Finanssivalvonnan palaute saaduista lausunnoista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Finanssivalvonnan palaute saaduista lausunnoista"

Transkriptio

1 Muistio 1 (5) Finanssivalvonnan palaute saaduista lausunnoista Kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten määrittäminen FK pitää yhdenmukaisen ja läpinäkyvyyden kannalta kannatettavana, että merkittävien luottolaitosten määrittämisessä käytetään ainoastaan EBAn ohjeessa lueteltuja pakollisia indikaattoreita. Lisäindikaattorien käyttö merkittävyyden arvioimiseksi Suomen rahoitusjärjestelmässä ei ole tarpeen. FK kiinnittää huomiota siihen, että tiettyjen Finanssivalvonnan muistiossa mainittujen indikaattorien terminologia ei ole yhdenmukainen EBAn ohjeen kanssa. Esimerkiksi EBA:n ohjeessa viitataan liikkeessä oleviin velka-arvopapereihin, kun taas Finanssivalvonnan ehdotuksessa käytetty termi on arvopaperistetut erät. Lisäksi koon mittarin osalta EBAn ohjeessa viitataan kokonaisvaroihin mutta Finanssivalvonnan luonnoksessa kokonaisvastuisiin. Finanssivalvonta käyttää vuonna 2015 O-SII-määrittelyssä ainoastaan EBAn ohjeen (EBA/GL/2014/10) mukaisia pakollisia indikaattoreita. Luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaan Finanssivalvonnan on vuosittain tarkistettava kullekin luottolaitokselle laskettu lisäpääomavaatimus (LLL luku 10 8 ). Tarkistuksen yhteydessä Finanssivalvonta arvioi myös uudelleen, onko O-SII-määrittämisessä tarpeen käyttää vaihtoehtoisia indikaattoreita ottaen huomioon mahdolliset luottolaitossektorin rakenteelliset muutokset ja luottolaitosten toiminnan muutokset. Terminologia on yhtenäistetty siten, että dokumenteissa käytetään EBAn ohjeen terminologiaa. Kokonaisvastuut on korvattu termillä kokonaisvarat, joka tarkoittaa luottolaitoksen taseen loppusummaa. Erä ei sisällä taseen ulkopuolisia vastuita. Arvopaperistetut erät on korvattu termillä liikkeessä olevat velka-arvopaperit, joka on EBAn ohjeessa käytetty termi ja vastaa erän sisältöä. Terminologian tarkistus ei vaikuta laskelmien tuloksiin, koska Finanssivalvonta on käyttänyt O-SII-pisteiden laskennassa EBAn ohjeen mukaisia eriä, jotka poimitaan ohjeessa annetuista FINREPraporttien soluista.

2 Muistio 2 (5) Läpinäkyvyyden varmistamiseksi olisi myös tärkeää, että kaikki arvioinnissa käytettäviä indikaattoreita koskeva data julkaistaan Finanssivalvonnan verkkopalvelussa. FK toteaa, että ehdotetuista indikaattoreista ainoastaan kokonaisvastuita koskeva tieto on tällä hetkellä sellaisenaan saatavilla. FK pitää tärkeänä, että indikaattorien määrittelyssä otetaan huomioon ryhmittymien ja konsernien sisäisten erien eliminointi sekä kansallisesti että rajat ylittävien vastuiden osalta. Eliminointi tulee tapahtua kaikilla ryhmittymien ja konsernin tasoilla riippumatta siitä, mihin konserniyritykseen (emo-, tytär- ja sisaryritys) vastuu kohdistuu. EBAn ohjeen mukaan kansallisten maksutapahtumien arvo ilmoitetaan ilman konsernin sisäisiä maksuja. FK:n näkemyksen mukaan samaa periaatetta tulisi soveltaa myös muiden indikaattoreiden osalta. Tällä tavoin laskentaperiaate olisi myös yhdenmukaisempi vakausmaksun määrittämisessä käytettävän menetelmän kanssa, jossa vakausmaksun koko suhteutetaan luottolaitoksen merkitykseen vakauden kannalta. FK ehdottaa, että vakausmaksulaskelmissa sovellettavaa periaatetta käytettäisiin myös johdannaisten arvon laskennassa. Tällöin ne otettaisiin tietyin reunaehdoin mukaan vakavaraisuussääntelyn mukaisesti nettomääräisesti. Finanssivalvonta julkistaa luottolaitostoiminnasta annetun lain 10 luvun 8 :n edellyttämät tiedot O-SIIn määrittämisperiaatteista, O-SIIluottolaitosten nimet ja niille asetettavat lisäpääomavaatimukset ensimmäisen kerran. Tiedot sisältävät luottolaitosten O-SII-pisteet neljän eri perusteen (kriteerien) osalta ja luottolaitoksen O-SII-kokonaispistemäärän sekä sen perusteella määräytyvän O-SII-luokan ja lisäpääomavaatimuksen. Finanssivalvonta noudattaa laskennassa EBAn ohjetta, jossa datan sisältö on määritelty FINREP-raportoinnin solujen perusteella lukuun ottamatta maksuliiketietoja, jossa Finanssivalvonta käyttää lähteenä Target 2 -dataa. Muita kuin maksuliikettä koskevia ryhmittymän sisäisten erien eliminointeja ei EBAn ohjeen perusteella tehdä. EBA ja kansalliset asianomaiset viranomaiset arvioivat vuosina 2015 ja 2016 ohjeessa olevia pakollisia ja vaihtoehtoisia indikaattoreita, jolloin sisäisten erien eliminointiin liittyvää kysymystä on mahdollista tarkastella. OTC-johdannaisten nimellisarvo on yksi toiminnan monimuotoisuutta kuvaava indikaattori. Tieto saadaan suoraan FINREP-raportoinnista. Nykyisen indikaattorin vaihtoehtoisia määrittelyjä ja niiden tarkoituksenmukaisuutta voidaan tarkastella osana EBAn johdolla vuosina 2015 ja 2106 tehtävää indikaattorien arviointia.

3 Muistio 3 (5) Laskentamallia on myös syytä tarkentaa siltä osin, että siitä selvästi ilmenee, minkä ajanjakson dataa laskelmissa käytetään ja perustuuko laskenta tietyn ajanjakson tilanteeseen vai joidenkin ajanjaksojen keskiarvoon. Luonnoksen mukaan Finanssivalvonnan arvioinnin lähtökohtana on soveltaa 3,5 prosentin kynnysarvoa. FK:n näkemyksen mukaan perustelut olla käyttämättä alhaisempaa kynnysarvoa on tuotava esille selkeämmin. Tätä silmällä pitäen on syytä ottaa huomioon kilpailuneutraliteetin varmistaminen Suomen kaltaisilla markkinoilla. Finanssivalvonta on julkistanut O-SII-päätösten yhteydessä laskennassa käytetyn datan ajankohdan ja laskentaperiaatteet. Laskelmat on tehty FINREP-tietojen osalta ajankohdasta ja maksuliikettä koskevien tietojen osalta vuoden 2014 maksutapahtumista. Tämän lisäksi Finanssivalvonta on tehnyt laskelmia vuoden 2015 ensimmäisen neljänneksen aineistolla, jolloin päätöstilanteessa on ollut käytettävissä mahdollisimman tuoreen havainnot. EBAn ohje sallii alentaa kynnysarvoa enintään 0,75 prosenttiyksikköä. Kynnysarvon alentamiseen on oltava erityiset perusteet. Finanssivalvonta arvioi, että tällaisia erityisiä perusteita kynnysarvon alentamiseen ei ollut Suomen luottolaitossektoria koskevassa arvioinnissa. Alempi raja voi olla matalimmillaan 2,75 %. Suomessa kynnysarvon alentaminen ei tehtyjen laskelmien mukaan muuttaisi O-SII-luottolaitosten ryhmää.

4 Muistio 4 (5) FK pitää tärkeänä, että Finanssivalvonta tuo keskitetysti esille kaikki vaatimukset, joiden soveltamiseen kansallisesti merkittävän luottolaitoksen määrittely johtaa. Lausuntopyynnössä viitataan lähinnä lisäpääomavaatimuksen asettamiseen, mutta luottolaitoslaissa ja sen nojalla annettavissa säädöksissä on viittauksia kansallisesti merkittäviin luottolaitoksiin myös muiden (ainakin hyvää hallintotapaa ja julkistamista koskevien) vaateiden osalta. Luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaisiin O-SII-vaatimuksiin annetaan vastaava kuuden kuukauden käyttöönottoaika kuin lisäpääomavaatimuksen noudattamiselle. Kuuden kuukauden aika alkaa O- SII-päätöksen julkistamisesta. Näiden mahdollisten muiden vaateiden osalta on myös tärkeää varmistaa se, että luottolaitokselle annetaan riittävä (vähintään kuuden kuukauden) varautumisaika niiden käyttöön otolle. Kuntarahoitus kiinnittää huomiota siihen, että kansallisella ja EUtasolla on useita määritelmiä merkittäville luottolaitoksille. CRD IV -paketin merkittävien luottolaitosten määrittely ei ole yhtenevä EKP:n valvonnassa käytettävien merkittävien luottolaitosten kriteerien kanssa. Kuntarahoitus pitää mallia hallinnollisesti raskaana. O-SII-luottolaitosten tunnistamisessa käytetään useampia kriteereitä kuin merkittävien luottolaitosten tunnistamisessa EKP:n valvontaa varten. EKP:n tunnistamiskriteereiksi on valittu muutamia selkeitä toiminnan laajuutta kuvaavia kriteereitä, jotka kuvaavat luottolaitoksen merkittävyyttä EU-tasolla ja kansallisesti. Määrittely on tarpeen mikrovalvontaa varten. O-SII-luottolaitokset määritellään makrovakausvalvontaa varten, minkä vuoksi määrittelykriteerit poikkeavat EKP:n määrittelykriteereistä ja kynnysarvoista. Kriteerien yhtenäistämistä voi tapahtua vain EU-tasolla. O-SII-määrittely toteutetaan lähes täysin FINREP-tiedoilla, joten se ei lisää luottolaitosten raportointitaakkaa. Finanssivalvonta pyrkii valvonnassaan tuomaan selkeästi esille eri määrittelyihin liittyvät velvoitteet valvottaville.

5 Muistio 5 (5) Kuntarahoitus toteaa myös, että EBAn ohjeen mukaiset määrittämiseen liittyvät tekijät on laadittu liikepankkien näkökulmasta eivätkä huomioi Kuntarahoituksen kaltaisen rajattua toimintaa harjoittavan luottoyhteisön toimintaan, jonka taseen kokonaismäärä on merkittävä, mutta taseen ja toiminnan riskiprofiili on alahainen. EBAn ohjeen mukaiset yhdeksän indikaattoria ottavat huomioon useita systeemiseen merkittävyyteen vaikuttavia tekijöitä. Luottolaitoksen toiminnan monimuotoisuus ja riskiprofiili heijastuvat yksittäisten indikaattoreiden arvoihin ja niiden perusteella laskettavaan luottolaitoksen O-SII-pistemäärään sekä luokkaan, jonka perusteella lisäpääomavaatimus asetetaan.

Periaatteet kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten määrittämiseksi (O-SII) ja lisäpääomavaatimusten asettamiseksi

Periaatteet kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten määrittämiseksi (O-SII) ja lisäpääomavaatimusten asettamiseksi 1 (6) Periaatteet kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten määrittämiseksi (O-SII) ja lisäpääomavaatimusten asettamiseksi 1 Tausta Rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviä

Lisätiedot

Kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten määrittämisperiaatteet ja O-SII-pisteet ajankohdasta 31.12.

Kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten määrittämisperiaatteet ja O-SII-pisteet ajankohdasta 31.12. Muistio 1 (6) Kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten määrittämisperiaatteet ja O-SII-pisteet ajankohdasta 31.12.2014 1 Tausta Rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäviä ovat

Lisätiedot

Periaatteet kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten määrittämiseksi (O-SII) ja lisäpääomavaatimusten asettamiseksi

Periaatteet kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten määrittämiseksi (O-SII) ja lisäpääomavaatimusten asettamiseksi Muistio 1 (6) Periaatteet kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten määrittämiseksi (O-SII) ja lisäpääomavaatimusten asettamiseksi 1 Tausta Rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävillä

Lisätiedot

Periaatteet kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten (O-SII) määrittämiseksi ja lisäpääomavaatimusten asettamiseksi

Periaatteet kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten (O-SII) määrittämiseksi ja lisäpääomavaatimusten asettamiseksi (6) Periaatteet kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten (O-SII) määrittämiseksi ja lisäpääomavaatimusten asettamiseksi Tausta Rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävillä

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2015

Määräykset ja ohjeet 2/2015 Määräykset 2/2015 Elvytyssuunnitelmien laadinta ja varhainen puuttuminen, suositus Dnro FIVA 7/01.00/2015 Antopäivä 15.10.2015 Voimaantulopäivä Luvut 2, 3 ja 4: 1.11.2015; luvut 5 ja 6: 1.1.2016 + FINANSSIVALVONTA

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2015

Määräykset ja ohjeet 2/2015 Määräykset 2/2015 Elvytyssuunnitelmien laadinta ja varhainen puuttuminen, suositus Dnro FIVA 7/01.00/2015 Antopäivä 15.10.2015 Voimaantulopäivä Luvut 2, 3 ja 4: 1.11.2015; luvut 5 ja 6: 1.1.2016 luku 7:

Lisätiedot

Finanssivalvonnan johtokunnan päätös makrovakausvälineistä

Finanssivalvonnan johtokunnan päätös makrovakausvälineistä Finanssivalvonnan johtokunnan päätös makrovakausvälineistä Finanssivalvonnan johtokunnan puheenjohtaja Pentti Hakkarainen 16.3.2015 Taustaa makrovakausvälineiden käytölle Finanssikriisin opetus: pelkkä

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2015

Määräykset ja ohjeet 2/2015 Määräykset ja ohjeet 2/2015 Elvytyssuunnitelmien laadinta ja varhainen puuttuminen Dnro FIVA 7/01.00/2015 Antopäivä 14.10.2015 Voimaantulopäivä Luvut 2, 3 ja 4: 1.11.2015; luvut 5 ja 6: 1.1.2016 FINANSSIVALVONTA

Lisätiedot

Täyttöohje: valvontamaksutekijöitä koskevien tietojen keräämisessä käytettävät kokonaisvarojen ja kokonaisriskin raportointilomakkeet

Täyttöohje: valvontamaksutekijöitä koskevien tietojen keräämisessä käytettävät kokonaisvarojen ja kokonaisriskin raportointilomakkeet Täyttöohje: valvontamaksutekijöitä koskevien tietojen keräämisessä käytettävät kokonaisvarojen ja kokonaisriskin raportointilomakkeet Helmikuu 2015 1 Yleisohjeet Kentät Nimi, Rahalaitoskoodi ja LEI-koodi

Lisätiedot

ECB-PUBLIC EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 2017/[XX*], annettu 24 päivänä huhtikuuta 2017, vuotuisten valvontamaksujen kokonaismäärästä vuonna 2017

ECB-PUBLIC EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 2017/[XX*], annettu 24 päivänä huhtikuuta 2017, vuotuisten valvontamaksujen kokonaismäärästä vuonna 2017 FI ECB-PUBLIC EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 2017/[XX*], annettu 24 päivänä huhtikuuta 2017, vuotuisten valvontamaksujen kokonaismäärästä vuonna 2017 (EKP/2017/11) EUROOPAN KESKUSPANKIN NEUVOSTO, JOKA

Lisätiedot

Täydennys Finanssivalvonnan lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Täydennys Finanssivalvonnan lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi Lausunto 1 (5) Valtiovarainministeriö Rahoitusmarkkinaosasto PL 28 00023 HELSINKI VM019:00/2013 Täydennys Finanssivalvonnan lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi laiksi luottolaitostoiminnasta

Lisätiedot

Makrovakauspäätökset. Lehdistötilaisuus klo 15. Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority

Makrovakauspäätökset. Lehdistötilaisuus klo 15. Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority Makrovakauspäätökset Lehdistötilaisuus 29.6.2018 klo 15 Teemat Makrovakausvalvonta ja makrovakausvälineet Systeemisesti merkittävien luottolaitosten puskurit ja järjestelmäriskipuskuri Finanssivalvonnan

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 1/2014 Luottolaitosten riskitiedonkeruu: Yhteenveto ja palaute lausunnoista

Määräykset ja ohjeet 1/2014 Luottolaitosten riskitiedonkeruu: Yhteenveto ja palaute lausunnoista Muistio 1 (5) Määräykset ja ohjeet 1/2014 Luottolaitosten riskitiedonkeruu: Yhteenveto ja palaute lausunnoista Viittaus Kommentit perusteluineen (ja mahdollinen muotoiluehdotus) Finanssivalvonnan vastaus

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 3 päivänä lokakuuta 2001

EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 3 päivänä lokakuuta 2001 FI EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 3 päivänä lokakuuta 2001 Suomen valtiovarainministeriön pyynnöstä, joka koskee ehdotusta hallituksen esitykseksi rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta

Lisätiedot

Luonnos kriisinratkaisulain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos kriisinratkaisulain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1 (5) Valtiovarainministeriölle Luonnos kriisinratkaisulain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Finanssialan Keskusliitto (FK) toteaa lausuntonaan seuraavan. 1. Alentamiskelpoisten

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 19. marraskuuta 2002 PE 319.720/34-42 TARKISTUKSET 34-42 Mietintöluonnos (PE 319.720) Marianne L.P. Thyssen Ehdotus Euroopan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/118. Tarkistus. Karl-Heinz Florenz PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0317/118. Tarkistus. Karl-Heinz Florenz PPE-ryhmän puolesta 17.10.2018 A8-0317/118 118 4 artikla 1 kohta 1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, joilla vähennetään merkittävästi liitteen A osassa lueteltujen kertakäyttöisten muovituotteiden

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 7/2016

Määräykset ja ohjeet 7/2016 Määräykset ja ohjeet 7/2016 Ohjeet moitteettomista palkitsemisjärjestelmistä sekä palkitsemiseen liittyvistä tiedonantovelvollisuuksista Dnro FIVA 11/01.00/2016 Antopäivä 30.8.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 10/2014

Määräykset ja ohjeet 10/2014 Määräykset ja ohjeet 10/2014 Julkistettavat tiedot varojen vakuussidonnaisuudesta ja varoista, jotka eivät ole vakuuskäytössä Dnro FIVA 15/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 27.12.2014 FINANSSIVALVONTA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 6/2014

Määräykset ja ohjeet 6/2014 Määräykset ja ohjeet 6/2014 Raportointi varainhankintasuunnitelmista Dnro FIVA12/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 30.6.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT)

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Likvidit varat 1.1. Yleiset huomautukset FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Tämä on yhteenvetotaulukko, johon kootaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 412 artiklan

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU)

EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) L 306/32 SUUNTAVIIVAT EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) 2016/1993, annettu 4 päivänä marraskuuta 2016, merkittäviä ja vähemmän merkittäviä laitoksia sisältävien laitosten suojajärjestelmien Euroopan

Lisätiedot

Vuoden 2019 ennakolliset vakausmaksut yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) Usein kysyttyjä kysymyksiä

Vuoden 2019 ennakolliset vakausmaksut yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) Usein kysyttyjä kysymyksiä Vuoden 2019 ennakolliset vakausmaksut yhteiseen kriisinratkaisurahastoon (SRF) Usein kysyttyjä kysymyksiä Yleistä tietoa laskentamenetelmästä 1. Miksi edustamaani laitokseen sovellettu laskentamenetelmä

Lisätiedot

IFRS 9:N KÄYTTÖÖNOTON SIIRTYMÄJÄRJESTELYJEN MUKAISIA YHTENÄISIÄ JULKISTAMISMUOTOJA KOSKEVAT OHJEET EBA/GL/2018/01 16/01/2018.

IFRS 9:N KÄYTTÖÖNOTON SIIRTYMÄJÄRJESTELYJEN MUKAISIA YHTENÄISIÄ JULKISTAMISMUOTOJA KOSKEVAT OHJEET EBA/GL/2018/01 16/01/2018. EBA/GL/2018/01 16/01/2018 Ohjeet yhtenäistä julkistamista koskevista siirtymäjärjestelyistä asetuksen (EU) N:o 575/2013 473 a artiklan mukaisesti IFRS 9:n käyttöönoton omiin varoihin kohdistuvien vaikutusten

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS LUOTTOLAITOKSEN JA SIJOITUSPALVE- LUYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ, KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ JA TOI- MINTAKERTOMUKSESTA

VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS LUOTTOLAITOKSEN JA SIJOITUSPALVE- LUYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ, KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ JA TOI- MINTAKERTOMUKSESTA VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistioluonnos 1(5) Rahoitusmarkkinaosasto 24.9.2015 VALTIOVARAINMINISTERIÖN ASETUS LUOTTOLAITOKSEN JA SIJOITUSPALVE- LUYRITYKSEN TILINPÄÄTÖKSESTÄ, KONSERNITILINPÄÄTÖKSESTÄ JA TOI-

Lisätiedot

Palautelomake 1 (6) 22.5.2012. Julkinen

Palautelomake 1 (6) 22.5.2012. Julkinen Palautelomake 1 (6) Määräys ja ohje kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevasta lupamenettelystä ja riskienhallinnasta sekä Määräys ja ohje kiinnitysluottopankkitoimintaa koskevasta raportoinnista Kooste

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

Periaatteet rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen (järjestelmäpuskurin) asettamisesta

Periaatteet rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen (järjestelmäpuskurin) asettamisesta Muistio 1 (6) Periaatteet rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen (järjestelmäpuskurin) asettamisesta 1 Tausta Rahoitusjärjestelmän rakenteellisista

Lisätiedot

Muutos korkopistettä -200-100 -50 50 100 200 Rivino Tno 100 110 120 130 140 150. Valvottavan omalla menetelmällä laskettu tuloriski

Muutos korkopistettä -200-100 -50 50 100 200 Rivino Tno 100 110 120 130 140 150. Valvottavan omalla menetelmällä laskettu tuloriski Tuloriski Frekvenssi: Neljännesvuosittain Vastaustarkkuus: 1 000 euroa R01 Palautusviive: 20 pankkipäivää Määrittelyistä vastaa: Finanssivalvonta Tiedot toimitetaan: Finanssivalvonta Tiedonantajatasot:

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 5/2014

Määräykset ja ohjeet 5/2014 Määräykset ja ohjeet 5/2014 Raportointi varojen vakuussidonnaisuudesta Dnro FIVA 13/01.00/2014 Antopäivä 4.12.2014 Voimaantulopäivä 31.12.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

LAUSUNTO NS. VANHOISTA ELÄKKEISTÄ AIHEUTUVIEN VASTUIDEN ARVON- MÄÄRITYKSESTÄ KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN KIRJANPIDOSSA

LAUSUNTO NS. VANHOISTA ELÄKKEISTÄ AIHEUTUVIEN VASTUIDEN ARVON- MÄÄRITYKSESTÄ KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN KIRJANPIDOSSA KIRJANPITOLAUTAKUNNAN LAUSUNTO 3/96 KUNTAJAOSTO Tämä lausunto on kumottu 7.4.2009 ja korvattu lausunnolla 89/2009 16.9.1996 LAUSUNTO NS. VANHOISTA ELÄKKEISTÄ AIHEUTUVIEN VASTUIDEN ARVON- MÄÄRITYKSESTÄ

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 127 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan,

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 127 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan, 17.12.2016 L 344/117 EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) 2016/2299, annettu 2 päivänä marraskuuta 2016, eurojärjestelmän rahapolitiikan kehyksen täytäntöönpanossa sovellettavasta markkina-arvon aliarvostuksesta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2017 C(2017) 6464 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 29.9.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1011 täydentämisestä määrittämällä, miten

Lisätiedot

Markkinarakennetoimija-asetuksen (EMIR) uudelleentarkastelu Talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Annina Tanhuanpää

Markkinarakennetoimija-asetuksen (EMIR) uudelleentarkastelu Talousvaliokunta Rahoitusmarkkinaosasto Annina Tanhuanpää Markkinarakennetoimija-asetuksen (EMIR) uudelleentarkastelu Talousvaliokunta 21.6.2017 Rahoitusmarkkinaosasto Annina Tanhuanpää Tausta - Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 648/2012 OTC-johdannaisista,

Lisätiedot

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMALUONNOS:

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMALUONNOS: 8.11.2013 1 (9) Finanssivalvonnalle Lausuntopyyntö 7/2013 14.10.2013 FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMALUONNOS: Valtiovarainministeriön asetukseen (1478/2011) perustuvat rahoitussektorin tasetta

Lisätiedot

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus Talousvaliokunta 24.11.2017 RMO Euroopan finanssivalvontajärjestelmä Kuvan lähde: Finanssivalvonta, http://www.finanssivalvonta.fi/fi/eu-valvonta/pages/default.aspx

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 1/2014 LUONNOS

Määräykset ja ohjeet 1/2014 LUONNOS Määräykset ja ohjeet 1/2014 LUONNOS Luottolaitosten riskitiedonkeruu Dnro x/xxx/xxxx Antopäivä x.2.2014 Voimaantulopäivä 31.3.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2018 C(2018) 6560 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.10.2018, valvontamenetelmästä ja jäsenvaltioiden raportointia koskevista järjestelyistä julkisen

Lisätiedot

Suomen ei pidä kiirehtiä järjestelmäriskipuskurin käyttöönottoa

Suomen ei pidä kiirehtiä järjestelmäriskipuskurin käyttöönottoa Lausunto 1 (5) VM - valtiovarainministeriö VM095:00/2016 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle luottolaitoslaista annetun lain ja Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 15/2013 Finanssipalvelujen ja -tuotteiden markkinointi: Yhteenveto ja palaute lausunnoista

Määräykset ja ohjeet 15/2013 Finanssipalvelujen ja -tuotteiden markkinointi: Yhteenveto ja palaute lausunnoista Muistio 1 (5) Määräykset ja ohjeet 15/2013 Finanssipalvelujen ja -tuotteiden markkinointi: Yhteenveto ja palaute lausunnoista Viittaus Kommentit perusteluineen Finanssivalvonnan vastaus Yleiset kommentit

Lisätiedot

VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 9

VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 9 VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNTA LAUSUNTO NRO 9 8.7.1996 Valtiokonttori Viite: Valtiokonttorin lausuntopyyntö 11.3.1996 VALTION KIRJANPITOLAUTAKUNNAN LAUSUNTO VALTION KIRJAN- PITO- JA TILINPÄÄTÖSMALLIN PERIAATERATKAISUISTA

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa

Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa Arviointimenetelmät ja mittarit hyödyn raportoinnissa 2019 1. Arviointimenetelmien käyttö hyödyn raportoinnissa Kuntoutuksesta saatavaa hyötyä arvioidaan kuntoutujien näkökulmasta, palveluntuottajien arvioinnin

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 5/2018

Määräykset ja ohjeet 5/2018 Määräykset ja ohjeet 5/2018 Varainsiirtojen mukana toimitettavat tiedot maksajasta ja Dnro 5/01.00/2018 Antopäivä 13.3.2018 Voimaantulopäivä 1.5.2018 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA

MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA lukien toistaiseksi 1 (5) Sijoituspalveluyrityksille MÄÄRÄYS SIJOITUSPALVELUYRITYKSEN RISKIENHALLINNASTA JA MUUSTA SISÄISESTÄ VALVONNASTA Rahoitustarkastus antaa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain

Lisätiedot

Lausuntoyhteenvetoluonnos: Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen

Lausuntoyhteenvetoluonnos: Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Muistio 1 (6) Lausuntoyhteenvetoluonnos: Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Kooste lausunnoissa esitetyistä kommenteista Finanssivalvonnan vastaus 1 Yleisiä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.10.2017 C(2017) 6940 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 19.10.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 täydentämisestä erääntyneen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2016 COM(2016) 21 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE hyväksyttävän pääoman määritelmän asianmukaisuuden tarkastelusta asetuksen (EU) N:o 575/2013

Lisätiedot

Lisätietoja Finanssivalvonnassa antaa tilinpäätösasiantuntija Marketta Lindén, puhelin

Lisätietoja Finanssivalvonnassa antaa tilinpäätösasiantuntija Marketta Lindén, puhelin Organisaation/henkilön nimi: FINANSSIALA RY Ilmoita mikäli lausunto tulee merkitä salaiseksi: julkinen Finanssivalvonta pyytää lausuntoa määräyksistä ja ohjeista 14/2012, 15/2012 ja 16/2012. Lausunnot

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10955/16 EF 223 ECON 690 DELACT 144 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

Standardi RA4.5. Korkoriskin ilmoittaminen. Määräykset ja ohjeet

Standardi RA4.5. Korkoriskin ilmoittaminen. Määräykset ja ohjeet Standardi RA4.5 Korkoriskin ilmoittaminen Määräykset ja ohjeet Miten luet standardia Standardi on aihealueittainen määräysten ja ohjeiden kokonaisuus, joka velvoittaa tai ohjaa valvottavia ja muita rahoitusmarkkinoilla

Lisätiedot

Järjestelmäriskipuskuri Finanssivalvonnalle uusi makrovakausväline

Järjestelmäriskipuskuri Finanssivalvonnalle uusi makrovakausväline Järjestelmäriskipuskuri Finanssivalvonnalle uusi makrovakausväline 24.10.2017 Rahoitusmarkkinaosasto Uudistuksen tausta Baselin pankkivalvontakomitean suositukset vuonna 2010 pankkien vakavaraisuus- ja

Lisätiedot

Makrovakausvalvonta - mitä ovat makrovakausvälineet ja miten ne vaikuttavat tavalliseen kansalaiseen?

Makrovakausvalvonta - mitä ovat makrovakausvälineet ja miten ne vaikuttavat tavalliseen kansalaiseen? Makrovakausvalvonta - mitä ovat makrovakausvälineet ja miten ne vaikuttavat tavalliseen kansalaiseen? Sampo Alhonsuo Finanssivalvonta 24.3.2015 Suomen Pankin Rahamuseo Sisältö 3. Makrovakausvälineet: mitä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013,

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2013 C(2013) 6835 final KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/65/EU liitteen IV muuttamisesta sen

Lisätiedot

Kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva lupamenettely ja riskienhallinta sekä raportointi

Kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva lupamenettely ja riskienhallinta sekä raportointi Lausunto 1 (6) Finanssivalvonnalle Kiinnitysluottopankkitoimintaa koskeva lupamenettely ja riskienhallinta sekä raportointi Finanssivalvonta (FIVA) on pyytänyt Finanssialan Keskusliiton (FK) lausuntoa

Lisätiedot

EKP:n Kriteerit liittymiselle

EKP:n Kriteerit liittymiselle EKP:n Kriteerit liittymiselle Lähentymiskriteerit Hintakehitys Julkisen talouden kehitys Valuuttakurssikehitys Pitkien korkojen kehitys Lähde: EKP:n kotisivut 1. Hintakehitys Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

EIOPAn ohjeet ja suositukset valitusten käsittelemisestä vakuutusyhtiöissä

EIOPAn ohjeet ja suositukset valitusten käsittelemisestä vakuutusyhtiöissä EIOPAn ohjeet ja suositukset valitusten käsittelemisestä vakuutusyhtiöissä Vakuutusalan IV Eurooppapäivä-seminaari Pohjola 8.5.2012 Erja Rautanen 8.5.2012 Erja Rautanen EU:n finanssivalvontajärjestelmä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA Lausunto 1 (5) 11.8.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö Lausuntopyyntö TEM/1886/03.01/2013 HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA Työ- ja

Lisätiedot

RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS Nro 203.30 Dnro 7/790/2002 Antopäivä: 7.5.2002 Voimassaoloaika: 1.6.2002 lukien toistaiseksi 1 (5)

RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS Nro 203.30 Dnro 7/790/2002 Antopäivä: 7.5.2002 Voimassaoloaika: 1.6.2002 lukien toistaiseksi 1 (5) 1 (5) Kotimaisille sijoituspalveluyrityksille Omistusyhteisöille Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen konserniin tai rahoitus- ja vakuutusryhmittymään kuuluvien yritysten keskinäisten liiketoimien

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU)

EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 28.3.2015 FI L 84/67 EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 2015/530, annettu 11 päivänä helmikuuta 2015, valvontamaksutekijöitä koskevien tietojen keräämisessä ja määrittämisessä sovellettavasta metodologiasta

Lisätiedot

Finanssiala ry:n lomakemuotoinen lausunto Finanssivalvonnalle pankkisektorin määräys- ja ohjeluonnoksista (2/2016)

Finanssiala ry:n lomakemuotoinen lausunto Finanssivalvonnalle pankkisektorin määräys- ja ohjeluonnoksista (2/2016) Finanssivalvonnan pyyntö määräyksistä ja ohjeista 2/2016 Organisaation/henkilön nimi: Finanssiala ry (jäljempänä FA) /Pirjo Saarelainen Ilmoita mikäli tulee merkitä salaiseksi: julkinen Finanssivalvonta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2011 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DIREKTIIVI (EU).../...

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DIREKTIIVI (EU).../... EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION DIREKTIIVI (EU).../... Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen

Lisätiedot

2.3.2016 FIVA 11/01.00/2015. Julkinen

2.3.2016 FIVA 11/01.00/2015. Julkinen FINANSSIVALVONTA Muistio 1 (12) Liite 2. Lausuntoyhteenveto Finanssivalvonnan rahoitussektorin kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevista määräyksistä ja ohjeista Kooste lausunnoissa esitetyistä

Lisätiedot

LAUSUNTO 1 (3) Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lausuntopyyntö

LAUSUNTO 1 (3) Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lausuntopyyntö LAUSUNTO 1 (3) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö 05.12.2018 Lausunto luonnoksesta opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseksi opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa

Lisätiedot

VUODEN 2018 ENNAKOLLISET VAKAUSMAKSUT YHTEISEEN KRIISINRATKAISURAHASTOON (SRF)

VUODEN 2018 ENNAKOLLISET VAKAUSMAKSUT YHTEISEEN KRIISINRATKAISURAHASTOON (SRF) VUODEN 2018 ENNAKOLLISET VAKAUSMAKSUT YHTEISEEN KRIISINRATKAISURAHASTOON (SRF) KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Yleistä tietoa laskentamenetelmästä 1. Miksi edustamaani laitokseen sovellettu laskentamenetelmä

Lisätiedot

3. Näissä ohjeissa määritetään yksityiskohtaisesti, mitä tietoja EKP edellyttää ilmoituksen sisältävän.

3. Näissä ohjeissa määritetään yksityiskohtaisesti, mitä tietoja EKP edellyttää ilmoituksen sisältävän. DANIÈLE NOUY Valvontaelimen puheenjohtaja ECB-PUBLIC Merkittävien laitosten johdolle Frankfurt am Mainissa 28.7.2017 Ohjeet järjestävän laitoksen tai alullepanevan laitoksen toteuttamaan liiketoimeen liittyvää

Lisätiedot

A8-0418/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta. Mietintö

A8-0418/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta. Mietintö 7.12.2018 A8-0418/ 001-021 TARKISTUKSET 001-021 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Gabriel Mato A8-0418/2018 Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä tietyn kynnyksen ylittäviin tavaroiden

Lisätiedot

KAUPANKÄYNTIVARASTON POSITIORISKIN LASKEMINEN

KAUPANKÄYNTIVARASTON POSITIORISKIN LASKEMINEN 00 N:o 22 LIITE KAUPANKÄYNTIVARASTON POSITIORISKIN LASKEMINEN. Positioriskin laskemisessa käytettävät määritelmät Tässä liitteessä tarkoitetaan: arvopaperin nettopositiolla samanlajisen arvopaperin pitkien

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 20/2013

Määräykset ja ohjeet 20/2013 Määräykset ja ohjeet 20/2013 Taloudellisen informaation raportointi Dnro FIVA 28/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 1.1.2014 Muutospäivä: 24.05.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2015. 812/2015 Laki. rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 5 luvun muuttamisesta.

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2015. 812/2015 Laki. rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 5 luvun muuttamisesta. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2015 812/2015 Laki rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 5 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rahoitusvakausviranomaisesta

Lisätiedot

Finanssivalvonnan johtokunnan päätös rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävästä lisäpääomavaatimuksesta

Finanssivalvonnan johtokunnan päätös rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävästä lisäpääomavaatimuksesta Päätös 1 (9) Finanssivalvonnan johtokunnan päätös rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävästä lisäpääomavaatimuksesta (järjestelmäriskipuskuri) Päätöksen perustelut Finanssivalvonnan

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 20/2013

Määräykset ja ohjeet 20/2013 Määräykset ja ohjeet 20/2013 Taloudellisen informaation raportointi Dnro FIVA 28/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 1.1.2014 Muutospäivä: 31.12.201431.12.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /..

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /.. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.3.2019 C(2019) 1710 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /.. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 510/2011 liitteiden I ja II muuttamisesta

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 3/2013

Määräykset ja ohjeet 3/2013 Määräykset ja ohjeet 3/2013 Asiakasvalitusten käsittely Dnro FIVA 16/01.00/2018 Antopäivä 6.3.2013 Voimaantulopäivä 18.3.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta

Talous- ja raha-asioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2011/0314(CNS) 8.6.2012 TARKISTUKSET 8 25 Mietintöluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE487.846v01-00) ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi eri

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rahoitus- ja vakuutusryhmittymän vakavaraisuuden laskemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun lain (699/2004)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti

Euroopan unionin virallinen lehti L 62/4 5.3.2018 EUROOPAN KESKUSPANKIN ASETUS (EU) 2018/318, annettu 22 päivänä helmikuuta 2018, arvopaperien omistusta koskevista tilastoista annetun asetuksen (EU) N:o 1011/2012 muuttamisesta (EKP/2018/7)

Lisätiedot

Viranomaisten harkintavaltaa rajattava järjestelmäriskipuskurin asettamisessa

Viranomaisten harkintavaltaa rajattava järjestelmäriskipuskurin asettamisessa Lausunto 1 (6) Eduskunnan talousvaliokunta (TaV) HE 137/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Viranomaisten

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 24.11.2016 A8-0329/2016/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU)

Lisätiedot

ECB-PUBLIC EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) 2016/[XX*], annettu [päivänä kuuta 2016],

ECB-PUBLIC EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) 2016/[XX*], annettu [päivänä kuuta 2016], FI ECB-PUBLIC EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) 2016/[XX*], annettu [päivänä kuuta 2016], unionin oikeuden sallimien vaihtoehtojen ja harkintavallan käytöstä kansallisissa toimivaltaisissa viranomaisissa

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Laki. luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain muuttamisesta

Laki. luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain muuttamisesta Laki luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun

Lisätiedot

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN

FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN 11.11.2011 1 (6) Finanssivalvonnalle Lausuntopyyntö 7.10.2011, Dnro 10/2011 FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN Finanssivalvonta (FIVA) on pyytänyt lausuntoa Finanssialan Keskusliitolta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.9.2017 C(2017) 5959 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 4.9.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 täydentämisestä kiinnitetyn ja kiinnittämättömän

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 127 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan,

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 127 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan, L 14/30 21.1.2016 EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) 2016/65, annettu 18 päivänä marraskuuta 2015, eurojärjestelmän rahapolitiikan kehyksen täytäntöönpanossa sovellettavasta markkina-arvon aliarvostuksesta

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

Talous- ja raha-asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2010/0073(COD) 8.9.2010 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA Torstai 9.6.2016 Eduskunnan verojaosto kello 10 Eduskunnan talousvaliokunta kello 12 Marja Hanski/TEM Direktiiviehdotus tiettyjen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0194(COD) 17.12.2008 TARKISTUKSET 9-33 Mietintöluonnos (PE415.203v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 26/2013

Määräykset ja ohjeet 26/2013 Määräykset ja ohjeet 26/2013 Yhteiseurooppalainen raportointi (COREP) Dnro FIVA 18/01.00/2013 Antopäivä 9.12.2013 Voimaantulopäivä 29.6.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot