Mitä uutta kuulonkuntoutuksessa?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mitä uutta kuulonkuntoutuksessa?"

Transkriptio

1 Jaakko Salonen, Lars Kronlund ja Erna Kentala TEEMA: AUDIOLOGIA Mitä uutta kuulonkuntoutuksessa? Kuulonkuntoutuksen saatavuus on merkittävästi parantunut hoitotakuulain myötä. Samaan aikaan kojeteknologia on mennyt eteenpäin ja parantunut kuntoutusmahdollisuuksia. Suurten ikäluokkien vanhetessa entistä useampi käyttää kuulokojetta. Tähän liittyviä ongelmia voi tulla vastaan vanhusten kanssa toimiessa, ja perusvalmiudet tilanteen selvittämiseksi on hyvä hankkia. Kuulokojeen lisäksi huonokuuloinen saattaa tarvita muita apuvälineitä, kuten paremmin kuuluvan ovikellon tai vahvistinpuhelimen, ja vaikeasti huonokuuloinen järjestelmän, jossa on palohälytin sekä ovikellon ja puhelimen soiton ilmaisin. Hoitotakuulain voimaantulo aiheutti merkittävän muutoksen kuulokojekuntoutuksessa. Aikaisemmin yleisesti 2 3 vuoden mittaiset jonot kuulokojeen sovitukseen lyhenivät enimmäkseen lain edellyttämään puoleen vuoteen. Sosiaali- ja terveysministeriön (2005) selvitys Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet yhtenäisti ja selkeytti kuulokojeen sovituksen käytäntöjä, lisäsi potilaiden tasa-arvoa ja helpotti kuntoutusratkaisuja tekevien työtä. Kuulokojekuntoutuksen edellytyksenä on, että potilaalla on kuulovika, joka vaikeuttaa kommunikaatiota, työtä tai opiskelua. Epäily kielen kehitystä tai vuorovaikutusta vaikeuttavasta lapsen kuuloviasta on myös peruste kuntoutukseen. Potilaan kuulo tulee tutkia mahdollisimman hälyttömissä olosuhteissa puhdasääniaudiometrialla. Puheen kannalta keskeisien taajuuksien (500 Hz, 1 khz, 2 khz ja 4 khz) kuulokynnysten keskiarvoa paremmassa korvassa käytetään päätöksenteon perusteena. Kuulokojeen sovituksen ohjeellisena rajana on työn tai opiskelun vuoksi riittävää kuuloa tarvitseville kuulon heikkeneminen vä- hintään 30 db HL. Muusta syystä kuulokojetta tarvitseville (lienee eläkeläisiä tarkoittava kiertoilmaus) raja on db HL (hearing level), ja lapsilla jo yli 20 db:n heikkenemä voi edellyttää kuulokojeen sovitusta kielen kehityksen turvaamiseksi. Niin sanotulla puhebanaanilla (KUVA 1) kuvataan, miten eri äänteet sijoittuvat kuulokäyrälomakkeelle taajuuden ja äänenvoimakkuuden suhteessa. Vertailun vuoksi kuvaan on merkitty myös kilpailevien äänilähteiden ominaisuuksia. Ikähuonokuuloisuudessa kuulon heikkenemä painottuu suuriin taajuuksiin (diskanttiin), ja kuva havainnollistaa, miten konsonanttien kuuleminen silloin vaikeutuu. Käytännössä vanhus voi olla kuin onnenpyörässä hän erottaa kolme vokaalia ja puuttuvat konsonantit pitäisi arvata. Omalla äidinkielellä tämä vielä saattaa tutussa keskustelun aihepiirissä onnistua, mutta vierailla kielillä se on lähes mahdotonta. Hyvä lähete on tärkeä työkalu luotaessa tehokkaasti toimivaa terveydenhuoltojärjestelmää. Ainakin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä ennen hoitotakuuaikaa yli neljännes kuulokojeen sovitukseen tulleista potilaista oli sellaisia, jotka eivät joko olleet riittävän huonokuuloisia tai eivät halunneet kuulokojetta. Tämä aiheutti huomattavaa tehottomuutta ja oli omiaan ylläpitämään huonoa jonotilannetta. Hyvästä lähetteestä tulisi käydä ilmi yleis- ja korvasairauksien lisäksi em. kuulotiedot, potilaan oma motivaatio kuulokojeen käyttöön, kojeen käyttöä vaikeuttavat tekijät (motoriikan ongelmat ja muistihäiriöt) ja mahdolliset erityisen tarkkaa kuulemista edellyttävät tekijät (esim. ammatti). Kuulo heikkenee usein hitaasti ja ihmiset sopeutuvat siihen eri tavoin. Samantasoisen kuulovian omaavista ihmisistä toisen voi olla helppo pyytää toistamaan asioita, joita hän ei kuullut, kun taas toinen eristäytyy, koska kokee tilanteen noloksi. 835 Duodecim 2011;127:835 42

2 AUDIOLOGIA Kuulokynnystaso, db ISO Matalat äänet Korkeat äänet Taajuus, khz 0,125 0,25 0, v, m, n, l, r, d, j vokaalit k,t,p,s Kuva 1. Kuulokäyrä, puhebanaani ja mahdolliset muut äänilähteet. Audiogrammilomakkeella näkyy ikähuonokuuloisuuteen sopiva kuulokäyrälöydös ja eri äänilähteiden taajuus- ja voimakkuusalueita. Puhebanaani kuvaa sitä, mitkä äänteet eivät enää erotu ikäkuulossa. Sininen ja punainen viiva audiogrammissa ovat epämiellyttävyyskynnykset eli äänenvoimakkuustaso, joka tuntuu jo epämiellyttävältä korvassa. 836 Näin kuulon heikkenemän aiheuttama haitta ja motivaatio kuulonkuntoutukseen on näillä kahdella ihmisellä aivan erilainen. Kuulokojetyypin valinta Potilailla on joskus voimakkaitakin toiveita sovitettavan kuulokojeen tyypistä. Nämä voivat perustua kosmeettisiin seikkoihin, muistoihin aikaisempien sukupolvien kuulokojeista tai naapurin kokemuksiin. Yleissäännöksi sopii edelleen, että vaikeissa kuulovioissa tarvitaan korvantauskojetta, jonka rakenne on esitetty KUVAssa 2. Tämä perustuu siihen, että korvantauskojeen mikrofoni on kauempana korvakäytävästä ja akustinen kierto on tuolloin vähäisempää. Korvantauskoje on helpomman käsiteltävyytensä vuoksi parempi myös silloin, kun sorminäppäryys tai näkö on heikentynyt. Lievässä ja keskivaikeassa kuuloviassa korva käytäväkojeella (KUVA 3) saadaan usein riittävä vahvistus. Tämän kojetyypin sovittamisen edellytyksenä on, että korvakäytävän koko on riittävä elektroniikan sisältävälle kuorikolle. Varsinkin suurille taajuuksille saadaan etenevissä kuulovioissa paras hyöty korvantauskojeista, jotka tiettyyn rajaan saakka voivat olla kevyitä ohutletkukojeita väljällä korvakäytäväsovitteella (ns. avoin sovitus) (KUVA 2). Avoimen sovituksen kojeet ovat käytännössä osin korvanneet yksilölliset korvakäytäväkojeet (Stone ym. 2008). Kuulokojeiden uudet mukautuvat toiminnot Lähes kaikki markkinoilla olevat kuulokojeet toimivat mukautuvasti eli muuttavat itsenäi- J. Salonen ym.

3 A B Äänenvoimakkuuden säädin Koukku Muoviletku M / T / O Korvakappale Tippi Paristokotelo Ilmastointikanava Äänikanavan aukko Kuva 2. Avoimen sovituksen korvantauskuulokoje, jossa on ohutletku ja väljä sovituskärki eli tippi (A), sekä korvantauskoje tavallisella henkilökohtaisella korvakappaleella (B). M / T / O = toimintakytkin, josta puhelimen toimintoja voi säätää (O = off, T = telecoil eli induktiivinen kuuntelu ja M = microphone eli tavallinen kuuntelu). sesti säätöparametreja ääniympäristön mukaan ilman, että käyttäjän täytyy tehdä mitään. Tulevan äänen spektraalinen ja ajallinen rakenne vaikuttaa mukautuvan kojeen vahvistusominaisuuksiin. Mukautuvuus toimii parhaiten monikanavaisissa ja sellaisissa kojeissa, joissa on muulla tavoin mahdollista vaikuttaa vahvistusominaisuuksiin taajuusaluekohtaisesti (channel-free-toiminto). Mukautuvan toiminnan tavoitteena on helpottaa puheen erottamista, vähentää haitallista hälyä ja lisätä kuuntelumukavuutta. Koje on kuitenkin aina säädettävä yksilöllisesti käyttäjän tarkasti ja asiantuntevasti mitatun kuulokäyrän mukaan. Tavallisimmat adaptiiviset toiminnot ovat suuntamikrofonitoiminto, hälyn vaimennus, puheen selkeyttäminen, vinkumisen esto, tuulesta aiheutuvan kohinan vähentäminen sekä sopeutuminen musiikin kuunteluun ja vaihteleviin ääniympäristöihin. Suuntamikrofonitoiminto edellyttää, että kuulokojeessa on ainakin kaksi erillistä mikrofonia, jotka sijaitsevat vaakatasossa pienellä etäisyydellä toisistaan. Suuntamikrofonitoiminnon avulla koje pystyy laskennallisesti pienentämään takaa tai sivuilta tulevien häiritsevien äänten kuuluvuutta. Joskus kojeen prosessori muuntaa reaaliaikaisesti mikrofonien suuntakuviota, mikä antaa mahdollisuuden pienentää liikkuvan häiriölähteen vaikutusta. Toiminta on toisinaan jaettu taajuuskaistoihin. Taajuusjako mahdollistaa ainakin teoreettisesti sen, että useampia yhtaikaisia eritaajuisia häiriölähteitä voitaisiin vaimentaa. Kuulo kojekäytössä, ja varsinkin korvantauskuulokojetta käytettäessä, korvalehden luonnollinen suuntaavuus pienenee tai häviää. Suuntamikrofonitoiminnolla tämä menetys on joissakin kojetyypeissä osittain kompensoitavissa. Ohjelmapainike Mikrofoniaukko Paristokotelo Äänenvoimakkuuden säädin Ilmastointikanava Kuva 3. Korvakäytäväkoje. 837 Mitä uutta kuulonkuntoutuksessa?

4 AUDIOLOGIA 838 YDINASIAT 88Hoitotakuulain myötä kuulonkuntoutuksen saatavuus on parantunut. 88Kuulokojeteknologian kehitys on parantanut niin sylivauvojen kun vanhustenkin kuntoutusmahdollisuuksia. 88Huonokuuloinen saattaa tarvita kuulokojeen lisäksi muitakin apuvälineitä. 88Kuulokojeesta on hyötyä, jos potilaalla on kuulovika, joka vaikeuttaa kommunikaatiota, työtä tai opiskelua, ja hän on motivoitunut kojeen käyttöön. 88Ohjeellisena rajana kuulokojeen sovitukselle on työn tai opiskelun vuoksi riittävää kuuloa tarvitseville kuulon heikkeneminen vähintään 30 db HL puhealueella. 88Monet kuulokojeen käyttöön liittyvät ongelmat voi ratkaista asiaan perehtynyt yleislääkäri tai sairaanhoitaja, joten jonkinlaiset perusvalmiudet tilanteen selvittämiseksi on hyvä hankkia. Hälynvaimennus ja puheen selkeyttäminen. Hälynvaimennustoimintojen avulla pyritään vähentämään ympäristömelun haitallista vaikutusta puheen ymmärtämiseen. Tehokas hälynvaimennus monen puhujan synnyttämässä puheensorinassa on edelleen erittäin haasteellista. Suurta prosessoritehoa vaativat laskentamallit näyttäisivät kuitenkin toimivan nykytilanteessa parhaiten staattisen taustamelun vaikutuksen vähentämisessä (Arehart ym. 2010). Jotkin molemmin puolin sovitetut kuulokojeet pystyvät langattomasti siirtämään reaaliaikaista tietoa puolelta toiselle ja näin synkronoimaan toimintaansa. Toiminnan synkronointi parantaa hälynvaimennuslaskentamallien tehokkuutta. Vinkumisen eston avulla on mahdollista estää tai ainakin vähentää äänen takaisinkytkennästä aiheutuvaa vinkumista. Toiminta on tavallisesti mukautuva, minkä ansiosta eri kuuntelutilanteiden takaisinkytkentäriskit ovat hallittavissa. Adaptiivisen toiminnan avulla on saavutettavissa merkittävästi suurempia vahvistuksia tärkeällä diskanttialueella kuin staattisella vinkumisenestotoiminnolla, joka perustuu vinkuvien taajuuksien vahvistuksen pysyvään vähentämiseen. Vinkumisen esto parantaa avoimen sovituksen kojeiden käytettävyyttä. On kuitenkin hyvä huomioida, että kojeen vahvistus pienenee tilapäisesti tai häviää sillä kapealla taajuuskaistalla, jolla vinkumista esiintyy, minkä johdosta äänikuvio saattaa hetkellisesti vääristyä. Muut toiminnot. Kuulokojeiden signaalinkäsittelyssä käytettävä tehokas signaaliprosessori antaa mukautuvien toimintojen lisäksi mahdollisuuden toteuttaa eräitä edistyneitä toimintoja (Keidser ym. 2008). Sellaisia ovat epälineaarinen kompressio, diskanttitaajuuksien trans ponointi, molemminpuolisten kojeiden toiminnan synkronointi sekä käyttöympäristön ja käyttötottumusten rekisteröinti. Kompression avulla muutetaan kojeen vahvistusta mikrofoniin tulleen äänen ja siten ottosignaalin voimakkuuden mukaan. Epälineaarinen kompressio antaa mahdollisuuden käyttää useita kompressiokynnyksiä, joten on mahdollista vahvistaa hiljaisia ääniä paljon enemmän kuin keskivoimakkaita ja voimakkaita (Glista ym. 2009). Toimintoa, jonka avulla hiljaiset äänet vahvistetaan hyvin kuuluviksi ja voimakkaita ääniä hiljennetään, kutsutaan usein nimellä laajan dynaamisen alueen kompressio (Lowery ym. 2007, Kates 2010). Kompressiolla voidaan sovittaa kojeen vahvistus siten, että hiljaiset äänet kuuluvat mutta voimakkaat äänet eivät ylitä epämiellyttävyyskynnystä. Kuulokynnyksen ja epämiellyttävyyskynnyksen välinen ns. dynaaminen alue kapenee tyypillisesti sisäkorvavioissa, kuten ikähuonokuuloisilla. Kompressiotoiminto sinänsä on riippumaton äänen taajuussisällöstä, mutta monessa kojeessa on mahdollista asettaa kanavakohtaisia siis taajuusaluekohtaisia kompressiotavoitteita (Keidser ym. 2007). Aistinsoluvaurio voi olla suuria taajuuksia aistivilla simpukan tyven alueilla niin vaikea, että äänen vahvistamisesta näillä taajuusalueilla ei ole hyötyä, vaan vahvistuksen lisääminen aiheuttaa vain epämiellyttävyyden tunnetta eikä kuuleminen parane. Transponointitoiminto saattaa kuitenkin auttaa kuulemista. J. Salonen ym.

5 Transponoinnilla tarkoitetaan audiologiassa ja musiikissa äänen korkeuden muuttamista. Diskanttitaajuuksien transponointi toimii siten, että ennalta määrätyn diskanttialueelle sijoitetun taajuusrajan ylittäviä ääniä käsitellään poikkeavalla tavalla. Taajuusraja säädetään audiogrammin perusteella kohtaan, jonka yläpuolella diskanttihuonokuuloisuus tekee tavallisen vahvistuksen käytön erittäin hankalaksi tai mahdottomaksi. Käytössä on kaksi menetelmää. Toisessa äänialue transponoidaan yksi tai kaksi oktaavia alaspäin eli siirretään kuulumattomiin jäävät äänet alas kuuluvalle alueelle säilyttäen taajuuskomponenttien keskinäiset suhteet. Toinen menetelmä kompressoi rajan ylittävät äänet ja siirtää näin aikaansaadun tiiviin ja kapean äänipaketin juuri taajuusrajalle eli simpukan alueelle, jossa on vielä vahvistuksella hoidettavaa kuuloa. Taajuuskomponenttien keskinäiset suhteet vääristyvät. Kumpikin menetelmä vaatii totuttelemista, ennen kuin käyttäjä hyötyy niistä. Muut apuvälineet. Induktiosilmukka voi olla kiinteästi tilaan rakennettu järjestelmä, jonka avulla huonokuuloinen saa esimerkiksi teatterissa sähkömagneettisesti välitetyn äänen näyttämön mikrofonista kuulokojeeseensa. Induktiokuuntelu vähentää kaiun ja hälyn kuulemista huonontavaa vaikutusta. Kiinteitä silmukoita on useissa julkisissa tiloissa. Pienemmät ns. tyynyinduktiosilmukat auttavat huonokuuloisia esimerkiksi television kuuntelussa kotona. Vaikeasti huonokuuloiset saavat näitä harkinnan mukaan lääkinnällisen kuntoutuksen puitteissa. Erilaiset langattomat sovellukset induktiosilmukoista ovat yleistymässä. Esimerkiksi matkapuhelin tai musiikkilähde voidaan kytkeä bluetooth-menetelmällä kaulainduktiosilmukkaan ja siten kuulokojeeseen. Potilas maksaa nämä laitteet yleensä itse. Vaikeissa kuunteluolosuhteissa työskenteleville on tarjolla FM-laitteita, joilla valittu puheääni voidaan vahvistaa kuulokojeen käyttäjän korvaan muita äänisignaaleja voimakkaampana. FM- eli radiotaajuuslaite toimii siten, että potilaan käytössä on erillinen mikrofonilla varustettu lähetinyksikkö, joka lähettää signaalin joko kuulokojeeseen liitettyyn radiovastaanottimeen tai vastaanottimeen, joka on liitetty potilaan kaulalla olevaan induktiosilmukkaan. Vaikeissa kuunteluolosuhteissa esimerkiksi opettaja voi pitää lähetinyksikköä kaulallaan ja ääni lähetetään radioteitse oppilaalle, jolloin hälyn ja etäisyyden vaikutus vähenee. FM-laite saattaa olla avuksi myös kokouksissa, kun lähetinyksikkö sijoitetaan keskeiseen asemaan esimerkiksi pöydälle tai lähettimen suuntamikrofonilla poimitaan yksittäisen puhujan ääni. Tekniikka tarjoaa siis hyvin monipuoliset mahdollisuudet erityyppisten kuulovikojen kompensointiin. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että erittäin monessa tapauksessa myös yksinkertaisemmat uudet kuulokojeet auttavat mainiosti kuulovammaista. Kaikista tekniikan tarjoamista mahdollisuuksista ei aina kuitenkaan ole pelkästään hyötyä. Koje molempiin korviin? Kahdella korvalla kuulemisesta on etua käytännön elämässä, koska se mahdollistaa suuntakuulon ja antaa merkittävää etua hälyssä kuulemisessa. Suuntakuuloaistimus syntyy aivojen havaitessa voimakkuus- ja vaihe-eroja eri korviin saapuvien äänten välillä. Merkittävä puoliero korvien kuulon välillä estää tämän ja hidastaa siten huomion ja kuuntelun kohdistamista äänilähteen suuntaan vaihtelevassa kuunteluympäristössä. Toinen tärkeä etu suuntakuulosta on turvallisuuden lisääntyminen, kun ihminen pystyy paikantamaan varoitusääniä ja liikenteen ääniä. Hälyssä kuulemisessa myös pään akustisella varjolla on merkitystä. Toinen toimiva korva on pään aiheuttaman vaimennuksen vuoksi suojassa vastakkaisen korvan puolelta tulevalta epäsymmetriseltä hälyltä, ja toisaalta yksi kuuleva korva on aina äänilähteen puolella silloin, kun häly on symmetristä mutta kuunneltava ääni on sivulla. Pään akustisen varjon merkitys on noin 3 db. Kahdella korvalla kuuleminen auttaa hälyssä myös tarjoamalla varmistavaa runsautta (redundanssia) aivoille. Mahdollisuus arvata sana oikein paranee, kun molempien korvien kautta saadut, osin virheellisetkin aistimukset yhdistyvät. Aivot pystyvät jossain määrin suodattamaan hälyä kuunneltaessa kahdella korvalla (binauraalinen kohinasalpaus ). 839 Mitä uutta kuulonkuntoutuksessa?

6 AUDIOLOGIA TAULUKKO. Tavallisimmat kuulokojeen käyttöön liittyvät ongelmat. Ongelma Syy Korjaustoimenpide Kojeesta ei kuulu Koje ei ole päällä Laita koje päälle mitään Koje T-asennolla Avaa ja sulje paristokotelo, tarkista kytkimet Paristo on tyhjä Paristo on väärinpäin Korvakappale on tukossa Vaihda paristo Laita paristo oikein Pese korvakappale Koje vinkuu Korvassa on vahaa Korvien puhdistus terveyskeskuksessa/korvalääkärillä Korvakappale on tukossa Pese korvakappale Korvakappale ei ole paikallaan Aseta korvakappale oikein, tarkista letkun pituus Muoviletku on rikki tai kovettunut Vaihda muoviletku Koje on täysillä auki Vähennä vahvistusta Korvakappale on väljä Ota yhteys kuulokeskukseen Mikrofoniaukko on peitetty Älä peitä mikrofoniaukkoa kädellä tai asusteella Korvakappale aiheuttaa kipua Koje asetettu väärin korvaan Kojeen muoviletkun pituus väärä Korvakappale on rikki Iho rikki korvakappaleen alla Korjaa asento Korjaa letkun pituus Kappaleen korjaus valmistajalla Korvakappaleen hionta valmistajalla 840 Lapsille on jo pitkään sovitettu useimmiten kuulokoje kumpaankin korvaan. Kahden kuulokojeen hyödystä on kuitenkin suhteellisen vähän julkaistua tietoa. Noble ja Gatehouse (2006) havaitsivat kyselytutkimuksella (SSQ) merkitsevän hyödyn kahdesta kuulokojeesta silloin, kun kuunteluympäristö oli vaihteleva, mutta etua ei havaittu hälyssä tai ryhmässä kuunneltaessa. Boymansin ym. (2009) kyselyn mukaan kahden kuulokojeen käyttäjät saivat etua kaikuvassa ympäristössä, suuntakuulossa ja paikantamisessa. Boymansin ym. (2008) objektiivisiin mittauksiin perustuvassa tutkimuksessa suuntakuulo ja puhekuulo hälyssä todettiin paremmiksi kahden kuulokojeen käyttäjillä verrattuna yhden kuulokojeen ryhmään. Freyaldenhovenin ym. (2006) mukaan hälyssä kuuleminen kyllä parani kahta kuulokojetta käytettäessä mutta häly tuntui yhtä epämiellyttävältä yhtä ja kahta kuulokojetta käytettäessä. Kahden kuulokojeen sovittamisen ilmeisin haitta yhteen verrattuna ovat lisäkustannukset. Kustannukset eivät kuitenkaan ole kaksinkertaiset, koska sovitustyön osalta työmäärä lisääntyy vain jossain määrin. Aikaisemmin yhtä kuulokojetta käyttäneeltä äänimaailman muuttuminen toisen kojeen sovituksen jälkeen edellyttää samantapaista sopeutumista kuin ensimmäiseen kuulokojeeseen tottuminen, vaikka binauraalinen kuuleminen onkin luonnollinen tapa kuulla. Tästä on syytä kertoa potilaalle, jottei sopeutumisprosessi pysähdy alkuunsa oudon ensivaikutelman vuoksi. Kuulokojeongelmat yleislääkärin vastaanotolla Käyttämätön kuulokoje ei auta potilasta. Suomalaisen tutkimuksen (Sorri ym. 1984) mukaan 1980-luvulla kuulokojettaan käytti harvoin tai ei koskaan 23 % ja toisinaan 19 %. Samalla menetelmällä 20 vuotta myöhemmin tehdyssä seurantatutkimuksessa (Vuorialho ym. 2006) havaittiin säännöllisesti ensimmäistä kuulokojettaan käyttävien osuuden kasvaneen 41 %:sta 57 %:iin. Kun käyttämättömyys tulee ilmi, potilaat kertovat usein, etteivät he ole koskaan käyttäneet vakituisesti kuulokojetta. Ensivaikutelma kuulokojeesta on usein hämmentävä, kun potilas kuulee jälleen kauan sitten unohtuneita ympäristön ääniä ja toisaalta myös puheäänet kuulostavat erilaisilta, kun potilaan huonosti kuulemia taajuuksia J. Salonen ym.

7 vahvistetaan. Aivot kuitenkin tottuvat tähän uuteen äänimaailmaan päivien tai muutaman viikon aikana. Yleislääkärikin voi ohjata potilasta aloittamaan muutaman viikon totuttelujakson, jonka aikana kuulokojetta käytetään säännöllisesti. Jos tämän jälkeenkin osa äänistä häiritsee, voidaan kuulokojetta säätää sen sovittaneessa toimipisteessä. Kuulokojeen vinkuminen johtuu akustisesta kierrosta. Vahvistettu ääni karkaa korvakäytävästä takaisin kuulokojeen mikrofoniin ja vahvistuu uudelleen. Yleisin syy tähän on korvantauskojeen epäsopiva korvakappale tai korvakäytäväkojeen kuorikko. Korvakäytävän koko ja muoto muuttuvat myös aikuisilla. Ensi apua voi saada voitelemalla korvakappaletta valkovaseliinilla, mutta lopullinen apu saadaan tekemällä uusi korvakappale. Kuulokojekorva kannattaa kuitenkin tutkia, sillä myös korvakäytävän tukkiva vaikku voi aiheuttaa kuulokojeen vinkumista. Korvakäytävän tulehdukset ovat kuulokojeen käyttäjillä yleisempiä kuin muilla, koska korvakäytävän kosteus ei pääse haihtumaan korvakappaleen ohi. Tulehdusten hoitona on korvan huolellinen puhdistaminen ja yleensä paikallishoitovalmisteiden käyttö. Kuulokojeen käytössä saatetaan joutua pitämään tauko korvan kuivattamiseksi. Varsin yleinen korvan kutina helpottaa usein, kun omatoiminen korvan puhdistus lopetetaan ja korvakäytävä voidellaan ihoöljyllä. Kuulokojeen huonontunut vahvistus voi olla yksinkertaisesti korjattavissa. Pariston virranantokyvyn voi tarkistaa viemällä kuulokojetta suljetun kämmenen sisään, jolloin se normaalisti alkaa vinkua äänen kierron vuoksi. Jos näin ei käy, pariston vaihtaminen saattaa korjata tilanteen. Pariston varaus alkaa purkautua heti, kun se on poistettu paristoliuskasta. Vaikka koje olisi ollut käyttämättä laatikossa pidemmän aikaa paristo sisällään, varaus voi olla purkautunut ja koje ei siitä syystä toimi. Myös vaikun tukkima korvakappale tulisi osata puhdistaa tai puhdistuksessa korvakappaleeseen jäänyt vesihelmi puhaltaa pois korvakappaleesta tai korvantauskojeen letkusta. Korvakappaleen letku tulisi vaihtaa muutaman kuukauden välein, koska sen kovettuminen huonontaa kuulokojeen toimintaa. Jos vanhuksen on vaikea itse tehdä näitä huoltotoimenpiteitä, apu saattaa löytyä vaikkapa kotisairaanhoidosta. Oheiseen TAULUKKOON on koottu kuulokojeen käytön tavanomaisia ongelmia ja niiden ratkaisuja. Osa potilaista ei opi käyttämään kuulokojetta esimerkiksi muistihäiriön vuoksi. Huonontunut sorminäppäryys voi myös tehdä mahdottomaksi kuulokojeen käytön. Tällöin sopiva apuväline saattaa olla kuunteluvahvistin (KUVA 4), jossa ääni johdetaan korvaan korvanpäälliskuulokkeiden kautta. Tällainen kuunteluvahvistin on hyödyllinen myös lääkärin vastaanottohuoneen varusteena huonokuuloisia potilaita varten. Lopuksi MIC/ TV Kuva 4. Kommunikaattori. Kuulokojetekniikan kehitys on ollut huimaa viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tämä mahdollistaa aikaisempaa tehokkaamman ja T OFF 841 Mitä uutta kuulonkuntoutuksessa?

8 AUDIOLOGIA miellyttävämmän kuulemisen kuulokojeen käyttäjille. Sopeutuminen uuteen äänimaailmaan on kojeen sovituksen jälkeen kuitenkin edelleen tärkeää. Hoitotakuun myötä kuulonkuntoutuksen saatavuus on parantunut merkittävästi ja kahden kuulokojeen sovitus on lisääntymässä. Tunnistamalla potilaan tarve kuulonkuntoutukseen ja pitämällä kiinni hyvästä lähetekäytännöstä mahdollistetaan kattava ja kustannustehokas kuntoutusketju. JAAKKO SALONEN, LL, vs. osastonylilääkäri TYKS:n kuulokeskus PL 52, Turku LARS KRONLUND, tekn. lis., sairaalainsinööri HYKS:n kuulokeskus ERNA KENTALA, dosentti, vs. ylilääkäri HYKS:n silmäklinikka SIDONNAISUUDET Jaakko Salonen: Ulkomaan kongressimatka lääkeyrityksen tuella (Cochlear). Luentoja eri koulutustilaisuuksissa (Kuulonhuollon alan yhdistykset (SAY, Kuuloliitto, KLVL, Satakieliprojekti). Lars Kronlund: Ei sidonnaisuuksia. Erna Kentala: Luentopalkkiot (Farmasian oppimiskeskus, Mediverkko Oy). KIRJALLISUUTTA Arehart KH, Kates JM, Anderson MC. Effects of noise, nonlinear processing, and linear filtering on perceived speech quality. Ear Hear 2010;31: Boymans M, Goverts ST, Kramer SE, Festen JM, Dreschler WA. A prospective multi-centre study of the benefits of bilateral hearing aids. Ear Hear 2008;29: Boymans M, Goverts ST, Kramer SE, Festen JM, Dreschler WA. Candidacy for bilateral hearing aids: a retrospective multicenter study. J Speech Lang Hear Res 2009;52: Freyaldenhoven MC, Plyler PN, Thelin JW, Burchfield SB. Acceptance of noise with monaural and binaural amplification. J Am Acad Audiol 2006;17: Glista D, Scollie S, Bagatto M, Seewald R, Parsa V, Johnson A. Evaluation of nonlinear frequency compression: Clinical outcomes. Int J Audiol 2009;48: Kates JM. Understanding compression: Modeling the effects of dynamic-range compression in hearing aids. Int J Audiol 2010;49: Keidser G, Dillon H, Dyrlund O, Carter L, Hartley D. Preferred low- and highfrequency compression ratios among hearing aid users with moderately severe to profound hearing loss. J Am Acad Audiol 2007;18: Keidser G, Hartley D, Carter L. Longterm usage of modern signal processing by listeners with severe or profound hearing loss: a retrospective survey. Am J Audiol 2008;17: Lowery KJ, Plyler PN. The objective and subjective evaluation of low-frequency expansion in wide dynamic range compression hearing instruments. J Am Acad Audiol 2007;18: Noble W, Gatehouse S. Effects of bilateral versus unilateral hearing aid fitting on abilities measured by the Speech, Spatial, and Qualities of Hearing Scale (SSQ). Int J Audiol 2006;45: Sorri M, Luotonen M, Laitakari K. Use and non-use of hearing aids. Br J Audiol 1984;18: Sosiaali- ja terveysministeriö. Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:5. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö Stone MA, Moore BC, Meisenbacher K, Derleth RP. Tolerable hearing aid delays. V. estimation of limits for open canal fittings. Ear Hear 2008;29: Vuorialho A, Sorri M, Nuojua I, Muhli A. Changes in hearing aid use over the past 20 years. Eur Arch Otorhinolaryngol 2006;263: Summary What s new in auditory rehabilitation? The availability of auditory rehabilitation has significantly improved with the current legislation. Rehabilitation options have developed with advanced hearing aid technology. With the aging population, the number of persons using a hearing aid is increasing. A physician will need basic abilities to communicate with an elderly for whom the use of a hearing aid may be problematic. Besides a hearing aid, a hearing-impaired person may need other appliances, such as a better audible doorbell or an amplified telephone. In severe cases, alarm systems comprising of a fire alarm and indicator of doorbell and telephone ringing may be necessary. 842 J. Salonen ym.

Opas korvantauskuulokojeen käyttäjälle

Opas korvantauskuulokojeen käyttäjälle Opas korvantauskuulokojeen käyttäjälle Lapin keskussairaala Kuuloasema PL 8041 96101 ROVANIEMI p. (016) 328 7607 Oppaan tekijät: Assi Perämäki ja Tuulikki Ahola Lapin keskussairaala Kuuloasema 2016 SISÄLLYS

Lisätiedot

Vanhat korvat. Jaakko Salonen TYKS Kuulokeskus

Vanhat korvat. Jaakko Salonen TYKS Kuulokeskus Vanhat korvat Jaakko Salonen TYKS Kuulokeskus Ikähuonokuuloisuus Tarkoitetaan varsinaisesti muista sairauksista riippumatonta iän mittaan etenevää sensorineuraalista kuulovikaa Todettavissa jo 20 ikävuodesta

Lisätiedot

2 Meluvamman toteaminen ammattitaudiksi ja sen haittaluokan määräytyminen

2 Meluvamman toteaminen ammattitaudiksi ja sen haittaluokan määräytyminen TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 6/2012 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin 0404 504 211 30.5.2012 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 1(6) MELUVAMMA JA KUULON APUVÄLINEIDEN KORVAAMINEN 1 Johdanto

Lisätiedot

Siemens kuulokojeet ja. BestSound teknologia

Siemens kuulokojeet ja. BestSound teknologia Siemens kuulokojeet ja BestSound teknologia s 2010 1878 2008 1910 1949 2006 1959 1966 1987 1997 2002 2004 2005 Siemens kuulokojeiden teknologian kehitys 1878 Phonophor, Siemens kehittää ensimmäisen teknisen

Lisätiedot

KUULONKUNTOUTUS KESKI- SUOMESSA

KUULONKUNTOUTUS KESKI- SUOMESSA KUULONKUNTOUTUS KESKI- SUOMESSA Kojekuntoutusprosessi Audionomit Marianne Raatikainen ja Jaana Huhtikangas LUKUJA KUULONKUNTOUTUKSEN TAUSTALLA Yli 64- vuotiaita on Suomessa jo yli miljoona. Kuulemisen

Lisätiedot

HALLITSE ELÄMÄÄSI, ELÄ HETKESSÄ

HALLITSE ELÄMÄÄSI, ELÄ HETKESSÄ HALLITSE ELÄMÄÄSI, ELÄ HETKESSÄ KAIKKI WIDEX BEYOND :N HUIKEAT OMINAISUUDET NYT LADATTAVANA Maailman parhaan äänenlaadun tarjoava iphonelle suunniteltu kuulokoje on nyt saatavana käytännöllisenä ladattavana

Lisätiedot

KATSAUS NYKYAIKAISTEN KUULOKOJEIDEN TEKNIIKKAAN JA TOIMINTAPERIAATTEISIIN. Ville Sivonen

KATSAUS NYKYAIKAISTEN KUULOKOJEIDEN TEKNIIKKAAN JA TOIMINTAPERIAATTEISIIN. Ville Sivonen KATSAUS NYKYAIKAISTEN KUULOKOJEIDEN TEKNIIKKAAN JA TOIMINTAPERIAATTEISIIN Ville Sivonen Akustisten, ääntä vahvistavien kuulokojeiden keskeisiä osia ovat yksi tai useampi mikrofoni, digitaaliset signaalinkäsittelypiirit

Lisätiedot

Muistisairaan kuulon kuntoutus. Seminaari

Muistisairaan kuulon kuntoutus. Seminaari Muistisairaan kuulon kuntoutus Seminaari 12.12.2013 Kuulo * Kuulo on kyky havainnoida ääntä. * Korvien kautta ääni välittyy aivoihin. * Korvassa on ihmisen kuulo- ja tasapainoelimet. Johanna Juola 2 Kuulon

Lisätiedot

VAHVA OTE ELÄMÄÄN SUPREMIA

VAHVA OTE ELÄMÄÄN SUPREMIA VAHVA OTE ELÄMÄÄN SUPREMIA Uusi suunta elämälle Äänet ovat tärkeitä meille kaikille, mutta lapsille ne ovat välttämättömiä heidän kognitiivisen ja kuuloon liittyvän kehityksensä kannalta. Vanhempana haluat

Lisätiedot

Connexx 6 Siemens-kuulokojeiden sovitusohjelma. www.kuulotekniikka.com

Connexx 6 Siemens-kuulokojeiden sovitusohjelma. www.kuulotekniikka.com Connexx 6 Siemens-kuulokojeiden sovitusohjelma. www.kuulotekniikka.com Connexx6 sovitusohjelma Connexx6 on viimeisin Siemens-kuulokojeiden sovitusohjelma. Connexx6 sovitusohjelma on täysin NOAH yhteensopiva

Lisätiedot

DREAM - UNELMA JATKUU

DREAM - UNELMA JATKUU DREAM - UNELMA JATKUU WIDEX DREAM -tuoteperhe on juuri tullut entistäkin paremmaksi. Uuden DREAM FASHION-kuulokojeen omistaja saa käyttöönsä taatusti uusinta korvantauskuulokoje-teknologiaa ja muotoilua.

Lisätiedot

TIETOPAKETTI KUULOSTA

TIETOPAKETTI KUULOSTA TIETOPAKETTI KUULOSTA www.gnresound.fi 13.4.2016 Kuuloliitto ry Laita kuulokojeesi induktiiviselle kuuntelukanavalle KUULOLIITTO RY Sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestönä toimii kuulovammaisten tukena,

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - tinnitusnoiseri WAVE SLIM

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - tinnitusnoiseri WAVE SLIM KÄYTTÖOHJE HANSATON - tinnitusnoiseri WAVE SLIM Sisällys: Tinnitusnoiserin malli, paristotyyppi ja tippien tilaustiedot 3 Noiserin osat 4 Tinnitusnoiserin käyttö 5 Pariston vaihtaminen 6 Paristoon liittyviä

Lisätiedot

k u u n t e l u o l o s u h t e e t Esteetön Kuunteluympäristö

k u u n t e l u o l o s u h t e e t Esteetön Kuunteluympäristö LUENTOMATERIAALI sivu 1(11) H y v ä t k u u n t e l u o l o s u h t e e t Esteetön Kuunteluympäristö Virheetön ja vaivaton kuuleminen on tärkeää paitsi kuulovammaisilla, myös hyvin kuuleville Hyvää kuuloa

Lisätiedot

SOUNDGATE. Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla

SOUNDGATE. Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla SOUNDGATE Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla Vaihtoehtoja yhteyksien muodostamiseen on enemmän kuin koskaan. Olemme yhteydessä läheisiimme, ystäviimme ja työkavereihimme missä ja milloin tahansa erilaisten

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - yhdistelmäkoje SOUL SLIM

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - yhdistelmäkoje SOUL SLIM KÄYTTÖOHJE HANSATON - yhdistelmäkoje SOUL SLIM Sisällys: Kuulokojeen malli, paristotyyppi ja tippien tilaustiedot 3 Kuulokojeen osat 4 Yhdistelmäkojeen käyttö 5 Pariston vaihtaminen 6 Paristoon liittyviä

Lisätiedot

Siemens Motion PX micon kuulokojeiden käyttöohje. www.kuulotekniikka.com

Siemens Motion PX micon kuulokojeiden käyttöohje. www.kuulotekniikka.com Siemens Motion PX micon kuulokojeiden käyttöohje www.kuulotekniikka.com Sisällysluettelo Kuvaus Motion PX micon kuulokojeista sivu 3 Motion PX micon kuulokojeen pariston vaihto sivu 4 Motion PX micon kuulokojeen

Lisätiedot

OPAS IKÄHUONOKUULOISTEN OMAISILLE

OPAS IKÄHUONOKUULOISTEN OMAISILLE OPAS IKÄHUONOKUULOISTEN OMAISILLE Opas sisältää tietoa kuulontutkimuksesta, huonokuuloisuudesta, eri kuulovioista sekä niiden vaikutuksesta puheen kuulemiseen ja apuvälineistä. Oppaan tarkoitus on antaa

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - kuulokoje SLIM

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - kuulokoje SLIM KÄYTTÖOHJE HANSATON - kuulokoje SLIM Sisällys: Kuulokojeen malli, paristotyyppi ja tippien tilaustiedot 3 Kuulokojeen osat 4 Kuulokojeella kuuntelu 5 Pariston vaihtaminen 6 Paristoon liittyviä ohjeita

Lisätiedot

Kuule - luonnollisesti

Kuule - luonnollisesti Kuule - luonnollisesti Täydellisen tasapainoinen ääni Kuvittele, millaista olisi pystyä seuraamaan keskusteluja. Kuulla kaikki ympäristön äänet. Siirtyä mukavasti hiljaisesta paikasta meluisaan. Kuulla

Lisätiedot

ÄÄNESAUDIOMETRIA ILMA JA LUUJOHTOKYNNYSTEN MÄÄRITTÄMINEN

ÄÄNESAUDIOMETRIA ILMA JA LUUJOHTOKYNNYSTEN MÄÄRITTÄMINEN ÄÄNESAUDIOMETRIA ILMA JA LUUJOHTOKYNNYSTEN MÄÄRITTÄMINEN Suomen audiologian yhdistyksen työryhmä: Lars Kronlund Lauri Viitanen Tarja Wäre Kerttu Huttunen Nämä ohjeet ovat päivitetty versio Valtakunnallisten

Lisätiedot

Käyttöohje Dynamic yksilölliset kuulokojeet

Käyttöohje Dynamic yksilölliset kuulokojeet Käyttöohje Dynamic yksilölliset kuulokojeet Sisältö: Kuulokoje sivu 2 Kuulokojeella kuuntelu sivu 3 Äänenvoimakkuuden säätö sivu 4 Pariston vaihto sivu 4 Kuulokojeen hoito sivu 6 Käyttöohje Dynamic, yksilölliset

Lisätiedot

Korvantauskuulokojeiden käyttöohje

Korvantauskuulokojeiden käyttöohje Korvantauskuulokojeiden käyttöohje www.kuulotekniikka.com Sisällysluettelo Kuvaus Siemens kuulokojeista sivu 3 Kuulokojeen kytkeminen päälle / pois sivu 4 ja pariston vaihto Tilanneohjelmat, induktiivinen

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. ReSound Sparx Super Power BTE

KÄYTTÖOHJE. ReSound Sparx Super Power BTE KÄYTTÖOHJE ReSound Sparx Super Power BTE Onneksi olkoon uuden kuulokojeen hankinnan johdosta GN ReSound:n huipputeknologia yhdistettynä ammattitaitoiseen sovitukseen takaavat ennekuulumattoman äänikokemuksen

Lisätiedot

HANSATON - yksilölliset kuulokojeet KÄYTTÖOHJE

HANSATON - yksilölliset kuulokojeet KÄYTTÖOHJE HANSATON - yksilölliset kuulokojeet KÄYTTÖOHJE Sisällys: Kuulokojeen malli ja paristotyyppi...3 Kuulokojeen osat...3 Kuulokojeella kuuntelu...4 Pariston vaihtaminen...4 Pariston käyttöikä...5 Paristoon

Lisätiedot

Toimivat, esteettömät työtilat Esken verkostoseminaari IIRIS

Toimivat, esteettömät työtilat Esken verkostoseminaari IIRIS 150318 Toimivat, esteettömät työtilat Esken verkostoseminaari IIRIS NÄKÖKULMIA TYÖPAIKKOJEN ESTEETTÖMYYTEEN Koppikonttori avokonttori monitilatoimisto Kommenttipuheenvuoro Kuuloliitto ry muokattu viimeksi

Lisätiedot

Käyttöohje Korvantauskojeet

Käyttöohje Korvantauskojeet Käyttöohje Korvantauskojeet Sisältö: Relaxx kuulokojeet sivu 2 Kuulokojeella kuuntelu sivu 3 Äänenvoimakkuuden säätö sivu 3 Näin valitset sopivan kuuntelun sivu 4 Pariston vaihto sivu 5 Kuulokojeen hoito

Lisätiedot

Oheinen taulukko kuulovamman asteesta ja sen vaikutuksesta kommunikaatioon on mukailtu EU:n työryhmän luokittelusuositusta, jossa luokitus perustuu paremman korvan 0,5-4 khz:n taajuuksien ääneskynnysten

Lisätiedot

ANNA KORVIESI KOKEA TÄYTELÄINEN TILAÄÄNI

ANNA KORVIESI KOKEA TÄYTELÄINEN TILAÄÄNI ANNA KORVIESI KOKEA TÄYTELÄINEN TILAÄÄNI Täyteläinen tilaääni sallii sinun nauttia koko äänimaailmasta mahdollisimman luonnollisesti. TILAÄÄNEN AIKAANSAAMA ERO ReSound Live -kojeen tuottamaa äänielämystä

Lisätiedot

Bellman Audio tuotteet Helpompaan kommunikointiin.

Bellman Audio tuotteet Helpompaan kommunikointiin. Bellman Audio tuotteet Helpompaan kommunikointiin. Mikä ratkaisu soveltuu sinun käyttötarpeisiin parhaiten? Domino Pro Domino Classic Mino Maxi Kuuntelutilanteet Helppo Vaikea Television kuuntelu Kahdenkeskinen

Lisätiedot

Siemens Pure micon kuulokojeiden käyttöohje. www.kuulotekniikka.com

Siemens Pure micon kuulokojeiden käyttöohje. www.kuulotekniikka.com Siemens Pure micon kuulokojeiden käyttöohje www.kuulotekniikka.com Sisällysluettelo Kuvaus Pure micon kuulokojeista sivu 3 Pure micon kuulokojeen pariston vaihto sivu 4 Pure micon kuulokojeen keinukytkin

Lisätiedot

Kuulo ja ikääntyminen

Kuulo ja ikääntyminen Kuulo ja ikääntyminen Ikäkuulo Ikäkuulolla tarkoitetaan iän mukana ilmeneviä sisäkorvan ja kuulohermon rappeutumismuutoksia. Iän mukanaan tuoma huonokuuloisuus on hyvin yleistä, eikä sitä voida parantaa

Lisätiedot

MUUTA ÄÄNIEN SEKAMELSKA ONNITTELU LAULUKSI

MUUTA ÄÄNIEN SEKAMELSKA ONNITTELU LAULUKSI MUUTA ÄÄNIEN SEKAMELSKA ONNITTELU LAULUKSI Ensiluokkaiseen kuunteluun JUNA KUULOKOJEET Tee toiveistasi totta Haluaisitko kuulla ja saada puheesta selvän myös kovassa melussa? Bernafon kuulokojeet auttavat

Lisätiedot

MUUTA SORAÄÄNET KAUNIIKSI HARMONIAKSI

MUUTA SORAÄÄNET KAUNIIKSI HARMONIAKSI MUUTA SORAÄÄNET KAUNIIKSI HARMONIAKSI Ensiluokkaiseen kuulemiskokemukseen JUNA 9 7 PICO RITE 1 2 Bernafon esittelee iloisena uuden huippuluokan Juna Pico RITE (kuuloke korvassa) -kuulokojeen. Juna Pico

Lisätiedot

Kuulokoje, joka avaa maailmasi

Kuulokoje, joka avaa maailmasi Kuulokoje, joka avaa maailmasi Perinteinen teknologia Uusi teknologia keskittyy yhteen puhujaan ja vaimentaa kaikki muut puhujat avaa äänimaiseman, johon mahtuu useita puhujia Luultavasti tiedät tunteen.

Lisätiedot

Doro Care Electronics vahvistin puhelimet ja apuvälineet

Doro Care Electronics vahvistin puhelimet ja apuvälineet Voi olla, etten enää pysty tekemään kaikkea, mitä haluaisin yhtä helposti kuin ennen, mutta kun saan vähän apua, aion vielä yrittää tehdä yhtä ja toista! Doro Care Electronics vahvistin puhelimet ja apuvälineet

Lisätiedot

U-REMIX USB RF 2 RF 1 POWER

U-REMIX USB RF 2 RF 1 POWER LANGATON MIKROFONIJÄRJESTELMÄ MIKSERILLÄ MUSIC MIC 1 MIC 2 TONE ECHO USB RF 1 RF 2 SD OFF/ON /V- /V+ MODE IN LOW HIGH MIN MAX POWER KÄYTTÖOPAS VASTAANOTIN/MIKSERI Etupaneeli 1 2 3 13 15 USB MUSIC MIC 1

Lisätiedot

Dynamiikan hallinta Lähde: Zölzer. Digital audio signal processing. Wiley & Sons, 2008. Zölzer (ed.) DAFX Digital Audio Effects. Wiley & Sons, 2002.

Dynamiikan hallinta Lähde: Zölzer. Digital audio signal processing. Wiley & Sons, 2008. Zölzer (ed.) DAFX Digital Audio Effects. Wiley & Sons, 2002. Dynamiikan hallinta Lähde: Zölzer. Digital audio signal processing. Wiley & Sons, 2008. Zölzer (ed. DAFX Digital Audio Effects. Wiley & Sons, 2002. Sisältö:! Johdanto!! Ajallinen käyttäytyminen! oteutus!

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - yhdistelmäkoje. SOUL korvakäytäväkoje

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - yhdistelmäkoje. SOUL korvakäytäväkoje KÄYTTÖOHJE HANSATON - yhdistelmäkoje SOUL korvakäytäväkoje Sisällys: Kuulokojeen malli, paristotyyppi ja lisävarusteet 3 Kuulokojeen osat 4 Yhdistelmäkojeen käyttö 5 Pariston vaihtaminen 6 Paristoon liittyviä

Lisätiedot

ReSound ja Beltone kuulokojeiden pikaohje. - Tervetuloa paremman kuulemisen pariin! 3 helppoa OHJETTA kuulokojeen käyttöön

ReSound ja Beltone kuulokojeiden pikaohje. - Tervetuloa paremman kuulemisen pariin! 3 helppoa OHJETTA kuulokojeen käyttöön ReSound ja Beltone kuulokojeiden pikaohje - Tervetuloa paremman kuulemisen pariin! 3 helppoa OHJETTA kuulokojeen käyttöön 1. HOITO-OHJEET Pidä kuulokoje puhtaana, jotta se toimisi oikein. Tämä on yleisohje

Lisätiedot

Hyvä palvelu Qluu kaikille

Hyvä palvelu Qluu kaikille Hyvä palvelu Qluu kaikille Kuunteluympäristöön ja kuulon apuvälineisiin liittyvä lainsäädäntö ja tekniset standardit Juha Nikula Yrittäjä, toimitusjohtaja Qlu Oy https://www.kuuloliitto.fi/esteettomyyden-teemavuosi-2018/

Lisätiedot

Melun terveysvaikutukset alle 80dB:n äänitasoilla

Melun terveysvaikutukset alle 80dB:n äänitasoilla Melun terveysvaikutukset alle 80dB:n äänitasoilla Irja Korhonen Ylilääkäri, Työterveys Aalto Lähteet: Suomen Lääkärilehti 36/2012 v sk 67 sivut 2445 2450b; Carter & Beh 1989; Miedema 2007; 3T Työturvallisuus

Lisätiedot

TA 10 Puhelinvahvistin KÄYTTÖOHJE

TA 10 Puhelinvahvistin KÄYTTÖOHJE TA 10 Puhelinvahvistin KÄYTTÖOHJE Pakkauksen sisältö Vahvistinlaite Käyttöohje Liitinjohto Huom, laite tarvitsee 9V-pariston toimiakseen (ei kuulu toimitukseen). 1. Äänenvoimakkuuden säädin 2. ON/OFF -merkkivalo

Lisätiedot

Mikset kuulisi elämän jokaista desibeliä?

Mikset kuulisi elämän jokaista desibeliä? Mikset kuulisi elämän jokaista desibeliä? Siemens Aquaris. Nauti elämisestä ilman rajoja. Täysin vesitiivis kuulokoje. Ratkaisuja elämään. s Vesitiivis. spontaanisuuteen. Uima-allas. Suihku. Rankkasade.

Lisätiedot

LÄHITULEVAISUUDEN SISÄKORVAISTUTETEKNOLOGIA. Ville Sivonen

LÄHITULEVAISUUDEN SISÄKORVAISTUTETEKNOLOGIA. Ville Sivonen LÄHITULEVAISUUDEN SISÄKORVAISTUTETEKNOLOGIA Ville Sivonen Sisäkorvaistutteet ovat viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana mullistaneet ne mahdollisuudet, jotka kuulonkuntoutus voi tarjota syntymäkuuroille

Lisätiedot

4.1. Sovitusopas. Sisällysluettelo. Maaliskuu 2015. Tässä oppaassa on yksityiskohtaiset ohjeet kuulokojeen sovittamiseen Phonak Target -ohjelmalla.

4.1. Sovitusopas. Sisällysluettelo. Maaliskuu 2015. Tässä oppaassa on yksityiskohtaiset ohjeet kuulokojeen sovittamiseen Phonak Target -ohjelmalla. 4.1 Maaliskuu 2015 Sovitusopas Tässä oppaassa on yksityiskohtaiset ohjeet kuulokojeen sovittamiseen Phonak Target -ohjelmalla. Katso myös Phonak Target -aloitusnäytön kohta [Uutisia]. Sisällysluettelo

Lisätiedot

Käyttösäätimet. ActivSound 75. (1) Virtakytkin Kytkee virran päälle tai pois päältä. (2) Virtailmaisin Palaa vihreänä, kun virta on päällä.

Käyttösäätimet. ActivSound 75. (1) Virtakytkin Kytkee virran päälle tai pois päältä. (2) Virtailmaisin Palaa vihreänä, kun virta on päällä. ActivSound 75 (1) Virtakytkin Kytkee virran päälle tai pois päältä. () Virtailmaisin Palaa vihreänä, kun virta on päällä. () Infrapunamikrofonin äänenvoimakkuuden säätö [Teacher 1 ja (Opettaja 1 ja )]

Lisätiedot

Siemens Pure kuulokojeiden käyttöohje. www.kuulotekniikka.com

Siemens Pure kuulokojeiden käyttöohje. www.kuulotekniikka.com Siemens Pure kuulokojeiden käyttöohje www.kuulotekniikka.com Sisällysluettelo Kuvaus Pure kuulokojeista sivu 3 Pure kuulokojeen pariston vaihto sivu 4 Tilanneohjelmat ja kuulokojeen virtakytkin sivu 5

Lisätiedot

Mikrofonien toimintaperiaatteet. Tampereen musiikkiakatemia Studioäänittäminen Klas Granqvist

Mikrofonien toimintaperiaatteet. Tampereen musiikkiakatemia Studioäänittäminen Klas Granqvist Mikrofonien toimintaperiaatteet Tampereen musiikkiakatemia Studioäänittäminen Klas Granqvist Mikrofonien luokittelu Sähköinen toimintaperiaate Akustinen toimintaperiaate Suuntakuvio Herkkyys Taajuusvaste

Lisätiedot

ELÄMÄSI TÄRKEISIIN HETKIIN

ELÄMÄSI TÄRKEISIIN HETKIIN ELÄMÄSI TÄRKEISIIN HETKIIN SAPHIRA KUULOKOJEET Teknologia, joka sopii sinulle Elämässäsi on paljon hetkiä, joita et halua menettää. Bernafonin Audio Efficiency -teknologia varmistaa parhaan mahdollisen

Lisätiedot

CHRONOS 7 TUOTETIEDOT OMINAISUUDET TEKNISET TIEDOT CHRONOS 7

CHRONOS 7 TUOTETIEDOT OMINAISUUDET TEKNISET TIEDOT CHRONOS 7 CHRONOS 7 TUOTETIEDOT CHRONOS 7 CN7 CPx CN7 CP CN7 M CN7 N CN7 ITED CN7 ITCPD CN7 ITCD CN7 ITCP CN7 CICP CN7 CIC KUVAUS SOVITUSALUE Bernafon ylpeänä esittää innovaatisen Audio Efficiency -ominaisuuden,

Lisätiedot

Kommunikaattori. K ä yttöohje. Maahantuoja: KL Support Oy Nuijamiestentie 5 A 4 Puh. (09) 580 3880

Kommunikaattori. K ä yttöohje. Maahantuoja: KL Support Oy Nuijamiestentie 5 A 4 Puh. (09) 580 3880 Echo M inirc Kommunikaattori K ä yttöohje Maahantuoja: KL Support Oy Nuijamiestentie 5 A 4 Puh. (09) 580 3880 Kiitos sinulle, kun valitsit Echo MiniRC kommunikaattorin apuvälineeksesi. Ennen kuin otat

Lisätiedot

KUULOLLA KOKO IÄN OPAS IKÄHUONOKUULOISILLE

KUULOLLA KOKO IÄN OPAS IKÄHUONOKUULOISILLE KUULOLLA KOKO IÄN OPAS IKÄHUONOKUULOISILLE KUULO YKSI TÄRKEIMMISTÄ AISTEISTAMME Kuulon välityksellä saamme tietoa ympäröivästä maailmasta ja aistimme erilaisia elämyksiä kuten luonnon ääniä ja musiikkia.

Lisätiedot

Kuulokojeen käyttäjän hoidon polku Kainuussa

Kuulokojeen käyttäjän hoidon polku Kainuussa Kainuun maakunta -kuntayhtymä ASIAKASOHJE 1 (14) Kuulokojeen käyttäjän hoidon polku Kainuussa Kuulo on tärkeä aisti ihmiselle. Kuulon avulla pidetään yhteyttä toisiin ihmisiin ja tehdään huomioita ympäristöstä.

Lisätiedot

SoundGate. Bernafon SoundGate. Näppäinlukko. Äänenvoimakkuuden ja ohjelman vaihtaminen. Puhelu. Musiikki/audio-painike. Bluetooth -painike

SoundGate. Bernafon SoundGate. Näppäinlukko. Äänenvoimakkuuden ja ohjelman vaihtaminen. Puhelu. Musiikki/audio-painike. Bluetooth -painike Bernafon SoundGate SoundGate PIKAOHJE Näppäinlukko Äänenvoimakkuuden ja ohjelman vaihtaminen Puhelu Musiikki/audio-painike Bluetooth -painike Akun merkkivalo Tämä ohje on vain lyhyt tiivistelmä. Tärkeä

Lisätiedot

Käyttöohje D GB F I E P NL DK FIN N S TR

Käyttöohje D GB F I E P NL DK FIN N S TR Käyttöohje D GB F I E P NL DK FIN N S TR 103 Olet hankkinut Hansaton-Kuulolaitteen Olemme iloisia tekemästäsi valinnasta, sillä Hansaton-kuulolaite on viimeisimmän tekniikan mukainenkorke-alaatuinen tuote.

Lisätiedot

Sangean PR-D4 Käyttöohjeet

Sangean PR-D4 Käyttöohjeet Sangean PR-D4 Käyttöohjeet Kytkimet 1. Taajuuden valintanäppäimet 2. Radioasemien selailun ja kellonajan asetus 3. Muistipaikan valintanäppäimet 4. Äänenvoimakkuuden säätö 5. LCD-näyttö 6. Herätyksen asetus

Lisätiedot

Laajenna kuuntelualuettasi

Laajenna kuuntelualuettasi ReSound auttaa ihmisiä kuulemaan korvan luonnollista toimintaa jäljittelevien ratkaisujen avulla. Tavoitteemme on tarjota mahdollisuus elää täysipainoista ja aktiivista elämää ilman kuulonaleneman asettamia

Lisätiedot

Ota kaikki irti Oticon-kuulokojeistasi

Ota kaikki irti Oticon-kuulokojeistasi Ota kaikki irti Oticon-kuulokojeistasi YHTEYKSIEN LUONTIIN Viihtyisää seuraa Oticon ConnectLine auttaa sinua saamaan kaiken irti Oticon-kuulokojeistasi. ConnectLine helpottaa vuorovaikutusta ja lisää viihtymistäsi

Lisätiedot

Organization of (Simultaneous) Spectral Components

Organization of (Simultaneous) Spectral Components Organization of (Simultaneous) Spectral Components ihmiskuulo yrittää ryhmitellä ja yhdistää samasta fyysisestä lähteestä tulevat akustiset komponentit yhdistelyä tapahtuu sekä eri- että samanaikaisille

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - kuulokoje X-MICRO

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - kuulokoje X-MICRO KÄYTTÖOHJE HANSATON - kuulokoje X-MICRO Kuulokojeen malli, paristotyyppi ja tippien tilaustiedot 3 Kuulokojeen osat 4 Kuulokojeen kytkeminen päälle / pois päältä 5 Pariston vaihtaminen 6 Paristoon liittyviä

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - tinnitusnoiseri WAVE X-MINI

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - tinnitusnoiseri WAVE X-MINI KÄYTTÖOHJE HANSATON - tinnitusnoiseri WAVE X-MINI Sisällys: Noiserin malli, paristotyyppi ja tippien tilaustiedot 3 Wave-noiserin osat 4 Tinnitusnoiserin käyttö 5 Pariston vaihtaminen 6 Paristoon liittyviä

Lisätiedot

Esku. Esteetön Kuunteluympäristö Induktiosilmukat ja niiden asentamisessa huomioitavat tekijät Esteetön kuunteluympäristö / Jukka Rasa

Esku. Esteetön Kuunteluympäristö Induktiosilmukat ja niiden asentamisessa huomioitavat tekijät Esteetön kuunteluympäristö / Jukka Rasa Esku Esteetön Kuunteluympäristö Induktiosilmukat ja niiden asentamisessa huomioitavat tekijät 1 Kuka? Jukka Rasa Kuuloliitto ry erityisasiantuntija arkkitehti 2 Tämän esityksen sisältö Kuunteluolosuhteiden

Lisätiedot

Käyttöohje TUBE CONDENSER MICROPHONE T-47. Vacuum Tube Condenser Microphone

Käyttöohje TUBE CONDENSER MICROPHONE T-47. Vacuum Tube Condenser Microphone Käyttöohje TUBE CONDENSER MICROPHONE T-47 Vacuum Tube Condenser Microphone 2 TUBE CONDENSER MICROPHONE T-47 Käyttöohje Tärkeitä turvallisuusohjeita Varoitus Symbolilla merkityissä päätteissä sähkövirran

Lisätiedot

Langatonta kuulemista - tehty elämiseen.

Langatonta kuulemista - tehty elämiseen. Langatonta kuulemista - tehty elämiseen. elämiseen. Muse kuulokojeet on tehty elämiseen. Kuulon terveydellä on suora yhteys kokonaisvaltaiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Kun voit kuulla ja osallistua

Lisätiedot

Käyttöohje Real sarja. RE-19 Korvantauskoje

Käyttöohje Real sarja. RE-19 Korvantauskoje Käyttöohje Real sarja RE-19 Korvantauskoje Käytössäsi oleva kuulokoje, korvakappale ja lisävarusteet voivat näyttää erilaisilta kuin tässä käyttöohjeessa. Pidätämme oikeuden tehdä muutoksia tarvittaessa.

Lisätiedot

2.1 Ääni aaltoliikkeenä

2.1 Ääni aaltoliikkeenä 2. Ääni Äänen tutkimusta kutsutaan akustiikaksi. Akustiikassa tutkitaan äänen tuottamista, äänen ominaisuuksia, soittimia, musiikkia, puhetta, äänen etenemistä ja kuulemisen fysiologiaa. Ääni kuljettaa

Lisätiedot

Kuuloaisti. Korva ja ääni. Melu

Kuuloaisti. Korva ja ääni. Melu Kuuloaisti Ääni aaltoliikkeenä Tasapainoaisti Korva ja ääni Äänen kulku Korvan sairaudet Melu Kuuloaisti Ääni syntyy värähtelyistä. Taajuus mitataan värähtelyt/sekunti ja ilmaistaan hertseinä (Hz) Ihmisen

Lisätiedot

INIZIA 1 TUOTETIEDOT INIZIA 1 OMINAISUUDET TEKNISET OMINAISUUDET

INIZIA 1 TUOTETIEDOT INIZIA 1 OMINAISUUDET TEKNISET OMINAISUUDET INIZIA 1 TUOTETIEDOT INIZIA 1 IN1 CPx IN1 CP IN1 N IN1 ITCD IN1 ITC IN1 CIC KUVAUS SOVITUSALUE Inizia 1 kuulokojeperhe perustuu Bernafonin edistykselliseen ChannelFree -teknologiaan. Yhdistettynä laadukkaisiin

Lisätiedot

Kuulokojeiden pikaopas ReSound & Beltone. 3helppoa. OHJETTA kuulokojeen käyttöön

Kuulokojeiden pikaopas ReSound & Beltone. 3helppoa. OHJETTA kuulokojeen käyttöön Kuulokojeiden pikaopas ReSound & Beltone 3helppoa OHJETTA kuulokojeen käyttöön 1 BTE-kuulokojeen yksilöllinen korvakappale HOITO-OHJEET Pidä kuulokoje puhtaana, jotta se toimisi oikein. Katso yleisohje

Lisätiedot

Luonto on suonut meille kaksi korvaa jotka toimivat

Luonto on suonut meille kaksi korvaa jotka toimivat Luonto on suonut meille kaksi korvaa jotka toimivat yhdessä LUONNOLLIstEN ÄÄNTEN MAAILMA Luonto on suonut meille korvat, joiden on tarkoitus toimia yhdessä. WIDEX CLEAR 440-kuulokojeet kommunikoivat samoin

Lisätiedot

MUUTA PIKKU TERVEHDYS LÄMPIMÄKSI KOHTAAMISEKSI

MUUTA PIKKU TERVEHDYS LÄMPIMÄKSI KOHTAAMISEKSI MUUTA PIKKU TERVEHDYS LÄMPIMÄKSI KOHTAAMISEKSI Ensiluokkaiseen kuulemiseen JUNA PICO RITE Muuta arkiset hälinät sykähdyttäviksi hetkiksi Vietä iltapäivä läheistesi kanssa rennosti keskustellen tai soita

Lisätiedot

Malliratkaisu Kuulonsuojaimet

Malliratkaisu Kuulonsuojaimet Malliratkaisu Kuulonsuojaimet KUULONSUOJAINTEN VALINNASSA HUOMIOITAVAA Jos kuulonsuojaimet vaimentavat liian vähän, kuulo vaurioituu. Jos ne vaimentavat liikaa, varoitusäänien kuuleminen on vaikeaa (mikä

Lisätiedot

Dynatel 2210E kaapelinhakulaite

Dynatel 2210E kaapelinhakulaite Dynatel 2210E kaapelinhakulaite Syyskuu 2001 KÄYTTÖOHJE Yleistä 3M Dynatel 2210E kaapelinhakulaite koostuu lähettimestä, vastaanottimesta ja tarvittavista johdoista. Laitteella voidaan paikantaa kaapeleita

Lisätiedot

Document1 12/16/02 10:05 AM Page 1 KÄYTTÖOHJE TR-40. www.denver-electronics.com

Document1 12/16/02 10:05 AM Page 1 KÄYTTÖOHJE TR-40. www.denver-electronics.com Document1 12/16/02 10:05 AM Page 1 KÄYTTÖOHJE TR-40 www.denver-electronics.com Document1 12/16/02 10:05 AM Page 2 FINNISH KONTROLLI JA ELEMENTIT 1. Kasettiyksikkö 2. Asemavalikko 3. Teleskooppiantenni

Lisätiedot

AR9 CPx AR9 CP AR9 N AR9 NR AR9 ITED AR9 ITCPD AR9 ITCD AR9 ITC AR9 CICP AR9 CIC AR9 IIC AUDIO EFFICIENCY 2.0

AR9 CPx AR9 CP AR9 N AR9 NR AR9 ITED AR9 ITCPD AR9 ITCD AR9 ITC AR9 CICP AR9 CIC AR9 IIC AUDIO EFFICIENCY 2.0 ACRIVA 9 TUOTETIEDOT ACRIVA 9 AR9 CPx AR9 CP AR9 N AR9 NR AR9 ITED AR9 ITCPD AR9 ITCD AR9 ITC AR9 CICP AR9 CIC AR9 IIC KUVAUS Bernafon Acriva 9 on laaja tuoteperhe, joka sopii lievistä vaikeisiin kuulonalenemiin.

Lisätiedot

Mukauta kuuntelukokemustasi kotona

Mukauta kuuntelukokemustasi kotona Maakohtainen myyntiesite Suomi () Langattomat AudioBoost-TV-kuulokkeet 15 mm:n elementit / suljettu takaosa Nappikuuloke SSC5001/10 Mukauta kuuntelukokemustasi kotona Kevyillä ja langattomilla SSC5001

Lisätiedot

Tuotetiedot. Ponto 3, Ponto 3 Power ja Ponto 3 SuperPower. Ponto 3 markkinoiden tehokkain

Tuotetiedot. Ponto 3, Ponto 3 Power ja Ponto 3 SuperPower. Ponto 3 markkinoiden tehokkain Ponto 3, Ponto 3 Power ja Ponto 3 SuperPower Tuotetiedot Ponto 3 markkinoiden tehokkain Ponto 3 on markkinoiden tehokkain väliketason luuankkuroitujen kuulokojeiden tuoteperhe. Se tuo luuankkuroidun kuuloteknologian

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEEN KUULOKOJEKUNTOUTUS JA KUULOKOJEEN HUOLTO

IKÄÄNTYNEEN KUULOKOJEKUNTOUTUS JA KUULOKOJEEN HUOLTO Anna-Reetta Mikkonen IKÄÄNTYNEEN KUULOKOJEKUNTOUTUS JA KUULOKOJEEN HUOLTO Kuulokojeen käyttö- ja huolto-opas hoitohenkilökunnalle Opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Syyskuu 2014 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - kuulokoje. X-Mini

KÄYTTÖOHJE. HANSATON - kuulokoje. X-Mini KÄYTTÖOHJE HANSATON - kuulokoje X-Mini Kuulokojeen malli, paristotyyppi ja tippien tilaustiedot 3 Kuulokojeen osat 4 Kuulokojeen kytkeminen päälle / pois päältä 5 Pariston vaihtaminen 6 Paristoon liittyviä

Lisätiedot

SV-38. Senso Vita 100% digitaalinen voimakas BTE. EDRC varustettuna Sound Stabilizerilla, 3 mukautuvaa kaistaa 5 kuunteluohjelmaa

SV-38. Senso Vita 100% digitaalinen voimakas BTE. EDRC varustettuna Sound Stabilizerilla, 3 mukautuvaa kaistaa 5 kuunteluohjelmaa Senso Vita 100% digitaalinen voimakas BTE EDRC varustettuna Sound Stabilizerilla, 3 mukautuvaa kaistaa 5 kuunteluohjelmaa Noise Manager Feedback Manager Sensogram, jossa 4 kaistaa Senso Vita SV-38 on 100%

Lisätiedot

4.0. Sovitusopas. Sisällysluettelo. Lokakuu 2014. Tässä oppaassa on yksityiskohtaiset ohjeet kuulokojeen sovittamiseen Phonak Target -ohjelmalla.

4.0. Sovitusopas. Sisällysluettelo. Lokakuu 2014. Tässä oppaassa on yksityiskohtaiset ohjeet kuulokojeen sovittamiseen Phonak Target -ohjelmalla. 4.0 Lokakuu 2014 Sovitusopas Tässä oppaassa on yksityiskohtaiset ohjeet kuulokojeen sovittamiseen Phonak Target -ohjelmalla. Katso myös Phonak Target -aloitusnäytön kohta [Uutisia]. Sisällysluettelo Sisällysluettelo...1

Lisätiedot

Tulevaisuus on täällä: Smart Hearing. Suomi GN Hearing Finland Oy/Ab PL 7 FIN Espoo P resound.

Tulevaisuus on täällä: Smart Hearing. Suomi GN Hearing Finland Oy/Ab PL 7 FIN Espoo P resound. Meille huonokuuloiset ovat sydämen asia. Palkitut ReSound Smart Hearing -kuulokojeemme auttavat osallistumaan, pitämään yhteyttä ja säilyttämään oman elämänsä hallinnan. Yhä älykkäämmäksi kehittyvässä

Lisätiedot

helppoutta HANSATON ease Huipputason HANSATONkuulokojeet

helppoutta HANSATON ease Huipputason HANSATONkuulokojeet Kuulemisen helppoutta HANSATON ease HD Huipputason HANSATONkuulokojeet Mikä kuulonalenema on? Mistä kuulon heikkeneminen johtuu? Kuuleminen pinnistelemättä on elämän laatua Yleensä heikentyneeseen kuuloon

Lisätiedot

Echo MegaLoop+ Induktiovahvistin. Käyttöohje. Maahantuoja: Audienta Oy Nuijamiestentie 5 A 00400 HELSINKI

Echo MegaLoop+ Induktiovahvistin. Käyttöohje. Maahantuoja: Audienta Oy Nuijamiestentie 5 A 00400 HELSINKI Echo Induktiovahvistin Käyttöohje Maahantuoja: Audienta Oy Nuijamiestentie 5 A 00400 HELSINKI Tärkeitä turvaohjeita Kun käytät tätä laitetta, ota huomioon seuraavat turvaohjeet, jotta laitteen käyttö on

Lisätiedot

Käyttöohje Flash sarja. FL-9 / FL-9e korvantauskuulokoje

Käyttöohje Flash sarja. FL-9 / FL-9e korvantauskuulokoje Käyttöohje Flash sarja FL-9 / FL-9e korvantauskuulokoje Nämä ohjeet ovat sekä FL-9 ja FL-9 kojeille. Jos ei muuta ilmoiteta niin ohjeet koskevat molempia malleja. Lue koje kohtaiset ohjeet tarkasti. Kuulokoje,

Lisätiedot

Saumaton ja rajaton kuulo. Missä ja milloin vain. * Zerena. *Saumaton ja rajaton viittaavat laitteen toimintaan.

Saumaton ja rajaton kuulo. Missä ja milloin vain. * Zerena. *Saumaton ja rajaton viittaavat laitteen toimintaan. Saumaton ja rajaton kuulo. Missä ja milloin vain. * Zerena *Saumaton ja rajaton viittaavat laitteen toimintaan. Zerenakuulokojeet mahdollistavat rajattoman kuulemiskokemuksen. Ne tarjoavat saumattoman

Lisätiedot

Käyttöohje MINI BTE 60

Käyttöohje MINI BTE 60 Käyttöohje MINI BTE 60 BTE 61 BTE 70 BTE 71 BTE 80 BTE 90 ONNEKSI OLKOON UUDEN RESOUND KUULOKOJEEN HANKINNAN JOHDOSTA GN ReSound:n huipputeknologia yhdistettynä ammattitaitoiseen sovitukseen takaavat ennenkuulumattoman

Lisätiedot

Kuulokojeet ja kuulon apuvälineet

Kuulokojeet ja kuulon apuvälineet Kuulokojeet ja kuulon apuvälineet Kuuloliitto on sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestö, joka vaikuttaa kuulovammaisten oikeuksien toteutumiseksi. Kuuloliiton päämäärä on yhteiskunta, joka on kuulovammaiselle

Lisätiedot

Kuulo - korvaamaton kumppani

Kuulo - korvaamaton kumppani Kuulo - korvaamaton kumppani TeknoDida Orivesi, 8.2. 2013 Miikka Peltomaa, LKT, dosentti Korva-, nenä- ja kurkkutaudit Helsingin yliopisto Korvalääkärikeskus Aino, Järvenpää Suomen Musiikkilääketieteen

Lisätiedot

Käyttöohje MENU -sarja. ME-9 Korvantauskoje

Käyttöohje MENU -sarja. ME-9 Korvantauskoje Käyttöohje MENU -sarja ME-9 Korvantauskoje Sinun widex kuulokojeesi (Täytetään kuulokojeen hankintapaikassa) Sinulle on valittu seuraava malli ja kuunteluohjelmat: Malli: MENU3 MENU5 MENU10 Päiväys: Paristotyyppi:

Lisätiedot

Valitse oikea kuulonsuojain

Valitse oikea kuulonsuojain Valitse oikea kuulonsuojain 3M Science. Applied to life. Oikean kuulonsuojaimen valinta On tärkeää, että kuulon suojain ei vaimenna liikaa, vaan on optimaalinen juuri sinun tarpeeseesi. 1. Selvitä, mikä

Lisätiedot

QLU OY Esteetön kuunteluympäristö näkyväksi

QLU OY Esteetön kuunteluympäristö näkyväksi Kuuluuko? QLU OY Esteetön kuunteluympäristö näkyväksi Turun Kuuloyhdistys 16.9.2015 Juha Nikula Qlu Oy Tuotamme esteettömän kuulemisen työkaluja toimitilojen omistajille tiloissa toimiville palveluntarjoajille.

Lisätiedot

RAKENNUSAKUSTIIKKA - ILMAÄÄNENERISTÄVYYS

RAKENNUSAKUSTIIKKA - ILMAÄÄNENERISTÄVYYS 466111S Rakennusfysiikka, 5 op. RAKENNUSAKUSTIIKKA - ILMAÄÄNENERISTÄVYYS Opettaja: Raimo Hannila Luentomateriaali: Professori Mikko Malaska Oulun yliopisto LÄHDEKIRJALLISUUTTA Suomen rakentamismääräyskokoelma,

Lisätiedot

AB mypilotin pikaopas

AB mypilotin pikaopas AB mypilotin pikaopas AB mypilot -laitteeseen tutustuminen AB mypilot -kaukosäädin mahdollistaa Advanced Bionicsin Naída CI Q70 (Naída CI) -ääniprosessorin etäkäytön, jolloin näet hallinta- ja tilatiedot

Lisätiedot

AMPUMAMELUN TUTKIMUKSIA. Timo Markula 1, Tapio Lahti 2. Kornetintie 4A, 00380 Helsinki timo.markula@akukon.fi

AMPUMAMELUN TUTKIMUKSIA. Timo Markula 1, Tapio Lahti 2. Kornetintie 4A, 00380 Helsinki timo.markula@akukon.fi Timo Markula 1, Tapio Lahti 2 1 Insinööritoimisto Akukon Oy Kornetintie 4A, 00380 Helsinki timo.markula@akukon.fi 2 TL Akustiikka Kornetintie 4A, 00380 Helsinki tapio.lahti@tlakustiikka.fi 1 JOHDANTO Melu

Lisätiedot

Kuulohavainnon perusteet

Kuulohavainnon perusteet Kuulohavainnon ärsyke on ääni - mitä ääni on? Kuulohavainnon perusteet - Ääni on ilmanpaineen nopeaa vaihtelua: Tai veden tms. Markku Kilpeläinen Käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto Värähtelevä

Lisätiedot

Käyttöohjeet Bravissimo Sarja. BV-38 Korvantauskoje

Käyttöohjeet Bravissimo Sarja. BV-38 Korvantauskoje Käyttöohjeet Bravissimo Sarja BV-38 Korvantauskoje Kuulokojeesi, korvakappale ja tarvikkeet eivät ehkä näytä täysin samalta kuin tässä käyttöohjeessa. Pidätämme myös oikeuden tarpeellisille muutoksille.

Lisätiedot

AKUSTINEN SUUNNITTELU HUONETYYPIN PERUSTEELLA

AKUSTINEN SUUNNITTELU HUONETYYPIN PERUSTEELLA HUONETYYPIN PERUSTEELLA Huonetilan käyttötarkoituksella on ratkaiseva merkitys luotavalle akustiselle ympäristölle. Huoneissa, joissa puhutaan, kuten luokkahuoneet ja auditoriot, on tärkeää varmistaa hyvä

Lisätiedot

Kuulonhuoltoliitto ry. Ikäkuulo. Kuulo ja ikääntyminen

Kuulonhuoltoliitto ry. Ikäkuulo. Kuulo ja ikääntyminen Kuulonhuoltoliitto ry Ikäkuulo Kuulo ja ikääntyminen Sisällysluettelo Lukijalle 3 Kuulo ja kuuleminen 4 Kuulon tehtävät 4 Kuulovammaisuuden määrittelyä 4 Erilaiset kuulovammat 5 Ikäkuulo 5 Tinnitus eli

Lisätiedot