonvara, jota osaamme tuottaa kestävästi ja yhteiskunnan monet arvot turvaten. Öljyn saatavuuden heikkeneminen on tosiasia, johon on herätty energia-asioissa. Monet keskeiset materiaalimme, kuten muovit, tehdään kuitenkin edelleen öljystä, vaikka niiden valmistaminen puusta ja muista biomateriaaleista on kehittynyt huimin 4 (5)

5 harppauksin muualla maailmassa. Metsätalous on tulevaisuuden ala ja pohjoiset metsät tulevat olemaan keskeisessä roolissa uusiutuvien, kestävästi tuotettujen materiaalien tuotannossa. Juuri nyt on tärkeää ylläpitää puuntuotannon huippuosaamista kaikkialla maassamme. Metsähallituksen metsätalous on jo edelläkävijä vihreillä markkinoilla. Metsien puuntuottomahdollisuudet kasvavat edelleen valtion mailla. Tukkipuun saatavuus ei kasva vastaavasti lähivuosina. Tuotevalikoimassa on parikymmentä erilaista nimikettä erilaisiin asiakastarpeisiin, mutta päätuotteemme on mäntykuitupuu toimitettuna asiakkaille mitta-, laatu- ja aikataulutilausten mukaan. Mäntykuidun käyttö voi vähentyä paperinvalmistuksessa, mutta potentiaali uusissa biomateriaaleissa on suuri. Metsähallituksen tuote sisältää asiakkaalle kokonaispalvelun: toimitusvarmuuden, joustavuuden sekä ympäristö- ja laatuosaamisen. Metsähallituksen mahdollisuus toimia nykymuodossaan liikelaitoksena rajattiin liikelaitoslain valmistelussa viisi vuotta sitten pois. EU:n komission Destia-kannan katsottiin estävän metsätalouden harjoittamisen nykyisessä liikelaitoksessa. Uutta Metsähallitus-lakia on valmisteltu yli viisi vuotta. Metsähallituksen tulevaisuuden vaihtoehtoina on esitetty 1) erityisliikelaitosta, jonka osana metsätalous on erityisyhtiönä, 2) virastoa, joka ohjaa metsätalous-yhtiötä ja 3) erityisliikelaitosta, jossa metsätalous toimii nykyisenkaltaisena tulosalueena. Uuden Metsähallituksen hallintomallin tulee olla sellainen, että se turvaa metsätalouden liiketoiminnan kehittämismahdollisuudet ja toimintaedellytykset sen erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla. Valtion maiden metsätalous on erityistä: se on taloudellisesti tehokasta valtion metsäomaisuuden hoitoa sekä kasvavia puuntuotanto-ja asiakaspalvelumahdollisuuksia tavoitteena laajasti yhteiskunnan kokonaishyöty ja metsien monikäyttöisyys. Suurena toimijana Metsähallitus on pystynyt kehittämään puunmyynnin, -korjuun ja kuljetusten ohjauksen optimointijärjestelmät myyjän näkökulmasta tehokkaiksi ja asiakkaita hyvin palveleviksi. Ympäristöasioissa Metsähallitus tunnetaan edelläkävijänä, mitä uusi metsätalouden ympäristöopas edelleen vahvistaa. Metsäsuunnittelu- ja metsänhoitomenetelmien samoin kuin puunkorjuun ja energiapuuntuotantomenetelmien kehittäjänä ja parhaiden käytäntöjen käyttöönottajana Metsähallituksen metsätalous on kehittämässä koko suomalaisen metsätalouden kannattavuutta. Biotalouden uusien mahdollisuuksien ja asiakastarpeiden kehityksessä valtion metsätaloudella ja Metsähallituksella kestävän ja monitavoitteisen luonnonvarojen hyödyntämisen osaajana voi olla merkittävä rooli lähitulevaisuudessa. 5 (5)

Monikäyttömetsätalous valtion mailla. PMA 28.9.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen

Monikäyttömetsätalous valtion mailla. PMA 28.9.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen Monikäyttömetsätalous valtion mailla PMA 28.9.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen 1 Metsähallituksen maat ja vedet Monikäyttömetsätaloutta 3,5 milj. ha (Lappi 1,9 ) Soita, lakimetsiä yms metsätalouden

Lisätiedot

Monikäyttömetsätalous valtion mailla. PMA 24.5.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen

Monikäyttömetsätalous valtion mailla. PMA 24.5.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen Monikäyttömetsätalous valtion mailla PMA 24.5.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen 1 Metsähallituksen maat ja vedet Monikäyttömetsätaloutta 3,5 milj. ha (Lappi 1,9 ) Soita, lakimetsiä yms metsätalouden

Lisätiedot

Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa. MMT Kii Korhonen

Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa. MMT Kii Korhonen Kilpailuneutraliteetin vaatimukset? Valtion metsätalouden erityistehtävät Suomessa MMT Kii Korhonen Kokonaishyötyä valtion mailta monikäyttömetsätaloudella Metsähallituksen metsätalous hoitaa valtion monikäyttömetsiä

Lisätiedot

Uusi Metsähallituslaki, millainen siitä tuli?

Uusi Metsähallituslaki, millainen siitä tuli? Uusi Metsähallituslaki, millainen siitä tuli? Lapin Matkailuparlamentti 6.10.2016 MMT Kii Korhonen Metsähallitus Metsätalous Oy Metsähallitus Metsätalous Oy Uusi metsähallituslaki Eduskunta hyväksyi uuden

Lisätiedot

Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla. POROT-seminaari Juhani Karjalainen

Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla. POROT-seminaari Juhani Karjalainen Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla POROT-seminaari 14.5.2012 Juhani Karjalainen Metsähallituksen maat ja vedet 2011 Talousmetsien metsämaata 3,5 milj. ha Kitu- ja joutomaata 1,4 milj. ha (ei metsätalouskäytössä)

Lisätiedot

Alueellinen luonnonvarasuunnittelu valtion mailla. Suomen ja Venäjän metsätalousstrategiayhteistyö Joensuu

Alueellinen luonnonvarasuunnittelu valtion mailla. Suomen ja Venäjän metsätalousstrategiayhteistyö Joensuu Alueellinen luonnonvarasuunnittelu valtion mailla Suomen ja Venäjän metsätalousstrategiayhteistyö 3.-4.10.2011 Joensuu Ohjelmapäällikkö Johanna Leinonen Valtion liikelaitos Metsähallitus, 1/3 Suomea (12,5

Lisätiedot

Yhteistyössä hyvä lopputulos Muonion metsäkiistassa. Rovaniemi MMT Kirsi-Marja Korhonen

Yhteistyössä hyvä lopputulos Muonion metsäkiistassa. Rovaniemi MMT Kirsi-Marja Korhonen Yhteistyössä hyvä lopputulos Muonion metsäkiistassa Rovaniemi 2.2.2016 MMT Kirsi-Marja Korhonen Valtion maiden metsätalous on erityistä! Metsätalouden toiminnan keskeinen erityispiirre ovat Metsähallituslain

Lisätiedot

Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla

Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla Ainutlaatuinen toimija Metsähallitus tuottaa luonnonvaraalan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle yksittäisistä ihmisistä suuryrityksiin. Toimintamme perustuu

Lisätiedot

Valtion maat ja vedet Suomen biotaloudessa - tiivistetty versio - pdf

Valtion maat ja vedet Suomen biotaloudessa - tiivistetty versio - pdf Valtion maat ja vedet Suomen biotaloudessa - tiivistetty versio - pdf Pääjohtaja Pentti Hyttinen 11.10.2016 Valtion maat ja vedet 9 121 000 hehtaaria maa-alueita. 3 417 000 hehtaaria vesialueita. Valtion

Lisätiedot

Metsähallituksen uusi toimintamalli

Metsähallituksen uusi toimintamalli Metsähallituksen uusi toimintamalli 17.2.2011 Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Liikelaitos METSÄHALLITUS -KONSERNI nykyisellään PÄÄJOHTAJA Metsähallituksen yhteiset konserniyksiköt

Lisätiedot

MONIPUOLISEN BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

MONIPUOLISEN BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ MONIPUOLISEN BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ ME OLEMME METSÄHALLITUS VASTUUTA YMPÄRISTÖSTÄ JA YHTEISKUNNASTA Metsähallitus on valtion liikelaitos, joka tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle

Lisätiedot

Valtion maat ja vedet suomalaisten elämässä. Yhteiskuntavastuu Metsähallituksessa

Valtion maat ja vedet suomalaisten elämässä. Yhteiskuntavastuu Metsähallituksessa Valtion maat ja vedet suomalaisten elämässä Yhteiskuntavastuu Metsähallituksessa 1 Anju Asunta, Ainutlaatuinen toimija Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle yksittäisistä

Lisätiedot

Metsähallituksen uudelleenorganisointi

Metsähallituksen uudelleenorganisointi Metsähallituksen uudelleenorganisointi Keskustelutilaisuus Metsähallitusta koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta. Eduskunnan kansalaisinfo 8.10.2015 Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitus Metsähallitus hallinnoi

Lisätiedot

Metsähallituksen rooli ekosysteemipalveluiden tuottajana

Metsähallituksen rooli ekosysteemipalveluiden tuottajana Metsähallituksen rooli ekosysteemipalveluiden tuottajana Lapin metsätalouspäivät 13.2.2014 Antti Otsamo Kehitys- ja ympäristöpäällikkö, MMT Metsähallitus edelläkävijä vihreillä markkinoilla Vihreät markkinat?

Lisätiedot

Lakiesitys Metsähallituksesta Luonnon virkistys- ja matkailukäytön näkökulma

Lakiesitys Metsähallituksesta Luonnon virkistys- ja matkailukäytön näkökulma Lakiesitys Metsähallituksesta Luonnon virkistys- ja matkailukäytön näkökulma Liisa Tyrväinen, professori Luonnonvarakeskus (Luke), Vantaa liisa.tyrvainen@luke.fi Taustaa Metsä- ja vesialueiden matkailu-

Lisätiedot

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö HE 9/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 lisätalousarvioksi, kuuleminen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan maatalousjaostossa 24.2.2016 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. ylijohtaja Juha Ojala Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. ylijohtaja Juha Ojala Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen ylijohtaja Juha Ojala Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallitus pähkinänkuoressa: Metsähallitus toimii tällä hetkellä valtion

Lisätiedot

Metsähallitusta koskeva lainsäädäntöuudistus Maaseutuoikeuden seuran kevätseminaari 27.4.2016 hallitusneuvos Vilppu Talvitie, MMM

Metsähallitusta koskeva lainsäädäntöuudistus Maaseutuoikeuden seuran kevätseminaari 27.4.2016 hallitusneuvos Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitusta koskeva lainsäädäntöuudistus Maaseutuoikeuden seuran kevätseminaari 27.4.2016 hallitusneuvos Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitus Metsähallitus hallinnoi ja hoitaa valtion omistamaa maa-

Lisätiedot

Monikäyttö ja monimuotoisuus Metsähallituksessa

Monikäyttö ja monimuotoisuus Metsähallituksessa Monikäyttö ja monimuotoisuus Metsähallituksessa Antti Otsamo Kestävän kehityksen päällikkö, MMT Metsähallitus Metsätalous Oy Metsähallitus - kolmasosa Suomesta Valtion kokonaismaapinta-ala noin 9.1 milj.

Lisätiedot

EKOSYSTEEMIPALVELUT OTSIKOISSA

EKOSYSTEEMIPALVELUT OTSIKOISSA Ekosysteemipalveluiden näkökulma ohjaa valtion metsien hoitoa ja hyödyntämistä Metsätieteen päivä 26.10.2011 Niklas Björkqvist EKOSYSTEEMIPALVELUT OTSIKOISSA Ekosysteemipalvelut tulevaisuutemme turva Ekosysteemipalvelut

Lisätiedot

Metsähallitus jatkuvassa muutoksessa. Lapin 55. Metsätalouspäivät Jussi Kumpula

Metsähallitus jatkuvassa muutoksessa. Lapin 55. Metsätalouspäivät Jussi Kumpula Metsähallitus jatkuvassa muutoksessa Lapin 55. Metsätalouspäivät 7.2.2013 Jussi Kumpula Ja niin pitääkin olla, sopivassa tahdissa! 2 Siten Metsähallitus pysyy ja paranee! 3 Valtion liikelaitos Metsähallitus

Lisätiedot

Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla

Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla 2017-2018 Luonnonvarasuunnittelu: Mitä ja miten Luonnonvarasuunnittelu on valtion omistamien maa- ja vesialueiden pitkän aikavälin strategista kestävän

Lisätiedot

Onnistumme #yhdessä Metsähallitus tänään. Tuomas Hallenberg

Onnistumme #yhdessä Metsähallitus tänään. Tuomas Hallenberg Onnistumme #yhdessä Metsähallitus tänään Tuomas Hallenberg 8.5.2018 Olemme monipuolisen biotalouden edelläkävijä Metsähallitus hoitaa, käyttää ja kehittää valtion omistamia alueita siten, että ne hyödyttävät

Lisätiedot

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä

Metsähallitus Metsätalous Oy. Hyvinvointia monikäyttömetsistä Metsähallitus Metsätalous Oy Hyvinvointia monikäyttömetsistä Tuotamme puuta kestävästi ja kannattavasti Metsähallitus Metsätalous Oy on Metsähallituksen omistama tytäryhtiö, joka hoitaa liiketoiminnan

Lisätiedot

Metsähallituksen. luonnonvarasuunnittelu Lapissa *) Lappi, pois lukien saamelaisten kotiseutualue Kuva Timo Tahvonen

Metsähallituksen. luonnonvarasuunnittelu Lapissa *) Lappi, pois lukien saamelaisten kotiseutualue Kuva Timo Tahvonen Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Lapissa 2018-2019 *) Lappi, pois lukien saamelaisten kotiseutualue Kuva Timo Tahvonen Luonnonvarasuunnittelu on pitkän aikavälin strategista suunnittelua Valtion

Lisätiedot

PALOMA-SEMINAARI Kuusamo. Yrjö Perkkiö kertoo kokemuksia Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelmasta ja yhteistyöryhmästä

PALOMA-SEMINAARI Kuusamo. Yrjö Perkkiö kertoo kokemuksia Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelmasta ja yhteistyöryhmästä PALOMA-SEMINAARI 22.1.2019 Kuusamo Yrjö Perkkiö kertoo kokemuksia Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelmasta ja yhteistyöryhmästä Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelma alue Ylimuonion valtionmaiden

Lisätiedot

Metsähallituksen lakiuudistuksen avausseminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas

Metsähallituksen lakiuudistuksen avausseminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Metsähallituksen lakiuudistuksen avausseminaari 17.2.2011 Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Valtion liikelaitos Metsähallitus 1/3 Suomea (12,5 milj. ha) Talousmetsien metsämaata 3,6 milj. ha Kitu-

Lisätiedot

Metsähallitus Ainutlaatuinen toimija

Metsähallitus Ainutlaatuinen toimija Suuren puuntoimittajan tietojärjestelmätarpeet Metsätieteen päivä 12.11.2014 Risto Laamanen Metsähallitus Ainutlaatuinen toimija Metsähallitus tuottaa luonnonvara alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle

Lisätiedot

Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Etelä-Suomessa

Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Etelä-Suomessa Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Etelä-Suomessa Luonnonvarasuunnittelu: Mitä ja miten Luonnonvarasuunnittelu on valtion omistamien maa- ja vesialueiden pitkän aikavälin kestävän käytön suunnittelua.

Lisätiedot

Yli. miljoonaa. vuodessa suomalaisille

Yli. miljoonaa. vuodessa suomalaisille Yli 100 miljoonaa vuodessa suomalaisille Monikäyttö hyvinvointia 55 milj. 55 miljoonaa euroa metsien monimuotoisuuden, virkistyskäytön, porotalouden, saamelaiskulttuurin sekä työllisyyden edistämiseen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Kokkonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Kokkonen METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA TOIMINTATAVOITTEET SE- KÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE VUODELLE 2017 Metsähallituksen liiketoiminnan tehtävä Metsähallituksesta annetun lain (234/2016) mukaan Metsähallitus

Lisätiedot

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallituslain valmistelun taustaa: Maa- ja metsätalousministeriö on toteuttamassa Metsähallitusta

Lisätiedot

Metsähallituksen lakiuudistuksen seminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas

Metsähallituksen lakiuudistuksen seminaari Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Metsähallituksen lakiuudistuksen seminaari 30.8.2011 Metsähallituksen näkemys Jyrki Kangas Valtion liikelaitos Metsähallitus 1/3 Suomea (12,5 milj. ha) Talousmetsien metsämaata 3,6 milj. ha Kitu- ja joutomaata

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA MUUT TOIMINTATAVOITTEET SEKÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE AJANJAKSOLLE 1.1. 31.3.2016 Metsähallituksesta annetun lain (1378/2004) mukaan Metsähallituksen tehtävänä

Lisätiedot

Ajankohtaista Metsähallituksesta

Ajankohtaista Metsähallituksesta Ajankohtaista Metsähallituksesta 4.4.2017 Pääjohtaja Pentti Hyttinen Perusasiat ennallaan Metsähallituksen hallinnassa on kolmasosa Suomen maa- ja vesipinta-alasta. Metsähallitus hoitaa, käyttää ja kehittää

Lisätiedot

Maankäytön yhteensovittaminen valtion mailla. Kirsi-Marja Korhonen MMT, aluejohtaja Metsätalous Lappi

Maankäytön yhteensovittaminen valtion mailla. Kirsi-Marja Korhonen MMT, aluejohtaja Metsätalous Lappi Maankäytön yhteensovittaminen valtion mailla Kirsi-Marja Korhonen MMT, aluejohtaja Metsätalous Lappi Mitä nämä ovat? Kuntien yleiskaavoituksen kirjavuus Kaavoitus on kuntien yksinoikeus, jossa peruslähtökohtana

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Monikäyttönäkökulma metsähallituslakiluonnokseen

Monikäyttönäkökulma metsähallituslakiluonnokseen Monikäyttönäkökulma metsähallituslakiluonnokseen Metsähallituslaki uudistuu ke 16.1.2014 kello 10.00-12.30, Arktikum auditorio, Rovaniemi Tarja Pasma Toiminnanjohtaja Puh. 040 823 2443 Sähköp: lappi@sll.fi

Lisätiedot

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Yhtiöt Pölkky Oy Pölkky Metsä Oy OOO Karelia Wood Ulea Oy Kitkawood Oy Kajaaniwood Oy Taivalkosken Voima Oy Kuusamo Hirsitalot

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus

Talousarvioesitys Metsähallitus Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 1,6 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 0,9 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta

Lisätiedot

Kaavoituksen vaikutukset metsätalouteen - esimerkkejä Etelä-Suomesta

Kaavoituksen vaikutukset metsätalouteen - esimerkkejä Etelä-Suomesta Kaavoituksen vaikutukset metsätalouteen - esimerkkejä Etelä-Suomesta Lapin 58. metsätalouspäivät 29.1.2016 Tuula Packalen, Hannu Hirvelä, Helena Haakana ja Kari T. Korhonen Luonnonvarakeskus 1 Lapin metsäpäivät

Lisätiedot

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

TOKAT-aineistojen hyödyntäminen Metsähallituksen luonnonvarojen suunnittelussa. Lauri Karvonen Rovaniemi

TOKAT-aineistojen hyödyntäminen Metsähallituksen luonnonvarojen suunnittelussa. Lauri Karvonen Rovaniemi TOKAT-aineistojen hyödyntäminen Metsähallituksen luonnonvarojen suunnittelussa Lauri Karvonen Rovaniemi 15.11.2017 Metsähallituksen suunnittelujärjestelmät Toimenpidesuunnittelu työkohteille Hoidon ja

Lisätiedot

Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla

Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelu Pohjanmaalla 2017-2018 Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kalastusaluepäivät 2017 Kalajoki 20.11.2017 Mikko Rautiainen, Metsähallituksen Eräpalvelut Luonnonvarasuunnittelu

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 1.2.2016 Ville Schildt METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA MUUT TOIMINTATA- VOITTEET SEKÄ TULOSTAVOITE AJANJAKSOLLE 1.1. 31.3.2016

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 10.6.2016 Ville Schildt METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA MUUT TOIMINTATA- VOITTEET SEKÄ TULOSTAVOITE AJANJAKSOLLE 15.4.2016

Lisätiedot

Kokemuksia sähköisestä kiinteistökaupasta Metsähallituksessa

Kokemuksia sähköisestä kiinteistökaupasta Metsähallituksessa Kokemuksia sähköisestä kiinteistökaupasta Metsähallituksessa Kiinteistöasioiden digipäivä 12.10.2016 Esko Maukonen Metsähallitus edelläkävijä vihreillä markkinoilla Metsähallituksen hallinnassa on 1/3

Lisätiedot

Valtion metsänomistus yhteiskunnan kannalta. Levi Jussi Kumpula

Valtion metsänomistus yhteiskunnan kannalta. Levi Jussi Kumpula Valtion metsänomistus yhteiskunnan kannalta Levi 14.2.2014 Jussi Kumpula Sisältö Miksi valtio omistaa metsää? Yleistä Metsähallituksesta Miten muualla? Kuka ohjaa ja asettaa Metsähallituksen tavoitteet?

Lisätiedot

LAUSUNTO. Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Eki Karlsson

LAUSUNTO. Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Eki Karlsson kirjaamo@mmm.fi Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: MMM004:00/2014 Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Suomen Latu on tutustunut

Lisätiedot

METSO:n jäljillä. Päättäjien Metsäakatemia Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö

METSO:n jäljillä. Päättäjien Metsäakatemia Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö METSO:n jäljillä Päättäjien Metsäakatemia 29.9.2011 Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö 3.10.2011 1 METSO II Metso I 2003-2007 Vapaaehtoinen suojelu katsottiin tehokkaaksi

Lisätiedot

Tutkimuksen tuottamat metsänkäsittelyvaihtoehdot ja niiden paikallistaloudelliset vaikutukset

Tutkimuksen tuottamat metsänkäsittelyvaihtoehdot ja niiden paikallistaloudelliset vaikutukset Tutkimuksen tuottamat metsänkäsittelyvaihtoehdot ja niiden paikallistaloudelliset vaikutukset Loppuseminaari 26.3.29 Saariselkä Anssi Ahtikoski Esityksen sisältö 1) Metsänkäsittelyvaihtoehtojen sanallinen

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Metsähallitusta koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, MMM

Kuulemistilaisuus Metsähallitusta koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, MMM Kuulemistilaisuus Metsähallitusta koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta 19.10.2015 Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, MMM Metsähallitus Metsähallitus hallinnoi ja hoitaa valtion omistamaa maa- ja vesiomaisuutta

Lisätiedot

METSÄHALLITUKSEN YLEISET YHTEISKUNNALLISET VELVOITTEET 2015

METSÄHALLITUKSEN YLEISET YHTEISKUNNALLISET VELVOITTEET 2015 METSÄHALLITUKSEN YLEISET YHTEISKUNNALLISET VELVOITTEET 2015 SEURANTARAPORTTI 19.2.2016 2 Sisällysluettelo 1. Yleiset yhteiskunnalliset velvoitteet...3 2. Yleisten yhteiskunnallisten velvoitteiden panostus...4

Lisätiedot

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö

TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö. Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö TOKAT-hanke ja alueidenkäyttö Hannu Raasakka Lapin ELY-keskus alueidenkäyttöyksikkö 15.4.2015 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET VNp 30.11.2000, tarkistetut tavoitteet voimaan 1.3.2009 Osa maankäyttö-

Lisätiedot

ASIA: Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisoimiseksi

ASIA: Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisoimiseksi Eduskunnan ympäristövaliokunnalle 11.2.2016 ASIA: Hallituksen esitys Metsähallituksen uudelleenorganisoimiseksi Suomen Ladun lausunto hallituksen esityksestä Metsähallituksen uudelleenorganisoimiseksi

Lisätiedot

Toimintamalli Akwé: Kon -ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa

Toimintamalli Akwé: Kon -ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa Toimintamalli Akwé: Kon -ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa Saamelaisten osallistumisoikeuksien lisääminen valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevassa päätöksentekomenettelyssä saamelaisten

Lisätiedot

Kainuun metsäohjelma

Kainuun metsäohjelma Kainuun metsäohjelma 2016-2020 Tuomo Mikkonen elinkeinopäällikkö Kainuu metsäohjelmavastaava Kainuun metsäneuvoston sihteeri Kainuun metsäohjelma Metsäneuvoston työkalu Ohjelman valmistelu on tehty yhteistyössä

Lisätiedot

Maakuntakaavoituksen tarpeet. Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto

Maakuntakaavoituksen tarpeet. Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto Maakuntakaavoituksen tarpeet Ympäristösuunnittelija Timo Juvonen Varsinais-Suomen liitto Esityksen runko 1. Kooste liittojen näkökulmista 2. Entäpä tulevaisuus? Onko kaavoissa merkitty ekologisten käytäviä,

Lisätiedot

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta

Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä. Tapio Pouta Metsähallituksen rooli tutkimustiedon käytäntöön viennissä Tapio Pouta 11.11.2009 Sisältö Metsähallituksen ja sen yksiköiden roolit Tulevaisuuden visio Metsähallituksen T&K toiminta Tutkimustiedon käytäntöön

Lisätiedot

Metsien käyttötavoitteiden yhteensovittaminen. ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Saara Lilja-Rothsten Päättäjien 43. Metsäakatemia 30.8.

Metsien käyttötavoitteiden yhteensovittaminen. ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Saara Lilja-Rothsten Päättäjien 43. Metsäakatemia 30.8. Metsien käyttötavoitteiden yhteensovittaminen ilmastonmuutokseen sopeutumisessa Saara Lilja-Rothsten Päättäjien 43. Metsäakatemia 30.8.2017 Yhteensovittamisessa on kyse monitavotteisesta kestävyydestä

Lisätiedot

mmm.fi / /2017

mmm.fi / /2017 PÄÄTÖS 1(5) mmm.fi Metsähallitus METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA TOIMINTATAVOITTEET SE KÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE VUODELLE 2017 Metsähallituksen liiketoiminnan tehtävä Metsähallituksesta

Lisätiedot

Visioita ja näkemyksiä puistometsien virkistyskäytöstä

Visioita ja näkemyksiä puistometsien virkistyskäytöstä Visioita ja näkemyksiä puistometsien virkistyskäytöstä Metsä- ja viherpäivät 2014 Kuopio 11.06.2014 Ilmo Kolehmainen Metsähallitus on ainutlaatuinen toimija Metsähallitus tuottaa luonnonvara-alan palveluja

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 2,2 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 2,5 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta julkisen

Lisätiedot

Miten yhteisen kansallisomaisuuden hallinnointi on hoidettu muualla EU:ssa ja miten uusi laki vaikuttaa ympäristöön?

Miten yhteisen kansallisomaisuuden hallinnointi on hoidettu muualla EU:ssa ja miten uusi laki vaikuttaa ympäristöön? Miten yhteisen kansallisomaisuuden hallinnointi on hoidettu muualla EU:ssa ja miten uusi laki vaikuttaa ympäristöön? Risto Sulkava, FT Suomen luonnonsuojeluliitto, puheenjohtaja Esimerkkejä eri maista

Lisätiedot

Metsähallitus Metsätalous Oy Metsänkäsittelyn hyväksyttävyys. Antti Otsamo Kestävän kehityksen päällikkö, MMT

Metsähallitus Metsätalous Oy Metsänkäsittelyn hyväksyttävyys. Antti Otsamo Kestävän kehityksen päällikkö, MMT Metsähallitus Metsätalous Oy Metsänkäsittelyn hyväksyttävyys Antti Otsamo Kestävän kehityksen päällikkö, MMT 29.9.2016 Metsähallituksen maat ja vedet Metsämaan omistus Suomessa Metsämaata talouskäytössä

Lisätiedot

Luontomatkailu ja Metsähallituksen luontopalvelut Lapissa Saariselkä, LME-tilaisuus Jyrki Tolonen ja Pirjo Seurujärvi

Luontomatkailu ja Metsähallituksen luontopalvelut Lapissa Saariselkä, LME-tilaisuus Jyrki Tolonen ja Pirjo Seurujärvi Luontomatkailu ja Metsähallituksen luontopalvelut Lapissa 8.11.2016 Saariselkä, LME-tilaisuus Jyrki Tolonen ja Pirjo Seurujärvi Matkailuelinkeinon kanssa tehtävä yhteistyö on keskeinen osa Luontopalvelujen

Lisätiedot

Metsätalous ja ekosysteemipalvelut - käytännön esimerkkejä

Metsätalous ja ekosysteemipalvelut - käytännön esimerkkejä Metsätalous ja ekosysteemipalvelut - käytännön esimerkkejä Ekosysteemipalvelut seminaari Metsäteollisuus ry 10.5.2011 Erkki Hallman ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Taustaa ekosysteemipalveluista 2. Ekosysteemipalvelut

Lisätiedot

Metsähallituksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomessa. Raimo Itkonen 13.6.2011

Metsähallituksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomessa. Raimo Itkonen 13.6.2011 Metsähallituksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomessa Raimo Itkonen 13.6.2011 Mikä on Metsähallitus? Luonnonvara-alan palveluja tuottava valtion liikelaitos, jolla on liiketoimintaa ja julkisia palveluja

Lisätiedot

Metsätalouden kannattavuudesta Ylä-Lapissa

Metsätalouden kannattavuudesta Ylä-Lapissa Metsätalouden kannattavuudesta Ylä-Lapissa Olli Tahvonen Prof. metsäekonomia ja -politiikka Helsingin yliopisto Sopu projekti (Koneen säätiö) Vesa-Pekka Parkatti Metsänhoitaja, tohtorikoulutettava Helsingin

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia erityishakkuista Vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät virkistysmetsissä

Käytännön kokemuksia erityishakkuista Vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät virkistysmetsissä Käytännön kokemuksia erityishakkuista Vaihtoehtoiset metsänkäsittelymenetelmät virkistysmetsissä Sisältö Metsähallitus ja metsätalous Suunnittelujärjestelmät Metsänkäsittelyn ohjeet ja käytännön toiminnan

Lisätiedot

Metsähallituksen uusi toimintamalli maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto

Metsähallituksen uusi toimintamalli maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Metsähallituksen uusi toimintamalli 30.8.2011 maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Liikelaitos METSÄHALLITUS -KONSERNI nykyisellään PÄÄJOHTAJA Metsähallituksen yhteiset konserniyksiköt ja Palvelukeskus

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 6.2.2019 Ville Schildt METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA MUUT TOIMINTATA- VOITTEET SEKÄ TULOSTAVOITTEET VUODELLE 2019 1. Lainsäädäntö

Lisätiedot

Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste. 3/23/2018 Poron omistajat trk

Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste. 3/23/2018 Poron omistajat trk Porokysely 2017 Poronomistajien vastauskooste Mitkä ovat mielestänne poronhoidon tarjoamat tärkeimmät mahdollisuudet ja hyödyt Suomelle? Valitkaa seuraavista vaihtoehdoista enintään kolme:, valittujen

Lisätiedot

Linjaukset käytännössä

Linjaukset käytännössä Linjaukset käytännössä Metsähallituksen esä se näkökulma Metsähallituksesta erityisliikelaitos -seminaari 16.1.2014 Rovaniemi Pääjohtaja Jyrki Kangas Valtion liikelaitos Metsähallitus 1/3 Suomea (12,6

Lisätiedot

METSO-ohjelma 2008 2025:

METSO-ohjelma 2008 2025: METSO-ohjelma 2008 2025: vapaaehtoisen suojelun onnistumiset ja haasteet Kimmo Syrjänen 1, Saija Kuusela 1, Susanna Anttila 1, Mirja Rantala 2 ja Terhi Koskela 2 1 Suomen ympäristökeskus ja 2 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa

Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Eteläsavolainen metsätalous pähkinänkuoressa Toimintaympäristö Väkiluku 1.1.2017 148 975 Etelä-Savon pinta-ala n. 19 130 km 2, josta maapinta-alaa n. 14 257 km 2 ja sisävesiä n. 4 874 km 2 Väestöntiheys/km

Lisätiedot

Ensikosketus metsälakiin - mitä lakiuudistuksella tavoitellaan

Ensikosketus metsälakiin - mitä lakiuudistuksella tavoitellaan Ensikosketus metsälakiin - mitä lakiuudistuksella tavoitellaan Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Metsä- ja bioenergiayksikkö 22.10.2014 1 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi (HE 132/2015 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi (HE 132/2015 vp) Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori ankumpu@utu.fi 11.2.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi (HE 132/2015

Lisätiedot

SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN

SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN SUOMETSIEN PUUNTUOTANNON JA EKOSYSTEEMIPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN Monipuoliset metsänhoitomenetelmät käyttöön suometsissä -seminaari 26.4.2017 Inka Musta METSIEN KÄYTÖN EKOLOGINEN KESTÄVYYS METSÄTEOLLISUUDESSA

Lisätiedot

METSO:n jäljillä. Tupuna Kovanen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

METSO:n jäljillä. Tupuna Kovanen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus METSO:n jäljillä Tupuna Kovanen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus METSO II Metso I 2003-2007 Vapaaehtoinen suojelu katsottiin tehokkaaksi ja yhteiskunnallisesti hyväksyttäväksi keinoksi edistää metsiensuojelua

Lisätiedot

Saamelaisten kotiseutualueen paliskunnat, Saamelaiskäräjät, Kolttien kyläkokous ja Metsähallitus sopivat tällä asiakirjalla seuraavaa:

Saamelaisten kotiseutualueen paliskunnat, Saamelaiskäräjät, Kolttien kyläkokous ja Metsähallitus sopivat tällä asiakirjalla seuraavaa: Sivu 1 / 9 Saamelaisten kotiseutualueen paliskuntien, Saamelaiskäräjien, Kolttien kyläkokouksen ja Metsähallituksen välinen sopimus saamelaisten kotiseutualueella noudatettavista metsänkäsittelyohj eista

Lisätiedot

Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus

Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Metsätalous ja kaavoitus Suomen metsäkeskus Mika Salmi, Projektipäällikkö 10.10.2017 Metsätalous ja kaavoitus hanke Suomen metsäkeskus Hankeaika on 1.3.2017 31.12.2018 Hanke tukee Kansallisessa metsästrategiassa

Lisätiedot

Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys

Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys Kainuun hakkuumahdollisuudet ja kestävyys MetsäBio-seminaari, Kajaani Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Luonnonvarakeskus

Lisätiedot

Lapin alueellinen metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa

Lapin alueellinen metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa Lapin alueellinen metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa 5.2.2018 AMO toimenpiteiden päivitys Tehtävä AMOjen toimenpiteiden tarkastaminen vastaamaan mahdollisimman hyvin

Lisätiedot

Tutkimuksen merkitys Ylä-Lapin metsärauhan saavuttamisessa

Tutkimuksen merkitys Ylä-Lapin metsärauhan saavuttamisessa Tutkimuksen merkitys Ylä-Lapin metsärauhan saavuttamisessa Liisa Saarenmaa MMM 11.12.2014 16.12.2014 1 Tausta MMM tilasi Metlalta Ylä-Lapin metsien kestävä käyttötutkimushankkeen vuonna 2003. Hanke käynnistyi

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan alentaa 0,5 milj. eurolla.

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan alentaa 0,5 milj. eurolla. Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan alentaa 0,5 milj. eurolla. 2. Liiketoiminnan keskeiset palvelutavoitteet ja muut toimintatavoitteet Metsähallitus

Lisätiedot

63. (30.33) Metsähallitus

63. (30.33) Metsähallitus 1. Toimintaan liittyvät tasejärjestelyt 63. (30.33) Metsähallitus Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät eriytetään taloudellisesti liiketoiminnasta 1.1.2005 alkaen valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Kaupunginhallitus 434 23.11.2015 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi 452/00.04.00/2015 Kaupunginhallitus 23.11.2015 434

Lisätiedot

KEMIN-SOMPIO MAANKÄYTÖN VAIKUTUKSET PORONHOIDOSSA JA PORONHOIDON HUOMIOIMINEN MAANKÄYTÖSSÄ. Mika Kavakka Kemin-Sompion paliskunta

KEMIN-SOMPIO MAANKÄYTÖN VAIKUTUKSET PORONHOIDOSSA JA PORONHOIDON HUOMIOIMINEN MAANKÄYTÖSSÄ. Mika Kavakka Kemin-Sompion paliskunta MAANKÄYTÖN VAIKUTUKSET PORONHOIDOSSA JA PORONHOIDON HUOMIOIMINEN MAANKÄYTÖSSÄ Mika Kavakka Kemin-Sompion paliskunta KEMIN-SOMPIO Suomen suurin paliskunta Pinta-ala 5600 km2 150 poronomistajaa Suurin sallittu

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus

Talousarvioesitys Metsähallitus 64. Metsähallitus Metsähallituksen liiketoiminnalle asetetaan seuraavat tavoitteet ja tehdään muita metsähallituslain (234/) edellyttämiä päätöksiä seuraavasti: 1. Liiketoiminnan keskeiset palvelutavoitteet

Lisätiedot

Linjaukset käytännössä

Linjaukset käytännössä Linjaukset käytännössä Metsähallituksen esä se näkökulma Metsähallituksesta erityisliikelaitos -seminaari 30.10.2013 Oulunsalo Pääjohtaja Jyrki Kangas Valtion liikelaitos Metsähallitus 1/3 Suomea (12,6

Lisätiedot

Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa

Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa Metsätalouteen kohdistuvat vaikutukset Kainuun maakuntakaavoituksessa 10.12.2018 / Kirsi Kyllönen Kainuun metsät Kainuussa on metsätalousmaata 2,046 milj. ha 74 % puuntuotannossa 10 % rajoitetussa puuntuotannossa

Lisätiedot

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Strategiatyön taustaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava: turvetuotantovarausten

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta 06.02.2013 Mikael Nordström Metsähallitus Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Lisää kasvua ja monimuotoisuus

Lisää kasvua ja monimuotoisuus Bioenergia, lisääntyvät Lisää kasvua vai hakkuut ja monimuotoisuus kestävämpää politiikkaa? 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 27.04.2017 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen metsäohjelma 2015 Valtioneuvosto hyväksyi päivitetyn Kansallinen

Lisätiedot

Poronhoito muuttuvassa ympäristössä

Poronhoito muuttuvassa ympäristössä Poronhoito muuttuvassa ympäristössä 13.11.2014 Mari Väänänen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL/ Kuvagalleria POROT-hanke Maankäytön suunnittelua palvelevan porotalouden paikkatietokannan rakentaminen

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsien monimuotoisuuden

Lisätiedot