1. Ongelmat kompostoinnissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Ongelmat kompostoinnissa"

Transkriptio

1 KOMPOSTOINTIOPAS

2 1. Ongelmat kompostoinnissa Komposti haisee Haju voi johtua siitä, että komposti on liian märkä ja tiivis. Silloin kompostiin pitää lisätä seosaineita ja sekoittaa komposti huolellisesti. Mikäli komposti haisee ammoniakille ja on kuuma, on siinä liikaa typpipitoista ainetta. Tässäkin tapauksessa pitää lisätä seosainetta, mutta kompostin liikaa kääntämistä tulee välttää. Hajuhaittoja voidaan ennaltaehkäistä laittamalla seosainetta aina jätteen päälle. Komposti ei lämpene Komposti voi olla liian kuiva ja silloin sitä pitää kastella reilulla määrällä lämmintä vettä. Kompostin pitää näyttää märältä ja puristettaessa siitä pitää irrota muutamia pisaroita vettä. Kompostia on hyvä sekoittaa kastelemisen jälkeen kosteuden tasaamiseksi. Liikaa märkyyttä voidaan ehkäistä myös sillä, ettei kompostoriin viedä pesu ja huuhteluvesiä. Talvella komposti voi jäätyä, jos siinä on liian vähän ravinnepitoista jätettä, puutteellinen eristys tai kantta ei ole suljettu huolellisesti. Suuri määrä kompostoituvaa ainesta yleensä pysyy toiminnassa, joten huolehdi siitä, että pakkasten tullessa kompostori on noin puolillaan. Lisäksi kompostorin voi vuorata lumella ja siihen voi kaataa kuumaa vettä, johon on lisätty kompostoriherätettä. Kompostiin ilmestyy kärpäsiä ja niiden toukkia Kärpästen ilmaantuminen voidaan ennalta ehkäistä peittämällä jäte huolellisesti seosaineella ja sekoittamalla kompostia. Kärpästen toukat voi hävittää kääntämällä toukkainen kohta kompostin sisäosiin, jolloin toukat kuolevat kuumassa. Lisäksi kompostorin sisäseinät ja kansi kannattaa huuhdella kuumalla vedellä. Mikäli edellä mainitut keinot eivät auta, voi kärpästen torjuntaan käyttää pyretriinipohjaista (esim. bioruiskute) torjunta ainetta. Pyretriini hajoaa kompostissa. Kompostissa on muurahaisia Muurahaiset viihtyvät kuivassa, joten kompostia on kasteltava ja käännettävä.

3 2. Kompostointi kerros ja rivitaloissa Myös rivi ja kerrostaloissa voidaan kompostoida. Kiinteistökohtaisen kompostoinnin myötä taloyhtiö säästää jätehuoltokustannuksissa ja saa ilmaista maanparannusainetta. Kun kompostoinnin aloittamista suunnitellaan, tulee asukkaiden kiinnostusta tiedustella etukäteen. Mitä suurempi osa asukkaista lähtee mukaan, sitä enemmän taloyhtiö säästää. Asukkaiden halukkuuden kompostointiin voi selvittää kirjallisella kyselyllä ja samalla voi tiedustella, ketkä olisivat halukkaita kompostorin hoitajiksi. Kompostin hoito vie vain 20 minuuttia viikossa. Kompostin hoitajat tarkkailevat kompostin yleistä tilaa eli toimivuutta ja lämpötilaa. He huolehtivat siitä, että seosainetta on riittävästi ja, että komposti on sopivan kostea. Lisäksi he sekoittavat kompostia tarvittaessa. Kompostin tyhjentäminen voidaan suorittaa talkoilla. Taloyhtiössä asukkaat vievät lajittelemansa kompostijätteen yhteiseen kompostoriin. Kompostori on hyvä sijoittaa jäteastioiden lähelle, jolloin kaikki jätteet voidaan viedä yhtä aikaa. Jokaisen tyhjennyksen yhteydessä jätteen tuoja peittää jätteen seosaineella ja voi kääntää kompostia. Sen tähden seosaineastian ja talikon pitää olla kompostorin läheisyydessä. 3. Kompostimullan käyttö Kompostimulta on valmista silloin, kun aineksen lämpötila on laskenut pysyvästi lähelle ympäristön lämpötilaa. Valmis komposti on tummanruskeaa ja näyttää tasalaatuiselta ja mururakenteiselta. Siinä ei saa olla hajoamattomia aineksia. Kompostimulta on hyvä levittää keväällä, jolloin ravinteet saadaan mahdollisimman hyvin käyttöön. Saatava multa voidaan käyttää nurmikoiden, pensaiden ja kukkaistutusten maanparannukseen ja lannoitukseen. Runsaasti ravinteita vaativat kasvikset, kuten kurkku, tomaatti ja juurekset tarvitsevat kompostimullan ohella myös varsinaista lannoitusta. Parasta kasvualustaa kasveille saadaan, kun sekoitetaan kompostimultaa, hiekkaa ja savea suhteessa 1:1. Yleensä ottaen tuore komposti on monipuolisempaa ja tehokkaampaa lannoitetta kuin pitkälle maatunut, joka on hyvää kasvualustaa.

4 4. Kompostoinnissa tarvittavat muut välineet Seosaine Seosaineen käyttö on tärkeää, sillä se pitää kompostin kuohkeana ja toimii kuivikkeena. Jätteiden peittäminen seosaineella estää lisäksi kärpäs ja hajuhaitat. Seosaineeksi käyvät: kuivat puun lehdet tai neulaset oksahake kutterinlastu ja turve keskenään sekoitettuina, kutterinlastun seassa ei saa kuitenkaan olla käsiteltyä puuta vanha komposti kaupallinen seosaine Seosainetta on hyvä säilyttää lähellä kompostoria kannellisessa, säänkestävässä astiassa ja seosaineen lisäystä varten tarvitaan kauha. Seosainetta kuluu kuukaudessa taloutta kohti litraa, astian koko kannattaa miettiä sen mukaan. Lisäksi tarvitaan talikko kompostin pöyhimistä ja kääntämistä varten ja lapio tyhjennykseen. Kompostin tilaa voidaan seurata lämpömittarilla, lämpötilan nousu alussa noin 60 asteeseen on merkki prosessin käynnistymisestä. Lasista lämpömittaria ei kuitenkaan suositella, sillä se voi rikkoutua. 5. Mitä talousjätekompostiin voi laittaa? Kompostoida voi yleensä kaiken, mikä on joskus ollut elävää. ruokajäte esim. hedelmien ja juuresten kuoret, kananmunan kuoret, kala ja lihajätteet (suurempia jätekappaleita on hyvä pieniä, jolloin ne lahoavat paremmin) kahvin ja teen porot sekä suodatinpaperit ja teepussit. talouspaperi, ellei siihen ole imeytetty mitään haitallista ainetta. paperipussit ja sanomalehden aukeamat, joita on käytetty biojätesangossa (paperia ei saa laittaa suuremmassa määrin) luonnonkuidut, kuten villa, puuvilla ja pellava pieninä paloina vähän kerrallaan huonekasvien jätteet ja mullat, puutarhajätteet

5 6. Mitä kompostiin ei saa laittaa hajoamattomia jätteitä, kuten muovia, lasia, metallia, kumia, nahkaa vaarallisia jätteitä: öljyä, bensiiniä, liuottimia, maaleja, myrkkyjä, lääkkeitä, paristoja yms. tuhkaa tai kalkkia tupakantumppeja, siivoustomua suuria määriä paperia vaippoja, koska nykyaikaiset vaipat ovat muovipinnoitettuja liikaa nestemäisiä jätteitä rasvoja ja öljyjä, paitsi imeytettynä esimerkiksi sanomalehteen 7. Kompostin rakentaminen ja hoito Kompostin pohjalle laitetaan ensin karkeampaa ainesta, kuten oksia, että ilma pääsisi hyvin kiertämään pohjaverkon kautta kompostiin. Nämä peitetään lehdillä, ruoholla tai vanhalla kompostilla ja sitten aloitetaan kompostoituvan jätteen lisäys. Jäte pitää peittää aina tuonnin jälkeen seosaineella ja kompostia pitää pöyhiä noin kerran viikossa ja kastella tarvittaessa. Kompostin toimintaa on hyvä seurata jatkuvasti ja huomiot voi kirjata muistivihkoon. Merkille pantavia seikkoja ovat mm. kosteus, haju ja lämpötila. Hyvin toimivassa kompostissa aktiivinen hajoaminen kestää 3 4 kuukautta ja silloin talousjätteet ovat jo pitkälle hajonneet. Jälkikypsymisessä 6 24 kuukauden aikana lahoavat vaikeasti hajoavatkin ainekset, kuten oksat ja kanamunan kuoret. Komposti voidaan siirtää jälkikypsymään esimerkiksi kasaksi kompostorin viereen tai erilliseen kehikkoon, jolloin se on suojattava sateelta ja kuivumiselta. 8. Kompostin paikan valinta Kompostin sijoittamisessa tulee huomioida voimassa olevat jätehuoltomääräykset. Yleisesti ottaen komposti on hyvä sijoittaa tuulen ja auringonsuojaan hyvien yhteyksien päähän sellaiseen paikkaan, missä vesi ei seiso.

6 9. Puutarhajätteen kompostointi Puutarhajätettä on hyvä kompostoida kompostikehikossa. Kehikossa jätteet pysyvät hyvin kasassa, ovat suojassa ja komposti pysyy siistimpänä. Markkinoilla on useita malleja eristämättömiä kompostorimalleja. Kun kompostikehikko rakennetaan itse, on hyvä huomioida seuraavaa: kompostin suojana pitää olla kansi tyhjentämistä voidaan helpottaa irrotettavalla etuseinällä laudat on hyvä lyödä suhteellisen tiheään, ettei komposti kuivu liikaa (ilmanvaihto onnistuu pienistäkin raoista) Aloitettaessa puutarhajätteen kompostointi laitetaan kompostin pohjalle ensin ilmavaa ainesta, kuten oksia ja sen jälkeen huolehditaan jätteiden lisäyksen lomassa riittävästä kosteudesta ja kuohkeudesta. Puutarhajäte lahoaa varsin hitaasti ilman apuaineita ja siksi sen sekaan on hyvä lisätä typpilannoitetta. Eristämätön kompostori yleensä jäätyy talvella, mutta siitä ei ole haittaa. Komposti saadaan toimimaan lisäämällä kuumaa vettä, johon voidaan sekoittaa kompostiherätettä ja samalla käännetään komposti. Puutarhajäte kompostoituu eristämättömässä kompostorissa noin 1 2 vuodessa. 10. Talousjätteen kompostointi Jätteiden lajittelu keittiössä Kompostijäte lajitellaan keittiössä esim litran astiaan. mikäli kompostijäte kerätään muovipussiin tai maitopurkkiin, ei niitä saa laittaa kompostiin. Sitä vastoin paperipussit ja astian suojana olleet sanomalehden aukeamat saa laittaa. Kompostijäteastiasta aiheutuvia hajuhaittoja voidaan ehkäistä tyhjentämällä astia tarpeeksi usein, käyttämällä kannellista astiaa tai käyttämällä seosainetta jo keittiössä.

7 11. Millainen on hyvä kompostori? Kompostorin voit hankkia itse tai hankkia jonkun kaupallisen mallin. Talousjätteiden kompostointi sujuu nopeasti ja vaivattomasti lämpöeristetyssä kompostorissa. Kompostoria hankittaessa tai valmistettaessa on hyvä muistaa seuraavat asiat: Kompostorin on oltava riittävän suuri. Esimerkiksi nelihenkisen perheen talous ja puutarhajätteen kompostointiin tarvitaan litran kompostori. Kompostorin kannen tulee aueta helposti, mutta sen pitää kuitenkin pysyä tuulellakin kiinni. Lisäksi olisi hyvä, jos kannen saisi tuettua auki. Silloin kompostoria on helpompi täyttää ja kääntää. Täyttöaukon on oltava riittävän suuri, jolloin kompostin sekoittaminen on vaivattomampaa. kompostorin tyhjennystä helpottaa esim. tyhjennysaukko tai irrotettava seinä. Ilmankierron tulee toimia. Ilmankierto tapahtuu joko korotetun kompostorin pohjan kautta ylöspäin tai sitten kompostorissa on ilmareikiä. Pohjassa pitää olla jyrsijäeristys. Metalliverkko on hyvä, sillä se päästää ilman kiertämään. Eristyksen pitää olla kestävä ja se on hyvä olla myös kannessa. talvella eristystä voidaan parantaa kasaamalla lunta kompostorin ympärille. Kompostorin valmistusmateriaaleina voidaan käyttää mm. lujitemuovia, galvanoitua peltiä tai vesivaneria. Tärkeintä on, että komposti on tiivis, säänkestävä ja suojattu haittaeläimiltä. Rakennettaessa kompostori itse, ei valmistusmateriaalin tarvitse olla puutavaraliikkeestä ostettua. Vanerilevy ja jätelauta käyvät aivan hyvin. 12. Kompostoinnin edut Lajittelemalla kompostijäte erilleen, vähenee kaatopaikalle menevä jäte kolmasosan. Kaatopaikalla kompostijätteestä on vain haittaa: mädäntyvä jäte haisee, houkuttelee haittaeläimiä ja täyttää turhaan kaatopaikat. Lisäksi kaatopaikoilta valuvat vedet saastuttavat pohjavedet ja vesistöt. Kompostoimalla säästetään jätehuoltokustannuksissa, sillä jäteastioiden tyhjennyskertoja voidaan vähentää. Kompostimulta on ravinteikasta maanparannusainetta. Kompostoimalla noudatetaan luonnon kiertokulkua eli toimitetaan eloperäinen jäte kaatopaikkamätänemisen sijasta lahoamaan kompostiin. 13. Mitä kompostissa tapahtuu? Kompostointiprosessi voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäistä vaihetta kutsutaan lämpenemisvaiheeksi, jolloin lämpötila nousee nopeasti Bakteerien ja sädesienten toimesta. Lämpötilan noustua asteen tienoille ne väistyvät kuumuutta kestävien bakteerien ja sädesienten tieltä. Korkeassa lämpötilassa tuhoutuvat myös rikkakasvien siemenet ja taudinaiheuttajat. Viimeinen vaihe eli jäähtymisvaihe kestää useita kuukausia. Silloin sienet, sädesienet, lierot ja kovakuoriaiset hajottavat jätteen lopullisesti mullaksi.

8 14. Kompostin oikeat olosuhteet Pieneliöiden lahottaessa eloperäistä jätettä mullaksi ne vapauttavat samalla vettä, hiilidioksidia, ravinteita ja lämpöä. Pieneliöt ovat kuitenkin vaateliaita ja tarvitsevat toimiakseen sopivat olosuhteet. Happi ja kosteus Pieneliöt tarvitsevat toimiakseen happea. Hapekas komposti on ilmava eikä se myöskään haise. Hapekkaissa oloissa jätteet lahoavat eivätkä mätäne, niin kuin tunkiolla. Hapekkaat olot varmistetaan seosaineen lisäyksellä, kompostin kääntämisellä ja riittävällä ilmanvaihdolla. Hapen lisäksi pieneliöt tarvitsevat kosteutta. Sitä ei kuitenkaan saa olla liikaa, koska silloin happi loppuu kompostista. Seosainetta lisäämällä saadaan liika kosteus pois. Liian kuivaa kompostia pitää kastella, jotta toiminta jatkuisi. Yleensä ottaen komposti on sopivan kostea silloin kun kompostoitava aines tuntuu samalta kuin kuivaksi puristettu pesusieni eli nyrkissä puristettaessa siitä irtoaa pari pisaraa vettä. Ravinteet Kompostissa pitää olla sopivassa suhteessa sekä typpeä että hiiltä. Typpi saadaan esim. talous ja ruohonleikkuujätteestä, mutta hiilen saamiseksi on lisättävä seosainetta, kuten turvetta, purua, oksahaketta tai puun lehtiä. Typpipitoisia aineita tulisi olla kompostin tilavuudesta enintään puolet. Liika typpi haihtuu pois ja typpeä on liian vähän, komposti ei toimi. Lämpö Riittävä lämpö kompostorissa on tärkeää, sillä kompostoituminen hidastuu, ellei lämpöä ole tarpeeksi. Kukkuroinmäen jätekeskus Hulkonmäentie 130, Konnunsuo Avoinna ma pe klo 7 20 Puh. vastaanotto Puh. asiakaspalvelu , ma pe klo 8 16 asiakaspalvelu@ekjh.fi,

MIKSI KOMPOSTOIDA? Luonnonmukainen tapa palauttaa eloperäinen, maatuva jäte takaisin luonnon kiertokulkuun

MIKSI KOMPOSTOIDA? Luonnonmukainen tapa palauttaa eloperäinen, maatuva jäte takaisin luonnon kiertokulkuun KOMPOSTOINTI MIKSI KOMPOSTOIDA? Luonnonmukainen tapa palauttaa eloperäinen, maatuva jäte takaisin luonnon kiertokulkuun Kaatopaikalle joutuva maatuva jäte hajotessaan tuottaa metaanikaasua, joka on 20

Lisätiedot

Greenyn osat: 1. Kansi 2. Lämpömittari 3. Luukku 4. Ilmansäädin 5. Laatikko 6. Suodatuslevy 7. Vesiaukon tulppa

Greenyn osat: 1. Kansi 2. Lämpömittari 3. Luukku 4. Ilmansäädin 5. Laatikko 6. Suodatuslevy 7. Vesiaukon tulppa Greenyn osat: 1. Kansi 2. Lämpömittari 3. Luukku 4. Ilmansäädin 5. Laatikko 6. Suodatuslevy 7. Vesiaukon tulppa 1. 2. 7. 6. 3. 4. 5. Greenyn vakio-osat ovat valmiiksi kiinnitettyinä. Greeny kompostori

Lisätiedot

VINKKEJÄ KOTIKOMPOSTOIJALLE

VINKKEJÄ KOTIKOMPOSTOIJALLE VINKKEJÄ KOTIKOMPOSTOIJALLE KOMPOSTORIN SIJOITTAMINEN Kompostori kannattaa sijoittaa tuulensuojaan ja lämpimälle paikalle, jos se vain suinkin on mahdollista. Tuulettomassa paikassa kompostorin kannen

Lisätiedot

Ohjeita kompostointiin. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta

Ohjeita kompostointiin. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Ohjeita kompostointiin Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Arvokkaat ravinteet talteen Kompostointi on eloperäisen aineen hajoamista. Kompostoinnissa

Lisätiedot

Kompostoinnin pikaopas

Kompostoinnin pikaopas Näin kompostoit Kompostoinnin pikaopas 1. Keittiöjätteen kompostointiin tarvitset kompostorin. Jälkikypsytä keittiöjäte aumassa tai kehikossa (s. 3, 7) 2. Puutarhajätteelle riittää auma tai kehikko. (s.

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy. Kompostoi!

Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy. Kompostoi! Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Kompostoi! Sisällysluettelo: Kompostointi kannattaa! 3 Mitä kompostissa tapahtuu? 4 Kompostoreita eri tarpeisiin 6 Banaaninkuoret kompostiin 7 Seosaineen käyttö tuo ilmavuutta

Lisätiedot

MITÄ KOMPOSTOINTI ON?

MITÄ KOMPOSTOINTI ON? AINE VIRTAA 1 AINE KIERTÄÄ 2 MITÄ KOMPOSTOINTI ON? Kompostoituminen on luonnollista pieneliöiden aikaansaamaa eloperäisen aineen lahoamista hapellisissa oloissa. Kompostorissa lahoamista tehostetaan kokoamalla

Lisätiedot

Keittiöstä kompostoriin taloyhtiössä

Keittiöstä kompostoriin taloyhtiössä KOMPOSTOINTI Keittiöstä kompostoriin taloyhtiössä Ravinteiden kierrättäminen kannattaa saadaan hyvää multaa taloyhtiön pihaan säästetään lannoitteiden ja mullan ostossa saadaan hyötyliikuntaa ja iloista

Lisätiedot

KOMPOSTINHOITAJAN OPAS

KOMPOSTINHOITAJAN OPAS Näin kompostoit KOMPOSTINHOITAJAN OPAS KOMPOSTOINNIN PIKAOPAS Keittiöjätteen kompostointiin tarvitset kompostorin (s. 4) Puutarhajätteelle riittää auma tai kehikko (s. 8) Komposti toimii, kun muistat lisätä

Lisätiedot

Kompostointi kannattaa!

Kompostointi kannattaa! Kompostointi kannattaa! Ympäristösi hyväksi 2 l Kompostointi kannattaa Sisältö Kompostointi kannattaa 3 Näin aloitat 3 Hyvä kompostori on 4 Kompostin sijoittaminen 5 Mitä voi kompostoida? 5 Hoitaminen

Lisätiedot

Huom! Älä laita biojätteen erilliskeräysastiaan suuria oksankappaleita, ne haittaavat kompostin toimintaa.

Huom! Älä laita biojätteen erilliskeräysastiaan suuria oksankappaleita, ne haittaavat kompostin toimintaa. BIOJÄTTEEN LAJITTELU Pudasjärven kaupungin jätehuoltomääräykset velvoittavat vähintään neljän talouden asuinkiinteistöt sekä kiinteistöt, joilla on ruokala, elintarvikemyymälä tai vastaava, lajittelemaan

Lisätiedot

Kuivakäymälästä kompostiin KO M P O S TO I N T I

Kuivakäymälästä kompostiin KO M P O S TO I N T I Kuivakäymälästä kompostiin KO M P O S TO I N T I Ravinteiden kierrättäminen kannattaa saat hyvää multaa pihaan säästät lannoitteiden ja mullan ostossa saat hyötyliikuntaa ja iloisen mielen säästät jätemaksuissa

Lisätiedot

Ruoka- ja puutarhajätteen kompostointi kotona

Ruoka- ja puutarhajätteen kompostointi kotona Ruoka- ja puutarhajätteen kompostointi kotona KOMPOSTOINTI KOTITALOUDESSA Elintarvikejätteen kompostoinnin on tapahduttava kannellisessa säiliössä, joka estää haittaeläinten pääsyn kompostoriin ja jossa

Lisätiedot

KOMPOSTOINTIOPAS. Rosk n Roll Oy Ab. www.rosknroll.fi

KOMPOSTOINTIOPAS. Rosk n Roll Oy Ab. www.rosknroll.fi KOMPOSTOINTIOPAS Rosk n Roll Oy Ab www.rosknroll.fi Piirrokset: Tuija Tamminen, Rosk n Roll Oy Ab Kuvat:Hannu Kaasalainen, Anna-Leena Mäkelä, Rosk n Roll Oy Ab kuva-arkisto Taitto: Pinja Pekki, Anna-Leena

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

Kompostointiopas NAPAPIIRIN RESIDUUM OY

Kompostointiopas NAPAPIIRIN RESIDUUM OY Kompostointiopas NAPAPIIRIN RESIDUUM OY SISÄLLYSLUETTELO Mitä kompostoinnissa tapahtuu sivu 5 Kompostin hankkiminen sivu 6 Kompostin rakentamisohje sivut 8-9 Kompostoinnin aloittaminen sivu 10 Mitä kompostiin

Lisätiedot

RANUAN KUNTA KOMPOSTOINTIOPAS

RANUAN KUNTA KOMPOSTOINTIOPAS RANUAN KUNTA KOMPOSTOINTIOPAS 1 MIKSI KANNATTAA KOMPOSTOIDA? Tänä päivänä kaatopaikat täyttyvät yhä kasvavaa vauhtia. Meidän tulisi vähentää jätteen määrää, jotta meillä tulevaisuudessa olisi puhdas ympä-

Lisätiedot

Kompostointiopas.

Kompostointiopas. Kompostointiopas www.rosknroll.fi Piirrokset: Tuija Tamminen, Rosk n Roll Oy Ab Kuvat: Hannu Kaasalainen, Anna-Leena Mäkelä, Rosk n Roll Oy Ab kuva-arkisto Taitto: Sabina Lindström Kompostointiopas on

Lisätiedot

Huomioitavaa...4 Tarvittavat materiaalit...5 Seinäelementtien kokoaminen...6 Rungon kokoaminen...8 Viimeistelytyöt...10 Kompostointi voi alkaa!...

Huomioitavaa...4 Tarvittavat materiaalit...5 Seinäelementtien kokoaminen...6 Rungon kokoaminen...8 Viimeistelytyöt...10 Kompostointi voi alkaa!... Tammikuu 2015 Huomioitavaa...4 Tarvittavat materiaalit......5 Seinäelementtien kokoaminen...6 Rungon kokoaminen...8 Viimeistelytyöt...10 Kompostointi voi alkaa!...11 2 Onneksi olkoon, olet päättänyt aloittaa

Lisätiedot

Kompostorit. biolan.fi

Kompostorit. biolan.fi Kompostorit biolan.fi Kompostointi on ekoteko Kompostointi on luonnollinen tapa palauttaa eloperäinen, maatuva jäte takaisin luonnon kiertokulkuun. Kompostin ravinteet virkistävät maan pieneliötoimintaa

Lisätiedot

Kompostointikurssi. Kompostorin syyshuolto. Ravinnepankki-hanke Tiina Toivonen

Kompostointikurssi. Kompostorin syyshuolto. Ravinnepankki-hanke Tiina Toivonen Kompostointikurssi Kompostorin syyshuolto Ravinnepankki-hanke Tiina Toivonen Ravinnepankki ruokahävikin ravinteet hyötykäyttöön hanke Toteutusaika: 2015-2016 Tavoitteet: ruokahävikin vähentäminen ja hyödyntäminen

Lisätiedot

Tammikuu 2018 KOMPOSTOINTIOPAS

Tammikuu 2018 KOMPOSTOINTIOPAS Tammikuu 2018 KOMPOSTOINTIOPAS MONTA HYVÄÄ SYYTÄ KOMPOSTOIDA Kotitalousjätteestä noin kolmannes on bio- ja puutarhajätettä. Kompostoinnissa luonnon pieneliöt hajottavat biojätteen ravinteet kasveille käyttökelpoiseen

Lisätiedot

Kompostointi kannattaa

Kompostointi kannattaa Tammikuu 2014 Sisältö Kompostointi kannattaa...3 Mitä ja miten voi kompostoida?...4 Kompostorin sijoittaminen...9 Seosaineet, eli kuivikkeet...10 Kompostin selvitytymispakkaus...12 Kompostoinnin aloittaminen...14

Lisätiedot

JK 125 & JK 270 Oma Ekologinen Kiertokulkusi

JK 125 & JK 270 Oma Ekologinen Kiertokulkusi JK 125 & JK 270 Oma Ekologinen Kiertokulkusi Jorakompostori Käyttöohje Testattu ja Hyväksytty JK 270 on testattu ja arvioitu projektissa missä oli mukana 466 pientaloutta, moniperhetaloutta sekä lastentarhoja.

Lisätiedot

Kompostista kukkaruukkuun

Kompostista kukkaruukkuun Kompostista kukkaruukkuun Mitä kompostointi on? Kompostointi on ihmisen tehostamaa eloperäisen aineksen luonnollista palamista ja lahoamista. Otollisissa happi-, lämpö-, kosteus- ja ravinneolosuhteissa

Lisätiedot

Asennus-, käyttö ja huolto-ohjeet

Asennus-, käyttö ja huolto-ohjeet Asennus-, käyttö ja huolto-ohjeet Biojussi kiinteistökompostori ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Sisällysluettelo 1. Kompostorin sijoittuminen ja asennus tontilla 2. Tekniset tiedot 3. Kompostointi 3.1.

Lisätiedot

Sisältö. 1. Miksi kompostoida?...3. 2. Kompostori...4. 3. Ennen kuin aloitat...5. 4. Tuumasta toimeen...8. 5. Kompostointi...8

Sisältö. 1. Miksi kompostoida?...3. 2. Kompostori...4. 3. Ennen kuin aloitat...5. 4. Tuumasta toimeen...8. 5. Kompostointi...8 Sisältö 1. Miksi kompostoida?...3 2. Kompostori...4 3. Ennen kuin aloitat...5 4. Tuumasta toimeen...8 5. Kompostointi...8 6. Ongelmatilanteet...10 7. Sisäkompostori...12 8. Puutarhajätteiden kompostointi...13

Lisätiedot

KOMPOSTOINTIOPAS kotitalouksille ja taloyhtiöille

KOMPOSTOINTIOPAS kotitalouksille ja taloyhtiöille KOMPOSTOINTIOPAS kotitalouksille ja taloyhtiöille 09/09 Tästä oppaasta löytyy ohjeita ja vinkkejä niille, jotka haluavat kiinteistössään ryhtyä kompostoimaan. Kompostointi kotona tai mökillä soveltuu eloperäisten

Lisätiedot

Mökkiläisen jäteopas

Mökkiläisen jäteopas Mökkiläisen jäteopas Mökkien jätehuollon periaatteet Mökillä syntyy jätettä samaa tahtia kuin kaupunkikodissakin, ja mökkejä koskevat normaalit jäteohjeet. Jotta mökkeily olisi jätteidenkin suhteen leppoisaa,

Lisätiedot

Helmikuu 2016 KOMPOSTOINTIOPAS

Helmikuu 2016 KOMPOSTOINTIOPAS Helmikuu 2016 KOMPOSTOINTIOPAS MONTA HYVÄÄ SYYTÄ KOMPOSTOIDA Kotitalousjätteestä noin kolmannes on bio- ja puutarhajätettä. Kompostoinnissa luonnon pieneliöt hajottavat biojätteen ravinteiksi kasveille

Lisätiedot

Vähennetään jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa

Vähennetään jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa JÄTEOPAS Vähennetään jätettä Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa toimenpiteitä, joiden ansiosta jätettä ei synny lainkaan haitallisten ja myrkyllisten aineiden käytön vähentämistä tuotteiden uudelleenkäyttöä

Lisätiedot

Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset. Vaaralliset jätteet & biojätteet

Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset. Vaaralliset jätteet & biojätteet Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset Vaaralliset jätteet & biojätteet Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. Kuva tai symboli kertoo myrkyllisyydestä.

Lisätiedot

Kompostimaija Kompostointiopas

Kompostimaija Kompostointiopas Kompostimaija Kompostointiopas Sisältö: Kestävä kierrätysyhteiskunta...3 Tämä on Gröna Johanna...4 Miksi kompostoida?...6 Miten menetellä...8 Mitä komposti vaatii toimiakseen?...10 Kompostieliöt...11 Mahdolliset

Lisätiedot

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätehuolto Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätteiden käyttötapoja: Kierrätettävät materiaalit (pullot, paperi ja metalli kiertävät jo

Lisätiedot

KOMPOSTOINTI- OPAS. Teksti: Tiina Ikonen, Pohjois-Savon Martat ry

KOMPOSTOINTI- OPAS. Teksti: Tiina Ikonen, Pohjois-Savon Martat ry KOMPOSTOINTI- OPAS Teksti: Tiina Ikonen, Pohjois-Savon Martat ry SISÄLLYS- LUETTELO 2 KOMPOSTOINTIOPAS Kompostointi - helppoa ja palkitsevaa 4 Kompostoidaan kaikki maatuva 6 Kompostori, kehikko vai kasakomposti?

Lisätiedot

KOMPOSTOINTI- OPAS. Teksti: Tiina Ikonen, Pohjois-Savon Martat ry

KOMPOSTOINTI- OPAS. Teksti: Tiina Ikonen, Pohjois-Savon Martat ry KOMPOSTOINTI- OPAS Teksti: Tiina Ikonen, Pohjois-Savon Martat ry SISÄLLYS- LUETTELO 2 KOMPOSTOINTIOPAS Kompostointi - helppoa ja palkitsevaa _ 4 Kompostoidaan kaikki maatuva _ 6 Kompostori, kehikko vai

Lisätiedot

KOMPOSTOINTI- OPAS. Teksti: Tiina Ikonen, Pohjois-Savon Martat ry

KOMPOSTOINTI- OPAS. Teksti: Tiina Ikonen, Pohjois-Savon Martat ry KOMPOSTOINTI- OPAS Teksti: Tiina Ikonen, Pohjois-Savon Martat ry SISÄLLYS- LUETTELO 2 KOMPOSTOINTIOPAS Kompostointi - helppoa ja palkitsevaa 4 Kompostoidaan kaikki maatuva 6 Kompostori, kehikko vai kasakomposti?

Lisätiedot

Biolan Pikakompostori 220 osaluettelo...2

Biolan Pikakompostori 220 osaluettelo...2 PIKAKOMPOSTORI 220 ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Valmistenumero Kokoonpanija Valmistuspäivä Myyjän leima, allekirjoitus ja ostopäivä Sisällysluettelo Biolan Pikakompostori 220 osaluettelo...2 1. Kompostorin

Lisätiedot

KOMPO OMPO T S OINTI- OPA

KOMPO OMPO T S OINTI- OPA KOMPOSTOINTI- OPAS SISÄLLYS- LUETTELO 2 KOMPOSTOINTIOPAS Kompostointi - helppoa ja palkitsevaa 4 Kompostoidaan kaikki maatuva 6 Kompostori, kehikko vai kasakomposti? 8 Komposti löytää paikkansa 9 Kompostoria

Lisätiedot

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki Pientalon jätehuolto Maija Palomäki 14.3.2018 Sisältö Omakotiasujan jätehuoltopalvelut Jäteastian yhteiskäyttö Kompostointi Risujen käsittely Monilokeroinen jäteastia Lisätietoa jäteasioista Omakotiasujan

Lisätiedot

Kuivikekäymälä Asennus- ja käyttöohje

Kuivikekäymälä Asennus- ja käyttöohje Kuivikekäymälä Asennus- ja käyttöohje Biolan Kuivikekäymälän osat Biolan Kuivikekäymälän toimitussisältö käsittää kaikki yllä olevat osat. Lisäksi mukana on nesteenpoistoletku, kuivikkeen annostelukauha

Lisätiedot

Kompostointia kotioloissa 2010

Kompostointia kotioloissa 2010 Kompostointia kotioloissa 2010 www.kiertokapula.fi Kompostointi, viherpiipertäjien keksintöäkö? Ei suinkaan! Ihminen tehostaa luonnollista lahoamis-/palamisprosessia järjestämällä sille otolliset olosuhteet.

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2012. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 82 pistettä

Jäteselviytyjät 2012. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 82 pistettä Jäteselviytyjät 2012 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 82 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Mitä vaarallisille

Lisätiedot

Kompostointiopas. Helsingin seudun ympäristöpalvelut Helsingforsregionens miljötjänster

Kompostointiopas. Helsingin seudun ympäristöpalvelut Helsingforsregionens miljötjänster Kompostointiopas Helsingin seudun ympäristöpalvelut Helsingforsregionens miljötjänster Valokuvat: HSY / Jenni-Justiina Niemi Piirrokset: HSY / Anssi Keränen ja Paul Söderholm Sisältö Kompostointi luonnollisesti

Lisätiedot

Kotikompostointi. Helppo ympäristöteko

Kotikompostointi. Helppo ympäristöteko Kotikompostointi Helppo ympäristöteko Jätekukko Oy, 2009 Opas on toteutettu yhteistyössä Pohjois-Savon Martat ry:n kanssa. Jätekukko Oy on kuntien omistama jätehuoltoyhtiö, jonka tehtävä on hoitaa kunnille

Lisätiedot

www.ytv.fi Kompostointiopas

www.ytv.fi Kompostointiopas www.ytv.fi Kompostointiopas YTV (Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta) Jätehuoltolaitos Opastinsilta 6 A 00520 Helsinki Puh. 09 156 11 www.ytv.fi SISÄLLYS KOMPOSTOINTI LUONNOLLISESTI!... 4 KOMPOSTOINNIN

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

Biojäte. Taustamateriaali Jäteselviytyjät 2012 -kilpailuun

Biojäte. Taustamateriaali Jäteselviytyjät 2012 -kilpailuun Biojäte Taustamateriaali Jäteselviytyjät 2012 -kilpailuun Vältä jätettä Älä heitä ruokaa roskiin! Me suomalaiset heitämme joka vuosi pois miljoonia kiloja syötäväksi ostettua ruokaa. Ruoan haaskaus kuluttaa

Lisätiedot

1. Mitä kompostointi on? 2. Kompostoituvat jätteet Oppaan käyttäjälle Kompostointi on luontevin tapa hoitaa kodin biojätteet, varsinkin jos asuu omako

1. Mitä kompostointi on? 2. Kompostoituvat jätteet Oppaan käyttäjälle Kompostointi on luontevin tapa hoitaa kodin biojätteet, varsinkin jos asuu omako 9. Tee kompostointiilmoitus Kompostointia aloittaessa on syytä tutustua sitä koskeviin määräyksiin ja ohjeisiin. Niillä halutaan tehdä biojätteen kompostointi haitattomaksi, terveelliseksi ja turvalliseksi

Lisätiedot

Käymäläjätteen käsittely ja kompostointi kasvuvoimaa kompostista!

Käymäläjätteen käsittely ja kompostointi kasvuvoimaa kompostista! Käymäläjätteen käsittely ja kompostointi kasvuvoimaa kompostista! Materiaali: Aino-Maija Kyykoski, ympäristöinsinööri Tampere 7.5.2013 Vuosituotos Vuosituotos virtsaa jopa 500 l/vuosi tai 1,3 litraa/ päivä

Lisätiedot

Kompostoinnin hyödyt ja memetelmät. Erkki Vihonen, Etelä-Pohjanmaan ProAgria

Kompostoinnin hyödyt ja memetelmät. Erkki Vihonen, Etelä-Pohjanmaan ProAgria Kompostoinnin hyödyt ja memetelmät Erkki Vihonen, Etelä-Pohjanmaan ProAgria Kompostointi Mitä kompostointi on Kompostoinnin perusteet Pellon pieneliöt Karjanlanta Lähteet ja linkit Mitä kompostointi on

Lisätiedot

Palvelupiste Hannikainen, p Jyväskylän kaupunki Jätehuolto

Palvelupiste Hannikainen, p Jyväskylän kaupunki Jätehuolto Palvelupiste Hannikainen, p. 014 266 5025 palvelupistehannikainen@jkl.fi ilmoitus kaupungin jätehuoltoon. Ilmoitusta ei tarvita, jos kuuluu biojätteen astiakeräyksen piiriin ja kompostoi ainoastaan kiinteistöllä

Lisätiedot

Kekkilä kompostorit ja kuivakäymälät

Kekkilä kompostorit ja kuivakäymälät Kekkilä kompostorit ja kuivakäymälät Kekkilän kompostorien ja kuivakäymälöiden avulla kotona, puutarhassa ja kesämökillä syntyvän maatuvan jätteen käsittely on siistiä ja vaivatonta. Tyylikkäät ja toimivat

Lisätiedot

KOMPOSTOINTIKURSSI. Sisältö: 20 piirtoheitinkalvoa, luentorunko, kirjallisuusluettelo

KOMPOSTOINTIKURSSI. Sisältö: 20 piirtoheitinkalvoa, luentorunko, kirjallisuusluettelo KOMPOSTOINTIKURSSI Kohderyhmä: Kurssimateriaali tarjoaa perustietoutta kompostoinnista kotitalouksissa ja asuntokiinteistöissä. Materiaali on ensisijaisesti suunnattu pääkaupunkiseudun pien- ja kerrostalokompostoijille.

Lisätiedot

Komposti ja komposti!

Komposti ja komposti! Kasvua kompostilla Komposti ja komposti! Vanha konsti on pussillinen hyvää kompostia Päästöt säästöiksi Ravinteiden ja raaka-aineiden tuhlaus ei ole mielekästä Typen ja fosforin hyödyntäminen taloudellisesti

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2015 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätehuolto Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme

Lisätiedot

PIKAKOMPOSTORI 220 PIKAKOMPOSTORI 550

PIKAKOMPOSTORI 220 PIKAKOMPOSTORI 550 PIKAKOMPOSTORI 220 PIKAKOMPOSTORI 550 70572600-70572900 - 70573400 ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Valmistenumero Kokoonpanija Valmistuspäivä Myyjän leima, allekirjoitus ja ostopäivä Sisällysluettelo

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

Keittiökompostori. Kätevä joka kodin talousjätekompostori

Keittiökompostori. Kätevä joka kodin talousjätekompostori Keittiökompostori Kätevä joka kodin talousjätekompostori Miksi valita BOKASHIkeittiökompostori? Keskiverto 4-henkinen perhe tuottaa runsaasti orgaanista jätettä päivittäin. Se kattaa jopa 30% kaikesta

Lisätiedot

ecoteco - luonnon ehdoilla, luonnollisesti

ecoteco - luonnon ehdoilla, luonnollisesti Kompostoiva puucee Suomessa suunniteltu suomalaisiin olosuhteisiin. Ecoteco-toimitus sisältää täydellisen toimivan puuceeratkaisun vapaaajan käyttöön. Elementtirakenteisen rakennuksen, joka on helppo itse

Lisätiedot

BIOLAN PIKAKOMPOSTORI 220 eco Asennus-, käyttö ja huolto-ohjeet. Valmistenumero. Myyjän leima, allekirjoitus ja ostopäivä 01/2012 70579000, 70579200

BIOLAN PIKAKOMPOSTORI 220 eco Asennus-, käyttö ja huolto-ohjeet. Valmistenumero. Myyjän leima, allekirjoitus ja ostopäivä 01/2012 70579000, 70579200 BIOLAN PIKAKOMPOSTORI 220 eco Asennus-, käyttö ja huolto-ohjeet Valmistenumero 70579000, 70579200 Kokoonpanija Valmistuspäivä Myyjän leima, allekirjoitus ja ostopäivä 01/2012 1 29 cm 62 cm 102 cm 31 cm

Lisätiedot

ICELETT ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET. Valmistenumero. Myyjän leima, allekirjoitus ja ostopäivä. Sisällysluettelo

ICELETT ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET. Valmistenumero. Myyjän leima, allekirjoitus ja ostopäivä. Sisällysluettelo ICELETT ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Valmistenumero 70570000 Kokoonpanija Valmistuspäivä Myyjän leima, allekirjoitus ja ostopäivä Sisällysluettelo 1. Suunnittelu ja asentaminen...2 1.1 Tekniset tiedot...2

Lisätiedot

Biolan Kuivikekäymälän osaluettelo... 2 Biolan Kuivikekäymälän mittakuva... 2

Biolan Kuivikekäymälän osaluettelo... 2 Biolan Kuivikekäymälän mittakuva... 2 KUIVIKEKÄYMÄLÄ ASENNUS-, KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Valmistenumero Kokoonpanija Valmistuspäivä Myyjän leima, allekirjoitus ja ostopäivä Sisällysluettelo Biolan Kuivikekäymälän osaluettelo... 2 Biolan Kuivikekäymälän

Lisätiedot

Pörinää ilmassa, möyrimistä maassa - madot ja hyönteiset luonnossa

Pörinää ilmassa, möyrimistä maassa - madot ja hyönteiset luonnossa Pörinää ilmassa, möyrimistä maassa - madot ja hyönteiset luonnossa Jarkko Niemi, Luonnonvarakeskus Lasten Yliopisto, Seinäjoki, 16.4.2016 Luennon sisältö Mitä ovat hyönteiset ja madot Mikä on niiden rooli

Lisätiedot

Kasvissivutuotteen hyödyntäminen maanparannusaineena. Marja Lehto, Tapio Salo

Kasvissivutuotteen hyödyntäminen maanparannusaineena. Marja Lehto, Tapio Salo Kasvissivutuotteen hyödyntäminen maanparannusaineena Marja Lehto, Tapio Salo Kasvissivutuotteen rumpukompostointi Lähtö- ja seosaineet 2 Syksyllä analysoitiin näytteet Alitalon Vihannes Oy:stä 1-v ja 2-v

Lisätiedot

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen

Lisätiedot

Maaperäeläinten monimuotoisuus ja niiden merkitys pelloilla

Maaperäeläinten monimuotoisuus ja niiden merkitys pelloilla Maaperäeläinten monimuotoisuus ja niiden merkitys pelloilla Jari Haimi Bio- ja ympäristötieteiden laitos Jyväskylän yliopisto VILKKU Plus hanke 20.11.2018 Maaperän monimuotoisuus 2 Maaperä on moniulotteinen

Lisätiedot

Taimikasvatus aikaistaa kukintaa ja satoa

Taimikasvatus aikaistaa kukintaa ja satoa PUUTARHAOPAS Taimikasvatus aikaistaa kukintaa ja satoa Helposti alkuun Kylvä kurkun, kurpitsojen ja sokerimaissin siemenet toukokuun alussa. 1. Kylvä aina puhtaisiin ruukkuihin tai lokerikkoihin. 2. Paras

Lisätiedot

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Metalli KYLLÄ metalliset purkit ja tölkit, kuivat maalipurkit tölkkien kannet, korkit einesten alumiinivuoat lämpö- ja ulkokynttilöiden

Lisätiedot

JOKA TALOUTEEN JÄTEOPAS

JOKA TALOUTEEN JÄTEOPAS T O I V A K A N K U N T A JOKA TALOUTEEN JÄTEOPAS 2 > Graafinen suunnittelu: Mainostoimisto Zeniitti Oy > Piirrokset: Martti Hänninen > Paperi: Cyclus uusiopaperi... 3 4 5 7 10 14 16 18 Sisältö Vältä ja

Lisätiedot

Kuivakäymälä sisälle tai huussi ulos Rauman kansalaisopisto, OSA3: Käymäläjätteen kompostointi kasvuvoimaa kompostista!

Kuivakäymälä sisälle tai huussi ulos Rauman kansalaisopisto, OSA3: Käymäläjätteen kompostointi kasvuvoimaa kompostista! Kuivakäymälä sisälle tai huussi ulos Rauman kansalaisopisto, 11.11.2013 OSA3: Käymäläjätteen kompostointi kasvuvoimaa kompostista! Aino Maija Kyykoski Käymäläseura Huussi ry Vuosituotos Vuosituotos virtsaa

Lisätiedot

KARTONKIPAKKAUKSET. SAA LAITTAA tyhjinä, puhtaina, kuivina, litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina

KARTONKIPAKKAUKSET. SAA LAITTAA tyhjinä, puhtaina, kuivina, litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina KARTONKIPAKKAUKSET tyhjinä, puhtaina, kuivina, litistettyinä ja sisäkkäin pakattuina Aaltopahvilaatikot Kartonkitölkit, esim. maito- ja mehutölkit Kartonkiset einespakkaukset, kuivatuotteiden kartonkipakkaukset

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa!

Lämpimästi tervetuloa! Lämpimästi tervetuloa! KIERTOTALOUDEN MONET MAHDOLLISUUDET Järjestää Digi Toilet Systems Oy Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman hanke DTS-menetelmä orgaanisen jätteen kompostointi Päivän tavoitteena

Lisätiedot

Käyttöohje. EKOLET SISÄ (VS) Kompostikäymälä

Käyttöohje. EKOLET SISÄ (VS) Kompostikäymälä Hajuton, Helppo, Luotettava Käyttöohje EKOLET SISÄ (VS) Kompostikäymälä www.ekolet.com 3.2.2017 EKOLET SISÄ (VS) KOMPOSTIKÄYMÄLÄN KÄYTTÖ JA HOITO Sulje istuimen kansi aina käytön jälkeen. Laita ohje näkyvälle

Lisätiedot

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen

Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Hevosenlannan, kompostin ja mädätysjäännöksen ravinteiden hyödyntäminen ja siinä huomioitavat asiat. Helmet Pirtti, Jyväskylä 24.1.2017 Pentti Seuri Tutkija,

Lisätiedot

KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN

KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN DT -TEKNOLOGIA TEKEE TULOAAN Raini Kiukas Käymäläseura Huussi ry DT keskus Kuivakäymälä kopli@kopli.fi HUOMIOITA NYKYTILANTEESTA MAAILMAN TÄRKEIN LUONNONVARA ON MAKEA VESI MEIDÄN

Lisätiedot

Kuivakäymälä järkevä valinta

Kuivakäymälä järkevä valinta Kuivakäymälä järkevä valinta Miksi kuivakäymälä? Ei kuluta vettä lainkaan tai hyvin vähän (mallista riippuen) taloudellinen erittäin hyvä sellaisiin kohteisiin, joissa on ongelmia kaivoveden riittävyyden

Lisätiedot

ELÄMME KOTONA LUONNON KANSSA

ELÄMME KOTONA LUONNON KANSSA 1 Go to you app store and download ZAPPAR. Watch it come to life and enjoy! 3 2 Scan the zapcode then aim at the whole image. ELÄMME KOTONA LUONNON KANSSA Skaza auttaa sinua säästämään luontoa ja rahaa

Lisätiedot

TÄRKEÄT TURVATOIMENPITEET

TÄRKEÄT TURVATOIMENPITEET keraamisen kulhon käyttöohjeet Sisällysluettelo Keraamisen kulhon TURVALLISUUS Tärkeät turvatoimenpiteet...5 keraamisen kulhon käyttö Keraamisen kulhon kiinnittäminen...6 Keraamisen kulhon irrottaminen...7

Lisätiedot

SUPI-SAUNATUOTTEET. Löydä oma löylytunnelmasi

SUPI-SAUNATUOTTEET. Löydä oma löylytunnelmasi SUPI-SAUNATUOTTEET Löydä oma löylytunnelmasi Supi-sarjan tuotteilla luot saunaasi tunnelmaa ja suojaat sen kauniisti. Samalla saunasi pysyy pitkään helppohoitoisena. Löydä Supi-perheestä monipuoliset tuotteet

Lisätiedot

Absol. monipuolinen imeytysaine

Absol. monipuolinen imeytysaine Absol monipuolinen imeytysaine Absol ehdottomasti oikea valinta ympäristölle vaarallisten nesteiden imeytykseen Absol sitoo, puhdistaa ja neutraloi nopeasti ja tehokkaasti ympäristölle vaaralliset nesteet.

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 MIKSI JÄTTEET LAJITELLAAN? Tavoitteena on: - Vähentää kaatopaikalle menevän jätteen määrää - Kierrättää käyttökelpoisia materiaaleja

Lisätiedot

PUHTAAN VEDEN HYVÄKSI Ohjeita ja neuvoja mökkien jätevesien käsittelyyn Kesämökk esämökkik ikin in kuormittaa vesistöä Suomen järvien rannoille rakennetaan jatkuvasti uusia kesämökkejä. Varustelutaso on

Lisätiedot

AQUATRON ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET

AQUATRON ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET AQUATRON ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET 1. ASENNUKSEEN HANKITTAVAT TARVIKKEET Seuraavat tarvikkeet tarvitaan laitteistotoimituksen lisäksi Aquatron-laitteiston asennukseen: 1.1 Wc-istuin. - 3 L huuhteleva pientalon

Lisätiedot

Kuivakäymälät, kompostointi ja pesuvesien puhdistaminen. Vesistöjä kunnostamaan -infotilaisuus , Kustavi

Kuivakäymälät, kompostointi ja pesuvesien puhdistaminen. Vesistöjä kunnostamaan -infotilaisuus , Kustavi Kuivakäymälät, kompostointi ja pesuvesien puhdistaminen Vesistöjä kunnostamaan -infotilaisuus 10.9.2016, Kustavi Ravinteiden kierto tulevaisuudessa välttämätöntä Fosfori on alkuaine, jonka on arvioitu

Lisätiedot

SIMPLETT. Käyttöohje Bruksanvisning Instructions for use Gebrauchsanweisung Bruksanvisning. Lietotāja rokasgrāmata Naudojimo instrukcija Kasutusjuhend

SIMPLETT. Käyttöohje Bruksanvisning Instructions for use Gebrauchsanweisung Bruksanvisning. Lietotāja rokasgrāmata Naudojimo instrukcija Kasutusjuhend SIMP Käyttöohje Bruksanvisning Instructions for use Gebrauchsanweisung Bruksanvisning Руководство по эксплуатации Lietotāja rokasgrāmata Naudojimo instrukcija Kasutusjuhend Säilytä käyttöohje! SIMP Käyttöohje

Lisätiedot

Jätehuolto tärkeä tehtävä

Jätehuolto tärkeä tehtävä Jätehuolto tärkeä tehtävä Sabina Lindström ympäristökouluttaja Rosk n Roll -jätehuoltopalvelu 2018 Luennon sisältö Luennolla käydään läpi jätteisiin ja kierrätykseen liittyviä asioita Jätehuollon tärkeys

Lisätiedot

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi

Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset. KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Jätteen energiahyötykäyttö -käytännön vaikutukset KOKOEKO 16.2.2012 Eila Kainulainen Keski-Savon ympäristötoimi Aiempia kokemuksia energiahyötykäytöstä Keski- Savossa Poltettavaa muovijätettä kerättiin

Lisätiedot

Kompostoin kanna aa...3 Mitä ja miten voi kompostoida? Millainen kompostori meille?...6 Kompostorin sijoi aminen...9 Seosaineet eli kuivikkeet.

Kompostoin kanna aa...3 Mitä ja miten voi kompostoida? Millainen kompostori meille?...6 Kompostorin sijoi aminen...9 Seosaineet eli kuivikkeet. Helmikuu 2017 Kompostoin kanna aa...3 Mitä ja miten voi kompostoida?......4 Millainen kompostori meille?...6 Kompostorin sijoi aminen...9 Seosaineet eli kuivikkeet...10 Kompos n selvitytymispakkaus...12

Lisätiedot

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET pisteet yhteensä / 80 pistettä 1 Valitse oikea väittämä 1 Jätteiden määrää voi vähentää a ostamalla enemmän b ostamalla ulkomailta c ostamalla vähemmän Ympyröi yksi oikea

Lisätiedot

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN KURREN PUUHAKIRJA KURREN PUUHAVIHKO KURRE KAINUULAINEN Miksi tänne roskat jätettäis, yhteen säkkiin kaikki mätettäis? Ensin vähän levitellään, sitten tarkkaan lajitellaan. On mulla hyvä roskaharava, olen

Lisätiedot

Kasvualustat ammattiviljelyyn

Kasvualustat ammattiviljelyyn Kasvualustat ammattiviljelyyn Saatavana myös viljelmäkohtaiset seokset. www.novarbo.fi Kasvualustaseokset Kevytruukutusmulta on ilmava kasvualustaseos, joka soveltuu myös heikkojuuristen kasvien viljelyyn.

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat.

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat. Materiaalin nimi Kasvien kasvupyrähdyksiä Kohderyhmä 3 8 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Materiaalin sisältö Kasvien kasvu ja kasvamisen edellytykset Kuvaus Tutkitaan kasvien kasvua ja miten eri olosuhteet

Lisätiedot

KOMPOSTOINTI: Rumpukompostorit hotelleille, kurssikeskuksille, pienille taajamille. Kompostorit loma-asuntoihin, pientaloihin rivitaloihin

KOMPOSTOINTI: Rumpukompostorit hotelleille, kurssikeskuksille, pienille taajamille. Kompostorit loma-asuntoihin, pientaloihin rivitaloihin KOMPOSTOINTI: Rumpukompostorit hotelleille, kurssikeskuksille, pienille taajamille Kompostorit loma-asuntoihin, pientaloihin rivitaloihin Kuusikkotie 25 01380 Vantaa tel 09 857 1187 fax 09 857 1258 Sivut

Lisätiedot

SEOSMULLAN TUOTESELOSTEEN LAATIMISOHJE

SEOSMULLAN TUOTESELOSTEEN LAATIMISOHJE Vastuuhenkilö Lehtolainen Sivu/sivut 1 / 5 SEOSMULLAN TUOTESELOSTEEN LAATIMISOHJE Seosmullalla tarkoitetaan MMMa 24/11 liitteen I kasvualustojen seosmullat (5A2) ryhmään kuuluvaa lannoitevalmistetta, joka

Lisätiedot

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille OPAsTUsTA EKOILUUN tehtävävihko lapsille Pähkinä purtavaksi Tämä vihko on tarkoitettu alakouluikäisille lapsille, jotka haluavat tietoa jätteistä ja niiden kierrättämisestä. Vihko sisältää monen tasoisia

Lisätiedot

Parempaa pienellä vaivalla 3. Kompostointi onnistuu ohjeilla 4 5 Lämpötila määrää vauhdin Hyvä komposti ei synny vahingossa

Parempaa pienellä vaivalla 3. Kompostointi onnistuu ohjeilla 4 5 Lämpötila määrää vauhdin Hyvä komposti ei synny vahingossa Ympäristöopas SISÄLLYSLUETTELO Parempaa pienellä vaivalla 3 Kompostointi onnistuu ohjeilla 4 5 Lämpötila määrää vauhdin Hyvä komposti ei synny vahingossa 3 Kompostori käytön mukaan 6 7 Keittiökomposti

Lisätiedot