Ehdotettu voimaantulo on liian aikaisin.
|
|
- Kalevi Haapasalo
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 (12) Finanssivalvonnalle kirjaamo@finanssivalvonta.fi Lausuntopyyntö 9/2011, Dnro 1/01.00/2011 Finanssivalvonnan lausuntopyyntö operatiivisen riskin hallintaa koskevista määräyksistä ja ohjeista Finanssivalvonta (Fiva) on pyytänyt lausuntoa Finanssialan Keskusliitolta (FK) operatiivisen riskinhallintaa koskevien määräysten ja ohjeiden luonnoksesta (luonnos). Lausuntonaan FK esittää seuraavaa. Keskeiset asiat FK pitää hyvänä, että Fiva pyrkii määräyksessä ja ohjeessa kattamaan koko finanssisektorin. Luonnoksen rakenne on pääosin selkeä ja asiakokonaisuudet on helposti löydettävissä. Koko finanssisektoria koskevan määräyksen ja ohjeen tulee olla periaatepohjainen eikä hyvin yksityiskohtainen, kuten luonnos. FK kyseenalaistaa Fivan valtuudet antaa hyvin yksityiskohtaisia määräyksiä ja ohjeita. Finanssisektorin eri toimijoiden erilaisuus tulisi huomioida paremmin.. Luonnos pohjautuu lähes kokonaan luottolaitoksille tarkoitettuihin määräyksiin ja kansainvälisiin suosituksiin. Vakuutussektorin voimassa olevaa sääntelyä ja tulevan sääntelyn (Solvenssi II) aikataulua tai velvoittavuutta ei ole huomioitu. Ehdotettu voimaantulo on liian aikaisin. I Yleistä Ohjeena annettavat normit FK kiinnittää huomiota siihen, että merkittävä osa luonnoksen sääntelystä on tarkoitus antaa ohjeena, koska Fivalle ei ole annettu lainsäädännössä määräyksenantovaltuutusta. Suuri ohjeistuksen määrä on perustuslain ja valvottavien oikeusturvan kannalta ongelmallista. Perustuslain 80 :n 2 momentin mukaan hallintoviranomainen voidaan
2 (12) lailla valtuuttaa antamaan määräyksiä, jos siihen on sääntelyyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä eikä sääntelyn asiallinen merkitys edellytä, että asiasta säädetään lailla tai asetuksella. Kyseessä on aina tekninen ja vähäisiä yksityiskohtia koskeva sääntely, johon ei liity harkintavallan käyttöä. Sitovien määräysten lisäksi valvontaviranomainen voi antaa toimivaltansa rajoissa ohjeita ja suosituksia, jotka eivät ole oikeudellisesti sitovia. Ohjeilla ei kuitenkaan voida asettaa valvottaville lakiin perustumattomia velvoitteita, sillä muutoin perustuslain 80 :n 2 momentti menettää käytännössä merkityksensä FK korostaa, että viranomaisen ohjeella on finanssimarkkinoilla huomattava käytännön merkitys riippumatta siitä, ovatko ne lain valtuuden nojalla annettuja lainsäädäntöä täydentäviä määräyksiä vai muodollisesti sitomattomia ohjeita. Kun yksittäistapauksessa esimerkiksi oikeudessa tai lautakunnissa käsitellään valvottavan toimia, annetaan Fivan ohjeille huomattava merkitys. Sääntelyn kohteena olevan valvottavan näkökulmasta ei näin ollen ole ratkaisevaa eroa siinä, onko käytännössä sitovaksi koettu normi muodollisesti velvoittava vai ei. Valvottavien kannalta erityisen ongelmallista näissä tilanteissa on lisäksi se, että muodollisesti sitomattomista normeista puuttuu sitoviin normeihin liittyvä laajapohjainen valmistelu ja oikeussuojakoneisto. Yllämainitun takia FK katsoo, että Fivan ohjeena annettava sääntely on käytävä vielä tarkasti läpi ja ohjeista on poistettava kaikki lakiin perustumattomia velvoitteita asettavat kohdat. Lisäksi FK katsoo, että sääntelyn tarpeellisuus tulee kunkin ohjeen ja määräyksen kohdalla arvioida ja harkita tarkoin. On syytä varoa ylisääntelyä ja pyrkiä mieluimmin vähempään mutta parempaan sääntelyyn. Fivan uuteen määräys- ja ohjekokoelmaan ei tule automaattisesti ja ilman perusteellista harkintaa siirtää aiempien viranomaisten ohjeita ja kannanottoja tai tuoda yhden sektorin sääntelyä suoraan toiselle sektorille. FK katsoo, että luonnoksen liiallinen yksityiskohtaisuus ohjaa helposti liiketoimintaa, joka on hallituksen ja toimitusjohtajan, ei valvontaviranomaisen, tehtävä. Yleistä luonnoksesta FK pitää luonnosta liian yksityiskohtaisena, jotta se sellaisenaan soveltuu koko finanssisektorille. Kaikkia finanssisektorin toimijoita koskevan määräyksen ja ohjeen tulee olla periaatepohjainen, jotta se ei ole ristiriidassa eri sektoreita koskevan lainsäädännön ja EU-sääntelyn kanssa. FK kiinnittää huomiota myös siihen, että eri sektoreiden toimijat eroavat toisistaan merkittävästi ja myös sektorien sisällä toimijat ovat hyvin erilaisia esimerkiksi kooltaan ja konsernirakenteeltaan. Eri toimijoiden välisiä eroja ei ole huomioitu luonnoksessa riittävästi. Esimerkiksi suhteellisuusperiaate tulee tuoda voimakkaammin esille. FK ehdottaa, että valtuutussäännökset kirjoitetaan erikseen ennen jokaista määräysosiota, kuten on tehty esimerkiksi vakuutussektorin MOK:ssa 9/101/2011. Nyt luonnoksen alkuun (luku 2.3) on kerätty jokaisen sektorin lainsäädännöstä tulevat valtuutukset. Yksittäisten määräysten kohdalla Fiva viittaa vain kohdan 2.3 listaan eikä erittele tarkemmin, onko sillä toimivalta antaa tietty määräys jokaiselle sektorille. FK katsoo, että yhden sektorin valtuutus ei anna Fivalle oikeutta antaa samaa määräystä toiselle sektorille, minkä takia valtuutussäännökset tulee eritellä tarkemmin.
3 (12) Osakeyhtiölain nojalla (OYL 6 luku 2 ) yrityksen hallituksen tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Koska hallitus kantaa myös vastuun yrityksen toiminnasta, sen toimintaa ei tulisi ohjata yksityiskohtaisilla määräyksillä ja ohjeilla. Luonnoksessa asetetut tavoitteet eivät edellytä ehdotetunkaltaista yksityiskohtaista sääntelyä ylimmän johdon tehtävistä. On myös huomioitava, että erityisesti hallintoneuvostolle ei sovi monikaan ylimmälle johdolle määrätty tehtävä. FK kiinnittää huomiota siihen, että luonnoksessa keskitytään valvottavakohtaiseen sääntelyyn mutta jätetään konsernirakenne huomioimatta. Käytännössä monet esimerkiksi riskienhallintaan, tietojärjestelmiin ja tietoturvallisuuteen liittyvät prosessit ohjeistetaan ja/tai hoidetaan osin tai kokonaan konsernitasolla tai toisessa konserniyhtiössä. Tämä auttaa huolehtimaan operatiivisten riskien hallinnan tehokkuudesta ja yhdenmukaisesta läpiviennistä koko konsernissa. Luonnoksessa tulisi siten olla maininta, että valvottava voi järjestää operatiivisen riskin hallintansa soveltuvin osin myös konsernitasolla tai toisessa konserniyhtiössä. Esimerkiksi ohjeen 4.2 (13) toteamus, että riskinoton valvonnan tulisi olla riskiä ottavasta liiketoiminnasta ja riskienhallinnasta riippumattoman riskienhallinnan arviointitoiminnon tehtävä, on liiketoimintaa harjoittavassa valvottavassa hankala järjestää mutta konsernitasolla kuvausta hyvin vastaava toiminta on useimmiten olemassa. FK kiinnittää huomiota luonnoksen kieliasun osittaiseen epäselvyyteen ja ristiriitaisuuteen. Kohtien ja nojalla tuleva määräys ja ohje koskisi lähes koko finanssialaa. Kuitenkin joissakin luonnoksen kohdissa määräyksen tai ohjeen sisällöstä voi päätellä, että soveltamisala on rajattu (esimerkiksi luku 7 ja luvun 9.3 kohdat 14-15). FK esittää, että kussakin kohdassa selkeästi kerrottaisiin, mille toimijoille määräys tai ohje on tarkoitettu. Epäselvyyttä aiheuttavat myös käytetyt ilmaisut. Esimerkiksi useissa ohjeissa käytetään ilmaisuja, joilla on erilainen velvoittavuus. Esimerkiksi kohdassa 4.5 ohje (kohdat 34-37) käytetään seuraavia ilmaisuja: (34) Valvottavan on syytä arvioida, (35) Johdon saamien raporttien tulisi sisältää ja (36) Operatiivisen riskin aiheuttamien tappioiden seuranta voidaan järjestää. Ja esimerkiksi ohjeessa 5.2(15) Finanssivalvonta suosittaa ja kohdassa 8.2.1(22) Varautumisvelvollisen on turvattava. Ohjeiden sanamuodon ei pitäisi olla sitova eikä niissä käytettävillä ilmaisuilla pitäisi olla erilaista merkitystä. Ohjeiden kieliasu tulisi tarkistaa. Luonnoksen ristiriitaisuus näkyy esimerkiksi ohjeiden 4.5 (36) ja (37) sekä määräyksen 9.2(11) välillä. Ohjeiden mukaan operatiivisen riskin seuranta ja raportointi voidaan järjestää esimerkkitaulukon mukaisesti mutta määräyksen nojalla vuosi-ilmoitus on tehtävä ohjeissa viitatun taulukon mukaan. Määräyksellä ei pidä tehdä ohjeesta pakottavaa. Ristiriitaisuus näkyy myös määritelmissä. Luonnoksen kohdassa 1.2 annetut määritelmät eivät ole yhteneviä läpi koko dokumentin. Esimerkiksi kohdassa 4.2(11) Toimivan johdon määritelmä on ristiriidassa kohdassa 1.2 määritellyn kanssa. Kohdassa 1.2 toimiva johto tarkoittaa toimitusjohtajaa ja johtoryhmän jäseniä sekä ylin johto hallitusta ja mahdollisesti hallintoneuvostoa. Määräyksessä toimivalla johdolla tarkoitettaisiin toimitusjohtajaa ja hallitusta sekä mahdollisesti hallintoneuvostoa. Määritelmien tulee
4 (12) olla yhdenmukaisia koko määräyksessä ja ohjeessa. Lisäksi FK kiinnittää huomiota siihen, että vakuutussektorilla ei ole käytetty käsitettä toimiva johto vaan ainoastaan käsitteitä hallitus ja toimitusjohtaja, jotka vastaavat yhtiön toiminnasta (vertaa osakeyhtiölain säännökset toimitusjohtajan ja hallituksen tehtävistä). Vakuutusyhtiön hallintoneuvosto ei ole osa ylintä johtoa, eikä sille voi antaa samoja tehtäviä kuin hallitukselle. Luottolaitokset FK toteaa, että luonnos vastaa pääosin voimassa olevaa Rahoitustarkastuksen (Rata) standardia 4.4b, jota on sovellettu luottolaitoksiin, sijoituspalveluyrityksiin ja rahastoyhtiöihin alkaen. FK pitää hyvänä, että luonnos selkeyttää voimassa olevan standardin rakennetta sitovan ja ei- sitovan norminannon osalta ja että luonnoksessa on muutettu eräitä standardin sitovia kohtia ohjeiksi. Vakuutusyritykset FK kiinnittää huomiota siihen, että luonnoksessa ei viitata kohdissa 2.2 Euroopan unionin direktiivit ja kohdassa 2.4 Kansainväliset suositukset vakuutusalaa koskevaan sääntelyyn ja suosituksiin. FK katsoo, että kyseisiin luottolaitossektorin säännöksiin ja voimassa olevaan standardiin 4.4b perustuva ohjeistus ei sovellu sellaisenaan vakuutussektorille. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/138/EY vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi II) tulee pian voimaan. Solvenssi II asettaa henki-, vahinko- ja jälleenvakuutusyritykselle vaatimuksia riskienhallinnasta, jonka tulee käsittää muun muassa operatiivinen riski (artikla 44). FK katsoo, että tuleva Solvenssi II sääntely kattaa suuren osan luonnoksen ehdotuksista. Lisäksi Solvenssi II direktiiviä täydennetään EU:ssa yksityiskohtaisilla toisen ja kolmannen tason säännöksillä. Vakuutusyhtiöt valmistautuvat täyttämään Solvenssi II vaatimukset määräajassa. FK katsoo, että Fivan ei tulisi tuoda vakuutussektorille Solvenssi II:n sisältämää sääntelyä etukäteen, vaikka luonnoksen ehdotukset ovatkin tulevan Solvenssi II sääntelyn mukaisia. Solvenssi II implementoidaan vakuutusyhtiölakiin ja se vaikuttaa huomattavasti myös meneillään olevaan työeläkevakuutusyhtiölain uusimiseen. Tämän hetkinen käsitys on, että ainakin toisen tason säännökset annetaan Euroopan unionin asetuksina, jotka ovat suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä. FK ei pidä tarkoituksenmukaisena, että kansallisesti tuotaisiin määräyksillä ja ohjeilla voimaan suoraan sovellettavaa sääntelyä etukäteen vaan valmistautumisaikataulu tulisi jättää yhtiöille. On myös syytä huomioida, että toisen ja erityisesti kolmannen tason sääntelyn sisältöä ei ole vielä vahvistettu. Lisäksi kansalliset Solvenssi II sääntelyn kaltaiset yksityiskohtaiset määräykset ja ohjeet eivät takaa valvonnan Euroopan laajuista konvergenssia FK kiinnittää huomiota siihen, että luonnoksen operatiivisen riskin määritelmä kohdassa 1.2 poikkeaa Solvenssi II direktiivin määritelmästä (artikla 101(4)), jossa maineriski on rajattu operatiivisen riskin ulkopuolelle, Fivan määritelmässä maineriskiä ei ole mainittu
5 (12) erikseen. Luonnoksen yksityiskohtaisuus korostaa operatiivisen riskin hallintaa liiaksi verrattuna vakuutussektorin merkittävimpiin riskeihin, jotka liittyvät sijoitus- ja vakuutustoimintaan. FK kiinnittää huomiota, että luonnoksessa ehdotetaan kumottavaksi nykyisen vakuutusalan määräys- ja ohjekokoelman (MOK) luku 15.3, joka koskee poikkeusoloihin varautumista. Tämän jälkeen vakuutusalan MOK:aan jää kuitenkin viittauksia operatiivista riskiä käsitteleviä tai sitä sivuavia kohtia, kuten Riskienhallinnan järjestäminen, Riskit ja riskienhallinta ja Riskienhallinta riskityypeittäin. FK katsoo, että Fivan tulee varmistaa, että operatiivisen riskin hallintaa koskeva kokonaisuus on vain yhdessä määräyskokoelmassa. Määräyksen ja ohjeen voimaantulo FK pitää luonnoksen voimaantuloa liian aikaisena ja ehdottaa, että määräystä ja ohjetta sovellettaisiin aikaisintaan alkaen. Vaihtoehtoisesti määräys ja ohje voisi tulla voimaan ehdotetun mukaisesti mutta toimijoille sallittaisiin ainakin vuoden siirtymäaika. Voimaantulon siirto tai siirtymäaika tarvitaan, sillä vakuutussektorilla luonnoksessa ehdotettu yksityiskohtaisuus on uusi asia ja pankkisektorilla on varattava aikaa hallitusten periaatepäätösdokumenttien valmisteluun. Säännösten voimaantulossa tulee myös huomioida, että kansallisesti ei tule saattaa voimaan Solvenssi II sääntelyä etukäteen vaan vakuutusyhtiöiden tulisi antaa valmistautua uuteen sääntelyyn muuttamatta nykyisiä vaatimuksia merkittävästi.. II Yksityiskohtaiset kommentit 1.2 Määritelmät Operatiivisen riskin määritelmä ei vastaa Solvenssi II direktiivin artiklan 13 kohdan (33) määrittelyä. Lisäksi luonnoksen kohdassa 4.2 (12) ohje vaatii, että valvottava laatii omasta liiketoiminnastaan johdetun operatiivisen riskin määritelmän. FK katsoo, että valvottavan tulisi itse määritellä mitä operatiivinen riski valvottavan omassa toiminnassa tarkoittaa ja sisältää. FK katsoo, että luvun 5 sisältö ei vastaa operatiivisen riskin määritelmässä tarkoitettuja prosesseja, henkilöitä, järjestelmiä, ulkoisia tekijöitä ja oikeudellisia asioita. Lisäksi merkittäviä laajennuksia tehdään luvuissa 6, 7 ja Operatiivisen riskin hallinnan organisointi (11) Toimivan johdon määritelmä on ristiriidassa kohdassa 1.2 määritellyn kanssa. Kohdassa 1.2 toimiva johto tarkoittaa toimitusjohtajaa ja johtoryhmän jäseniä sekä ylin johto hallitusta ja mahdollisesti hallintoneuvostoa. Määräyksessä toimivalla johdolla tarkoitettaisiin toimitusjohtajaa ja hallitusta sekä mahdollisesti hallintoneuvostoa. Määritelmien tulee olla yhdenmukaisia koko määräyksessä ja ohjeessa. Lisäksi on hyvä huomioida, että vakuutussektorilla ei ole käytetty käsitettä toimiva johto vaan ainoastaan käsitteitä hallitus ja toimitusjohtaja, jotka vastaavat yhtiön toiminnasta. Vakuutusyhtiöillä hallintoneuvosto ei kuulu ylimpään johtoon, eikä sille voi antaa samoja tehtäviä kuin
6 (12) hallitukselle. On myös huomioitava, että Solvenssi II ei sääntele hallintoneuvoksen tehtäviä. (13) Yleisesti käytössä olevassa niin sanotussa three lines of defence mallissa liiketoimintayksikkö omistaa riskin ja riskienhallinta valvoo. Riskienhallinnan arviointitoiminto puolestaan arvioi riskinoton prosesseja ja menettelytapoja mutta ei itse riskinottoa, mitä ohje edellyttää. (14) FK ei pidä ohjetta tarpeellisena. Hallitus vastaa yhtiön toiminnasta ja sen asianmukaisesta järjestämisestä. Fivan ei tule ohjeistaa yrityskulttuurin luomista. (15) FK ei pidä ohjetta tarpeellisena. Sisäisen tarkastuksen tehtäviin kuuluu arvioida operatiivisten riskien hallintaa osana kokonaisvaltaista riskienhallintaa. 4.4 Uuden tuotteen ja palvelun hyväksymismenettely FK katsoo, että osio ei ole loogisessa kohdassa ainakaan vakuutusyhtiön näkökulmasta. Uuden tuotteen ja palvelun hyväksymismenettely on yksi osa-alue muiden joukossa ja sisältyy monesti vakuutusyhtiöissä vakuutusten myöntämistä koskevaan politiikkaan ja sitä kautta liiketoiminta-alueiden vastuunvalintaohjeistuksiin tai toisaalta sijoitustoiminnan osalta sijoituspolitiikkaan. 4.5 Operatiivisen riskin seuranta ja raportointi (28) Tappiotietokanta on hyvä käytäntö, jos tapahtumia on paljon. Vakuutussektorin toimijoiden kohdalla tapahtumien määrä on kuitenkin varsin alhainen ja vaatimus operatiivisen riskin tappiotietokannasta on siten vakuutussektorilla ylimitoitettu. (31) FK pitää haasteellisena, että määräys vaatii valvottavaa luomaan ennakoivat menettelyt ja mittarit operatiivisen riskin havaitsemiseksi. Operatiivisen riskin käsite on hyvin laaja ja ennakoivia mittareita on vaikea luoda. Lisäksi kohta on ristiriidassa ohjeen 4.1(3) kanssa, jossa todetaan, että operatiivista riskin toteutumista ei voi kaikissa tapauksissa mitata tai se voidaan havaitaan viiveellä. (32) FK ei pidä tarkoituksenmukaisena raportoida operatiivisista riskeistä erillään muista riskeistä. (33) FK ei pidä määräystä selkeänä. Epäselvää on, vaaditaanko määrämuotoista raportointia vai tulkitseeko valvottava itse määräyksen sisällön. 5.2 Rahoitusvälineillä käytävän kaupan riskit FK katsoo, että kohtaa ei tulisi soveltaa vakuutussektoriin s. 18 numerointivirhe: Otsikko Määräys (kohdat 9-15) tulisi lukea Määräys (kohdat 8-14)
7 (12) (10) FK katsoo, että määräys tuo uuden fit and proper vaatimuksen toimitusjohtajalle ja hallituksen (ja hallintoneuvoston) jäsenille. Määräyksestä ei käy myöskään ilmi, onko vaatimus kollektiivinen vai henkilökohtainen. (11) FK kiinnittää huomiota terminologiaan, sillä middle office ja back office eivät tarkoita samanlaista toimintoa jokaisessa valvottavassa. Esimerkiksi middle office toiminto saattaa rajoittua vain limiittien valvontaan. (12) Kauppaa käyviä henkilöitä rajoitetaan tuotteiden ja limiittien avulla eikä ole tarkoituksenmukaista määritellä toimenkuviin kokonaisvolyymiä eikä transaktioiden kokoa. FK ehdottaa, että valtuudet voidaan esittää toimenkuvan sijasta myös muussa dokumentissa. (15) Ohje tulee poistaa. Valvottavan omaan harkintaan tulee jättää, soveltaako se mallisopimuksia. Kilpailuoikeudellisesta näkökulmasta ei liene järkevää, että Fiva ohjaa valvottavia soveltamaan samoja ehtoja. (19) FK katsoo, että ohjeen noudattamisella ei voida havaita kaupankäyntitoimintaan liittyviä epäselvyyksiä. OTC-kaupan vakuuksien (margin calls) osalta niiden perustana olevien positioiden vastaavuus tarkistetaan vakuusvaateen tekevän vastapuolen (esimerkiksi Interbank-vastapuoli) kanssa. Pörssikaupassa vaadittavat vakuudet määrittelee Clearing House (CH) ja vakuudet perustuvat CH:n järjestelmissään oleviin kauppoihin. Pankki sovittaa CH:n ilmoittamat kaupat omiin kaupankäyntijärjestelmiinsä. Pörssikauppojen osalta ei siten ole syytä seurata vakuuksien ja päätettyjen kauppojen suhdetta, koska pörssit raportoivat kyseisen suhteen. (21) FK ei pidä ohjetta tarpeellisena. Monella valvottavalla puhelinnauhoitus tai muu mahdollisuus tarkistaa sovittu kauppa on normaali käytäntö. (22) FK ei pidä ohjetta tarpeellisena. Vaatimus seuraa suoraan vuosilomalaista. (23) FK ei pidä ohjeen tarkoitusta selkeänä, joten ohje pitäisi poistaa. (24) Ei ole selvää, mitä pidetään poikkeavana kauppana. Tarkoitetaanko esimerkiksi limiittien ylityksiä vai asiakkaan antamaa tavanomaisesta poikkeavaa toimeksiantoa? 5.3 Oikeudellinen riski (30) FK ei pidä ulkoistamisrajoitusta perusteltuna. FK:n käsityksen mukaan esimerkiksi Solvenssi II ei aseta vastaavia rajoituksia ulkoistamisen suhteen. (31) FK katsoo, että Fiva ei voi velvoittaa yhtiötä seuraamaan sekä kansallisen että kansainvälisen sääntelyn muutoksia ennakolta.
8 (12) 5.4 Henkilöstö (34) FK ei pidä määräystä tarpeellisena. Terve liiketoiminta edellyttää ammattitaitoista henkilöstä. Ei ole tarpeen vaatia erikseen periaatteita henkilökunnan ammattitaidon tarkastamisesta. (35) FK pitää kohtaa liian voimakkaana määräyksenä. Valvottavalla on muun muassa tietosuojasäännösten nojalla hyvin rajalliset mahdollisuudet tutkia työntekijöiden taustoja. Ei ole myöskään perusteltua, että valvottavan tulisi tutkia jokaisen uuden työntekijän taustoja työntekijän asemasta riippumatta. (37) FK ei pidä määräystä tarpeellisena. Salassapidon reunaehdot tulevat laista ja ne pitää ohjeistaa henkilökunnalle, mutta valvottavat tuskin voivat laatia omia periaatteita. Lisäksi toimialajärjestöt ovat tehneet sekä pankki- että vakuutussalaisuuden noudattamisesta käytännesääntöjä ja ohjeita, joten hallituksen ei ole tarvetta käsitellä salassapidon periaatteita, vaikka kyseessä onkin yrityskohtainen asia. (38) FK ei pidä tarkoituksen mukaisena, että operatiivisen riskin hallintaa koskevassa määräyksessä ja ohjeessa säännellään valvottavan palkitsemisjärjestelmiä. Palkitsemisen sääntely määräytyy osana Euroopan unionin direktiivejä. Lisäksi siitä on ohjeistettu esimerkiksi listayhtiöille annetussa hallintokoodissa sekä Fivan palkitsemiseen liittyvällä kannanotolla (1/2010). (39) FK huomauttaa, että operatiivisten riskienhallinnan jalkauttaminen organisaatioon tarkoittaa myös sitä, että jokainen osallistuu operatiivisten riskien hallintaan ja moni myös niiden valvontaan ja raportointiin. Kannusteiden määrän osalta riskien valvonnan tehtäviä hoitavia henkilöitä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan muiden kanssa. Rahoitustarkastuksen vanhoissa standardeissa on mainittu, että kannusteet voivat kuitenkin perustua koko valvottavan tulokseen, mikä tulisi huomioida määräyksessä. Esimerkiksi joillakin valvottavilla henkilöstörahaston palkkioerä perustuu ryhmän yhtiöiden tuloksiin. 6 Tietojärjestelmät ja tietoturvallisuus FK katsoo, että luku vastaa pitkälle ISO 27001/27002 standardia ja on itsenäisenä kokonaisuutena suurilta osin asiallinen. 6.1 Tietojärjestelmät (5) FK ei pidä määräystä tarpeellisena. Tietotekniikka strategia on osa normaalia liiketoimintastrategiaa. (7) FK pitää määräystä liian vaativana ja se tulisi siirtää ohjeeksi. Erityisesti pienellä toimijalla käyttäjät usein osallistuvat järjestelmäkehitykseen. (8) FK ei pidä tarpeellisena antaa määräystä, joka kuvailee normaalia hyvää toimintatapaa. Ei ole selvää, millaisten tietojen saantia tässä yritetään rajata
9 (12) (9) FK ei pidä määräystä tarpeellisena. Sisäisen tarkastuksen tulee aina olla pätevä suhteessa tehtävän antoon. Tätä ei ole syytä toistaa yksittäistä aluepiiriä koskevassa määräyksessä tai ohjeessa Tietoturvallisuuden määritelmä ja perusvaatimukset (23) FK ei pidä määräystä tarpeellisena. Hallitus vastaa yhtiön toiminnasta ja sen asianmukaisesta järjestämisestä. Ei ole tarvetta asettaa hallitukselle näin yksityiskohtaisia tehtäviä. (24) FK ei pidä määräystä tarpeellisena. Omistajien määrittely kaikelle käsitellylle tiedolle ei ole tarkoituksenmukaista. (25) FK ei pidä tarpeellisena, että määräyksessä määritellään miten käyttövaltuudet annetaan. (26) Määräyksestä ei käy ilmi, mitä tarkoitetaan tapahtumalla. Tarkoitetaanko tapahtumalla muutakin kuin tiedon muutoksia? Tietoturvallisuutta koskeva ohjeistus ja koulutus (33) FK ei pidä määräystä tarpeellisena. Määräys puuttuu liian yksityiskohtaisesti hallituksen velvollisuuksiin. (34) FK pitää määräystä liian rajoittavana. Tietoturvallisuusvastuut tulisi voida määritellä myös työntekijäryhmittäin. 7 Maksujärjestelmät ja maksujen välitys FK katsoo, että osio ei koske vakuutussektoria. Tämä tulisi todeta luonnoksessa selkeästi. (6) FK ei pidä hallitusta oikeana elimenä asettamaan määräyksessä mainittuja tavoitteita. 8 Jatkuvuus- ja valmissuunnittelu FK ehdottaa, että vakuutussektorilla määräyksen ja ohjeen voimaantulo ajoittuisi Solvenssi II:n soveltamisen aloittamiseen jatkuvuussuunnittelun osalta, koska kyseistä säännöstä ei nykyisin ole vakuutussektorilla. 8.1 Jatkuvuussuunnittelu (4) Määräyksen toisella rivillä tarkoitettaneen enimmäistoipumisaikaa eikä vähimmäistoipumisaikaa.
10 (12) Varautumisvelvollisuus (20) FK kiinnittää huomiota siihen, että Fiva laajentaa laissa vaadittua varautumisvelvollisuutta tulkitsemalla, että laissa säädetyt velvoitteet täyttyvät vain, jos valvottava noudattaa luonnoksen ohjeita tarkoituksenmukaisen varautumisohjeen lisäksi Toiminta poikkeusoloissa (34) FK kiinnittää huomiota ohjeen kohtaan "Varautumisvelvollisen tulisi varmistaa palveluiden tuottamisessa tarvittavat keskeiset tiedot niin, että varsinaisten tietojenkäsittelykeskusten tai niissä olevien tietojen ja varmistusten tuhoutuessa tiedot voidaan palauttaa. Tietojen palauttaminen erilliseltä varmistukselta yleisesti luettavaan sähköiseen muotoon tulisi testata." Vaatimuksella viitataan ns. suoja-/kriisikopiointiin. Vaatimus on epäselvästi määritelty, toiminnalliselta kannalta epärealistinen ja kansainvälisessä tarkastelussa ainutlaatuinen. FK:n käsitys on, että ohjeen ajatuksena on, että finanssialan toimijan kaikkien tietojenkäsittelykeskusten (käytännössä 2-4 kpl kullakin toimijalla) sekä niissä olevien tietojen ja niiden varmistusten tuhoutuessa samanaikaisesti, on vielä olemassa yksi kopio, josta käyttöjärjestelmät, sovellukset ja tiedot voitaisiin palauttaa joko asianomaisen toimijan tai jonkun muun toimijan tietojärjestelmiin ja näin välttää toiminnan pysyvä keskeytyminen sekä siitä asiakkaille aiheutuvat tappiot. FK pitää ehdotusta ymmärrettävänä teoriassa mutta käytännössä sen toteutus on epärealistinen. Pankki- ja vakuutusyhtiöiden tietojärjestelmien kautta päivittäin virtaavien transaktioiden määrä on niin valtava, että tällaisia suoja-/kriisikopioita jouduttaisiin ajamaan erittäin usein. Toimialan verkostoluonteesta johtuen tällaiset "snap shotit" pitäisi lisäksi ottaa samaan aikaan kaikkien toimijoiden järjestelmistä, jotta edes jonkinlainen audit trail säilyisi. Myös vaatimus yleisesti luettavissa olevasta sähköisestä muodosta on kohtuuton. Ensinnäkään sellaista tiedostomuotoa ei ole, vaan se/ne pitää erikseen määritellä. Toiseksi tällaisen kopion luominen edellyttäisi kaikkien normaalien salaus- ja suojausmenetelmien kieltämistä, mikä vaarantaisi asiakastietojen ja asiakkaiden varallisuustietojen luottamuksellisuuden ja todennäköisimmin olisi muun muassa henkilötietojen käsittelyä sekä pankki- ja vakuutussalaisuutta koskevien normien vastaista. Kolmanneksi tietojen hyödyntäminen muun toimijan järjestelmissä tuskin tulisi kyseeseen. Jonkinlaista osviittaa antavat pankki- ja vakuutusfuusiot, joissa asiakas- ja transaktiokantojen siirto järjestelmästä toiseen on normaaleissakin olosuhteissa ollut kuukausien, jopa vuosien hanke. Neljäntenä ongelmana on se, ettei skenaario lainkaan määritä tilannetta, josta siinä kuvattu keskusten ja tietojen täystuho voisi aiheutua. Siinä ei toisin sanoen anneta eväitä Fivan valvonnassa oleville toimijoille ratkaista kysymystä rationaalisesti, vaan asetetaan heille velvoite, jota muilla toimijoilla ei ole (37) Ohje tulisi poistaa, sillä sen toteuttaminen on käytännössä mahdotonta. Sepa-infrastruktuuri perustuu eurooppalaisten pankkien työnjakoon ja kohdassa esitettyjen vaatimusten toteuttaminen, esimerkiksi maksujenvälityksessä käytettävien järjestelmien toimivuuden varmistaminen, on pitkälti yksittäisten valvottavien vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella.
11 (12) 9.1 Ilmoitus toiminnan häiriöstä ja virheestä Luku on vakuutussektorille uutta sääntelyä. Mikäli on tarkoitettu, että luku koskee myös vakuutussektoria, on soveltamisen alkaminen kohtuuton vaatimus. (2) Merkittävän häiriön ja virheen määritelmä on tarkennettava siten, että valvottava itse määrittelee merkittävän häiriön tai virheen toimintansa laajuuden, luonteen ja laadun perusteella. (3) Kohdassa velvoitetaan ilmoittamaan Finanssivalvonnalle liiketoimintaa vaarantavat häiriöt ja virheet. Tämän tyyppisistä ilmoitusvelvollisuuksista määrättäessä tulisi ottaa huomioon raportointivelvoitteet kokonaisuutena. Päällekkäistä sääntelyä tulisi välttää. (4) FK pitää kohtaa enemmänkin esimerkkinä kuin määräyksenä, joten se tulisi siirtää ohjeisiin. (5) FK pitää kohtaa enemmänkin esimerkkinä kuin määräyksenä, joten se tulisi siirtää ohjeisiin. (6) FK pitää kohtaa enemmänkin esimerkkinä kuin määräyksenä, joten se tulisi siirtää ohjeisiin. 9.2 Vuosi-ilmoitus operatiivisen riskin aiheuttamista tappioista (7) Tappiotietojen kerääminen ja ilmoittaminen on ylimitoitettu menettely. Kohdassa tehdään osion 4.5 ohjeet pakollisiksi. Ohjeet eivät ole pakottavaa sääntelyä eikä niitä siten voi tehdä pakottaviksi määräyksen ja ohjeen muissa kohdissa. Mikäli kohdassa viitataan määräyksiin 4.5 (31-33), ei tulisi käyttää ohje-termiä. (9) ja (10) FK katsoo, että määräys (10) täydentää määräystä (9). Kohdan (10) voi kuitenkin lukea myös siten, että yhtiön olisi tehtävä (9) kohdan lisäksi erikseen vapaamuotoinen kirjallinen ilmoitus kymmenestä suurimmasta tappiosta. (10) FK katsoo, että määräys on ristiriidassa ohjeen 4.1(3) kanssa. Ohjeen mukaan tappio ei ole kaikissa tapauksissa mitattavissa ja voi myös toteutua viiveellä. Määräyksen täyttämiseksi valvottavan olisi kuitenkin laskettava jokainen tappio euromääräisesti, jotta tunnetaan yli euron tappiotapahtumat. FK katsoo, että valvottavan osalta lähtökohdan pitäisi olla riskien tunnistaminen, arvioiminen, rajoittaminen ja valvominen eikä vuosittaisen euromääräinen tappion laskeminen. (10) FK pitää ilmoitettavan tappion rajaa ( euroa) liian alhaisena. Sopiva raja ei välttämättä ole sama koko finanssisektorille. 9.3 Ilmoitus rahasto-osuuden arvon julkistamisessa tapahtuneesta olennaisesta virheestä FK:n käsityksen mukaan osio koskee vain rahastoyhtiöitä, mikä tulisi näkyä selvästi ohjetta lukematta.
12 (12) 10 Kumotut määräykset ja ohjeet FK katsoo, että Fivan tulee varmistaa, että operatiivisen riskin hallinnasta ei säännellä päällekkäisillä määräyksillä. Kumottavien määräysten ja ohjeiden ulkopuolelle jää kuitenkin voimaan useita operatiivisen riskin hallintaan liittyviä osioita. Esimerkiksi luonnoksessa ehdotetaan kumottavaksi nykyisen vakuutussektorin MOK:n 9/101/2011 luku 15.3, joka koskee poikkeusoloihin varautumista. Tämän jälkeen vakuutusalan MOK:aan jää kuitenkin viittauksia operatiivista riskiä käsitteleviä tai sitä sivuavia kohtia. Esimerkiksi Riskienhallinnan järjestäminen, Riskit ja riskienhallinta ja Riskienhallinta riskityypeittäin. FINANSSIALAN KESKUSLIITTO Esko Kivisaari Varatoimitusjohtaja
FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN
11.11.2011 1 (6) Finanssivalvonnalle Lausuntopyyntö 7.10.2011, Dnro 10/2011 FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN Finanssivalvonta (FIVA) on pyytänyt lausuntoa Finanssialan Keskusliitolta
MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA
lukien toistaiseksi 1 (5) Sijoituspalveluyrityksille MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain
Määräykset ja ohjeet 3/2013
Määräykset ja ohjeet 3/2013 Valitusten käsittely vakuutusyhtiöissä, - yhdistyksissä ja - Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 6.3.2013 Voimaantulopäivä 18.3.2013 Muutospäivä: 16.7.2014 FINANSSIVALVONTA puh.
Määräykset ja ohjeet 5/2016
Määräykset ja ohjeet 5/2016 Tuotehallintamenettely Dnro FIVA 7/01.00/2016 Antopäivä 24.5.2016 Voimaantulopäivä 5.9.2016 Muutospäivä 30.8.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Standardi RA1.6. Ilmoitus toiminnan ulkoistamisesta. Määräykset ja ohjeet
Standardi RA1.6 Ilmoitus toiminnan ulkoistamisesta Määräykset ja ohjeet Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden kokonaisuus, joka velvoittaa tai ohjaa valvottavia ja
Määräykset ja ohjeet 7/2016
Määräykset ja ohjeet 7/2016 Ohjeet moitteettomista palkitsemisjärjestelmistä sekä palkitsemiseen liittyvistä tiedonantovelvollisuuksista Dnro FIVA 11/01.00/2016 Antopäivä 30.8.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017
Määräykset ja ohjeet 14/2013
Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Määräykset ja ohjeet 10/2014
Määräykset ja ohjeet 10/2014 Julkistettavat tiedot varojen vakuussidonnaisuudesta ja varoista, jotka eivät ole vakuuskäytössä Dnro FIVA 15/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 27.12.2014 FINANSSIVALVONTA
Työeläkevakuutusyhtiöille sallitun myynti- ja markkinointiyhteistyön rajat sekä salassa pidettävien tietojen luovuttaminen
LAUSUNTO 1 (3) Minna Helle 26.4.2012 Finanssivalvonta kirjaamo@finanssivalvonta.fi Dnro 5/204/2011 Finanssivalvonnan kannanottoluonnos 21.3.2012 Työeläkevakuutusyhtiöille sallitun myynti- ja markkinointiyhteistyön
Määräykset ja ohjeet 14/2013
Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Finanssivalvonta pyytää lausuntoa työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskevien määräysten ja ohjeiden luonnoksesta.
Organisaation/henkilön nimi: Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo / Harri Christensen Ilmoita mikäli lausunto tulee merkitä salaiseksi: salainen/julkinen hallintoa koskevien määräysten ja ohjeiden luonnoksesta.
Määräykset ja ohjeet 3/2013
Määräykset ja ohjeet 3/2013 Asiakasvalitusten käsittely Dnro FIVA 15/01.00/2012 Antopäivä 6.3.2013 Voimaantulopäivä 18.3.2013 Muutospäivä: 1.1.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Määräykset ja ohjeet 3/2013
Määräykset ja ohjeet 3/2013 Asiakasvalitusten käsittely Dnro FIVA 16/01.00/2018 Antopäivä 6.3.2013 Voimaantulopäivä 18.3.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Määräykset ja ohjeet 26/2013
Määräykset ja ohjeet 26/2013 Yhteiseurooppalainen raportointi (COREP) Dnro FIVA 18/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 29.6.2014 Muutospäivä: 7.12.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi
S t a n d a r d i R A 4. 2
S t a n d a r d i R A 4. 2 O p e r a t i i v i s i i n r i s k e i h i n l i i t t y v i e n t a p a h- t u m i e n i l m o i t t a m i n e n R a h o i t u s t a r k a s- t u k s e l le Määräykset ja ohjeet
Määräykset ja ohjeet 11/2014
Määräykset ja ohjeet 11/2014 Paikallispankkien vakavaraisuuden hallinnan raportointi Dnro FIVA 16/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 31.12.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831
Finanssivalvonnan painopisteet varautumisen valvonnassa
Finanssivalvonnan painopisteet varautumisen valvonnassa Vakuutusalan varautumisen uudet haasteet -koulutustilaisuus 1.2.2011 Jukka Vesala, apulaisjohtaja Fivan missio Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta
Standardi RA4.2. Operatiivisiin riskeihin liittyvien tapahtumien ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle. Määräykset ja ohjeet
Standardi RA4.2 ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle Määräykset ja ohjeet ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle RA4.2 dnro 4/120/2004 2 (11) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 3 1.1 Kohderyhmä 3 2 Tavoitteet
Standardi RA1.4. Luotettavuutta, sopivuutta ja ammattitaitoa koskevien tietojen ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle. Määräykset ja ohjeet
Standardi RA1.4 Luotettavuutta, sopivuutta ja ammattitaitoa koskevien tietojen ilmoittaminen Rahoitustar Määräykset ja ohjeet Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden
Määräykset ja ohjeet 5/2014
Määräykset ja ohjeet 5/2014 Raportointi varojen vakuussidonnaisuudesta Dnro FIVA 13/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 31.12.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Sopimusrajoja koskevat ohjeet
EIOPABoS14/165 FI Sopimusrajoja koskevat ohjeet EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site: https://eiopa.europa.eu/
Määräykset ja ohjeet 26/2013
Määräykset ja ohjeet 26/2013 Yhteiseurooppalainen raportointi (COREP) Dnro FIVA 18/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 29.6.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA
POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala
Määräykset ja ohjeet 9/2015
Määräykset ja ohjeet 9/2015 Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöt, Solvenssi IIohjeet II osa, muut Dnro FIVA 15/01.00/2015 Antopäivä 30.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi
Palautelomake 1 (6) 22.5.2012. Julkinen
Palautelomake 1 (6) Määräys ja ohje kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevasta lupamenettelystä ja riskienhallinnasta sekä Määräys ja ohje kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevasta raportoinnista Kooste
Määräykset ja ohjeet 8/2015
Määräykset ja ohjeet 8/2015 Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöt, Solvenssi IIohjeet II osa, Dnro FIVA 17/01.00/2015 Antopäivä 30.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010
Lausuntoyhteenveto rahoitussektorin operatiivisen riskin hallintaa koskevista määräyksistä ja ohjeista
Muistio 1 (5) Lausuntoyhteenveto rahoitussektorin operatiivisen riskin hallintaa koskevista määräyksistä ja ohjeista Kooste lausunnoissa esitetyistä kommenteista Finanssivalvonnan vastaus Yleisiä kommentteja
Standardi RA4.10. Lähipiiriluottojen ja -sijoitusten ilmoittaminen Rahoitustarkastukselle. Määräykset ja ohjeet
Standardi RA4.10 Rahoitustarkastukselle Määräykset ja ohjeet Rahoitustarkastukselle RA4.10 dnro 14/120/2006 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 3 2 Tavoitteet 4 3 Kansainvälinen viitekehys 5 4 Normiperusta
Määräykset ja ohjeet 2/2018
Määräykset ja ohjeet 2/2018 Kaupparaportointi, tarjouskirjanpito ja kellotahdistus MiFID II:n Dnro FIVA 20/01.00/2017 Antopäivä 12.12.2017 Voimaantulopäivä 3.1.2018 FINANSSIVALVONTA puh. 09 831 51 faksi
FINASSIVALVONNAN OPERATIIVISEN RISKIN HALLINTAA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET JA OHJEET
Finanssivalvonta Kirjaamo kirjaamo@finanssivalvonta.fi Viite: Lausuntopyyntö 6/2014 26.6.2014 FINASSIVALVONNAN OPERATIIVISEN RISKIN HALLINTAA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET JA OHJEET Finanssivalvonta on 23.6.2014
Määräykset ja ohjeet 9/2014
Määräykset ja ohjeet 9/2014 LEI-tunnuksen käyttöönotto Dnro FIVA 14/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 31.12.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Määräykset ja ohjeet 4/2014
Määräykset ja ohjeet 4/2014 Vaihtoehtorahastojen hoitajat Dnro FIVA 6/01.00/2014 Antopäivä 1.7.2014 Voimaantulopäivä 22.7.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYKSET JA OHJEET X/2013 TOIMILUVAT, REKISTERÖINNIT JA ILMOITUKSET
1 (6) LAUSUNTO Nina Väänänen 28.3.2013 Finanssivalvonnalle Lausuntopyyntö 1/2013 21.2.2013 FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYKSET JA OHJEET X/2013 TOIMILUVAT, REKISTERÖINNIT JA ILMOITUKSET Finanssivalvonta on pyytänyt
Määräykset ja ohjeet 2/2015
Määräykset 2/2015 Elvytyssuunnitelmien laadinta ja varhainen puuttuminen, suositus Dnro FIVA 7/01.00/2015 Antopäivä 15.10.2015 Voimaantulopäivä Luvut 2, 3 ja 4: 1.11.2015; luvut 5 ja 6: 1.1.2016 luku 7:
Määräykset ja ohjeet X/2013
Määräykset ja ohjeet X/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro x/01.00/2013 Antopäivä x.x.2013 Voimaantulopäivä x.x.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Turun kaupunki Lausunto 01.10.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi
Määräykset ja ohjeet 2/2015
Määräykset 2/2015 Elvytyssuunnitelmien laadinta ja varhainen puuttuminen, suositus Dnro FIVA 7/01.00/2015 Antopäivä 15.10.2015 Voimaantulopäivä Luvut 2, 3 ja 4: 1.11.2015; luvut 5 ja 6: 1.1.2016 + FINANSSIVALVONTA
Määräykset ja ohjeet 1/2015
Määräykset ja ohjeet 1/2015 Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöt, Solvenssi IIohjeet I osa Dnro FIVA 2/01.00/2015 Antopäivä 16.3.2015 Voimaantulopäivä 1.4.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831
Määräykset ja ohjeet 5/2018
Määräykset ja ohjeet 5/2018 Varainsiirtojen mukana toimitettavat tiedot maksajasta ja Dnro 5/01.00/2018 Antopäivä 13.3.2018 Voimaantulopäivä 1.5.2018 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Määräykset ja ohjeet 2/2015
Määräykset ja ohjeet 2/2015 Elvytyssuunnitelmien laadinta ja varhainen puuttuminen Dnro FIVA 7/01.00/2015 Antopäivä 14.10.2015 Voimaantulopäivä Luvut 2, 3 ja 4: 1.11.2015; luvut 5 ja 6: 1.1.2016 FINANSSIVALVONTA
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen
HE98/2015. Finanssialan Keskusliitto (FK)
HE98/2015 Finanssialan Keskusliitto (FK) 13.11.2015 1 HE98/2015 HALLITUKSEN ESITYS VAKUUTUSYHTIÖLAIN MUUTTAMISEKSI 1. FK katsoo, että STM:n olisi tullut laatia vain kirjanpitolain (KPL) muutoksista johtuvat
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
EMIR ja johdannaissopimusten ilmoittaminen
EMIR ja johdannaissopimusten ilmoittaminen EMIR asetus (European Market Infrastucture Regulation) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:0 648/2012 OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä
MÄÄRÄYS LUOTTOLAITOKSEN RISKIENHAL- LINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVON- NASTA
lukien toistaiseksi 1 (5) Omistusyhteisöille Luottolaitoksille MÄÄRÄYS LUOTTOLAITOKSEN RISKIENHAL- LINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVON- NASTA Rahoitustarkastus antaa luottolaitostoiminnasta annetun lain
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta
21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät
Palaute määräyksistä ja ohjeista 4/2015 (Dnro FIVA 9/01.00/2015) Lausuntopyyntö 4/2017 Dnro FIVA 11/01.00/2017
Viittaus Kommentit perusteluineen (ja mahdollinen muotoiluehdotus) Finanssivalvonnan vastaus Sosiaali- ja terveysministeriö Valtiovarainministeriö Vakuutuskassat ry 4.3.1 (kohta 24) 4.3.1 (kohta 25) 4.3.1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2018 C(2018) 6560 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.10.2018, valvontamenetelmästä ja jäsenvaltioiden raportointia koskevista järjestelyistä julkisen
Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta
Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta 05/06/2019 ESMA-70-156-869 FI Sisällysluettelo I. Soveltamisala... 3 II. Lainsäädäntöviittaukset ja lyhenteet... 3 III. Tarkoitus...
Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä
HE 63/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkevakuutusyhtiöistä
Finanssivalvonnan kannanottoluonnos koskien työeläkevakuutusyhtiöiden luotettavaa hallintoa
Lausunto 1 (7) Finanssivalvonta kirjaamo@finanssivalvonta.fi Lausuntopyyntö 5/2012 Finanssivalvonnan kannanottoluonnos koskien työeläkevakuutusyhtiöiden luotettavaa hallintoa Lausunnon pääkohdat: Yleistä
Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde
EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan
Määräykset ja ohjeet x/2014
Määräykset ja ohjeet x/2014 Vaihtoehtorahastojen hoitajat Dnro x/xxx/xxxx Antopäivä xx.xx.2014 Voimaantulopäivä xx.xx.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Määräykset ja ohjeet 20/2013
Määräykset ja ohjeet 20/2013 Taloudellisen informaation raportointi Dnro FIVA 28/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 1.1.2014 Muutospäivä: 24.05.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi
Määräykset ja ohjeet 7/2017
Määräykset ja ohjeet 7/2017 Keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville Dnro FIVA 10/01.00/2017 Antopäivä 8.8.2017 Voimaantulopäivä 8.8.2017 FINANSSIVALVONTA
Määräykset ja ohjeet 2/2012
Määräykset ja ohjeet 2/2012 Vastuuvelan suojaaminen, kirjanpito- ja Dnro FIVA 10/01.00/2011 Antopäivä 23.2.2012 Voimaantulopäivä 31.12.2011 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Lshp Lausunto 01.10.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan
EIOPAn ohjeet ja suositukset valitusten käsittelemisestä vakuutusyhtiöissä
EIOPAn ohjeet ja suositukset valitusten käsittelemisestä vakuutusyhtiöissä Vakuutusalan IV Eurooppapäivä-seminaari Pohjola 8.5.2012 Erja Rautanen 8.5.2012 Erja Rautanen EU:n finanssivalvontajärjestelmä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY
eq-konsernin palkitsemisperiaatteet
eq-konsernin palkitsemisperiaatteet Sisällys eq-konsernin palkitsemisperiaatteet... 3 1. Palkitsemista ohjaavat periaatteet ja tavoitteet... 3 2. Päätöksentekojärjestys... 3 3. Palkitsemisessa noudatettavat
eq-konsernin palkitsemisperiaatteet
eq-konsernin palkitsemisperiaatteet Sisällys eq-konsernin palkitsemisperiaatteet... 3 1. Palkitsemista ohjaavat periaatteet ja tavoitteet... 3 2. Päätöksentekojärjestys... 3 3. Palkitsemisessa noudatettavat
Standardi RA4.7. Rahoitusriskin ilmoittaminen. Määräykset ja ohjeet
Standardi RA4.7 Rahoitusriskin ilmoittaminen Määräykset ja ohjeet Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden kokonaisuus, joka velvoittaa tai ohjaa valvottavia ja muita
Kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva lupamenettely ja riskienhallinta sekä raportointi
Lausunto 1 (6) Finanssivalvonnalle Kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva lupamenettely ja riskienhallinta sekä raportointi Finanssivalvonta (FIVA) on pyytänyt Finanssialan Keskusliiton (FK) lausuntoa
Standardi RA1.2. Määräysvallan hankkiminen Euroopan talousalueen ulkopuolisessa maassa sijaitsevasta. Määräykset ja ohjeet
Standardi Määräysvallan hankkiminen Euroopan talousalueen ulkopuolisessa maassa sijaitsevasta yrityksestä Määräykset ja ohjeet dnro 5/120/2006 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltaminen 3 2 Standardin tavoite
Standardi RA4.5. Korkoriskin ilmoittaminen. Määräykset ja ohjeet
Standardi RA4.5 Korkoriskin ilmoittaminen Määräykset ja ohjeet Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden kokonaisuus, joka velvoittaa tai ohjaa valvottavia ja muita rahoitusmarkkinoilla
Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten
Ohjeet toimivaltaisia viranomaisia ja yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöitä varten Ohjeet riskinarvioinnista ja tietyn tyyppisten strukturoitujen yhteissijoitusyritysten kokonaisriskin laskennasta ESMA/2012/197
Määräykset ja ohjeet 4/2014
Vaihtoehtorahastojen hoitajat Dnro FIVA 6/01.00/2014 Antopäivä 1.7.2014 Voimaantulopäivä 22.7.2014 Lisätietoja Pääomamarkkinoiden valvonta/sijoituspalvelut ja -tuotteet FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51
Hyvän hallintopäätöksen sisältö. Lakimies Marko Nurmikolu
Hyvän hallintopäätöksen sisältö Lakimies Marko Nurmikolu Hallintopäätöksen sisältö Hallintolain 44 (Päätöksen sisältö) Kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi: 1) päätöksen tehnyt viranomainen
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus rautatiejärjestelmän turvallisuudesta ja yhteentoimivuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan rautatiejärjestelmän turvallisuudesta
Määräykset ja ohjeet 20/2013
Määräykset ja ohjeet 20/2013 Taloudellisen informaation raportointi Dnro FIVA 28/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 1.1.2014 Muutospäivä: 31.12.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi
Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:
Opetus- ja kulttuuriministeriölle Gramex ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta
Määräykset ja ohjeet 1/2014 Luottolaitosten riskitiedonkeruu: Yhteenveto ja palaute lausunnoista
Muistio 1 (5) Määräykset ja ohjeet 1/2014 Luottolaitosten riskitiedonkeruu: Yhteenveto ja palaute lausunnoista Viittaus Kommentit perusteluineen (ja mahdollinen muotoiluehdotus) Finanssivalvonnan vastaus
Finanssivalvonnan palaute saaduista lausunnoista
Muistio 1 (5) Finanssivalvonnan palaute saaduista lausunnoista Kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten määrittäminen FK pitää yhdenmukaisen ja läpinäkyvyyden kannalta kannatettavana,
MÄÄRÄYS OSAKKEEN- JA KIINTEISTÖOMISTUKSEN ILMOITTAMISESTA
Muutokset alleviivattu 1(5) Luottolaitoksille Omistusyhteisöille Rahoituspainotteisen rahoitus- ja vakuutusryhmittymän emoyritykselle MÄÄRÄYS OSAKKEEN- JA KIINTEISTÖOMISTUKSEN ILMOITTAMISESTA Rahoitustarkastus
Määräykset ja ohjeet: Vakavaraisuuden laskenta ja suuret asiakasriskit
: Määräykset ja ohjeet: Vakavaraisuuden laskenta ja suuret asiakasriskit Liite 3 - OPR ilmoitus ja hakemusmenettelyt Dnro FIVA 18/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 1.1.2014 FINANSSIVALVONTA
Määräykset ja ohjeet 20/2013
Määräykset ja ohjeet 20/2013 Taloudellisen informaation raportointi Dnro FIVA 28/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 1.1.2014 Muutospäivä: 31.12.201431.12.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831
Finanssivalvonnalle 9/01.00/2014
Lausunto 1 (6) 10.6.2014 Finanssivalvonnalle 9/01.00/2014 Finanssivalvonta on pyytänyt Finanssialan Keskusliitolta (FK) lausuntoa luonnoksesta henki- ja vahinkovakuutusyhtiön johtoa ja hallintojärjestelmää
Määräykset ja ohjeet 6/2014
Määräykset ja ohjeet 6/2014 Raportointi varainhankintasuunnitelmista Dnro FIVA12/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 30.6.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi
Ref. Ares(2014) /07/2014
Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13
Ohjeet oikeushenkilötunnuksen (LEI) käytöstä
EIOPA(BoS(14(026 FI Ohjeet oikeushenkilötunnuksen (LEI) käytöstä EIOPA WesthafenTower Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Phone: +49 69 951119(20 Fax: +49 69 951119(19 info@eiopa.europa.eu www.eiopa.europa.eu
Lausunto Kuntayhtymien tehtävät puolestaan perustuvat kuntalain lisäksi kuntayhtymän perussopimukseen (kuntalaki 55 ja 56 ).
Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi
Lookthroughmenetelmää koskevat ohjeet
EIOPABoS14/171 FI Lookthroughmenetelmää koskevat ohjeet EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site: https://eiopa.europa.eu/
KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen
KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen
Määräykset ja ohjeet 10/2013 Markkinoiden väärinkäyttöön liittyvä ilmoitusvelvollisuus - Yhteenveto lausunnoista
1 (5) 14.6.2013 Määräykset ja ohjeet 10/2013 Markkinoiden väärinkäyttöön liittyvä ilmoitusvelvollisuus - Yhteenveto lausunnoista (Tässä yhteenvedossa käytetty määräyksien ja ohjeiden kohtien numerointi
Määräykset ja ohjeet 10/2017 Merimieseläkekassan hallinto: Yhteenveto ja palaute lausunnoista
Muistio 1 (5) Määräykset ja ohjeet 10/2017 Merimieseläkekassan hallinto: Yhteenveto ja palaute lausunnoista Viittaus Kommentit perusteluineen (ja mahdollinen muotoiluehdotus) Finanssivalvonnan vastaus
Tietoturvapolitiikka
Valtiokonttori Ohje 1 (6) Tietoturvapolitiikka Valtion IT -palvelukeskus Valtiokonttori Ohje 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tietoturvallisuuden kattavuus ja rajaus Valtion IT-palvelukeskuksessa...
HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Iiro Clouberg Lausunto 27.09.2018 HAK2018659 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
Määräykset ja ohjeet X/2016
Määräykset ja ohjeet X/2016 Työkyvyttömyysriskin hallinta: Työeläkevakuutusyhtiöt Dnro FIVA 16/01.00/2015 Antopäivä x.x.2016 Voimaantulopäivä x.x.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328
Määräykset ja ohjeet X/ LUONNOS
Määräykset ja ohjeet X/2011 - LUONNOS 5.2 Finanssipalvelujen tarjoamisessa noudatettavat menettelytavat Dnro x/xxx/xxxx Antopäivä x.x.2011 Voimaantulopäivä x.x.2011 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi
Ohjeet koskien raportointiin käytettävien markkinaosuuksien määrittämisen menetelmiä
EIOPA-BoS-15/106 FI Ohjeet koskien raportointiin käytettävien markkinaosuuksien määrittämisen menetelmiä EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1-60327 Frankfurt Germany - Tel. + 49 69-951119-20; Fax. +
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2012 COM(2012) 217 final 2012/0110 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (Solvenssi
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Korkein oikeus Lausunto 26.09.2018 OH2018/203 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...